Kitinä

Koska aasi päätti pilata toisen äänestykseni, niin aloitan uuden. Aiheena onnellisen lapsuuden ja onnellisen aikuisuuden korrelaatio. Lapsuudeksi määrittelen alle 12 vuoden iän.

prosessi kirjoitti:Koska aasi päätti pilata toisen äänestykseni, niin aloitan uuden. Aiheena onnellisen lapsuuden ja onnellisen aikuisuuden korrelaatio. Lapsuudeksi määrittelen alle 12 vuoden iän.

Kuullostaa kovin erikoiselta jos lapsuus on loppunut 12 ikävuoteen. Suurin osa 18-vuotiaistakin on vielä ihan lapsia.

Tix kirjoitti:

prosessi kirjoitti:Koska aasi päätti pilata toisen äänestykseni, niin aloitan uuden. Aiheena onnellisen lapsuuden ja onnellisen aikuisuuden korrelaatio. Lapsuudeksi määrittelen alle 12 vuoden iän.

Kuullostaa kovin erikoiselta jos lapsuus on loppunut 12 ikävuoteen. Suurin osa 18-vuotiaistakin on vielä ihan lapsia.

Teini-ikä on eri asia...

prosessi kirjoitti:Teini-ikä on eri asia...

Teini-iän onnellisuus on tyhjiö, jota ei tarvitse ottaa huomioon lapsuuden ja aikuisuuden välissä?

Puhutaanko nyt subjektiivisesta onnellisuudesta / onnettomuudesta? Toinen voi olla onneton siksi että vanhemmat pahoinpitelivät häntä jatkuvasti, pitivät häntä pimeässä kellarissa ja vuokrasivat häntä pedofiileille; kun taas toista on saattanut vituttaa yli kaiken se ettei saanut tarpeeksi viikkorahaa jotta olisi voinut ostaa kaikki barbinuket / hiimän-ukkelit kaikilla lisähärppeillä. Eli puhutaanko nyt subjektiiivisesta vai absoluuttisesta onnellisuudesta?

Kai se oli onnellinen. Muistikuvat liittyvät lähinnä Jouluun ja siihen, että isi leikki mun kanssa. Isi on ihana

Duckzilla kirjoitti:Puhutaanko nyt subjektiivisesta onnellisuudesta / onnettomuudesta? Toinen voi olla onneton siksi että vanhemmat pahoinpitelivät häntä jatkuvasti, pitivät häntä pimeässä kellarissa ja vuokrasivat häntä pedofiileille; kun taas toista on saattanut vituttaa yli kaiken se ettei saanut tarpeeksi viikkorahaa jotta olisi voinut ostaa kaikki barbinuket / hiimän-ukkelit kaikilla lisähärppeillä. Eli puhutaanko nyt subjektiiivisesta vai absoluuttisesta onnellisuudesta?

Minä en saanut koskaan mitään viikkorahaa ja työskentelin lapsena muun perheen kanssa elinkeinomme eteen (mikä hävetti minua kovasti koulussa), ja silti sanoisin kokeneeni onnellisen lapsuuden lähinnä vanhemmiltani, varsinkin isältäni, saamani läheisyyden ja huomion takia.

Otaksun että (muutkin) normaaliälyllä varustetut aikuiset osaavat arvioida lapsuutensa onnellisuusasteen absoluuttisesti jokseenkin oikein (=eli että muutkin jakavat heidän näkemyksensä onnellisuudesta). Veikkaisin esim. turvallisuuden ja lämmön olevan useimmille ne tärkeimmät kriteerit. Tuskin kukaan kokee elämänsä menneen pilalle koska vanhemmat sittenkin asettivat jotain rajoja eivätkä suostuneet kaikkeen.

Myös aikuisuuteni katsoisin jokseenkin onnelliseksi, vaikka parannettavaa varmasti olisikin monessa suhteessa. Pääni on kuitenkin mielestäni ainakin siinä mielessä kunnossa etten joudu jatkuvasti tappelemaan sisäisiä mörköjäni vastaan koska ne pelkäävät minua ja tietävät saavansa hetikohta turpaan jos tielleni eksyvät.

Googlebot kirjoitti:Otaksun että (muutkin) normaaliälyllä varustetut aikuiset osaavat arvioida lapsuutensa onnellisuusasteen absoluuttisesti oikein.

