Kitinä

Geetzu kirjoitti:MINÄ RAKASTAN SINUA. Kokeile, voi miten kaunis kirjoitettunakin!

Rakkaus on ruma kana.

Geetzu kirjoitti:

Sheetlord kirjoitti:

ninnithequeen kirjoitti:Sedän on pakko olla kännissä ny.

Pari lonkeroo vaan olin ottanut

Mä olin niin selvinpäin, etten kehdannu ruveta länkyttää ensimmäisenä mielleen nousseista hygieniajutuista.

Kumminpäin hygienia kärsii? Tiskiharja vai aunus likaantuu?

Tix kirjoitti:

Googlebot kirjoitti:

urasiili kirjoitti:Minusta suhteen alussa on oikeus tunnustella ja ihmetellä. Jos minä saisin päättää, tuollaisia sanoja saisi käyttää vasta kun se on tekojen ja fiilisten kautta tullut aivan selväksi, että tunne on molemminpuolinen.

Suostun olemaan olematta eri mieltä.

En kiellä olevani samanmielinen edellisten keskustelijoiden mielenilmaisujen sisällöstä.

Vastustaisin ajatusta, jos voisin.

Vaola kirjoitti:

ninnithequeen kirjoitti:Vittu.

Mullekin huom! entisessä suhteessa sanottua:
"Leperleper mä mitään lepertele, mä tungen kikkelin sun perseeseen!"

Tuota noin, mitä tähän voi sanoa?

Rakkaus on julma vitsi...

NuoriDaavid kirjoitti:Kumminpäin hygienia kärsii? Tiskiharja vai aunus likaantuu?

Aunus tietty. Ei harjasta niin väliä, meil on kato varaa.

Rakkaudentunnistukset (insidejutzka) eivät ole koskaan tuottaneet ongelmia. Harvalle olen sanonut = harvaa olen rakastanut/rakastan. Se tulee sitten ulos suusta itsekseen plumpsahtaen yllättävissä tilanteissa tai sitten ei tule = en rakasta. Jos pitäisi vaikein tunnistus hakemalla hakea niin osuis ja uppois varmastikin tuonne pariin ihQuiNpaan ystävyyssuhteeseen.
En kovin usein jakele suoria tunnistuksia miehellekään vaan meillä on omat sanonnat niidenkin tilalle. Rakkain on silti . Omalla kohdalla pätee hyvin: ei niinkään sanat vaan ne teot, kiitos. Mutta pittäähän sitä välillä korvillekin sokeria antaa.

Joskus rakastamisen myöntäminen on vaikeaa ja tuskallista itselleenkin. Silloin kaikista eniten, kun rakastamisen kohde on vierellä ja silti saavuttamattomissa.. kun rakastamisen myöntäminen kaataisi ja tuhoaisi kaiken. Silloin sitä ottaa mitä saa: ystävyyden, seuran, hymyn.

Olisiko helpompaa olla myöntämättä edes itselleen? Vaan kun sille tunteelle kerran avaa oven, ei se enää niin vain katoakaan, ei edes itsepäisellä kieltämisellä.

Silti ehkä pahinta kaikesta on olla kaikesta huolimatta tunteesta pakahtumaisillaan, sekaisin ilosta ja onnesta, haluaisi huutaa koko maailmalle tunteensa julki. Mutta ei voi, ei kenellekään.. paitsi anonyyminä ihmisille, joita ei edes tunne.

^ Auts.

Mä en yleensä enää tykkää noista tyypeistä sen jälkeen, kun voisin ne saada. Kaukaa ihailu toimii joidenkin kohdalla paremmin.

mustanikki kirjoitti:Joskus rakastamisen myöntäminen on vaikeaa ja tuskallista itselleenkin. Silloin kaikista eniten, kun rakastamisen kohde on vierellä ja silti saavuttamattomissa.. kun rakastamisen myöntäminen kaataisi ja tuhoaisi kaiken. Silloin sitä ottaa mitä saa: ystävyyden, seuran, hymyn.

