Kitinä

pertzi kirjoitti:Suhteen paradoksi on, että vahvemmalla siinä on osapuoli, joka rakastaa vähemmän. Niinpä terveempää itsensä kannalta on pitää päänsä kylmänä.

Raadollista, mutta totta. Vaan kuinka käykään jos molemmat osapuolet ovat vähän turhankin tietoisia tästä? Meneekö silloin kaikki teeskentelyksi Ameriikan malliin?

Sinulla on muuten hyvät ajat edessä, kun saat vähän lisää ikää, jolloin sopivassa ikähaarukassa olevat seurusteluehdokkaat pääsevät yli naurettavasta pituusfetissistään.

Koskahan olen itse siinä iässä että pääsen yli naurettavasta tissifetissistäni...

Olet miellyttävä, sivistynyt, menestynyt ja kunnollinen mies. Tosin silloin sillä ei ehkä ole niin väliä, mutta kuitenkin.

No kiitos.

AarneAnkka kirjoitti:

pertzi kirjoitti:Suhteen paradoksi on, että vahvemmalla siinä on osapuoli, joka rakastaa vähemmän. Niinpä terveempää itsensä kannalta on pitää päänsä kylmänä.

Raadollista, mutta totta. Vaan kuinka käykään jos molemmat osapuolet ovat vähän turhankin tietoisia tästä? Meneekö silloin kaikki teeskentelyksi Ameriikan malliin?

Edellisestä on seuraus: jos olet suhteessa se enemmän välittävä osapuoli, olet päätöksissä heikompi. Toisin sanottuna kannattaa aina pyrkiä sellaiseen suhteeseen, jossa toinen haluaa olla sinua hiukan enemmän. Eri asia on sitten, haluaako joku oikeasti seurata tällaista ohjetta.

Sinulla on muuten hyvät ajat edessä, kun saat vähän lisää ikää, jolloin sopivassa ikähaarukassa olevat seurusteluehdokkaat pääsevät yli naurettavasta pituusfetissistään.

Koskahan olen itse siinä iässä että pääsen yli naurettavasta tissifetissistäni... [/quote]

Hahaa. Nyt tulee se hyvä juttu: miesten ei tarvitse luopua mistään! Niin kauan kuin mies ehdottaa ja nainen valitsee, niin miehellä voi olla ihan mitä tahansa preferenssejä valinnoissaan. Voit siis kaikessa rauhassa valita sopivatissisiä ehdokkaita. Valinnanvara lisääntyy sitä mukaa, mitä vanhemmaksi tulet, kun perinteisesti menestyneet miehet ovat joko naimisissa tai juoneet kuntonsa ja ulkonäkönsä.

p.

Hahaa, indeed.

Vittuku olisinkin mies. Tai sitten minunkin on vaan rohkeasti heittäydyttävä tekemään aloitteita.

Edith kirjoitti:Vittuku olisinkin mies. Tai sitten minunkin on vaan rohkeasti heittäydyttävä tekemään aloitteita.

Miehenä olemisessa on paljon etuja, mutta on tässä hommassa huonotkin puolensa. Ja aloitteita voi toki tehdä kuka vaan. Moni mies on otettu, jos nainen tekee aloitteen. Naiset eivät vaan ole kovin hyviä ottamaan vastaan pakkeja (kun eivät ole tottuneet niihin).

p.

Hmm. Ei mun mielestäni mieheni vaatinut/vaadi minua luopumaan mistään. Enkä minä pyydä häntä luopumaan mistään.
Tietysti joskus herra yrittää jarrutella mun menohalujani, kun taas minä joudun työntämään häntä ovesta ulos kavereittensa kanssa
Niin ja tietysti työvuorot ketuttaa molempia, mutta ei niistä pyydetä luopumaan. Elettävä kun on.

