Kitinä

Asiaa siis ystävistä, ei parisuhdeasioista.

Enää kaksvitosena ei uusia ystäviä helposti saa, ainakaan niin helposti kuin peruskoulu tai lukioiässä, ja siksi pidän kiinni mun vanhoista ystävistä. Aina se ei kuitenkaan onnistu. Eteen tulee tottakai arkiongelmia, perhe, vuorotyö ja muut velvollisuudet jotka tuntuvat estävän aika tehokkaasti tapaamisyritykset. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen kyllä löytää yhteistä aikaa näistä esteistä huolimatta, jos vaan haluaa. Vai mitä mieltä te olette?

Toki, syy voi olla minussakin. Tällä hetkellä en harrasta muuta kun tietokoneita ja kaljaa, joten esim. yhteiset urheilu harrastukset eivät ole oikein todellinen vaihtoehto. Minulla löytyy kuitenkin melko paljon vapaata aikaa ystävien näkemiseen, mutta vastapuolella ei. Mietin vaan, että tuomitsenko itse toiset liian jyrkästi, vai onko oikeasti syytä unohtaa menneet ja etsiä uusia ihmisiä ympärille?

Uusia kavereita saa helposti - ystäviä ei niin vaan löydäkkään

Yhteistä aikaa löytyy jos molemmat on valmiita joustamaan aikatauluistaan (mä ite oon "aikataulullinen" ihminen)

Hyvä ystävyys kestää kyllä elämäntilanteiden muutokset ja välimatkat. Molempien osapuolten täytyy pystyä kuitenkin säilyttämään itsenäisyytensä ja pystyä luottamaan siihen, että tapaaminen, kiireisestä aikataulusta huolimatta, ei ole ystävyyden jatkumisen edellytys. Ideaali tilanne on sellainen, että ystäviä on niin paljon, että aina on seuraa tarjolla jos sitä haluaa. Ilman, että kenenkään tarvitsee tuntea huonoa omaatuntoa jos ei ehdi tapaamaan ystäviänsä. Ystävyyttä voi ylläpitää ainakin väliaikaisesti puhelimellakin.

Olen saanut hyviä ystäviä aikuisiällä, mutta koen olleeni tässä asiassa aika onnekas. Ajattelen niin, että en haluaisi syyllistää ketään siitä, että hän ei ehdi tapaamaan, enkä halua itse tulla syyllistetyksi asiasta. Kyllä ystävyys kestää. Kaveruus onkin sitten jo eri asia.

IMHO aikuisena uusien ystävyyssuhteiden solmiminen on lähes mahdotonta. Parista harrastuskaverista on tullut ns. hyviä kavereita - luulin jossain välissä että ystäviä jopa. Tipahdin kuitenkin maan pinnalle huomatessani, minkälaisen määrän kateutta molemmissa herätti se, että etenin harrastuspiireissä nopeammin ja kykenin investoimaan välineisiin aikamoisen summan rahaa männä kesänä.
Otin opikseni ja vastedes noudatan vanhaa suomalaista sananlaskua: "kel onni on, se onnen kätkeköön". Kun kertoo "ystäville" vain vastoinkäymisistä, pysyvät välit näemmä parempina.

Myönnän olevani asiasta lievästi katkera: minulta frendin tai ystävän menestys ei ole mitään pois, pikemminkin päinvastoin.

Sheetlord kirjoitti:IMHO aikuisena uusien ystävyyssuhteiden solmiminen on lähes mahdotonta. Parista harrastuskaverista on tullut ns. hyviä kavereita - luulin jossain välissä että ystäviä jopa. Tipahdin kuitenkin maan pinnalle huomatessani, minkälaisen määrän kateutta molemmissa herätti se, että etenin harrastuspiireissä nopeammin ja kykenin investoimaan välineisiin aikamoisen summan rahaa männä kesänä.
Otin opikseni ja vastedes noudatan vanhaa suomalaista sananlaskua: "kel onni on, se onnen kätkeköön". Kun kertoo "ystäville" vain vastoinkäymisistä, pysyvät välit näemmä parempina.

Myönnän olevani asiasta lievästi katkera: minulta frendin tai ystävän menestys ei ole mitään pois, pikemminkin päinvastoin.

Ai sä oletkin nainen, luulin mieheksi. Vai onko miehilläkin oikeesti tollasta???