Niin, mutta kysyinkin sitä että halutaanko tässä kyselyssä vastauksen riippuvan siitä, onko a) kokenut itse subjektiivisesti olevansa onnellinen (tekijöistä riippumatta), vai oliko absoluuttisesti onnellinen lapsuus (= hyvät olot).

Minulla oli esimerkiksi absoluuttisesti onnellinen ja turvattu lapsuus (ei ollut sotaa, kellariin sulkemista eikä pahoinpitelyä), mutta subjektiivisesti koin sen silti onnettomaksi, koska ahneena materialistina olisin halunnut enemmän leluja kuin sain, ja koulukaverit kiusasivat koska minua oli hauska kiusata sillä otin kaiken tosissani. Eli aiheutin itse itselleni onnettoman lapsuuden hyvistä oloista huolimatta koska olin idiootti.

Ja nyt aikuisena kaikki on ihan vitun hyvin ja silti valitan että voi kun on kurjaa. Eli olen edelleen idiootti.

Tix kirjoitti:

prosessi kirjoitti:Koska aasi päätti pilata toisen äänestykseni, niin aloitan uuden. Aiheena onnellisen lapsuuden ja onnellisen aikuisuuden korrelaatio. Lapsuudeksi määrittelen alle 12 vuoden iän.

Kuullostaa kovin erikoiselta jos lapsuus on loppunut 12 ikävuoteen. Suurin osa 18-vuotiaistakin on vielä ihan lapsia.

Melkoinen osa 36-vuotiaistakin on vielä ihan lapsia. 72-vuotiaista puhumattakaan.

Duckzilla kirjoitti:Ja nyt aikuisena kaikki on ihan vitun hyvin ja silti valitan että voi kun on kurjaa. Eli olen edelleen idiootti.

Ei sulla voi olla kaikki hyvin, jos sulla on kurja olo.

Duckzilla kirjoitti:Niin, mutta kysyinkin sitä että halutaanko tässä kyselyssä vastauksen riippuvan siitä, onko a) kokenut itse subjektiivisesti olevansa onnellinen (tekijöistä riippumatta), vai oliko absoluuttisesti onnellinen lapsuus (= hyvät olot).

Käsitin termit eri tavalla kuin ilmeisesti tarkoitit, käsitän ehkä nyt paremmin mitä ajoit takaa.

Totta kai ihmisen pitää kokea lapsuutensa onnelliseksi oman päänsä sisällä jotta voi sitä sellaiseksi väittää, mutta edelleenkään minun on vaikea uskoa kenenkään maalaavan koko lapsuutensa pilatuksi jos ei saanut jotain tiettyä videopeliä tai barbeja ellei sitten syynä ollut vanhempien patologinen ilkeys ja halu nähdä lapsensa itkevän, eikä normaali rajojen asettaminen. Silloin ongelma ei kylläkään ole lelujen vähäisyys vaan vanhempien suhtautuminen lapseensa.

Haitko "absoluuttisella onnellisuudella" vain ulkoisia tekijöitä, esim. varallisuus, fyysinen terveys jne.? Entä jos määrittelee absoluuttisen onnellisuuden lapsuudessa esim. turvallisuuden ja läheisyyden/huomion tunteeksi? Jos lapsuus tuntui henkilöstä turvalliselta ja koki saaneensa huomiota (aikaa) vanhemmiltaan, uskon että useimmat kokevat sellaisen lapsuuden onnelliseksi.

Minulla oli esimerkiksi absoluuttisesti onnellinen ja turvattu lapsuus (ei ollut sotaa, kellariin sulkemista eikä pahoinpitelyä), mutta subjektiivisesti koin sen silti onnettomaksi, koska ahneena materialistina olisin halunnut enemmän leluja kuin sain, ja koulukaverit kiusasivat koska minua oli hauska kiusata sillä otin kaiken tosissani. Eli aiheutin itse itselleni onnettoman lapsuuden hyvistä oloista huolimatta koska olin idiootti.

Et sinä aiheuttanut itseesi kohdistunutta koulukiusaamista, mutta se varmasti teki olosi osaltaan turvattomaksi ja mahdollisesti laski omanarvontuntoasi.

Tuosta taas olen yllättynyt jos katsot myös nyt jälkikäteen lapsuutesi menneen pilalle koska et saanut kaikkia leluja joita halusit. En saanut minäkään varsinkaan koska perheemme oli pitkän aikaa varsin köyhä ja elimme kädestä suuhun, mutta silti arvioin aikuisena lapsuuteni olleen turvallinen ja lämmin, eli onnellinen. Kiireisethän vanhemmat yrittävät leluilla vain korvata syyllisyydentunnossaan lapselleen vähäistä huomiota.