Mitä jos ei ottaisikaan? Jos päättäisi olla tyytymättä ja satuttamatta itseään, ihan oikeasti päättäisi... Minulta se onnistuu, on ainakin onnistunut, mutta minäpä olenkin väistelijä ellen jopa karkuun juoksija. On paljon paskaa, jolle ei voi mitään, mutta sydäntä kannattaa ehkä opetella puolustamaan. Elvyttäminen saattaa käydä liian rankaksi.

Ei se ehkä itsepintaisella kieltämiselläkään katoa, mutta hieman uskon väitteeseen "poissa silmistä, poissa mielestä" - kyllä sydänkin haluaa unohtaa jos saa mahdollisuuden.

Geetzu kirjoitti:

NuoriDaavid kirjoitti:Kumminpäin hygienia kärsii? Tiskiharja vai aunus likaantuu?

Aunus tietty. Ei harjasta niin väliä, meil on kato varaa.

Oukka. Kunhan et käytä astianpesukonetta.

Vadim kirjoitti:

Vaola kirjoitti:

ninnithequeen kirjoitti:Vittu.

Mullekin huom! entisessä suhteessa sanottua:
"Leperleper mä mitään lepertele, mä tungen kikkelin sun perseeseen!"

Tuota noin, mitä tähän voi sanoa?

Tarviiko siihen mitään sanoa? Pyllistää vain.

NuoriDaavid kirjoitti:

Vadim kirjoitti:

Vaola kirjoitti:


Mullekin huom! entisessä suhteessa sanottua:
"Leperleper mä mitään lepertele, mä tungen kikkelin sun perseeseen!"

Tuota noin, mitä tähän voi sanoa?

Tarviiko siihen mitään sanoa? Pyllistää vain.

Asiantuntijan lausunto?
[/rimshot]

Geetzu kirjoitti:

mustanikki kirjoitti:Joskus rakastamisen myöntäminen on vaikeaa ja tuskallista itselleenkin. Silloin kaikista eniten, kun rakastamisen kohde on vierellä ja silti saavuttamattomissa.. kun rakastamisen myöntäminen kaataisi ja tuhoaisi kaiken. Silloin sitä ottaa mitä saa: ystävyyden, seuran, hymyn.

Mitä jos ei ottaisikaan? Jos päättäisi olla tyytymättä ja satuttamatta itseään, ihan oikeasti päättäisi... Minulta se onnistuu, on ainakin onnistunut, mutta minäpä olenkin väistelijä ellen jopa karkuun juoksija. On paljon paskaa, jolle ei voi mitään, mutta sydäntä kannattaa ehkä opetella puolustamaan. Elvyttäminen saattaa käydä liian rankaksi.

Tämän tien päässä ei tule onnellista tai ainakaan helppoa loppua näkymään, sen tiedän. Joskus aiemmin elämässä olen myös tehnyt tuon "väkisin unohtamisen" tempun; tuskallista mutta loppujen lopuksi oikein ja toimivaa. Aina ei vain voi onnistua.

Mutta tässä tapauksessa leijun vielä aivan liikaa irti maasta, jotta pystyisin tunteesta irrottautumaan. Varsinkin kun kyseessä on ihminen, jota näen väkisinkin lähes päivittäin, ja joka kerta tulen yhtä iloiseksi. Jossain tulevaisuudessa siintää tienristeys, jossa varmaankin ero tulee väistämättä. Koitan olla ajattelematta sitä, vielä.

Kai jossain mielen perukoilla uinuu lapsellinen toive, että jonain päivänä jotain ihmeellistä kautta tuo toinen tajuaakin mitä tunnen.. ja vastaa siihen? Ehkä maailma muuttuu ja kaikki onkin mahdollista. Ehkä? Onko?

Kauheinta on se jos toinen kertoo rakastavansa jo parin viikon jälkeen ja itse ei ole vielä yhtään varma. Mitä siihen pitäisi vastata? Kiitos?

Camilla kirjoitti:Kauheinta on se jos toinen kertoo rakastavansa jo parin viikon jälkeen ja itse ei ole vielä yhtään varma. Mitä siihen pitäisi vastata? Kiitos?

Eiku ottaa jalat alleen!

