Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Aktiviteettien suunnitteluun ja kertaukseen.
NuoriDaavid

Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Minulla on ollut haaveenaa lähteä yliopistolle opiskelemaan matematiikkaa, kosmologiaa tai kvanttifysiikkaa.

Olen matemaattisesti lahjakas ja em. asioista kiinnostunut. Harmittaa kun matematiikan taidot ovat rappeutuneet täysin kun ei kahteenkymmeneen vuoteen ole tarvinnut laskea koron diskonttausta vaikeampaa.

Kvanttifysiikkaa ja kosmologiaa olen omatoimisesti hiukan opiskellut, mutta niiden syvällisempi ymmärtäminen vaatisi korkeampia matematiikan opintoja.

Ehkäpä sitten eläkkeellä lähden taas koulun penkille.
Viimeksi muokannut NuoriDaavid, 23.02.2007 10:53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
millivanilli

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja millivanilli »

Haluaisin aloittaa uudestaan esimerkiksi piano-, kitara- ja laulutunnit. Pitkään olen myös haaveillut yleisurheiluseuraan liittymisestä. Uimista tulee nykyään harrastettua 2-4 kertaa viikossa, mutta olisi mukavaa harrastaa uintia ihan valmentajan johdolla. Myös pilatesta olisi kiva harrastaa jossain muualla kuin kotona telkun edessä =P

Jokin harrastus liittyen kokkailuun ja käsitöihin olisi bueno.
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Minäkin tykkäisin soittotaidosta. Laulutaito mulla on, mutta soittamista en ole opetellut koskaan. Pianonsoittajia ihailen aina kovasti.

Millivaniliinin tavoitteesta vastaisesti olin aikaa sitten tyytyväinen kun pääsin eroon yleisurheiluseurasta. Tykkään kyllä toki liikkua, mutta en "pakosta".

Joku älyharrastus lisää olisi hyvä. Pääasiana pitäisin ettei tyhmentymistä saisi tapahtua.
Lukeminen ja PC-ROM-tietopaketit olisivat kivoja, jollei siinä täytyisi passiivisesti istua.
Mut ehkä mut on luotu golflaitumelle loppuiäksi. Se on kutaa kun reikää saa joka 13 minuutti,sano.

Stadinarska
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2360
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Haaveilen sukeltamisesta, lentämisestä, purjehduksesta, vuorikiipeilystä, laskuvarjohyppelystä (joka tosin jää korkeiden paikkojen pelon vuoksi) ja joidenkin soittimien, kuten kitaran, soittamisesta. Haluaisin myös elvyttää joitain jääneitä harrastuksia, kuten hiihto, laskettelu, kävely, tennis ja golf. Lisäksi minua kiinnostaa shakin peluu.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

RolloTomasi kirjoitti:Haaveilen sukeltamisesta, lentämisestä, purjehduksesta, vuorikiipeilystä, laskuvarjohyppelystä (joka tosin jää korkeiden paikkojen pelon vuoksi) ja joidenkin soittimien, kuten kitaran, soittamisesta. Haluaisin myös elvyttää joitain jääneitä harrastuksia, kuten hiihto, laskettelu, kävely, tennis ja golf. Lisäksi minua kiinnostaa shakin peluu.
OHHOH mikä sarja Rollo:'

Stadinarska inhoaa ajatuksissaan :

1) laskuvarjohyppelystä (vaarallista)
2) sukeltamisesta (vaarallista, tylsät vehkeet)
3) lentämisestä itse (vaarallista)
4) vuorikiipeilystä (hieman tylsää)
5) purjehduksesta (aikaavievää, tylsää)

MUUT harrastetoiveet mainioita Rollo. Etsi se nainen niin hän etsii ne harrasteetkin. Todennäköisesti remontointi yms. orjatyöt.
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2360
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Stadinarska kirjoitti: Etsi se nainen niin hän etsii ne harrasteetkin.
Voisin etsiä sellaisen naisen, joka harrastaa noita.

Mutta nyt ei ole aikaa harrastuksille eikä naisille. Jos joku sopiva sattuu eteen, niin aikaahan se vain vie.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Avatar
par-sky
Kitisijä
Viestit: 2445
Liittynyt: 14.09.2005 17:11
Paikkakunta: Hämpton

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja par-sky »

mä voisin ruveta tanssimaan flamengoa...
Me transmitte sursum, Caledoni!
Geetzu

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

NuoriDaavid kirjoitti:Minulla on ollut haaveenaa lähteä yliopistolle opiskelemaan matematiikkaa, kosmologiaa tai kvanttifysiikkaa.
Susta vois tulla kosmetologi! Tunnen sut niin hyvin.

Haaveilen heposista aina vaan, eli ratsastamaan haluan ehtiä tulevaisuudessa useammin. Kun muksu kasvaa niin viimeistään sitten, jos vaikka yhdessä. Golffia haluan aloitella myös (uudelleen), oletan hermojeni jo kestävän lajin paremmin kuin muinoin. Saatan olla väärässä. :p

Golffissa se kurja juttu, etten kehtaa edes olettaa miehen jaksavan samassa pelissä ja tahdissa, sen verran on tasoeroa ja tulee hyvin pitkään olemaankin, ellei aina, joten jostain olis saatava aloittelijakamu. Ja kun tiedän pelin vievän aikaa hemmetisti niin tuskinpa siitä mitään tulee, että vanhemmat vuoron perään kentällä, toinen muksun kanssa jne jne...

