Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

urpiainen kirjoitti:Toisenlaisella suhtautumsiella moraalisuuteen A:n moraalittomuuden havaitseminen voisi vaikka johtaa teon A uudelleen arviointiin ja mahdollisesti hylkäämiseen, ei uuden ad hoc -perusteen keksimistarpeeseen teolle A.
Mutkun ne kirkkorakennukset on niin kauniita.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

urpiainen kirjoitti:
prosessi kirjoitti:No siis, muuten olisin voinut vedota moraalittomuuteen, mutta kirkonkin historiasta löytyy niin vakavaa moraalittomuutta, että perustelu menettää merkityksensä.
1. No kai nykyhetkikin on jossain mielessä historiaa. Ainakin heti kun sitä reflektoi.
2. Siis sä ajattelit ensin perustella tekoasi A sillä, että se on moraalinen, mutta sitten sä huomasit, että hyvänen aika, eihän tuo käykään, koska A:han on moraaliton, joten täytyy keksiä muita perusteluja. Toisenlaisella suhtautumsiella moraalisuuteen A:n moraalittomuuden havaitseminen voisi vaikka johtaa teon A uudelleen arviointiin ja mahdollisesti hylkäämiseen, ei uuden ad hoc -perusteen keksimistarpeeseen teolle A.
Ongelmana argumentaatiossani oli itse asiassa se, että en ennen ole miettinyt halukkuuttani tutustua KKK:n kokoustoimintaan, toisin kuin olen tehnyt luterilaisen kirkkomme osalta. Intuitiivinen ensiajatukseni oli, etten haluaisi osallistua moisiin kokouksiin. Lähdin pohtimaan omia motiivejani tuolle ensiajatukselle, ja ensin päädyin kyseenalaistamaan toiminnan moraalittomuuden. Koska en ole vapauttanut kirkkoakaan edes ristiretkien aikaisesta moraalittomuudesta, tämän päivän moraalittomuudesta puhumattakaan, totesin ettei moraalittomuus voi olla ensiajatukseni motiivi, eihän moraalittomuus ole estänyt minua osallistumasta kirkonkaan toimintaan. Niinpä päättelin syyksi sen, että kokisin itseni jotenkin uhatuksi tuollaisessa kokouksessa, sillä sinänsähän kokouksen sisällön seuraaminen olisi mielenkiintoista ja rikollisista suunnitelmista voisi jälkeenpäin ilmoittaa poliisillekin. Miettimistä tässä jatkettuani arvelen kuitenkin, että pääsyy vastahakoisuudelleni KKK:n kohdalla on se, että sen moraalittomuus on johtunut vihamielisestä aatteesta, kun taas kristinuskon moraalittomuudet näyttäisivät liittyvän enemmän siihen, että ainakin evankeliumien pohjalta katsottuna perusluonteeltaan suvaitsevasta uskonnosta perusluonteeltaan suvaitsemattomat ihmiset Paavalista lähtien ovat etsineet ja löytäneet keinoja tunkea omaa suvaitsemattomuuttaan osaksi uskontoa. Uskonnoissa (ja KKK:ssakin) erityisen mielenkiintoista on se, että ne ovat harjoittajiensa näköisiä.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

prosessi kirjoitti:
urpiainen kirjoitti:
prosessi kirjoitti:No siis, muuten olisin voinut vedota moraalittomuuteen, mutta kirkonkin historiasta löytyy niin vakavaa moraalittomuutta, että perustelu menettää merkityksensä.
1. No kai nykyhetkikin on jossain mielessä historiaa. Ainakin heti kun sitä reflektoi.
2. Siis sä ajattelit ensin perustella tekoasi A sillä, että se on moraalinen, mutta sitten sä huomasit, että hyvänen aika, eihän tuo käykään, koska A:han on moraaliton, joten täytyy keksiä muita perusteluja. Toisenlaisella suhtautumsiella moraalisuuteen A:n moraalittomuuden havaitseminen voisi vaikka johtaa teon A uudelleen arviointiin ja mahdollisesti hylkäämiseen, ei uuden ad hoc -perusteen keksimistarpeeseen teolle A.
Ongelmana argumentaatiossani oli itse asiassa se, että en ennen ole miettinyt halukkuuttani tutustua KKK:n kokoustoimintaan, toisin kuin olen tehnyt luterilaisen kirkkomme osalta. Intuitiivinen ensiajatukseni oli, etten haluaisi osallistua moisiin kokouksiin. Lähdin pohtimaan omia motiivejani tuolle ensiajatukselle, ja ensin päädyin kyseenalaistamaan toiminnan moraalittomuuden. Koska en ole vapauttanut kirkkoakaan edes ristiretkien aikaisesta moraalittomuudesta, tämän päivän moraalittomuudesta puhumattakaan, totesin ettei moraalittomuus voi olla ensiajatukseni motiivi, eihän moraalittomuus ole estänyt minua osallistumasta kirkonkaan toimintaan. Niinpä päättelin syyksi sen, että kokisin itseni jotenkin uhatuksi tuollaisessa kokouksessa, sillä sinänsähän kokouksen sisällön seuraaminen olisi mielenkiintoista ja rikollisista suunnitelmista voisi jälkeenpäin ilmoittaa poliisillekin. Miettimistä tässä jatkettuani arvelen kuitenkin, että pääsyy vastahakoisuudelleni KKK:n kohdalla on se, että sen moraalittomuus on johtunut vihamielisestä aatteesta, kun taas kristinuskon moraalittomuudet näyttäisivät liittyvän enemmän siihen, että ainakin evankeliumien pohjalta katsottuna perusluonteeltaan suvaitsevasta uskonnosta perusluonteeltaan suvaitsemattomat ihmiset Paavalista lähtien ovat etsineet ja löytäneet keinoja tunkea omaa suvaitsemattomuuttaan osaksi uskontoa. Uskonnoissa (ja KKK:ssakin) erityisen mielenkiintoista on se, että ne ovat harjoittajiensa näköisiä.
Hyvä vastaus. Jäljelle jää kai vain tämä, josta en pääse yli:
prosessi kirjoitti:eihän moraalittomuus ole estänyt minua osallistumasta kirkonkaan toimintaan
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Joko meille on kerrottu mikä se ihmeellinen nimi on?
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Shield
Kitisijä
Viestit: 8
Liittynyt: 16.06.2010 12:33

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja Shield »

exsu kirjoitti:Mun suosikki tässä nimisarjassa oli Aamulehden kastetut- palstalla esitelty Oscary. Veikkaan, että lausutaan Oskari. Sukunimi ja vanhempien nimet tietysti suomalaisia, ei tuollaista kirjoitusasua taida olla käytössä missään kielessä.
Nyt vaan taisi vanhemmat hauskalla (?) ilmoituksellaan huijata lukijaa, koska tuollaista nimeä ei väestörekisterikeskus tunne. Nolla kappaletta.

Ohi edellisten aiheiden, tää viestiketju tarinoineen on äärettömän mielenkiintonen :) välillä vaan tunnen itseni urkkijaksi, koska kirjotukset on niin vauvakirjamaisia muistiinpanoja.
Avatar
exsu
Kitisijä
Viestit: 6314
Liittynyt: 05.10.2010 12:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja exsu »

Shield kirjoitti: Ohi edellisten aiheiden, tää viestiketju tarinoineen on äärettömän mielenkiintonen :) välillä vaan tunnen itseni urkkijaksi, koska kirjotukset on niin vauvakirjamaisia muistiinpanoja.
Joko muistin c-kirjainten asemoinnin väärin, tai sitten olen lähettänyt useita esirukouspyyntöjä keksityn tenavan puolesta.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

exsu kirjoitti:Joko muistin c-kirjainten asemoinnin väärin, tai sitten olen lähettänyt useita esirukouspyyntöjä keksityn tenavan puolesta.
Tai sitten muistat ihan oikein ja lapsi kastettiin mainitsemasi nimiseksi, mutta nimi ei maistraatissa kelvannutkaan. Mikä olisi ihan todennäköistäkin, koska mainitsemasi kirjoitusasu ei taida täyttää nimilain vaatimuksia.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Shield kirjoitti:Ohi edellisten aiheiden, tää viestiketju tarinoineen on äärettömän mielenkiintonen :) välillä vaan tunnen itseni urkkijaksi, koska kirjotukset on niin vauvakirjamaisia muistiinpanoja.
Kiitos tästä. Tarkoituksenani onkin jakaa vauvakirjani niiden kanssa, jotka sitä haluavat lukea. Tähän ketjuun eristettynä sen ei pitäisi olla mitään väkisin maailmalle syötettyäkään. Jatkan siis taas:

Tässä eräänä päivänä mukelo jostain käsittämättömästä syystä nuoli rääpäleen päätä. Minä kielsin ja totesin, etteivät pojat sentään mitään koiria ole. Rääpäle siihen: "vuf, vuf". Niinpä tietenkin... Taisipa olla myös samana päivänä, kun mukelon isä tuli hakemaan mukeloa ja mukelo oli nukahtanut juuri ennen hänen tuloaan. Istuimme sitten aikamme keittiössä juomassa teetä, mutta kun mukelo ei vaan herännyt, pyysin lopulta rääpälettä menemään herättämään mukelon. Rääpäle lähti kiltisti kohti lastenhuonetta, mutta kääntyi puolessavälissä takaisin ja kysyi ovelta "hakka, hakka?" Totesin, ettei mukeloa saa hakata hereille, vaan pitää keksiä jokin parempi keino. Rääpäle lähti taas menemään, ja hetken kuluttua lastenhuoneesta kuuluikin "kuti-kuti".

Rääpäleenpentelekin on tajunnut sen, että lain kirjainta on paljon kätevämpää noudattaa kuin sen henkeä. Kun tuolle sanoo, että maitomukin kanssa ei saa tulla ulos keittiöstä, niin tuon ratkaisu on seistä toinen jalka keittiön kynnyksellä ja toinen ulkopuolella. Muutenkin rääpäleen suhde keittiöön on aika omintakeinen, olen aika monta kertaa joutunut istumaan rääpäleen kanssa keittiön lattialla uunin edessä katselemassa, kun ruoka valmistuu. Ilmeisesti siihen liittyen pari päivää sitten, rääpäleen puettua päälleen typyn mekon, mukelo arveli rääpäleen pukeutuneen siihen, koska hän on kokki (ai miten niin meillä ruuanlaitto taitaa olla vähän sukupuolittunutta, periaatteella hameita käyttävä henkilö tekee ruuasta 99%). Tosin kerran rääpäle kyllä raahasi sekä minut että isänsä katsomaan leikkihellalla olevaa kattilaa, huomauttaen ruuan olevan loppu.

Avuliaisuudessa molemmat pojat ovat enemmän kuin vähän hassuja. Kuten jo aiemmin olen maininnut, rääpäle vie typyn vaipat vaipparoskikseen. Minä olen kuitenkin hajuhaittoja torjuakseni ottanut tavakseni käydä jalalla painamassa roskiksen kannen tiiviimmin kiinni. No, tässä päivänä muutamana olen huomannut rääpäleen nostavan nykyään oman jalkansa roskiksen päälle, ja roskishan siis ulottuu rääpäleen kainaloiden tasolle, joten aikamoista akrobatiaa tuo harrastaa. Päädyin tässä myös joku aika sitten ostamaan kotiin rikkaimurin, jotta poikien keittiötuolien aluset saisi nopeasti siivottua. Mukelo tietenkin omi sen omakseen, ja imuroi vähän väliä koko huushollin sillä. Rääpäle aiheutti kuitenkin kerran suunnattoman tragedian: leikkihuoneesta kuuluneesta kiljumisesta sai jotenkuten selville, että rääpäle oli ryöstänyt imurin mukelon kädestä ja imuroinut sen sisuksiin kaikki mukelon pikkuautot. Sen jälkeen mukelo on suhtautunut tuohonkin imuriin hieman varauksellisesti, vaikka autot sen mahasta saatiinkin pelastettua. Kerran taas typyä imettäessäni pyysin mukeloa antamaan rääpäleelle maitoa, jota tämä hinkui, ja mukelo meni kiltisti keittiöön avuksi, antoi rääpäleelle maidon ja sanoi ole hyvä, johon mukelo tietenkin vastasi "kiitti". Vähän myöhemmin rääpäle sitten olisi halunnut kaataa mukelolle maitoa, joka luonnollisestikin päätyi lattialle. Mukelo päätti siivota jäljet, ja siitähän sitten syntyikin tappelu, kun keittiössä oli vain yksi lattiarätti ja rääpäle olisi itse halunnut siivota. Siinä vaiheessa oli pakko mennä avustamaan ja tarjota rääpäleelle oma rätti.

Saksien hankinta mukelolle loi sen suuntaisia ideoita, että vähän hirvittää. Talomme katolla kun oli jotain työmiehiä, jotka roikottivat sieltä paksua köyttä joka heilui houkuttelevasti ikkunamme edessä. Mukelo tietenkin vaati minua avaamaan ikkunan, jotta hän voi leikata mokoman poikki... Totesin, ettei muiden köysiä saa leikellä, mutta pääkoppani sisällä kyllä visualisoin silmieni eteen työmiesten ällistyneet ilmeet, kun he olisivat huomanneet köyden yllättävän katkeamisen. Epäilyttäviin ideoihin voisi ehkä myös lukea tämän huushollin parhaan lelun: polkupyörän pumppu 80-luvulta. Mukelon mielestä se on pyssy, rääpäleen mielestä taas pölynimuri. Lelujen parhaimmistoon kuuluu myös kaksi jauhopurkkia keittiön kaapissa. Sen sijaan, että kieltäisin rääpälettä leikkimästä keittiön kaappien sisällöllä tai availemasta ovia, yhden kaapin saa vapaasti avata ja sieltä ottaa ulos nuo kaksi tyhjää jauhopurkkia. Rääpäle leikkiikin niillä jatkuvasti, ja haluaisi mukelon osallistuvan. Mukelo ei aiemmin ollut yhtä innoissaan niistä, mutta kun rääpäle keksi avata toisen luukun ja murista sillä mukelon suuntaan, muuttuivat purkkihirviöt mukelonkin lemppareiksi. Ne syövät milloin mitäkin kitusiinsa, yleensä toki lähinnä pikkuautoja.

Minä taas leikin rääpäleen kanssa legostrutseilla ja laitoin ne syömään leivänmurusia ruokapöydältä. Rääpäleen strutsit tekivät samaa, kunnes toinen hänen strutseistaan yllättäen asettuikin tuijottamaan yhtä minun strutsiani suoraan silmiin nokat vastakkain ja sanoi rääpäleen äänellä "moi". Samaten legoilla leikkiessämme laitoin legoambulanssin katolle kiinni pienen legoradion, josta rääpäle suuttui ja irrotti sen. Kiinnitin sen seuraavaksi ambulanssin konepellille, ja siinä sen rääpäleen mielestä jostain syystä kuului olla. Haluaisin tietää miksi. Mukelo on puolestaan viime aikoina oppinut puhumaan kunnolla puhelimessa. Hän ei enää yritä esim. näyttää kädessään olevia esineitä puhelimelle, vaan keskittyy varsinaiseen puhumiseen. Rääpäle haluaisi tietenkin myös käyttää puhelinta, mutta koska en uskalla antaa hänelle kosketusnäyttöpuhelinta ollenkaan käteen, on hän päätynyt käyttämään verensokerimittariani leikkipuhelimena, siihen kun saa myös valot päälle näyttöön nappia painamalla. Ensimmäisen oikean puhelunsa jälkeen mukelo huomasi, että rääpäle pälätti innostuneesti jotain verensokerimittariin. Tietenkin hän vaati sen itselleen, jotta hän olisi voinut soittaa silläkin isälleen. Siinä oli aikamoinen selittäminen, miksi sillä ei oikeasti voi soittaa, ja miksi rääpäle silti pystyi puhumaan siihen.

Typy puolestaan kunnostautui tässä eräänä yönä pari viikkoa sitten saamaan jonkin kummallisen sätkimiskohtauksen. Säikähdin siitä oikein kunnolla, mutta kun kohtaus katosi heti valojen syttymisen jälkeen ja kaikki vaikutti normaalilta, päätimme tarkkailla tilannetta aamuun. Seuraavana päivänä sitten soitin varmuuden vuoksi päivystykseen, vaikka kaikki vaikuttikin ihan normaalilta. Noh, rauhallisesti oman lapsensa omituiseen kohtaukseen suhtautuva äiti näyttäisi olevan lääkäreille jotain kovin pelottavaa. Ovat vissiin niin tottuneet siihen, että vanhemmat hätäilevät turhia, että lapsipotilaiden vanhemmat jotenkin lähtökohtaisesti ovat väärässä. Niinpä meidät komennettiin heti päivystykseen ja sieltä kiireellisellä lähetteellä neurologille. Neurologi passitti tietenkin EEG-tutkimukseen, koska edelleen rauhallinen äiti on pelottava. Ei kovin yllättävää, ettei tutkimuksessa löytynyt yhtikäs mitään kummallista, mutta pari mielenkiintoista havaintoa sielläkin tuli tehtyä: ensinnäkin typyn sikeässä unessa olevat aivot noteeraavat sen, jos siirryn yli kahden metrin etäisyydelle typystä. Typyn vierestä poistuminen sinänsä ei siis vaikuta mitenkään, mutta se kahden metrin raja on kriittinen. Yritimme siirtymistäni monta kertaa, mutta lopulta oli pakko hyväksyä, ettei uni-EEG:tä ole mahdollista tehdä, ellen makaa typyn vieressä. Toinen mielenkiintoinen havainto oli se, että aivan kuten olen arvellutkin, typy (kuten muutkin lapseni aikoinaan) pystyy imemään tissiä sikeässä unessa. Koko muu kroppa on ihan veltto, mutta silti suu imee silkan automaation voimin.

Mukelon 4-vuotisneuvola oli sekin hieman yllättävä kokemus. Ensin mukelo vastusti neuvolaan lähtöä, perusteluna se, että siellä tapahtuu kaikkea merkillistä. Ja oikeassahan hän oli. Kuulo oli tarkoitus tarkistaa, mutta siitä mukelo kieltäytyi, koska hän pelkäsi että kuulokkeista olisi kuulunut korviin sattuvan kovia ääniä. Niinpä kuulo tarkastettiin neuvolatädin kuiskauksilla. Mukelon olisi pitänyt toistaa sanat jotka täti kuiskasi hänen selkänsä takana, mutta lopputulos olikin tämänmoinen:
- Kissa (kuiskaten).
- Missä sinä sellaisen näet (kuiskaten tietenkin...)?
Rokotus puolestaan oli dramaattinen. Itse pistos ei juurikaan itkettänyt, mutta pistoksen jälkeen mukelo lakosi lattialle ja kun kehotin häntä keräämään lelut takaisin laatikkoon, hän vain konttasi ympäriinsä uikuttaen ja laahaten rokotettua jalkaansa perässään. Kotimatkalla jouduin useaan otteeseen kieltämään häntä laahaamasta jalkaansa ja kävelemään kunnolla, ja kotona tuli vielä yksi suuri itku, kun rääpäle nappasi laastarin pois mukelon jalasta.

Pyöräilyäkin olemme jonkin verran treenanneet, toistaiseksi vielä niin, että pyörän tarakassa on naru josta joku pitää kiinni, jos vaikka jarruttaminen jossain vaiheessa sattuisi unohtumaan. Alamäki kotipihaan ensimmäisellä narulenkillä oli aika haasteellinen, typy minulla kantoliinassa ja mukelo antoi pyörän mennä minkä irti lähti. Juoksin perässä ja komensin useampaan otteeseen jarruttamaan, mutta mukelo ei totellut. Henkihieverissä kotipihassa sitten kysyin miksei hän jarruttanut. Kuulemma hän halusi päästä nopeasti kotiin...

