Urheilun olemus ja alkuperä

[Aava]

En voisi elää ilman urheilua, ainakaan kovin montaa päivää. Kyllähän fyysisyys on toki yksi osa ihmisen kokonaisuutta, mutta kertokaapa: mikä määrää sen tavan, jolla sitä ilmaisee? Onko perimä suurempi vaikutin kuin ympäristö? Ja miksiköhän juuri ne tietyt lajit ovat kiehtovampia omasta mielestään kuin toiset?

Tuleekin ajoittain miettineeksi koko urheilemisen olemassaoloa ja syntyhistoriaa. Miten keksittiin esim. sulkapallo? Tai kun ajattelee joskus vaikkapa tennistä noinniinkun ideana: lyödä verkotetulla kehikolla pientä keltaista palloa ja koettaa saada se verkon yli. (Ja että joku vaivautui kehittämään siihen niin "oudon" pistelaskujärjestelmän: 15, 30, 40...) Ei sinällään vaikuta järin jännittävältä. Tai esim. jalkapalloa: potkitaan palloa ja yritetään saada se sellaiseen kehikkoon sisään. Tai koripalloa: heitellään sellaista nahkapalleroa renkaan sisään. (Mitenköhän muuten vapaaheitot keksittiin?)
Mielenkiintoista ja antoisaa? No todellakin!

No... oli miten oli, joka tapauksessa urheilu on parasta mitä tämä elämä on mulle tarjonnut.

[Pyry-Matias]

Täytyy näin urheilun kaikenlaisena suurkuluttajana todeta, että aloitus oli ansioton. Ehkä en vaan kuulu kohdeyleisöön vaikka kuulunkin.

[Aava]

Täytyy näin urheilun kaikenlaisena suurkuluttajana todeta, että aloitus oli ansioton.

Jaa. Yhyy.

Ehkä en vaan kuulu kohdeyleisöön vaikka kuulunkin.

Olet urheilun suurkuluttaja eikä sulla ole urheilemisesta kerta kaikkiaan mitään muuta sanottavaa? (Kohdeyleisönä yllättäen kitinäläiset.)

Olen kyllä erittäin otettu, jos mun puutteet puhuttelee enemmän kuin itse aihe.

[Pyry-Matias]

Olen kyllä erittäin otettu, jos mun puutteet puhuttelee enemmän kuin itse aihe.

Siis aloituksesi oli ensinnäkin aivan liian laaja. Se oli huonosti rakennettu. Sellaista epämääräistä ajatusmössöä, tämä on kuitenkin Asiakeskustelut-osio. Tuli mieleeni niba - ja se ei ole koskaan hyvä asia.

[Mickey]

Siis aloituksesi oli ensinnäkin aivan liian laaja. Se oli huonosti rakennettu. Sellaista epämääräistä ajatusmössöä, tämä on kuitenkin Asiakeskustelut-osio.

Täällä ei saa olla vaikeampia tai monimutkaisempia avauksia kuin kyllä, ei, tyhjää tai poissa. Välillä tämänkin tasoiset palikkatestit saattavat tuottaa vaikeuksia.

[BettyB.]

Joudun kyllä yhtymään nyt Pyrikseen, aloitus oli jokseenkin sekava enkä oiken käsittänyt mitä tähän pitäisi vastata. Joten oli helpompaa jättää vastaamatta.

[huima]

Aavalla on kivaa tajunnanvirta-ajattelua, mutta tekee foorumilla ajanvietekirjoittajien keskusteluista helvettiä

Teesit lyhyesti.

Fyysisyys on tietyissä asioissa koodattu geeneihin ja liha tuntee vetoa lihaan. Hyvä kunto ja terveys näkyvät päälle ja primitiivisessä mielessä ovat vaikuttavia tekijöitä mm. arvioitaessa mielekkyyttä ja kyvykkyyksiä.

Erilaisilla kulttuureilla on eri ilmentymiä fyysisyydelle ja sen koettelemiselle. Pelit ja erilaiset urheilumuodot ovat sen erilaisia ilmentymisiä, ihan samalla tavalla kuin tanssi. Ne kaikki kuitenkin vahvistavat ja tukevat erilaisia sosiaalisia hierarkioita, joita muodostamme keskenämme.

