Kylläpä sinulla, Tix hyvä, on synkkä kuva tasa-arvoasioista maassamme. Tunnut ajattelevan, että miehen on pidettävä kynsin hampain puoliaan pahoja naisia vastaan, jotka vievät tuhkatkin pesästä ja kaikin tavoin uhkailevat ja manipuloivat miesparat maanrakoon. En tiedä mitä siitä pitäisi ajatella, että nimeät miehen tällaisten tilanteiden ainoaksi uhriksi. Et ole oikeasti niin hölmö, ettetkö ymmärtäisi kaikissa ihmissuhdeongelmissa olevan aina kaksi puolta. Ehkä olet vain sikäli raivostunut kokemastasi tai havaitsemastasi miehiin kohdistuvasta epätasa-arvosta, että alitajuntasi estää sinua ajattelemasta tilanteita naisen(kin) kannalta? Samaa tarjoaisin selitykseksi siihen, että monet keskustelijat tässä ketjussa käsittivät minun olevan testaamista vastaan ja miehen tiedonsaantia vastaan, vaikka eksplisiittisesti sanoin päinvastaista. Jo pienen mielipide-eron esiin tuominen sai monet aiheettomasti lokeroimaan minut vähintään välinpitämättömäksi miesten huolia kohtaan (ellei suoranaiseksi miestenvihaajaksi).
Tix kirjoitti:1) Jos menetelmäsi lopputuloksena on se, että mies saa isyytensä tietää joka tapauksessa, niin miksi silloin tieto, tuki ja ymmärrys tulisi juuri äidille?
Kyllä se tulisi ihan molemmille osapuolille, minkä huomaat objektiivisella lukemisella. Äidin kanssa testituloksesta juteltaisiin ensimmäisenä siksi, että jos mies ei tiedä ettei hän ole lapsen biologinen isä, se johtuu äidin toiminnasta. Se osapuoli, jonka toiminnassa havaitaan selkeimmin korjattavaa, pitää ottaa käsittelyyn ensin. Äiti on myös vanhemmista se osapuoli, jonka on pakko käydä neuvolassa, joten keskustelun aloittaminen hänen kanssaan menisi mentaalisesti läpi rutiinitoimenpiteenä, eikä välittäisi sitä ei-toivottavaa implisiittistä viestiä, että ei-biologisen lapsen saamista kuuluisi pitää ongelmana.
Nimittäin tilanteessa, jossa 100% lapsista testataan ja 100% aviomiehistä saa tietää lapsensa isyyden, noin uskoakseni 99,5% äideistä kertoo isyyden epävarmuudesta jo ennen lapsen syntymää lakisääteiselle isäehdokkaalle ja se loppu 0,5% on kohtuullisen paatunutta porukkaa.
Neuvolassa käydään käsittääkseni hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää. Tämän menetelmän tavoitteena olisi saada suhde tasapainoon synnytykseen mennessä (tämän vuoksi jätän vastaamatta toiseen kysymykseesi, jossa oletetaan tiedon tulevan vasta synnytyksen jälkeen). Kuten sanoinkin, jos äiti järjestelmällisesti kieltäytyisi totuuden kertomisesta, huomion ja avunannon pääasiallinen fokus siirtyisi isälle. Ja jos ei kieltäytyisi, apua saisivat molemmat.
Se on ihan hyvä ajatus, että asiasta keskustelemassa on ammattilainen. Liekö jonkinlainen isyysvalmennus sitten, jossa ensimmäisenä asiana kerrottaisiin, että lapsesi isyys on testattu, haluatko tietää oletko biologinen isä. Jos ei halua tietää, ammattilainen voisi tentata että oletko nyt ihan varma ja kertoa myöhemmin iskevien epäilyksien tai pettymysten kurjuudesta.
Isyysvalmennus olisi hieno juttu muistakin syistä kuin isyyden varmistamisen kannalta.