Mun mielestä ei millään voi oikeasti rakastaa viikon, saatika vielä kuukaudenkaan päästä. Se kehittyy ajan kans, muuttuu siitä ihastumisesta ja tykkäämisestä vielä jotenki voimakkaammaksi ja olotilaksi, joka tuntuu hyvältä.. tai oikeesti ihan mahtavalta. Sit kaikki on ihan siirappia<3

Pitkäs suhtees ei taas mikään tanner sen suuremmin enää jyrise, en ainakaan myönnä. Muuttuu ne r-tuntemuksetki ajan myötä, kaikista paras on tietää, et millon sitä tunnetta ei vaan enää oo, tilalla vaan jotain suurempaa välittämistä, iha latteeta. Loppuuko sen sanan sanominenkin sillon? Vai pitääkö sitä r-asiaa ihan itsestäänselvyytenä ilman sen sanomistakin?

plopplop

mustanikki kirjoitti:Kai jossain mielen perukoilla uinuu lapsellinen toive, että jonain päivänä jotain ihmeellistä kautta tuo toinen tajuaakin mitä tunnen.. ja vastaa siihen? Ehkä maailma muuttuu ja kaikki onkin mahdollista. Ehkä? Onko?

Eipä se tajuaminenkaan vielä automaattisesti riitä vastaamiseen. Vuotta pidempiä epävarmuusjaksoja ei kuitenkaan varmasti kannata jäädä katselemaan, sillä se on harvinaisen helppo tapa tuhlata elämäänsä. Maailmalla on harvemmin taipumusta muuttua kovin ihmeesti, ainakaan jos se edellyttäisi toisen ihmisen korvien välin kokonaisvaltaista muutosta, joten kaikki ei vain ole mahdollista.

mustanikki kirjoitti: Kai jossain mielen perukoilla uinuu lapsellinen toive, että jonain päivänä jotain ihmeellistä kautta tuo toinen tajuaakin mitä tunnen.. ja vastaa siihen? Ehkä maailma muuttuu ja kaikki onkin mahdollista. Ehkä? Onko?

Toki kaikki on mahdollista, mutta jos toisen tunteiden muuttuminen vaikuttaa helvetin epätodennäköiseltä (en tiedä tilannettasi tarkemmin), niin mitä nopeammin lähdet, sen parempi. Tuo tilanne voi hajottaa ihmisen aika pahasti.

RAKASTAN teitä kaikkia :sykkivä sydän:

Rollo, wellcum back, aisantuntijan lausunto, vaikkei samat asiat tietenkään päde kaikille ihmisille.

Clay kirjoitti: Rollo, wellcum back, aisantuntijan lausunto, vaikkei samat asiat tietenkään päde kaikille ihmisille.

Juu, ei päde, ei. Jollekin voi olla parempi nimenomaan jäädä, sellainenkin tyyppi täällä Kitinässä vaikuttaa. Mutta annetaan hänen puhua enemmän siitä itse.

Camilla kirjoitti:Kauheinta on se jos toinen kertoo rakastavansa jo parin viikon jälkeen ja itse ei ole vielä yhtään varma. Mitä siihen pitäisi vastata? Kiitos?

Samaa olen miettinyt joskus. Mikä se oikea vastaus siihen olis? 'Anna mä mietin tätä viikon?'

Bliss kirjoitti:

Camilla kirjoitti:Kauheinta on se jos toinen kertoo rakastavansa jo parin viikon jälkeen ja itse ei ole vielä yhtään varma. Mitä siihen pitäisi vastata? Kiitos?

Samaa olen miettinyt joskus. Mikä se oikea vastaus siihen olis? 'Anna mä mietin tätä viikon?'

Siihen kai vastataan "Tiedän" eli enkuksi "I know."

Suvinen kirjoitti:

Bliss kirjoitti:

Camilla kirjoitti:Kauheinta on se jos toinen kertoo rakastavansa jo parin viikon jälkeen ja itse ei ole vielä yhtään varma. Mitä siihen pitäisi vastata? Kiitos?

Samaa olen miettinyt joskus. Mikä se oikea vastaus siihen olis? 'Anna mä mietin tätä viikon?'

Multa varmaan lipsahtaisi epäileväinen "ootko nyt ihan varma..?"