Tietenkin perheen köyhyys voi aiheuttaa turvattomuuden tunnetta myös lapsissa, jolloin se vaikuttaa epäsuorasti myös lapsuuden onnellisuuteen.

Ja nyt aikuisena kaikki on ihan vitun hyvin ja silti valitan että voi kun on kurjaa. Eli olen edelleen idiootti.

Onko (kaikki hyvin)? Esim. rakkauden ja huomion puute, vai katsotko sen johtuvan vain omasta suhtautumisestasi ja odotuksistasi?

Hieman onneton lapsuus, tosin ei Alibi- kamaa. Aikuisuus taas tällä hetkellä on hyvinkin onnellinen.

Googlebot kirjoitti:Tuosta taas olen yllättynyt jos katsot myös nyt jälkikäteen lapsuutesi menneen pilalle koska et saanut kaikkia leluja joita halusit.

En nyt tietenkään enää jälkikäteen koe (nyt voin ihan itse ostaa mitä leluja vain haluan), mutta silloin lapsena koin. Mutta veikkaan että sekin oli vain oire jostain muusta, ehkä esimerkiksi kaverien puutteesta - joko käytin leluja kaverien korvikkeina, tai sitten kuvittelin että leluilla saa kavereita, tms. Ja ehkä toisaalta leluilla / tietokoneella leikkiminen oli helpompaa kuin kaverien kanssa oleminen, koska kaikki meni juuri siten kuin itse halusi eikä tullut riitoja tai kiusaamista.

Onko (kaikki hyvin)? Esim. rakkauden ja huomion puute, vai katsotko sen johtuvan vain omasta suhtautumisestasi ja odotuksistasi?

Täytyy sanoa etten oikein tiedä. Kun täällä tunnutaan opetettavan että todellinen onni lähtee sisäisistä tekijöistä, eikä sitä voi ulkoisilla tekijöillä korjata. Kun taas henkkoht minulla on silti sellainen olo (olinpa sitten miten väärässä tahansa), että juuri ne ulkoiset tekijät tekisivät minut onnellisemmaksi. Mutta sehän voi tietenkin olla haihattelua, koska en kykene juuri nyt näkemään metsää puilta.

Niin, ja tämä ei tarkoita sitä että sysäisin vastuun onnellisuudestani ulkoisille tekijöille. Ne vain tekisivät minut onnellisemmiksi, simple as that.

Duckzilla kirjoitti: Kun täällä tunnutaan opetettavan että todellinen onni lähtee sisäisistä tekijöistä, eikä sitä voi ulkoisilla tekijöillä korjata. Kun taas henkkoht minulla on silti sellainen olo (olinpa sitten miten väärässä tahansa), että juuri ne ulkoiset tekijät tekisivät minut onnellisemmaksi. Mutta sehän voi tietenkin olla haihattelua, koska en kykene juuri nyt näkemään metsää puilta.

Minusta tuo täällä opetettava on erehtynyt. Se ei ota kokonaisuutta huomioon.

(Joo, tiedän kyllä, että kohta joku heittää sieltä, ettemme voi tietää kuinka onnellisia Charles Foster Kane ja Howard Hughes olivat, mutta jos oletamme ettei ainakaan ensiksi mainittu ollut... - mutta oliko heilläkään ulkoiset tekijät kunnossa sittenkään?)

Tix kirjoitti:

prosessi kirjoitti:Teini-ikä on eri asia...

Teini-iän onnellisuus on tyhjiö, jota ei tarvitse ottaa huomioon lapsuuden ja aikuisuuden välissä?

Asia kerrallaan. Toistaiseksi minulla ei ole tarpeeksi selkeää käsitystä teini-iän onnellisuuden merkityksestä aikuisuudelle, joten vaikea lähteä tulkitsemaan vastauksia siitä. Ja toisaalta, jos ajatellaan että teini-ikä on lapsuuden kyseenalaistamista, jonka seurauksena sitten on kyky tai kyvyttömyys kokea onnellisuutta aikuisena, ei senhetkisillä tuntemuksilla välttämättä edes ole merkitystä. (Teini-iälle ja aikuisuudelle ei sitten ikärajaa voikaan asettaa...)