Myös mukelon mielikuvitus alkaa koko ajan saada uusia ulottuvuuksia. Vähän aikaa sitten ovestamme kuulemma tuli ruskeri, hai, krokodiili, hiiri ja rapu, eikä se ollut mikään juttu. Minulle ei selvinnyt mikä ruskeri oikein oli, mutta kun mukelo kysyi, saisivatko hän ja rääpäle mennä gerberin suuhun, oli jo pakko selvittää mistä oikein oli kyse. No tietenkin poikien sängyn petauspatjan päällä ollut pussilakana, jonka aukko oli gerberin suu. Sinne ei siis saanut mennä. Päivänä eräänä tein puolestani mukelolle maksamakkaravoileivän, jonka päälle laitoin pari päärynäviipaletta. Mukelo poimi ne siitä pois ja söi erikseen, ja kun kysyin miksei niitä voinut syödä leivän päällä, hän arveli että siitä olisi voinut tulla salamanisku. Mukelo ilmoitti myös katkovansa legoninjalta miekalla kädet ja jalat, ja kun ihmettelin miksi hän sellaista oikein teki, niin kuulemma hän aikoi tehdä niistä pihvejä. Niinpä tietenkin. Kun puhuimme lumihiutaleitten leijailusta ja mukelo halusi tietää miksi ne leijailevat, totesin sen olevan ominaista kevyille asioille, kuten juuri lumihiutaleille ja höyhenille. Mukelo jatkoi "ja leijonille". Hetken aikaa minulla meni tajutessa, että mukelo tulkitsi leijailun joksikin leijonille ominaiseksi ilmiöksi sanojen samankaltaisuuden takia. Totesin, että vaikkei äkkiseltään uskoisi, niin leijonat kyllä putoavat kuin kivet konsanaan. Joskus mielikuvitus voi kyllä olla vähän hankalaakin. Olimme menossa kylään, kun mukelolta pääsivät pissat housuun. Ihmettelin, että miksei hän ollut maininnut mitään pissahädästä. Syy oli kuulemma se, että silloin hänen olisi täytynyt mennä puskaan pissalle, ja siellä puskassa olisi voinut olla luuranko. Aika voimakas uskon täytyy kyllä olla, jos luurangon pelossa mieluummin pissaa housuun kuin puskaan.

- Äiti, minulla on kylmä.
- Pue sitten vaatteita päälle, ne auttavat kylmään.
- Eivätkä auta.
- Auttavat, mikään muu ei auta kylmään.
- Makuupussi auttaa.
- No joo, siinä olet kyllä oikeassa.
- Niin olen.

Välillä keskustelut mukelon kanssa julkisissa kulkuvälineissä menevät niin levottomiksi, etten ole ihan varma, että nauravatko muut matkustajat enemmän mukelolle vai minulle. Kuten kun mukelo totesi bussipysäkin seinässä olleen tagin nähtyään "joku roisto on kirjoittanut tuonne numeroita". Myönsin mukelon olevan oikeassa, paitsi että ne olivat kirjaimia. "Siellä meidän kotonakin joku roisto oli kirjoittanut kirjaimia ja laittanut teippiä." Tässä vaiheessa päässäni raksutti vähän aikaa tyhjää, kunnes tajusin mukelon tarkoittavan uusien naapurien talomme ulko-oveen teippaamaa lappua, jossa he pahoittelivat muutosta aiheutuvaa häiriötä. Totesin, etteivät kyseessä olleet roistot vaan uudet naapurit, jotka pahoittelivat että muuttaessa tulee meteliä kun huonekalut kolahtavat hissin seinään ja tauluja naulataan seinille. "Miksi siitä tulee meteliä?" Siinä sitten yritin selittää jotain ääniaalloista niin, että nelivuotiaskin ymmärtäisi.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Tuossa vajaa kuukausi sitten oli typyn 4kk-neuvolalääkäri. Olimme edellisiltana tulleet puolenyön aikaan pohjanmaalta kotiin ja seuraavana aamuna vironlaiva lähtisi satamasta kahdeksalta. Typyn lekurin lisäksi itsellänikin oli samalle päivälle lääkäriaika ja kokous, joten en ollut ehkä ihan läsnäoleva vastaanotolla. Siinä sitten sivumennen mainitsin typyn aloittaneen kääntymiset alle 2kk ikäisenä ja liikkuneen sivuttain muutaman metrin mittaisia matkoja haluamaansa suuntaan parin viikon ajan. Totesin ettei sitä nyt ihan ryömimiseksi voi kutsua, mutta kyllä tuo tavoittelemansa esineet ihan hyvin saa haltuunsa omin avuin. Nuori naislääkäri innostui tutkimaan typyn liikkumistekniikkaa oikein urakalla ja väitti lopulta typyn ryömivän. Minä totesin lakonisesti "ahaa", jolloin lääkäri suorastaan kiihtyi: "Tuosta kannattaa olla ylpeä! Minä ainakin olen tooosi ylpeä!"

Lasten keskinäinen puuhastelu toimii hyvin, vaikka välillä täytyykin tehdä rajanvetoa sen suhteen, miten paljon pojat saavat puuhastella typyn kanssa. Rääpäle haluaisi kovasti nostaa typyä hoitoalustalle ja kuljetuskaukaloon, mutta onneksi hänen voimansa eivät siihen vielä riitä. Mukelo puolestaan kantaa typyä ihan hyvin, mutta sitä joutuu vahtimaan, kun koskaan ei voi olla varma minne mukelo milloinkin on typyä viemässä. Olen joutunut keskeyttämään mm. yrityksen nostaa typy sohvalle. Rääpäleen hupeihin kuuluu high fivet typyn kanssa, ja kun joskus roikotin typyä kainaloista niin, että jalat seisoivat lattialla, mukelo ja rääpäle kävivät vuoron perään pussaamassa "seisovaa" typyä. Rääpäleellä ja typyllä näyttäisi olevan jonkinlainen ihan omanlaisensa kontakti, rääpäle kun onnistui ensimmäisenä saamaan typyn nauramaan ääneen, ja edelleen hän on paras typynnaurattaja, minkä lisäksi tuo parivaljakko harrastaa aktiivista mustasukkailua toisilleen. Molemmat hinkuvat syliin samanaikaisesti, ja sylissä ollessaan potkivat toisiaan jatkuvasti pois. Rääpäleellä on onneksi vielä vaippa suojanaan, sillä typy potkii suoraan munille ja nauraa ääneen päälle. Silti rääpäleellä on myös kovin voimakas hoivaviettikin, ja kerran jos toisenkin tuo tulee neuvomaan minua vauvanhoidossa jos typy itkee. "Paijaa", hän saattaa komentaa, tai ottaa omasta vaipastaan kiinni jotta varmasti ymmärrän mistä on kyse ja ehdottaa "Buvva kakka." (Buvva on rääpäleen kutsumanimi typylle.) Samaten rääpäle on ulos lähtiessä tarkka, että myös mukelolla on kaikki oleelliset ulkovaatteet päällä: "Popun sukat, Popun kennät, Popun hattu, Popun takki." (Popu on rääpäleen kutsumanimi mukelolle.) Sitä en tiedä mikä olisi rääpäleen versio omasta nimestään, koska jos häntä pyytää sanomaan 'Rääpäle', hän sanoo "minä". Isi kulkee nimellä Putti, vaikka mukelo käyttää tilanteesta riippuen kaikkia kolmea eri vaihtoehtoa, isi, Jussi ja Jussi-isi.

Rääpäle on myös käypä kotiorja. Kun pyysin häntä viemään typyn likaiset pyykit kylppäriin, hän lastasi ne kiltisti kottikärryihinsä ja kuskasi perille. Tyhjennettyään kärryt kylppäriin hän vielä sanoi itse itselleen "kiitti". Sen jälkeen hän olisi halunnut kuskata minuakin ympäriinsä kottikärryissä, mutta kun totesin olevani liian painava rääpäleen kuskattavaksi, hän ehdotti että mukelo voisi työntää minua. Todettuani ettei mukelokaan jaksa moista, oli rääpäleen ratkaisu se, että kottikärryt lastataan äidin sijasta typyllä. Oli pakko todeta, että vaikka rääpäleen voimat riittäisivätkin, kokeilu olisi typylle aivan liian vaarallinen. Rääpäle on myös hyvin tarkka siitä, että asiat tehdään oikein. Keittiössä hän alkaa itkeä, jos kukaan ei laita hänen tuoliaan suoraksi suhteessa ruokapöytään, ja asettelun jälkeen hän vielä vaatii, että hänen päätään pitää lohdutukseksi paijata.

Jokin aikaa sitten rääpäle keksi hyvän leikin: isin sylissä ollessaan hän otti ohi kulkevan äidin takaraivosta kiinni ja isin samaten, ja asetteli sitten kasvomme vastakkain pussausta varten. Hiuksista kiinni pitäen hän sitten pussautti meitä monta kertaa, minkä jälkeen hän itsekin pussasi minua. Sen jälkeen hän oli ensin aikeissa pussata isiäkin, mutta pysäytti äkisti kasvojensa lähentymisen kohti isinsä kasvoja. Samalla kasvoille levisi ilme, josta näki hyvin mitä pojan päässä liikkui: "Yäk! Mitä hittoa minä oikein olen tekemässä, tuo otus tuossa on mies, eikä sellaisia todellakaan voi pussata."

Päivänä eräänä rääpäle veti minua tukasta. Kun kielsin vetämästä rääpäle sanoi pokkana: "Se on karvahattu. Ota se pois."

Käydessämme junalla Turussa mukelo pääsi testailemaan psykologista sodankäyntiä leikkivaunussa. Muiden lasten kanssa leikit sujuivat oikein hyvin, mutta kun paikalle tuli ala-asteikäinen poika ylihuolehtivan äitinsä kanssa tilanne meni erikoiseksi. Kyseinen poika oli selvästi turhankin tehokkaasti äitinsä valvonnan alla ja näytti toimivan robottimaisen kunnollisesti. Hän kiipesi portaat liukumäen yläpäähän, missä mukelo saavutti hänet ja hoki hiljaisella äänellä kerta toisensa jälkeen: "Työnnän sinut alas, työnnän sinut alas." Mukelo ei tehnyt mitään muuta kuin hoki tuota, jolloin isompi poika ensin väisti, ja kun mukelo meni hänen ohitseen liukumäkeen, poika pysäytti hänet ensin jalallaan ja tönäisi sitten vauhdilla mäkeä alas. Lattialta mukelo katsoi mäen päälle ällistyneenä ja totesi: "sinä työnsit minut alas". Tässä vaiheessa hyväkäytöksisen robottipojan äiti havahtui ja hän kivahti todella vihaisesti pojalleen: "Mitä?! Työnsitkö todellakin tuon pikkupojan alas?!" Katsoin parhaaksi sekaantua selvittelyyn toteamalla, että kyseinen pikkupoika provosoi harvinaisen tehokkaasti.

Muita junahavaintoja olivat mm. mukelon mielipide, että se rautalanka-helmihässäkkä on junan raidekartta ja havainnollinen esimerkki sananlaskusta "mitä isot edellä, sitä pienet perässä". Rääpäle nimittäin matki mukeloa parhaansa mukaan esim. liukumäessä temppuillessa, kopiointi tapahtui vain vähän matalammalla korkeudella.

Pari viikkoa sitten mukelo ilmestyi keittiöön tuppo rääpäleen hiuksia kädessään. Minä ihmettelin mistä ne oikein tulivat, kun rääpäle ei edes ollut itkenyt tuon tupon irrotessa, ja mukelo ilmoitti purreensa ne poikki, etteivät rääpäleen hiukset kasva liian pitkiksi. Oli sitten pakko leikata rääpäleen hiukset, ja kun leikkuri kerran oli esillä, päätin leikata myös mukelon hiukset. Kun sitten tapahtumaketjusta tietämätön mieheni kysyi mukelolta miksi hänen hiuksensa oli leikattu, mukelo totesi: "Koska minä purin 'Rääpäleen' tukan poikki." Aikamoisia käsityksiä syistä ja seurauksista, Hammurabin lakia noudattava äiti kuittaa...

Yhtenä aamuna kun rääpäle oli nukahtanut puistossa, mukelo raportoi asiasta näin: "'Rääpäle' oli koko yön puistossa, joten se oli vähän väsynyt." Minä sitten ihmettelemään, että mistä rääpäle sinne yöllä pääsi, jolloin rääpäle itse vastasi "tosta", ovea osoittaen. Kuulostaa hurjalta tuollainen lasten salainen yöelämä. Tuo yhteistyössä tapahtuva tarinoiden kerronta on yksi asia, ja tekemisten osalta taas typy osaa yllyttää rääpälettä vaikka mihin, ja rääpäle osaltaan taas yllyttää tehokkaasti mukeloa.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Tuossa jokin aika sitten kävimme syömässä Suola & Pippuri -nimisessä ravintolassa Itäkeskuksessa. Söimme pitkällä kaavalla, joten pikaisemmat lounasruokailijat vaihtuivat useaan otteeseen. Oli aika yllättävää, että lähes tyhjässä ravintolassa meidän naapuripöytiimme ilmestyi koko ajan uutta porukkaa muun ravintolan pysyessä tyhjänä. Jotenkin olisi kuvitellut, että kolme pientä lasta saisi automaattisesti muut syöjät hakeutumaan mahdollisimman kauas meistä. Mutta ehkä he tulivatkin katsomaan performanssiamme, jossa mm. mukelo söi suurimman osan minun alkupalaetanoistani, rääpäle puolestaan omi oman annoksensa lisäksi isänsäkin lautasen ja söi tietenkin valtavalla haarukalla ja veitsellä, esitellen jokaisen haarukalla seivästämänsä kalanpalan isälleen n. 15 sentin etäisyydellä tämän kasvoista ja raportoiden "kala", ja pikkulusikkahan päätyi sitten isin käyttöön kun kerran rääpäle käytti hänen aterimiaan... Typy nukkui ensin sohvalla, mutta herättyään sijoitin hänet kantoliinaan, jotta käteni olisivat olleet vapaina syömistä varten, ja typy tietenkin vaistomaisesti aukoi suutaan aina kun haarukkani nosti jotain lautaselta, vaikkei tuo vielä silloin ollut edes koemaistanut mitään kiinteää ruokaa. Jälkeenpäin tajusinkin, ettei koko aterian aikana käsilaukussani kulkeville varaleluille ollut ollut minkäänlaista tarvetta.

Jokin aika sitten teimme myös koko porukalla kolmen päivän matkan Tarttoon. Laivalla Tallinnaan ja bussilla Tarttoon, missä yövyimme kaksi yötä. Palkkasimme koko ajaksi oman opastulkin, joten kaupunkiin tutustuminen oli harvinaisen helppoa ja syvältäluotaavaa. Kiva kaupunki, kun kävelykatuja on paljon, joten pojat saattoivat kävellä paljon ihan omillaan ilman jatkuvaa kädestä pitämistä. Pojat taisivat kuitenkin kaikista eniten nauttia laivamatkoista, sillä paluumatkalla bussiasemalta laivaan taksissa rääpäle intoili jo etukäteen, että "ajetaan kilpaa", kun tulomatkalla mukelo ja Jussi yhteisvoimin olivat ajaneet kilpa-ajosimulaattorilla. Niinpä paluumatkalla rääpäle itse sitten pääsi kuskiksi. Menomatkalla pojat olivat vain kahdestaan pallomeressä, kun kyseessä oli klo. 8:lta lähtevä laiva, mutta paluumatkalla lapsia oli enemmänkin. Mukelon leikit kahden samanikäisen virolaisen ja yhden suomenruotsalaisen pojan kanssa sujuivat harvinaisen hyvin, etenkin kun kieliongelmia ei juuri ollut, mukelon ymmärtäessä riittävästi kaikkien puhetta. Sitä kautta mukelosta tulikin jonkinlainen toiseuden edustaja, toimiessaan tavallaan tulkkina muiden kolmen välillä. Ensimmäisessä leikissä mukelo oli kapteeni ja muut pojat merirosvoja, jotka yrittivät ryöstää kapteenin aarteen. Leikki sai vielä lisäpontta, kun ruotsinkielisen pojan isä piirsi heille aarrekartan. Myöhemmin virolaispojat sitten päättivät, että mukelo onkin kummitus, jonka piti ajaa heitä takaa. Se meni välillä niin rajuksi, että mukelo piti välillä pyytää vähäksi aikaa pöytäämme rauhoittumaan, ettei rääpäle jäisi isompien poikien jalkoihin pallomeressä. Yllättävän hyvin kaikki neljä kuitenkin väistelivät juostessaankin rääpälettä, joten kovin huolissaan hänestä ei tarvinnut olla silloinkaan, kun mukelo oli pöydässämme istumassa. Kertaalleen mukelon ollessa rauhoittumassa rääpälekin päätti tulla pöydän ääreen. Katseli neljää tuolia joista kolme oli varattu meille muille ja yhdellä oli matkatavaroita. Viidentenä tuolina pöydän ääressä olisi ollut syöttötuoli, mutta eihän se rääpäleelle kelvannut. Meni sitten naapuripöytään istumaan, ja kun isänsä tiedusteli miksi hän sinne meni, tuli vastaus tiiviisti ja täsmällisesti: "Ei mahdu. Oma pöytä."

Mukelon leikit alkavat olla koko ajan monimutkaisempia. Tässä vähän aikaa sitten hän typyn kanssa puuhastellessaan ilmoitti olevansa korjaaja ja korjaavansa sitä vikaa, että typyn jalan säätimet ei toimi. Vähän ihmettelin sitäkin, kun mukelo keittiöstä paistilämpömittarin löydettyään tiedusteli josko kyseessä on tainnutuspiikki. Kerran tuo myös tuli kysymään minulta jonkin useammasta lelusta kootun vekottimen kanssa, että "rikoitko sinä minun kellon?" Vastattuani etten ollut rikkonut, hän totesi: "sitten se olin varmaan minä, kun yritin heittää".

Sivuhuomiona sellainenkin havainto, että kopioidessaan jotain kuvia kynällä mukelo piirtää aloittaen piirtämisen tietyistä kiintopisteistä. Eli esim. neliö pirretään vetämällä yhdestä nurkasta kyljet kahteen suuntaan ja toistamalla sama sitten päinvastaisesta nurkasta. Siinä tulee siis käytännössä neljä "turhaa" kynän nostoa, joten tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, missä vaiheessa hän tulee piirtämään neliön kokonaan kynää nostamatta.

Tapahtuipa meillä tuo perinteinen herneen nenään tunkeminenkin... Herneen sijaan mukelo sentään fiksusti käytti xylitolpastillia, joten lääkärireissusta tuli turha, kun pastilli kerkesi liueta ja irrota itsekseen ennen lääkäriin pääsyä. Ilmoittautumisluukulla mukelo katsoi aiheelliseksi itse selostaa mitä kaikkia sairauksia, naarmuja ja mustelmia hänellä on elämänsä aikana ollut, kuulosti kieltämättä aika traagiselta. Lääkärin tiedustellessa miksi pastilli oli päätynyt nenään, mukelo ilmoitti sen olleen lentävä lautanen joka lensi sinne ihan itse. Kuulemma pastilli oli muuttunut lentäväksi lautaseksi, "koska en halunnut syödä sitä".

