Kitinä

Tämä kaikki aika ajattelemiselle ei selvästikään ole hyvästä minulle. Sitä alkaa miettiä asioita, joiden olisi parasta antaa olla rauhassa, koska niihin ei kuitenkaan voi vaikuttaa mitenkään.

Kuten varmasti lähes jokainen täällä on voinut huomata, olen viime päivien aikana miettinyt paljonkin isääni. Hän on esiintynyt jossain roolissa varmasti yli puolessa viesteistäni, lähinnä "minun isi osaa" -hengessä. Syynä tälle on suurelta osin ollut se, että hänellä alkaa eläkeikä lähestyä, eikä hän itse kestä ajatusta asiasta. Siinä missä monet ystävät ovat luoneet jonkun ison kokonaisuuden, yleensä ison yrityksen joka myydään isosta rahasta eläköidyttäessä, jonkinlaisen toteemipaalun, on hänen yrityksensä aina ollut vain muutaman hengen yritys. Sen puitteissa hän on kyllä sekaantunut isoihin asioihin, mutta hän itse on väistämättä roolinsa takia aina jäänyt näkymättömiin.

Ei niin, etteikö hänenkin yritystään olisi yritetty ostaa ulkomaille, sillä lukuina paperilla se on tietenkin näyttänyt hyvältä, ja jos ei tunne totuutta, ei voi tietää että se mitä olisi todellisuudessa haluttu ostaa, on isäni aivot, eikä niitä vain pysty myymään vaikka haluaisi. Niinpä tuo yritys tulee kuolemaan hänen mukanaan, ja se on kuitenkin ollut hänen elämäntyönsä. Ymmärrän hyvin, että asiaa on äärimmäisen vaikea hyväksyä, ja nythän asialle ei enää voi yhtään mitään. Uskoisin, että hänen työuransa on ollut monin verroin mielenkiintoisempi kuin noiden toteemipaaluja rakentaneitten, mutta mitä ilmeisimmin se ei tunnu riittävän.

Niinpä tässä on tullut mietittyä myös omaa suhtautumistaan saavutuksiin, ja minun on äärimmäisen vaikea nyt yrittää hahmottaa mikä olisi omasta mielestäni tarpeeksi vielä kymmenienkin vuosien päästä. Ehkä ei mikään.

Kysyn muidenkin näkemyksiä, vaikka taitaa kyllä olla niin, että nämä pari viimeisintä aloitusta ovat niin hankalia, ettei kukaan töissä selvinpäin oleva jaksa tai ehdi vastata.

Tarviiko ajatella mitä pitää saavuttaa. Joskus tulee se hetki jolloin joutuu miettimään sitä lopettamista. Se on paljon jos osaa luovuttaa tai lopettaa.
Joskus tulee pakkotilanteita kuten eräälle tutulleni joka halvaantui lantiosta alaspäin. Hänellä oli yritys jolla elätti perheensä ja muitakin.
Muutos elämässä oli kova kolaus hänelle ja monelle muulle.

Muistan kun äitini lopetti yrityksen eläkkeelle jäädessään. Hänestä huomasi niin kuin hän olisi tehnyt surutyötä siinä samalla omissa ajatuksissaan pohtimalla kaikenlaista.

Nälkä kasvaa syödessä. Kun saavutta jotain mitä on joskus pitänyt riittävä, niin todennäköisesti siinä kohtaa on uudet haaveet jo valmiina.

Osaisipa olla useammin tyytyväinen siihen mitä jo on.

Vanhuus.

Mahdollisimman onnellinen ja tasapainoin elämä. Sen pituudella ei ole erityisesti väliä, mutta sillä on, mitä on itselleen ja muille elämänsä aika tuottanut. Haluaisin tulla muistetuksi ilon ja onnen lähteenä läheisilleni niin kauan kun jonkun heistä tajunta vielä jotain rekisteröi. Haluaisin, että kun viimeisen kerran vedän henkeä ja katseeni lasittuu, niin viimeinen ajatukseni olisi, että elin hyvin, en kadu mitään ja oli jo aikakin.

Jos jotain maallista pitäisi mainita, niin uudenkarhean Corvetten 50-vuotislahjaksi ja itselle ja läheisille hyvää terveyttä.

Tähän kysymykseen oli oikeasti vaikea vastata.

Olisin sitä onnellisempi mitä vähemmän minun tulisi saavuttaa elämässäni ja mitä vähäisemmäksi elämänjanoni kävisi. Jos voisin luopua kaikesta siitä mitä olen jo saanut enkä kokisi mitään siitä niin tärkeäksi etten voisi luopua siitäkin.

Tyytyväisenä makaaminen on täysin utopistinen ajatus. Viehättävä kylläkin, mielellänihän sitten kymmenien vuosien päästä makaisin silmät suljettuina arkussa ajatellen, että olipahan hyvä veto tuo elämäni. Tällä hetkellä yritän vain kasvattaa pojastani miehen, josta kuka tahansa olisi ylpeä. Toivon, etten ole vielä tehtävästä suoriduttuanikaan tyytyväinen ja valmis, vaan keksin jonkun toisen päämäärän.