Kun ihmiskunta ja yhteiskunnat ovat kehittyneet, on fyysisyyden merkitys hierarkioiden kriteerinä vähentynyt - ja tilalle on tullut monia muita kilpailevia rakenteita. Urheilun rooli myös yhteiskunnassa on saanut erilaisia rooleja, esimerkiksi kansallisen identiteetin tai propagandakoneiston tukeminen, puhumattakaan sitten erilaisten aatteiden eteenpäin vieminen. ( Natsi-kortti, nyt voidaan lopettaa keskustelu )

Jossain tilanteissa urheilu on myös vienyt ihmiskuntaa eteenpäin. Samalla tavalla kuin tieteessä, taiteessa tai muissa suuntauksissa erilaisten rajojen rikkominen ja meneminen sinne, minn ihminen ei ole aiemmin mennyt, on toteuttanut jotain syvempää ihmiskunnan perustehtävää. Olkoonkin että mailin juokseminen neljään minuuttiin ei ole samanlainen asia kuin poliorokotteen keksiminen, saa se kuitenkin osan ihmisistä aina unelmoimaan ja ajattelemaan että jokin muukin aikaisemmin rikkomattomaksi ajateltu raja voisikin olla rikottavissa.

Mutta urheilu antoisinta elämässä? Ei edes lähellä. Urheilu toki antaa paljon, mutta se on hukattu elämä jos sen kuluttaa vain pururadalla, kuntosalilla tai jossain muualla - seuraavan endorfiini-puuskan ja paremman pakaran toivossa.

[Aava]

Joudun kyllä yhtymään nyt Pyrikseen, aloitus oli jokseenkin sekava enkä oiken käsittänyt mitä tähän pitäisi vastata. Joten oli helpompaa jättää vastaamatta.

No, kyllähän se alku on sekava, muttei muuta voi odottaa, kun itselleni on kyse suuressa määrin tunneasiasta, jonka alkuperää haluaisin oppia paremmin ymmärtämään myös asiapohjalta. (Vai olenko minä Kitinän ainut tunne- ja itseilmaisuvammainen, kun viitsitään kömpelöön tyyliin tarttua... ?)

Vastata saa siis omia ajatuksia urheilusta, sekä faktoja että mielipiteitä. Ei ole mitään mitä pitäisi vastata... Yleisteemana on siis urheilu ja se, mitä se merkitsee (mielestäsi yleisesti ja sinulle henk.koht.), mistä sen eri ilmenemismuodot tulee yleisellä ja yksilötasolla ja miksi.

Ja tuolla loppukaneetilla halusin ikäänkuin siis sallia muilta lukijoilta myös yhtä tunnepitoisia ja omaelämänkerrallisia osioita vastauksiinsa eikä siis pelkkiä faktatietoja, esim. kuuluisia nimiä ja vuosilukuja, milloin kukakin kehitti mitäkin lajia, tai että mikä on tieteellinen käsitys perimän vs. ympäristön roolista tässä kontekstissa.

Tyyli on siis siinä mielessä vapaa ja salliva tunteilujenkin suhteen. Mutta koska ollaan asiakeskusteluissa, haluaisin että näkemykset ja kommentit urheilusta vaivaudutaan perustelemaan. Ja siksikin ollaan asiakeskusteluissa, koska oma suhtautuminen urheiluun on sen tunnepitoisuutensa takia niin voimakas, että sana "harrastus" lähinnä halventaisi sitä.

edit: just äsken voitettiin kotimatsi. Hitto että on aivan superb fiilis!

[Mickey]

Vai olenko minä Kitinän ainut tunne- ja itseilmaisuvammainen, kun viitsitään kömpelöön tyyliin tarttua... ?)

Nettipalstojen yleinen ongelma. Nähdään vaivaa, jotta voidaan kertoa, että olet väärässä tai toimit huonosti, mutta ei viitsitä kuitenkaan kertoa mikä olisi ollut parempi tapa toimia tai ilmaista asia. Se pieni ero kritiikin ja rakentavan kritiikin välillä.

Urheilulla on minulle ainoastaan viihdearvoa. Ei herätä suuria tunteita ellen pääse itse osalliseksi toiminnasta.

[Kreitsu]

En voisi elää ilman urheilua, ainakaan kovin montaa päivää. Kyllähän fyysisyys on toki yksi osa ihmisen kokonaisuutta, mutta kertokaapa: mikä määrää sen tavan, jolla sitä ilmaisee? Onko perimä suurempi vaikutin kuin ympäristö? Ja miksiköhän juuri ne tietyt lajit ovat kiehtovampia omasta mielestään kuin toiset?
.

