Missä Vika?

[ninnithequeen]

Ja olet laittanut jo ihmiset arvojarjestykseen valitsemalla mieheksesi juuri sen, jonka valitsit, etka jotain toista. Nih.

No sehän on selvää, että mieheni on onnekas saadessaan juuri minut

Mutta mietippäs tätä: jonkun toisen mielestä esim. miehessäni EI ole niitä positiivisia ominaisuuksia jotka minä hänessä näen.
Kaikki ei tykkää kaikista ja sehän on rikkaus.

Mutta esim. minä näen Entussa hurjasti positiivisia puolia. Tulemme hienosti toimeen. Ei hänessä ole mitään vikaa. Hän ei vain ole vielä löytänyt sitä oikeaa, mutta olen 100 % varma että hän vielä löytää. Milloin, sitä ei voi tietää kukaan.

[RolloTomasi]

Ja olet laittanut jo ihmiset arvojarjestykseen valitsemalla mieheksesi juuri sen, jonka valitsit, etka jotain toista. Nih.

No sehän on selvää, että mieheni on onnekas saadessaan juuri minut

Mutta mietippäs tätä: jonkun toisen mielestä esim. miehessäni EI ole niitä positiivisia ominaisuuksia jotka minä hänessä näen.
Kaikki ei tykkää kaikista ja sehän on rikkaus.

Mutta esim. minä näen Entussa hurjasti positiivisia puolia. Tulemme hienosti toimeen. Ei hänessä ole mitään vikaa. Hän ei vain ole vielä löytänyt sitä oikeaa, mutta olen 100 % varma että hän vielä löytää. Milloin, sitä ei voi tietää kukaan.

1. Eri ihmiset arvostavat eri asioita, tamahan on selvaa, ja eri ihmisissa arvostetaan eri asioita. (Katso vaikka miten ihmiset tykkaavat eri musiikista.) Kuitenkin jotkut ihmiset arvostavat samoja asioita tai eri asioita samassa henkilossa. Ihmisen "arvo" mitataankin silla, kuinka paljon arvostusta (halua) han herattaa vastakkaisen sukupuolen edustajissa yhteensa. Mita useampi hanet haluaa, sita enemman hanella on arvoa universaalisti, kun taas jollekulle tietylle henkilolle yhdella ihmisella saattavat olla kaikki ne positiiviset ominaisuudet, joita arvottaja arvostaa. Jos arvotetun ja arvottajan halu on molemminpuolista, he ovat onnekkaita, eika ihmisen universaalilla arvolla ole merkitysta. Mutta jos eivat kohtaa, niin silloin arvolla on merkitysta. Sinkkujen keskuudessa tuolla arvolla on hyvinkin paljon merkitysta. (ja parisuhteilevilla myos, siksi suhteet pysyvat kasassa tai hajoavat, koska saattaahan suhteessakin toisen arvo nousta tai laskea.)

2. Kuten ylla jo sanoin, Enthussa (tai itsessani, tarkea lisays) ei mielestani olekaan mitaan vikaa (tai minussa kylla on, paljonkin, mutta en aio sita kasitella tassa). Meilla ei vain ole niin paljoa arvoa kollektiivisesti mitattuna vastakkaisen sukupuolen edessa, emmeka ole viela kohdanneet sellaista arvottajaa, joka arvostaisi meidan positiivisia ominaisuuksia ja joiden positiivisia ominaisuuksia me arvostaisimme riittavasti.

Anteeksi epaselva ilmaisu, olen hieman vasynyt. Toivottavasti ymmarrat tekstistani jotain.

[HellBell]

.. Ihmiset, joilla on parisuhde ja/tai seksia, ovat arvokkaampia kuin ihmiset, joilla ei ole ..

Kiinnostava näkemys, mutta en kyllä lainkaan kannata sitä.
Ihmisen 'arvon' määrittäminen yksinomaan toisten kautta ja pelkästään pariutumisriitteihin nojaamalla on enemminkin epäarvon määräämistä ihmiselle, joka on monimuotoinen kokonaisuus ja joka arvottaa myös itse itseään ja mahdollisesti näkee arvot aivan eri lailla.
Kritisoin ylipäätään sitä, että ns. parisuhteellisuus olisi mikään arvon mittari - minusta se ei ole. Toiset ovat väen vängällä ängenneet itsensä johonkin parisuhteeseen koska haluavat (tässä juuri parisuhteellisuus arvon mittana) olla parisuhteessa, koska suhteessa oleminen on heille tärkeämpää kuin se kenen kanssa siinä ja mistä syistä (Rakkaudesta? No ei) siinä ollaan. Ennemminkin epäarvon mittariksi parisuhteellisuus tuossa kääntyy - tosin tämä vain subjektiivinen näkemykseni.
Oikean henkilön, Rakastettavan ihmisen kanssa parisuhteessa olevat ovat asia erikseen, mutta ei se parisuhteellisuus anna sellaisille suhteille 'arvoa' vaan sattumanvaraisuudesta suhteen synnyttänyt rakkaus, joka ei tulemalla tule vaan tulee sitten kun on tullakseen - joillakin ennemmin ja toisilla myöhemmin ja lopuilla ei tulekaan, mikä jälkimmäisen kohdalla ei kerro ihmisten arvottomuudesta vaan vain siitä miten kaaoksesta ja sattumanvaraisuuksista syntyvä rakkaus ei ole heihin sen Oikean muodossa törmännyt , ehkä jonkinlainen muu rakkaus johonkin muuhun asiaan sitten onkin. Se että osaa kohdentaa rakkautensa johonkin, ihmiseen tai asiaan tai molempiin.. osoittaa yhdeksi arvoksi muiden muassa kyvyn rakastaa.

[definitely]

Ihmiset, joilla on parisuhde ja/tai seksia, ovat arvokkaampia kuin ihmiset, joilla ei ole. .

Minusta tuo ihmisen arvokkuus on ihan tilannesidonnaista. Minusta tuntuu, että olen pitkän sinkkuajan jälkeen vakiinnuttuani jopa VÄHEMMÄN arvokas tietyissä piireissä. On ollut joissain piireissä esimerkiksi sellaista epäilystä, että seurustelun myötä ihmisestä tulee tylsä kotinyhverö, joka ei osaa pitää hauskaa eikä ikinä lähde minnekään ja jota ei sen takia edes kannata pyytää ikinä mukaan mihinkään. Sanomattakin on selvää, että baarissa seurusteleva ihminen on pohjasakkaa, joka toimii lasin- ja laukunpidikkeenä, kun toiset käyvät metsästysretkillään. Jos seurueeseen sitten tuodaan saalista, niin seurustelevat suljetaan tästä eteenpäin keskustelupiirin ulkopuolelle. Jos seurusteleva yrittää päästä keskusteluun mukaan, seuraa murhaavia "irti meidän saaliista"-katseita. Noin niinkun karrikoidusti, ja tätähän ei toki tapahdu hyvien ystävien kesken. Ainoastaan esim työ- tai muissa puolituttuporukoissa.

Hassua on se, etten ole koskaan antanut ymmärtää muuttuneeni tylsäksi sohvaperunaksi. Olen edelleen se, joka viihtyy mukana menossa hamaan loppuun asti, eikä kumppaninkaan mukana ollessa lähdetä jo baarijonosta kotiin söpöilemään. Itse asiassa olemme tainneet joka kerta lähteä viimeisinä kohti kotia. Ja olemme aika hyvin lähteneet baariin ylipäätään, jos joku on pyytänyt.

Sitten vielä tätä arvokkuuden filosofiaa; olin pitkään sinkku, siis arvoton sinun ymmärryksesi mukaan. Kun aloin seurustella, olen mielestäni edelleen se sama ihminen samoilla ominaisuuksilla kuin ennenkin. Olen siis taipuvainen uskomaan Singlemaltin tapaan, että pariutuminen on sitä haikailevalle (tai haikailemattomallekin) vain ajan kysymys. Toisille se aika tulee ennemmin, toiselle myöhemmin, jollekin ei koskaan. Ei sillä ole mitään tekemistä jonkun absoluuttisen arvon tai arvottomuuden kanssa.

[Enthu]

Mutta esim. minä näen Entussa hurjasti positiivisia puolia. Tulemme hienosti toimeen. Ei hänessä ole mitään vikaa. Hän ei vain ole vielä löytänyt sitä oikeaa, mutta olen 100 % varma että hän vielä löytää. Milloin, sitä ei voi tietää kukaan.