Alexandra kirjoitti:Vai onko miehilläkin oikeesti tollasta???

Ei.
Minä olenkin enemmän kuin 70% nainen päänsisällöltäni - etenkin kun on kyse pitkävihaisuudesta tai loukkaantumiskynnyksestä.

yannara kirjoitti:
Enää kaksvitosena ei uusia ystäviä helposti saa, ainakaan niin helposti kuin peruskoulu tai lukioiässä, ja siksi pidän kiinni mun vanhoista ystävistä. Aina se ei kuitenkaan onnistu. Eteen tulee tottakai arkiongelmia, perhe, vuorotyö ja muut velvollisuudet jotka tuntuvat estävän aika tehokkaasti tapaamisyritykset. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen kyllä löytää yhteistä aikaa näistä esteistä huolimatta, jos vaan haluaa. Vai mitä mieltä te olette?

Mä oon saanut vasta nyt yli parikymppisenä ympärilleni ihmisiä joiden kanssa oon samalla aaltopituudella.
Tietty on ne vanhatkin kaverit, mut ei ne dokaa niin tulee harvemmin nähtyä, nää on niitä mun arkiongelmia.
Ne tietää kyl sen että mut voi pyytää baariin koska tahansa, eli mun mielestä yhteydenpito on vähän niinku niiden vastuulla!
Ihan virkistävää toisaalta nyt ku yks parhaista kavereista on paksuna ja joudutaan tekee jotain muuta ku dokaa.
Oltiin vähän aikaa sit kirppiksellä ja syömässä, mut kyllä sunnuntaina kolmen aikaan täytyy jo päästä baariin, sunnuntain päiväkännit on nimittäin viikon parhaat.

Yks hyvä ystävä on 25 vuuen takkaa, mut muuten tullut pysyvämpia muutama lisää viimesen 15 vuoden aikana, armeijasta ja opiskeluajoilta ei juuri, koska olen enemmänkin oman tien tallaaja, mutta sitten taas harrastuspiireistä enemmän, eikä minua haittaa vaikka olisivat kuinka paljon rikkaampia tai fiksumpia tai jotain, on ainakin jotain kehuttavaa, ittensä kehuminen onkin toisaalta todella vastenmielistä, teot tai niitten tekemättä jättämiset kertokoot enemmän..
On kyl yksi veikkonen joka oli kaverini jo ala-asteella, satumme työmatkoilla usein tapaamaan, mutta en nyt sitä vielä ystävyydeksi kutsuisi, sitä paitsi hänen perhe-elämänsä sinänsä vieraannuttaa kuten veljen kanssa kävi jo paljon aiemmin. Perheettömänä tiettyjä yhtymäkohtia perheellisten elämään puuttuu.
Jos toisaalta on ikävää jossain niin eipä välttämättä pakko ole paikassa olla..

Sheetlord kirjoitti:Myönnän olevani asiasta lievästi katkera: minulta frendin tai ystävän menestys ei ole mitään pois, pikemminkin päinvastoin.

Kyy se toisin vaan on suomenmaassa. Kellekään ei kannata kertoa jos sulla on a) nopea internetyhteys b) nopea auto tai c) ylläpitäjän oikeudet.

Mitään en vihjaile, mutta kohta saattaa tulla bannia!

Herra Manala kirjoitti:Mitään en vihjaile, mutta kohta saattaa tulla bannia!

Hyvä yritys, mutta b) meni huti. Autoni ei ole nopea

En ystävysty kovinkaan helposti. Täältä löytyy muutama hyvä kaveri ja paljonkin sitten niitä hauskanpito tyyppejä. Sosiaalisesta luonteestani huolimatta en loppupeleissä päästä juuri ketään tarpeeksi lähelle, että voitaisiin ystävyydestä puhua.
Kotopuolessa onkin sitten niitä ystäviä isolla y:llä. Välimatkaa löytyy eikä yhteyttäkään pidetä kovin usein, mutta kun puhelimessa asutaan tai naamatusten tavataan niin ei sitä kyllä huomaa.
Ongelma lienee se, että ne pari ystävää on niin ylitse muiden enkä väheNpään osaa "tyytyä" = uusia tiiviitä suhteita ei synny.

Sheetlord kirjoitti:IMHO aikuisena uusien ystävyyssuhteiden solmiminen on lähes mahdotonta.