Minä olen ollut onnellinen aina, jopa silloin kun vanhempani eivät ole osanneet olla vanhempia oikealla tavalla, koska olen aina tiennyt että he kuitenkin olisivat halunneet osata. Olin vain pirun vaikea lapsi, läpinäkymätön.

Duckzilla kirjoitti:Eli puhutaanko nyt subjektiiivisesta vai absoluuttisesta onnellisuudesta?

Subjektiivisesta.

prosessi kirjoitti:...diipadaapa...

Ja kun en jaksa kahlata kaikkia ketjuja lävitse (edelleenkään) niin: Meniks teillä bänks?

Googlebot kirjoitti:Et sinä aiheuttanut itseesi kohdistunutta koulukiusaamista, mutta se varmasti teki olosi osaltaan turvattomaksi ja mahdollisesti laski omanarvontuntoasi.

Kiusaaminen on sitten toinen asia, joka vähän ihmetyttää. Todennäköisesti minua on yritetty kiusata kouluaikana, mutta sitäkin on ollut hyvin vaikea huomata, kun sattuu olemaan ihminen joka esim. pitää omasta hörökorvastaan ja laskee sen osaksi identiteettiään. Vasta aikuisena sain kuulla, että pikkuveljeäni oli kiusattu aivan kohtuuttomasti siitä, että hän sattui olemaan juuri minun pikkuveljeni, joten ilmeisesti olen ollut hyvin sokea ulkomaailman suhteen. Mutta eipä ainakaan tullut turvatonta oloa.

1108 kirjoitti:

prosessi kirjoitti:...diipadaapa...

Ja kun en jaksa kahlata kaikkia ketjuja lävitse (edelleenkään) niin: Meniks teillä bänks?

Ehkä. Riippuu siitä, että aiotko jyrätä minut asfalttikoneella vai et.

Vastasin ekan, onnellinen lapsuus ja onnellinen aikuisuus, vaikkei kumpikaan missään nimessä mikään ongelmaton tai täydellinen ole ollut. Ongelmat kai kuitenkin kuuluvat elämään, joten kokonaisuudessaan luokittelen onnelliseksi.

Näitä keskusteluja seuratessa on tullut sellainen olo, että tyytyväisyys ja onnellisuus jotenkin tuntuvat liittyvän toisiinsa. Eli että onnellisuus olisi kykyä tyytyä nykyiseen tilaan ja nauttia siitä. Tästä vinkkelistä katsottuna onnellisuus olisi siis taantumuksellinen olotila, jossa ei yritetä saavuttaa mitään ja jossa ei pyritä enää kehittymään tai kehittämään. Onnellisuus on siis lopulta vaarallinen olotila, jota oikeastaan tulee välttää.

prosessi kirjoitti:Ehkä. Riippuu siitä, että aiotko jyrätä minut asfalttikoneella vai et.

Ihan ystävällisesti kysyin. En mielelläni kuuntelu juoruja vaan otan asioista selvää, onko se nyt niin väärin?

RolloTomasi kirjoitti:Eli että onnellisuus olisi kykyä tyytyä nykyiseen tilaan ja nauttia siitä.

No mitä se sitten olisi ellei tyytyväisyyttä elämäänsä. Ei kai se yleinen tyytyväisyys silti tarkoita sitä, etteikö voisi silti olla epäkohtia, joita yrittää jopa muuttaa?

Olisin onnettomampi jos tietäisin paremmasta.

Zeb kirjoitti:

RolloTomasi kirjoitti:Eli että onnellisuus olisi kykyä tyytyä nykyiseen tilaan ja nauttia siitä.

No mitä se sitten olisi ellei tyytyväisyyttä elämäänsä. Ei kai se yleinen tyytyväisyys silti tarkoita sitä, etteikö voisi silti olla epäkohtia, joita yrittää jopa muuttaa?

Mutta jos ajattelee kokonaisuutena, eikä niin, että olen tyytyväinen ja onnellinen näissä asioissa ja tyytymätön ja onneton noissa asioissa. Silloin emme oikeastaan voi vastata kysymykseen "Oletko onnellinen?" yksinkertaisesti sanomalla jaa taikka ei.

Ja yleinen onnellisuuden vaatimus vaatisi kai sitä, että olisi koko ajan JEE! JEE! , jopa silloin kun on täysin surun murtama.

Ajatellaan vaikkapa lausetta: "Sun mutsis kuoli eilen. Ootko onnellinen?"