IhQ Ninni,sä se sitten osaat kääntää kaikki parhain päin =)

[SingleMalt]

Ihmiset, joilla on parisuhde ja/tai seksia, ovat arvokkaampia kuin ihmiset, joilla ei ole. .

Että tämäkin vielä. No, ei kai siinä auta kun lähteä illalla kaupunkiin etsimään paria. Siillähän ei ole enää mitään väliä tuleeko sitä edes toimeen, kunhan vain löytyy pari. Sama kai se sitten on, kenen kanssa elämänsä viettää. Onnistuupa tuo näköjään Matilta ja Merviltäkin.

Hyvä ettei kolmas valtakunta toteutunut. Meidät sinkut olisi varmaan raivattu puhtaan ja täydellisen rodun alta pois, samoin kun muutkin yhteiskuntaan kelpaamattomat hylkiöt..

[RolloTomasi]

.. Ihmiset, joilla on parisuhde ja/tai seksia, ovat arvokkaampia kuin ihmiset, joilla ei ole ..

Mielenkiintoinen lause, ottaen huomioon, etta suosikkirunkkareistanikin 2/3 on sinkkuja.

Kritisoin ylipäätään sitä, että ns. parisuhteellisuus olisi mikään arvon mittari - minusta se ei ole. Toiset ovat väen vängällä ängenneet itsensä johonkin parisuhteeseen koska haluavat (tässä juuri parisuhteellisuus arvon mittana) olla parisuhteessa, koska suhteessa oleminen on heille tärkeämpää kuin se kenen kanssa siinä ja mistä syistä (Rakkaudesta? No ei) siinä ollaan. Ennemminkin epäarvon mittariksi parisuhteellisuus tuossa kääntyy - tosin tämä vain subjektiivinen näkemykseni.

Parisuhde vaatii niin paljon aikaa ja vaivaa ja sellaisen aloittaminen vaatii niin paljon tyota, etta ihmettelen, miksi kukaan ylipaataan haluaisi olla parisuhteessa vain parisuhteilun itsensa vuoksi. Todellisuudessa tuskin tapahtuu, sehan olisi hyvan ajan tuhlaamista.

Kiinnostava näkemys, mutta en kyllä lainkaan kannata sitä.

Kiitos, niin minustakin. Siksi sen tannekin kirjoitin.

Ihmisen 'arvon' määrittäminen yksinomaan toisten kautta ja pelkästään pariutumisriitteihin nojaamalla on enemminkin epäarvon määräämistä ihmiselle, joka on monimuotoinen kokonaisuus ja joka arvottaa myös itse itseään ja mahdollisesti näkee arvot aivan eri lailla.

Sinusta en tieda, mutta minusta olisi mukava olla hyodyllinen ja rakastettu omana itsenani. Molempiin tarvitaan muita ihmisia. Molempiin tarvitaan myos positiivisia ominaisuuksia, mika ei tietenkaan tarkoita, etta kaikkia, joilla on positiivisia ominaisuuksia rakastettaisiin. Ja ihminen, jolla on positiivisia ominaisuuksia, on joka tapauksessa hyodyllinen. Ihminen on monimuotoinen kokonaisuus, kieltamatta, mutta jos hanessa on riittavasti positiivisia ominaisuuksia, han saa rakkautta muiltakin kuin tekijoiltaan.

Oikean henkilön, Rakastettavan ihmisen kanssa parisuhteessa olevat ovat asia erikseen, mutta ei se parisuhteellisuus anna sellaisille suhteille 'arvoa' vaan sattumanvaraisuudesta suhteen synnyttänyt rakkaus, joka ei tulemalla tule vaan tulee sitten kun on tullakseen - joillakin ennemmin ja toisilla myöhemmin ja lopuilla ei tulekaan, mikä jälkimmäisen kohdalla ei kerro ihmisten arvottomuudesta vaan vain siitä miten kaaoksesta ja sattumanvaraisuuksista syntyvä rakkaus ei ole heihin sen Oikean muodossa törmännyt , ehkä jonkinlainen muu rakkaus johonkin muuhun asiaan sitten onkin.

Muistaakseni taalla Kityssa joku, en halua sanoa melnais, koska saattaisin lainata vaaraa ihmista, sanoi, ettei sellainen ihminen, jolla ei ole parisuhdetta tai ole koskaan ollut parisuhdetta, tieda, mita on rakastaa. Tietoa ja laajempaa ymmarrysta pidan arvoina, samoin kykya rakastaa. Aika paljon menetetty, ainakin minusta.
Myos nuoruus ilman seksia on tavallaan hukkaan heitettya aikaa, sanoi yksi parisuhteillut. Ajan hukkaan heittamisessa en nae mitaan positiivista, ottaen huomioon ihmiselaman ja nuoruuden lyhyyden.

Se että osaa kohdentaa rakkautensa johonkin, ihmiseen tai asiaan tai molempiin.. osoittaa yhdeksi arvoksi muiden muassa kyvyn rakastaa.

Kiinnostava nakemys, ottaen huomioon, etta parisuhteilleet ihmiset julistavat, etteivat parisuhteettomat ihmiset tieda elamasta juuri mitaan eivatka varsinkaan rakkaudesta tai rakastamisesta. Voihan joku rakastaa vaikka leffoja, jos nyt on jossain valissa ehtinyt parisuhteilla ja nain tietaa mita on rakastaa, mutta mita arvokasta siina on? Elokuvat kun sittenkin ovat vain viihdetta, pari tuntia viihdyketta jonka jalkeen siirrytaan takaisin tarkeiden asioiden pariin, esimerkiksi sairaalaan hoitamaan apua tarvitsevia.

Minusta tuo ihmisen arvokkuus on ihan tilannesidonnaista.

On totta, etta joissakin tilanteissa jotkut ihmiset ovat arvokkaampia kuin toiset (esimerkiksi jos leikkauspoydalla on kuolemaisillaan oleva potilas, potilas ja hoitohenkilokunta ovat paljon arvokkaampia kuin saliin vahingossa eksynyt sunnuntailenkkeilija), mutta kokonaisarvo, joka muodostetaan kaikkien elamanalueiden summalla, onkin eri asia.

Hassua on se, etten ole koskaan antanut ymmärtää muuttuneeni tylsäksi sohvaperunaksi. Olen edelleen se, joka viihtyy mukana menossa hamaan loppuun asti, eikä kumppaninkaan mukana ollessa lähdetä jo baarijonosta kotiin söpöilemään. Itse asiassa olemme tainneet joka kerta lähteä viimeisinä kohti kotia. Ja olemme aika hyvin lähteneet baariin ylipäätään, jos joku on pyytänyt.

Hauskaa, etta teilla on kumppanisi kanssa hauskaa. Sellaisesta mina en tieda mitaan, eika kukaan muukaan, joka ei ole parisuhteillut. Tiedat ja ymmarrat enemman ja sinulla on mielipiteita asioista, joista parisuhteilemattomalla ei ole minkaanlaista kokemusta. Kun taas parisuhteilevalla on myos kokemusta siita, minkalaista on olla parisuhteilematon.

Sitten vielä tätä arvokkuuden filosofiaa; olin pitkään sinkku, siis arvoton sinun ymmärryksesi mukaan. Kun aloin seurustella, olen mielestäni edelleen se sama ihminen samoilla ominaisuuksilla kuin ennenkin. Olen siis taipuvainen uskomaan Singlemaltin tapaan, että pariutuminen on sitä haikailevalle (tai haikailemattomallekin) vain ajan kysymys. Toisille se aika tulee ennemmin, toiselle myöhemmin, jollekin ei koskaan. Ei sillä ole mitään tekemistä jonkun absoluuttisen arvon tai arvottomuuden kanssa.

Ei, en sanonut arvoton (vai sanoinko, missa kohtaa?). Sanoin, etta parisuhteilemattomalla ja seksittomalla ihmisella on vahemman arvoa kuin parisuhteileella tai parisuhteilevalla. Sama juttu seksista. Ja ei, et ole sama ihminen. Minakaan en ole sama ihminen kuin viikko sitten tahan aikaan enka talla valilla ole edes parisuhteillut.
Ja luonnollisesti arvoasteikolla voi nousta tai laskea, riippuen siita, mihin suuntaan ihminen muuttuu. Ja oli han kuinka vaha-arvoinen hyvansa, hanella on kuitenkin olemassa perusarvo, joka takaa hanelle ihmisyyden ja siihen liittyvat oikeudet (ja vaatii velvollisuudet).