Hyväksyn ehdottamasi menettelyn, kunhan osapuoli, jonka kanssa keskustelut käydään on mies. Hän se tuossa tilanteessa on se potentiaalinen kärsijä ja uhri. Nainen voidaan keskusteluihin ottaa mukaan siinä tapauksessa, että mies haluaa jostain syystä käenpojan isäksi alkaa. Kummassakin tapauksessa "isä" on se joka tukea tarvitsee - hän menettää joko "vain" odottamansa lapsen tai sen lisäksi kumppaninsa ja luottamuksen.
Minusta vääränlaista epätasa-arvoa tapahtuu juuri siinä, että isä tosiaan äitiä herkemmin menettää lapsen erotilanteessa. Siihen pitäisi saada muutos. Mitä kumppanin ja luottamuksen menettämiseen tulee, ne uhkaavat tuossa tilanteessa kumpaakin osapuolta. Isällä voi myös olla kontollaan sellaista toimintaa, joka on vaikuttanut äidin vieraissa käymiseen. Tilanteet eivät ole mustavalkoisia, ja silloinkin kun jonkinasteista mustavalkoisuutta on havaittavissa, uhreja ovat sekä isä että äiti.
äitiysasioissa tämä(kin) maa on niin täysin naisten maailma, että ihan turha odottaakaan että moiseen tabukysymykseen voisi edes ehdottaa järkiperäistä ratkaisua. Ihan siitä syystä, että mieskansanedustajatkin saisivat kotona piparin sijasta kaulinta, jos kehtaisivat moista sovinistisikailua puoltaa.
En näe maatamme tässä asiassa ihan noin taantumuksellisena. Sen ymmärrän, että aihe on hankala ja nostattaa kuumia tunteita, onhan kyse kovin mullistavista ja elämään monitahoisesti ja pitkäkestoisesti vaikuttavista asioista. Keskusteluavun järjestämisen kannattaminen tällaisiin hankaliin elämäntilanteisiin tuskin silti monen naisenkaan mielestä olisi mitään sovinistisikailua.
Luulen, että ahdistuksesi tämän aiheen osalta voisi helpottaa jos perehtyisit kunnolla naisnäkökulmaan - kaikkeen siihen, mitä seurauksia kohdun omistamisesta ihmiselle on. Esimerkiksi seksiä ei voi harrastaa ollenkaan niin kevytmielisesti kuin miehet voivat ja erilaiset vapauden muodot ovat naisten osalta rajoittuneita jne. Jos saisit samastuttua naisten puoleen, kykenisit paremmin ymmärtämään miksi jotkut naiset niin helposti sortuvat asiassa ylilyönteihin, ja silloin aihetta ympäröivä kärkäs asenne ei häiritsisi sinua yhtä paljon kuin nyt (kun kuvittelet naisten olevan aiheettomasti justiinamaisella puolustuskannalla ja miehiä vastaan).
Muistan omalta varhaisteini-iältäni sen, kun itse tajusin mihin kaikkeen kohdun omistaminen oikeastaan vaikuttaa. Silloin en osannut nähdä asiassa miesten puolta ja sitä, että heillekin lankeaa kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta fysiologisista eroista johtuen, vaan takerruin niihin itselleni ilmeisimpiin tosiasioihin, joiden valossa naiset ovat miehiä heikommalla. Minulla on edelleen mielikuva siitä, miten katkeralta se ajatus tuntui. Fiilis oli sama kuin jos olisi yhtäkkiä tajunnut olevansa neliraajahalvaantunut tai saanut tietää sattuman oikusta menettäneensä ihmisoikeutensa. En muista milloin olisin ollut yhtä musertunut ja kuvottunut elämän (kuvitellun) epäoikeudenmukaisuuden edessä. Olisi ollut hyvin helppo alkaa vihata koko miessukupuolta niiden ajatusten seurauksena, ja uskon että miehille on yhtä helppoa kokea samanlaisia tuntemuksia naisia kohtaan. Tämä vain siksi, että kumpikaan osapuoli ei omakohtaisesti tiedä eikä syystä tai toisesta tule ajatelleeksi, että siinä missä toinen sukupuoli "voittaa" yhdessä asiassa, se "häviää" toisessa.