Otsikko sisältää kysymyksen, johon on vaikea vastata. Ihminen muuttuu, mieli muuttuu. Voihan sitä yrittää ennakoida ajatusmaailmaansa etukäteen, mutta en tiedä kuinka rakentavaa se on. Jos tarkoitus oli pohtia vain tätä hetkeä, niin ihan perustyytyväinen olen. En missään vaiheessa ole ajatellutkaan esmes tulevani isäksi kovin nuorena.

Tyytyväisyyshän tuo onnea, mutta myös tappaa sitä.

Hankala kysymys. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että taloudellinen vakaus ja mielenkiintoinen työpaikka, sekä antoisa sosiaalinen elämä olisivat avaimet tyytyväisyyteen tulevaisuudessakin.

chevilyn kirjoitti:Hankala kysymys. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että taloudellinen vakaus ja mielenkiintoinen työpaikka, sekä antoisa sosiaalinen elämä olisivat avaimet tyytyväisyyteen tulevaisuudessakin.

Vielä hankalampaa on, että minusta tuntuu jo nyt siltä, että nuo eivät yksinään riitä. Ehkä juuri siksi, että minulla jo on ne, paitsi ehkä pieniä puutteita sosiaalisessa elämässä. On vain niin älyttömän paljon muutakin, mitä pitäisi saada tehtyä, ja jos ne jäävät tekemättä, jää elämäkin jotenkin vajaaksi. Uskoisin, että isälläni on sama ongelma, mutta tietenkin voimakkaampana, koska elinvuosia tuossa iässä väistämättä on vähän jäljellä. Kai sitä pitäisi osata luopua jostain, mutta kun se on niin jumalattoman vaikeaa.

prosessi kirjoitti: Kai sitä pitäisi osata luopua jostain, mutta kun se on niin jumalattoman vaikeaa.

Mielestäni ei tarvitse luopua suoranaisesti mistään, mutta tietenkin joissain asioissa täytyy olla valmis tekemään kompromisseja ja joidenkin asioiden toteutuksen ajankohtaa täytyy lykätä tai miettiä tarkkaan. Unelmat tekevät elämästä mielekästä ja jos niitä ei ole enää niin elämä voi tuntua aika ankealta. Olisi hyvä jos osaisi olla tyytyväinen elämäänsä, mutta totuushan on se, että aina löytyy parantamisen varaa. Tyytymättömyys ei ole välttämättä negatiivinen tunne, jos se ei ala hallita elämää liikaa, vaan toimii kehittävänä ja eteenpäin vievänä voimavarana.

chevilyn kirjoitti:

prosessi kirjoitti: Kai sitä pitäisi osata luopua jostain, mutta kun se on niin jumalattoman vaikeaa.

Mielestäni ei tarvitse luopua suoranaisesti mistään, mutta tietenkin joissain asioissa täytyy olla valmis tekemään kompromisseja ja joidenkin asioiden toteutuksen ajankohtaa täytyy lykätä tai miettiä tarkkaan. Unelmat tekevät elämästä mielekästä ja jos niitä ei ole enää niin elämä voi tuntua aika ankealta. Olisi hyvä jos osaisi olla tyytyväinen elämäänsä, mutta totuushan on se, että aina löytyy parantamisen varaa. Tyytymättömyys ei ole välttämättä negatiivinen tunne, jos se ei ala hallita elämää liikaa, vaan toimii kehittävänä ja eteenpäin vievänä voimavarana.

Mikä sitten onkaan unelman ja suunnitelman välinen ero... Minun unelmieni ongelma on, että hyvin suuri osa niistä on hyvin helposti toteutettavissa, ainoa mitä tarvitaan on aikaa ja kärsivällisyyttä. Jälkimmäistä kyllä löytyy, mutta ensimmäistä on hyvinkin rajallisesti.

Tix kirjoitti:Jos jotain maallista pitäisi mainita, niin uudenkarhean Corvetten 50-vuotislahjaksi...

Luuletko, että jos sattuisitkin jäämään ilman sitä Corvettea, asia harmittaisi sinua vielä kuolinvuoteella?

prosessi kirjoitti: Mikä sitten onkaan unelman ja suunnitelman välinen ero... Jälkimmäistä kyllä löytyy, mutta ensimmäistä on hyvinkin rajallisesti.

Unelma on sellainen, jonka toteuttaminen on vaikeaa tai epätodennäköistä. Suunnitelma on sellainen, jonka tietää saavansa jos näkee vaivaa. Näin ajattelen. Mikäs kiire sinulla on, valmiissa maailmassa?

prosessi kirjoitti:Luuletko, että jos sattuisitkin jäämään ilman sitä Corvettea, asia harmittaisi sinua vielä kuolinvuoteella?