Kertaalleen löysin mukelon selästä klöntin maksamakkaraa. Koska ilmiö oli aika outo, kysyin tietenkin mukelolta miten se oli päätynyt sinne. Selvästikään mukelo ei itsekään tiennyt, koska teoriat joita hän esitti olivat enemmän kuin vähän kaukaa haettuja: ensimmäinen selitys oli, että hän oli maannut maksamakkaraleivällä pöydän päällä koska hän oli niin väsynyt, toisessa ehdotuksessa taas maksamakkaraa oli pudonnut leivältä mahan päälle ja siitä se sitten oli valunut jalkojen välistä selkäpuolelle...
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Rääpäle on ryhtynyt kotimme koiraksi. Lähes päivittäin tuo konttaa ympäri asuntoa, haukkuu ja murisee ja jopa nostaa "etutassujaan" ihmisten syliin. Mukelo puolestaan leikkii pelkäävänsä kyseistä koiraa, ja päivänä eräänä mukelolle melkein sattui pissavahinko, kun rääpälekoira vahti niin äkäisesti vessan ovea, ettei mukelo uskaltanut mennä sisälle.

Yksi niistä harvoista lumisista päivistä puolestaan sai mukelon pohdiskelemaan fysiikan lakeja. Miksi-kysymysten sarja johti minut selittämään, että lumihiutaleet ovat taivaalla jäätynyttä vettä, jolloin mukeloa kovasti pohditutti miksi ne sitten ovat valkoisia kun taas vesi on läpinäkyvää. Minä yritin selittää asiaa heijastuksilla, mutta sen verran tarkkaan mukelo on keittiössä seurannut kananmunanvalkuaisen vatkaamista ja värin muuttumista valkoiseksi, että hänen oman selityksensä mukaan lumi olikin vispilällä tehtyä.

Jonkin aikaa ennen joulua lupasin mukelolle hankkia automäen, eli matalan liukumäen tapaisen värkin, josta voi laskea pikkuautoilla. Päätin rakentaa sen simppelistä seinähyllystä, jonka kannattimet kiinnitin hyllyn yhteen päätyyn. Käydessämme ostamassa tuota hyllyä Clas Ohlssonilta ohitimme leluosaston, missä ollutta kauko-ohjattavaa monsteriautoa mukelo alkoi himoita. Minulla oli lauta ja kannattimet kädessäni, ja totesin etten jaksa kantaa niitä ikuisuuksia, joten joudun viemään ne takaisin hyllyyn jos tässä ollaan aloittamassa uutta neuvottelua ostoksista. Niinpä totesin, että mukelon piti nopeasti valita mitä hän kaupasta oikein haluaa. Yllättäen lauta ja kannattimet veivät voiton, mikä sai pari lähellä ollutta asiakasta tuijottamaan mukeloa ja lautaa enemmän kuin vähän ihmeissään. Vähän myöhemmin kaupan ulkopuolella näin toisen noista ällistyneistä asiakkaista kaupan ulkopuolella, mukanaan täsmälleen samanlainen lauta ja kannattimet. En voinut olla pohtimatta, oliko mukelon valinnalla tekemistä asian kanssa...

Toisena päivänä taas en mukelon kanssa osannut ohittaa kukkakauppaa, vaan kävimme sisällä ihastelemassa joulukukkia. Siinä sitten erehdyin kysymään, tarvitseeko mukelo jonkin kukan. Mukelo ilmoitti tarvitsevansa, jolloin pyysin häntä kertomaan minkä kaikista kaupan kukista hän oikein tarvitsi. Mukelo kierteli ympäriinsä ja löysi lopulta omasta mielestään omalle kohderyhmälleen suunnatun kukan, kääpiökokoisen joulutähden. Esim. tonttulakitetut kaktukset eivät kelvanneet, joten ilmeisesti tapaukseen vaikutti se, että minijoulutähdet olivat isojen vieressä, jolloin ne näyttivät kukkalapsilta. Antamalla mukelolle vapaat kädet kukkakaupassa selvisin projektista neljällä eurolla.

Eräänä päivänä taas minulla oli vieraita, jotka jostain minun ystävilleni ominaisesta syystä olivat päätyneet suunnittelemaan "tea party" -kutsuja, joilla vieraille tarjoiltaisiin vimmatusti vihreää teetä, joka pakottaisi heidät vessaan, ja sitten heiltä voisi veloittaa ulospääsymaksun vessasta. No, vieraiden joukossa oli myös mukelon isä, joka sattumalta oli juuri vessassa tuon keskustelun aikana. Minä sitten passitin mukelon vessan ovelle vahdiksi vaatimaan kahdenkymmenen euron ulospääsymaksua. Yllätyksemme oli suuri, kun kuulimme mukelon vessan ovella vaativan viiden euron maksua. Ensin kuvittelin mukelon aikoneen antaa isälleen alennusta, mutta jälkeenpäin tajusimme, etteihän mukelo vielä osaa laskea kymmentä pidemmälle, joten hän tietenkin kuvitteli viisi euroa kahta(kymmentä) suuremmaksi summaksi. Kauppamiehiä...

Dialogi mieheni ja mukelon välillä:
- Mukelo, mikset sinä siivoa?
- Koska minä olen taiteilijamies.

Vaisujen vakkareiden pikkujoulupeli-ilta vietettiin meillä Carcassonnea pelaten. Mukelokin halusi osallistua, ja mieheni jossain vaiheessa pohdiskeli, että pitäisi varmaan neuvoa mukelolle strategiaa. Minä siihen, että nähdäkseni mukelo saa ihan riittävästi irti palojen ja ukkeleiden paikoilleen laittamisesta, eikä pisteillä hänelle ole mitään merkitystä. Noh, lopputuloksena oli, että mukelo voitti kaikki ylivoimaisesti.

Yhtenä päivänä taas mukelon piti tulla omillaan pihan vieressä olevasta puistosta kotiin. Yleensä se on sujunut ihan hyvin, mutta tällä kertaa mukeloa ei heti alkanut kuulua kotiin. Noh, mies sitten haki mukelon talon takapihan lätäköstä. Minä tiedustelin mukelolta miksi hän ei noudattanut ohjeita.
- Koska minun piti hyppiä lätäkössä.
- Mutta miksi et totellut Jussia kun hän sanoi, että sinun pitää mennä suoraan kotiin.
- Koska olin tuhma.
Vähän vaikea selittää lapselle, ettei adjektiiveja voi käyttää motiiveina.

Katsoimme eräänä päivänä Oopperan kummitusta niin, että pikakelasin kaikkien lapsille sopimattomien kohtausten ohi. Oli mielenkiintoista, että siinä vaiheessa kun kummitus lauloi kolmiodraaman kahdelle muulle osapuolelle, että heidän pitäisi häipyä ja jättää hänet sinne luoliinsa, mukelo lähti keittiöön, kuulemma itkemään. Rääpäle lähti hänen peräänsä, jolloin keittiöstä kuului kielto: - Älä tule tänne nyt. Minä kyselin mikä mukeloa itketti. Kuulemma se, että kummitus jäi ihan yksin.

Testasin lapsiin myös netistä löytyviä binauraalisella mikrofonilla äänitettyjä youtube-pätkiä, joista Virtual barber shop oli hämmentävän tehokas. Mukelo nimittäin koki tarpeelliseksi käydä pätkän kuunneltuaan katsomassa peilistä, minkälainen leikkaus hänelle oli tullut, vaikka hän koko ajan piti silmiä auki kuunnellessaan ja siten väkisinkin tiesi, ettei oikeasti ollut ollut missään parturissa.

Päivänä erääni tuli kysymys: - Äiti, näetkö meitä? Totesin näkeväni heidät aina, jos en muuten, niin sieluni silmin. Olisi vissiin kuitenkin tuon kysymyksen kuultuani kannattanut välittömästi vilkaista mitä tapahtuu, sillä pojat olivat kasanneet sohvan ja nojatuolien tyynyt yhdeksi röykkiöksi sohvan toiseen päähän ja hyppivät sieltä sohvan vieterien päällä olevalle kankaalle. Sohva onneksi säilyi ehjänä, kuten myös pojat.

Kakun leipominenkin voi tässä taloudessa välillä olla harvinaisen dramaattista, ainakin jos leipoo liian pienen. Neljään osaan jaetun kakun loputtua mukelo meni lastenhuoneeseen itkemään ja rääpäle ojenteli kättään kohti isänsä suuta, jossa viimeistä palaa pureskeltiin. Mies ojensi rääpäleelle kätensä ja kehotti rääpälettä katsomaan, että se on ihan tyhjä. Rääpäle katsoi tyhjää kättä, ojensi omansa ja poimi miehen kädestä näkymättömän kakunpalasen, työnsi sen suuhunsa ja alkoi pureskella. Mukelon itku ei vielä ollut hellyttänyt minua leipomaan uutta kakkua, mutta puolitoistavuotias mielikuvituskakkua syövä lapsi on niin traaginen näky, että oli ihan pakko leipoa uusi.

Nelivuotias lauleskelemassa "Se on Reekanin syytä" saattaa herättää äidissä pohdiskelua, minkälaista musiikkia lasten kuullen kuuluu soittaa, tosin puolitoistavuotias rääpäle taas käyttää vaivatta itse youtubea ja toimii tiskijukkana, harjoitellen musiikin soidessa mm. spagaattien tekemistä (huudahdellen "ai, ai, ai, tattuu" ja vaatien minua puhaltamaan sisäreisiään), joten vahinko on jo tapahtunut. Tai jotain.

Mutta typy on molempien poikien lemppari, jonka jokainen itku tuo lohduttajien armeijan paikalle. Ja lohduttamisessa nuo ovat yllättävän taitavia, vaikka tänään mukelo vähän alisuorittikin myötätunnon osoituksissa rääpäleelle. Lastenhuoneesta kuului kolahdus ja rääpäleen itkua. Ennen kuin kukaan ehti paikalle, kuului mukelon käsky "ylös siitä". Välittömästi sen jälkeen tuli äksy komennus "halaa minua nyt heti".
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

urpiainen kirjoitti:viattomia lapsukaisia tuleekin suojella noloilta vanhemmilta: white trash -uudisnimet ovat aivan turhan yleinen taakka nykypienokaisille. Toivottavasti kyseessä ei ole mikään liian ilmeinen itä-helsinkiläinen missinimi, kuten Arto Salminen -vainaa näitä osuvasti nimitti ihmetellessään sitä, että Suomeenkin luodaan käytäntöjä, joissa yksilön sosiaaliluokan kuulee jo nimestä.
No nyt on löytynyt ainakin pari henkilöä, jotka ilmeisesti eivät lue Kitinää: Läntisen naapurimaamme, tuon Elcon Eldoradon, kruununprinsessa Victoria sekä puolisonsa, Prinssi Daniel Kuntosaliyrittäjä, Länsi-Götanmaan herttua. Muutenhan he olisivat osanneet välttää kohun, joka Ruotsissa syntyi kuruunperimysjärjestyksessä nyt toisena olevan pikkuprinsessan sai ristikseen ehdan wt-nimen.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

urpiainen kirjoitti:
urpiainen kirjoitti:viattomia lapsukaisia tuleekin suojella noloilta vanhemmilta: white trash -uudisnimet ovat aivan turhan yleinen taakka nykypienokaisille. Toivottavasti kyseessä ei ole mikään liian ilmeinen itä-helsinkiläinen missinimi, kuten Arto Salminen -vainaa näitä osuvasti nimitti ihmetellessään sitä, että Suomeenkin luodaan käytäntöjä, joissa yksilön sosiaaliluokan kuulee jo nimestä.
No nyt on löytynyt ainakin pari henkilöä, jotka ilmeisesti eivät lue Kitinää: Läntisen naapurimaamme, tuon Elcon Eldoradon, kruununprinsessa Victoria sekä puolisonsa, Prinssi Daniel Kuntosaliyrittäjä, Länsi-Götanmaan herttua. Muutenhan he olisivat osanneet välttää kohun, joka Ruotsissa syntyi kuruunperimysjärjestyksessä nyt toisena olevan pikkuprinsessan sai ristikseen ehdan wt-nimen.
Äläs nyt, joku oli antanut tytölle titteliksi "sipsiprinsessa", siinä oli niin kiehtova yhdistelmä teollisuutta ja monarkiaa, että tuli tunne oikein sopivasta nimestä!

Ja takaisin ketjun aiheeseen... On ongelmallista kun kirjoitettavaa tulee niin paljon, etten oikein tahdo ehtiä mukaan. Osa muistiinpanoistanikin on niin epätäsmällisiä, että kirjoittaessa en enää meinaa muistaa mistä jutussa oikein oli kyse. Täytyy siis yrittää purkaa sumaa muutamana pätkänä:

Jouluaattona isäni kävi hakemassa meidät joulunviettoon. Autossa rääpäle tavoitteli ovenkahvaa ja mies tiedusteli häneltä minne hän oikein kuvitteli olevansa menossa liikkuvasta autosta. Mukelolla oli vastaus rääpäleen puolesta: "Rääpäle haluaa varmaan takaisin kotiin koska joulupukki on tulossa." Minä ihmettelin miten se vaikuttaa asiaan, ja mukelo totesi ihan totuudenmukaisesti: "No kun Rääpäle on ollut aika tuhma." Niinpä tietenkin, aina kun pojille oli todettu tonttujen kurkkivan ikkunoista, mukelo oli korjannut toimintaansa mutta alle kaksivuotias rääpäle ei tietenkään...

Typykin on osoittautunut kovin täsmälliseksi, istumaan tuo nousi oma-alotteisesti täsmälleen 5kk1vko iässä, konttaamaan puolestaan hän lähti puolivuotispäivänään. Vähän pohdimme, että oliko kyseessä todellakin puolivuotispäivä, kun typy kerran on syntynyt kesäkuun viimeinen ja ensimmäinen konttauspäivä oli 30.12. Mutta kyllä se oikeampi päivä on kuin 31. Neuvolassa tammikuussa typy ei tietenkään suostunut esittelemään taitojaan, vaan huusi vain kurkku suorana lattialla nelinkontin. Kun yritin houkutella häntä pienellä paloautolla, hän aloitti konttaamisen sitä kohti mutta vilkaisi pikaisesti neuvolatätiä ja katsoi parhaaksi mieluummin jatkaa huutamista.

Joululahjaksi pojat saivat mm. radio-ohjattavia autoja. Ne olivatkin pattereiden loppumiseen asti kovassa käytössä, ja jostain käsittämättömästä syystä rääpälekin oppi käyttämään niitä vaivatta. Rääpäle sitten kerran halusi, että typykin ajaisi vähän ja toi ohjaimen hänelle. "Buvva ajaa." Typyn sijaan minä vastaanotin ohjaimen ja ajoin sillä vähän, rääpäle ei kuitenkaan huomannut sitä, koska hän keskittyi auton katsomiseen. Kun lopetin ajamisen rääpäle tuli hakemaan ohjaimen takaisin ja totesi typylle "hyvä Buvva, hienosti!"

Yhtenä aamuna taas sattui hieman huolestuttava tilanne. Mies oli lähdössä kauppaan erittäin aikaisin, ja hän yleensä nousee ylös lasten kanssa ennen minua, koska minulla osa yöstä menee imettämiseen. No, jossain vaiheessa hän oli kieltänyt lapsia metelöimästä koska äiti nukkuu vielä, ja kävi sitten vähän myöhemmin sanomassa olevansa lähdössä kauppaan. Kuulemma olin vastannutkin jotain, mutta olin sen verran nukuksissa kuitenkin, etten tajunnut mitä minulle sanottiin, vaan jatkoin nukkumista kaikessa rauhassa. Jonkin ajan kuluttua sitten heräsin, ihmettelin hiljaisuutta ja nousin ylös. Asunnosta ei kuulunut hiiskahdustakaan, ennen kuin mukelo ilmestyi makuuhuoneeseemme.
- Äiti, oletko sinä nyt hereillä? hän kysyi.
- Olen, vastasin kummastuneena.
- Saadaanko me nyt metelöidä?
Oli koko troikka ollut hipihiljaa leikkihuoneessa mukelon valvonnassa miehen lähdöstä alkaen, ilmeisesti jopa 10 minuuttia.

Rääpäleen mielikuvitusleikit ovat välillä vähän pelottavia. Hän on mm. väittänyt piilottaneensa kätensä typyn korvaan, välillä hän leikkilapiolla kuulemma irrottaa palasia minun reidestäni ja nakkaa ne kattoon, mistä ne hänen mukaansa pienellä viipeellä sitten putoavat alas.

Joululahjaksi mukelo sai myös Pikku kummitus Lapanen -DVD:itä, joista yhdessä jaksossa luetaan hirviökirjaa. Mukelo tiukkasi minulta vaikka kuinka kauan mitä kirjaa ne oikein lukevat, ja kun en osannut sanoilla kunnolla kertoa, päädyin piirtämään mukelolle oman hirviökirjan ja painatin sen. Siinä vaiheessa kun mukelon lisäksi myös rääpäle oli oppinut kaikkien hirviöiden lajinimet ulkoa ja jopa takakannen tekstin, päädyin lähettämään kirjan tarjolle muutamaan kustantamoon. Saas nähdä miten otusten käy.

Mukelo taas taisi keksiä elämänsä ensimmäisen puujalkavitsin:
Mukelo sahasi jalkaani lelusahalla.
- Milläs minä sitten kävelen jos sahaat jalkani poikki? minä tiedustelin.
- Noh, puujalalla...

Rääpäleellä puolestaan oli teoria, että patteriton kaukosäädin kaipasi ruuvimeisselikäsittelyä.

Dialogi miehen ja mukelon välillä:
- Rääpäle, ei saa heittää sitä kirjaa.
- Mutku se halus antaa sen mulle.
- Ei sitä silti saa heittää.
- No mutku sillä oli kiire.

Vaalien alla luimme rääpäleen kanssa uutisia. Katselimme siinä sitten kuvaa jossa Timo Soini poseerasi possun kanssa. Kerroin rääpäleelle possun olevan possu. Rääpäleen kommentti oli jäätävä: "Ei, se on koira, tossa possu." Osoittaen Timo Soinia.

Rääpäleellä on aikamoinen taito ottaa tila haltuunsa. Täpötäydestä Cafe Esplanadista lähtiessämme rääpäle pysähtyi kassan kohdalla, otti katsekontaktiin kassaneitiin, vilkutti ja sanoi heippa. Kassaneiti vastasi ällistyneenä.

Meillä on välillä ollut miehen kanssa erimielisyyttä siitä, kannattaako lapsille korottaa ääntä näiden tehdessä jotain tuhmaa. Mies sitten kertaalleen yritti kokeilla ihan normaalilla puheäänellä rääpäleen käskyttämistä. Rääpäle kommentoi tyylikkäästi: "Toi ei auta."

Kun mies käski mukeloa etsimään kadonnutta legopalaa, mukelon ratkaisu oli erittäin looginen: kävi kurkkaamassa rääpäleen suuhun ja totesi ettei löydy.

Mukelon kanssa katselimme vaalimainoksia. Lipposen kuvan kohdalla mukelo kysyi "mitä tossa lukee?" Minä kerroin ja kysyin miksei hän kysynyt muita. Kuulemma hän kysyi Lipposen kuvasta, koska se oli vaikea, mutta niissä muissa "luki vaan Itäkeskus".

