Vitutusketju

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
millivanilli

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja millivanilli »

segma kirjoitti:Töissä vituttaa. Työnantaja vituttaa. Vaikka onkin oma eno. Ja vaikka tiedänkin että sillä on oma lehmä ojassa noita töitä tehtäessä (yrittäjä kun on). Mutta on se saatana kumma, kun koko ajan on jonkun saatanan suurennuslasin alla ja jos jotain tekee ERI tavalla, niin saa kyllä kuulla rivien välistä, että se on nimenomaan VÄÄRIN. Ei vittu ole kertaakaan kuullut että olisi tehnyt jotain oikein tai hyvin. Taidan olla sitten aivan vitun paska työntekijä. Herää kysymys: miksi se oikein halusi minut töihin (olen ollut aiemminkin) ja oikein meinasi soittaa ja kysyä, olisiko kiinnostusta tulla töihin.

Ihan tasan tarkkaan kolmas ja viimeinen kerta kun tänne tulen kesääni pilaamaan.
Suomalaiseen yrityskulttuuriin harvemmin kuuluu kehuminen hyvin tehdystä työstä. Se on ikävää mutta totta.

Toinen työpaikkani on äitini firmassa. Olen kokenut saman, että hyvin tehdystä työstä ei tule palautetta, mutta auta armias jos tekee jonkin virheen. Samalla tavalla alku tuntui hankalalta, olin myös ns suurennuslasin alla. Odotukset ovat erilaiset, kun on sukulainen kyseessä. Enosi jotenkin olettaa sun handlaavan työt tuosta vain. Yritä vain pitää mieliala korkealla kritiikistä huolimatta, opit koko ajan.
ninnithequeen

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Georgina kirjoitti:Mua vituttaa nyt niin saatanan kympillä kun on niin julli hevonen että sen kanssa saa kaikki saatanan hoitotoimenpiteet tapella vaikeimman kautta. Nyt sitä voi jo jopa madottaa ja rasvata suupieliä, mutta olis pitänyt verta saada otettua. Ei niin vittu millään, ei hyvällä eikä pahalla. Pitää vissiin viedä se klinikalle pakkopilttuuseen yhtä vitun verikoetta varten.
Mä tiedän semmosenkin tapauksen, joka piti rauhoittaa kengityksen ajaksi, jota ei saatu traileriin, joka sai sätkyn kun korviin koski, joka takuuvarmasti puri satulavyötä kiristäessä, jonka sai talliin vain tallin takaovesta (oli vissiin lyönyt päänsä etuovella kattoon ja sai kammon), pysyi tarhassa jos halusi, pelkäsi rekkoja kuollakseen. Siinäpä vasta ongelmahevonen, sanoisin. Tuli pohdittua usein että mitähän lie nuoruudessa moiselle tapahtunut :?
Kid

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja Kid »

Vituttaa kun tää pirun flunssa ei ota loppuakseen. Viikon jo köhiny ja niistäny nenäni punaseks. Hmph!
sanctus

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja sanctus »

Maj Karma perui keikkansa sairastapauksen takia. Ketunhäntä vieköön.
saika

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja saika »

Menee hermot kaikkiin mahdollisiin jonotusmusiikkeihin ja tuut tuut taat ta tiiii ääniin... Joutuu jonottamaan päivässä varmaan tunnin pari niin ei paljoo naurata noi "olette edelleen jonossa, palvelemme teitä mahdollisimman pian och samma på svenska and in English" -luritukset. UAAAAAAA!
Elukka

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja Elukka »

saika kirjoitti:Menee hermot kaikkiin mahdollisiin jonotusmusiikkeihin ja tuut tuut taat ta tiiii ääniin... Joutuu jonottamaan päivässä varmaan tunnin pari niin ei paljoo naurata noi "olette edelleen jonossa, palvelemme teitä mahdollisimman pian och samma på svenska and in English" -luritukset. UAAAAAAA!
Tuttu ilmiö ainakin terveyskeskusaikaa varatessa. "Olette edelleen jonossa, odottakaa hetkinen." :axe:
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja Lilo »

saika kirjoitti:Menee hermot kaikkiin mahdollisiin jonotusmusiikkeihin ja tuut tuut taat ta tiiii ääniin... Joutuu jonottamaan päivässä varmaan tunnin pari niin ei paljoo naurata noi "olette edelleen jonossa, palvelemme teitä mahdollisimman pian och samma på svenska and in English" -luritukset. UAAAAAAA!
Joo, töiden puolesta ei kannata näin kesäaikaan soitella minnekään koska kaikki on lomalla. Parhaassakin tapauksessa paikalla on ainoastaan kesäuuno, joka ei oikeastaan tiedä mistään mitään.