Näin se on. Joku zsyklonanalyytikko saisi kertoa, miksi näin, mutta näin se on.

Ehkä ystävystyminen vaatii sitä kuuluisaa yhdessä kasvamista.

Onneksi ne lukio- ja opiskeluaikana solmitut ystävyyssuhteet toimivat edelleen.

On oikeasti hämmästyttävää miten suurta ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta tunnen vanhoihin lukio ja opiskelukavereihin, joita tapaan kerran vuodessa.

NuoriDaavid kirjoitti:On oikeasti hämmästyttävää miten suurta ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta tunnen vanhoihin lukio ja opiskelukavereihin, joita tapaan kerran vuodessa.

Joskus olen hieman kateellinen ihmisille, jotka ovat nämä suhteet onnistuneet säilyttämään. Minulta ne ovat jääneet, osin sen takia että olen muuttanut niin usein. Osasyy on myös tämä "sisilialainen luonne". Jos yhteydenpito jää ns. yksipuoliseksi, katkaisen sen hyvin nopeasti kokonaan.

NuoriDaavid kirjoitti:Ehkä ystävystyminen vaatii sitä kuuluisaa yhdessä kasvamista.

Vaatii, ja yhteisiä kokemuksia, laatuaikaa. Aikuisena elämän dynamiikka on sellainen, että ystävyyssuhteen löytämiselle ei oikein ole aikaa, tilaa tai resurssejakaan. On vain vastuuta ja velvollisuuksia, näin pelkistettynä. Kun on tultu työelämään, ja varsinkin kun perhe on perustettu, niin pelkästään arjen pyörittäminen kukin tahoillaan muodostaa sellaisen padon, jonka voi ohittaa ehkä vain tiivis yhteinen harrastus tai työelämä.

Täytyy olla tyytyväinen, että omalla työpaikallani on niin paljon samanhenkistä porukkaa, että ystävyyssuhteita pystyy halutessaan muodostamaan helposti näin aikuisenakin.

Pyry-Matias kirjoitti:

NuoriDaavid kirjoitti:Ehkä ystävystyminen vaatii sitä kuuluisaa yhdessä kasvamista.

Vaatii, ja yhteisiä kokemuksia.

Ja juuri sellaisia tärkeitä, yhdessä koettuja siirtymäriittejä.

NuoriDaavid kirjoitti:

Pyry-Matias kirjoitti:

NuoriDaavid kirjoitti:Ehkä ystävystyminen vaatii sitä kuuluisaa yhdessä kasvamista.

Vaatii, ja yhteisiä kokemuksia.

Ja juuri sellaisia tärkeitä, yhdessä koettuja siirtymäriittejä.

Eikä vaadi. Yhteisiä kokemuksia kylläkin, mutta niitä voi tehdä aikuisenakin. Oikeastaan ainoa yhdistävä tekijä vanhojen ja uusien ystävien välillä on ollut se, että olemme tehneet jotain ystävyyden alussa toistuvasti yhdessä. Enkä tarkoita mitään harrastuksia, vaan esimerkiksi kahvilla käymistä aina samassa paikassa tms.

Mä olen kanssa surkutellut aikuisiällä, kun ei ole kavereita eikä niitä tunnu löytyvän millään. Vanhat kaverit (joita oli vain pari hassua) ovat jääneet kotikaupunkiin tai muuttaneet kauemmaksi ja uusiin ihmisiin en vaan osaa tutustua, kun kaikilla on jo hyvät kaverit ja mulle ei ole tilaa.

No, viimeaikoina olen tajunnut, että niitä uusia ystäviä ja tuttavuuksia on kyllä elämääni tullut, kiitos mm. Kitinän, mutta en itse pidä ystävyyksistä niin tiukasti kiinni, että voisin sanoa omaavani hyviä ystäviä. Niin että anteeksi vaan kaikkille ihanille ihmisille, joista mä pidän, mutta joihin en pidä yhteyttä.

Lolita kirjoitti:...en itse pidä ystävyyksistä niin tiukasti kiinni, että voisin sanoa omaavani hyviä ystäviä.

Ystävyys vaatii syntyäkseen aikaa.

