Reportaaseja uudenvuodenyöstä alkaen

[prosessi]

Tämä on reportaasi Geetzulle Huono Ihminen -päivän kunniaksi. (Paitsi ettei tänään enää ole Geetzun Huono Ihminen -päivä, mutta jos jään odottamaan seuraavaa, en enää kehtaa julkaista tätä litaniaa.)

Geetzu siis totesi toisaalla, ettei hän oikein osaa kommentoida tekstejäni, koska hän katsoo minua ylöspäin. Vastasin, ettei moinen kannata, koska olen vain 164 senttiä pitkä, muista puutteistani puhumattakaan. Nyt niistä muista puutteista sitten puhutaan!

1. Kuvittelen liikoja itsestäni

...tai oikeastaan kuvittelen tekemistä odottavat tehtävät helpommiksi kuin ne ovatkaan, minkä seurauksena minun on hyvin vaikeaa pysyä edes itse laatimissani aikatauluissa.

2. Minun on vaikea hyväksyä virheitä

...erityisesti omiani, mutta myös muiden. Osaamattomuudesta johtuvat virheet menevät jotenkuten läpi, mutta siinä vaiheessa kun puhutaan välinpitämättömyydestä tai henkisestä laiskuudesta johtuvista virheistä, minulla saattaa suorastaan keittää. Mikä ei ole ollenkaan hyvä asia noin sosiaalisesta näkökulmasta, vaikken keittämisen jälkeen ikinä palaakaan aiheeseen, vaan keskityn virheen korjaamiseen.

Yksi itseäni välillä mietityttänyt esimerkki liittyy imurointiin. Imuroimaton lattia ei juurikaan häiritse minua, mutta jos vastaimuroidulta lattialta löytyy yksikin roska, ärsyttää se minua aivan kohtuuttomasti. Eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä roskien kokonaismäärähän on laskenut erittäin paljon imuroinnin ansiosta, mutta silti minua vain ärsyttää.

3. Saan muut tuntemaan itsensä tarpeettomiksi

...koska kiusaannun siitä, jos joskus tarvitsisin apua jossain, enkä siis lähes ikinä pyydä apua missään. Tämän seurauksena muut saattavat myös helposti kuvitella, etten arvosta heidän mielipiteitään, vaikka varsinainen syy käytökselleni onkin jonkinlainen oman riittämättömyyden tunne.

4. Asetan liian korkeita odotuksia muille

...liittyen tuohon tehtävien haasteellisuuden yleiseen aliarviointiin. Kun en miellä tehtävää mitenkään haasteelliseksi, en myöskään oikein osaa ajatella, että joku ei selviytyisi siitä. Hyvänä puolena tässä on, että usein ihmiset ylittävät itsensä pyrkiessään täyttämään noita odotuksia, mutta toisaalta myös virhearvioita sattuu, jolloin ihmiset turhautuvat.

Kommunikaation osalta odotan ihmisiltä sellaista suoruutta, joka ei ole kovinkaan tyypillistä ihmiskunnalle. Jos jään ilman vastausta johonkin hankalaan/kiusalliseen kysymykseen, saatan alkaa tivata vastausta sellaisissakin tapauksissa, jolloin vastaamattomuus itsessään kertoo jo sen varsinaisen vastauksen. Enkä edes tivaa siksi, ettenkö tietäisi vastausta, vaan pelkästään koska vastaamattomuus ärsyttää minua.

5. Suhtaudun muihin ihmisiin liian varauksellisesti

...ehkä koska motiivitulkintani ovat kovin freudilaisia/lorenzlaisia, eivätkä anna kovin imartelevaa kuvaa ihmiskunnasta. Valitettavasti tulkitsen omankin toimintani samoilla periaatteilla, joten minulla on melko jatkuva moraalinen krapula suunnilleen jokaisesta tekemästäni teosta ja sanomastani sanasta, olivatpa ne päällisin puolin miten viattomia hyvänsä.

6. Hutiloin ja olen joissain asioissa kohtuuttoman epäjärjestelmällinen

...nimim. "lukion matikankokeessa laskettu 2*3=5".

7. Otan etäisyyttä ihmisiin juuri silloin, kun itse tarvitsisin läheisyyttä

...syinä varmaan se, että silloin ei tarvitse selittää mikä on pielessä ja toisaalta se, että silloin en jaksa juurikaan pitää puoliani sen suhteen, että myös minua pitäisi huomioida.

8. Esitän välillä mielipiteitäni tavalla, joka saa muut tuntemaan itsensä huonommiksi

...mikä sekin taitaa liittyä tapaani aliarvioida asioiden haasteellisuutta. Siitä ehkä syntyy mielikuva, että minä itse osaisin sen kaiken, kun taas muiden ihmisten ehkä realistisempi tapa arvioida haasteellisuutta saa heidät kokemaan, etteivät he itse ainakaan selviytyisi siitä kaikesta. Ja käytännössä kuitenkaan ei lopulta ole kyse todellisista osaamiseroista, vaan pelkistä asennoitumiseroista.

9. Jos vastakkain on kaksi mielipidettä, en anna periksi ilman todella hyviä perusteluja

...niin hyvässä kuin pahassa.

10. Olen liian avoin omista asioistani, aiheutan vaivaantumista

...□

[Geetzu]

Kiitos! Tänään on valitettavasti niin hyvä päivä, että pystyn lähinnä vain koskettelemaan täydellisiä rintojani, mutta luen tuon kaiken vielä uudelleen myöhemmin.

[prosessi]

Kiitos! Tänään on valitettavasti niin hyvä päivä, että pystyn lähinnä vain koskettelemaan täydellisiä rintojani, mutta luen tuon kaiken vielä uudelleen myöhemmin.

[Duck]

Havaitsin alkuillasta, etten edelleenkään juurikaan pidä keilaamisesta

Onko kuitenkin asioita jotka ovat mielestäsi vaikeita / raskaita / turhauttavia, mutta pidät niistä silti?

[prosessi]

Havaitsin alkuillasta, etten edelleenkään juurikaan pidä keilaamisesta

Onko kuitenkin asioita jotka ovat mielestäsi vaikeita ja/tai turhauttavia, mutta pidät niistä silti?

??? En oikein ymmärrä kysymystä. Keilaaminenhan on puhdas tekniikkalaji, ja mielestäni hyvinkin yksitoikkoinen. Vaikeaksi se muuttuu vasta huipputasolla, lähes kuka tahansa oppii keskinkertaiseksi keilaajaksi niin halutessaan. Olisiko minun pitänyt turhautua siitä, etten osaa hyvin tuota tekniikkaa, vaikka olin keilannut vain kerran ennen elämässäni? Sehän olisi typerää.