Kun joskus osuu "SE OIKEA" kohdalle mä en ainakaan vaatisi liikoja.
Mutta mun silmissäni naisella on suhteeni paremmat mahdollisuudet että meillä olisi samantapaiset kiinnostuksen kohteet,musiikkimaku yms.
Naisen tulisi olla pitkä,tuo tietynlaista näyttävyyttä,se ei silti ole mikään ehdoton edellytys,huolin myös itseäni reilusti lyhyemmän mikäli ne kuuluisat kemiat sattuisi kohtaamaan.Sisäinen kauneus on mulle ulkonäköä tärkeämpää vaikka tietysti sitä kaunista naista mieluummin katsoo kuin jotain lihavaa,muodotonta,tukevaa saati sitten rumaa.
Yritän antaa itsestäni kityssä&cityssä mahdollisimman paljon,mutta se
nyt ei aina onnistu/luonnistu lievän autistisen neurologisen oireyhtymäni takia.En päästä ihmisiä kovin lähelleni kovin helposti,sen voi helposti myös väärin tulkita ylimielisyydeksi,ylpeydeksi tai välinpitämättömäksi,
millainen en todellisuudessa sisimmältäni ole pikemminkin ujo&herkkä.

Niin juu, toki minä jotain VAADIN, sellaisia arkisia asioita kuten roskapussin vieminen tai astianpesukoneen tyhjennys. Jos se unohtuu, niin en silti saa raivokohtausta. Mieheni taas ei oikeastaan vaadi mitään, mutta pyykit, ruoanlaitto ja siivous hoituu silti.
Ei kyllä muuta tule mieleen. Asiat on kohtuullisen hyvin jaettu

ninnithequeen kirjoitti:Niin juu, toki minä jotain VAADIN, sellaisia arkisia asioita kuten roskapussin vieminen tai astianpesukoneen tyhjennys. Jos se unohtuu, niin en silti saa raivokohtausta. Mieheni taas ei oikeastaan vaadi mitään, mutta pyykit, ruoanlaitto ja siivous hoituu silti. Ei kyllä muuta tule mieleen. Asiat on kohtuullisen hyvin jaettu

ninni,tollaisten asioiden pitäisi olla itsestäänselvyys jokaisessa toimivassa parisuhteessa tai perhe-elämässä yleensä

Enthu kirjoitti:

ninnithequeen kirjoitti:Niin juu, toki minä jotain VAADIN, sellaisia arkisia asioita kuten roskapussin vieminen tai astianpesukoneen tyhjennys. Jos se unohtuu, niin en silti saa raivokohtausta. Mieheni taas ei oikeastaan vaadi mitään, mutta pyykit, ruoanlaitto ja siivous hoituu silti. Ei kyllä muuta tule mieleen. Asiat on kohtuullisen hyvin jaettu

ninni,tollaisten asioiden pitäisi olla itsestäänselvyys jokaisessa toimivassa parisuhteessa tai perhe-elämässä yleensä

Ihanko totta
Pointti olikin siinä että tässä taloudessa ei paljon toisiltamme vaadita, kun ei tarvitse, koska kaikki on sovittu jo vuosia sitten

pertzi kirjoitti:Suhteen paradoksi on, että vahvemmalla siinä on osapuoli, joka rakastaa vähemmän. Niinpä terveempää itsensä kannalta on pitää päänsä kylmänä. Suhteen kannalta parempi on kyetä kompromisseihin, mutta yleensä kai ajattelemme asioita enemmän itsemme kuin suhteen kannalta.

Mihin perustat implisiittisen väitteesi siitä, että suhteen kannalta parasta olisi jokin muu kuin se, mikä siinä elävien ihmisten kannalta on parasta?

Parisuhteessa, edes epätasapainoisessa sellaisessa, vahvemmalla ei ole kumpikaan osapuoli. Vähemmän rakastava osapuoli ehkä saa enemmän, mutta antaa vähemmän. Antaminen taas on yhtä hienoa, tärkeää ja arvokasta kuin saaminenkin - eli puntit ovat tasan.

Elämä tuntuu paskalta vaikka saisi kuun taivaalta, jos ei osaa antaa.