Hyvä ettei kolmas valtakunta toteutunut. Meidät sinkut olisi varmaan raivattu puhtaan ja täydellisen rodun alta pois, samoin kun muutkin yhteiskuntaan kelpaamattomat hylkiöt..

Niihin kaasukammioihin olisin minakin joutunut.

[SingleMalt]

Niihin kaasukammioihin olisin minakin joutunut.

Ymmärsin kyllä sinunkin olevan sinkku, mutta sitä en ymmärtänyt, että miksi oma pahoivointisi sinkkuudesta, saa sinut yleistämään koko ihmiskunnan sinkut arvottomammaksi, kuin parisuhteessa elävät?

Ei kai sinkun elämä nyt noin toivottoman kurjaa ole?

[RolloTomasi]

Ymmärsin kyllä sinunkin olevan sinkku, mutta sitä en ymmärtänyt, että miksi oma pahoivointisi sinkkuudesta, saa sinut yleistämään koko ihmiskunnan sinkut arvottomammaksi, kuin parisuhteessa elävät?

Parisuhteilleilla on joistakin asioista enemman kokemusta, ymmarrysta ja tietoa. Ja heidan positiiviset ominaisuutensa vetavat puoleensa muita.

Ehka pitaisi sanoa, etta ihmisilla, joiden kanssa edes joku on joskus halunnut parisuhteeseen, on enemman meidan kulttuurissamme positiivisina pidettyja ominaisuuksia ja nain enemman arvoa meidan kulttuuriin kuuluvien nakokulmasta katsottuna?

Jarkeilemalla mina tahan tulokseen paadyin.

Ei kai sinkun elämä nyt noin toivottoman kurjaa ole?

Ei, se on paljon kurjempaa...
Rehellisesti, en pida sinkkuna oloa kurjana, ja toisaalta minulla ei ole aavistustakaan siita, mihin valiin ehtisin parisuhteen tyontaakaan. Tiedan kuitenkin jaavani jostakin pahasti paitsi, ja tiedan myos, ettei seurustelemattomia arvosteta parisuhdemarkkinoilla.

[mölli]

Naiset on huoria, aina olleet ja tulevat olemaan. Eivät ne millään tunteilla tai järjellä ajattele pelkästään aisteilansa kuten eläimet turha kuvitella että nainen voisi pystyä suurempiin tunteisiin tai järkeilyyn kun kumpikaan ei naisen päässä viihdy.

Tästä johtujen sun pitää olla kova ja jossakin saatanan hyvä niin että saat ihailua joilloi se ruokkii lisää naissuosiota kun ämmät haluavat sen saman ukon mitä muut.

[RolloTomasi]

Naiset on huoria, aina olleet ja tulevat olemaan.

Vitut on. Jotkut heista ovat opettajia, jopa westerneissa.

Hieman arvostusta tuota parempaa sukupuolta kohtaan, jookosta? Ehka sullekin parempi paiva koittaa kun opit arvostamaan heita ihmisina.

Anteeksi, jos annoin vaaran kuvan. Minulla ei ole mitaan maailman vanhimman ammatin harjoittajia vastaan.

[definitely]

Ja ei, et ole sama ihminen. Minakaan en ole sama ihminen kuin viikko sitten tahan aikaan enka talla valilla ole edes parisuhteillut.

Ja luonnollisesti arvoasteikolla voi nousta tai laskea, riippuen siita, mihin suuntaan ihminen muuttuu.

Minun persoonani on kyllä tähän ikään mennessä stabiloitunut siinä määrin, että voin sanoa olevani eilen sama ihminen kuin tänäänkin. Seurustelu sinänsä on vienyt kehitystäni tiettyyn suuntaan, mutta tämähän on tapahtunut vasta pariutumisen JÄLKEEN.

Noinhan se on seurustelun/seurustelemattomuuden kanssakin. Yhtenä iltana olin sinkku, tavattiin, mentiin treffeille, toisille, jne kunnes yhtenä päivänä olinkin seurusteleva. Eli ne "arvottomat" ominaisuudet, jotka tekivät minusta moneksi vuodeksi sinkun, ovat tismalleen niitä samoja, jotka tekivät minusta "arvokkaan" sen ihmisen silmissä, JOKA OSAA NIITÄ ARVOSTAA. Siinä mielessä on ihan naurettavaa puhua että seurusteleva on sinkkua jollain absoluuttisella asteikolla arvokkaampi tai että arvokkuus voisi nousta tai laskea jollain absoluuttisella asteikolla. Kaikki seurustelevathan ovat joskus olleet sinkkuja, ja heistä voi tulla sinkkuja joskus uudestaankin, eikä aina omasta tahdostaan. Kyse on vain siitä, että ihmiset arvostavat erilaisia asioita, ja arvostusten kohdatessa voi syntyä seurustelusuhde. Minusta jo seurustelevat ihmiset ovat aina olleet epäkiinnostavia potentiaalisina seurustelukumppaneina, enkä arvosta moista parihakunäkökulmasta.

Ymmärrätkö, että kohdallasi seurustelun toteutuminen on mahdotonta, niin kauan kuin itse arvostat enemmän varattuja kuin sinkkuja tietoisella tai tiedostamattomalla tasolla?

[SingleMalt]

Parisuhteilleilla on joistakin asioista enemman kokemusta, ymmarrysta ja tietoa. Ja heidan positiiviset ominaisuutensa vetavat puoleensa muita.

Tästä olen kyllä jyrkästi erimieltä. Jokainen löytää kyllä seurustelusuhteen, jos tekee riittävän paljon kompromisseja eikä pidä kiinni omista arvoistaan.
Jotkut ihmiset pärjäävät sinkkuina vallan mainiosti, kun taas toiset eivät kykene yksin elämään lainkaan. Omassa tuttavapiirissäni on monta sinkun elämään kykenemätöntä miestä, jotka kulkevat suhteesta toiseen, kuin sukkia vaihtaisi. En mitenkään pysty uskomaan sitä, että edellisen suhteen loputtua heti ensimmäinen vastaan tuleva olisi juuri se, mitä kaipaakin, ellei ole valmis tekemään kompromissejä ja paljon.
Minä näen asian niin, että toisilla ihmisillä on kyky kiintyä ja mukautua, paljon helpommin ja nopeammin kuin toisilla.

seurustelemattomia arvosteta parisuhdemarkkinoilla.

Siis niinkuin seurustelevien näkökulmasta vai?

[RolloTomasi]

Ja HellBellille kysymys, miten erotat toisistaan rakastamisen ja rakastumisen?

Minun persoonani on kyllä tähän ikään mennessä stabiloitunut siinä määrin, että voin sanoa olevani eilen sama ihminen kuin tänäänkin. Seurustelu sinänsä on vienyt kehitystäni tiettyyn suuntaan, mutta tämähän on tapahtunut vasta pariutumisen JÄLKEEN.

Persoona ehka minullakin, mutta ihminen muuttuu. Esimerkiksi talla viikolla katsoin elokuvan Pillow Talk. Elokuva nyt ei jarin hyva ollut, mutta muutuin siina mielessa, etta tiedan nyt, minkalainen kyseinen leffa on. Minulla on uusi kokemus.

Eli ne "arvottomat" ominaisuudet, jotka tekivät minusta moneksi vuodeksi sinkun, ovat tismalleen niitä samoja, jotka tekivät minusta "arvokkaan" sen ihmisen silmissä, JOKA OSAA NIITÄ ARVOSTAA. Siinä mielessä on ihan naurettavaa puhua että seurusteleva on sinkkua jollain absoluuttisella asteikolla arvokkaampi tai että arvokkuus voisi nousta tai laskea jollain absoluuttisella asteikolla.

Mielenkiintoista. Tassa tulee vastaan se kysymys, miksi sitten joillain on monta kilpakosijaa ja joistain pitaa vain yksi. Jotkut ominaisuudet vetoavat laajempaan maaraan ihmisia kuin toiset, eli toisia ihmisia pidetaan monien ihmisten keskuudessa varteenotettavina kumppaneina kun taas toisista pitaa vahempi maara ihmisia tai vain yksi. Yleisella tasolla edelleen he, joilla on enemman ihailijoita, ovat enemman ihailtuja (yleisemmalla tasolla arvostetumpia) ihmisia kuin he, joilla on vahemman tai kenties vain yksi. Hienoa, etta sina loysit sen yhden, ainoan oikean ihmisen, joka arvosti sinusta loytyvia positiivisia ominaisuuksia. Ja edelleen, jopa yksittaiset ihmiset pitavat toisista ihmisista enemman kuin toisista.
Positiivisina ominaisuuksina pidetyt asiat eivat ole absoluuttisia, mutta arvostuksen ja siita syntyvan arvon maaran voi mitata seka yksilon etta yhteison tasolla.

