Tix kirjoitti:Minulle on arvoitus, miten ihminen voi oppia tuntemaan itsensä paremmin vaatteen avulla. Täydellinen arvoitus. Ostamalla jonkin virheliikeen saatan oppia, että en näytä kovin hyvältä se vaate päällä, mutta mutta .. no.
Miksi et? Miksi jokin väri ei sovi sinulle? Miksi et haluaisi pukeutua työssäsi vaaleanpunaiseen pupuhaalariin? Miksi pukeudut pukuun, kun haluat olla vakavastiotettava ja virallinen?
Peruskurssi: Ajatellaan liikennemerkkejä. Ne ovat sellaisia kuin ovat tietystä syystä. Niissä olevat värit, muodot ja kuviot välittävät viestejä. Eivät niin yksiselitteisiä viestejä, etteikö merkkien merkityksiä pitäisi opettaa myös autokoulussa, mutta kuitenkin jokaisen merkin ulkonäkö tukee sitä viestiä, jota varten merkki on olemassa. Tämä helpottaa merkityssisältöjen omaksumista ja muistamista.
Homma ei rajoitu liikennemerkkeihin, vaan jokainen kohtaamamme visuaalinen äryke viestii jotakin - myös värit, muodot, volyymit, struktuurit ja kontrastit vaatteissa. Viestit ovat usein niin hienovaraisia ja hankalasti käsitteellistettäviä, että emme jokapäiväisessä elämässä juuri tule niitä ajatelleeksi, mutta silti ne menevät tiedostamattomilla tasoilla perille. Vaaleanpunainen pupuhaalari viestii pehmeyttä, herkkyyttä, naiiviutta, haavoittuvuutta, suojautumistarvetta ja vaikka mitä muuta. Siksi juristi ei mielellään pukeudu sellaiseen mennessään tapaamaan päämiestään. Se syö uskottavuutta.
Mitä enemmän huomiota henkilö kiinnittää pukeutumiseensa - siis mitä avoimemmin sovittelee erilaisia vaatteita ja asukokonaisuuksia, sitä paremmin oppii huomaamaan, millaiset vaatteet tukevat oman persoonallisuuden hyviä puolia (siis mitkä vaatteet viestivät niitä asioita, jotka tuntee omikseen). Olen todistanut lukemattomat kerrat tilanteita, joissa ihminen ensimmäistä kertaa ymmärtää olevansa tietyntyylinen - eikä tämä tarkoita vain ulkoista tyyliä vaan nimenomaan henkilön sisäistä todellisuutta ja sen luonnetta. Tällainen ymmärrys (kun tavoittaa edes palan siitä, mitä itse todella luontevimmillaan on) lisää itsetuntemusta ja sitä kautta ihmisen tasapainoa ja itsetyytyväisyyttä.
Se, että ihminen pitää itseään rumana, ei kokemukseni mukaan yleensä johdu ulkoisista ominaisuuksista, vaan ihan vain siitä että henkilö ei ole vielä löytänyt itseään ylivisuaalisen kulttuurimme erilaisten mallipersoonallisuuksien keskeltä. Huomion kiinnittäminen pukeutumiseen voi auttaa ihmisiä tässä, mutta se voi myös harhauttaa ja viedä yhä pahempaan solmuun (kts. aiempi kommenttini muotteihin ahtautumisesta). Siksi yritän itse kiinnittää erityistä huomiota siihen, että tulevassa työssäni kannustaisin ihmisiä nimenomaan siihen muoteista irtautumiseen ja itsen etsimiseen.
Vastausyritys viimeiseen kysymykseen: kumpaakaan näistä ei voi olla olemassa täysin puhtaina. Itsetuntemuksen joitakin osia (oman persoonallisuuden pysyvämpää luonnetta, mitä se sitten onkaan) voi kuitenkin oppia hahmottamaan paremmin kuin ulkoisen todellisuuden tulevaisuutta, joka on ikuisesti tuntematon mysteeri. Tunnen itseni täydellisesti ja Olen realisti ovat väittäminä yhtä hataria.