Minusta tässä on ihan selkeästi esitetty kysymyksiä. Ihme, että niin harva tajusi.


Ympäristö varmasti vaikuttaa urheilu- ja liikuntatottumuksiin siinä mielessä, mitä nyt yleensäkään alkaa urheilla ja liikkua. Jo koulussa meitä tutustutetaan tiettyihin urheilulajeihin, joita jotkut sitten pelaavat vapaa-ajallaankin, jotkut eivät.

Se, mistä liikuntamuodosta pitää, lienee aika pitkälti makuasia (jos siis tästä vähennetään esim. kouluaikaiset trauman pesäpallosta ym. jos jäi aina viimeiseksi valituksi tai oli muuten vain kiusattu jne.) niin kuin myös sekin, kuinka paljon liikuntaa harrastaa.

Minulle liikunta on tärkeää, mutta en ole lainkaan kilpailunhaluinen, joten mitkään joukkuelajit eivät kiinnosta niin kuin eivät myöskään ns. ottelulajit. Okei, pingistä on kiva pelata. Joku voisi sanoa, ettei se ole liikuntaa, mutta se voisi itse mennä pelaamaan sitä pingistä, niin saattaisi huomata, että siinä voi tulla jopa hiki.

Itse en myöskään pidä kovin paljon vempaimista enkä ryhmistä, joten esim. punttis ja ryhmäliikunta (aerobiset lajit ryhmissä) ei kuulu valikoimiini. Olen sellainen yksinäinen ratsastaja eli käyn pyörälenkeillä ja kävely/juoksulenkeillä itsekseni. Näitä voin tosin tehdä miehenikin kanssa, jos saan hänet houkuteltua mukaan. Kesäisin yleensä saankin.

En siis harrasta mitään ”maksullista” liikuntaa ”maksullisissa” paikoissa. Seinäkiipeilyä voisin kokeilla, samoin steppausta ja vatsatanssia, mutta niiden aika ei ole vielä.

[Kreitsu]

Ai niin, en ole missään määrin kiinnostunut katsomaan urheilua. Korkeintaan voin jotain taitoluistelua, telinevoimistelua ja tanssia katsella ja lätkää, jos olen kaatokännissä.

[Aava]

.... mutta tekee foorumilla ajanvietekirjoittajien keskusteluista helvettiä

I seem to get that a lot

Fyysisyys on tietyissä asioissa koodattu geeneihin ja liha tuntee vetoa lihaan.

Jooh, todellakin. Niin on ja niin tuntee!

Kun ihmiskunta ja yhteiskunnat ovat kehittyneet, on fyysisyyden merkitys hierarkioiden kriteerinä vähentynyt - ja tilalle on tullut monia muita kilpailevia rakenteita.

... mutta onko se hyvä asia? Siis että fyysisyyden merkitys on vähentynyt? Ei minusta. Enkä nyt puhu pelkästään omasta perspektiivistä. Tekisi hirveästi mieli vetää tästä edes löyhä korrelaatio tämänpäivän kansanterveysongelmiin. Ja toinen mielleyhtymä tästä "rakenteiden kilpailevuudesta", voisi olla se mieletön vimma tehdä kaikki mahdollisimman vaivattomaksi: portaiden nousu, ovien avaaminen... ovat lähes joka paikassa sähköistettyjä. Mikä ihanne se nyt muka on, että mitä vähemmän käyttää jalkojaan ja käsiään, sen parempi? Kun ei voi edes vedota ajalliseen säästöön, ainakaan näissä kahdessa esimerkissä.

Urheilun rooli myös yhteiskunnassa on saanut erilaisia rooleja, esimerkiksi kansallisen identiteetin tai propagandakoneiston tukeminen, puhumattakaan sitten erilaisten aatteiden eteenpäin vieminen.

Niin on, ja välillä tuntuu, että se alkuperäinen ajatus (potentiaalista/lahjakkuudesta tehdä jotain kropallaan tai ihmisen kehon eri ulottuvuuksien kirjon ylläpitäminen ja vahvistaminen) jääkin täysin toissijaiseksi. Eikö urheilua sitten nähdä tarpeeksi mielekkäänä ilmiönä sinällään? Siis että urheilu on mielekästä vasta kun se sidotaan jotenkin muihin yhteiskunnallisiin ilmiöihin?