Mukelolla on vissiin vähän samaa ongelmaa kuin minulla ns. auktoriteettien kanssa: kun neuvolatäti kyseli sinisen palikan väriä, mukelo arveli sen olevan "vedenkeltainen". Täti kehotti mukeloa yrittämään uudestaan, jolloin mukelo tiedusteli, josko se kuitenkin olisi "vedenvihreä". Täti päätteli tuosta sujuvasti, ettei mukelo hallitse kaikkia perusvärejä. Ei vissiin täti ollut koskaan kuullut termiä vedensininen...
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Typy antoi ensimmäisen virallisen lausuntonsa tässä muutama viikko sitten. Typy oli mennyt eteiseen leikkimään kengillä, ja miehen tultua kotiin hän kysyi typyltä "tuleeko pieni tyttö isin syliin?" Typy vastasi selkeällä suomenkielellä "äitin tyttö". Mies ällistyi suunnattomasti, mutta pyysi typyn silti syliinsä. Tulivat sitten minun luokseni, jolloin typy ojensi kätensä minua kohti ja sanoi uudestaan "äitin tyttö". Miestä asia jäi selvästi vaivaamaan, sillä vielä myöhemmin samana päivänä hän kysyi typyltä "etkö sinä ainakin vähän ole isinkin tyttö?". "Äitin tyttö", typy vastasi. Tuon päivän jälkeen tuota sanaparia ei enää ole tullut, ilmeisesti typy oli sitä mieltä, että kolmasti annettu lausunto sai luvan riittää, ja ilmoitus asiantilan muutoksesta annetaan jos se tulee ajankohtaiseksi. Eilen mies sitten taas pitkästä aikaa kysyi, josko typy olisi isin tyttö. Typy ei vastannut sanallisesti, mutta päänpudistus oli teatraalisen hidas ja painokas.

Mukelon kanssa käyty keskustelu toi esiin suorastaan pelottavan realistisen mielikuvituslogiikan, josta on vaikea tietää mitä siitä oikein pitäisi ajatella. Juttu lähti liikkeelle Autot-elokuvan fanitytöistä(?), jotka näyttivät täysin elokuvan sankarilta, Salama McQueenilta. Minä ihmettelin mitä ihmeen pikku-salamoita ne oikein olivat, ja mies totesi niiden olevan fanityttöjä. Mukelo kysyi minulta, miksi ne eivät olleet Salamoita. Minä totesin, että Salama on päähenkilön nimi, ja montaa samaa yksilöä ei voi olla olemassa. Eli ihan sama kuin mukeloa on vain yksi, eikä rääpäle voi olla mukelo, vaikka onkin samannäköinen mutta pienempi. Mukelo totesi siihen: "Eikä 'Typy' voi olla 'Mukelo', eikä äiti voi olla 'Mukelo', eikä Jussi voi olla 'Mukelo', koska sitten me oltaisiin täällä ihan yksin." Jotenkin pelottava ajatus, että asunto olisi täynnä mukeloita, jotka yhdessäkin olisivat yksinäisiä...

Rääpäle löysi täältä shakkilaudan nappuloineen jokin aika sitten, ja halusi fanaattisesti pelata sillä. Peli aloitettiin luonnollisestikin sillä, että rääpäle jokaisen nappulan kohdalla tiedusteli "mikä toi on?" Rääpäleen puheessa on jostain syystä sellainen piirre, että hän melkein aina jättää konsonantilla alkavista sanoista alkukonsonantin pois, joten shakkinappulat hänen mukaansa ovat seuraavat: umppu, ummi, eppa, äätti, toomi ja talonpoika. Sanoina kuningatar ja kummitus menevät tyylikkäästi sekaisin.

Mukelon ja rääpäleen välinen suhde kehittyy koko ajan kohti parempaa yhteistyötä, kuten seuraavissa esimerkeissä:

Dialogi:
- 'Rääpäle' autatko mua?
- Autan.
- Hyvä 'Rääpäle' kun sinä autat mua.

Mukelon itkiessä leivän loppumista rääpäle luovutti kiltisti mukelolle omansa. (Ruoka alkaakin tässä taloudessa olla haaste. Mukelo alkaa olla siinä iässä, että ruokaa todellakin kuluu. Tuo voi syödä puoli pakettia leipää kerrallaan, tai puoli kiloa lohta, tai tai tai... Alle viiden litran kattilassa ruokaa ei enää kannata tehdä, tai ateria loppuu itkuun kun ruoka loppui kesken. Ja tuosta mielettömästä syömisestä huolimatta mukelo on hoikka.)

Rääpäleellä on fiksaatio monsteriautoihin, tai rääpälekielellä ompperiautoihin. Kuvakirjaa lukiessamme rääpäleellä oli selvät sävelet: avolava-auto, säiliöauto ja rekka olivat kuulemma kaikki Popun, kun taas monsteriauto oli Vipen (rääpäle on nyt alkanut puhua itsestään välillä kolmannessa persoonassa, joten kuulemma hän on Ippe, jonka omistusmuoto taas jostain syystä on Vipen). Legoista rakentamani monsteriauto taas oli elämys, jonka takia rääpäle ei meinannut pysyä nahoissaan. Rakentaessani sitä rääpäle istui keskittyneenä vieressä ja tuijotti, ojenteli välillä sellaisia paloja, jotka hänen mielestään olisivat saattaneet olla tarpeen. Kun auto oli melkein valmis ja mies tuli kurkkaamaan tilanteen etenemistä, rääpäle nousi seisomaan ja ei voinut olla hyppimättä paikoillaan jonkinlaista intiaanitanssia, kun kaikki jännitys kerralla purkaantui ulos, eikä ompperiautolla ihan vieläkään voinut leikkiä.

Välillä myös oma tapani puhua lasteni kanssa saa aikaan mielenkiintoisia seurauksia. Rääpäleen kakallakäynnin jälkeen tiedustelin kohteliaasti, josko hänelle sopisi että pesen pyllynsä. Rääpäle totesi etten saa ja vaati isäänsä (joka ei ollut kotona) pesijäksi. Minä ihmettelin miksen saisi pestä, ja rääpäleen selitys kuulosti yllättävän pätevältä: "Koska kutittaa." Minä totesin, ettei vaihtoehtojakaan oikein ollut kun isi kerran ei ollut kotona, joten minun oli pakko suorittaa kyseinen toimenpide. Lopputuloksena pyllypesun ajan hysteerisesti kikattava ja kiljahteleva rääpäle. Koskaan ennen tuota kertaa minun pesutoimitukseni ei ollut kutittanut, mutta sen jälkeen rääpäle vähän väliä on saanut pesun aikana noita kikatuskohtauksia.

Rääpäle ilmoitti eräänä iltana pelkäävänsä "teekkaa", koska "ummi" tulee sieltä. Mielenkiintoinen ilmestymispaikka kummituksille, mutta toki tarpeen, koska lasten jalattoman sängyn alle eivät möröt mahdu.

En muista olenko jo aiemmin kertonut, enkä jaksa kelata vanhoja viestejäni läpi, mutta rääpäleellä on epäilyttävä tapa totella. Kun hän on tekemässä jotain luvatonta ja joku sen kieltää, rääpäle usein ottaa vasemmalla kädellään kiinni oikeasta kädestään ja estää siten itseään jatkamasta pahantekoaan...

Mukelo taas alkaa tulla pelottavan taitavaksi neuvottelijaksi. Dialogi mukelon ja isänsä välillä:
- Isä, annatko minulle tuon legolentokoneen tuolta hyllyltä?
- En minä tiedä saako sen antaa.
- Miksi et?
- Kun tämä on äidin ja Jussin koti. Sinun täytyy kysyä äidiltä.
- Miksi täytyy kysyä äidiltä, kun tämä on minunkin koti ja se lentokone on minun?

Dialogi mukelon ja miehen välillä:
- Älä raahaa sitä tuolia lattiaa pitkin.
- Mutta kun halusin rakentaa portin.
- Sinulle sanottiin jo, ettei noita isoja nojatuoleja saa raahata, kun ne naarmuttavat parkettia.
- Mutta minä olisin ollut surullinen, jos en olisi voinut rakentaa sitä porttia.
- Minä tulen surulliseksi, jos lattiaan tulee naarmuja.
- Ei tullut, katso vaikka.

Aneleva toteamus minulle:
- Äiti, mä en pysty tähän (legosiivous), kun mulla on vaan kaksi kättä.

Toistuvasti kehotettuani mukeloa pukemaan aamulla vaatteet päälleen:
- Älä jankuta!

Mukelon keskusteluharjoitukset saavat myös välillä hassuja piirteitä, lasten smalltalk pakottaa keskustelukumppanin keskittymään, sillä muuten tippuu nopeasti kärryiltä:

- Jussi, miksi sinä sanoit minua kummitukseksi?
- ??? En minä sanonut sinua kummitukseksi.
- Miksi et?
...
- En minä ole mikään aavekaan... ...Miksi äiti nauraa?

Aamulla mukelo löysi pari jäätelöpuikon kuorta pöydältä.
- Oletteko te syöneet jätskiä yöllä?
- Ihan vähän vaan.
- Miksi? Teidänhän olisi pitänyt nukkua!

Meni pitkään tajuta mistä siinä oli kyse, kun mukelo aina välillä mm. toivoi ettei mies tulisi kotiin ollenkaan, ja minun kysyttyäni syytä, mukelo totesi miehen olevan tuhma, mm. heittämällä ruokaa lattialle. Vasta siinä vaiheessa, kun mukelon isä ihmetteli mukelon väitettä, ettei hän halunnut tulla kotiin koska minä olin tuhma koska olin kämmenilläni rummuttanut ruokapöytää, aloin tajuta mistä siinä oikein oli kyse. Mukelo huomaa todella tarkasti kaikki mielialat, myös silloin kun kyseiset mielialat eivät saa mitään konkreettista ilmiasua. Jos joku komentaa, se on itsessään teko, mutta jos vain nätisti sanoo ettei jotain kannata tehdä, vaikka sisimmässään olisikin harmistunut, mukelo huomaa harmistuksen. Sitten kun mukelolta kysyy, mitä mies tai minä tai joku muu on tehnyt, kun on ollut tuhma, niin jos "syyllinen" ei ole tehnyt mitään, vaan on vain ollut harmistunut, mukelo projisoi sen harmistumisen aiheuttaman teon harmistujan niskoille. Näin ruoan lattialle heittämiset ja rummutukset alkavat kuulostaa ihan normaaleilta, kun tekijöinä ovatkin lapset itse. Tuon seurauksena sitten yritinkin kysellä mukelolta, _miten_ hän tietää että joku on vihainen. "Näin", mukelo vastasi minua katsoen. Uudella sanavalinnalla yritin uudestaan, _mistä_ hän tietää. "Tästä", mukelo sanoi, otti sohvan istuintyynyn pois paikoiltaan ja potki jousia peittävää kangasta. Kolmas yritys auttoi vähän, ainakin ymmärsin ensimmäisen vastauksen: _miksi_ hän tietää että joku on vihainen. "Koska katsoin silmilläni."

Tulevaisuudessa odottava teini-ikäkin antoi jo pieniä viitteitä itsestään:
Lelujen siivoamista koskenut keskustelu johti seuraavaan loppukaneettiin:
- Mä en voi enää elää sun kanssas!
Tiedustelin minne mukelo oikein aikoi lähteä.
- Leikkihuoneeseen.
Ihmettelin minne minä itse sitten joutuisin lähtemään.
- Tietokoneelle.
Onneksi sentään vielä samaan asuntoon mahdumme...

Eilen koko troikka oli leikkimässä nukkekodilla, ja yritin saada siitä valokuvan. Rääpäle on harmillinen linssilude, joka pyrkii virnuilemaan karviaismaisesti kaikissa kuvissa, joten pitää olla huomaamaton jotta onnistuisi saamaan kunnollisia kuvia. Tuossa tilanteessa epäonnistuin, koska nukkekodilta alkoi kuulua kolmiääninen kuoro, kukin taitojensa mukaan:
- Äiti, katso tänne, äiti, katso tänne!
- Äiti tänne, äiti tänne, äiti tänne!
- Äiti, äiti, äiti,äiti, äiti, äiti, äiti, äiti!

Rääpäleen kanssa katselimme kuvakirjaa ja siinä paloauton kuvaa.
- Mikä toi on?
- Se on paloauto.
- Ei ku lentokone!
- No eikä ole. Pa-lo-au-to.
- Ei ku len-to-ko-ne.
Nätisti rääpäle tavutti.

Mukelolla näyttäisi nykyään olevan jonkinlainen oma näkemyksensä vaatteista. Monena aamuna hänellä ja miehellä on ollut erimielisyyttä siitä, saako hän laittaa puistoon turkisvuoriset nahkarukkaset vai pitääkö plussakelillä käyttää muovipinnoitettuja rukkasia. Samaten mukelo on sitä mieltä, ettei hän voi liituraitapukunsa kanssa käyttää formula-autokravattia, vaan tummansininen valkoisilla pienillä ruuduilla varustettu menee liituraidan kanssa, kun taas neuleliivin alle voi sen formulakravatinkin laittaa.

Typy on aloittanut puhumisensa samankaltaisesti kuin rääpäle, eli nyt tulee jo muutamia selviä sanoja, ja lisäksi on sellaisia vähän sinne päin -sanoja. Niinpä typynkin kanssa voi välillä käydä dialogia:

Typy konttaa minua kohti ja istahtaa, sitten hän ojentaa kätensä.
- Pysähdyit liian kauas.
- EN!

Minä miehelle:
- Mulla ois tämmönen [typy] kimpussa, otatko?
Typy:
- Ei haittaa.

Rääpäle typylle:
- Sano kukkuu!
- EN!

Typy luvattomia tehdessään hokee itselleen:
- Älä-älä-älä-älä.

Melkein kuin sketsi:
Rääpäle käveli. Lattialla oli paperi johon rääpäle kompastui. Paperi lennähti eteenpäin rääpäleen kaaduttua. Rääpäle nousi pystyyn ja ohitti paperin, kääntyi katsomaan viattoman näköistä paperia ja sanoi:
- Tuu mukaan!

Mukelo taas tunnisti liikutuksen tunteen ilmeisesti ensimmäistä kertaa elämässään, totesi minulle kun kaappasin hänet syliini kesken kiukunpuuskansa: "Minä näytän surulliselta kun sinä olet niin kiltti."

Perustelu tuhmien tekemiselle, johon oli taas vaikea sanoa yhtään mitään: "Halusin olla tuhma, ettei joulupukki toisi taas lahjoja."

Legot ovat vallanneet alaa tässä perheessä aika paljon. Mukelo aloitti pikkulegoilla rakentelun 2,5-vuotiaana, rääpäle 1,5-vuotiaana ja typy näköjään 0,5-vuotiaana. Typy ei toki saa yksin niillä leikkiä, vaan hän pääsee legohuoneeseen vain aikuisten mukana. Olen yrittänyt tarjota hänelle leikittäväksi isoja paloja, joita ei voi niellä, mutta typyn suurin huvi on työntää molemmat kädet legolaatikkoon ja sekoittaa legoja. Siinä äänessä on kieltämättä jotain äärettömän vetoavaa. Typy on toki myös ymmärtänyt, että niitä palasia kuuluu kiinnittää toisiinsa, vaikkei hänen motoriikkansa riitä vielä edes duplojen kiinnittelyyn. Niinpä hän on koko ajan tarjoamassa muille kiinnitettäviä paloja. Minun rakentamaani autonpohjaan hän yritti kiinnittää kattolevyn, jolloin ihmettelin ääneen mitä hän oikein yritti. Mukelo vastasi typyn puolesta:
- 'Typy' varmaan luuli, että se oli melkein valmis.

Rääpäle taas harrastaa satujen kertomista. Peikkoira on yksi hahmo, joka valitettavasti rääpäleen ääntä käyttäen mm. pelottelee sekä typyä että mukeloa.

Leikkihuoneen tragedioita ja selityksiä niille: "Törmäsin 'Rääpäleeseen' kun se oli ovi ja minä en avannut ovea."

Mukelo taas on löytänyt tietokonepelit. Yllättävän taitava tuo on, ja surffaa pelisivuilla sen verran nopeasti ja näppärästi, että koko ajan täytyy olla valvomassa, ellei käytössä olevassa pelissä ole jotain tunnistettavaa taustamusiikkia, jonka katkeamisesta tietää, että nelivuotias on lähtenyt surffailemaan. Rääpäle tietenkin katsoo vierestä, ja olisi toissapäivänä itsekin halunnut vähän pelata. Totesin, ettei hän alle kaksivuotiaana mitenkään vielä osaa itse pelata, mihin rääpäleellä oli sekunnissa ratkaisu valmiina:
- Äiti osaa.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Typy on tarkka. Leikkii itsekseen ihan mielellään, mutta jos vilkaiset häntä niin, että hän sen huomaa, ja sen jälkeen käännät katseesi pois, siitä alkaa huuto. Luokittelee vissiin noraamiseksi. Seisomaan ilman tukea typy nousi tyylikkäästi juuri rääpäleen 2-vuotispäivänä, ettei vain isoveli veisi kaikkea huomiota.

Mukelon uni: "Äiti, näin pelottavaa unta. Siinä oli taikuri, jonka joku roisto maalasi vihreäksi. Sitten se taikuri suuttui ja taikoi meidän kodin tiiliseksi sisältä. Katto, seinät, lattiat ja kaikki huonekalut, jopa lelut, oli tiiltä ja ihan karheaa. Kun taas äiti yritti taikoa taikurin kukaksi, taikuri taikoi äidinkin tiiliseksi. Kaikki olivat surullisia, koska 'Mukelon' taikasauva ei ollut tarpeeksi vahva, joten kaikkea ei saatu taiottua ennalleen. Lopulta Jussi sai äidin taiottua ennalleen, jolloin äiti taikoi koko kodin ennalleen."

Mukelon hämmentävä raportti:
Mukelo ja rääpäle asuvat Kalliossa, kaupungissa jossa on paljon autoja. Siellä heillä on oma kaksio, jossa on kaksi olohuonetta, tietokone jossa autopeli ja kauko-ohjattavia formula- ja monsteriautoja. Kuulemma he menevät sinne yöllä.

Mukelo ilmoitti olevansa susi ja että rääpäle on lammas. Sitten mukelo haukkasi leikisti rääpäleen päästä palasen. No, suden ja lampaan äiti alkoi luonnollisestikin tekoitkeä, jolloin susi sylkäisi palasen ulos suustaan ja lammas otti sen ja taputteli takaisin paikoilleen omaan päähänsä. Ei tarvinnut enää itkeä.

Mukelo päätti sitten puistossa ottaa yhteen kouluikäisten poikien kanssa, ei toki fyysisesti vaan sanallisesti. Kinastelu oli koskenut sitä, onko mukelo iso vai pieni poika. Omasta mielestään toki iso, mutta ala-asteikäiset olivat toista mieltä. Puistotäti oli kuulemma yrittänyt karkottaa koululaisia pois kiusaamasta pienempiään, mutta mukelon itsetietoisuus esti heitä antamasta periksi edes puistotädille.