Kaikki seurustelevathan ovat joskus olleet sinkkuja, ja heistä voi tulla sinkkuja joskus uudestaankin, eikä aina omasta tahdostaan.

Kylla, ihmisen arvostus voi muuttua seka yhteison etta tietyn yksilon silmissa. Ja parisuhteillut ihminen tietaa, mita on rakastaa. Eiko se ole arvokas tieto, joka kenties saattaa lisata ihmisen arvoa? Han myos ymmartaa parisuhteita paremmin kuin sellainen, joka ei ole koskaan seurustellut.

Ymmärrätkö, että kohdallasi seurustelun toteutuminen on mahdotonta, niin kauan kuin itse arvostat enemmän varattuja kuin sinkkuja tietoisella tai tiedostamattomalla tasolla?

Tuo voisi olla mahdollista, jos arvostaisin potentiaalisina seurustelukumppaneina enemman varattuja kuin sinkkuja tietoisella tai tiedostamattomalla tasolla. Enta jos en arvostakaan? Enta jos puhun meidan kulttuuristamme ja sen kasityksista tai siita, miten mina tulkitsen meidan kulttuurimme tilan? Enta jos arvostan sellaista kokemusta, mita muilla ihmisilla on mutta minulla ei - oli tama sitten seurustelu tai sukellusreissu? Enta jos edellinen henkilo, johon ihastuin, olikin sinkku? Enta jos talla hetkella ainoat seurustelumielessa kiinnostavina pitamani henkilot ovatkin sinkkuja? Ymmarratko sina, kuinka monimutkainen olio ihminen on?

Tästä olen kyllä jyrkästi erimieltä. Jokainen löytää kyllä seurustelusuhteen, jos tekee riittävän paljon kompromisseja eikä pidä kiinni omista arvoistaan.

Kokemusta se suhde kuitenkin lisaa, ainakin minun mielestani. Kompromisseista parisuhteissa puolestaan avataan jopa omia ketjuja. Vaikka ymmarran, etta jotkut ihmisten arvot muuttuvat, niin en ymmarra miksi pitaisi luopua omista arvoistaan vain sen takia, etta seurustelisi seurustelun vuoksi. Ilmeisesti jotkut ihmiset nain tekevat, kuten kerrot. Jos minulla olisi kokemusta tuosta, voisin jakaa sen tassa, ja kirjoitukseni arvo nousisi.

Jotkut ihmiset pärjäävät sinkkuina vallan mainiosti, kun taas toiset eivät kykene yksin elämään lainkaan. Omassa tuttavapiirissäni on monta sinkun elämään kykenemätöntä miestä, jotka kulkevat suhteesta toiseen, kuin sukkia vaihtaisi. En mitenkään pysty uskomaan sitä, että edellisen suhteen loputtua heti ensimmäinen vastaan tuleva olisi juuri se, mitä kaipaakin, ellei ole valmis tekemään kompromissejä ja paljon.
Minä näen asian niin, että toisilla ihmisillä on kyky kiintyä ja mukautua, paljon helpommin ja nopeammin kuin toisilla.

En tieda, ovatko nuo rakkauteen perustuvia parisuhteita, mutta jos eivat, niin luultavasti silti silla vastaantulevalla on jokin positiivinen ominaisuus, joka noita miehia puoleensa vetaa. Tai johon nuo miehet voivat kumppaniaan vetaa.
Mukautumiskyvysta olen samaa mielta, mutta emme puhuneet siita, vaan arvostuksesta.

seurustelemattomia arvosteta parisuhdemarkkinoilla.

Siis niinkuin seurustelevien näkökulmasta vai?

Ainakin joidenkin tekstien perusteella juuri heidan.

[SingleMalt]

Ainakin joidenkin tekstien perusteella juuri heidan.

Meillä on niin erilainen näkemys asiasta, ettei se taida muuttua, vaikka heittelisimme frisbeenä ajatuksia koko päivän.

Mutta tuosta quotatusta ole jonkin verran samaa mieltä.
Oikeastaan se on lähes paremminkin huvittavaa, kuinka ylempiarvoisena seurustelevat joskus itseään pitävät. Kuinka halpoja katseita sitä saa tai kuinka vähätteleviä kysymyksiä.. "eksä nyt vieläkään ole löytänyt.. jne.."

Aika pitkälti tuosta syystä välttelen kaveriporukkani kutsuja uudenvuoden bileisiin tai muihin pariskuntapippaloihin. Se "sirkuskummajaisena" olo ei maistu, joten keksikööt muuta hupia jahkailuihinsa.

Joskus tosin noihin alentaviin kysymyksiin tekisi mieli vastata että, "eikös teillä enää menekkään hyvin, kun ukkosi on aina vieraissa?"..

[definitely]

Mielenkiintoista. Tassa tulee vastaan se kysymys, miksi sitten joillain on monta kilpakosijaa ja joistain pitaa vain yksi. Jotkut ominaisuudet vetoavat laajempaan maaraan ihmisia kuin toiset, eli toisia ihmisia pidetaan monien ihmisten keskuudessa varteenotettavina kumppaneina kun taas toisista pitaa vahempi maara ihmisia tai vain yksi. Yleisella tasolla edelleen he, joilla on enemman ihailijoita, ovat enemman ihailtuja (yleisemmalla tasolla arvostetumpia) ihmisia kuin he, joilla on vahemman tai kenties vain yksi.

Onneksi yksi seurustelukumppani useimmille riittää - kerrallaan ainakin =)

Mä olen sitä mieltä, että kilpakosijoiden määrä on suoraan verrannollinen siihen, kuinka hyvin osaa markkinoida itsensä ja altistaa itsensä tilanteille, joissa kosiskelutilanteita voi ilmetä. Se, kuinka paljon on kilpakosijoita ei kuitenkaan ole suoraan verrannollista siihen, kuinka hyvin tai onnellisesti sitten oikeasti sitoutuu. Joillain se on jopa kääntäen verrannollista. Suo siellä, vetelä täällä. Mä olen edelleen sitä mieltä, että sitoutuminen on ainakin 90%:lle vain ajan kysymys, jos itse sitoutumista halajaa.

[HellBell]

Kritisoin ylipäätään sitä, että ns. parisuhteellisuus olisi mikään arvon mittari - minusta se ei ole. Toiset ovat väen vängällä ängenneet itsensä johonkin parisuhteeseen koska haluavat (tässä juuri parisuhteellisuus arvon mittana) olla parisuhteessa, koska suhteessa oleminen on heille tärkeämpää kuin se kenen kanssa siinä ja mistä syistä (Rakkaudesta? No ei) siinä ollaan..

Parisuhde vaatii niin paljon aikaa ja vaivaa ja sellaisen aloittaminen vaatii niin paljon tyota, etta ihmettelen, miksi kukaan ylipaataan haluaisi olla parisuhteessa vain parisuhteilun itsensa vuoksi. Todellisuudessa tuskin tapahtuu, sehan olisi hyvan ajan tuhlaamista.

Onhan heitä - tiedän omasta tuttavapiiristänikin sellaisia tapauksia. Heille on yhteistä se, etteivät he halua olla yksin (koska tämänhän täytyy olla synonyymi yksinäisyydelle) ja yhden suhteen loputtua he mieluusti menvät kiireellä seuraavaan, etteivät vain missään vaiheessa joutuisi jäämään vaille seuraa - tätä tarkoitin sillä olemisella suhteessa pelkän suhteilun vuoksi, parisuhteellisuutta itseisarvona.
Mitenköhän sellainen vaikuttaa sitten ihmisen identiteetin muodostumiseen, kun ei edes anneta mahdollsuutta sen kehittyä välillä täysin itsekseen ja rauhassa.. Mitä pelkäämistä itsessä on että sen seuraan ei haluta jäädä miettimään juttuja, että sen kanssa vältetään kommunikointia ja tarvitaan aina toinen peilaamaan itseä..? En tiedä sitten, liittyisikö jotenkin jopa siihen, ettei perimmiltään rakasta itseään sellaisenaan kuin on vaan sellaisena, kuin muut itsensä määärittävät, vaikka sitten 'rakkaan' silmin.

