Sivu 3/7

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 13.04.2008 16:50
Kirjoittaja killkill
NuoriDaavid kirjoitti:Olisiko kuitenkin niin, että haluat pikemminkin muuttaa minäkuvaasi? Haluat pitää itseäsi kunnon kansalaisena ja lapsi palvelee tätä tarkoitusta?
Varmaan juurikin näin. Eikä tuo mielestäni ole yhtään sen heikompi/paksumpi syy hankkia lasta, kuin vaikkapa se tavallisin:

"Minä haluan lapsen".

Eikö kuulostakin aika itsekkäältä ja lapselliselta? Kuin uhmaikäinen selällään karkkikaupan lattialla. Haluanhaluanhaluan!

Muuten olen edelleenkin sitä mieltä, että "elämän tarkoitus" ei voi olla eikä ole jatkaa lapsuuttaan hamaan hautaan saakka, vailla huolia ja vastuita.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 13.04.2008 16:56
Kirjoittaja Jyrki73
En ole koskaan halunnut omia lapsia, enkä usko että kantani tulee muuttumaan. Siskon ja tuttavien lapsia hoitaisin mielelläni. Sisko asuu kuitenkin 450 km päässä, eikä kukaan siskoa lukuunottamatta ole pyytänyt mua lastenvahdiksi.

Pidän lapsista mutta myös omasta vapaa-ajastani ja hiljentymisestä. En koe, että minusta olisi lapsen kasvattajaksi. Ei minusta olisi asettamaan sääntöjä ja rajoja lapselle.

Mieluumin adoptio kuin oma lapsi, jos pakko olisi jompikumpi valita.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 13.04.2008 17:03
Kirjoittaja NuoriDaavid
ihmisen aivot on rakennettu niin, että omaa lasta rakastaa automaattisesti. Vanhempana oleminenkin on aika lailla valmiiksi koodattu. Eli omista tarpeista tinkiminen tapahtuu varsin automaattisesti.

Ei ihmisen tarvi tietoisesti suunnitella syömistäkään tai paskalla käyntiä. Oma ruumis kertoo, mitä pitää milloinkin tehdä.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 13.04.2008 17:07
Kirjoittaja Jyrki73
killkill kirjoitti:
No en minäkään halunnut lapsia.
Kun sellainen kuitenkin päätti ilmestyä, ajattelin:
Chap kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Tuo kuulostaa aika paksulta. Haluat siis lapsen palveluksena ihmiskunnalle? Ei sota, eikä ihmiskuntakaan yhtä miestä kaipaa. Kyllä ihmiskunnalla menee aivan yhtä hyvin tai huonosti ilman sinun lastasikin.
Teetkö itse mitään tekoja, jotka katsot hyviksi ilman että niistä on itsellesi jotain hyötyä? Kyllähän ihmiset esim. lajittelevat jätteitään vaikka yhden ihmisen panoksella ei sinänsä ole mitään vallankumouksellista merkitystä. Merkitys se pienikin.
Killkill ei halunnut lasta, sellainen vaan tuli. Kyllä siinä vaiheessa hyödyttää yhteiskuntaa ottaa vastuu lapsesta.

Itsekästä on mielestäni haluta nimenomaan biologisesti omaa lasta. Tehkää adoptio ja ottakaa vieras lapsi omaksenne niin, teistä voi oikeasti olla jotain hyötyä yhteiskunnalle.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 13.04.2008 17:34
Kirjoittaja Elppis
Jyrki73 kirjoitti:
Itsekästä on mielestäni haluta nimenomaan biologisesti omaa lasta. Tehkää adoptio ja ottakaa vieras lapsi omaksenne niin, teistä voi oikeasti olla jotain hyötyä yhteiskunnalle.
Taitaa kuule mennä niin ettei tarjonta vastaa kysyntää tässä asiassa.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 13.04.2008 19:56
Kirjoittaja Jyrki73
Elppis kirjoitti:
Jyrki73 kirjoitti:
Itsekästä on mielestäni haluta nimenomaan biologisesti omaa lasta. Tehkää adoptio ja ottakaa vieras lapsi omaksenne niin, teistä voi oikeasti olla jotain hyötyä yhteiskunnalle.
Taitaa kuule mennä niin ettei tarjonta vastaa kysyntää tässä asiassa.
Niin mullekki on kerrottu.