Pitämisistä sen verran, että minä en juurikaan pidä helpoista asioista, koska ne ovat tylsiä, vaan juuri vaikeista, enkä ole koskaan oikein ymmärtänyt epäonnistumisista turhautumista. Jos jokin menee pieleen, niin se toimii minulla motivaationa yrittää uudestaan entistä paremmin.

[Duck]

??? En oikein ymmärrä kysymystä. Keilaaminenhan on puhdas tekniikkalaji, ja mielestäni hyvinkin yksitoikkoinen.

Joo, no toi selvensi. Mulle oli vaan epäselvää mikset pidä keilaamisesta.

Itse turhaudun ja luovutan aika helposti jos homma alkaa tuntua pään seinään hakkaamiselta.

[Riemumieli]

Itse turhaudun ja luovutan aika helposti jos homma alkaa tuntua pään seinään hakkaamiselta.

Pään hakkaaminen on kivaa, periksi ei anneta!!11! Joskus tosin väsy saattaa tulla, mutta sitten asiaan pohditaan senkin edestä ja siihen palataan ennen pitkää. Jatkossa asiaa tulee luonnollisesti ihmetellä ja pohtia, miksi, oi miksi ei onnannut tms.

[Duck]

Jatkossa asiaa tulee luonnollisesti ihmetellä ja pohtia, miksi, oi miksi ei onnannut tms.

Mut ei kuitenkaan ääneen, muuten zaa turpiinza.

[Riemumieli]

Mut ei kuitenkaan ääneen, muuten zaa turpiinza.

Jaa-a, en ole ihan varma, minkälaisia asioita pohdit ääneen. Mutta ylipäänsä juttuja, joissa homma ei luistanut, oli kyse sitten vaikka tietokoneen asentamiseen liittyvistä judanneista tai ihmissuhteiden kommervenkeistä.

[prosessi]

Eilen oli taas kerran suvun perinteiset pikkujoulut. Porukka alkaa olla jo niin iso, että on hieman haasteellista kaikkien mahtua samaan paikkaan. 15 henkeä on paljon, vaikka heistä 4 olisikin lapsia. Tällä kertaa olimme toisen serkkuni kotona.

Muuten vierailu sujui tavallisen kaavan mukaan, mutta ruoan jälkeen jotenkin eksyin leikkimään serkkuni ekaluokkalaisen pojan kanssa, tässä tapauksessa auttamaan häntä autopelikorttien järjestelyssä paremmuusjärjestykseen. Ensin hän piti minun järjestystäni aivan pöhkönä, mutta kun tajusin hänen itsensä järjestelleen kortit oikealta vasemmalle eikä päinvastoin, aloimme olla kummasti samaa mieltä järjestyksestä. Suosittelin siirtymistä länsimaiseen malliin epäselvyyksien välttämiseksi.

Sitten siirryimmekin mukelon kanssa lastenhuoneeseen ihmettelemään lelupaljoutta. Yleensä näissä sukujuhlissa vain toisen serkkuni mies on livahtanut lastenhuoneeseen leikkimään, mutta nyt kun minä ja mukelokin siirryimme sinne, toimi se jonkinlaisena laukaisijana sille, että myös talon isäntä siirtyi sinne, minkä seurauksena pikkuveljenikin ilmaantui paikalle. Minä kokosin jostain kolmiulotteisen palapelin paloista epäsymmetrisen umpinaisen muodon, vilkuillessani toisella silmällä mukelon tekemisiä ja kuunnellessani toisella korvallani talon isännän leluesittelyä muille paikalla olleille miehille. Selostus oli innostunutta, eivätkä kyseiset lelut missään nimessä olleet sopivia ekaluokkalaiselle, joten näki kyllä kenelle ne oli hankittu.

Sitten miehet siirtyivät pelaamaan autopeliä tietokoneella, ja ekaluokkalainen huolestui kovasti siitä, kun isänsä pärjäsi huonommin kuin sekä pikkuveljeni että toisen serkkuni mies. Isä sitten yritti selittää sitä toisen serkkuni miehen tekemällä autovalinnalla ja lisäksi neuvoi pikkuveljeäni niin, että tämä tekisi mahdollisimman paljon virheitä. Pikkuveljeni oli niin keskittynyt pelaamiseen, ettei hän edes tajunnut häntä neuvottavan päin honkia, eikä varmaan muutenkaan olisi olettanut serkkuaan niin katalaksi. Voitti sentään silti, ja serkun poika sitten alkoikin kiirehtiä meitä kahvipöytään, ennen kuin isänsä ehti haastaa uuteen kilpailuun.

Alakerrasta kuuluikin myös tätini huutelua kahvipöytään, mistä muistui mieleen vanhat ajat, kun vielä oikeasti olimme lapsia emmekä olisi millään malttaneet keskeyttää leikkejämme mehun ja piparien takia. Ehkä jotkin asiat eivät vain muutu. Serkku huuteli takaisin "joo, joo, tullaan ihan kohta" varmaan kymmenen kertaa.

Mukelon leikitkin alkavat saada hauskoja piirteitä. Tuolla hän ajoi leikkuupuimurin parkkihalliin, minne se tietenkin juuttui ison kokonsa takia. Mukelon ratkaisu oli ajaa paikalle myös poliisiauto. Ja kun minä hurjastelin kilpureilla alas kolmannesta kerroksesta asti, mukelo päätti yllättäen sulkea keskikerroksen puomin. Siihen minä sitten törmäsin. Havaitsin myös, että parkkihallihurjastelussa maastoautot ovat kelvottomia.

Mukelo sai pikkuveljeltäni lahjaksi kolme pikkuautoa. Tänään eteisestä jossain vaiheessa kuului lohdutonta tekoitkua, ja kun menin katsomaan mistä oikein oli kyse, makasi mukelo selällään ja pieni maasturi ajoi juuri hänen vatsansa yli. On vissiin jossain yhteydessä kuullut jotain juttua auton alle jäämisestä, mikä piti testata. Eihän se kivalta tuntunut.

[Niba]

Suvun pikkujoulut? Noh kaikkea sitä kuulee kun vanhaksi elää tai sitten se on vain semantiikkaa.

[prosessi]

Miksi ei suvun pikkujouluja? Vanhempani ja isän sisko miehensä kanssa ovat kokoontuneet viettämään pikkujouluja jo vuodesta -70. Silloin porukkaan kuului myös isäni paras kaveri vaimonsa kanssa, mutta he ovat myöhemmin aloittaneet omat perinteensä, joten sukulaiset vain jäivät jäljelle.