Hankin jokin aika sitten viisi valkoista lastennaamaria, joille sitten maalasin kasvot, yhdet vihaiset, yhdet surulliset, yhdet iloiset, yhdet feminiinisesti meikatut ja yhdet parrakkaat miehenkasvot. Pojat päätyivät siihen, että vihainen naama esittää Lapaniinaa (pikku kummitus Lapasen pikkusiskoa) ja käyttivät sitä ja surullista naamaria jatkuvalla syötöllä. Eniten epäsuosiossa olivat iloiset kasvot ja parrakkaat. Jossain vaiheessa mukelo myös ilmoitti, että minun itseni täytyy jatkuvasti käyttää sitä naisnaamaria, että näytän kauniimmalta...
Naamareiden hankinta liittyi kummalliseen ongelmaan, joka paljastui siitä kun mukelo oli pahoittanut mielensä jostain ja yritin lohduttaa, mutta totesin sitten jossain vaiheessa, että ellei mukelo itse edes vähän yritä kohentaa mieltään, ei minun lohduttamisestani oikein ole apua. Silloin mukelo totesi, että on kivaa olla surullinen. Kun asiaa ajattelee, niin kyllähän välillä on ihan kivaa velloa mielipahassa, mutta liian usein sille ei kannata antaa valtaa, tai siitä tulee koko persoonaa ilmentävä käyttäytymismalli. Niinpä hankinkin nuo naamarit tunteidenkäsittelyn apuvälineiksi, joten ei liene yllättävää, että juuri vihainen ja surullinen naamari tulivat niin suosituiksi.

Lapaniinasta on tullut rääpäleen esikuva. Sinänsä vähän harmillista, koska Lapaniinan perusominaisuuksiin kuuluu sietämätön käytös ja kaikkinainen pahanteko. Kylvyssä ollessaan rääpäle käänsi hanan valuttamaan vettä lattialle ammeen ulkopuolelle, ja kun olin aikeissa torua, rääpäle taputteli pikaisesti päähänsä valtaisan vaahtokerroksen ja ilmoitti: "Ippe on Lapaniina!" Toruminen muuttui hillittömäksi nauruksi.

"Miksi supernainen pyydystää helikoptereita?"
Jouduin vähän aikaa miettimään, että mistä ihmeestä tuo kysymys oikein tuli, kunnes tajusin itse luoneeni pohjan sille. Annoin miehelle 40-vuotislahjaksi kauko-ohjattavan helikopterin, ja mies on järjestänyt meille runsain mitoin lentonäytöksiä. Minä ja lapset istumme sohvalla ihailemassa, paitsi typy, joka parhaansa mukaan yrittää pyydystää helikopteriparkaa. Minä olen niissä yhteyksissä nimitellyt typyä vuoronperään Godzillaksi ja supernaiseksi. Tässä yhtenä päivänä rääpäle istuskeli rauhallisena sohvalla ja minä kysyin mitä hän siinä oikein odotti. "Ennetään ennokoneella!" rääpäle heti vastasi.

Aamuna eräänä rääpäle ilmoitti isille: "Anna minulle makka[ra]leipää ja paajon [j]uustoa, älä keitä puuroa enää."

Mukelon poissaolot muuttuvat koko ajan vaikeammiksi rääpäleelle. Nykyään tuo odottaa veljeään koko ajan kotiin ja olisi kovasti lähdössä mukaan. Toiveajattelusta seuraa suorastaan kuuloharhoja, tyyliin: "Popu toitti kelloa, mennään äiti avaamaan ovi."
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Jatkan vielä toisenkin viestillisen tänään, kun muuten hukun muistiinpanoihini.

Päivänä eräänä kävelimme saaren ympäri, ja matkan varrelta mukelo löysi tyhjän kotilonkuoren. Hän ihasteli löytämäänsä etanaa, kun minä sitten menin möläyttämään totuuden, että jäljellä oli vain pelkkä kuori, koska joku lintu oli syönyt etanan sieltä sisältä. Mukelo katseli kauhistuneena ympärilleen ja kysyi syyttävästi varpusta osoittaen "oliko se tuo lintu?" Totesin, että tuskin, koska varpuset ovat niin pieniä ja että todennäköisesti syyllinen oli joku varis. Mukelo oli sitä mieltä, että etanat ovat liian kauniita syötäviksi, johon minä totesin, että jos on ihan kauhea nälkä, niin joskus on ihan pakko syödä jotain kaunistakin. Mukelo itki jo siinä vaiheessa ja totesi, että etanan olisi pitänyt tulla meille turvaan. Totesin sen olevan liian myöhäistä, jolloin mukelo ilmoitti, että hän haluaa kaikkien löytämiemme etanoiden muuttavan meille asumaan. Totesin ettei se olisi ihan järkevää, mutta lupasin mukelon saavan kotiin pari akaattikotiloa. Näin sitten kävi, joten nyt meillä on kotona kaksi kotiloa. Mukelon mielestä ne ovat kauniita, mutta rääpäle haukkuu niitä jostain syystä tuontipelleiksi. Kun yritin selittää rääpäleelle etteivät ne ole mitään pellejä vaan etanoita, muutti rääpäle haukkumasanan tuontipelle-etanoiksi. Kun sitten jossain vaiheessa otin kotilot ulos terraariosta esitelläkseni niitä mukelolle, rääpäle oli kärppänä paikalla ja haukkaili teatraalisesti suullaan niitä kohti kuin mikäkin valtava varis. Mukelo kiljui täyttä kurkkua koko shown ajan ja vaati minua laittamaan ne rääpäleeltä turvaan terraarioon.

Rääpäle harrastaa muutenkin jatkuvaa teatteria. Yhtenä päivänä hän hyppi sängyssä ja kaatuili teatraalisesti typyn eteen. Minä kielsin, ettei hän kaatuisi typyn päälle, mutta typy oli eri mieltä ja huuteli innoissaan "hyppää, hyppää!" Typy ei ole pahemmin autossa ajanut, mutta jokin aika sitten laina-autolla ajaessamme typy sitten karjui suoraa huutoa turvaistuimessaan. Kun hän ei karjumalla saanut viestiä perille, siirtyi hän karjumaan sanoja ihan vaivatta: "avaa, avaa!" On aika mielenkiintoista, että siinä missä rääpäle ei vieläkään osaa sanoa omaa nimeään kunnolla, typy kyllä osaa sanoa rääpäleen nimen. Jostain syystä typy kuitenkin kutsuu myös mukeloa ja omaa peilikuvaansa rääpäleen nimellä, eli jokin hahmotusongelma siinä vielä on.

Typy on tehokas liikkuja ja kiipeilijä, joka valitettavasti osaa jo kiivetä esim. meidän sänkyymme ja sohvalle, eli putoamisvaara on melkoinen. Yhtenä päivänä hän kuitenkin testasi mielenkiintoista teoriaa ja yritti nostaa itse itsensä sänkyyn nostamalla itseään omin käsin niskansa takaa. Kiukustui kun ei onnistunut.

Sukulaisissa taas tapahtui mielenkiintoisia. Mukelo ja eräs toinen sukulaislapsi päätyivät serkkupuoltensa pelottelemiksi. Ala-asteikäisillä pojilla oli erilaisia naamareita, peruukkeja ja pukuja, joilla he säikäyttelivät noita kahta. Isot pojat jäivät tempustaan kiinni sillä, että mukelo piti puoliaan karjuen heille suoraa huutoa kieltoja. Huuto oli niin kova, että se kuului alakertaan useiden suljettujen ovien läpi. Minä sitten selvittelin tilannetta, ja kävi ilmi, etteivät isot pojat varsinaisesti olleet edes noteeranneet pikkupoikien pelkäämistä ennen kuin mukelo alkoi karjua. He olivat vain huvitelleet keskenään, joten päädyinkin sitten keskustelemaan mukelon kanssa siitä, että kannattaako naamareita sinänsä pelätä, kun tietää että niiden takana on niitä ihan tuttuja ja turvallisia sukulaispoikia. Mukelo totesi että kannattaa pelätä. Minä yritin vedota mukelon omiin mielialanaamareihin ja totesin, etteihän mukelo itse muutu vihaiseksi sen vihaisen naamarin sisällä tai surulliseksi sen surullisen sisällä. Mukelo totesi, että kyllä hän muuttuu, ja samalla lailla nuo sukulaispojat muuttuvat pelottaviksi pelottavien naamareiden sisällä. Mukelo taitaa olla liiankin eläytymiskykyinen.

Rääpäleen kieli on välillä aika haastavaa tulkittavaksi. Minulla meni pitkään tajuta mistä oikein oli kyse, kun rääpäle ilmoitti että "iuuetti tulee". Se oli raportti siitä, kun typy työnsi käsillään sanomalehteä lattiaa pitkin. No, lopulta tajusin, että kyseessä oli tietenkin liukulehti.

Rääpäle kutsuu isiään Jutiksi, johtuen tietenkin siitä, että mukelo tekee niin melko usein, ja minä jatkuvasti. Mukelo valikoi, kutsuen vaihtelevasti Jussiksi, Jussi-isiksi ja isiksi (oma isä on toki aina isä ä:llä). No, rääpäle tietenkin kopioi tuossakin mukeloa, joten hänkin sanoo mukelon isää isäksi. Tässä päivänä eräänä rääpäle sitten katsoi aiheelliseksi raportoida mukelon isälle, että "Jut... ...iti meni vettaan." Jäin miettimään, että miksiköhän rääpäle katsoi aiheelliseksi tuossa yhteydessä korjailla terminologiaansa.

Kompastuin rääpäleen lelukissaan. Totesin etten huomannut sitä, mutta rääpäle näytti silti äkäiseltä. Onneksi lopulta tajusin pyytää anteeksi, sillä se sai rääpäleen suorastaan riemastumaan. Kerrankin se taho, joka yleensä laittaa muut pyytelemään anteeksi toisiltaan, joutui itsekin tekemään niin.

Legohuoneriita by rääpäle: "Popu, pue paita päälle!"

Mies: "Typy, sinun kyntesi pitää leikata."
Typy: "Eikä! Älä!"

Rääpäle: "Patteri loppui."
Mies: "Mitäs sitten pitää tehdä?"
Rääpäle: "Autolle ruokalappu päälle."
Vähän ajan päästä: "Titte loppu benta, ei pytty ajaa."

Jostain syystä rääpäle harrastaa paljon pantomiimeja, joissa hän leikkii kuvitteellisilla esineillä. Testasin kerran ilmiötä niin, että heitin rääpäleelle nopeaan tahtiin paljon näkymättömiä palloja. Rääpäle otti kovasti koppeja, kunnes lopulta näkymätön pallokasa putosi hänen käsistään, mistä seurasi itku. Toinen eläytyjä tässä perheessä.

Tämä uutinen Munchin huudosta sai minut kysymään mukelolta, mitä mieltä hän on kyseisestä teoksesta. Kuulemma se on hieno, koska tuossa ei ole aaltoa eikä vettä vaan ihminen. Se huutaa koska siitä itsestään tuli aalto ja se pelkää että sen pää uppoaa. Pitää ilmeisesti olla joko nelivuotias tai taidekriitikko nähdäkseen ensisilmäyksellä teoksen huikean sisällön.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Mukelo ei ole ollut kovin sairastavaa sorttia. Tajusin sen erityisen hyvin siitä, kun tänä keväänä koko troikalla oli peräkanaa oksennustaudit. Kun mukelo sitten sairastui, hän juoksi itkien olohuoneeseen, huutaen jotain mikä kuulosti "me kuollaan". Mies oli onneksi niin nopeaälyinen, että tajusi kantaa mukelon pikavauhtia vessaan, minne oksennus sitten tulikin lattialle. Jälkeenpäin kun ihmettelin miksi mukelo oli pelännyt meidän kuolevan, hän ilmoitti sanoneensa "mä kuolaan". Ei siis edes tuntenut sanaa oksentaminen, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää, kun oksennustauteja on ollut vain kaksi, molemmat yksivuotiaalla mukelolla.

Typylläkin alkaa olla jo jonkinasteinen sanavarasto, äiti, iti, tti (kiitti), päivää, ei, älä, hyppää, avaa, 'Rääpäle'. Rääpäleen puhe puolestaan on ihan viime päivinä alkanut saada niitä aiemmin puuttuneita konsonantteja, vaikka välillä vieläkin saa tosissaan leikkiä onnenpyörää ja arvailla konsonantteja: Rannoauru ex=Tyrannosaurus Rex, äeetaan=yläkertaan, una uoli eni tolo=junan tuoli meni tuohon.

Vanhempieni luona ollessaan pojat olivat leikkineet jääkaappimagneeteilla ja vetäneet ne kaikki oven alalaitaan. Isäni sitten oli ihmetellyt mitä he olivat tekemässä. Mukelon kommentti: "Ei me tehty mitään, painovoima vaan veti ne alas." Niinpä tietenkin...

Vappureissu vanhempien mökille oli taas maailmaa avartava...

Isäni halusi katsoa uutisia aattona ja perusteli sillä, että pitäähän saada selville josko Manta sai lakkinsa. Kun uutisissa sitten heti alussa oli kerrottu lakituksesta, totesin että telkkarin voisi sulkea, kun isä jo sai selville haluamansa. Silloin mukelo sanoi, ettei telkkaria saa sulkea, koska hän haluaa tietää mitä se mies vielä aikoo sanoa. Mukelo tuijottikin uutisia lähes hartaana, ja kun lukija totesi, että "Talvivaara upposi 4%" mukelo kysyi "miksi?" Totesin, että varmaan siksi, että yhdestä lammikosta oli löytynyt kuolleita lintuja. Mukelo: "Oliko ne kaksi kuollutta ankkaa?" Minä: "Ei. En muista mitä lintuja ne olivat, mutta ainakin niitä oli enemmän kuin kaksi." Sinänsä kyllä tajusin heti, että mukelon korviin tuo uutistenlukijan lause kuulosti aivan erilaiselta kuin aikuisen korviin, kirjaimellisesti otettuna talvivaaran uppoamisessa on suorastaan jotain runollista, ehkä kyseessä voisi olla upottavien ja katoavien keväthankien synonyymi.

Mukelon ja rääpäleen toisistaan huolehtimisen tarve on myös vaikuttavaa. Kun tulimme mökille ja pysäköimme parkkipaikalle, on näköala lapsen silmin aika huikaiseva. Alle metrin korkeudelta katsellessa näyttää siltä, että parkkipaikka päättyy suoraan mereen, vaikka todellisuudessa reuna on vain pystysuora kallioreunama, jonka vieressä on maata pari metriä alemmalla tasolla ennen vettä. Parkkipaikalta johtaa polku alemmalle tasolle, mistä pääsee mökille. Mukelo lähti jo edeltä polkua pitkin mökille, jolloin rääpäle huusi kauhistuneena "Popu meni veteen!" Piti tosissaan rauhoitella rääpälettä ja näyttää hänelle, että mukelo oli aivan turvassa parinkymmenen metrin päässä polulla. Myöhemmin taas kun olimme isäni ja rääpäleen kanssa lähdössä viemään vesuria korjattavaksi, mukelo hätääntyneenä kielsi rääpälettä lähtemästä mukaamme, koska vesuri voisi kuulemma leikata rääpäleen jalat poikki. Rääpälekin katsoi paremmaksi jäädä mukelon seuraan mökille kuultuaan moiset teoriat.

Kun taas mies oli menossa rantaan käsien pesulle, mukelo kielsi häntä pissaamasta veteen, koska se alkaa haista. Taisi vielä muistaa viimekesäiset kiellot lätäkköleikkien yhteydestä. Mukelo ei kuitenkaan jäänyt seuraamaan tilanteen etenemistä sen tarkemmin, vaan tuli raportoimaan minulle, että mies putosi veteen. Olinhan minä varoittanut mukeloa, ettei rantaan saa mennä yksin, ettei putoa veteen. Onneksi mukelon teoria ei sentään ollut toteutunut.

Typy puolestaan on alkanut tehdä havaintoja esineiden häviämättömyyden laista. Hän istui isänsä sylissä ja riisui toisesta jalastaan sukan. Sen hän pudotti lattialle tuolin viereen. Sitten hän riisui sukan toisestakin jalastaan ja kurkisti se kädessään lattialle nähdäkseen, oliko toinen sukka edelleen siellä. Oli se. Sitten hän pudotti toisen sukan tuolin toiselle puolelle, varmisti vielä ensimmäisen sukan olevan alkuperäisellä paikallaan (oli se) ja lopuksi vielä molemmat jalkansa, josko niihin olisi jossain välissä ilmeistynyt uudet sukat. Ei ollut.

Mies käyttää lähes aina mustia housuja, mistä muodostui yllättävä ongelma mökillä. Siellä hänellä nimittäin oli jalassaan harmaat farkut, kun taas isälläni oli jalassaan hyvin tummansiniset, lähes mustat farkut. Pöydän alla sopivaa syliä valitessaan typy erehtyi käytännössä aina pyrkimään isäni syliin, ja kauhistui aina yhtä paljon tajutessaan, että syli oli täysin väärä.

Toinen mökkiyö muodostui keskikohtalaisen haasteelliseksi, mikä oli täysin rääpäleenpenteleen syytä. Nukuimme saunakamarissa, ja mies oli vielä saunassa, kun minä olin laittamassa troikkaa nukkumaan. Typy nukahti ihan hyvin, mutta rääpäle kömpi viereeni lattialla olleelta patjalta ja alkoi osoitella ikkunasta ulos huudellen: "Iiviö tulee tuolta! Mene poit iiviö!" Mukelo alkoi vauhkoontua jo siinä vaiheessa, ja yritin komentaa rääpäleen takaisin patjalle mukelon viereen. Rääpäle siihen: "Ei tiellä ole Popua, tiellä on pikku-äiti!" Väite kuulosti jo minunkin korviini aika epämukavalta, joten kun mies palasi uimasta ja tömisteli terassilla, mikä sai mukelonkin pomppaamaan paniikissa meidän sänkyymme, en hennonnut pakottaa poikia lattiapatjalle. Lopputuloksena troikka nukkui parisängyssä ja minä ja mies silakoina yhden hengen patjalla.

Kotiin palattuamme luin päivänä eräänä tätä uutista: http://www.taloussanomat.fi/kansantalou ... 1229334/12 Mukelo ihmetteli kuvaa ja kerroin siinä olevan kreikkalaisia. Vähän myöhemmin samana päivänä mukelo huusi minulle: "Äiti, tää yks pikkuriiviö estää mua tekemästä töitä!" Menin ihmettelemään mitä töitä mukelo oikein oli tekemässä ja löysin hänet rakentamasta valtavaa muuria leikkihuoneen ja olohuoneen välille. Siinä oli minipiano, leikkiliesi, lelulaatikko ja kaksi säkkituolia. Ihmettelin mitä hän oikein rakensi, ja hän ilmoitti rakentavansa estettä, etteivät ne kreikkalaiset pääse tänne. Tuli kummasti mieleen se EY-mörkö vuosien takaa, jota pikkusiskoni pelkäsi ja joka kuulemma asui kellarissamme.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

OSA 1

Typy aloitti puistotädillä tuossa toukokuun puolessavälissä, joten totuttelujakson ajan olin mukana ja pääsin havainnoimaan myös poikien puistokäyttäytymistä. Yhtenä päivänä puistotädin tyttö istui liukumäen portailla laulamassa. No, rääpäle meni ehdotuksestani tytön viereen ja he lauloivat siellä pitkään kaksiäänisesti omaa laa-laa-laa-lauluaan. Jonkin ajan kuluttua kaksi keinuissa keinunutta lastakin yhtyi lauluun, ja myöntää täytyy, että itsekin olisin halunnut osallistua, koska kokonaisuus oli jotenkin niin vetoava. En kuitenkaan kehdannut.

Mukelolla puolestaan on puistossa useampikin ihailijatyttö, joihin mukelo osaa jo suhtautua kuin iso poika konsanaan. Usein jos joku tyttö yrittää ehdottaa jotain leikkiä, niin mukelo siihen: "Eikä, se on ihan tyhmää." Tai esim. kerran kun yksi tyttö oli lähdössä kotiin, mukelo tuli raportoimaan minulle: "A lähti kotiin, joten minä olen iloinen." Minä ihmettelin miksi hän siitä niin iloinen oli, johon mukelo: "No koska A on sellainen kiusankappale!" Niinpä tietenkin.