Ihmisen 'arvon' määrittäminen yksinomaan toisten kautta ja pelkästään pariutumisriitteihin nojaamalla on enemminkin epäarvon määräämistä ihmiselle, joka on monimuotoinen kokonaisuus ja joka arvottaa myös itse itseään ja mahdollisesti näkee arvot aivan eri lailla.

.. Sinusta en tieda, mutta minusta olisi mukava olla hyodyllinen ja rakastettu omana itsenani. Molempiin tarvitaan muita ihmisia. Molempiin tarvitaan myos positiivisia ominaisuuksia, mika ei tietenkaan tarkoita, etta kaikkia, joilla on positiivisia ominaisuuksia rakastettaisiin. Ja ihminen, jolla on positiivisia ominaisuuksia, on joka tapauksessa hyodyllinen. Ihminen on monimuotoinen kokonaisuus, kieltamatta, mutta jos hanessa on riittavasti positiivisia ominaisuuksia, han saa rakkautta muiltakin kuin tekijoiltaan.

Hyödyllinen ja rakastettu omana itsenä - aivan, olen samaa mieltä kanssais, se olisi mukavaa, mutta eihän se ettei ole parisuhdetta tarkoita etteikö noita määreitä kykenisi täyttämään; parisuhteeseen mahdollisesti (joissain suhteissa toteutuvat nuo molemmat, mutteivät varmaankaan automaagisesti kaikissa) kuuluvat romanttiseroottisen rakkauden ja hyödylliseksi itsensä tuntemiset ovat yksi 'tapa' saada kokea noita tuntemuksia, toisenlainen tapa saada niitä voisi olla esimerkiksi itsensä toteuttaminen siten kuin vain haluaa ja osaa ja saa itseään toteutetuksi, saada siis vaikka tekemisistään itselleen omaa hyödyllisyyden tunnetta ja rakkautta tai sitten olla hyödyllinen ja rakastettu suhteessa muihin ihmisiin esimerkiksi olemalla näille joillekin (hyväntekeväisyystoiminta erikseen) omana itsenään rakastettava ja hyödyllinen ihminen.
Riittävästi positiivisia ominaisuuksia.. Eli mitä enemmän ihmisessä on myönteisiä piirteitä, sitä enemmän muut ihmiset häntä rakastavat ja sitä 'arvokkaampi' hän on ? En oikein tiedä, asia ei minusta ole näin selkeästi hahmotettavissa oleva yhtälö. Sen perusteella kiltit, kultaiset, avuliaat ja muutenkin kaikin puolin vain mahd.myönteisin piirtein siunatut ihmiset olivat kaikkein rakastetuimpia, mutta näinhän ei useinkaan (vain oma näkemys) ole, kukaan ei jaksa sellaista Miss/Mister KaikinpuolinHyvä-tapausta, sellainen tyyppi ärsyttää ja tähän löytyypi looginen selitys: särmää ei ole tarpeeksi, moniulotteisuutta, kiehtovia ristiriitaisuuuksia ns. hyvien ja pahojen ominaisuuksien väliltä ei heräty ja lisäksi muut ihmiset mieluummin näkevät kielteisiäkin ominaisuuksia jossain toisessa ihmisessä, jotta voivat välistä samaistua/olla samaistumatta niihin ja huvittua toisen ihmisen pöllömmistäkin puolista.
Ennemmin katson että se 'rakastettavuus' on kiinni persoonallisuuksista, joiden puitteissa niitä myönteisiä ja kielteisiä ominaisuuksia voi olla eri määräisissä ja vaihtelevissa ja vaikeasti toisistaan määrittyvissä suhteissa ja että persoonan karisma, se jokin joka ihmisessä on, nousee näiden piirteiden seasta ja mukana siten, että kielteisessäkin piirteessä on sitä rakastettavuutta ja ettei kielteisten piirteiden määrävoittoisuus loppupeleissä tämän yllärpyllärtekijyyden, karisman, johdosta enää pädekään. Kaoottisten ja väliin taianomaisten tatsien ulottumiset persoonan eri puoliin ovat juuri niitä yhtälöön käymättömiä seikkoja, yksilöllisyyden epämatemaattisia yllärpylläreitä.
Jokaisessa ihmisessä on omaa karismaansa, toisissa enemmän toisissa vähemmän ja joillakin piilevämmin kuin muilla, joillakin eriytyneemmin ja toisilla yleisemmin, se Jokin on ja ilmenee eri lailla, mysteeripläjäys.

Muistaakseni taalla Kityssa joku, en halua sanoa melnais, koska saattaisin lainata vaaraa ihmista, sanoi, ettei sellainen ihminen, jolla ei ole parisuhdetta tai ole koskaan ollut parisuhdetta, tieda, mita on rakastaa. Tietoa ja laajempaa ymmarrysta pidan arvoina, samoin kykya rakastaa. Aika paljon menetetty, ainakin minusta.
Myos nuoruus ilman seksia on tavallaan hukkaan heitettya aikaa, sanoi yksi parisuhteillut. Ajan hukkaan heittamisessa en nae mitaan positiivista, ottaen huomioon ihmiselaman ja nuoruuden lyhyyden..

Sitä mitä on rakastaa, sen tietämistä ei voi tietää toisen puolesta eikä parisuhteellisuus saati aiempi parisuhdehistoria takaa lainkaan sitä, että tietäisi mitä on rakastaa. Rakastaminen on yksilöllinen tunne - sen tietää/tuntee sisimmässään jos on rakastanut tai jos paraikaa rakastaa jotain ; ihmisten parisuhteissa harjoittama rakastaminen on yksi rakastamisen tapa ja sinällään mielestäni jopa yliarvostettua, hypetettua, kauppatavaraksi käynyttä pusijuttua - rakastamisen ja rakastumisen ilmiöihin nojaten aikakauslehdet, teeveen sarjat ja mainokset ja ihmisten ajattelukuviot pyörittävät sellaista lovetusmyllyä, ettei paremmasta väliä ; ihmisiltä gallupoitaessa trendiksi käyneen 'olen rakastanut, oh, iih, aah, ja nytkin olen rakastunut 43.poikaystävääni, tulevaan exääni'-rakastumisilmiön olemassasoloa ihmiset helpommin vastaavat juuri tuolla mainitulla tai siitä hieman muunnetulla tavalla, koska kriittisesti vastaaminen söisi trendi- ja ehkä jopa identiteettipohjaa lovettajilta.

Pointit tästä lyhyesti: rakkaus trendi-ilmiönä, lovetusmyllynä vs rakkaus aitona tunteena, vapaana väylänä kaikille, muillekin kuin lovetusmyllyn pyörityssääntöjen mukaisille. Rakkaus vapaampana parisuhderajoista ja idea sen olemisesta arvokasta sinällään ja idea rajojen uhmaamisesta, gallupin muuntamisesta toisenlaiseksi.


Mitä tulee seksin harjoittamisen vähyyteen ja sen yhdistämiseen hukkaan heitettyyn aikaan.. Hauska yhtälö kieltämättä, mutta siinä missä aika on jostain toisaalta pois, on se jonnekin toisaalle laitettua ja näiden asioiden suhteen tehdyt valinnat kertovat itse kunkin kohdalla siitä, mitä niinä ajankohtina on pitänyt tärkeämpina tai muuten sellaisina valintoina, joihin on ennemmin kallistunut.
Tekisi melkein mieli kirjoittaa lisää tästä seksimyllytyksestä, mutta jos en kuitenkaan, ei sillä niin merkitystä. South Parkin opintoneouvojaa mukaellen : "Sex is okei. Not to have sex is okei too. In between them is okei too, hey."

Kiinnostava nakemys, ottaen huomioon, etta parisuhteilleet ihmiset julistavat, etteivat parisuhteettomat ihmiset tieda elamasta juuri mitaan eivatka varsinkaan rakkaudesta tai rakastamisesta. Voihan joku rakastaa vaikka leffoja, jos nyt on jossain valissa ehtinyt parisuhteilla ja nain tietaa mita on rakastaa, mutta mita arvokasta siina on? .