EveryWoman kirjoitti: Parisuhteessa, edes epätasapainoisessa sellaisessa, vahvemmalla ei ole kumpikaan osapuoli. Vähemmän rakastava osapuoli ehkä saa enemmän, mutta antaa vähemmän. Antaminen taas on yhtä hienoa, tärkeää ja arvokasta kuin saaminenkin - eli puntit ovat tasan.

Haa, tässä on vaihteeksi aika tuore näkökulma parisuhteisiin, tai oikeastaan kaikkiin ihmissuhteisiin. Itse asiassa tasa-antava suhde ei olekaan paras mahdollinen. Paras ihmissuhde onkin sellainen, missä saa sekä ottaa että antaa sen verran kuin haluaa. Näin ollen esimerkiksi vahvasti minäkeskeiselle ihmiselle sopii kumppaniksi miellyttämisestä mielihyvää saava hissukka. Ihmisten yhteensopivuus ratkaisee tietenkin. Näin se on. Hyvä pointti EW.

p.

(Tasa-antavalla suhteella tarkoitan sellaista, missä kumpikin antaa ja ottaa saman verran.)

pertzi kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti: Parisuhteessa, edes epätasapainoisessa sellaisessa, vahvemmalla ei ole kumpikaan osapuoli. Vähemmän rakastava osapuoli ehkä saa enemmän, mutta antaa vähemmän. Antaminen taas on yhtä hienoa, tärkeää ja arvokasta kuin saaminenkin - eli puntit ovat tasan.

Haa, tässä on vaihteeksi aika tuore näkökulma parisuhteisiin, tai oikeastaan kaikkiin ihmissuhteisiin. Itse asiassa tasa-antava suhde ei olekaan paras mahdollinen. Paras ihmissuhde onkin sellainen, missä saa sekä ottaa että antaa sen verran kuin haluaa. Näin ollen esimerkiksi vahvasti minäkeskeiselle ihmiselle sopii kumppaniksi miellyttämisestä mielihyvää saava hissukka. Ihmisten yhteensopivuus ratkaisee tietenkin. Näin se on. Hyvä pointti EW.

p.

(Tasa-antavalla suhteella tarkoitan sellaista, missä kumpikin antaa ja ottaa saman verran.)

Tavallaan, lyhyellä tähtäimellä.

Antaminen ja saaminen ovat hyväksi kaikille ihmisille. Minäkeskeiset eivät vielä tunnista itsessään antamisen tarvetta - miellyttämishaluisilta taas on hukassa saamisen tarve (sanan tarve voisi tuossa ehkä korvata myös sanalla ilo). Ihmiset kuitenkin muuttuvat, toiset hitaammin ja toiset nopeammin. Useimmiten muutosta ohjaa vähintään alitajuinen pyrkimys tulla omaksi itsekseen - löytää tasapainoinen olotila ja mielenrauha. Siksi minäkeskeiset muuttuvat todennäköisesti vanhemmiten vähemmän minäkeskeisiksi ja hissukat taas saavat rohkeutta omien mielipiteidensä ja toiveidensa ilmaisemiseen. Muutoksen nopeutta ja prosessin luonnetta on kuitenkin mahdoton ennustaa, joten suhde, joka perustuu puolisoiden erilaisille nykytarpeille, todennäköisesti järkkyy tulevaisuudessa toisen tai molempien alkaessa muuttua. Nimittäisinkin tasapainoiseksi vain sellaista suhdetta, jossa molemmat antavat ja saavat yhtä paljon (en tiedä mistä tuon ottamisen kehitit), ja tekevät niin omasta halustaan. Tämä malli on pitkällä aikavälillä kestävin, eli minun näkökulmastani myös paras, koska pidän pitkään kestävää suhdetta parempana kuin nopeasti päättyvää.

Jos suhteen kestolla ei ole mitään väliä, myös näennäisesti tasapainoinen suhde (eli sellainen, jossa antaminen ja saaminen eivät ole tasapainossa mutta osapuolet ovat silti tyytyväisiä) on yhtä hyvä.

Editoin kirjoitusvirheen.