Höh, meinasin vastata Lapitiille, mutta viestinsä olikin kadonnut.
Piti vain miettiä mitä oikein vastaan, mutta näköjään viivyttelin liikaa.
Joka tapauksessa, tässä on joutunut enemmänkin miettimään geenejä ja sosiaalisia siteitä enemmänkin, puhumattakaan siitä, että jossain takaraivossa elää helposti pieni kysymys, mikä asia milloinkin itse kunkin käytöstä ohjaa. Mukelon näkökulmasta mies ilmestyi kuvioihin tavallaan hyvään, mutta toisaalta huonoon aikaan. On aivan selvää, että mukelon leimautumisvaihe ei vielä ole ohi, minkä seurauksena miehestä on jo nyt tullut hänelle ratkaisevan merkitsevä ihminen, jonka eleitä, ilmeitä ja muitakin käyttäytymismalleja mukelo jatkuvasti imitoi. Tämän seurauksena mukelo alkaa koko ajan enemmän ja enemmän muistuttaa miestä olemukseltaan ja käytökseltään, vaikka heillä ei ole yhteisiä geenejä. Hyvän asian siitä tekee se, että miehessä tietenkin itsensä näkeminen mukelon olemuksessa on asia, joka lisää kiintymystä, mutta toisaalta taas noin voimakas leimaantuminen ihmiseen, johon ei ole mitään juridisia siteitä, on riski tässä muuttuvassa maailmassa. Osittain tuo riski tietenkin pienenee sillä, että tuleva lapsi muodostaa miehen ja mukelonkin välille minun kauttani pysyvän siteen.
Lapitiin viesti sai minut myös miettimään taas uusiksi minun ja mieheni tutustumista, ja erityisesti sitä, miten varhaisessa vaiheessa mies halusi tavata mukelon. Näin jälkikäteen mietittynä siinä taisi aika paljon olla sitä, että mies halusi heti tietää koko totuuden siitä mihin hän oikein on sekaantumassa, jo ennen kuin hän oli ehtinyt kiintyä minuun liikaa. Kun ei ole tarpeeksi kattavaa kokemusta lasten kanssa elämisestä, tuollaisia arvioita voi olla melko mahdotonta tehdä vain teoretisoimalla. Onnekseni mukelo on sosiaalisesti taitava... Ja nopeastihan tuo edellisessä viestissäni mainitsemani harmaa kaaos katosi, sillä asuntoilmoituksia katsottaessa mies jo kesäkuussa pohdiskeli, että mahtuisiko niihin kiinnostaviin asuntoihin kolmaskin lapsi.
Noin muuten oma asemani tässä parisuhteessa on kovasti aiemmista poikkeava. Siinä missä aina ennen olen ollut jonkinlainen tukipylväs, jolta on pitänyt löytyä vastaus kaikkiin ongelmiin ja vastoinkäymisiin, nyt olenkin päätynyt huolehtimisen kohteeksi. On jotenkin kummallista, että ennen lähinnä jonkinlaisena kaiken kestävänä peruskivenä käsitelty minä olenkin päätynyt sellaiseen tilanteeseen, että minua muistutetaan päähineestä jos ulkona on kylmä, ohjaillaan kaupungilla ovista ja rullaportaisiin vyötärölle tarttumalla, kysytään jaksamisestani jne. Aivan kuin mies ihan oikeasti näkisi lävitseni ja tajuaisi, miten helposti minäkin kuitenkin menen rikki. Tavallaan helpottavaa, mutta ehkä myös vähän pelottavaa.