Jos rupeis neulomaan. Askartelemaan. Leipomaan! Leipominen vois olla se mun juttu.
elco

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja elco »

Luunmurskajaisista on jo sen verran aikaa, että ratamoottoripyöräily houkuttelee taas.
feliformia

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja feliformia »

Haaveilen sukeltamisesta (OWD-kortti on suoritettu vajaa pari vuotta sitten, mutta sen jälkeen en ole sukeltanut), seinäkiipeilystä, paritansseista - mies on luvannut lähteä mun kaa heti kun on aikaa :] - ja jousiammunnasta. Laulutuntien ottamista olen myös harkinnut pitkään. Nyt ei vaan oikein aika riitä lisäaktiviteetteihin. Viikossa pitäisi olla enemmän päiviä ja päivissä tunteja.
Avatar
Crowbar
Kitinän uhri
Viestit: 933
Liittynyt: 13.02.2007 13:02

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Crowbar »

Minä haluaisin alkaa tavata uusia mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa menisin sitten kahville ja keskustelisin opiskelusta ja kertoilisin kuinka kaverini kaveri tuntee sen-ja-sen siitä bändistä ja pohtisin tulevaa uraani ja välillä sutkauttaisin kiltin kaskun ja sitten tekonaurettaisiin ja sitten puhuttaisiin tulevasta tentistä ja sitten kerrottaisiin vuoronperään yksityiskohtaisesti toistemme harrastuksista lainkaa näkemättä, että toinen pitkästyy pystyyn ja sitten ei missään nimessä otettaisi oluita vaan kahvia tai mehua lisää kun on ne harrastukset ja on arkipäivä ja luentoja huomenna ja sitten haluaisin pukeutumisella kertoa kaikille että olen aikaani seuraava nuori humanistiopiskelija ja että tykkään käydä välillä juhlimassa jossain missä on paljon uusia mielenkiintoisia ihmisiä ja sitten kertoisin kaikille, että olen maailmankansalainen ja että vitsi että pitäisi mennä vaihtoon ja että suunnitelmiin kuuluu asua ulkomailla pari vuotta kun on valmistunut ja sitten ehkä voisikin ottaa vain vettä ja sitten huomenna taas uudestaan uusia ja mielenkiintoisia ihmisiä.

----
Vielä kerran jos käyn kaljalla ja näen ylläolevia pösilöitä vedän saman tien niitä stobella päähän. En vittu käsitä mikä sakkia vaivaa. Jengi on pihalla.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Avatar
Think
Kitisijä
Viestit: 1000
Liittynyt: 14.08.2005 20:56

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Think »

RolloTomasi kirjoitti:vuorikiipeilystä, laskuvarjohyppelystä (joka tosin jää korkeiden paikkojen pelon vuoksi)
Korkeanpaikan kammo estää tuon vuorikiipeilyn (kun se estää vuoristovaelluksetkin monilta) aika tehokkaasti. Oikeasti. Kokeile ensin seinäkiipeilyä ja jos pärjäät siellä hyvin, niin toiveita on isommillekin mäenlämpäreille. Jos et pärjää, ei kannata edes yrittää ennenkuin kammo helpottuu.

Sen sijaan laskuvarjopomppimista korkeanpaikan kammo ei niinkään estä samaan tapaan. Ollessasi ylhäällä koneessa hyppäämässä sinulla ei ole minkäänlaista kiintopistettä allasi jotta voisit määritellä kuinka korkealla olet. Vuorella seisoessasi näet yleensä sen koko vuorenrinteen alaspäin ja siten aivosi ymmärtävät paremmin, että nyt ollaan korkealla. Vuosia sitten kun kävin itse hyppäämässä laskuvarjolla, oli kerhossa useampikin korkeanpaikan kammosta kärsinyt/kärsivä. Se ei heidän mukaansa estänyt lajin harrastamista.

Edit: Vuorikiipeily on sitten eri asia kuin vuoristovaellus. Vaeltaminen on sitä, että tallustellaan pitkin maita ja mantuja (vuorilla), kiipeäminen taas sitä, että mennään pystysuoraa seinää ylöspäin. Kumpaakin kun voi harrastaa erikseen ja niiden yhdistäminen tarkoittaa oikeastaan jo sitä, että on kapuamassa esim. Mt. Everestille.
Viimeksi muokannut Think, 23.02.2007 17:13. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Ovela kuin orgasmi
Avatar
Think
Kitisijä
Viestit: 1000
Liittynyt: 14.08.2005 20:56

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Think »

Laitesukellus ja lentäminen ovat vielä kokeilematta. Erityisesti purjelentokoneet kiinnostaisivat. Tällä hetkellä ei vain ole aikaa aloittaa yhtään uutta harrastusta.
Ovela kuin orgasmi
Avatar
Kimmen
Kitinän uhri
Viestit: 951
Liittynyt: 02.09.2005 22:01

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Kimmen »

Olisi kiva jatkaa tuota seksin harrastamista. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo ihan liian kauan.
Älä löi! En ole hurrit!
BettyB.