Mutta urheilu antoisinta elämässä? Ei edes lähellä. Urheilu toki antaa paljon, mutta se on hukattu elämä jos sen kuluttaa vain pururadalla, kuntosalilla tai jossain muualla - seuraavan endorfiini-puuskan ja paremman pakaran toivossa.

Mulle urheileminen on isompi kokonaisuus kuin sen fyysinen puoli, ja siitä seuraava aivokemiallinen välittäjäaineryöppy. Siis mun urheilemisella on kyllä vähän laaja-alaisemmat motiivit. Olisikin elämä niin yksinkertaista, että riittäisi se endorfiinihumala ja pakaramuokkaus. Niiden hankkimiseksi olisi nimittäin niin järjettömän paljon helpompia ja huomattavasti halvempia keinoja, mitä tämä nykyinen toimintamallini. Ne ei vaan kelpaa millään. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää näin, vaikka siis sama kehollinen lopputulos voisi olla saatavissa huomattavasti kätevämmin. Mutta eihän urheilu ole pelkkää fysiikkaa. Se ero ehkä onkin pääasiassa nähtävissä psyykkisellä puolella: omien potentiaalien seuraaminen lienee sinällään käypä itsetarkoitus, vaikkei niitä jahtaamalla mitään niin erikoista näkyvää hyötyä saisi edes aikaan.

Urheilu on tietenkin näkyvimmillään vaan sitä fysiikkaa. Mulle se on kuitenkin huomattavasti kokonaisvaltaisempi toiminta- ja elämäntapa. Ja halusinkin herättää keskustelua näistä urheilun ulottuvuuksista.

[huima]

Mikä ihanne se nyt muka on, että mitä vähemmän käyttää jalkojaan ja käsiään, sen parempi? Kun ei voi edes vedota ajalliseen säästöön, ainakaan näissä kahdessa esimerkissä.

Hmph. Ota käsiisi isot matkalaukut ja kulje niiden kanssa portaita ylös alas lentokentällä, yritä sen jälkeen olla pirteä, raikas ja hyväntuulinen. Tai tee sama juttu ilman kantamuksia kipeällä jalalla, jonka koukistaminen sattuu. Ja lisätään jälkimmäiseen se ironinen pilkahdus, että jalka on kipeytynyt liiallisesta kävelemisestä.

Katsot toki asiaa nyt yksillä linsseillä, ja teet sen takia noin herkullisen pilkattavia esimerkkejä

Maailma menee eteenpäin ja antaa meille mahdollisuuksia tehdä asioita eri tavalla. Ennen oli kaikki paremmin ja kouluunkin hiihdettiin joka päivä, on glorifiointia joka tuntuu mukavalta nyt kun sitä ei tarvitse tehdä pakolla, vaan voi valita haluaako lämpimän autokyydin vai hyötyliikunnan.

Mutta nyt ei ole aikaa jauhaa tästä. Minä rakastan juoksemista ja meditatiivista rauhaa, jonka siinä voi saavuttaa. Samaten tiivis kamppailu sulkapallokentällä tuottaa hurjia mielihyviä ja puhdistaa päätä. Mutta sen suurempaa siinä ei ole.

[Aava]

Hmph. Ota käsiisi isot matkalaukut ja kulje niiden kanssa portaita ylös alas lentokentällä, yritä sen jälkeen olla pirteä, raikas ja hyväntuulinen.

Höh. Viittasin lähinnä kauppoihin ja tavarataloihin, jotka ovat parin viime vuosikymmenen aikana vaihdattaneet ovensa sähköistettyihin versioihin, ja hävittäneet portaat tuoden tilalle liukuportaat, vaikka useimmissa taloissa olisi kuitenkin olemassa hissi jo valmiina, joita voisi käyttää niissä tilanteissa, kun kantamuksia on paljon.

Lentokentät ovat asia erikseen. Niillä käy varsin harva edes viikoittain, joten lentokenttien osuus "oman tuki- ja liikuntaelimistön käytäntöönsoveltamisessa" jää automaattisesti varsin minimaaliseksi.

Mutta joo, tämä meni nyt kyllä aiheen sivuun. Provosoiduin vaan taas ärsyyntymään tuosta fyysisyyden inflaatiosta, joka tosiaan näyttää ainakin joissain konteksteissa olevan ikävällä, ja usein tarpeettomalla tavalla yleistymään päin.

... on glorifiointia joka tuntuu mukavalta nyt kun sitä ei tarvitse tehdä pakolla, vaan voi valita haluaako lämpimän autokyydin vai hyötyliikunnan.

Joo, tiedetään, se on varsin tekopyhää jeesustelua. Mutta mulla ei tuollaista valintamahdollisuutta vaan ole. Ja kyllä varsin harvoin sellaista olisin kaivannutkaan. Lienee sopeutumiskysymys.

Minä rakastan juoksemista ja meditatiivista rauhaa, jonka siinä voi saavuttaa. Samaten tiivis kamppailu sulkapallokentällä tuottaa hurjia mielihyviä ja puhdistaa päätä. Mutta sen suurempaa siinä ei ole.

Meditatiivista rauhaa, mielihyviä ja päänpuhdistuksia... Että "ei sen suurempaa"? Eikös nuo ole varsin isoja juttuja?

[Aava]

Ei herätä suuria tunteita ellen pääse itse osalliseksi toiminnasta.

Nimenomaan.

[Kreitsu]

Miksei mulle vastata? Haisenksmä pahalta?

[Aava]

Siis aloituksesi oli ensinnäkin aivan liian laaja. Se oli huonosti rakennettu. Sellaista epämääräistä ajatusmössöä, tämä on kuitenkin Asiakeskustelut-osio. Tuli mieleeni niba - ja se ei ole koskaan hyvä asia.

Niinno... minusta urheilun olemuksesta ja syntyhistoriasta on aika hankala puhuakaan kovin kapeakatseisesti ja rajatusti. Perspektiivejä on niin monia. Ja koska urheilu on ainakin mulle itselleni (tod.näk. myös esim. sullekin) varsin tärkeä juttu, haluaisin työstää siitä sen oman synteesini.

Minusta on haastavampaa, kehittävämpää ja siksi paljon antoisampaa keskustella laajoista asioista, kuin että tässä olisi tiedusteltu vain esim. jääkiekon olemuksesta ja syntyhistoriasta. Siihen haluaisi vastata vain lätkäilijät, jotka todennäköisesti vielä kaiken lisäksi olisivat monesta asiasta samaa mieltä. Boring.

Miksei laajoista kokonaisuuksista saisi keskustella? Mitä haittaa siitä olisi?

Helppous ja selkeys pehmentää aivot

[Aava]

Miksei mulle vastata? Haisenksmä pahalta?

Just one sec.

Oli niin hyvää läppää, että haluan hetken märehtiä sitä vielä

[Gat]

Ai niin, en ole missään määrin kiinnostunut katsomaan urheilua. Korkeintaan voin jotain taitoluistelua, telinevoimistelua ja tanssia katsella ja lätkää, jos olen kaatokännissä.

Jaa tähänkö piti vastata jos et haise?
Sama vika. En ole tippaakaan penkkiurheilija. Ei kiinnosta pätkääkään suoritukset jossain kepinheitossa tai pallonpotkimisessa. Nuorempana ehkä kansallinen menestys innosti koska sen piti innostaa, mutta nykyään jos "Suomi voittaa", niin kelaan että mitä se minuun kuuluu, en minä mitään voittanut eikä noiden pelaajien ja mun välillä mitään yhteistä ole. Enemmän yhteistä voi olla ulkomaalaistenkin kanssa.

Nojaa.. miehet jotka eivät seuraa urheilua, ovat homoja, Ei välttämättä sitä tyyppiä homoa joka pitää miehistä, mutta homoa kuitenkin...

Ainoita lajeja jota vähääkään seuraan ovat kamppailulajit. Niissä on sentään joku selkeä ja reaalimaailmaankin liittyvä tavoite, toisin kun keinotekoississa kuulantyönnöissä ja kumilätkän perässä hassut rautakengät jalassa litostellessa. Kamppailulajekakaan en niin fanita, että jotain tilastoja ulkoa osaisin. Matsi matsina kerrallaan.

Urheilun historiaa en niin tunne. Kai juoksu on aina ollut juoksua, ja siinä kilpaillaan. Keihäänheitot, kuulantyönnöt, painit ym perustunevat sotilastaitojen harjoitteluun, mutta nyt ne on kuohittu niin kliinisiksi, että ihmettelen mikä niissä kiinnostaa. Heittäisivät keihäällä edes maaliin! Pallopelit oli varmaan alunperin lasten pihaleikkejä. Kivoja varmaan, mutta totinen suhtautuminen niihin on nykyään surullista.