Mä taas haluaisin keskustella siitä miten eri tavalla voi asioista ja tunteista ajatella, mitä se sana rakastaa merkitsee sille toiselle ja olisiko se rakastunut ehkä lähempänä kuitenkin. Oltaisiinko sittenkin vähän samoilla fiilislinjoilla, eikä karkuun ehkä tarvitsisikaan kipittää niin kovaa... Sovittaisiin ehkä yhdessä millä sanoilla kuvailla fiiwiksii.

Mä rakastuin kolmannella, no ehkä tokalla tapaamisella. Taisin kirjottaa sen tekstiviestiin, noin sadanteenneljänteenkymmenenteenyhdeksään. Nykyään tulee silloin tällöin niitä tunteita, joita silloin vuosia sitten. Nappasee vatsasta ja kutittaa pikkuvarvasta, heikottaa olla lähellä mutta kauemmaskaan ei itseään saa. Tulee sanottua tänään oon vähän rakastunut suhun.

Onneks ei tuu päivittäin, en kykene rakastuneena suoriutumaan pakollisista jutuista.

RolloTomasi kirjoitti:

mustanikki kirjoitti: Kai jossain mielen perukoilla uinuu lapsellinen toive, että jonain päivänä jotain ihmeellistä kautta tuo toinen tajuaakin mitä tunnen.. ja vastaa siihen? Ehkä maailma muuttuu ja kaikki onkin mahdollista. Ehkä? Onko?

Toki kaikki on mahdollista, mutta jos toisen tunteiden muuttuminen vaikuttaa helvetin epätodennäköiseltä (en tiedä tilannettasi tarkemmin), niin mitä nopeammin lähdet, sen parempi. Tuo tilanne voi hajottaa ihmisen aika pahasti.

Niin. En todellakaan tiedä toisen osapuolen tunteista, en uskalla ajatella asiaa! Välillä uskon, että pakkohan sen on jotain tajuta, kun tuntuu että se paistaa minusta läpi kirkkaasti. Olen kyllä melko hyvä peittämään tunteitani, mutta viime aikoina olen jossain kummallisessa masokistisessa puuskassa useammin kuin kerran tietoisesti sanoin ja elein vihjannut yhtä sun toista. Sillä lailla, että ulkopuolinen ei varmasti tajuaisi, mutta kyllä hän tajuaisi, jos vain haluaisi katsoa. Tilanne on melko hämmentävä, koska välillä olen ihan varma, että hän viestii takaisin samanlailla. Keskustelut, joita käymme, tuntuvat pursuavan eri tasoja ja tapoja ymmärtää ääneen lausutut ja lausumattomat vivahteet. Toisina päivinä olen lähes varma, että se tietää, ymmärtää ja ehkä jopa tuntee samoin; toisina päivinä taas soimaan itseäni herkkäuskoisuudesta ja ylivilkkaasta mielikuvituksesta.

Lähteminen ei tule kysymykseen, koska kyseessä on työn merkeissä tuntemani ihminen ja vältteleminen ei ole mahdollista kuin työpaikkaa vaihtamalla. Lisäksi hän on ensisijaisesti ja ennenkaikkea yksi parhaista ystävistä, joita minulla on koskaan ollut. Siksi ilomielin pidän suuni tunteilta tukossa ystävyyden menettämisen pelossa. En osaa ajatellakaan millainen aukko elämääni tulisi jos hän siitä nyt katoaisi.

Pitikin taas alkaa avautua, ja vielä anonyymisti. Ei voi mitään, en pysty pitämään tätä sisälläni enää kauaa.

mustanikki kirjoitti: Pitikin taas alkaa avautua, ja vielä anonyymisti. Ei voi mitään, en pysty pitämään tätä sisälläni enää kauaa.

Sitä vartenhan nämä foorumit ovat! Ja mikäs sen turvallisempi kuin anonyymisti. Eikä kukaan meistä ole toista kummempi, joten ei tarvitse häpeillä. Avautuminen helpottaa.

Varoituksen sananen: suhdetta ei kannata rakentaa sanojen varaan.
Kauniilla sanoilla voi kutoa salakavalasti verkon toisen ympärille ja alkaa käyttää hyväksi toisen narsistista heikkoutta.
"Rakastan sinua" on oikeasti kysymys, jolla aletaan hallitsemaan toista. Ennemmin tai myöhemmin tällainen suhde kariutuu ja monesti vielä sirpaleisin seurauksin.