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja BettyB. »

Laitesukellus, erilaiset kamppailulajit, jooga, lätkä, tanssi... Ollapa aikaa ja rahaa. Niin ja miks ei seuraakin.
Dr.Diarrhea

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Dr.Diarrhea »

Voisin harrastaa eläimiä. Eniten vetoavat kissat ja koirat. Panen korvan taakse.
Avatar
Kimmen
Kitinän uhri
Viestit: 951
Liittynyt: 02.09.2005 22:01

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Kimmen »

Haluaisin harrastaa rallia. Moottoriurheilu on lähellä sydäntä ja vauhtia pitäisi saada lisää. Ainoa este on tietysti raha. Kävin rälläämässä kaverin rokkiralli-autolla, ja oli mielettömän hauskaa. Toinen mikä olisi mahtavaa olisi hankkia crossi-mönkijä ja ajella sillä muutama kisa.

EDIT: Tässä kuva rälläämisestä. Rapa lensi ja mitään ei nähnyt, mutta oli tiukkaa kisailua! :D
Älä löi! En ole hurrit!
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Clay »

Geetzu kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Minulla on ollut haaveenaa lähteä yliopistolle opiskelemaan matematiikkaa, kosmologiaa tai kvanttifysiikkaa.
Susta vois tulla kosmetologi! Tunnen sut niin hyvin.
Tai kvanttifysiatri?

Realistinen mahdollisuuksien rajoissa oleva harrastus voisi olla alkoholismi. Joku kiipeily on myös kivaa. Ja vapaasta pudotuksesta uskoisin pitäväni. Ajoneuvon ohjastamisesta nautin jopa maantielläkin. Eli ihan samoja kuni muillakin. Kosmologiakin kiinnostaa, vaikken olekaan matemaattisilla lahjoilla siunattu.
Nyt penikseni on fantastinen!
Avatar
HellBell
Kitinän uhri
Viestit: 891
Liittynyt: 01.01.2007 18:57

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja HellBell »

No voisin, jos olisi varaa, aloittaa uudestaan saksofonin soiton, jonka jouduin lopettamaan ennen kuin se ehti edes päästä alkua pitemmälle.. Rahoitussyistä. Olisi pitänyt ostaa oma instrumentti ja saksofonit todella maksavat..
Pidinkö siitä? Totta mooses, sielua lähellä.
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Clay »

HellBell kirjoitti:No voisin, jos olisi varaa, aloittaa uudestaan saksofonin soiton, jonka jouduin lopettamaan ennen kuin se ehti edes päästä alkua pitemmälle.. Rahoitussyistä. Olisi pitänyt ostaa oma instrumentti ja saksofonit todella maksavat..
Pidinkö siitä? Totta mooses, sielua lähellä.
Jep jep, kaveri - musikaalinen monilahjakkuus - osti jonku perustorven, oiskohan ollu käyrätorvi, ja makso siitä tonnin. Toisaalta kyllähän yhden tontun aina säästää vaikka parin kuun palkasta. Itse voisin kitaraa joskus rämpytellä.. siitä torvesta en saanut pihaustakaan irti, pitänee lopettaa sauhuttelu!
Nyt penikseni on fantastinen!
Tix

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Tix »

Playboymansion pitämistä olen suunnitellut.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Seksin.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Avatar
Think
Kitisijä
Viestit: 1000
Liittynyt: 14.08.2005 20:56

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Think »

Mylwin kirjoitti:Seksin.
Älä enää tee sitä työksesi, niin ehkä sitten maittaa harrastuksenakin.
Ovela kuin orgasmi
Avatar
JoeB
Kitinän uhri
Viestit: 776
Liittynyt: 22.02.2006 18:06
Paikkakunta: ~ 60°N 25°E

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja JoeB »

Sukeltaminen voisi olla kivaa, realistina kuitenkin tiedän että paria metriä syvemmälle veteen en uskalla sukeltaa sillä en yleisesti pidä painesta ympärilläni (tulee ahtaanpaikan kammo tai jotain muuta hyvin sen tyyppistä jos ympärillä oleva paine kasvaa).

Laskuvarjohyppy sen sijaan voisi olla juuri sellainen laji joka olisi kuin luotu minulle. Miksi en tätä velä ole toteuttanut ... jaa-a hyvä kysymys.

Muista lajeista en sitten oikein osaa sanoa mikä innostaisi, kokeilemalla selviää ja useita on kokeiltukkin, mutta mitään pysyvää ei ole jäänyt.
Dr.Diarrhea

Re: Minkälaisten harrastuksien aloittamisesta haaveilet?

Viesti Kirjoittaja Dr.Diarrhea »

Think kirjoitti:
Mylwin kirjoitti:Seksin.
Älä enää tee sitä työksesi, niin ehkä sitten maittaa harrastuksenakin.
http://kitina.net/album_page.php?pic_id=3967

Panisin 8)
Vastaa Viestiin