Typy sopeutui melko nopeasti puistoon, etenkin kun sieltä löytyi niitä kävelykärryjä, sillä vaikka typy jo maaliskuussa seisoi ilman tukea, hän oli kesäkuun alkupuolelle asti varma siitä, ettei hän osaa kävellä, ja käveli vain vihaisena ihan vahingossa. Kävelykärryjen kanssa hän kuitenkin käveli mielellään, tai istui sellaisen kyydissä kun mukelo työnsi. Mukelo piti muutenkin typystä aina puistossa huolta, yhtenä päivänä hän oli ilmoittanut puistotädille lähtevänsä typyn kanssa kahdestaan kotiin, mutta että rääpäle sai jäädä vielä puistoon tädin kanssa. Sattuneesta syystä mukelon ehdotus ei sentään ollut tädille kelvannut...

Toukokuussa kävimme tuttavaperheen luona bileissä. Heillä on aitaamaton takapiha, mistä alkaa hyvä kiipeilykallio, joten kielsin mukeloa menemästä grillin lähelle, mihin tuo vastasi heti "en mene". Seuraavaksi kielsin mukeloa katoamasta minnekään, minkä seurauksena mukelo pälyili epäilyttävän näköisesti ympärilleen ja kysyi pahaenteisen kuuloisesti "miksi en?" Kohtuullisen hyvin tuo sentään pihapiirissä pysyi, vaikka hän kerran olikin yrittänyt avustaa rääpälettäkin kiipeilykalliolle, lopputuloksena se, että rääpäleeltä oli kesken kaiken loppunut uskallus tai kiipeilytaito, joten hän jäi jumiin keskelle kalliota. Kyseisen perheen lapsi puolestaan loppuillasta heitti hiekkaa mukelon silmiin. Minä näin miten mukelo vaivihkaa putsaili silmiään puskan takana ja ihmettelin mistä oikein oli kyse. Vastaus tuli todenmukaisena, jolloin ihmettelin miksei mukelo tullut pyytämään apua. Kuulemma hän halusi edelleen olla ulkona hiekanheittelijän kanssa, ja minulle hiekanheittelystä kertominen olisi saattanut johtaa siihen, että pojat olisivat joutuneet tulemaan sisälle. Pari päivää myöhemmin kotona mukelo kysyi saisiko hän mennä yksin ulos. Minä tiedustelin minne hän oikein oli menossa, ja vastaukseksi tuli kyseisen tuttavaperheen hiekkalaatikko. Totesin ettei hän voi mennä sinne yksin, sillä eihän hän edes tiedä miten sinne päästään. Mukelo siihen, että kylläpäs tietää: "Ensin mennään metrolla, sitten bussilla ja sitten vähän kävellään." Luulen, että tuo poika ihan oikeasti olisi löytänytkin perille, jos vain bussikuski päästäisi alle viisivuotiaan yksin kyytiin. Ihan varmuuden vuoksi katsoin parhaaksi opettaa mukelolle kotiosoitteemme, jotta hän voi ottaa taksin kotiin mahdollisen karkumatkan päätteeksi. Osaa sen edelleen.

Mukelonpentele purki leikkihellan alkutekijöihinsä, ilmeisesti selvittääkseen sen rakenteen. Tajusi jälkeenpäin, ettei osaakaan korjata, jolloin päätti kätkeä sen palasina vaatehuoneeseen. Ovela pentele.

Eräänä yönä mukelo oli nähnyt painajaista, jossa mukelo pelasi tietokoneella ja typy tuli painamaan nappulaa. Nappulaa painettuaan typy oli kuulemma imeytynyt tietokoneen sisälle. Ehkä siksi mukelon omakin pelaamisinto on laantunut lähes nollaan, tai sitten se johtuu kesästä ja oikeudesta mennä omillaan puistoon.

Minä noteerasin jossain vaiheessa, että minulle on jostain syystä luontevampaa pussailla typyä kuin poikia. Sinänsä kyllä pussailen poikiakin, mutta ehkä se, että typy reagoi erittäin voimakkaasti kaikkiin sosiaalisiin kontakteihin, jotenkin saa minut hänen kohdallaan erityisen aktiiviseksi pussailijaksi ja puhaltelijaksi. Tajuttuani tuon aloin tarkkailla miestäni, ja huomasin ettei hän itse asiassa pussaile poikia ollenkaan, vaikka he sylissä viettävätkin aikaansa, kun taas typyä hänkin pussailee. Joko tuo johtuu typyn omasta käytöksestä tai sitten se on tarttunut minulta. Mainitsin asiasta miehelle, joka ilmeisesti sen seurauksena jonain päivänä pussasi kerran rääpälettäkin poskelle. Rääpäle purskahti ällistyksestä itkuun ja komensi pussaamaan minua.

Kyselin mukelolta mitä hän aikoo tehdä aikuisena. Mukelo ei oikein osannut vastata, ilmeisesti koska hän on hahmottanut jo sen, että elämä itsessään asettaa tiettyjä rajoitteita, eikä hän itse välttämättä ihan tiedosta niitä kaikkia. Rääpäle sekaantui keskusteluun ja ilmoitti, että isona hän aikoo tehdä Lapanina-koneen (eli huonosti käyttäytyvän kummitusrobotin). Se inspiroi mukeloakin ilmoittamaan, että hän aikoo rakentaa isoja kilpa-autoja, jotka eivät ole mitään leluja.

Eräänä aamuna pukiessani rääpäle osoitti rintaliivejäni ja kysyi "mikä toi on?" Vastasin, että se on tavallaan vähän niinkuin paita. Rääpäle katseli liivejä pää vinossa ja totesi lopulta: "Te on tittipaita." Kuinkas muutenkaan. Ilmeisesti täytyy käyttää oikeaa terminologiaa tai terminologia uudistuu pikavauhtia.

Ostin jokin aika sitten vinon pinon Astrid Lindgrenin kirjoihin perustuvia elokuvia. Mukelon kanssa sitten katsoimme niitä, ja vaikka ikäraja on vain 3 niissä joita katsoimme, välillä kyllä mietti niiden olevan pelottavalla tavalla aikansa lapsia. Niissä oli sellainen määrä fyysistä väkivaltaa, että itseänikin hirvitti. Esimerkiksi Eemeli-elokuvien ajan mukelo kyseli koko ajan miksi ihmiset siinä toimivat kuten toimivat, joten jouduin jatkuvasti selittämään elokuvan psykologisia ja käytännöllisiä syy-seuraussuhteita. Mutta siinä vaiheessa kun huutokaupassa syntyi aikuisten miesten välinen joukkotappelu, jossa lähes kaikki vuosivat verta, mukelo ei kysynyt mitään, katsoi vain. Luulen, ettei hän halunnut ymmärtää joukkotappelun syy-seuraussuhteita ja jätti ihan siksi kysymättä. Marikissa puolestaan oli Marikin ja hänen luokkakaverinsa välinen tappelu, jossa Marikin nenästä alkoi vuotaa verta. Mukelo kysyi millä se toinen tyttö oikein löi Marikkia, ja totesin, että kädellään. Mukelo siitä, että mitä tytön kädessä sitten oli, ja minä siihen, ettei mitään. Pelkällä kädellä on mahdollista saada toisen nenästä vuotamaan verta. Mukelo lähti pois huoneesta ja ilmoitti, että sitten hän ei halua katsoa.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

OSA 2

Kävimme toukokuussa myös Huimalassa, missä olen kerran aikoja sitten käynyt mukelon kanssa. Isojen puolen kiipeilytelineissä siellä on erittäin korkeat portaat, ilmeisesti jotta pikkulapset eivät yksin pääsisi sinne. Rääpäle tietenkin yritti koko ajan päästä mukelon perässä niihinkin, ja kun mukelo huomasi sen, hän yritti ensin vetää rääpälettä käsistä ylös, mutta kun voimat eivät riittäneet, kiipesi hän alas nostamaan rääpälettä kainaloista. Sillä menetelmällä nuo sitten kiipesivät yhdessä, ja olin aika vaikuttunut siitä, että tuo "pikkuveljeä ei jätetä" -asenne tuli ihan automaationa. Autoradalla mukelo oli aivan suvereeni, hän hallitsi ohjaamisen ja kaasun painamisen ihan vaivatta, ja rääpäle istui kyydissä mukelon ajaessa. Vasta jälkeenpäin huomasin autoradan aitaan kiinnitetyn lapun, jossa luki, että alle viisivuotiaiden kuuluu ajaa vanhempien kanssa. Rääpäle taas oli oikeasti taitava ilmakiekkopöydissä. Mukelo huomasi, että vastustajan maaliin on vaikea osua ja keskittyi tekemään omia maaleja, mutta kaksivuotias rääpäle voitti moneen otteeseen tosissaan pelaavan aikuisenkin. Mukelo oli pomppulinnassa, kun olimme siirtymässä pienten puolelle. Olin menossa kertomaan siitä hänelle, kun pomppulinnan liukumäen huipulla istunut noin kymmenvuotias poika juuri oli ehdottamassa mukelolle, että mukelon pitäisi juosta mäki alas ja hän voisi antaa vielä selästä vauhtia. Mukelo totesi, ettei niin saa tehdä kun silloin voi mennä luita poikki ja liukui normaalisti alas. Selvästi mukelosta löytyy ihan toimiva itsesuojeluvaistokin.

Poikien mielikuvitusleikeissäkin alkaa olla jo kunnon tarinan juonta. Tässä yhtenä päivänä nuo leikkivät, että kangasnavetta oli auto, jolla he autoilivat (mukelo veti rääpälettä navetalla kuin pulkkaa) järven rannalle ja asettuivat siellä autoon nukkumaan. Järvi oli sinisistä peitoista tehty sängyn ja lipaston väliin tehty poukama. Yöllä mukelo kuulemma nukkui niin sikeästi, että hän vahingossa kierähti kyydistä veteen, mistä rääpäle sitten sankarillisesti pelasti hänet.

Päivänä eräänä tiedustelin pojilta, haluavatko he jälkipalaksi pullaa vai jätskiä.
Mukelo: - Jätskiä!
Rääpäle: - Pullajätskiä!
Mukelo: - No ei mitään pullajätskiä...
Rääpäle: - Mutta minä haluan!

Yhtenä sunnuntaina satoi kaatamalla, jolloin mukelo ja rääpäle ilmoittivat haluavansa ehdottomasti puistoon. No, kuravaatteet päälle ja minulle sadetakki ja saappaat, ja siellähän olimme. Molemmat pojat syöksyivät jättiläismäisiin lätäköihin läträämään, rääpäle istuutui yhden lätäkön syvimpään kohtaan. En kieltänyt, sillä pyykkiähän siitä vain tulee. Vähän ajan päästä paikalle ilmestyi toinen äiti kahden lapsensa kanssa, sekä puistotäti omansa kanssa. Heidän lapsillaan ei ollut kunnon kuravaatteita, mutta alta aikayksikön puistotädinkin tyttö istui isossa lätäkössä. Toinen äiti sai kontrolloitua omia lapsiaan ihan hyvin, mutta selvästi häntä alkoi vaivata, kun hänen lapsillaan ei siinä tilanteessa ollut yhtä hauskaa, joten lopulta hän usutti ihan itse molemmat lapset lätäkköön. Vähän hän kyllä pohdiskeli istutettuaan yksivuotiaansa lätäkön pohjalle, että kärryt tuosta saattavat kyllä kärsiä. Mutta ilmeisesti se oli sen arvoista, sillä kun he olivat lähdössä, kyseinen yksivuotias alkoi huutaa raivosta heti jos häntä yritti nostaa lätäköstä. Kun on tarpeeksi kivaa, uhmaikäkin aikaistuu vuodella...

Mukelolle on myös selvinnyt, että valehtelemalla pääsee usein pälkähästä, etenkin jos leikit rääpäleen kanssa ovat liian rajuja. Tässä onkin sitten käyty läpi valehtelun dynamiikkaa oikein urakalla, kuten myös sanan luotettavuus merkitystä. Yritin selittää mukelolle ilmiötä mm. esimerkillä, jossa minä ilmoittaisin kiipeäväni seinää pitkin kattoon, ja kysyin olisinko minä luotettava jos sanoisin niin. Mukelo arveli, että saattaisin ollakin, kunhan ensin kiinnittäisin seinään vähän ruuveja. Uusi selitysyritykseni perustui siihen, että pojilla on kielto, ettei legohuoneesta saa tuoda legoja typyn ulottuville. Kysyin mukelolta, olisiko hän luotettava, jos hän sanoisi tuovansa legoja pois legohuoneesta, muttei oikeasti toisikaan, vaan jättäisi ne sinne. Hän ilmoitti, että olisi. Jälkeenpäin asiaa pohdittuani en itsekään ole varma, kumpi vastaus olisi ollut enemmän oikein. Riippuu sanan luotettavuus määritelmästä. Jos todenpuhuminen on luotettavaa, silloin hän ei tuossa tilanteessa olisi luotettava, mutta jos taas fyysiseen toimintaan liittyvien sääntöjen noudattaminen on luotettavampaa kuin sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvien sääntöjen noudattaminen, tavallaan hän tosiaan olisi luotettava. Tuossa tilanteessa hän kuitenkin jätti kokonaan huomiotta, etteivät hänen puheensa ja tekonsa esimerkissä olisi vastanneet toisiaan, ja sen vastaavuuden tärkeyttä on yllättävän vaikeaa selittää alle viisivuotiaalle.

Osittain tuo luotettavuuskeskustelu liittyy Linnanmäkireissuihimme tänä vuonna. Kesäkuussa kävimme mukelon kanssa kahdestaan siellä, kun seuraavan päivän uusintakierrosrannekkeet sai viidellä eurolla. Mukelo sai jo pikkuhupi-rannekkeen, jolla pääsee osaan ihan mielekkäistäkin laitteista, joten meillä oli kivaa ja olimme paikalla täydet kahdeksan tuntia. Törmäilyautoissakin mukelo osoitti käsittämättömän hyvän autonkäsittelytaitonsa. Kaasuun hän ei siellä ylettynyt, joten minun oli pakko huolehtia siitä, mutta vaikka pidin kaasun jatkuvasti pohjassa, mukelo ohjaili suvereenisti eikä törmäillyt, ellei joku muu ihan tahallaan törmännyt meidän kylkeemme. Mukelo bongasi myös paikanpäältä kolmen aikuisen kanssa liikenteessä olleen yksinäisen kuusivuotiaan ja lyöttäytyi yhteen heidän kanssaan, ja molemmilla näytti olevan todella hauskaa. Mukelo ilmoittikin jo muutamaa minuuttia tapaamisen jälkeen, että kyseessä on hänen paras kaverinsa, ja pojat kiertelivät aluetta kartan kanssa niin, että toinen piti kiinni kartan oikeasta reunasta ja toinen vasemmasta. Minä päädyin juttelemaan pojan seuralaisten kanssa, ja viimeiset pari tuntia menivätkin sitten heidän seurassaan. Seuraavana päivänä menimme paikalle koko perheen voimin, ja kuudes aistini käski minua kiinnittämään mukeloon yhteystietotarran. Eikä siinä sitten mennytkään paria tuntia kauempaa, ennen kuin mukelo lähti livohkaan ja oli yli puoli tuntia kateissa. Ehdin hälyttää vartijat ja kaikki, sillä eihän alle viisivuotiasta edes voi kuuluttaa tulemaan infotiskille, kun hän ei tiedä missä sellainen on. Lopulta kuitenkin löysin hänet itse, sillä kukaan ulkopuolinen ei ollut tajunnut hänen olevan eksyksissä, sen verran coolina hän oli vaellellut ympäriinsä ja käynyt niissä laitteissa, joihin pikkuhupi-rannekkeella pääsee ilman aikuisen seuraa. Kuulemma hän oli lähtenyt, koska rääpäle viivytteli liian pitkään autokarusellissa ja minä odotin häntä. Jälkeenpäin täytyi oikein havainnollistaa hänelle tapahtunut ajatusvirhe. Käytin kahta legopalaa, isoa ja pientä, jotka kotona sitten kipittelivät ympäriinsä samalla alueella toisiaan etsien ilman että koskaan kohtasivat. Sitten näytin, miten helppoa ison legopalan on löytää pieni legopala, kunhan pieni legopala vain odottaa paikoillaan, että iso ehtii paikalle. Mukelo tietenkin edellisen päivän seurauksena tiesi kaikki paikat Linnanmäellä, muttei ollut tajunnut, että vaikka tietääkin kaikki paikat, siitä ei seuraa, että tietäisi missä niistä paikoista äiti milloinkin sattuu sijaitsemaan. Toissapäivänä kävimme minä ja mukelo tuttavaperheen kanssa kolmatta kertaa Lintsillä, ja nyt mukelo keskittyi täysillä huolehtimaan siitä, missä minä milloinkin olen. Oppi vissiin ihan oikeasti mistä viimekertaisessa tapauksessa oikein oli kyse. Toissapäiväinen kymmenen tunnin keikka kyllä tuntui jo lihaksissakin, etenkin kun mukelo loppuillasta päätti, ettei hän enää käy missään muualla kuin vekkulatalossa, kerta toisensa jälkeen. Vinoa huonetta kierrettiin joko pitämättä kaiteista kiinni, tai pitäen kiinni mutta juosten jne.

Tätä viimeisintä Lintsipäivää edelsi vielä edellisen illan Korkeasaarireissu tuttavaperheen kanssa, eli keskikohtalaisen fyysistä toimintaa tämä kesänvietto näyttäisi olevan. Reissun jälkeen me aikuiset istuimme keittiössä kahvilla ja kaikki viisi lasta olivat kohtuullisen hiljaa leikkihuoneessa. Jossain vaiheessa tuttavaperheen isä katsoi aiheelliseksi käydä vilkaisemassa mitä leikkihuoneessa tapahtuu, ja sinnehän oli lasten sänkyyn rakennettu vallihauta sohvan ja nojatuolien istuintyynyistä ja säkkituoleista, asemasotaa käytiin pääosin pehmoleluilla. Ei ihme, että olivat katsoneet parhaaksi olla hiljaa, ettei hyvä leikki keskeydy tyhmien aikuisten takia. Kotiinlähdön aikaan tuttavaperheen poika ilmoitti, että hän haluaa jäädä meille asumaan. Uusi perheenjäsenemme joutui kuitenkin mielipahakseen siirtymään äitinsä sylissä sätkien ja potkien autoon.