Sitten vituttaa reikä huulessa, olis sen juomapullon voinu paremminkin tähdätä, prkl.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Avatar
Think
Kitisijä
Viestit: 1000
Liittynyt: 14.08.2005 20:56

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja Think »

Mua vituttaa se, että mulla on kuitenkin vielä noin kaksi ja puoli tuntia kesäloman alkuun.

Eikun..................eihän se vitutakaan yhtään :hep:
Ovela kuin orgasmi
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja Lilo »

Think kirjoitti:Mua vituttaa se, että mulla on kuitenkin vielä noin kaksi ja puoli tuntia kesäloman alkuun.

Eikun..................eihän se vitutakaan yhtään :hep:
Suolaa haavoihin?

Think vituttaa. :evil:
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Avatar
Think
Kitisijä
Viestit: 1000
Liittynyt: 14.08.2005 20:56

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja Think »

Lilo kirjoitti: Think vituttaa. :evil:
Pusnuss sullekin! :piru:

Jonoon vaan kaikki muutkin.

"Suolaa suolaa enemmän suolaa..." :hevikaraoke:

Veistäkin voin kääntää haavassa.
Ovela kuin orgasmi
Avatar
nexie
Kitisijä
Viestit: 1398
Liittynyt: 14.08.2005 19:24
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja nexie »

Think kirjoitti:
Pusnuss sullekin! :piru:

Jonoon vaan kaikki muutkin.

"Suolaa suolaa enemmän suolaa..." :hevikaraoke:

Veistäkin voin kääntää haavassa.
Niin minkälaisia lomasäitä sulle onkaan nyt ilmatieteilijöiden mukaan luvassa :vihelt:
Don't Panic!
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja Lilo »

nexie kirjoitti:

Niin minkälaisia lomasäitä sulle onkaan nyt ilmatieteilijöiden mukaan luvassa :vihelt:
Lomia voi valitettavasti viettää muuallakin kun Suomessa. Ihan epistä. :evil:
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
RuNkkuTonttu

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja RuNkkuTonttu »

Sain pakotettua itseni vihdoinkin käymään isovanhempieni luona. Voi vittu sitä syyllistämistä. "Eihän tässä ikinä tiedä milloin täältä lähdetään" ja sitä onkos sitä morsianta vittuilua.

Pitäisikö sitä alkaa täysin rehelliseksi? "Joo, tällä hetkellä tapaan yhtä naista, jonka varmaan dumppaan, kunhan olen päässyt saksien väliin. Lisäksi käyn välillä panemassa yhtä sekapäätä nymfoa. Ei en minä naimisiin ole sen kanssa menossa. Hän vaan tykkää rajusta seksistä, niin kuin minäkin. Olisiko teillä muuten lainata liukastetta? Eikös se kuulukkin vanhojen ihmisten makuuhuoneeseen muutenkin?"
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

RuNkkuTonttu kirjoitti:Sain pakotettua itseni vihdoinkin käymään isovanhempieni luona. Voi vittu sitä syyllistämistä. "Eihän tässä ikinä tiedä milloin täältä lähdetään" ja sitä onkos sitä morsianta vittuilua.