Sheetlord kirjoitti:Hyvä yritys, mutta b) meni huti. Autoni ei ole nopea

Älä nyt heti vaadi täyttä riviä. Kyllä yksikin oikein riittää tekemään naapurin kateelliseksi sekä suomessa että savossa.

Pyry-Matias kirjoitti: Täytyy olla tyytyväinen, että omalla työpaikallani on niin paljon samanhenkistä porukkaa, että ystävyyssuhteita pystyy halutessaan muodostamaan helposti näin aikuisenakin.

Onkohan kyse nyt ns. friends with benefits -tyyppisestä ratkaisusta?

Suvinen kirjoitti:Siis että aikuisena voi kyllä löytää ihmisen, jonka kanssa elää loppuikänsä, mutta ei elinikäistä ystävää? Nurinkurista ja täyttä soopaa, sanon minä.

Miksi laitat sanoja suuhun? Tietenkin voi, mutta se on usein miehelle aikuisiällä vaikeaa, vaikeampaa kuin nuorempana. Siitä tässä oli puhe.

Sheetlord kirjoitti:

NuoriDaavid kirjoitti:On oikeasti hämmästyttävää miten suurta ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta tunnen vanhoihin lukio ja opiskelukavereihin, joita tapaan kerran vuodessa.

Joskus olen hieman kateellinen ihmisille, jotka ovat nämä suhteet onnistuneet säilyttämään. Minulta ne ovat jääneet, osin sen takia että olen muuttanut niin usein. Osasyy on myös tämä "sisilialainen luonne". Jos yhteydenpito jää ns. yksipuoliseksi, katkaisen sen hyvin nopeasti kokonaan.

Ymmärrän hyvin tuon sisilialaisen luonteen. Olen hyvin tarkka ystävyyssuhteissani, jos yhteydenpito ei ole molemminpuolista, kyseessä on kaverisuhde, ja tiedostan asian.. En oleta sen suurempia, ja kun joku parempi tulee tilalle, kyseinen jää elämästäni. Noita "harrastuskavereita" on useampiakin.. Sitä ne saavat, mitä itse antavat, ei niistä voi olettaa sen enempää.

Silti olen onnistunut saamaan kitinästä ystävän, ystävän jonka lasken lähimpiini ja jonka tiedän arvostavan itseäni - pidämme yhteyksiä joka viikko jopa irl - molemmin suuntaisesti.
Heh, toisin kuin yleensä, emme vain näytä sitä lainkaan täällä.. =).. Heh, tämä on poikkeus, että tulee puhuttua asiasta..
Mutta kyllä.. ystävyys onnistuu myös aikuisiällä, jos aidosti avautuu eikä pelkää puhua tai näyttää itseänsä sellaisena kuin on.

Suvinen kirjoitti:Kuis aina oletat, että osoitan sanani juuri sinulle?

Aina, juuri minä? En tarkoittanut, että pelkästään minun, vaan linjasit koko miesketjukon. Äh, en jaksa...

Lolita kirjoitti: No, viimeaikoina olen tajunnut, että niitä uusia ystäviä ja tuttavuuksia on kyllä elämääni tullut, kiitos mm. Kitinän, mutta en itse pidä ystävyyksistä niin tiukasti kiinni, että voisin sanoa omaavani hyviä ystäviä. Niin että anteeksi vaan kaikkille ihanille ihmisille, joista mä pidän, mutta joihin en pidä yhteyttä.

Lolita taisi kirjoittaa edellisen mun näppiksellä.
Mulla ei ole jäljellä peruskouluajan ystävistä enää yhtään. Aika on ajanut ihmiset ympäri maapalloa ja jotkut jopa sen pinnan alle, ja vuosien kuluessa yhteydenpito elossa oleviin on.. kuihtunut.
Jollain tavalla on kai kieroutunutta se, että ihan paras ystäväni on parisuhdeväkivaltaa ahkerasti harjoittaneen ex-poikaystäväni pikkusisko.
Toinen lähes yhtä hyvä on opiskeluajoilta, toistaiseksi yhteys pelaa, vaikka vaihtoi pysyvän osoitteensa Pariisiin.

Bliss kirjoitti:Jollain tavalla on kai kieroutunutta se, että ihan paras ystäväni on parisuhdeväkivaltaa ahkerasti harjoittaneen ex-poikaystäväni pikkusisko.

Mun paras ystävä oli pitkään ex-anoppi ja exän pikkusisko