Rääpäleelle hankittiin potkupyörä. Kävimme viikolla testaamassa sitä mukelon ja rääpäleen kanssa kolmistaan. Mukelo ajoi omalla pyörällään toki kypärä päässä, mutta rääpäleelle emme vielä olleet ehtineet ostaa omaa kypärää. Jälkeenpäin ajatellen rääpäle olisi kyllä enemmän tarvinnut sitä kypärää sillä neljän kilometrin ajoreissumme oli aika hurja. Rannan kävelytielle piti mennä ensin vähän matkaa jalkakäytäviä pitkin, ja lähtiessämme pohdin kumman pojan pyörään kytken hätäpysäytysnaruni. Päädyin valitsemaan mukelon pyörän, koska hän ajaa niin kovaa, että välillä pelkään hänen sotkeutuvan polkimiinsa, ja se ei ole autoteiden läheisyydessä hyvä juttu. Rääpäle taas potki pyörällään vauhtia, joka vastaa aikuisen kävelyä, joten riski oli nähdäkseni paljon pienempi. Muutenkin rääpäle noudattaa ohjeita aina hyvin tarkasti, kunhan hän kokee ne mielekkäiksi, joten tässä tapauksessa kaksivuotias oli lähes viisivuotiasta luotettavampi. Selvisimmekin hyvin rantatielle, rääpäleen laitoin ajamaan kävely- ja pyörätien välistä valkoista viivaa pitkin, niin mahdolliset pyöräilijät pääsivät hyvin omalta puoleltaan ohi ja koirat taluttajineen toiselta puolelta. Rantatiellä rääpäle kuitenkin tajusi, että jos alamäessä nostaa molemmat jalat ilmaan, pyörän saa kulkemaan todella kovaa. Kolme kertaa tuo sankari veti täysillä ojaan ilman kypärää, tietenkin valiten ne tilanteet kun minun oli avustettava mukeloa esim. ylämäissä. Oletan rääpäleen vetäneen tahallaan ojaan, koska nurmikolle on mukavampaa kaatua kuin hiekalle, eikä rääpäleellä kuitenkaan näyttänyt olevan minkäänlaisia ohjausongelmia, vaan ojaan mentiin vasta kun mäki loppui. Lisäksi saimme seuraksemme yksitoistavuotiaan pojan, joka yritti opettaa mukelolle sladeja, vaikka mukelo väitti olevansa liian pieni ja täyttävänsä kohta vasta kolme vuotta. Minä menin kuitenkin paljastamaan mukelon todellisen iän, tajuamatta mukelon pyrkimyksiä... Poika oli ilmeisesti aikeissa silleen vaivihkaa vakoillen selvittää missä me asumme, mutta äidiltään tuli kotiintulovaatimus harmillisesti juuri sitä ennen. Mukelossa on jostain syystä yllättävän paljon joustovaraa leikkikaverien iän suhteen, kun hän osaa leikkiä sujuvasti niin alle vuoden ikäisten kuin näköjään yli kymmenvuotiaittenkin kanssa. Parempi mukelon olikin pyöräillä sen pojan kanssa, koska rääpäleen eteneminen oli niin paljon hitaampaa, alamäet mukaanlukien, niiden jälkeen kun piti päästä pois ojastakin.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Osa A

Typylle alkaa olla selvää, milloin hän tekee asioita joita hän ei oikeasti saisi tehdä. Tehdessään tietoisesti kiellettyjä asioita hän aina pitää nenäänsä nyrpistettynä ja vaikkei hän varsinaisesti hymyile, ovat hymykuopat silti näkyvissä. Päivänä eräänä mukelo tönäisi tahallaan typyn nurin, jolloin typy ensin nyrpisti nenänsä, mutta hetken pää vinossa mietittyään tajusikin, ettei hän itse ollutkaan tehnyt mitään luvatonta ja päätyikin hetkeksi itkemään tekoitkua nenä sileänä. Ilmeisesti typy siis tajusi että mukelo tajusi toimivansa väärin, muttei oikein tiennyt miten moinen oivallus tulisi viestiä ympäristölle.

Mukelo puolestaan testaili vielä kesäkuussa todenpuhumisen rajoja. Ikuisuuksia kestäneen ruokailun jälkeen kysyin, oliko hän syönyt kaiken. "Olen." Minä nousin tullakseni keittiöön laittaakseni astiat koneeseen. Mukelon kommentti oli paljastava: "Älä tule katsomaan, kysy vaan." Noin muutenkin mukelolla oli erityisesti kesän alkupuolella ongelmia oman käyttäytymisensä hallinnassa. Etenkin jos mies komenteli mukeloa vähänkään korotetulla äänellä, niin mukelo karjui takaisin niin kovalla äänellä kuin vain pystyi. Minä totesin miehelle, että hänen kannattaisi kommunikoida mukelon kanssa kuten tasa-arvoisen ihmisyksilön kanssa kommunikoidaan, eikä kuten äksy yliluutnantti alokkaalle, niin molempien elämä muuttuisi helpommaksi. Esimerkinomaisesti erään komenteluepisodin jälkeen itse kerran huusin miehelle melko täsmällisesti näin: "Voisitko olla huutamatta? Normaalilla äänellä saa asiansa ihan yhtä hyvin perille, ellei jopa paremmin! Minäkin voisin nyt olla huutamatta ihan hyvin!" Siinä vaiheessa mukelo katsoi miestä pää vinossa pohdiskellen ja kysyi: "Miten me saatais äiti rauhoitettua?" Siinä vaiheessa purskahdin nauruun, jolloin mies, joka jo oli ollut aikeissa suuttua minullekin, alkoi itsekin nauraa. Mies sitten kokeili vähemmän komentelevaa kasvatustyyliä parin viikon ajan, minkä lopputuloksena mukelo lopulta jonkin pikkuseikan takia päätyi nakkelemaan vierashuoneen sohvan vuodeosaa ympäri huonetta kiukuspäissään. Oli ilmeistä, että mukelo parhaansa mukaan yritti saada miestä suuttumaan. Minä tiedustelin siinä mukelolta, että miksi hän yrittää suututtaa miestä. Mukelo totesi haluavansa, että mies huutaisi. Minä ihmettelin, että miksi mukelo niin haluaa, mihin mukelo totesi, että on niin kivaa huutaa takaisin. Minä tiedustelin, että onko hänen mielestään parempi että mies huutaa vaiko että minä neuvottelen, mihin mukelo totesi edelleen haluavansa miehen huutavan. Minä tiedustelin, että miksi niin, johon mukelo vastasi lyhyesti: "Silloin tietää nopeasti mitä ei saa tehdä." Se niistä fiineistä kasvatusmenetelmistä... (Tosin olen edelleen sitä mieltä, että huutaminen on huono toimintamalli, ja että mukelon mielipiteet perustuvat vain siihen, että lasten on vaikea sopeutua muutoksiin. Myös silloin kun muutos on parempaan päin.)

Rääpäle leikkii edelleen hyvin usein koiraa. Välillä kyllä ihmetyttää miten tuo kykenee eläytymään niin hyvin, kuten kerran hänen pyydystäessään pehmokissan suullaan, minkä jälkeen hän ravisteli päällään kissaa kuin saaliinsa kiinni saanut koira konsanaan. Koska rääpäle ei juurikaan ole ollut tekemisissä koirien kanssa, tuo liike saattoi tulla suoraan rääpäleen omista "liskonaivoista", eikä luultavasti perustunut mihinkään nähtyyn tapaukseen.

Edellisessä tekstissäni ihastelin rääpäleen harkintakykyä potkupyöräillessä, mutta nyt täytyy ottaa kaikki sanat takaisin. Heti ensimmäisen pyöräilykerran jälkeisenä päivänä, kun kävimme kahdestaan testaamassa pyörää, rääpäle kaahasi jatkuvasti sellaista vauhtia, että jouduin juoksemaan koko lenkin pysyäkseni vauhdissa mukana.

Rääpäleellä on hassu harrastus, jossa hän leikkii omilla käsillään ja kertoo samalla tarinoita. Yleensä toinen käsi on neljällä sormella kävellessään koira ja toinen on pantteri. Kun koira ja pantteri ajavat autoillaan, kädet liukuvat pöydänpintaa pitkin ja lentäessään sormista tulee lentokoneen runko ja siivet. Koira ja pantteri kolaroivat usein niin, että käsiautot pyörivät holtittomasti pöydän pintaa pitkin, puhumattakaan siitä, että pantteri saattaa välillä purra koiran autosta renkaan puhki, jolloin koira joutuu korjaamaan sen. Välillä koira ja pantteri käyvät kotona syömässä, jolloin koiran kotiin saattaa tulla kahdella sormella kävelevä ankkakin kylään. Ankalla tosin ei ole autoja tai lentokoneita, se on vain lounaskaveri.

Rääpäle on (vain) teoriassa oppinut anteeksipyyntöjen ja jäähypenkin idean. Roisto harrastaa nykyään välillä sitä, että hän törmäilee ihmisiin tahallaan ja juuri törmäyksen hetkellä huutaa "anteeeks!" Tai törmää potkumopolla minuun, nousee välittömästi kyydistä ja menee nojatuoliin, jota joskus on käytetty jäähypenkkinä, käskemättä. Kun mukelo on isänsä luona, rääpäle pohdiskelee hyvin usein milloin mukelo oikein on tulossa takaisin, kurkistelee ikkunasta ja toteaa, ettei mukelo tullut syömään/puistoon tms. Tässä yhtenä päivänä mukelo sitten kiusasikin rääpälettä siitä, ettei rääpäle pääse mukaan mukelon isän luo, ja kiusaaminen sai sellaiset mittasuhteet, että mukelon isä päätti ratkaista tilanteen ottamalla rääpäleen mukelon lisäksi kylään. Mukelo oli vielä autossakin yrittänyt kiusata rääpälettä tiedustelemalla ajon aikana, haluaako rääpäle autosta pois. Rääpäle oli tietenkin vastannut ettei halua, jolloin mukelo oli todennut, että rääpäle jätetään sitten yksin autoon kun hän ja isänsä menevät sisälle. Kokonaisuudessaan reissu oli mennyt hyvin, vaikka kyseessä olikin rääpäleen ensimmäinen yöpyminen poissa äidin ja isän luota, ja mukelon isä totesikin, että hänellä oli paljon helpompaa kun pojat viihdyttivät toisiaan, eikä hänen täytynyt leikkiä koko valveillaoloaikaansa. Typy oli kotona ainoana lapsena ihan fiiliksissä, ja kun kävelyllä ollessamme totesimme, että pitää mennä kotiin kun pojat ovat tulossa kotiin, typy heti tiedusteli: "Miksi?"

Typy testaili tässä päivänä eräänä minun punaisia kävelykenkiäni. Mukelo: "Ne kengät on ihan liian isot sulle." Typy: "Älä." Epäselväksi jäi, oliko vastaus ironinen vai kielto pilata typyn leikkiä.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Osa B

Kesän mökkireissu oli sekin vaiherikas. Heti alussa erityisesti mukelolle, joka kuitenkin nyt viisivuotiaana liikkuu jonkin verran yksin ulkona, piti tehdä selväksi ettei rantaan saa ikinä mennä ilman aikuista seuraa, vaan aina täytyy pyytää joku mukaan. Toki tuo sääntö tarkoittaa, että mukelon pyytäessä jonkun on lähes aina mentävä mukaan sinne rantaan, sillä muuten sääntö ei tietenkään viisivuotiaan päässä päde. No, heti ensimmäisenä iltana mukelo sitten yritti saada jonkun mukaansa rantaan, ja kun kukaan muu ei suostunut, minä lähdin mukaan. Kuulemma meidän piti mennä rantaan linnunlaulua kuuntelemaan.

Magneettiongilla mukelo ja rääpäle harrastivat mökillä lätäköstä onkimista. Mukelo ilmoitti olevansa aikeissa viedä kalat kauppaan ja myyvänsä ne asiakkaille, jotta hän voisi ostaa lisää legoja. Alkutuotantomiehiä näemmä. Ensimmäisenä iltana mukelo myös ilmoitti menevänsä yksin saunakamariin, jossa siis koko porukka yleensä yövymme, nukkumaan jo alkuillasta. Ihmettelimme miten hän uskaltaisi jäädä sinne yksin, mutta sinne hän vain jäi niiksi pariksi tunniksi kun me muut vielä olimme mökissä sisällä. Ilmeisesti kyseessä oli jokin itsenäistymisrituaali, sillä jo etukäteen autossa hän oli kovasti puhunut yksin nukkumisesta. Seuraavina iltoina hän ei kyllä enää halunnut mennä yksin nukkumaan.

Isäni kielsi mukeloa laittamasta kaivon pumppua käyntiin, jolloin mukelo tietenkin opetti rääpäleelle miten pumppu käynnistetään. Taas kerran olisi pitänyt asetella lakitekstit tarkemmin, ettei jää noin isoja porsaanreikiä. Rääpäle puolestaan otti aika kirjaimellisesti ehdotuksen, että hän voisi laulaa vähän. "Laa." "Olipas lyhyt laulu." "Ippe lauloi vähän!" Mukelo oli mökillä vähän väliä "kuningas Rebertti", jolla oli istuintyynyviitta, rullatyynymiekka ja eväskorikilpi. Rääpäleen mielestä kuningas Rebertti oli sen luokan sankari, että jos rääpäle satutti itsensä, ei kukaan muu saanut lohduttaa, vaan rääpäle halusi kunigas Rebertin "tyliin". Tämä toteutui niin, että mukelo otti rääpälettä kainaloista kiinni ja rääpäle kietoi jalkansa mukelon reisien ympärille. Rääpäle sitten roikkui siinä kuin pieni apina.

Itse aloin mökillä kertoa iltasatuja ulkomuistista, muuttaen toki päähenkilöt 'Mukeloksi' ja 'Rääpäleeksi'. Sillä tavalla kerrottuna sitä oikein tajusi, miten väkivaltaisia ja pelottavia nuo sadut ovat, ja päädyinkin vähän korjailemaan niitä, mm. piparkakkutalon noitamummon poliisit veivät lopussa vankilaan. Kyseisessä sadussa kerran 'Mukelo' sai idean ja toisen kerran idea tuli 'Rääpäleelle'. Seuraavana päivänä mukelo kertoi itse saman sadun rääpäleelle, mutta sen verran hän muokkasi satua, että molemmat ideat tulivatkin siinä sadussa mukelolle, minkä lisäksi mukelo kuulemma myös valisti noitaa uunista, kertoen ettei lapsia saa paistaa koska se on tuhmaa ja siitä voi joutua vankilaan. Tyhmä noita ei vain piitannut valistuksesta... Lisäksi mukelo kertoi rääpäleelle myös toisen sadun, jossa 'Mukelo' ja 'Rääpäle' menivät retkelle ja eksyivät. Yöllä he kohtasivat hirviön, peikon ja kummituksen sekä pienen pöllön, jota 'Rääpäle' kovasti pelkäsi. Mutta rohkea aikuisen kokoinen lapsi-'Mukelo' "nyrkki" ne kaikki tiehensä ja ne pelkäsivät kovasti hänen vahvaa kättään. Toisena päivänä taas mukelo olisi halunnut mennä äitini mukana yläkertaan, ja kun äitini kielsi ja mukelo vaati perusteluja mies väitti, että yläkerrassa on ampiainen. Mukelo meni silti yläkertaan, ja kun isäni tuli sisään, mukelo raportoi yläkerran mielikuvitusampiaisesta ja väitti pokkana, että mami litsasi sen.

Lapset viihtyivät mökillä pääosin ulkona, ja typykin teki asian selväksi vähällä puheellaan. Hän kaivoi laukusta takkinsa esiin, meni makaamaan sen päälle, ja kun takki oli puettu, otti hän isänsä kädestä kiinni ja sanoi "mennään". Mukelon pyörälläajo hiekkateillä sai vähän dramaattisia piirteitä. Yhdellä ajokerralla hän kaatui alamäessä kun polkimet lakkasivat toimimasta, lopputuloksena reikä sekä polvessa että kyynärpäässä. Kypäräänkin tuli kunnon naarmut. Jälkeenpäin mukelo kysyi: "Onko minulla kaikki kunnossa?" Tarkistin haaverit ja arvelin, että nähdäkseni on, jolloin mukelo hyppäsi verta vuotavana takaisin pyörän selkään. Jonkinasteinen polkupyöräpelko iski vasta seuraavana päivänä, minkä jälkeen apupyörät oli pakko laittaa toistaiseksi takaisin.

Kävimme mökiltä myös miehen veljen luona, ja sieltä lähdössä ollessamme mukelo ilmoitti, että hän haluaa jäädä sinne nukkumaan. Aikamme neuvoteltuamme hän sai jäädä sinne yöksi, vaikka itseäni vähän hirvitti. Perheessä on viisi omaa lasta ja lisäksi siellä yöpyy aina epämääräinen joukko kylän ja sukulaisten lapsia, joten sinäkin iltana mukelo oli yhdeksäs lapsi, joten väkisinkin lapset ovat siellä aika valvomattomina ja ympäristö on kaikkine maatalouskoneineen ja jatkuvasta pihaliikenteestä johtuen aika riskialtis. Lähtiessämme aloitin, että "jos tulee jotain hätää..." Mihin miehen veljen vaimo totesi "...niin ei me soiteta." "Jos tulee ongelmia, niin me laitetaan se tynnyriin", totesi miehen veli. Sinänsä mielenkiintoista, että siinä missä välillä koen ottavani lasteni valvomisen vähän turhankin rennosti, heidän näkökulmastaan meidän lapsemme kasvavat tynnyrissä. Seuraavana päivänä, kun yritimme hakea mukelon, hän ilmoitti ettei vieläkään halua mukaamme. Yöllä yhden aikaan hän kuulemma kyllä olisi halunnut, että mies kävisi hakemassa hänet, mutta aamulla siltä ei enää tuntunut. Hän oli käynyt miehen veljen vaimon kanssa kanalassa pakkaamassa munia, pohdiskellut hänelle aika vakavana, että jos minä, mies, rääpäle ja typy kuolisimme, jäisi hän aivan yksin, ja leikkinyt lähinnä parin kylän tytön kanssa, koska miehen veljen perheen lapset ovat sitä ihmistyyppiä, jotka tekevät jatkuvasti kaikenlaista yhdessä, mutteivät käytännössä oikein edes osaa leikkiä mielikuvitusleikkejä. Silloin sovimme, että jos hän tosiaan vielä jää sinne, niin kyseessä on kolmen yön putki, koska emme rupea joka päivä ajamaan 120 kilometriä vain saadaksemme kuulla, että matka oli ihan turha. Kun sitten noiden öiden jälkeen menimme hakemaan mukeloa, totesi hän heti ensimmäisenä, että nyt hän kyllä lähtee meidän mukaamme.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

OSA 1

Rääpäle ja typy osoittelivat ruukkukasvia.
- Appa, typy totesi.
- Ei te oo appa, te on ukka, rääpäle korjasi.