Pitäisikö sitä alkaa täysin rehelliseksi? "Joo, tällä hetkellä tapaan yhtä naista, jonka varmaan dumppaan, kunhan olen päässyt saksien väliin. Lisäksi käyn välillä panemassa yhtä sekapäätä nymfoa. Ei en minä naimisiin ole sen kanssa menossa. Hän vaan tykkää rajusta seksistä, niin kuin minäkin. Olisiko teillä muuten lainata liukastetta? Eikös se kuulukkin vanhojen ihmisten makuuhuoneeseen muutenkin?"
Voivoi. Musta on kyllä kiva viettää aika mummini kanssa, mutta hänellä on ainakin yksi sangen kummallinen piirre. Hän tuskin koskaan soittaa minulle ja sitten kun minä soitan hänelle, hänen eka kommenttinsa on tyyliin "Sinä, pitkästä aikaa". No, liittynee hänen luonteeseensa ja kasvatukseensa, hän ei esim. juurikaan soitellut miesystävälleen, kun hänellä sellainen oli, koska ei halunnut häiritä tätä (mies kärsi masennuksesta ja oli sairaalassa yms.). Haloo, häiritä sairasta ihmistä, joka ehkä kaipaisi kuuntelevaa korvaa.. Mummini valittaa myös seuran puutteesta, mutta ei voi pyytää naapurissa asuvaa ikätoverinaista kävelykaveriksi, koska hänestä "voisi tulla riesaa". Hohhoijaa. Muuten hauska mummi kyllä, mutta ilmeisesti sukupolvensa tuote kuten me muutkin.
Kikkelis kokkelis.
Avatar
LillyMunster
Kitisijä
Viestit: 2007
Liittynyt: 15.08.2005 12:55

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja LillyMunster »

Olen nyt vähän yleisemmin kertonut raskaudestani, ja katunut sitä välittömästi...

Minua vituttaa se, että minua pidetään sairaana ja vammaisena!!!1!!11!!!!!!!1111

Jos olen tähän astikin voinut tehdä niitä asioita, niin miksi nyt pyydetään joku toinen tekemään niitä puolestani? Eilen olin kykenevä, mutta nyt kun kerroin uutisen, olen kelvollinen vain istumaan jalat ylhäällä ja huokailemaan, ehkä syömään jotain.

Siis itsessäänhän tämä on ihanaa ja huolehtivaista, mutta sanoin kyseessä olevalle höösääjälle jo monta kertaa, että lakkaisi kohtelemasta minua kuin vammaista. No ei auta. Vituttaa.
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
Bliss

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja Bliss »

LillyMunster kirjoitti:Olen nyt vähän yleisemmin kertonut raskaudestani, ja katunut sitä välittömästi...

Minua vituttaa se, että minua pidetään sairaana ja vammaisena!!!1!!11!!!!!!!1111

Jos olen tähän astikin voinut tehdä niitä asioita, niin miksi nyt pyydetään joku toinen tekemään niitä puolestani? Eilen olin kykenevä, mutta nyt kun kerroin uutisen, olen kelvollinen vain istumaan jalat ylhäällä ja huokailemaan, ehkä syömään jotain.

Siis itsessäänhän tämä on ihanaa ja huolehtivaista, mutta sanoin kyseessä olevalle höösääjälle jo monta kertaa, että lakkaisi kohtelemasta minua kuin vammaista. No ei auta. Vituttaa.
Ja "vammaisemmaksi" muutut... oota vaan :D
Jossai vaiheessa tulet olemaan valmis vuorikiipeilyreissulle ihan vaan siksi, että oot kyllästynyt siihen, ettet saa ite nostaa edes kahvikuppia... :roll:
AarneAnkka

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

No voi perkele! Olin unohtanut yhden maksamattoman sähkölaskun yhteen muovitaskuun, eräpäivä 5.6. Nyt kun palasin lomalta, odotti postiloodassa Fortumin muistutuslasku jonka eräpäivä oli eilen, ja uhkaus perintätoimistolla ellei laskua ole maksettu eräpäivään mennessä.

Nyt äkkiä verkkopankkiin. Toivottavasti eivät usuta perijöitä kimppuuni vielä, jos rahat ehtivät heille maanantaiksi. Stna! :tiistai: Tuleeko tästä joku merkintä johonkin? En minä nyt hajamielisyyttäni halua tulla leimatuksi rikolliseksi...
Sinkkumatti

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja Sinkkumatti »

AarneAnkka kirjoitti: Tuleeko tästä joku merkintä johonkin? .

Tulee ja sait palkkionmetsästäjät perääsi. Susta on luvattu siskonmakkarapaketti kiinniottopalkkiona. Olet kaamea rikollinen!