Ei. Jokaisella pitää vain olla jokin typerä haave. Eihän sitä muuten jaksa töissä käydä.

Erittäin helppo ja yksioikoinen kysymys. Omia hautajaisiani varten toivon punaiseksi maalattua jalopuista ja teräsvahvennettua arkkua josta kuuluu hassua musiikkia aina kun kannen avaa. Ruumiin pompsahtaminen istuma-asentoon kannen avauksen yhteydessä voisi myös olla hauska efekti.

Päänuppi pitäisi vaihtaa.

Tix kirjoitti:Ei. Jokaisella pitää vain olla jokin typerä haave. Eihän sitä muuten jaksa töissä käydä.

Kylmä margarita-terapia karibianmeren saarella! <3

Tätä on pohdittu kumppanin kanssa. On tavan takaa pysäytetty tilanne ja mietitty mitä on olla tyytyväinen – mitä ihminen tarvitsee ollakseen tyytyväinen. Tilannekatsaus on aina johtanut siihen että kun elämisen perusasiat on kohdallaan, meidän tapauksessa jopa erittäin hyvin, ei voi olla kuin tyytyväinen. Toisaalta tyytyväiseen olotilaan ei saa, eikä voi tuudittautua, vaan sitä tulee vaalia. Ne perusasiat tulee pitää kunnossa. Toisaalta on varottava ettei heittäydy liian ahneeksi ja ala tavoittelemaan kuuta taivaalta siinä uskossa, että vasta sitten voi olla tyytyväinen. Mä olen tyytyväinen, nyt ollaan vaan ja nautitaan, pokz zäp.

Tai siis, maailmaa pitäisi päästä kiertämään…

Maailmanrauha!

chevilyn kirjoitti:

prosessi kirjoitti: Mikä sitten onkaan unelman ja suunnitelman välinen ero... Jälkimmäistä kyllä löytyy, mutta ensimmäistä on hyvinkin rajallisesti.

Unelma on sellainen, jonka toteuttaminen on vaikeaa tai epätodennäköistä. Suunnitelma on sellainen, jonka tietää saavansa jos näkee vaivaa. Näin ajattelen. Mikäs kiire sinulla on, valmiissa maailmassa?

Kiire on, kun on monta rinnakkaista tasavahvuista suunnitelmaa, joista jokainen vaatii vuosia toteutuakseen. Elämä loppuu kesken väkisinkin.

Tix kirjoitti:Ei. Jokaisella pitää vain olla jokin typerä haave. Eihän sitä muuten jaksa töissä käydä.

Kuulostaa surulliselta. Eikö töissä voisi käydä vaikka siksi, että se on kivaa?

prosessi kirjoitti:

chevilyn kirjoitti:Ei. Jokaisella pitää vain olla jokin typerä haave. Eihän sitä muuten jaksa töissä käydä.

Kuulostaa surulliselta. Eikö töissä voisi käydä vaikka siksi, että se on kivaa?

En ollut minä kun typeristä haaveista puhuin
Saattaahan se elämä tosiaan tuolla tyylillä loppua kesken, mutta itse suosin vain realistisia tavoitteita ja unelmia. Kenties tylsempää, mutta saa ainakin nauttia onnistumisen tunteesta useammin.

prosessi kirjoitti:

chevilyn kirjoitti:Ei. Jokaisella pitää vain olla jokin typerä haave. Eihän sitä muuten jaksa töissä käydä.

Kuulostaa surulliselta. Eikö töissä voisi käydä vaikka siksi, että se on kivaa?

Jos töissä käynti olisi kivaa, niin miksi siitä palkkaa maksettaisiin?

NuoriDaavid kirjoitti:Jos töissä käynti olisi kivaa, niin miksi siitä palkkaa maksettaisiin?

Ylä-asteen matikanopettajani motivoi meitä ADHD-tapauksia usein: "Ei kaiken tarvitse olla kivaa, voi olla myös mielenkiintoista."

NuoriDaavid kirjoitti: Jos töissä käynti olisi kivaa, niin miksi siitä palkkaa maksettaisiin?

Eikö ideaalitilanne olisi sellainen, että kokisi työnsä mielekkääksi ja saisi vielä korvausta menetetystä vapaa-ajasta?

chevilyn kirjoitti:

NuoriDaavid kirjoitti: Jos töissä käynti olisi kivaa, niin miksi siitä palkkaa maksettaisiin?

Eikö ideaali tilanne olisi sellainen, että kokisi työnsä mielekkääksi ja saisi vielä korvausta menetetystä vapaa-ajasta?

Ei mielekäs työkään välttämättä ole kivaa. Kiinnostavuus ja mielekkyys eivät tarkoita samaa kuin kivaa.

Ideaalitilanteessa olisi maailmanrauha ja kaikki ihmiset olisivat onnellisia, lisäksi vartalo pysyisi timmissä kunnossa ilman urheilua ja ylensyönnistä huolimatta.