Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat
Lähetetty: 29.01.2007 13:44
Tähän voi raportoida omista kokemuksistaan yökerhoissa, baareissa ja muissa vastaavissa paikoissa - mitä mieltä niistä on ollut yms.
Aloitan reippaasti paskasta päästä. Lux. (jatkan myöhem.)
Tässä jatkoa..
Niin. Siis menimme ystävän kanssa lauantainana Luxiin - paikan valinta ei ollut meidän käsissämme vaan asiaan liittyi ystävän työkaveriporukan päätösvaltaisuus. Hankala selittää, mutta näin nyt kuitenkin päädyimme sinne Luxiin, paitsi että johtuen tietyistä sattumanvaraisista asianlaidoista ajoituksemme (ystävän + kaveriporukan + mun) eivät aivan kohdanneet seurauksin että tulin myöhemmässä vaiheessa Luxiin tarkoituksin tavata ystävät paikan sisällä.
No, paskuuden alku paikalle alkoi jonotuksesta. Yhdentoista aikoihin Luxiin menevä tavallinen (ei vipläisten) ulkojono oli noin parinkymmenen metrin pituinen; liityin siihen. Pistin ajastuksen käyntiin, kelloni ja mä tiesimme ajastuksesta tulevan fantastisen. Siinä jonossa sitten kuulin, kuinka useampikin jonottaja sanoi miten kaikkialla muualla Helsingissä oli suht.tyhjää, ettei ihmisiä niin ole liikkeellä paikoissa mutta että Luxiin on tämmöinen jonomeininki. Yksi nainen pyysi mukaansa taksiin ennen lähtöään Gaselleen ja muutoin jono sitten pysyikin koostumukseltaan aika samana, mitä nyt loppupää kasvoi ja muutama vatipää etuili johonkin kohtaan jonoa.
Tässä vaiheessa on pakko mainita että ulkona oli la-yönä kunnon siperia-sää; pakkasta, viimaa ja muuta jäätävän jänskää hyöri ilmassa kuin raatokärpäsiä tuoreella hautuumaalla.
Sitten, konkreettisesti jostakin takavasemmalta tuli tusinapäinen lössi rehvakkaan oloisia ulkomaalaisia jotka kiilasivat härskisti suoraan jonon keskivaiheille, aika lailla juuri minunkin eteeni. Pieni myrskynpoikanen oli kehittymässä tässä kohtaa jo sitten muuallakin kuin ilmassa.. juu. Kaksi suomalaisukkelia takanani ja etuvieressäni keskustelivat ko.lössistä ja toinen sanoi jäyhään, suomalaisen kohteliaaseen tapaan " .. Mutta ei viitsi sanoa niille mitään, en haluu olla kusipäinen." Toinen suomalaisukkeli harkitsi asiaa mielessään ja minä huomasin toistavani mielessäni repeatina pyörinyttä "Ei helvettiä" ääneen samalla kun hinkkasin käsineitäni yhteen hypotermian varalta. Sitten harkitseva suomalaismies koputti ulkomaalaislössin suuna päänä "pomona" kälättävää amerikkalaisnaisen oloista naista olkapäähän ja kohteliaan pidättyvästi sanoi tälle, ettei tämä voinut letkajenkkansa kanssa tulla ohittamaan muita jonossa.. etenkään tässä riivatun säässä. No, tähän tyypillisen amerikkalaisnaisen oloinen nainen pulputti iloisena kuin kusinen vesiputous että " But We Are Foreigners! ) There's one of our friends and we are all the rest! Yes! He's is from Denmark and he's is from Italy and.. Let's be happy!" Jäyhä suomalaismies oli tämän pulputuksen jäljiltä jossain määrin äimänkäkenä; tila jonka mies helposti kohtaa kun nainen alkaa keikistellä ja keikkua muun hölpötyksen seassa, jolloin mies ei ole enää ollenkaan varma naisen kataluudesta, koska ei käsitä että nainen k ä s i t t ä ä varsin hyvin, mitä on ko.tilanteessa tehnyt ja että hölpötys keikistelyineen on vain sivujuonta varsinaiseen pääjuoneen.
Huomasin siis että suomalaismies tarvitsi tässä vaiheessa suomalaisnaisen apua. Minun ei tarvinnut edes yrittää, käämit olivat jo palamassa, joten ärjyntä tuli luonnostaan kuin hullulla meksikolaisella parhaimpina hetkinään, amerikkalaisnaisen ollessa juuri kertaamassa happy-sanomaansa suom.miehelle (joka urheasti mutta vaimeasti oli vielä sanonut "ettei niin voi tehdä" yms) ja kesken "we're just foreigners.. lets' be happy now":n päästin ilmoille uuden tuulahduksen tähän onnen atmosfääriin, fuck thatin, jolla nainen ensimmäistä kertaa pysäytti pulputuksensa mutta vain jatkaakseen sitä taas tällä samalla "He's from Denmark, he's from Italy and he's from.. We're foreigners! Is this the way you treat us foreigners?! He's is from Denmark, he's from Italy.. " Ei tarvinut paljoa miettiä mitä tuohon sanoisi. "We're NOT interested if he's from fucking Namibia. It's fucking freezing (fucking freezing, toisti vakaa suomalaismies viereltäni) and people have waited here for 40 mins. You know it very well, can't do this kind of shit." Se tepsi lopulta ja revohka lähti litomaan jonosta. Olimme nyt happyja suomalaisukkeleiden kanssa. Sen sijaan eräs toinen ulkomaalaisheppu takaatamme huokaili jännittyneenä kuinka "finnish women are so cold."