No ei tuu. Sähkölaitos on muutenkin niin vitunmoinen ryöstäjä, että niille ihan oikein. Kannattaa muuten laittaa juuri tällaiset laskut suoraveloitukseen. On elämä pal helpompaa.
silsakenraali™

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja silsakenraali™ »

AarneAnkka kirjoitti: Tuleeko tästä joku merkintä johonkin? .
Se, että lasku menee perintätoimistoon, kuten Contant Oy:lle asti on käsittääkseni pidempi prosessi. Yllätyin muuten viitisen vuotta sitten ensimmäistä käyttöluottokorttiani hankkiessani saadessani kieltävän vastauksen. Selvitin asiaa ja mulla oli joskus nörrinä mennyt joku vitun terveyskeskuslasku perintään asti. Ihmettelen vieläkin miten se on mahdollista, mutta näin oli käynyt.
Sinkkumatti

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja Sinkkumatti »

AarneAnkka kirjoitti:No voi perkele!
Ja joo. Jos ja kun perintätoimisto ruikuttaa takuulla vielä omia saataviaan laskusta, soita sähkölaitoksen laskutukseen ja selitä tilanne. Jos se ei heille käy, sano että vaihdat sitten samantein sähkön jakelijaa. Viimeistään siinä vaiheessa poistavat kyl perintätoimiston osuuden laskusta.
Tuo temppu toimi ainakin Tapiolan kansssa vallan mainiosti, kun itselleni sattui samanlainen käpy.
segma

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja segma »

Plääh. Mulla ottaa päähän tämä työ edelleen. Vituttaa kuunnella liki 12h ininää ja valitusta KAIKESTA mikä ei mene JUST suunnitelmien mukaan. Alkaen liikennevaloista. ONNEKSI täällä tarvitsee viettää enää kolmisen viikkoa.
Avatar
par-sky
Kitisijä
Viestit: 2445
Liittynyt: 14.09.2005 17:11
Paikkakunta: Hämpton

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja par-sky »

AarneAnkka kirjoitti:Tuleeko tästä joku merkintä johonkin?
perintätoimisto laittaa vielä yhden laskun. vasta jos sen jättää maksamatta menee saatava perintään ja tulee merkintä luottotietoihin.
Me transmitte sursum, Caledoni!
Avatar
par-sky
Kitisijä
Viestit: 2445
Liittynyt: 14.09.2005 17:11
Paikkakunta: Hämpton

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja par-sky »

McJanne kirjoitti:
par-sky kirjoitti:perintätoimisto laittaa vielä yhden laskun. vasta jos sen jättää maksamatta menee saatava perintään ja tulee merkintä luottotietoihin.
Mulle on tullut merkinnät vasta silloin kun sijoituskonsulttini (ulosottimies) on todennut varattomaksi ja lähettänyt asian takaisin velkojalle.
voit olla oikeassa, en oo onnistunut merkintää saamaan. eli en ihan varma ole miten se sitten etenee tuon perintätoimiston laskun jälkeen.
Me transmitte sursum, Caledoni!
Avatar
Think
Kitisijä
Viestit: 1000
Liittynyt: 14.08.2005 20:56

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja Think »

Lilo kirjoitti:
nexie kirjoitti:

Niin minkälaisia lomasäitä sulle onkaan nyt ilmatieteilijöiden mukaan luvassa :vihelt:
Lomia voi valitettavasti viettää muuallakin kun Suomessa. Ihan epistä. :evil:
Niinpä juuri. Aevan sama vaikka tulisi kaatamalla vettä täällä kotosuomessa seuraavan kuukauden...

Ja asiaan: Pakkaaminen vituttaa.
Ovela kuin orgasmi
segma

Re: Vitutusketju

Viesti Kirjoittaja segma »

Mikä helvetti siinä on, kun ei pysty nauttimaan toisten onnesta, vaan tulee välittömästi vain ja ainoastaan kateelliseksi? Vaikka kuinka yrittää itselleen päässään toistella, että "Ei se ole minulta pois, jos muut on onnellisia", niin silti, SILTI sitä aina päätyy pähkäilemään "Jos tuollekin noin hyvin käy, niin miksei koskaan minulle?" Hulluinta on se, että tätä tapahtuu sellaisessa tilanteessa, jossa itse olen periaatteessa ihan samalla viivalla, ellen jopa paremmassakin asemassa.

Ihan kuin onneni olisi täydellistä vasta sitten kun kaikki muut ovat minua onnettomampia. Kyllä sitä voi ihminen välillä suorastaan vihata itseään.

Perkeles.
Vastaa Viestiin