[prosessi]

Tänään kävin Keikauksen kanssa katsomassa näytelmän Kiitos käynnistä! Kyseessä oli käsiohjelman mukaan "teatteritutkielma" elämästä, rakkaudesta ja kuolemasta. Koska "esitys koostui erilaisista kohtauksista, joilla ei välttämättä ollut yhteyttä toisiinsa", kyseessä oli melko laimea esitys, joka vain hetkittäin vaikutti melkein oikealta teatterilta. Niiden hetkien aikana kuitenkin lähes unohti, että kyseessä oli harrastelijaesitys, joten kyllä se kannatti käydä katsomassa. Jostain syystä kuitenkin "elämästä" oli tehty naurettavaa, "rakkaudesta" suorastaan kuvottavaa ja "kuolemasta" latteaa ja välillä jopa huvittavaa. Siitä tuli vähän surullinen olo, sillä johonkinhan käsikirjoitus pohjautuu, se kertoo aina jotain kirjoittajiensa sielunmaisemasta.

Noin kokonaisuutena olisin ollut hieman pettynyt illan antiin, ellen esityksen jälkeen olisi lähtenyt saattamaan Keikausta kotiin. Matkan varrella nimittäin pääsimme kokemaan aivan uuden näytelmän elämästä, rakkaudesta ja kuolemasta. Pyöräilijä pysäytti meidät ja kysyi josko meiltä löytyisi kännykkää, koska vähän matkan päässä kuulemma oli mies joka oli ryöstetty, eikä hänellä itsellään ollut ollut puhelinta jolla soittaa poliisille.

No, menimme paikalle, ja sieltä löytyi itkevä iäkkäämpi hyvin pukeutunut herrasmies, joka haisi melko voimakkaasti viinalle. Keikaus alkoi kysellä mitä oikein oli tapahtunut, ja ihan ryöstöstähän siinä ei sitten ollutkaan kysymys. Mies oli ollut aikeissa ostaa pimeän pullon, mutta "myyjä" oli rahat saatuaan vain hipsinyt tiehensä, antamatta mitään pulloa vastineeksi. Pullo puolestaan olisi ollut tarpeen, koska asuntola ei ollut huolinut häntä sisään liian korkean promillemäärän takia.

No, aloimme sitten miettiä vaihtoehtoisia yöpymispaikkoja, ja Keikauksen muistettua Kalkkersin päätimme saattaa hänet sinne, sillä yksin hän ei olisi siitä matkasta selvinnyt. Matkan aikana selvisi, että vaimo oli kuollut kolme vuotta sitten, ja siitä oli romahdus alkanut. Rakkaus on joskus kovin raadollista. Nyt oli putki ollut päällä viisi päivää, jonka ajan hän oli viettänyt jonkun kaverinsa luona. Kaveri olisi kyllä huolinut hänet kotiinsa, mutta he olivat jossain vaiheessa eksyneet toisistaan, ja kun kummallakaan ei ollut kännykkää, eikä kaverin taloon päässyt sisään ilman avainta, oli kyseessä mission impossible. Niin lähellä mutta niin kaukana. Tytärtä olisi pitänyt parin päivän päästä mennä katsomaan, mutta eihän sellainen kännissä sopinut, joten haikailuksi sekin ilmeisesti jäi.

Matkan aikana piti pari kertaa pysähtyä lepäämään, koska miehen sydämestä otti niin pahasti. Keikaus tiedusteli hänen mahdollista lääkitystään, johon mies totesi, että hän oli jo elänyt 70 vuotta täysin ilman lääkkeitä, ja oli päättänyt tehdä niin myös loppuelämänsä ajan. Siitä tuskin tulee kovin pitkää, mutta ajatus kuolemasta taisi ennemminkin tuntua armahdukselta.

Kalkkersin löydettyämme teimme ankean havainnon. Paikka aukeaa vasta klo. 24.00. ja itse olimme liikkeellä jo iltayhdeksältä. Mihin siis asuntolasta häädetty herrasmies laitetaan? Baariin odottamaan? Kun mieleen ei tullut mitään parempaakaan, torppasimme hänet ratikkaan kiertoajelulle, tietoisina siitä, että hänet mitä todennäköisimmin häädetään kyydistä ennemmin tai myöhemmin. Kuulemma hänet sosiaalipäivystyksen mukaan olisi voinut passittaa Herttoniemeen, mutta ajatus ei hänestä itsestään kuulostanut ollenkaan hyvältä. Itse hän kuulemma olisi halunnut putkaan, kun hän kerran oli poliisin poika ja kaikkea, mutta eipä poliisikaan huoli häiriötä aiheuttamattomia juoppoja tiloihinsa. Melkein olisi tehnyt mieli sanoa, että ainahan sitä häiriötä voi aiheuttaa tarkoituksellisestikin, mutta jätin sentään sanomatta.

Jotain järjestelmässä kuitenkin on pahasti pielessä, jos pienet lipsahdukset johtavat valtaviin ongelmiin, joista pääsee pois lipsahtamalla vielä vähän isommin. Jos taas Kalkkersiin olisi jo päässyt, herrasmies olisi todennäköisesti jo ennen puoltayötä ehtinyt selvitä niin paljon, että asuntolankin ovi olisi auennut. Entä miksei kaikkien asuntoloiden yhteydessä ole selviämishuonetta? Jos kyseessä on rauhallinen tapaus, sellainen ratkaisisi koko ongelman, ja jos taas ei ole rauhallinen, niin takaisin ulos passittaminen on riski ympäristölle ja putka ainoa oikea paikka. Yritetäänkö pultsarit tappaa kylmään, vai mikä tuossa oikein on ideana?

[prosessi]

Tänään oli viimeinen käyntimme maailman parhaan keskusteluihmisen luona. Tiesihän sen, että tämä päivä oli edessä, kun kyseessä kerran oli vauvaperhetyöntekijä ja tapaamispaikkana Porvoo, eikä puolitoistavuotiasta hyvällä tahdollakaan enää voi sanoa vauvaksi, ja sekä minä että mukelo olemme olleet helsinkiläisiä jo yli vuoden päivät. Oikeastaan aika käsittämätöntä, että onnistuimme venyttämään noita tapaamisia näinkin pitkään. Jos keskusteluihmisemme ei olisi ollut niin tykästynyt meihin, ei tämä kuvio varmasti olisi onnistunut. Ja kyllähän tuossa pyrki tippa silmään itse kullakin.