Siten julistavat parisuhteilleet ihmiset julistavat oman rajoittuneen maailmannäkemyksensä ilmoille omista lähtökohdistaan, heille eläminen on siten ollut yhtä kuin eläminen parisuhteessa ja elämäntieto sitä kautta kerääntynyttä. Vitseinä lähinnä sellaiset jutut voi ottaa ja tarjota heille aforismien jälkeisiä hubba-bubbia.. Purkka purkkana.

Edit: typonäppi.

[huima]

Mutta tuosta quotatusta ole jonkin verran samaa mieltä.
Oikeastaan se on lähes paremminkin huvittavaa, kuinka ylempiarvoisena seurustelevat joskus itseään pitävät. Kuinka halpoja katseita sitä saa tai kuinka vähätteleviä kysymyksiä.. "eksä nyt vieläkään ole löytänyt.. jne.."

Aika pitkälti tuosta syystä välttelen kaveriporukkani kutsuja uudenvuoden bileisiin tai muihin pariskuntapippaloihin. Se "sirkuskummajaisena" olo ei maistu, joten keksikööt muuta hupia jahkailuihinsa.

Joskus tosin noihin alentaviin kysymyksiin tekisi mieli vastata että, "eikös teillä enää menekkään hyvin, kun ukkosi on aina vieraissa?"..

Tässä on se puoli että ulkomailla - tai siis maissa joissa palkkatyölläkin voi tienata - tuo arvokkuus kääntyy jossain vaiheessa toisinpäin, kun itsekseen elävät ihmiset pystyvät elämässään tekemään enemmän asioita taloudellisessa mielessä kuin suhteelliset ( ja mahdollisesti ennenpitkää perheelliset ihmiset ). Tai siis herää se kateellinen ajatus siitä, että JOS olisi vielä itsenäinen - voisi tehdä niitä asioita joita itse haluaa, eikä tehdä kaikesta kompromisseja.

Pariutumiseen liittyvät arvostuskysymykset ovat meillä opittuina pienestä pitäen - osaksi sosiaalisena ja osaksi varmasti fyioslogisina tekijöinä. Viimeistään sen huomaa erilaisissa sukutilaisuuksissa, jossa jo pienet lapsetkin ovat oppineet ymmärtämään - että pojilla pitäisi olla tyttöystävä. En tosin viitsi korjata käsitystä tai selittää, että tyttöystäviä on toki useita - mutta varsinaisesti monogamista parisuhdekumppania ei ole. Broidi toki osaa ilmaista asian aina elegantisti lapsillekin ymmärretävässä muodossa: "Se vaan panee ja laittaa ne sitten mäkeen". Avioliitto ja lapset tuovat broidistakin parhaat puolet esiin.

Ja onnellisissa suhteissa olevat ihmiset taas ovat kateellisuuden kohteena, koska yhdessä he ovat todellakin enemmän kuin erikseen - tukevat toisiaan ja näkevät maailman yhdessä. Ja totta kai se on sitä, mitä itsekin haluaa ja jota huonompaan parisuhteeseen ei halua tyytyä - vain siis parisuhteen vuoksi.

En tiedä olenko oikeassa, mutta monet suhteet ovat olleet minun silmissäni tällaisia mukavuus ( convenience ) suhteita, joissa siis suhteeseen ryhdytään tilanteen helppouden ja yleisen mukavuuden takia. Mies on saanut sen haluamansa vakituisen seksin ja nainen on saanut mahdollisuuden toteuttaa paritumis- tai kodinrakennusviettiä. Nämä suhteet ovat sitten edenneet jonnekin yhteisasumiseen saakka ja jopa siitä eteenpäin. Joskus ikävästi ajatellen tuntuu, että suurin osa erilaisista liitoista on juuri tällaisia. Ei siinä etteikö ihmisten välillä olisi oikeaa välittämistä ja kasvamista kiinni toiseen ihmiseen, mutta että lähtökohdat ovat olleet tuossa tilanteen sopivuudessa ja helppoudessa.

Mitä tulee tähän Enthun parisuhteen kaipuuseen ja kelpaamattomuuteen, niin kai yksi tärkeä tekijä on se - että se kaipuu näkyy ja toimii jo ennalta karkoittavana tekijänä. En ole koskaan tavannut tyttöä, joka olisi ottanut sellaiset signaalit positiivisena tekijänä - vaan he ovat lähestulkoon aina halunneet tuntea jonkinlaista valloittamista tai vastaavasti olla itse valloitettavana. Se että joku olisi kuin lautasella valmis suhteeseen kenen tahansa (kriteerit täyttävän) halukkaan kanssa, on ymmärrettävä turn off.

Minä haluan tuntea olevani Mr. Incredible - ja löytää sen oman Elastagirlini, sen tytön joka olisi kanssani täydellinen nainen. Ei enempää - ei vähempää. Ja kun sellaisen tytön löydän, kerron sen kyllä hänellekin.

[Enthu]

Mitä tulee tähän Enthun parisuhteen kaipuuseen ja kelpaamattomuuteen, niin kai yksi tärkeä tekijä on se - että se kaipuu näkyy ja toimii jo ennalta karkoittavana tekijänä. En ole koskaan tavannut tyttöä, joka olisi ottanut sellaiset signaalit positiivisena tekijänä - vaan he ovat lähestulkoon aina halunneet tuntea jonkinlaista valloittamista tai vastaavasti olla itse valloitettavana. Se että joku olisi kuin lautasella valmis suhteeseen kenen tahansa (kriteerit täyttävän) halukkaan kanssa, on ymmärrettävä turn off. [/quote]

Huiman kommentin perusteella mun siis pitäisi lakata etsimästä&pitää mölyt mahassani&olla puhumatta mitään parisuhteilusta

[mölli]

Mitä tulee tähän Enthun parisuhteen kaipuuseen ja kelpaamattomuuteen, niin kai yksi tärkeä tekijä on se - että se kaipuu näkyy ja toimii jo ennalta karkoittavana tekijänä. En ole koskaan tavannut tyttöä, joka olisi ottanut sellaiset signaalit positiivisena tekijänä - vaan he ovat lähestulkoon aina halunneet tuntea jonkinlaista valloittamista tai vastaavasti olla itse valloitettavana. Se että joku olisi kuin lautasella valmis suhteeseen kenen tahansa (kriteerit täyttävän) halukkaan kanssa, on ymmärrettävä turn off.

Paska puhetta se ihan on tasoista kiinni näkeehän se noissa unelmien poikamies yms missä ämmät on viimesen päälle nirsoja ja sitten kun tulee rikas malli ukko niin jokaisella pöksyt märkänä ja märistään epätoivoisena rakkautta mattimalliijollaonmiljoonia kohtaan. Toi ainostaan toimii raja tapauksiin.

[huima]

Huiman kommentin perusteella mun siis pitäisi lakata etsimästä&pitää mölyt mahassani&olla puhumatta mitään parisuhteilusta

Ei vaan nauttia elämästä ja olla murehtimatta, sekä lataamatta kaikkea elämän parisuhteen toiveita ja odotuksia sinusta kiinnostuvaan ihmiseen. Tiedän että se on vaikeaa tuntea itsensä arvokkaaksi ja kiinnostavaksi ihmiseksi, jos sitä huomiota ei naisilta saa -- mutta vaikeampaa sen saaminen on, jos käyttäytyy kuin reppana ja voivottelee ettei kukaan pidä.

Ikävä noidankehä, mutta siitä ei ole kovin montaa tapaa päästä irti:

1) oppii itse arvostamaan itseään ja nauttimaan elämästä

2) toinen ihminen tulee ja hänen kauttaan oppii sen

Liikaa etsimällä epätoivo silmissä ei saa käsiinsä kuin katkeruutta ja pettymyksiä.

[RolloTomasi]

Ainakin joidenkin tekstien perusteella juuri heidan.

Meillä on niin erilainen näkemys asiasta, ettei se taida muuttua, vaikka heittelisimme frisbeenä ajatuksia koko päivän.

Mutta tuosta quotatusta ole jonkin verran samaa mieltä.
Oikeastaan se on lähes paremminkin huvittavaa, kuinka ylempiarvoisena seurustelevat joskus itseään pitävät. Kuinka halpoja katseita sitä saa tai kuinka vähätteleviä kysymyksiä.. "eksä nyt vieläkään ole löytänyt.. jne.."

Niin, tai sitten ajatuksemme ovat lahempana toisiaan kuin paallepain nayttaa. Seurustelevathan pitavat itseaan ylempiarvoisena ja heilla on kokemusta molemmista olotiloista -> he ovat ylempiarvoisia, demokraattisella paatoksella sellaisiksi valittuja.