Oman lapsen tekeminen on se helpoin tapa. kaikki on mahdollista kun niin päättää. Lähtee vaikka itse etsimään ja kiertelemään orpokoteja ulkomailla kuten Madonna ym. tähdet. Toisaalta Mun on paha väitellä asiasta kun en itsekkään ole sitä yrittänyt tai edes halua.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 13.04.2008 20:00
Kirjoittaja Xiberia
Olen suhteellisen nuori sanomaan mitään varmaa tämän asian suhteen, mutta uskaltaisin silti sanoa olevani melko varma siitä, etten tule hankkimaan lapsia. [hirvittävää itsekkyyttä]Mulla ei vaan ole sellaista hoivaviettiä, joka menisi sen oman mukavuudenhaluni yli.[/hirvittävää itsekkyyttä] Olen myöskin sitä mieltä, että teen vain palveluksen sille otukselle, jota en tule synnyttämään, koska tunnen itseni ja lyhytpinnaisuuteni varsin hyvin. Parempi suunnitelma on hankkia lapsi, jolle voi taata onnellisen lapsuuden ja rakastavan äidin.

EDIT: Tähän vielä loppuun mainittakoon se äärimmäinen vitutus siitä "No kyllä se mieli siitä vielä ehtii muuttua" -kommentista sellaisen lempeän ja ymmärtäväisen hymyn kera. Ei kaikki halua koiraakaan.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 13.04.2008 20:07
Kirjoittaja Pyry-Matias
Välillä näitä(kin) juttuja lukiessa tulee mieleen, että jengi asettaa vanhemmuudelle jotain sille kuulumatonta standardia. Eiköhän jokainen ole epävarma ennen ekaa lastaan. Vanhemmuutta on niiiiin erilaista, eikä toinen ole toista parempaa. Se pullantuoksuinen äiteys on yhtä lailla harhaa kuin realismia.

Itsekin syyllistyn välillä ajattelemaan vanhemmuutta jonain suhteettoman haasteellisena marathonrastina, joka ei pääty koskaan. Pelkään myös parisuhteen puolesta, että miten se kestää ja koska se on tarpeeksi vahva kestääkseen lapsen.

Alkaa oikein ahdistamaan...

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 14.04.2008 4:26
Kirjoittaja elco
killkill kirjoitti: Muuten olen edelleenkin sitä mieltä, että "elämän tarkoitus" ei voi olla eikä ole jatkaa lapsuuttaan hamaan hautaan saakka, vailla huolia ja vastuita.
Minä olen sitä mieltä, ettei elämällä ole mitään tarkoitusta. Jatkot Mitä me täällä teemme-ketjuun.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 14.04.2008 9:32
Kirjoittaja killkill
elco kirjoitti:Minä olen sitä mieltä, ettei elämällä ole mitään tarkoitusta.
On toki yksi, jonka paatuneinkin ateisti myöntänee ainakin jossain määrin relevantiksi: lajin säilyminen.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 14.04.2008 9:43
Kirjoittaja NuoriDaavid
killkill kirjoitti:
elco kirjoitti:Minä olen sitä mieltä, ettei elämällä ole mitään tarkoitusta.
On toki yksi, jonka paatuneinkin ateisti myöntänee ainakin jossain määrin relevantiksi: lajin säilyminen.
JAtkataan tästä tuossa asianomaisessa ketjussa

http://kitina.net/viewtopic.php?t=6692

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 14.04.2008 21:21
Kirjoittaja syttiK
NuoriDaavid kirjoitti: Teetkö itse mitään tekoja, jotka katsot hyviksi ilman että niistä on itsellesi jotain hyötyä?
Suikkariiit!
Tosin mulla joskus ehkä todella harvoin saattaa olla jokin taka-ajatus. Kaiken muun aikaa pyrin olemaan vilpitön tekemisissäni tai tekemättäjättämisissä! Yleensä, joskus.