Keskusteluihmisen palaute tästä lähes puolitoista vuotta kestäneestä kontaktista oli ilahduttava, vaikka osaltaan hämmentäväkin. Ensinnäkin hän kiitteli sitä, miten hyvin minä ja mukelon isä olemme hoitaneet eromme. Tavallaan kiitos tuntui hyvältä, mutta toisaalta sitä myös vähän apeana mietti, että parempi olisi ollut osata elää yhdessä, eroamisen taito on aika laiha lohtu. Toisaalta keskusteluihminen myös kuulemma ihaili sitä, miten olen asettanut mukelon etusijalle elämässäni ja antanut tilaa mukelon isälle solmia oman suhteensa mukeloon. Tuo etusijalle asettaminen kuulosti omasta mielestäni aika vieraalta, sillä omasta mielestäni olen hyvinkin paljon keskittynyt huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani ja virikkeistä elämääni, ja mukelo on enemmänkin roikkunut siinä mukana. Siihen hän vastasi, ettei lapsen mahduttaminen mukaan lähes kaikkeen tuolla tavalla ole kovinkaan helppoa. Siihen minä, että minusta se on ollut kivaa, joten vaikeustasoa on aika hankala arvioida. Hän totesi lakonisesti, ettei se kaikkien mielestä olisi kivaa. Aika kumma ajatus, että oman lapsensa seurassa viihtyminen olisi automaattisesti lapsen etusijalle laittamista, silloinhan luodaan jonkinlainen vastakkainasettelu lapsen ja vanhempien etujen välille, kun ne tosiasiassa on täysin mahdollista yhdistää.

Siinä sitten mietinkin, että miksi tuo erosysteemi on sujunut niin hyvin kuin on, ja päädyin siihen lopputulokseen, että oma suunnitelmallisuuteni on ollut melko ratkaisevassa asemassa. Erosta päätettäessä määrittelin itselleni jonkinlaiset tavoitteet siitä, missä haluan olla vuoden kuluttua. Minulla oli selkeä kurssi, jolloin aallot eivät heitelleet ollenkaan niin paljon kuin ne olisivat tehneet, jos olisin antanut itseni ajautua ihan minne sattuu. Samaten kun välillä luonnollisestikin päätyi miettimään päätöstensä oikeellisuutta, niin pohdinnat oli kovin helppoa ratkaista sillä, että jos palaisimme yhteen mukelon isän kanssa, olisivatko nuo tavoitteeni silti saavutettavissa. Suurelta osin eivät olisi olleet, joten niinpä päätöksessä oli helppoa pysyä.

Tänä päivänä kaikki silloin asettamani tavoitteet on saavutettu, jopa se tavoite, jonka toteutuminen ei ollut ensiarvoisen tärkeää, eli julkaisukynnyksen ylittyminen teksteilleni. Nyt on hyvä taas asetella uusia tavoitteita. Tämä päivä tuntuu jonkinlaiselta merkkipaalulta, reimari tai kummeli sitten vissiin.

[Geetzu]

Oisit voinut jäädäkin. Tänne, tarkotan.

[prosessi]

Tulin takaisin. Raportoimaan uuden vuoden yöstä...

Olen näköjään toiminut Amorina hieman yllättävällä tavalla, tunnen itseni suorastaan Onnettareksi, mikä on suorastaan innostava tunne. Tällaista saisi tapahtua useamminkin.

Kuten jotkut ehkä muistavat, sain niskoilleni omalaatuisen ranskalaisihailijan, joka on käynyt riehumassa fb-profiilissani vähän väliä, osittain vissiin siitä syystä, etten ole juurikaan pitänyt chattiyhteyttä auki. No, eipä siinä mitään, hänen kanakerhonsa tarkkailu on ollut myös mielenkiintoista, ja heistä yksi sattui olemaan myös minun mielestäni erittäin taitava valokuvaaja, joten pyysin häntä omaksi fb-ystäväkseni, jotta pääsisin näkemään myös niitä hänen kuviaan, joita tuo yhteinen ystävämme ei ollut kommentoinut. Sen seurauksena yhteinen ystävämmekin kiinnitti huomionsa kyseiseen naiseen aivan uudella tavalla, häntä selvästikin vaivasi todella paljon miksi minä olin halunnut kyseisen henkilön valokuviin käsiksi. Onnistuin siis nostamaan hänet esiin kanakerhon kanojen seasta, ja - tadaa - uuden vuoden yönä nuo ymmärtääkseni aloittivat seurustelun!

Oma uusi vuoteni vaihtui hieman yllättävässä paikassa sen jälkeen, kun olin syönyt illallista muutaman kitinäläisen seurassa. Erkanin siis heistä omille teilleni ennen puolta yötä, siirtyäkseni klubiin jossa viihdyin huomattavasti paremmin kuin klubeissa yleensä. Paikka tuntui lähes turvapaikalta, siinä missä yleensä varautuneisuuteni pääsee valloilleen ihmistungoksessa. Sinänsä ihmisistä tuolla ei ole niinkään raportoitavaa, heitä oli liikaa kunnollista havainnointia varten, ja he olivat ehkä kuitenkin melko yhdenmukaista porukkaa, josta ei työntynyt esiin ketään poikkeuksellisen mielenkiintoista tapausta, mutta musiikki toimi hyvin ja minä nautin olemassaolostani. Ei hassumpi tapa aloittaa uusi vuosi.

[prosessi]

Tulin takaisin. Raportoimaan uuden vuoden yöstä...

Mukavaa. Raporttisi elävöittävät Kitinää. Tosin eivät välttämättä näin:

Oma uusi vuoteni vaihtui hieman yllättävässä paikassa sen jälkeen, kun olin syönyt illallista muutaman kitinäläisen seurassa. Erkanin siis heistä omille teilleni ennen puolta yötä, siirtyäkseni klubiin jossa viihdyin huomattavasti paremmin kuin klubeissa yleensä.

No niin, perusohje kaikille kirjoittajille, jotka eivät ehdoin tahdoin halua olla ärsyttäviä: "hieman yllättävä paikka". Kerro mikä, tai jätä mainitsematta vihjailevasti. Samat sanat ilmaisuille "muutamat kitinäläiset" ja "[eräs nimeämätön] klubi".