Mökiltä paluumme jälkeen mukelo oli paljon omillaan puistossa, ja kaikki vaikutti menevän hyvin. Lapsia siellä oli loppukesästä aika vähän, ja paikalla oli käytännössä aina ihan pieniä lapsia vanhempiensa kanssa. Alkuillasta emme yleensä enää antaneet mukelon mennä puistoon yksin, koska silloin paikalla oli lähinnä ala-asteikäisiä lapsia eikä aikuisia ollenkaan. Yhtenä iltana minä en tarkistanut kelloa antaessani mukelolle luvan mennä ulos, ja vasta mukelon mentyä tajusin sen olevan jo kuusi. Niinpä ehdotin miehelle, että menemme perässä pienempien lasten kanssa. Kun ehdimme paikalle, mukelo ajoi takaa kolmea yhdeksänvuotiasta tyttöä ja ampui heitä keppipyssyllä. Tytöt väittivät miehelle mukelon kiusaavan heitä, mukelo puolestaan selitti minulle tyttöjen olevan avaruusrosvoja, joiden liukumäkirakettiin hänen piti estää heitä pääsemästä. Minä tietenkin kielsin mukeloa jahtaamasta tyttöjä, jos he kerran eivät halunneet leikkiä hänen kanssaan. Mukelo lopetti kiltisti ja alkoi väsätä jotain hiekkalaatikossa. Siinä vaiheessa yksi tytöistä vaati mukeloa jatkamaan takaa-ajoa, joten mukelo jatkoi. Tytöt puhuivat keskenään ruotsia ja kuvittelivat voivansa laatia pakenemisstrategioita mukelon kuullen, koska he luulivat ettei mukelo osaa ruotsia. Niinpä mukelo oli koko ajan aika tehokkaasti niskan päällä, ja oli selvästikin päättänyt pyydystää tyttöjoukkion pomon. Pomo, joka vietti aikaansa liukumäkitelineen katolla, yritti saada mukelon keskittymään toisen tytön takaa-ajoon, jotta hän itse olisi päässyt alas katolta. Mukelo lähti hämäykseksi tuon toisen tytön perään, mutta heti kun pomo oli tullut alas katolta, oli mukelo taas hänen perässään. Jossain vaiheessa takaa-ajoa mukelo leikki saaneensa jostain pyssystä osuman ja hänen oma pyssynsä lensi kaaressa maahan samalla kun hän itse kaatui mahalleen maahan makaamaan. Hän avasi nopeasti silmänsä ja kurkisti missä tytöt olivat, mutta sulki ne sitten taas tiukasti. Tytöt eivät paetessaan huomanneet, mitä heidän takanaan tapahtui, joten jossain vaiheessa he alkoivat ihmetellä minne mukelo oikein oli kadonnut. Lopulta yksi heistä huomasi maassa makaavan mukelon, meni hänen luokseen ja ravisteli vähäsen. Sitten hän huusi toiset tytöt paikalle ja totesi, ettei mukelo liiku. Sitten hän otti mukeloa kainaloista kiinni ja yritti nostaa tämän pystyyn. Siinä vaiheessa mukelo itse ponkaisi pystyyn ja huusi "bwahahahaa", ja kaikki kolme tyttöä juoksivat kirkuen omiin suuntiinsa. Valitettavasti vain viisivuotias pikkupoika ei tässä maailmassa saa päihittää yhdeksänvuotiaita tyttöjä, joten siinä vaiheessa sota oli pystyssä. Tytöt järjestivät paikalle kymmenen vesipyssyä ja omat luokkakaverinsa, jolloin loppuasetelmana oli kymmenen vesipyssysotilasta vastaan yksi keppipyssyllä varustettu avaruuspoliisi. Järjestin kotoa avaruuspoliisille edes suihkupullon, joka itse asiassa osoittautui yllättävän tehokkaaksi aseeksi. Mukelo taisteli sankarillisesti ylivoimaa vastaan ja kastui itse aivan litimäräksi. Minä vahdin, ettei kukaan mm. ampunut ketään kasvoihin, mutta kieltämättä tilanne oli aika adrenaliinia nostattava itsellenikin. Lopulta, siinä vaiheessa kun osa lapsista oli lähtenyt kotiinsa hakemaan omia suihkupulloja tehottomien vesipyssyjen tilalle, katsoin parhaaksi viedä litimärän mukelon kotiin. Kotimatkalla sitten minä ja mies totesimme, että mukelon olisi kannattanut liittoutua osan lapsista kanssa, ettei tilanne olisi kehkeytynyt tuollaiseksi kaikki vastaan yksi -tilanteeksi ja etenkin kun tyttöjen luokkakaveripojat eivät oikein olleet sodassa mukana, joten heidän kanssaan olisi hyvinkin voinut saada aikaiseksi jonkinlaisen sopimuksen. Siihen mukelo totesi: "En minä voinut liittoutua, sillä supersankarit taistelevat aina yksin!"

Elokuun puolessa välissä kävimme venematkalla pikkuveljeni kanssa. Yövyimme erään kahluusaaren rannassa, jossa hiekkapohjaa pitkin voi kävellä yhdeltä saarelta toiselle. Mies ei ole pahemmin veneillyt, joten pääosin minä ja veljeni hoidimme rantautumiset sun muut. Kerran toki mieskin pääsi heittämään ankkurin. Oli hassua, että tottumattomuutensa takia mies oli jotenkin huolissaan ihan vääristä asioista, kuten veneen keikkumisesta yöllä, vaikka tuuli tuli hyvästä suunnasta ja saaren kierrettyään aallotkin olivat niin voimattomia, että keikutus lähinnä oli mukavaa. Sen sijaan mies ei edes tajunnut olla huolissaan joutuessaan kerran kantamaan rääpäleen ilman pelastusliivejä veneestä rantaan, kun kansi oli sateesta märkä ja vene tuulen takia aika kaukana liukkaasta kalliorannasta. Vaikka oli jo melko kylmä, olisivat mukelo ja typy halunneet keräillä kiviä ja näkinkenkiä ja rakennella kummeleita sun muita hiekkarannalla tuntikausia, kun taas rääpäle viihtyi paremmin veneessä sisällä. Veljeni antoi mukelon kotimatkalla vähän aikaa ajaa veneellä, lopputuloksena sellainen tahallinen mutkittelu isossa aallokossa, että herkkävatsaisemmilla ei olisi ollut mukavaa. Mukelo perusteli mutkitteluaan sillä, että hän halusi ajaa samanaikaisesti joka paikkaan. Onneksi elokuun puolessavälissä ei maanantaisin ole pahemmin liikennettä noilla pikkuväylillä.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

OSA 2

Viikko sitten kävimme mukelon ja rääpäleen kanssa balettia katsomassa. Citydeal-tarjouksena lippuja sai puoleen hintaan, joten psykologisena itsepetoksena päätin ostavani kaksi normaalihintaista lippua itselleni ja miehelleni ja poikien tulevan kaupanpäällisiksi mukaan. Tarjous koski Romeota ja Juliaa, joten sinne menimme, enkä ollut huolissani käsikirjoituksesta, koska olin varma, että molemmat pojat nukkuvat kolmannen näytöksen ajan (enkä edes ollut väärässä, molemmat simahtivat juuri ennen kuin kaikki alkoivat kuolla). Lipunmyynnissä myyjä vähän ihmetteli, että miten minä uskallan tuoda kaksivuotiaan kahden ja puolen tunnin esitystä katsomaan, mutta totesin olevani paljon varmempi rääpäleen jaksamisesta kuin viisivuotiaan mukelon. Siinäkin olin oikeassa, sillä rääpäle valvoi pidempään kuin mukelo ja tuijotti lavalle intensiivisesti koko hereilläolonsa ajan, raportoiden kahden koroketyynyn tuoliltaan isilleen kuiskaten vain välillä mitä hänen mielestään lavalla tapahtui, kun taas mukelo selvästi eläytyi liikaakin niiden kohtausten aikana, jolloin lavalla olivat vain Romeo ja Julia. Miekkailua ja miesten tanssiesityksiä mukelokin katsoi mielellään, mutta traagisten rakkauskohtausten aikana mukelo kuiskasi minulle, että "tätä minä en halua katsoa", käänsi kasvonsa poispäin lavasta ja vain kurkisteli sinne varovaisesti. Kun lavalla esiintyi jotain mielikuvituseläimiä, kysyi mukelo minulta kuiskaten, miksei niiden lähelle saa mennä, ja kun eräässä kohtauksessa sillalla seisoi ritareita vartijoina, mukelo pohdiskeli edelleen kuiskaten, että hän kyllä ajaisi sen sillan yli moottoripyörällä tosi kovaa. (Jälkeenpäin mukelo on selvästikin käsitellyt saamaansa informaatiota rakastamisesta Late Lammas -animaatioiden avulla, sillä hän on useaan otteeseen katsonut nonstoppina Late Lammas -jaksoa, jossa Late löytää itselleen tyttöystävän. Lisäksi hän on kuulemma itse nykyään rakastunut erääseen puistossa tapaamaansa tyttöön.) Nukkuessaankin mukelo selvästi eläytyi voimakkaasti, koska hänen kätensä ja jalkansa nytkivät voimakkaasti vähän väliä unen aikana. Kun erään kohtauksen jälkeen yleisö taputti, mukelokin yhtyi taputtamiseen, mutta koska hän oikeasti nukkui, ei taputtaminen sujunut ihan oikein, vaan hänen kätensä osuivat aluksi hänen poskiinsa ja siirtyivät vasta myöhemmin taputtamaan suoraan toisiaan. Ilmeisesti aivot simuloivat taputtamisen niin, että aivot itse jäivät vahingossa taputtavien käsien väliin. Kotimatkalla mukelo nukkui edelleen, kun taas rääpäle heräsi heti esityksen loputtua ja oli pirteä koko kotimatkan. Vähän ennen kotiinpääsyämme hän sanoi, että musiikin pitäisi jo loppua. Minä ihmettelin, että mitä musiikkia hän oikein tarkoittaa, vai soiko musiikki vielä hänen päänsä sisällä. Totesin hänelle, että musiikki on loppunut jo aikaa sitten, mihin rääpäle: "Ei ole, se soittaa vielä. Siellä teatterissa, minne kaikki tulivat katsomaan minua."
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Mukelon suuri rakkaus puistossa käyvään tyttöön on dramaattista. Suunnilleen joka päivä mukelo kävi kotona välillä itkemässä, ettei tyttö halua leikkiä hänen kanssaan, kunnes tilanne ratkesi yllättävällä tavalla. Mukelo ihastui totaalisesti My Little Poneihin, ja kyseinen tyttö suostuu aina ja kaikissa tilanteissa leikkimään poneja hänen kanssaan. Nyt rakkaus on molemminpuolista.

Rääpäle: *pörisee*
Mukelo: "Älä pidä tollasta meteliä, ettei nää kaikki täällä aluksessa herää."
Rääpäle: "Ei 'Ippe' pidä mitään meteliä, te oli auton moottori!"

Typy alkaa vissiin olla siinä iässä, että imetys kannattaisi lopettaa, tuo nimittäin seisoo usein päällään tissillä ollessaan...

Mukelolla on parin kuukauden ajan ollut tapana kysyä suunnilleen kaikista esineistä ja tapahtumista tyyliin: "mitä apinat tekis, jos niille antais x:n?" Minä sitten yritän arvailla eläinpsykologian osaamiseni pohjalta, ja yleensä apinoiden ratkaisut tuppaavat olemaan sellaisia, joita lapsetkin kyseisille esineille tekisivät, jos vain saisivat luvan ja osaisivat kiipeillä yhtä ketterästi kuin apinat. Voi olla, että mukelo kyselemällä poistaa tarvetta itse mm. tuhota esineitä, sillä jokin tarve purkaa esim. leluja alkutekijöihinsä taitaa lähes kaikilla lapsilla/pojilla olla. Apinoiden tapa kiivetä puun latvaan ja nakata esineitä sieltä alas on mukelosta miellyttävää, ja siitä kuuleminen näyttäisi vähentävän tarvetta itse rikkoa. En tiedä miksi, mutta jonkin psykologisen tarpeen se näyttäisi täyttävän.

Mukelon vaikea kysymys: "meneeks kaikki virta veden mukana?"

Ostin IKEAsta pari sellaista verkkokangasta oleva litistettävää "pyykkitynnyriä" lasten pehmoleluille. Lopputuloksena oli, että pehmojen sijaan tynnyreissä on yleensä lapsia. Välillä tynnyrit ovat robottiasuja, välillä autoja, joissa yksi istuu ja toinen vetää, välillä piilopaikkoja, joihin parhaimmillaan mahtuu kaksi lasta kerrallaan. Keskustelu minun ja mukelon välillä eräänä iltana:
- Kerätkää pojat nuo pehmot tynnyreihin.
- Miksi?
- Kasvatetaan niitä vähän siellä!
- Silloin kun sinä olit poissa, minä kasvatin 'Rääpälettä' vähän tynnyrissä, kun Jussi-isi ei huomannut.
- Miksi sinä sitä siellä kasvatit?
- Että siitä tulisi iso poika ja se oppisi leikkimään paremmin!

Mukelo: "Äiti, me ollaan siivottu kaikki lelut, me ollaan kilttejä sulle. Ollaanko me?"
Minä: "Olette. Vieläpä siivositte ihan pyytämättä, se on tosi hienoa."

Olen tässä jo aloittanut pohdiskelun, miten mukelon viikkorahasysteemit tullaan hoitamaan, vaikka se ei ihan vielä ajankohtaista olekaan. Koska päätösten tekeminen ei ole ihan helppoa, otin asian puheeksi mukelonkin kanssa. Kerroin, että yleensä rahaa maksetaan tehdystä työstä, mutta viikkorahan kohdalla se vaihtelee perheittäin. Kysyin, olisiko mukelon mielestä hyvä, jos hänen pitäisi tehdä jotain "töitä" saadakseen viikkorahaa. Vastaus oli hämmentävä:
"En tiedä, sun pitää neuvotella mun pomon kanssa!" (Taustatiedoksi: mukelolla on kuulemma 1-vuotias pomo nimeltä Ståhlberg...)

"Ai haluat pinaattiriisiä ketsupilla, kuulostaa kummalliselta."
"Ei ole, se on ruokaa", sanoi rääpäle.

"Iltavalo pihvien takana." Miehellä oli mennyt aika pitkään tajuta, että rääpäleen lausunto koski pilvien takaa pilkottavaa kuuta...

Rääpäle oli valokuvaamassa leikkikameralla typyä ja kehotti tätä sanomaan "muikku". Typy sanoi "uikku" ja painoi puisen suklaakeksin nenäänsä kuvaa varten. Molemmat kikattivat aivan hervottomasti. Hulluilla on halvat huvit, mutta lasten huvit ovat kyllä parhautta.

Puistoon lähtiessään mukelo sanoi miehelle "heippa, vanha pässi".
Minä tiedustelin mukelolta paheksuvalla äänellä, että mikä muka tekee miehestä vanhan pässin.
"Mustat housut ja harmaa paita", oli yksinkertainen vastaus. Tietääpähän mies mitä jatkossa varoa.

Kävimme rääpäleen kanssa lääkärissä. Kotiin tultuamme mies kysyi, mitä lääkäri oli sanonut.
- Kaikenlaista typerää, vastasi rääpäle.
- Ei kun ihan oikeasti, mies vielä tiedusteli.
- PERRRKELE!!!! vastasi rääpäle.
Olen hieman hämmentynyt. Lääkäri ei oikeasti sanonut "perkele", eikä ainakaan meillä kotona kiroilla tuolla tavalla. Jostain rääpäle kuitenkin tempaisi tuon sanan tilanteeseen...

Ruokapöydässä rääpäle oli aikeissa ottaa lisää kanaa tarjoiluvadista omalla haarukallaan. Kielsin ja sanoin, että kanaa saa ottaa vain kanan haarukalla. Rääpäle sitten tiedusteli saako hän ottaa omalla haarukallaan kanaa omalta lautaseltaan.
- Saat, minä totesin. - 'Rääpäle' saa ottaa 'Rääpäleen' lautaselta omalla haarukallaan, mutta kanan lautaselta saa ottaa vain kanan haarukalla.
- Kyllä minä tiedän nämä tämmöiset asiat! rääpäle totesi alentuvasti, ja tunsin itseni pöljäksi yritettyäni puhua kaksivuotiaalle tavalla, jota kaksivuotiaat varmasti ymmärtävät.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Syksyn viisivuotisneuvola oli taas "mielenkiintoinen". Mukelo ei ole koskaan ollut kovinkaan yhteistyöhaluinen noiden tätien kanssa, ja lopputuloksena tästä mukelo onkin päätynyt toimintaterapia-arvioon, joista ensimmäinen oli vuosi sitten. Silloin mukelon tulos oli kuitenkin erinomainen, missään tehtävässä ei mikään jäänyt alle ikähajonnan, ja yli puolessa tehtävissä ikähajonta ylittyi erittäin paljon. (Yhteistyöhaluttomuuden muotoja mm. kuulotestaus, jossa piti kertoa aina kun ääni kuuluu. Joka toisella piippauksella tuli raportti "kuuluu", joka toisella "ei kuulu".) Tänä vuonna piti sitten olla kontrollikäynti, ja mukelo päätti alisuoriutua siellä ihan kaikessa. Hän väitti mm. pokkana, ettei hän tiedä missä hänen korvansa ovat, ettei hän osaa itse pukeutua, leikkasi huvikseen vasemmalla kädellä ja teki kunnolla vain kouluikäisille tarkoitetut tehtävät. Kouluikäisten tehtävät menivätkin ihan hyvin, mutta alle kouluikäisille tarkoitetuissa meni "huonommin" kuin viime vuonna. Täti sitten oli sitä mieltä, että mukelo tarvitsee toimintaterapiaa, jossa hänet saadaan nielemään se tosiasia, että naurettaviakin tehtäviä tässä elämässä täytyy tehdä. Kuulemma terapiassa saataisiin karsittua mukelon perfektionismiakin. (Mukelo oli myös sitä mieltä, että hän tarvitsee terapiaa, sillä jälkeenpäin hän perusteli pelleilynsä sillä, että sitten hän saa tavata sen tädin uudestaan...) Koska täti ja mukelo kerran ovat samaa mieltä, täytyy suostua moiseen, mutta olen kyllä keskikohtalaisen epäluuloinen. Toisaalta, jos terapia oikeasti toimii, taidan itsekin tarvita tuollaista toimintaterapiaa...

Neuvolantäti pyysi myös mukeloa piirtämään ihan mitä tahansa. Mukelon "ihan mitä tahansa" oli pieni tikku-ukkolintu vetämässä valtavaa, itseään monta kertaa suurempaa linnunmunaa kärryissä. Minun oli ihan pakko kehystää kyseinen kuva olohuoneeseemme, sen symboliikka oli sen verran hämmentävää.

Rääpäle ja typy olivat pukeneet päälleen saappaat, rukkaset ja pipot. Ihmettelin minne he oikein olivat menossa, jolloin mukelo sekaantui keskusteluun kertoen, että parivaljakko oli menossa kauppaan ostamaan talon kokoisen nakin. Selvä pyy!

Mukelo: Et olisi saanut sanoa noin, kun siksi tuo lego putosi!
Minä: Sinulla taitaa nyt kyllä olla syy-seuraussuhteet vähän hukassa.
Mukelo: Ei ole, ne seuraa sua.

Joulujännitys alkoi ilmeisesti jo muutamaa päivää ennen joulua, sillä päivänä eräänä vessassa käytyään mukelo ilmoitti käyneensä joulupissalla.

Rääpäle sohvalla kainalossani, päiväunille menossa: Minä haluan pois!
Minä: Mitä sinä muka olisit menossa tekemään?
Rääpäle: Kirjoittamaan!
Minä: Kirjoittamaan mitä?
Rääpäle: Nuotteja!

Tajusin vähän ennen joulua, lahjoja paketoidessani, olevani sielultani kommunisti. Se valkeni minulle pakettien nimilappuja kirjoittaessani, sillä lasten paketeista vain parilla yksittäisellä oli vain yksi vastaanottaja, kaikki muut olivat yhteisiä. Jäin oikein miettimään, että systeemini ovat ihan erilaisia kuin omassa lapsuudenkodissani, missä minä ja veljeni käytännössä teimme kauppaa omistussuhteistamme leluihimme. Minä mm. vaihdoin puolet Stigasta veljeni kahteen pieneen nalleen, jotka täydensivät nalleperhettäni. Jotenkin se lapsuuteni "minun, sinun" -asetelma jätti niin ikäviä muistoja, etten halua mitään sellaisia muistoja lapsilleni. Tiedä sitten mitä kotikommunismi jättää...

Lisäksi taidan tässä ja nyt tehdä uudenvuodenlupauksen, että tämä jää viimeiseksi raportikseni tähän ketjuun. Näiden kirjoittaminen kitinään ei ole enää aikoihin tuntunut luontevalta, joten mitä ilmeisimmin täytyy vaihtaa kuvioita.
Vastaa Viestiin