EveryWoman kirjoitti:
Hyväksyn toki sinunkin määritelmäsi, jossa tunne on looginen, kunhan sen kokija tiedostaa millainen tuo logiikka on. Tai no, ehkä määrittelet tunteen loogikseksi siitä huolimatta että kokija ei logiikkaa tiedostaisikaan.
En ole oikein vielä selventänyt tätä itsellenikään. Tekisi mieli soveltaa tuota määrittelemääsi impulssi vs. tunne -filosofiaa logiikan tiedostamiseenkin: siis että impulssiin liittyisi lähtökohtaisesti tiedostamaton logiikka, tunteeseen tiedostettu. Olen ilmeisesti jotenkin taipuvainen ajattelemaan, että tiedostettu tunne ohjaa sen tiedostamisen loogisille päättelyketjuille ja tunteen syy- sekä tarveharkinnalle.
EveryWoman kirjoitti:
Itse pyrin käyttämään sellaisia määritelmiä, jotka avautuisivat mahdollisimman monelle ja kuulostaisivat myös arkikielessä ymmärrettäviltä, mutta siinäkin on kyllä sudenkuoppansa (viittaan postauksen viimeiseen kappaleeseen).
Minä taas koetan käyttää sellaisia määritelmiä, joilla olisi ensisijaisesti mahdollisimman vähän käsitteen määrittelyongelmia. Tai sitten sanoin tässä saman asian mitä sinä, mutta eri sanoin. Koska todennäköisestihän termit, joilla on vähän määrittelyongelmia, nimenomaan avautuvat hyvin monelle.
EveryWoman kirjoitti:
se on valehtelua jos a) tiedät tai epäilet (valheen) kohteen olevan asiasta kiinnostunut, tai b) sinun tekee (impulsiivisesti) mieli jättää kertomatta.
Eli siis keskustelemisen totuudellisuudessa/valheellisuudessa on jonkinlainen rooli vastuulle kuulijan odotuksista? Täytyy siis muodostaa jokin ennakkokäsitys kuulijan odotuksista? Kuinka pitkälle niitä kannattaa ennakoida, ettei itse ulosannista tule virheellisen värittynyt/asenteellinen? Entäpä jos jättää jotain sanomatta, koska se jokin on itselleen jotain hyvin kiusallista? Esim. jos jättää mainitsematta uudelle miestuttavuudelle, että aiempi parisuhde oli väkivaltainen, onko tämä valehtelua? Riippuu tietysti ehkä, jättääkö tämän kertomatta a) vastauksena johonkin parisuhdekysymykseen vaiko b) spontaanisti keskustellessa.
Tekisi toisaalta mieli rueta saivartelemaan siitä, miten määritellään totuus (muuten kuin valheen poissaolona), mutta ainakin wikipedian tekstin korkeuden mukaan se vaatisi oman seminaarisarjansa!
EveryWoman kirjoitti:
Niin, määrittelykysymyksiä. Mitä tarkoitetaan tunteenvaraisella käyttäytymisellä? Moni tarkoittaa sillä sokeaa impulssien mukaan heittelehtimistä - ei ehdottamaasi loogista eri vaihtoehtojen puntarointia, jossa myös tunteille annetaan painoarvoa. Jos ihan rehellisiä ollaan, ihminen ei ole erityisen looginen olento.
Ehkäpä tämän havaitsemasi epäloogisuuden selittää ihmisen hidas sopeutuvuus vaistoineen suhteessa hänen ympäristönsä kehittymiseen. Tällainen kehityksellinen epäsuhta luonnollisesti sallii nykyhetkessä epätarkoituksenmukaisten, vanhaa alkuperää olevien reaktioiden aiheuttamat mahdolliset haitat. Tietenkin se on hieman epäloogista, että ihmisen mekanismi ei pysy vauhdissa hänen itse kehittämänsä elinympäristön kanssa. Toisaalta, sopeutumisnopeuden taustalla on pitkät listat biologisia faktoja ja periytymislakeja. Taustatekijänä voi olla myös esim. se, että keskimäärin yksi ihminen viipyy elämässään koko ajan pidempään ja pidempään (synnyttäjien keski-ikä kasvaa), jolloin sukupolvien vaihtuvuus hidastuu.
EveryWoman kirjoitti:
Me emme ole robotteja, emmekä useimmiten etenkään itsemme suhteen kovin loogisiakaan.