Piti ihan tarkistaa: en kertonut klubin nimeä myöskään vuosi sitten. Siihen kukaan ei reagoinut. Siispä ärsyttävyys johtuukin jostain muusta. Epäilen pääasiallisen syyn olevan se, että tuosta tekstistäni henki haluttomuus raportoida ollenkaan, se oli väkinäinen. Eikä syyttä, ranskalaistapaus oli tässä se mielenkiintoinen, ja olisin jättänyt oman yöni kokonaan syrjään, ellei se olisi ollut liian omituista juuri tässä ketjussa. Niinpä omastanikin piti kirjoittaa edes jotain, vaikka siitä olikin mahdotonta kirjoittaa mitään kunnollista.

Hmmm... Yritin tuossa muotoilla lisäselityksiä sanavalinnoilleni, mutta lopputulos oli sellainen sotku, että se oli pakko poistaa. Lyhyesti voisi kai sanoa, että kitinäläiset ovat muutakin kuin kitinäläisiä, ja klubit poikkeavat muista raportoitavista kohteista siinä, että niihin mennään usein toistuvasti.

Noin yleisemmin "hieman yllättävien paikkojen" erikoisuus taitaa olla siinä, että kun menee paikkaan, johon ei ainakaan oletusarvoisesti sovi, löytää enemmän havainnoitavaa omasta itsestään kuin ympäristöstään. Sellaisista havainnoista raportoiminen ei ole aivan helppoa, ja tämä koskee sekä havaintojen muotoilua että niistä raportoimista julkisesti.

[prosessi]

Argh. Pitääks munki nyt poistaa toi vastaus?

[urpiainen]

Kerkesinkin jo poistaa kommenttini, mutta säilyihän se kuitenkin jälkipolville.

olisin jättänyt oman yöni kokonaan syrjään, ellei se olisi ollut liian omituista juuri tässä ketjussa.

En olisi juttujesi perusteella ikinä osannut aavistaa, että tunnet tällaisia rajoitteita!

[prosessi]

Kerkesinkin jo poistaa kommenttini, mutta säilyihän se kuitenkin jälkipolville.

olisin jättänyt oman yöni kokonaan syrjään, ellei se olisi ollut liian omituista juuri tässä ketjussa.

En olisi juttujesi perusteella ikinä osannut aavistaa, että tunnet tällaisia rajoitteita!

Niin mitä rajoitteita? Vaikenemisen tarvetta vai omituisuuden välttelyä?

[prosessi]

Raportoinpa tässä vielä vähän raportoinnistakin. Enhän minä tietenkään lopettanut kirjoittamista poistuttuani Kitinästä, vaan vaihdoin vain kanavaa. Raporttejani löytyy facebookista, ja siellä linkkailin niitä asianomaisiin ryhmiin. Ne ovat kieltämättä hieman erilaisia verrattuna näihin kitinäraportteihin, koska jo kirjoittamisvaiheessa tiedostin sellaisten ihmisten voivan lukea niitä, joille raporttien sisältö ihan oikeasti merkkaakin jotain. Lopputulos on tietenkin huolitellumpaa, minkä lisäksi esimerkiksi yleisön kommentointi yksilötasolla täytyi mielestäni jättää pois.

Lopputulos oli hämmentävä. Ystäväpyyntöjä tilaisuuksia järjestäneiltä tahoilta, selityksiä miksi asiat oli järjestetty niin kuin ne oli järjestetty jne. Omituisin tapaus oli kuitenkin eräs teatteri. Postasin linkin ryhmän ilmoitustaululle, missä oli enemmänkin rupattelua. Kun seuraavana päivänä kävin siellä vilkaisemassa, oli ilmoitustaululta kadonnut kaikki muu paitsi tuo linkkini. Edelleen se roikkuu siellä orpona, minun pärstäkuvani vieressään, alapuolella vain kuvia eri näytelmistä. Jotenkin noloa.

Niinpä en nyt oikein tiedä, että minne minun yleensäkään pitäisi raporttejani postailla. Tuolla niistä ehkä on enemmän hyötyä, mutta voisi niitä kai rinnakkain postailla tännekin.

[prosessi]

Black Christmas

Lauantaina oli Musta Joulu, tai siis HulaPirates -pikkujoulut Ravintolalaiva Wäiskissä. Teknisten ongelmien takia en valitettavasti päässyt osallistumaan päivälliselle, mutta pääsin sentään näkemään sekä Dr. Sketchy's Anti-Art-Schoolin joulukuvaelman, malleina Katjusha ja Leonid mustan enkelin saattamina, sekä Gun Molls & Gangsters -keikan ja iki-ihanaa burleskia. Dj:nä toimivat Miroslove Satan ja Fiona Timantti, illan emäntinä puolestaan Bettie Blackheart ja Kiki Hawaiji.

Aloitetaanpa ihan alusta. Alku ei tietenkään ollut Wäiskin ovella, vaan kotona vaatehuoneessa, hirvittävän epätietoisuuden vallassa. Mitä-mitä-mitä minä puen päälleni? Mustaa ja punaista mustaan jouluun? Vai jotain ihan muuta? Koska burleski on mitä on, jekkuja ja ristiriitoja, päädyin leikkimään huutomerkkiä. Olin arvannut aivan oikein, että musta ja punainen olivat illan päävärit, joten itse ilmaannuin paikalle valkoisessa pitsipaidassa, valkoisissa sukissa ja sini-vaaleanpunakirjavassa kukkamekossa, jaloissa pinkit ballerinat ja hiukset saparoilla. Kontrasti oli oiva, siinä missä ilman minua vieraat olisivat näyttäneet kovin sekalaiselta porukalta, minun ristiriitani yhdenmukaisti muut näyttäväksi kokonaisuudeksi. Jotta pistekin saatiin iin päälle, pöytääni koristi tietenkin illan ajan joko mansikkamargarita tai Tom Collins.