Ja olethan sinakin jossain sanonut, etta haluat seurustella. Jos silla ei olisi arvoa, niin miksi sitten haluat?

Mä olen sitä mieltä, että kilpakosijoiden määrä on suoraan verrannollinen siihen, kuinka hyvin osaa markkinoida itsensä ja altistaa itsensä tilanteille, joissa kosiskelutilanteita voi ilmetä. Se, kuinka paljon on kilpakosijoita ei kuitenkaan ole suoraan verrannollista siihen, kuinka hyvin tai onnellisesti sitten oikeasti sitoutuu. Joillain se on jopa kääntäen verrannollista. Suo siellä, vetelä täällä. Mä olen edelleen sitä mieltä, että sitoutuminen on ainakin 90%:lle vain ajan kysymys, jos itse sitoutumista halajaa.

Eiko nyky-yhteiskunnassamme oman itsensa markkinointi ollutkaan hyve? Samoin oman kilpailukykynsa yllapitaminen?

Varmaankaan kilpakosijoiden maara ei liity onnelliseen sitoutumiseen, mutta nythan emme puhuneet onnellisesta sitoutumisesta, vaan parisuhteen tai ihmisen arvostuksesta. Jos se puolestaan kaantaen verrannollista on, niin sehan tarkoittaa, etta ihmisella on enemman arvoa eika etta hanella vahemman olisi.

Mita ajan kysymykseen tulee, niin todennakoisesti juu. Sitoutumiseen kun vaikuttavat niin monet seikat. Silti se ei ole vasta-argumentti siihen, etta ihmisen arvo nousee seurustellessa.

Kritisoin ylipäätään sitä, että ns. parisuhteellisuus olisi mikään arvon mittari - minusta se ei ole. Toiset ovat väen vängällä ängenneet itsensä johonkin parisuhteeseen koska haluavat (tässä juuri parisuhteellisuus arvon mittana) olla parisuhteessa, koska suhteessa oleminen on heille tärkeämpää kuin se kenen kanssa siinä ja mistä syistä (Rakkaudesta? No ei) siinä ollaan..

Ilmeisesti noitakin tapauksia on, jos niin sanot. Jatetaan heidat taman ajatusmallin ulkopuolelle, koska itsearvoinen parisuhteilu on mielestani edelleen ajan haaskaamista.

toisenlainen tapa saada niitä voisi olla esimerkiksi itsensä toteuttaminen siten kuin vain haluaa ja osaa ja saa itseään toteutetuksi, saada siis vaikka tekemisistään itselleen omaa hyödyllisyyden tunnetta ja rakkautta tai sitten olla hyödyllinen ja rakastettu suhteessa muihin ihmisiin esimerkiksi olemalla näille joillekin (hyväntekeväisyystoiminta erikseen) omana itsenään rakastettava ja hyödyllinen ihminen.

Tuo olisi ihanaa, eiko vain? Olisi ihanaa, jos ihminen voisi vain toteuttaa itseaan ja nain olla hyodyllinen. Rakastettu yhta suuressa maarin kuin parisuhteessa oleva. Mutta valitettavasti tuo ei ole totta.

Riittävästi positiivisia ominaisuuksia.. Eli mitä enemmän ihmisessä on myönteisiä piirteitä, sitä enemmän muut ihmiset häntä rakastavat ja sitä 'arvokkaampi' hän on ? En oikein tiedä, asia ei minusta ole näin selkeästi hahmotettavissa oleva yhtälö. Sen perusteella kiltit, kultaiset, avuliaat ja muutenkin kaikin puolin vain mahd.myönteisin piirtein siunatut ihmiset olivat kaikkein rakastetuimpia, mutta näinhän ei useinkaan (vain oma näkemys) ole, kukaan ei jaksa sellaista Miss/Mister KaikinpuolinHyvä-tapausta, sellainen tyyppi ärsyttää ja tähän löytyypi looginen selitys: särmää ei ole tarpeeksi, moniulotteisuutta, kiehtovia ristiriitaisuuuksia ns. hyvien ja pahojen ominaisuuksien väliltä ei heräty ja lisäksi muut ihmiset mieluummin näkevät kielteisiäkin ominaisuuksia jossain toisessa ihmisessä, jotta voivat välistä samaistua/olla samaistumatta niihin ja huvittua toisen ihmisen pöllömmistäkin puolista.

Tassa voidaan todeta, etta tietty maara negatiivisia ominaisuuksia ihmisessa on positiivinen ominaisuus. Ja tiedan kylla, etta se tekee ihmisesta mielenkiintoisemman (olen katsonut muutaman leffan).

... mysteeripläjäys.

Minustakin on mysteeriplajays, mita kaikkea eri ihmiset pitavatkaan positiivisina ominaisuuksina.

Sitä mitä on rakastaa, sen tietämistä ei voi tietää toisen puolesta eikä parisuhteellisuus saati aiempi parisuhdehistoria takaa lainkaan sitä, että tietäisi mitä on rakastaa.

Ilmeisesti olet erehtynyt. Ala valita, niin ovat monet muutkin.

Rakastaminen on yksilöllinen tunne - sen tietää/tuntee sisimmässään jos on rakastanut tai jos paraikaa rakastaa jotain

Niin minakin luulin, mutta olen lukenut suhteilleiden kokemuksia. He tietavat asiasta enemman kuin mina.

Pointit tästä lyhyesti: rakkaus trendi-ilmiönä, lovetusmyllynä vs rakkaus aitona tunteena, vapaana väylänä kaikille, muillekin kuin lovetusmyllyn pyörityssääntöjen mukaisille. Rakkaus vapaampana parisuhderajoista ja idea sen olemisesta arvokasta sinällään ja idea rajojen uhmaamisesta, gallupin muuntamisesta toisenlaiseksi.

Kulttuureissa on trendi-ilmioita, sehan nyt on selvaa. Voimmehan aina yrittaa muuttaa kulttuuria ja arvoja, ei minulla koskaan mitaan sita vastaan ole ollut, tai jatkaa kapinallisina ylivoiman edessa. Mutta talla kertaa tuolla ylivoimalla taitaapi olla asiasta enemman kokemusta, ja heidan silmissaan seurustelemattomat ovat edelleen arvotonta pohjasakkaa.

Mitä tulee seksin harjoittamisen vähyyteen ja sen yhdistämiseen hukkaan heitettyyn aikaan.. Hauska yhtälö kieltämättä, mutta siinä missä aika on jostain toisaalta pois, on se jonnekin toisaalle laitettua ja näiden asioiden suhteen tehdyt valinnat kertovat itse kunkin kohdalla siitä, mitä niinä ajankohtina on pitänyt tärkeämpina tai muuten sellaisina valintoina, joihin on ennemmin kallistunut.

Mutta muita asioita voi tehda myohemminkin, seksin harjoittamista ilmeisesti ei. Ja joitain poikkeustapauksia lukuunottamatta seksuaalisesti vetovoimaisemmat harjoittavat enemman seksia, ja eiko seksuaalinen vetovoima ole positiivinen ominaisuus?

Tekisi melkein mieli kirjoittaa lisää tästä seksimyllytyksestä, mutta jos en kuitenkaan, ei sillä niin merkitystä.

Valitettavasti silla nayttaa olevan merkitysta, ainakin enemmiston silmissa. Kityssakin on oma erotiikka-palstansa, mutta ei esimerkiksi omia elokuva-, kirjallisuus-, kuvataide-, ja musiikkipalstojaan, vaan ne on kaikki niputettu yhteen. Tai omia palstoja edes sellaisille asioille kuin teologia, filosofia, historia, ulkopolitiikka, sisapolitiikka, kemia, laaketiede, oikeustiede, kalastus, maatalous, yhteiskunta tai astrofysiikka. Tama kertoo seksin asemasta ja arvostuksesta kulttuurissamme ihan riittavasti.

Siten julistavat parisuhteilleet ihmiset julistavat oman rajoittuneen maailmannäkemyksensä ilmoille omista lähtökohdistaan, heille eläminen on siten ollut yhtä kuin eläminen parisuhteessa ja elämäntieto sitä kautta kerääntynyttä. Vitseinä lähinnä sellaiset jutut voi ottaa ja tarjota heille aforismien jälkeisiä hubba-bubbia.. Purkka purkkana.

Vitseina? Kityhan piti EveryWomanin mukaan ottaa tosissaan. Mutta luepa tasta asiaa seka seurustelevien etta seurustelemattomien nakokulmasta:

(Parisuhteilematon)

Ei myöskään saa tietää että joku kaipaa, ei pysty herätessään kurottamaan ja tuntemaan toisen lämmintä ihoa. Ei tiedä että voisi olla joku joka tukee päätöksissä ja auttaa tuskissa, ei usko että toinen voi tuoda sisältöä elämään enemmän kuin mikään populäärikulttuuri. Ei ymmärrä että voi tahtoa tehdä toisen puolesta kaiken vallassaan olevan ja sen ylitse. Ei tiedä mitä on rakastaa.

Funtsikaas sitä, että jos saa kaiken mitä haluaa (eli siis katsoa mitä haluaa, juoda mitä haluaa jne.), ei ole sitä VOITON tunnetta, kun saa tahtonsa läpi, ja näkee töisen kärsivän kun se katsoo jotain hömppäsarjaa, missä naiset puhuu mieshuolistaan ja antaa cosmoneuvoja ja itkee toistensa olkapäille

mä en halua asua loppuelämääni yksin...

Aamuyö. Herään. Siinä hän tuhisee hiljaa vieressäni. Nappaan hänet (varovasti herättämättä) syleilyyni ja lämmittelen kuunnellen hänen nukkuvan kehonsa ääniä. Nukahdan.
Ei ole ikävä sinkkuelämää...

Voiko sen muka valita onko parisuhteessa, saako muuten vai onko yksinäinen runkkari?

Eiköhän se vähän niin ole, että yksinolossa on puolensa, mutta parhaimmatkaan hetket yksin eivät ole mitään verrattuna parisuhteen ihan tavallisiin hetkiin. Niistä huippuhetkistä nyt puhumattakaan. Sinkkuus on vähän kun puolikaasulla ajelisi eteenpäin.

Kityn Maailmanvaltiaiden mukaan jos ihminen ei ole elanyt parisuhteessa, han ei tieda elamasta mitaan eika ole edes elanyt.

Pashat se mitään euforiaa ole. Parisuhde on sitä, että jaksaa työntää toisen kanssa täpötäysiä ostoskärryjä hypermarketissa vastavirtaan perjantai-iltana, kantaa tolkuttoman painavat kauppakassit vesisateessa kotiin kuunnellen toisen osapuolen selvitystä työpäivästään, suostua lukemaan ilta sisustuslehtiä ja katsomaan hääohjelmia ILMAN että tekee mieli vetää itkuraivokännit.

Mä oon varmasti onnellisimmillani juuri noina hetkinä. Kaupassa kahden hengen viikonloppuruokia hankkiessa tuntee itsensä kovasti tärkeäksi, kun vastuulla on jonkun toisenkin ruokahuolto kun vain itsensä.

olen selkeästi itsevarmempi tässä suhteessa ja olo on huomattavasti turvallisempi kuin mitä se yksin ollessa on ollut. En osaa pelätä edes haavoittumista

Tunnen itseni yksin jopa haavoittuvammaksi.

Ei ole. Sinkkuelämässä ei ole mielestäni mitään sellaista, mistä en voisi luopua. Ihmiselo on pitkä ja toisinaan pirun raskas matka kulkea yksin. Kyllä terve ihminen kaipaa sellaista läheisyyttä ja rakkautta, mitä voi saada ainoastaan hyvästä parisuhteesta. Ei siihen kaipuuseen koira tai irtoseksi auta.

En voi silti kieltää, etteikö toisinaan olisi mukava käpertyä jonkun kainaloon. Kokkaaminen tuntuu tyhjänpäiväiseltä vain itseään varten. Koiralle voi höpistä päivän tapahtumista, mutta se vain kuuntelee kauniisti ilman kommentoimista. Sinkkuus tuntuu olevan jatkuvaa kissa- hiiri leikkiä. Siihenkin väsyy. Kaikkein turhauttavinta on se, että aivan liian usein tunteet eivät kohtaa.

hänellä on kokemattomuutensa takia parisuhteelle ja kumppanilleen mahdollisesti epärealistisia ja ärsyttäviä vaatimuksia.

Mista lahtien eparealistisuus ja arsyttavat vaatimukset on nahty positiivisina ominaisuuksina?

Kerro minulle, miksi markkina-arvosta puhutaan, jos sellaista ei ole kulttuurissamme ainakin jossain maarin?

Jokainen löytää kyllä seurustelusuhteen, jos tekee riittävän paljon kompromisseja eikä pidä kiinni omista arvoistaan.
Jotkut ihmiset pärjäävät sinkkuina vallan mainiosti, kun taas toiset eivät kykene yksin elämään lainkaan. Omassa tuttavapiirissäni on monta sinkun elämään kykenemätöntä miestä, jotka kulkevat suhteesta toiseen, kuin sukkia vaihtaisi.

Noilla miehilla taytyy olla jotain sellaista arvoa, mita minulla ei ole, koska he saavat naisen itselleen kadenkaanteessa. Mina en ole saanut naista suhteeseen koskaan. Tietenkaan en ole hyva tekemaan kompromisseja enka ymmarra, miksi vain seurustelun vuoksi minun pitaisi luopua omista arvoistani (vaikka arvojen kyseenalaistaminen valilla onkin ihan terveellista). Mutta eiko kykya kompromisseihin pideta meidan yhteiskunnassamme hyveena?

Ja edelleen olen sita mielta, etta jokainen suhdetta haluava ei sellaiseen paase. Kay aloittamassa keskustelu aiheesta "Jokainen löytää kyllä seurustelusuhteen, jos tekee riittävän paljon kompromisseja eikä pidä kiinni omista arvoistaan" osoitteessa www.pelokkaat.net. Mitakohan siella mahdettaisiin ajatuksesta tuumata?

Kaikki seurustelevathan ovat joskus olleet sinkkuja, ja heistä voi tulla sinkkuja joskus uudestaankin, eikä aina omasta tahdostaan.

Ihan vain selvyyden vuoksi viela haluaisin todeta, etta parisuhteilevalla / seurustelevalla ihmisella tarkoitan ihmista, joka edes joskus, vaikka yla-asteella, on seurustellut, enka vain ihmista, joka kyseisella hetkella seurustelee.
Eli ennen seurusteluasi olit sinkku, mutta seurustelun jalkeen sinusta tuli ihminen, joka on joskus seurustellut eli parisuhteileva.

[Exsat]

Rollolle yritän vastata, mutta en löytänyt yhtään yksittäistä kohtaa lainattavaksi. Yleisesti siis..

Se että joku yksilönä haaveilee parisuhteesta tai vaalii jo olemassa olevaa suhdettaan ei mielestäni kuitenkaan tarkoita samaa kuin se, että pitäisi seurustelemattomia/sinkkuja jotenkin muita huonompana. Vaikka suhde ja suhteessa eläminen ovat itselle arvokkaita asioita, eivät ne sentään kenenkään ihmisarvoa määritä.

Jotkut päätyvät suhteeseen helpommin kuin toiset. Osasyynä voi olla omien kriteerien löyhyys/tiukkuus, osaksi taas oma "markkina-arvo". Varmasti myös elämäntapa ja -tilanne vaikuttavat: sosiaalisesti aktiivinen ihminen tapaa huomattavasti enemmän ihmisiä kuin sellainen, joka viettää enimmän aikansa yksin kotona. "Sen oikean" tapaaminen on kuitenkin usein laajan seulonnan takana. Mitä enemmän ihmisiä tapaa ja mitä useampaan tutustuu, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä tulee tapaamaan myös potentiaalisen tulevan seurustelukumppaninsa.

[SingleMalt]

Ja olethan sinakin jossain sanonut, etta haluat seurustella. Jos silla ei olisi arvoa, niin miksi sitten haluat?

Sori nyt, mutta teikäläisen logiikka ei aukea nyt millään.
Toki haluan seurustella, mutta en kyllä ymmärrä mitenkään, että seurustelu nostaa jonkun arvoa. Täysin hölmö ajatus.

[Nowaysis]

Ehkä seurustelu saa ihmisen tuntemaan itsensä arvokkaaksi omissa silmissään, jos on toinen ainakin välillä( mieluusti useimmin kuin harvoin) muistuttamassa kuinka ihana ihminen tämä onkaan. Tietysti myös ystävät voivat kertoa kuinka paljon arvostavat henkilön ystävyyttä jne mutta jos rehellisiä ollaan, ei se ole sama asia..