Olen tässä sen verran yrittänyt hankkia (kantapään kautta) itsekritiikkiä, että tämän logiikan ylivertaisuuden puolestapuhumisen sijaan olen alkanut miettiä, onko olemassa oikeata ja sen vastapainona väärää logiikkaa. Lähinnä tietenkin pelottaa väärän logiikan mahdollisuus, koska tällöin sen takana oleva päättelyketju tekee monta virhettä sarjassa, ja olisi hyvin oletettavaa, että lopputuloksessa nämä toistetut virheet ikäänkuin kumuloituvat joksikin superabsurdiksi.
Noiden esimerkkiesi stimuloimana rupesin ajattelemaan sitä määritelmää mielenterveydestä ja sen puutteesta. Johtaako esim. jokin kriteeristöllämme määritelty mielenterveydellinen häiriötila automaattisesti tuollaisen mahdollisen vääränlaisen logiikan viljelemiseen vai voiko väärää logiikkaa ilmetä itsenäisenä ilmiönä? Josta pääsenkin melkoiseen käsitesoppaan, koska sinällään kai logiikka -sana poissulkee sen mahdollisen riskin epäjohdonmukaisuudesta. Mutta toisaalta, väittäisin, että mielenterveysongelmista kärsivillä ihmisillä täytyy olla jokin toimintamekanismi, jonka he pystyvät perustelemaankin itselleen. Kyllähän he kuitenkin tiedostavat asioita. Riippuu nyt tietenkin hirveän paljon mielenterveysongelman luonteesta.
EverWoman kirjoitti:Aava kirjoitti:
Kylläkyllä. Olen samaa mieltä. Muttei tästä voida mielestäni syyttää sinällään sitä vaistoa tai tunnetta, vaan ihmisen kapasiteettia käsitellä niitä. Minusta sillä saa vaan hallaa aikaiseksi, jos olettaa, että tunteeksi luokittelemaansa reaktioon tulee lähtökohtaisesti suhtautua epäilevästi.
Sanoisin kriittisesti mieluummin kuin epäilevästi.
Kerropa fiksumpana, mikä näiden ero on?
Aava kirjoitti:EverWoman kirjoitti:En tiedä, tarkoititko samaa mielipiteessäsi, mutta minusta sekin, että "on varma" toimivansa jossain tilanteessa faktapohjalta, on tunne.
Olen samaa mieltä. Tuokin tunne voi kuitenkin olla joko impulsiivinen tai sitten ei. Jos on impulsiivisesti "varma", menee metsään. Jos taas on fundamentaalisti varma (en keksinyt heti parempaa sanaa, ja kiusallanikin käytän tuota jotta palstan uskontofoobikot saavat taas vettä myllyihinsä), kannattaa toimia sen mukaisesti vaikka faktatietoa aiheesta ei olisi ollenkaan.
Minulla vaan on taipumus ajatella, että faktatietojensa tiedostaminen kestää, on siis aikaavievää. Muttei minulla kyllä ole sen taakse mitään perustetta muuta kuin oletettu arvaus. Josta syystä mieluummin pitäisin sitä tunne- kuin impulssipohjaisena ilmiönä.
EverWoman kirjoitti:
Juu, no minuahan tavataan tällä palstalla tuon tuostakin syyttää kartesiolaisuudesta, vaikka pyrinkin painottamaan että tapani käyttää kieltä todennäköisesti johtaa harhaan (omasta mielestäni näet olen anything but).
Descartès ei ole minulle ajatuksinensa läheskään niin tuttu, että pystyisin tutkaamaan kartesiolaisittain ajattelevan ihmisen luotettavasti. Joten ei pelkoa siitä
Toki sellaista karkeaa "henki vs. keho", "tunne vs. järki" -erottelua näkee tavan takaa, mutten usko, että näiden käsitysten taustalla olisi kartesiolaisuusaate. Ennemminkin väittäisin syyksi tapauskomista, koska kyseinen malli on melko yksinkertainen, eli vastaa siis siihen yleiseen kollektiiviseen ihmisten taipumukseen päästä kategorisiomaan asioita. On niin paljon miellyttävämpää pystyä nimeämään asioita (ehkä muistiinpainamisenkin kannalta) kuin toteamaan, ettei luokittelu ole mahdollista.