Illanvietto alkoi Dr. Sketchy's Anti-Art-Schoolin joulukuvaelmalla. Itse olin tällä kertaa jättänyt piirtovälineet kotiin, sillä piirtämiseen keskittyminen estää tarkkailemasta muuta ympäristöä turhan tehokkaasti. Nyt siihen riitti hyvin aikaa, kun kuvaelma jähmettyi vähän väliä piirtäjiä varten. Musta ja sarvipäinen jeesuslapsi oli kuvaelman keskipiste, mustaan korsettiin ja pitkään muovihameeseen pukeutunut äiti sekä takittomaan juhlapukuun pukeutunut isäehdokas ja näiden mielenliikkeet olivat itse kuvaelman aihe. Musta enkeli puolestaan viskeli urakalla konfettia yleisön joukossa kierrellen, yrittäen aluksi haudata minut konfettinietokseen. Ilmeisesti minun asukokonaisuuteni ei ollut tarpeeksi kunnioitusta herättävä, tai jotain. Vasta myöhemmin muutkin alkoivat saada niskaansa kunnon konfettisadetta, missä vaiheessa enkeli ei enää kohdistanutkaan nakkeluaan minuun. Olin ehkä jo ehtinyt saada oman osuuteni, reilu enkeli... Epe-Joulupukin huoli kuvaelman jäsenten toimista miekan ja sarvipäisen pienokaisen suhteen oli hellyyttävää, kuinka paljon helpompaa kaikilla olisikaan, jos joulupukki aina kävisi neuvottelemassa tuhmista teoista jo ennen niiden tekemistä, eikä vasta jälkeenpäin tiedustelisi mitä oikein tulikaan tehtyä. Piirtäjien kannalta kuvaelman jäsenet olivat oikeastaan turhankin runsaasti vaatetettuja, nopeasti piirrettäessä kovin suuri määrä vaatteiden vekkejä ja poimuja hankaloittaa tehtävää kummasti. Enkeli sentään oli ilman paitaa.

Kuvaelman jälkeen vuorossa oli Gun Molls & Gangsters -keikka, joka kärsi hieman teknisistä syistä. Wäiski-paatti on sen verran pieni, että äänenvoimakkuutta olisi pitänyt säätää sen mukaisesti. Sormet korviin laittamalla oli mahdollista jopa kuulla mitä laulettiin, kun paljaaltaan kuultuna lähinnä vain sattui korviin. Pidin musiikista paljon, ja toivon ettei ensimmästä kertaa esiintynyt bändi lannistunut siitä, että ihmiset pakenivat paikalta tupakalle tai tosiaan pitivät sormia korvissa, sillä uskon tosiaan äänenvoimakkuuden olleen moiseen se pääasiallinen syyllinen.

Ilta huipentui burleskiin. Itseltäni jäi osa Burlesque Polairen esityksestä näkemättä, koska ensimmäistä kertaa päälläni ollut puku päätti alkaa temppuilla. Vetoketju repsahti auki, ja hakaneula-avusteinen paikkailu vessassa kesti aikansa. Kerkesin sentään näkemään pastiesien pyörittelyn! Kaksi jälkimmäistä esitystä Sally Vanillan ja Cherry DeLiciousin toimesta olivat erinomaiset, erityisesti Sally Vanillan iloinen olemus teki vaikutuksen. Tuollainen kyky nauttia omasta olemuksestaan ja sen jakaminen yleisölle aineettomana lahjana on poikkeuksellista ja ihailtavaa. "Tässä minä olen, katsokaa! Minun ei tarvitse sanoa yhtään mitään älykästä, hauskaa tai taiteellista, koska ilman sanojakin sanon kaiken, niin elämästä kuin todellisuudestakin, inhimillisyydestä. Minä olen totta!"

Kotimatkalla minäkin tunsin hetken olevani totta.

[prosessi]

Jo toiset burleskifestarit nähty ja koettu. Olen tässä yrittänyt miettiä, että johtuuko huomattavasti laajempi huomiomääräni tällä kertaa verrattuna viime vuoteen siitä, että nyt minulla on vertailupohjaa, vaiko siitä, että tämä tilaisuus oli niin erilainen. Ehkä vähän molempia.

Tällä kertaa valmistautumiseni poikkesi hyvinkin paljon viimevuotisesta. Silloin tavoitteenani oli luoda samanaikaisesti sekä liioiteltu että tyylikäs kokonaisuus, mikä vaati aikamoista paneutumista sekä vaatevalintoihin että ulkonäköön muutenkin. Tällä kertaa teema "don't come as you are, come as a moviestar" ohjasi minut hyvin toisenlaiseen ratkaisuun. Mietin, että tuollainen teema mitä todennäköisimmin johtaisi iltapukujen loistoon ja naamiaispukuihin, eivätkä omat iltapukuni ole tarpeeksi liioiteltuja tuonne. Naamiaispukuun en puolestaan halunnut turvautua, sillä puolet pukeutumisen hauskuudestahan on juuri kokonaisuuden suunnittelu, jonka naamiaispuvuista puhuttaessa joku muu on jo tehnyt. Niinpä piti keksiä jotain muuta.

Tämä muu oli yllätys itsellenikin, sillä inspiraatio loisti poissaolollaan iltakuuteen asti, ja tilaisuus alkoi kahdeksalta. Niinpä jouduin lopulta tonkimaan vaatevarastoani hieman epätoivoisissa tunnelmissa, ennen kuin löysin kaipaamani. Vanha musta aivan liian lyhyt pitsileninki, jonka reiät ovat aivan liian suuria, sillä alusvaatteet näkyvät läpi liiankin hyvin. No, tuossa tilaisuudessa moinen tuskin haittaa, kun osa vieraista tulee kuitenkin paikalle pelkissä alusvaatteissa, joten kelpuutin vempeleen käyttööni. Kyseinen puku tietenkin pakotti valitsemaan alusvaatteet hyvin huolellisesti, ja se inspiroi minut tonkimaan esiin kyseistä leninkiäkin vanhemman mustan korsetin, jossa on metalliset "luut". Mustat alushousut tietenkin myös, ja pitkät sukkanauhasukat. Myönnettäköön, että sukkien korvaamista sukkahousuilla kyllä mietin, sillä leningin läpi näkyvä paljas iho sukkien ja alushousujen välissä näytti kummallisen säädyttömältä. Aivan kuin se, että kyseistä aluetta periaatteessa peitti hameenhelma, olisi tehnyt lopputuloksesta sopimattomamman kuin koko leningin pois jättäminen. Päätin olla sopimaton. Jalkoihini laitoin noidille ja Maija Poppaselle tyypilliset mustat korkeakorkoiset nyörisaappaat.

Asukokonaisuudestani tuli hieman kummallinen, arvelin sen olevan lähinnä peikkomainen, joten sen mukaan piti tietenkin jatkaa. Niinpä leikkasin rohkeasti itse itselleni peikkotukan ylipitkällä otsatukalla ja huolimattomasti leikatuilla latvoilla. Päähäni laitoin pannan, johon olin kiinnittänyt kymmenittäin erivärisiä puuhelmiä itsensäväristen nauhojen päässä. Pannan väsäsin viime minuuteilla ennen lähtöä rikkomalla hiuspampulan johon helmet alunperin kuuluivat ja kiinnittämällä sen kieputtamalla pantaan. Lopputuloksena näytin juuri niin kivenkolosta ryömineeltä kuin olin suunnitellutkin (joo, joo, myöhemmin joku känniääliö kyllä kehui "kruunuani", mutta se olikin kännissä).

