Kuuntelin levyn
Lähetetty: 15.05.2007 14:38
Muistelen, että tällainen ketju joskus oli, mutten löytänyt. "Ostin levyn" tuntuu olevan vain listausta, joten tähän voi sitten pureutua uusiin tai vanhoihin musiikkitallenteisiin tarkemmin.
Porcupine Tree - Fear of a Blank Planet
Englantilaisen progebändin yhdeksäs kokopitkä jatkaa viimeisimpien levyjen linjaa; suunta on muuttunut alkuaikojen psykedeelisestä ambientista kohti suoraviivaisempaa rock-osastoa, välillä hyvinkin raskaasti metalliin kallistellen mutta pääasiassa rauhallisemmassa fiilistelyssä pysytellen.
Levyn sanoituspuolen suora ja "pökkelömäinen" toteutus tökki ensimmäisillä kuunteluilla pahasti. Teemalevyn aiheena on nuorison turmeltuminen kaiken kertakäyttöviihteen ja videopelisäksätyksen keskellä, ja ne väsyneet xbox/mtv/mall-maininnat saivat vähän kiemurtelemaan tuskasta. Mutta huomasinpas nyt yhtäkkiä tietyllä tavalla sanoitusten itse asiassa liittyvän juuri siihen, miten kyseistä levyä olin kuunnellut; tiskauksen taustalla ja korvalapuilla samalla telkkaria tai lehteä silmäillen. Sunnuntaina kuuntelin levyn kahdesti läpi junamatkalla silmät kiinni ja vain siihen keskittyen ja PAM. Olin siis unohtanut miten levyjä kuunnellaan.
Parilta ensimmäiseltä kuuntelulta oli ihan täysillä iskenyt vain 17-minuuttinen majesteettinen proge-eepos Anesthetize. Mutta nyt jopa alkuun heikoimmalta tuntunut aloitusraita löysi oman paikkansa.
Wilsonin ääntä kuulee monasti moitittavan värittömyydestä, mutta esim. Way Out of Here-biisissä tulkinta on sellaista luokkaa, että miehen uskoo olevan tosissaan sanomisiensa kanssa, vaikkei sanoista edes kunnolla selvää saisi.
Esim. päätösbiisin loppufiilistely aiheutti silmät suljettuna sellaiset visiot, että melkein pitää tehdä niistä jonkinlainen photaritaiteilu. Sanoitusvihkosen kuvassa olevan huppupäisen nuoren pää huuhtoutui tomuna ilmaan ja tomusta syntyi lintuparvi liekkimeren velloessa taustalla... huh huh. Enkä ollut edes päissäni, sellaisen nukahtamishorroksen rajamailla vain.
Way out of Here-biisin kertosäkeestä tulee jollain tapaa mieleen uusin Tool. Sitä levyä odotin kuin kuuta nousevaa, mutta hieman pettymykseksi se valitettavasti jäi. Enpäs etukäteen uskonut, että PT tulee ja lunastaa täysin sen jättämän tyhjön. Samoilla aaltopituuksilla operoivat kummatkin orkesterit viimeisimmillä levyillään, mutta PT onnistui nyt tekemään kaiken sulavammin ja loogisemmin muodostaen levystä huomattavasti ehjemmän kokonaisuuden.
Vielä kun sanoitukset olisivat kohdanneet musiikin, nyt tuo paljaan kylmä ja naivistinen sanoitustapa hieman riitelee itse musan kanssa. Huolimatta siitä, on pakko antaa jo pelkästään musiikista viisi tähteä:
Porcupine Tree - Fear of a Blank Planet
Englantilaisen progebändin yhdeksäs kokopitkä jatkaa viimeisimpien levyjen linjaa; suunta on muuttunut alkuaikojen psykedeelisestä ambientista kohti suoraviivaisempaa rock-osastoa, välillä hyvinkin raskaasti metalliin kallistellen mutta pääasiassa rauhallisemmassa fiilistelyssä pysytellen.
Levyn sanoituspuolen suora ja "pökkelömäinen" toteutus tökki ensimmäisillä kuunteluilla pahasti. Teemalevyn aiheena on nuorison turmeltuminen kaiken kertakäyttöviihteen ja videopelisäksätyksen keskellä, ja ne väsyneet xbox/mtv/mall-maininnat saivat vähän kiemurtelemaan tuskasta. Mutta huomasinpas nyt yhtäkkiä tietyllä tavalla sanoitusten itse asiassa liittyvän juuri siihen, miten kyseistä levyä olin kuunnellut; tiskauksen taustalla ja korvalapuilla samalla telkkaria tai lehteä silmäillen. Sunnuntaina kuuntelin levyn kahdesti läpi junamatkalla silmät kiinni ja vain siihen keskittyen ja PAM. Olin siis unohtanut miten levyjä kuunnellaan.
Parilta ensimmäiseltä kuuntelulta oli ihan täysillä iskenyt vain 17-minuuttinen majesteettinen proge-eepos Anesthetize. Mutta nyt jopa alkuun heikoimmalta tuntunut aloitusraita löysi oman paikkansa.
Wilsonin ääntä kuulee monasti moitittavan värittömyydestä, mutta esim. Way Out of Here-biisissä tulkinta on sellaista luokkaa, että miehen uskoo olevan tosissaan sanomisiensa kanssa, vaikkei sanoista edes kunnolla selvää saisi.
Esim. päätösbiisin loppufiilistely aiheutti silmät suljettuna sellaiset visiot, että melkein pitää tehdä niistä jonkinlainen photaritaiteilu. Sanoitusvihkosen kuvassa olevan huppupäisen nuoren pää huuhtoutui tomuna ilmaan ja tomusta syntyi lintuparvi liekkimeren velloessa taustalla... huh huh. Enkä ollut edes päissäni, sellaisen nukahtamishorroksen rajamailla vain.
Way out of Here-biisin kertosäkeestä tulee jollain tapaa mieleen uusin Tool. Sitä levyä odotin kuin kuuta nousevaa, mutta hieman pettymykseksi se valitettavasti jäi. Enpäs etukäteen uskonut, että PT tulee ja lunastaa täysin sen jättämän tyhjön. Samoilla aaltopituuksilla operoivat kummatkin orkesterit viimeisimmillä levyillään, mutta PT onnistui nyt tekemään kaiken sulavammin ja loogisemmin muodostaen levystä huomattavasti ehjemmän kokonaisuuden.
Vielä kun sanoitukset olisivat kohdanneet musiikin, nyt tuo paljaan kylmä ja naivistinen sanoitustapa hieman riitelee itse musan kanssa. Huolimatta siitä, on pakko antaa jo pelkästään musiikista viisi tähteä: