A-seksuaalisuudesta - väkinäisestä sellaisesta

Eroottiset systeemit, kuten dildopyllyheterous
Rahkapussi

A-seksuaalisuudesta - väkinäisestä sellaisesta

Viesti Kirjoittaja Rahkapussi »

Nussut!

On se kumma juttu, että aina kun minua rupeaa naitattamaan, kirjaudun Kitinän käyttäjäksi. Onko tämä sitä kuuluisaa henkistä masturbaatiota tai sen korviketta?

Mutta asiaan.

Ilmoitusluontoinen asia: en ole harrastanut seksiä 1,5 vuoteen. Sikäli hämmästyttävää, sillä yleensä olen ollut seksuaalisesti hyvin aktiivinen, jopa nymfomaaninen.

Olen miettinyt syitä moiseen. Fiiliksiäni (ja itseäni) tunnustellessa havaitsin, että minun ei tehnyt mieli edes runkata. Seksittömyys ja seksihalujen puute on aiheuttanut monenlaisia oireita: haluttomuutta deittailuun, keskikehon rasvoittumista runsaasta liikunnasta huolimatta, kerhon karvoituksen poiston laiminlyömistä sekä mukavaa, peittävää pukeutumista ja urheilullisia kenkiä, joilla ei ole vaaraa kaatua tai joutua "kaadetuksi".

Lieneekö johtunut siitä, että tänään on pornoperjantai, koin aamulla jotakin kummallista jalkojeni välissä: minun teki mieli pitkästä aikaa seksiä. Olenko palaamassa jälleen elävien kirjoihin ja onko siksi harhaluuloni ennenaikaisesta menopaussista haudattava?

Onko teillä, arvon Kitinäläiset, ollut vastaavia fiiliksiä? Ja jos on, mikä ne aiheutti, kauanko ne kestivät ja miten/milloin kiipesitte takaisin pukille?
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Re: A-seksuaalisuudesta - väkinäisestä sellaisesta

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Rahkapussi kirjoitti: miten/milloin kiipesitte takaisin pukille?
Häh??? En mitenkään ja milloinkaan. Nainen kuin nainen saa koska haluaa, joten en oikein jaksa sympata omavalintaista selibaattiasi.
Rahkapussi kirjoitti: Ilmoitusluontoinen asia: en ole harrastanut seksiä 1,5 vuoteen.
Niinkuin siis todella järkyttävää, voi voi.

Tähän sopiva kuva "Ilman naista"-sarjakuvasta alkaen http://kvantti.tky.fi/in/1.shtml
Tästä tulee nyt sivuvieritystä ketjuusi pienemmissä näytöissä, mutta tulkoon:
http://kvantti.tky.fi/in/kuvat/in_38_web.jpg *kuva poistettu topikin suurenemisen takia*
Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
Edith

Re: A-seksuaalisuudesta - väkinäisestä sellaisesta

Viesti Kirjoittaja Edith »

Nojaa, mä siis olen luonnoltani estynyt neurootikko, joka ylipäänsä aloitti seksielämänsä selkeesti keskimääräistä vanhempana. Sen yhden ahdistavan melkein-seurustelusuhteen jälkeen musta tuntui, että olin kokeillut seksiä sen verran, että saatoin todeta, että se nyt vaan ei ole mun juttuni. Tai siis, että mä vaan en kykene siihen, että antais mennä vaan, vaan mä jotenkin vaan jännitän koko ajan. Ja siitä suhteesta on nyt yli kolme kokonaista ja yksi neljänosavuosi.

Nykyään käy ehkä silloin tällöin kyllä mielessä, että seksikin vois sinänsä ehkä jotenkin maistua, tai ainakaan että en ihan täysin ole lopettanut sen ajattelemista, mutta sitten kun siitä on niin hiton kauan kun silloin joskus. Että nyt se tuntuis taas yhtä vieraalta kuin silloin ekan kerran. Ja tuollainen jännittäminen ja hermostuneisuus nyt vaan ei kuulu 29-vuotiaalle. Kun tartteis olla ns. "hyvä sängyssä" ja valmis tulemaan vertailluksi taidoiltaan ties keiden kanssa kaikenlaisissa nettikeskusteluissa. Ja mä en halua.

En tiedä, harrastanko seksiä enää. Jos, niin vain sellaisessa tilanteessa, jossa tunnen todella olevani hyväksytty juuri sellaisena kuin olen. Siis todella. (Tai sitten tosi pahasti humalassa. Siis tosi pahasti.)
Pyry-Matias

Re: A-seksuaalisuudesta - väkinäisestä sellaisesta

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

Kyllä kai mies on vakavasti sairas, jos ei viikkoon edes runkkaa. Siis masentunut ainakin.

Mulla toi seksihomma menee niin, että viime aikoina ei ole jaksanut juurikaan edes yrittää, koska eihän se seksi ole koskaan irrallinen juttu, vaan siihen kuuluu paketti. Aina jokeripaketti, ja aika usein paketissa on ainakin puolet paskaa. Ei sitä jaksa katsella ja nähtäillä toista vaan seksin vuoksi, oon mä niin herkkis 8)

Mut tietenkin jos oikein panettaa, niin kylhän se sokaisee eli en toimi kuten opetan, aina 8)
Tix

Re: A-seksuaalisuudesta - väkinäisestä sellaisesta

Viesti Kirjoittaja Tix »

Pyry-Matias kirjoitti:Kyllä kai mies on vakavasti sairas, jos ei viikkoon edes runkkaa. Siis masentunut ainakin.
Siinä tapauksessa mä taidan olla kroonisesti ja vakavasti masentunut. Pitäisköhän mennä lääkärille?
Pyry-Matias

Re: A-seksuaalisuudesta - väkinäisestä sellaisesta

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

Tix kirjoitti:
Pyry-Matias kirjoitti:Kyllä kai mies on vakavasti sairas, jos ei viikkoon edes runkkaa. Siis masentunut ainakin.
Siinä tapauksessa mä taidan olla kroonisesti ja vakavasti masentunut. Pitäisköhän mennä lääkärille?
Olihan tuo koukku aka provo, mut semmonen äijäilevä puolitotuus kuitenkin. Älä suotta huolestu 8)
Sheetlord

Re: A-seksuaalisuudesta - väkinäisestä sellaisesta

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Rahkapussi kirjoitti:Onko teillä, arvon Kitinäläiset, ollut vastaavia fiiliksiä? Ja jos on, mikä ne aiheutti, kauanko ne kestivät ja miten/milloin kiipesitte takaisin pukille?
Ajoittain. Nyt pariutuneena huomannut, että kellon lähestyessä 40:tä jokainen ajatus ei enää koskekaan seksiä. En ota asiasta kuitenkaan paineita: sitten kun panettaa niin pannaan, kun ei niin tehdään jotain muuta.
NuoriDaavid

Re: A-seksuaalisuudesta - väkinäisestä sellaisesta

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Rahkapussi kirjoitti:
-- aina kun minua rupeaa naitattamaan, kirjaudun Kitinän käyttäjäksi.
----

Ilmoitusluontoinen asia: en ole harrastanut seksiä 1,5 vuoteen.
Ehkä sinun kannattaisi kirjautua jollekin toiselle foorumille?
NuoriDaavid

Re: A-seksuaalisuudesta - väkinäisestä sellaisesta

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Vaola kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:
Rahkapussi kirjoitti:
-- aina kun minua rupeaa naitattamaan, kirjaudun Kitinän käyttäjäksi.
----

Ilmoitusluontoinen asia: en ole harrastanut seksiä 1,5 vuoteen.
Ehkä sinun kannattaisi kirjautua jollekin toiselle foorumille?
No. Eipä muidenkaan Kitinäläisten saanti ole kovin hyvällä mallilla:

http://kitina.net/viewtopic.php?t=1929&start=300

Toisaalta kun mietin keitä tänne nykyään edes kirjoittaa, ei tuo vähäinen seksin määrä kyllä yllätä yhtään. :twisted:
No sitähän minä juuri tarkoitin, että kun tämä Kitinä on tämmöinen aseksuaalisten ryhmäterapia, niin ei tänne kannata kirjoittaa, jos haluaa skorettaa.
William Munny

Re: A-seksuaalisuudesta - väkinäisestä sellaisesta

Viesti Kirjoittaja William Munny »

NuoriDaavid kirjoitti:...niin ei tänne kannata kirjoittaa, jos haluaa skorettaa.
Jotkut näyttää saavan. Oisko iso paha Gat käynyt ottamassa omansa?
plumps kirjoitti:kiitos olen otettu.
Vastaa Viestiin