Hyötyseikkana tästä jonotuspaskuutta lisäävästä lössi-jupakasta oli se, että sisäänkäynnin kohdalla, sitten miljoonan vuoden (tarkemmin sanottuna 40 min:n) jonotuksen, portsarin kysyessä etvieressäni olleelta suomalaismieheltä "oletko yksin vai kaksin..", sanoi mies "Kaksin" jolloinka pääsin hänen muassaan sisälle enkä joutunut odottamaan enää. Teki palveluksen johtuen ko.aiemmasta lössijupakasta.
Koko tuon jonotusajan, täytyy mainita, viereinen vip-jono liikkui kuin siimaa vain eikä portsarille tullut mieleenkään harjoittaa jonkinlaista kohtuullista harkintaa olosuhteiden ollessa näin poikkeuksellisen siperiamaiset.. Käsitettävää on, että vippiläiset ovat maksaneet jonkin vip-summan ja täten ansaitsevat vip-kohtelua kuten etusijaisuuden jonotuksissa (tosin olen henk.koht.aivan vastaan koko hemmetin vip-systeemiä), mutta olosuhteiden ollessa Kohtuutta vaativat..!
Sitten sisällä Luxissa. Näin ystäväni ja tunnelma parani, suoriuduimme tiskille hetimiten. Ilmeisesti Lux-porukka tilailee lähinnä cosmopolitaneja ja muita sellaisia, sillä kun sanoin selkeästi tilaavani viskin ja salmarin, meni baarimikolta pasmat sekaisin ja alkoi toistella viskiä kuin olisin tilannut tampaxeja tiskin takaa. Tähän vielä muutaman muun tilaavan kanta-asiakkaan kohonneet kulmat ja pöyristystä osoittavat silmän pyörinnät että kahden ukkelin läheneminen käsi ojossa viskiäin kohden hihkuen "Onko se viskiä? Viskiä!?", tajusin että paikka ei ollut ainoastaan paska paikka (jo tosin se että on sedula kertoo tämän..) vaan kuin 6.ulottuvuudesta.
Nyt olen käynyt läpi sisäänmenovaiheen ja alkutunnelman/baaritarjonnan että paikan yleisen infon (sedula-viite) paskuutta. Sitten musiikkiin ja tanssiin ja ihmisiin. Ensinnäkin Luxin kahdessa kerroksessa tunnuttiin soitettavan pääosin joko poppia tai sitten jotain latino-lenkutusta. Rokkia saati muuta sen tyyppistä ei ollut. Ihmiset olivat suurimmaksi osaksi pop-orientoituneen oloisia, pintaliitäjien vaikutteisia lenteli ympäriinsä ja korppikotkamaisia mutta limaisia auervaaroja norkoili tanssilattian reunustoilla. Tanssi-ihmiset tanssivat aika hillitysti ja popisti, latinoa lenkuttaen. Kunnon musiikin kautta tanssimista ei näkynyt.
(Onneksi ystävän kanssa pääsimme omaan tunnelmaan, johonkin hulppeaan zoneen, jossa näimme lopulta vain hauskana senkin että oltiin ko. paikassa. Vähän kuin avaruusmatka.. hehe. En tiedä sitten ketkä siinä olivat ufoja ja ketkä eivät. )
Loppuvaiheen paskuus: hissit. On erittäin huono homma että Lux nojaa uloskäynteinään hisseihin, meinaan siinä vaiheessa kun ihmiset alkavat lappautua ulos ko.paikasta, on pakko käyttää hissejä (porrasmahdollisuutta ei ollut) päästäkseen alanarikalle/ulos. Ihmiset rynnivät kuin karjalauma hisseille, känniset isot miehet intoutuvat onnessaan tuuppimaan muita edessään ja sivuillaan; tilanne kävi vaaralliseksi jo ennen hisseihin pääsyä, puhumattakaan hisseihin pääsystä, kun ovet läjähtivät kiinni ja samat rusentaja-tyypit ilostuivat vielä hieman vapautuneesti rusikoimaan kanssaolijoita. Jouduin uhkaamaan näitä ukkeleita hississä ollessani laskun lähettämisellä rusentamisen jatkumisesta kunnes rusennus vaimeni.
Kaiken loppuhuipennukseksi lähetin lauantaisesta Lux-meiningistä, koskien jonotuskäytäntöä poikkeuks.olosuhteissa ja hissikäytäntöä, (oikeasti) asiallisen palautemeilin Sedulle. Ainoa mikä siinä ei ollut asiallista oli allekirjoituksen yhteyteen heitetty "En tule toistamiseen Luxiin ja se on Teille menetys, koska olen seksikäs kaunokainen." Kääpiöitä kukaan kaipaa.. hoho.
(En tiennyt että valitusten kirjoittaminen voi olla niin hauskaa, lähes tulkoon ajattelin maanantain käyvän jo perjantaista.)