[Aava]

Ympäristö varmasti vaikuttaa urheilu- ja liikuntatottumuksiin siinä mielessä, mitä nyt yleensäkään alkaa urheilla ja liikkua. Jo koulussa meitä tutustutetaan tiettyihin urheilulajeihin, joita jotkut sitten pelaavat vapaa-ajallaankin, jotkut eivät.

Joo, mutta onkohan olemassa jokin peritty alttius viehättyä tietyntyyppisestä kehon käyttämisestä? Vai minkälaiset on ne "päätöksentekovaikuttimet", jotka saavat valitsemaan jonkin lajin omakseen?

Se, mistä liikuntamuodosta pitää, lienee aika pitkälti makuasia (jos siis tästä vähennetään esim. kouluaikaiset trauman pesäpallosta ym. jos jäi aina viimeiseksi valituksi tai oli muuten vain kiusattu jne.) niin kuin myös sekin, kuinka paljon liikuntaa harrastaa.

Makuasia todellakin, mutta niiden mieltymysten syyt ois kiva selvittää. Ja tietenkin jokin urheilulaji voi olla epämiellyttävä vain sen ympäristön (epäsuotuisuuden) takia, jossa se on esitelty, eikä siis sinällään sen lajin takia. No, ei se torjutuksi tuleminen (tai vaihtopenkille jääminen) ole kyllä sen miellyttävämpää vanhempanakaan.

Minulle liikunta on tärkeää, mutta en ole lainkaan kilpailunhaluinen, joten mitkään joukkuelajit eivät kiinnosta niin kuin eivät myöskään ns. ottelulajit.

Ajattelen täysin päinvastoin. Pidän nimenomaan joukkuelajeista, vaikka siis siviilielämässä viihdyn hyvin yksinkin. Tai ehkä viihdyn yksin nimenomaan siksi, että joukkueurheilussa tulee oltua muiden ihmisten ilmoilla. (Nyt just tuli muuten aivan mieletön hinku pelaamaan! )

Okei, pingistä on kiva pelata. Joku voisi sanoa, ettei se ole liikuntaa, mutta se voisi itse mennä pelaamaan sitä pingistä, niin saattaisi huomata, että siinä voi tulla jopa hiki.

No en mää ainakaan osaa pelata pingistä ilman hikeä! Mutta se johtuu ehkä ennemminkin mun suhtautumisesta siihen pelaamiseen ja yrittämisenhalusta eikä niinkään sen lajin ominaisuuksista, jotka ei ole mun hallussa. Voihan sulkapalloakin pelata monella tavalla: joko siten, että sahaa nurkasta toiseen pakarat vaahdossa tai sitten siten, että seisoo keskellä kenttää ja lyö palloa koko ajan suoraa toista kohti eikä kumpikaan saa ikinä yhtään pistettä. Sitä vaan kädet ojossa pompotetaan eikä jalat välttämättä irtoa mihinkään. No, jotkut voi nauttia sellaisestakin.

Itse en myöskään pidä kovin paljon vempaimista enkä ryhmistä, joten esim. punttis ja ryhmäliikunta (aerobiset lajit ryhmissä) ei kuulu valikoimiini. Olen sellainen yksinäinen ratsastaja eli käyn pyörälenkeillä ja kävely/juoksulenkeillä itsekseni. Näitä voin tosin tehdä miehenikin kanssa, jos saan hänet houkuteltua mukaan. Kesäisin yleensä saankin.

Aina kiva lukea, kun joku on määritellyt halunsa so. tietää, mitä haluaa tai mikä on hyväksi itselleen
Podin aiemmin itse jonkinlaista ahdistusta siitä, etten naisena kokenut noita aerobiceja vetovoimaisina. Ikäänkuin se olisi ollut arvovaltatappio mun naisellisuudelle. Mutta se oli vielä sitä aikaa, kun elin stereotypiautopioissa

En siis harrasta mitään ”maksullista” liikuntaa ”maksullisissa” paikoissa. Seinäkiipeilyä voisin kokeilla, samoin steppausta ja vatsatanssia, mutta niiden aika ei ole vielä.

Joo. Mää taas aattelin jatkaa tätä joukkuelajivillitystä niin kauan kuin henki pihisee. Ja hiihdellä enemmän (jos vaan ois lunta).

[Aava]

En ole tippaakaan penkkiurheilija.