Jatkoin tilaisuudessakin peikkolinjaani, enemmän tai vähemmän tahtomattani kylläkin. Minulla on muutama suosikkijuoma, joista mitään ei ollut saatavilla paikan baaritiskeiltä. Tuli vähän sellainen olo, että "oon aina juanu kastetta kielonlehdiltä, en tiiä mitä muuta pyytäisin". Oluesta en pidä ollenkaan, kuten en myöskään suurimmasta osasta siidereitä. Niinpä sitten turvauduin Bacardi Breezereihin, mutta enhän minä niidenkään mauista tiennyt mitään, joten piti valita värin perusteella. Tiskillä vieressäni seissyt mies vaikutti sen verran huvittuneelta keskustelustani baarimikon kanssa "ei se, vaan se vähän punertavampi", "ai appelsiini?", "varmaan", että kaduin kivenraosta tuloani, sillä hänen ulkonäkönsä vetosi minuun kummasti.

Paikan päällä huomasin myös arvanneeni oikein pukuvalikoiman. Kaksi lumikkia, natsisotilas, entisaikojen lentäjä, aavelapsi nukkeineen, paljon fiftarimekkoja sekä iltapukuja. Silintereitäkin oli kiitettävästi, mikä ilahdutti minua. Iltapuvuista kuitenkin suurin osa oli sellaisia tavallisen tyylikkäitä, jollaisia minunkin kaapistani olisi löytynyt, tai vanhojentanssityyppisiä, niissä ei ollut mitään varsinaista jujua. Vain muutama erottui massasta selvästi, niin nilkkapituinen hopeinen, kuin punainenkin hyvin kimalteleva asu, nilkkapituinen sähkönsininen iltapuku, pinkki tyllileninki pinkin valtavan hiusrusetin ja pinkkien pienistä sulista tehtyjen tekoripsien kanssa, kirkkaanpunainen puku silintereineen, yksinkertaiseen mutta tyylikkääseen mustaan iltapukuun yhdistetty huikeasti tupeerattu kampaus, Bettyn ja Kikin yhdenmukaiset mutta täysin erilaiset korsettikokonaisuudet ja se mielestäni tilaisuuteen sopivin: valkoinen nilkkapituinen "kaislahame", nännien päällä valkoiset hopeankimalteiset pastiesit, hiuspannassa pystyssä useita valkoisia pitkiä sulkia ja harteilla erittäin iso, lattiaan asti ulottuva, läpikuultava valkoinen huivi, jota neito kietoi välillä tiukemmin ympärilleen ja antoi sen välillä valua alas harteiltaan.

Tämä sai minut miettimään vaatteita kautta aikojen, ja erityisesti sitä aikakautta, jota tässä tilaisuudessa mitä ilmeisimmin tavoiteltiin. Me, jotka emme niitä aikoja ole nähneet itse, joudumme turvautumaan lehtikuviin luodessamme mielikuvia tuosta ajasta. On kovin helppoa unohtaa, että lehtiin päätyvät lähinnä vain sellaiset asukokonaisuudet, jotka ajallaan ovat olleet jotain poikkeuksellista, ei mikään sääntö. Niin tänäkin päivänä, jos vaikka linnan juhlia ajatellaan. Lehtiin päätyvät sekä ne upeimmat puvut, että ne suurimmat epäonnistumiset. Varmasti suuri osa niistäkin puvuista, joita tänä päivänä imitoidaan, on ollut aikanaan sopimattomina lehdistön hampaissa. Ja kaikkein suurin osa kaikista puvuista on ollut lähinnä sovinnaisia. Miksipä tilanne loppujen lopulta olisi toinen burleskifestareillakaan, vaikutelmathan syntyvät siitä, kun paikalla olevien pukujen rohkeutta vertaillaan keskenään. Jossain muualla monet tuolla kalpenevista puvuista olisivat varmasti olleet hyvinkin rohkeita valintoja.

Pöytääni sain mielenkiintoista seuraa, sinne ilmestyi kaksi miestä, joista toisen sisko kuulemma oli burleskiesiintyjä maailmalla. Keskustelusta tuli oikein mielenkiintoinen, kun mietimme mitä burleski itse asiassa oikein on, ja miten sen toteutukset eroavat eri puolilla maailmaa. Norjassa heidän näkemässään esityksessä kuulemma burleskiin oli jopa liitetty fakiiriesitys lasin päällä tanssimisineen ja neuloilla ihon lävistelyineen, veren valuminen oli aiheuttanut kovinkin ristiriitaisia tunteita, kun samalla kuitenkin esitykseen oli myös liittynyt burleskille ominaisia piirteitä.

Festarien esitykset olivat taas kerran mielenkiintoisia. Nyt, kun esiintyjä oli saatu paikalle monista eri maista, pääsin itsekin havainnoimaan noita kulttuurieroja. Huomasin, että itseeni ehdottomasti eniten vetoaa kotimainen huumorimme, Itty Bitty Tease Cabaret:n esitys siitä mitä lavan takana oikein tapahtuu oli hauska, ja Olivia Rouge:n mielipuolisen hulvaton vaatteiden saksiminen pois päältä Jörö-Jukkamaisilla sormisaksilla ja veitsillä oli esitys, joka naurattaa edelleen palatessaan mieleeni. "Ha-haa, saksinpas vielä tämän! Mitäs siitä sanotte?"

Ulkomaiset esiintyjät herättivät toisenlaisia tunteita. Brittien (Leyla Rose ja Missy Malone) esitykset olivat napakoita ja paikoitellen ronskeja, niiden huumori oli sellaista tv-sketsimäistä. Little Brooklyn puolestaan leikitteli vaatteilla, komiikka ei tullut varsinaisesti itse esityksestä, vaan vaatteisiin suunnitelluista jipoista, kuten klovnin viisistä alushousuista tai puvusta, jonka toinen puoli oli nainen ja toinen puoli gorilla, jolla luotiin vaikutelma lähentelevästä ja uhriaan riisuvasta gorillasta, vaikka esiintyjää oli vain yksi. Saksalaiset puolestaan olivat tehneet aivan oman tulkintansa burleskista. Minusta heidän esityksestään ei oikein löytynyt sitä iloisuutta, mitä kaikki muut toivat esiin, vaan esitys oli suorastaan pornahtavaa, seksiin liittyvien mielikuvien rakentelua milloin jugurtin, milloin patonkien avulla. Ja yleisön sotkemista purskuttelemalla nesteitä heidän päälleen pidin aika huonona ideana, kun ottaa huomioon, että moni yleisön asuista ei varmasti ollut pesunkestävä.