Mua on oikeesti niiQ pistäny kelaa [vaivaamaan] tää aihe. Lähin työkaveri oottaa kolmatta muksuaan ja toinen työkaveri ei taas ehkäpä koskaan tule hankkimaan lapsia.
Mua lähinnä vaivaa se, että miksi jotkut ihmiset niin väkisellä haluaa lisääntyä kerta toisen jälkeen uudestaan, jos etukäteen on jo näyttöä, että lapsi ei ole terve? Tai siitä on jopa vaaraa omalle hengelle? Eikö se oo jo SuperItsekästä?

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 14.04.2008 21:46
Kirjoittaja EveryWoman
NuoriDaavid kirjoitti:Ei ihmisen tarvi tietoisesti suunnitella syömistäkään.
No ei kai sitten, jos kotihengetär passaa. ;)

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 14.04.2008 22:02
Kirjoittaja EveryWoman
Aiheesta (meni ehkä väärään ketjuun tosin, mutta olkoon nyt).

En ole koskaan potenut vauvakuumetta, ja ajattelen siitä aivan samoin kuin KK yllä: Kuin uhmaikäinen selällään karkkikaupan lattialla. Haluanhaluanhaluan! Noin käyttäytyvät ihmiset eivät välttämättä vaikuta kauhean valmiilta vanhemmiksi, mutta toisaalta voi olla että sillä ei ole mitään väliä. Vanhemmaksi taidetaan joka tapauksessa kasvaa vasta lapsen synnyttyä, vähitellen.

Olen pitkään ollut sitä mieltä, että kun kerran yläasteella ei tullut lapsia hankittua (joka olisi omasta mielestäni ollut itselleni paras ikä tulla äidiksi), niin tuskinpa sitten myöhemminkään. Tiedän kyllä haluavani olla lasten kanssa läheisissä tekemisissä ja antaa heille mitä vain voin, mutta en ole koskaan pitänyt olennaisimpana kohtana kuviossa sitä, että lapset olisivat omiani (biologisesti tai edes juridisesti), tai että he edes asuisivat luonani. Ja koska olen luonnollisesti myös itsekäs, olen arvioinut että lapset tulevat todennäköisesti elämääni muuta tietä kuin äitiyden kautta.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Nyt, kun olen ensimmäistä kertaa elämässäni parisuhteessa henkilön kanssa, johon luotan äärimmäisen kokonaisvaltaisesti kaikilla elämänalueilla, myös isyysprospektin osalta, näen yhtäkkiä itseni perheen äitinä. Meidän tulevan perheemme. Ilman muuta asiaan vaikuttaa tieto siitä, että toinen pitää lapsista ja haluaa isäksi. Vähän hassulta tuntuu, mutta kyllä käy!

(Älkääkä äideiksi haluamattomat lukeko tätä minkään sortin painostuksena - olen itsekin kurkkuani myöten täynnä sellaista.)

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 18.04.2008 9:19
Kirjoittaja Frederik Krueger
EveryWoman kirjoitti:Tiedän kyllä haluavani olla lasten kanssa läheisissä tekemisissä ja antaa heille mitä vain voin, mutta en ole koskaan pitänyt olennaisimpana kohtana kuviossa sitä, että lapset olisivat omiani (biologisesti tai edes juridisesti), tai että he edes asuisivat luonani.
...
Vaan kuinkas sitten kävikään. Nyt, kun olen ensimmäistä kertaa elämässäni parisuhteessa henkilön kanssa, johon luotan äärimmäisen kokonaisvaltaisesti kaikilla elämänalueilla, myös isyysprospektin osalta, näen yhtäkkiä itseni perheen äitinä.
Tarkoittaako tuo että yllättäen sinulle olisikin merkitystä sillä ovatko lapset biologisesti sinun vai ei? Vai katsotko edelleen adoptoinnin aivan yhtä hyväksi ja puolestasi toivottavaksi vaihtoehdoksi itsesynnyttämiin ja -siittämiin verrattuna?