Joskus penkkiurheilu on ihan miellyttävä tapa viettää lepopäivää

Ei kiinnosta pätkääkään suoritukset jossain kepinheitossa tai pallonpotkimisessa. Nuorempana ehkä kansallinen menestys innosti koska sen piti innostaa, mutta nykyään jos "Suomi voittaa", niin kelaan että mitä se minuun kuuluu, en minä mitään voittanut eikä noiden pelaajien ja mun välillä mitään yhteistä ole. Enemmän yhteistä voi olla ulkomaalaistenkin kanssa.

Kaipasin juuri tällaista(kin) näkökulmaa tähän aiheeseen. Mulla on välillä itselläkin periaatetasolla hankala käsittää, miten esim. jalkapallofanaattisuus on mennyt ihan globaalistikin niin järkyttäviin mittaushteisiin: ihmiset mellakoi ja runnoo toisiaan joskus sairaalahoitoon asti stadioneiden katsoimoissa Espanjan La Ligassa, Italian Serie A:ssa tai Englannin Valioliigassa. Puhumattakaan näistä hurjimmista tapauksista, kuten esim. se kolumbialainen jalkapalloilija A. Escobar, joka murhattiin todennäköisesti siksi, että hän teki oman maalin v. -94 MM-kisoissa.

Nojaa.. miehet jotka eivät seuraa urheilua, ovat homoja, Ei välttämättä sitä tyyppiä homoa joka pitää miehistä, mutta homoa kuitenkin...

Ainoita lajeja jota vähääkään seuraan ovat kamppailulajit. Niissä on sentään joku selkeä ja reaalimaailmaankin liittyvä tavoite, toisin kun keinotekoississa kuulantyönnöissä ja kumilätkän perässä hassut rautakengät jalassa litostellessa.

No, tämäkin näkemyksesi on varsin ymmärrettävä vaikken kamppailulajeja fanitakaan. Omaa viehätystäni pallopeleihin en pysty analysoimaan noin selkeästi. Se vaan tulee jostakin. Pallo tai maila tuntuu hyvältä kädessä ja sen kanssa liikkuminen ja onnistuminen aivan taivaalliselta.

Keihäänheitot, kuulantyönnöt, painit ym perustunevat sotilastaitojen harjoitteluun, mutta nyt ne on kuohittu niin kliinisiksi, että ihmettelen mikä niissä kiinnostaa. Heittäisivät keihäällä edes maaliin!

Nii-in. Nämä irtokappaleiden nakkelijat joskus ihmetyttävät muakin. Että käyt yksinäs viskaamassa jotain metallipalleroa sellaisessa ringissä ja sittenkö on hieno olo?
Hyppylajit jotenkin ymmärrän paljon luontevampana, mutta moukari, kuulantyöntö, keihäs ja kiekko eivät ainakaan ajatuksena niin viehätä. Toisaalta, jos urheilijoilla - oli laji mikä tahansa - on jokin heitä yhdistävä tietynlainen fanaattisuus tehdä jotain tällaista ei-välittömästi-niin-hyödyllistä-fyysistä-työtä, kai se on jotenkin ymmärrettävissä, että nuo em. lajitkin ovat vain variaatioita siitä samasta intohimosta tehdä sitä jotain "omaa juttuaan".

Pallopelit oli varmaan alunperin lasten pihaleikkejä. Kivoja varmaan, mutta totinen suhtautuminen niihin on nykyään surullista.

Toisaalta joo, toisaalta... en haluaisi ajatellakaan elämää ilman palleroitani ja meidän yhteisiä treenihetkiä muiden yhtä hullujen kanssa!

[Kreitsu]

Joo, mutta onkohan olemassa jokin peritty alttius viehättyä tietyntyyppisestä kehon käyttämisestä? Vai minkälaiset on ne "päätöksentekovaikuttimet", jotka saavat valitsemaan jonkin lajin omakseen?

Mjaa, perimähän on aika monimutkainen prosessi. Ihan näin äkkiseltään sanoisin, että ainoa yhteinen tekijä, joka esim. minusta ja kahdesta sisaruksestani löytyy on pyöräilystä pitäminen.

Olen vahvasti sitä mieltä, että päätöksiin vaikuttaa suurimmin persoonallisuus. Siis myös sekin onko ulos- vai sisäänpäinsuuntautunut (ja kiinnostaako kilpailu vai ei: toki nämä voivat olla perinnöllisiä tekijöitä, mutta niitä voi olla aika vaikea mitata: Ajattele – kolme sisarusta, eri intressit kaikilla).