Gourmet -bändi puolestaan oli harvinaisen osuva valinta, musiikki oli juuri oikeanlaista tuolla teemalla varustettuun tilaisuuteen, bändin jäsenten kimaltelevista fetseistä nyt puhumattakaan. Betty on koulinut pikkuveljensä oikein hyvin, jopa valitsemaan musiikkiharrastuksensa aikoinaan vuotta 2009 ajatellen!

Ja lavalla tapahtunut kosinta, jossa Darth Vader sai myöntävän vastauksen burleskitaiteilijalta, oli myös ilahduttava yllätys. Niin sitä pitää.

Kotimatka yöbussilla känniääliön seurassa ei ehkä ollut paras loppuhuipennus tälle illalle, mutta raportoin nyt senkin, sillä oli siinä huvittavatkin piirteensä. Sankari pyysi luvan saada istua viereeni, ja kun busseissa ei tietääkseni ole oikeutta valita vierustovereitaan, en voinut muuta kuin antaa luvan. Känniääliön mielestä se tietenkin oli keskustelunavaus, josta jatketaan kehumalla vierustoverin ulkonäköä. Vastasin "vai niin", koska arvelin sen olevan tehokkain vaiennuskeino, mutta eipä se tietenkään tehonnut. Hän kyllä kysyi seuraavaksi, että olenko minä uskonnollinen, johon vastasin yhtä tylysti "en". Hetken kyllä harkitsin, että olisin huvikseni vastannut kyllä, mutta en oikeastaan halunnut päätyä jaarittelemaan uskonnoista känniääliön kanssa, joten vastasin totuudenmukaisesti. Sankari yritti avata keskustelua myös muiden matkustajien kanssa, minun yrittäessäni keskittyä ikkunasta ulos katseluun, huonolla menestyksellä.

Lopulta minua alkoi auttamatta naurattaa, mikä ei ollut hyvä asia. Vierustoverini kielsi minua nauramasta, ja alkoi selittää omiaan. Hän ihmetteli miksei hän enää ollut päässyt baariin, ja halusi tietää mistä sen huomaa. Totesin sen käyvän ilmi sekä puheesta että käytöksestä. Hän siihen, että hän oli vain baariin mennessään nostanut kätensä reippaasti pystyyn ja sanonut morjens, joten eihän siitä pitäisi voida päätellä mitään hänen juopumustilastaan. Minä totesin, että tuollainen käytös itse asiassa juuri viittaa voimakkaaseen juopumustilaan. Hän ihmetteli, että miten muka, samanlainenhan hän oli selvinpäinkin. Minä siihen, että jos hän oli samanlainen selvinpäinkin, siinä olisi aika lailla syytä huoleen.

Selostaessaan tervehtimistään sankari nosti havainnollistaakseen tilannetta kätensä pystyyn, mikä sai hänet myös älähtämään kivusta. Hän arveli kätensä olevan poikki, ja tökkäsi sitä kohtaa johon sattui, minkä seurauksena hän ulisi oikein kunnolla. Sen jälkeen hän kehotti minuakin kokeilemaan kohtaa, mistä kieltäydyin. Totesin, etten tahallaan viitsinyt itkettää häntä. Siinä vaiheessa hän alkoi ihailla "kruunuani", ja minä vain nauroin. Aina välillä hän kielsi minua nauramasta, totesi välillä minun olevan ihana ihminen, ja ihaili taas kruunua. Sitten hän alkoi ihmetellä, että mitä kumman reittiä bussi oikein ajoi. Totesin sen olevan yöbussi, joten se ajoi tuota reittiä jotta mahdollisimman moni pääsisi sillä kotiin. Hän siihen, että olimme varmasti ajaneet ainakin viiden pysäkin ohi, ilman että kukaan oli jäänyt kyydistä. Seuraavalla pysäkillä joku kuitenkin jäi kyydistä, ja totesin ettei se olisi ollut mahdollista, jos emme olisi ohittaneet tuotakin pysäkkiä. Vierustoverini totesi minun olevan oikeassa ja toivotti hyvää päivänjatkoa pois kyydistä jääneelle. Myöhemmin hän yritti tarjota minulle sikaria, ja kun totesin etten polta, hän kehotti minua kuitenkin haistamaan niitä ja tyrkkäsi laatikon kiinni nenääni. Sen seurauksena paketin sisältö levisi bussin lattialle, enkä tiedä kuinka monta niistä jäi sille tielleen. Huokaus. Sankari meinasi vielä halata minua ennen kyydistä jäämistään, mutta kielsin. Jokin raja sentään känniääliöilyilläkin.

[prosessi]

Ei raportoitavaa.

Syömässä oli kyllä ihan hauskaa käydä, porukka oli kiva. Keskustelut olivat kuitenkin vain sellaista tavallista perussettiä, paitsi ehkä sen ainoan ventovieraan mielestä, joka oli porukkaamme eksynyt. Hän vaikutti ainakin aluksi olevan hieman paniikissa, mutta rauhoittui sentään, kun parhaani yritin small talkata pitäessäni mukeloa istuviltaan syöttötuolissa. Kyseinen vieras oli jopa tuonut sekä mukelolle että minulle pienet lahjat, joista mukelon lahja tuli heti hyvään tarpeeseen, sillä mukelo meinasi ennen sen avaamista pahasti ikävystyä.

Elukka ja mukelo lähtivätkin ravintolan jälkeen pois kaupungilta, kun taas minä lähdin parin ystäväni mukana vielä muualle istuskelemaan, ja sen jälkeen baarikierrokselle urpiaisen luvalla. Valitettavasti en vain koko kierrokseni aikana löytänyt ensimmäistäkään baaria, joka olisi houkutellut minut sisälle asti, joten baarikierroksestani muodostuikin kävelyretki keskustassa, joka päättyi jo kymmenen maissa. Ei minusta ole tuollaiseen.

[urpiainen]

Valitettavasti en vain koko kierrokseni aikana löytänyt ensimmäistäkään baaria, joka olisi houkutellut minut sisälle asti, joten baarikierroksestani muodostuikin kävelyretki keskustassa, joka päättyi jo kymmenen maissa. Ei minusta ole tuollaiseen.

Olen kyllä vähän pettynyt. Sen jälkeen, kun mainitsit löytäneesi kierrokselle esiliinaksesi nimenomaan Keikauksen, odotukset pääsivät noudemaan jo aika koviksi.