Makuasia todellakin, mutta niiden mieltymysten syyt ois kiva selvittää. Ja tietenkin jokin urheilulaji voi olla epämiellyttävä vain sen ympäristön (epäsuotuisuuden) takia, jossa se on esitelty, eikä siis sinällään sen lajin takia. No, ei se torjutuksi tuleminen (tai vaihtopenkille jääminen) ole kyllä sen miellyttävämpää vanhempanakaan.

Ymmärrän, mitä tarkoitat, mutta mielipiteeni on, ettei ihmisestä koskaan tule ”jumalaa” eivätkä nämä asiat ihan suoraan selittäydy perinnöllisyydellä: Perinnöllisyyshän usein on vain prosenttiluku ts. x:n prosentin mahdollisuus on, että a tai b on sitä tai tätä. Ne loput on sitten jotain muuta.

Ajattelen täysin päinvastoin. Pidän nimenomaan joukkuelajeista, vaikka siis siviilielämässä viihdyn hyvin yksinkin. Tai ehkä viihdyn yksin nimenomaan siksi, että joukkueurheilussa tulee oltua muiden ihmisten ilmoilla. (Nyt just tuli muuten aivan mieletön hinku pelaamaan! )

Minusta nämä ovat niitä persoonakysymyksiä. Itse viihdyn aina yksin. Joukkuelaji voisi olla minulle kauhistus nykyään, vaikka olen sellaista joskus harrastanutkin (lentopalloa nuorena). Samoin kuin työn tekeminen toisinaan on raskasta, koska kaipaan yksinoloa. Mutta siihenhän on totuttava, koska yhteiskuntamme on rakennettu ekstroverteille.

No en mää ainakaan osaa pelata pingistä ilman hikeä! Mutta se johtuu ehkä ennemminkin mun suhtautumisesta siihen pelaamiseen ja yrittämisenhalusta eikä niinkään sen lajin ominaisuuksista, jotka ei ole mun hallussa. Voihan sulkapalloakin pelata monella tavalla: joko siten, että sahaa nurkasta toiseen pakarat vaahdossa tai sitten siten, että seisoo keskellä kenttää ja lyö palloa koko ajan suoraa toista kohti eikä kumpikaan saa ikinä yhtään pistettä. Sitä vaan kädet ojossa pompotetaan eikä jalat välttämättä irtoa mihinkään. No, jotkut voi nauttia sellaisestakin.

Heei, minulla on sama asenne! Tai sitten olen vain niin paska pelaaja, että joudun hillumaan koko ajan paikasta toiseen. Mutta kyllä minun asenne on se, että pelatessa otan kaiken irti itsestäni: hypin mm. paikallani kuin paraskin nyrkkeilijä valmiina vastaanottamaan pallon.

Aina kiva lukea, kun joku on määritellyt halunsa so. tietää, mitä haluaa tai mikä on hyväksi itselleen
Podin aiemmin itse jonkinlaista ahdistusta siitä, etten naisena kokenut noita aerobiceja vetovoimaisina. Ikäänkuin se olisi ollut arvovaltatappio mun naisellisuudelle. Mutta se oli vielä sitä aikaa, kun elin stereotypiautopioissa

Minusta on hienoa, että joku nauttii liikunnasta! Eikä se aerobic ole vain naisille Moni varmaan liikkuisi enemmän, jos ei ottaisi stressiä siitä, miten pitää liikkua. Jos inhoaa aikatauluja, niin mitä järkeä varata aikaa jonnekin salille tai body bombiin, kun voi mennä lenkille silloin kuin itse haluaa!

Joo. Mää taas aattelin jatkaa tätä joukkuelajivillitystä niin kauan kuin henki pihisee. Ja hiihdellä enemmän (jos vaan ois lunta).

Minä hiihdin viimeksi pentuna. Ja sekin meni päin puuta.

[Herra Manala]

Mun mielestä Aava vois alkaa nussia vakkeen vaikka tota Duckzilla-tyyppiä. Ehtis ajattelee vähemmän, toimis. Pus.

[BettyB.]

Mun mielestä Aava vois alkaa nussia vakkeen vaikka tota Duckzilla-tyyppiä. Ehtis ajattelee vähemmän, toimis. Pus.

Olis muuten ihan loistava pari, suosittelen!

[NuoriDaavid]

Senkin paskanpuhujat. Minä olen salilla rimpuilemassa. Täällä ei oo ainoatakaan hottista

Muuten tunnelma on hyvä ja sitä on riittävästi. Nyt takaisin penkille.