Kysyn tätä sen takia koska joskus minusta on tuntunut siltä että "minulle olisi aivan sama olisivatko mahdolliset lapseni adoptoituja vai 'omia'" tulee yleensä sellaisten suusta jotka eivät (ainakaan sillä hetkellä) halua lapsia/perhettä. Puolestaan ne jotka oikeasti haluaisivat jälkikasvua, preferoisivat selvästi biologisesti omia jälkeläisiä.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 18.04.2008 9:24
Kirjoittaja Frederik Krueger
Suvinen kirjoitti:Siksikin ärsyttää aivan suunnattomasti nämä sinkkumiehet, jotka ovat "juoksunsa juosseet ja etsivät nyt kumppania tositarkoituksella". Yleensä se tarkoittaa, että mittaillaan, olisiko tuosta yksilöstä nyt Lasteni Äidiksi. Voi jumalautasaatanaperkele!!! Kyllä mun on ensisijaisesti kelvattava omana itsenäni, vaikka ikinä ei lapsia tulisikaan.
Jos yhtään lohduttaa, luultavasti miehet törmäävät kyseiseen mittailuun naisten taholta paljon enemmän kuin toisinpäin. Kolmenkympin molemminpuolin olevista lapsikuumeisista naisista on ylitarjontaa seurustelumarkkinoilla, ja päällimmäisenä heillä siintää ajatuksissa "Olisiko tuo mies kelvollinen lasteni siittäjäksi ja isäksi?".

Olen vaikka kuinka monta kertaa törmännyt naisiin jotka ensitapaamisella tekevät selväksi että lasta pitäisi alkaa tehdä lähimmän vuoden aikana, ja jotkut puhuvat avoimesti suunnitelmistaan etsiä mies vain siittämistä varten jotta saisivat lapsen, jos "sopivaa" kumppania ei muuten löydy.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 18.04.2008 9:31
Kirjoittaja Gat
Suvinen kirjoitti:Yleensä se tarkoittaa, että mittaillaan, olisiko tuosta yksilöstä nyt Lasteni Äidiksi. Voi jumalautasaatanaperkele!!! Kyllä mun on ensisijaisesti kelvattava omana itsenäni, vaikka ikinä ei lapsia tulisikaan.
Ai hitto joo. Lisäksi Äiteeni vaatii lapsenlapsia, ja sydämeeni niin koskee aina sanoa, ettei varmaan tuu mittään :D

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 18.04.2008 9:36
Kirjoittaja NuoriDaavid
Frederik Krueger kirjoitti:
Olen vaikka kuinka monta kertaa törmännyt naisiin jotka ensitapaamisella tekevät selväksi että lasta pitäisi alkaa tehdä lähimmän vuoden aikana, ja jotkut puhuvat avoimesti suunnitelmistaan etsiä mies vain siittämistä varten jotta saisivat lapsen, jos "sopivaa" kumppania ei muuten löydy.
*Huutonaurua!*

Jollakin viiraa päässä, joko Frederikillä tai tarinan naisilla. Epäilen Fredrekiä, en uskoa noin typeriä naisia irl olevan.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 18.04.2008 10:45
Kirjoittaja killkill
NuoriDaavid kirjoitti:Jollakin viiraa päässä, joko Frederikillä tai tarinan naisilla. Epäilen Fredrekiä, en uskoa noin typeriä naisia irl olevan.
Usko pois, kyllä noita on nettideitti-scenessä vaikka kuinka. Itsekin törmäsin pariin, kolmeen.
Paras "ripustautuja" tiesi jo ensimmäisen tapaamisen jatkuttua 30 minuuttia että haluaa naimisiin. Taisin poistua paikalta 32 minuutin kohdalla.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 18.04.2008 10:47
Kirjoittaja Tix
killkill kirjoitti:Paras "ripustautuja" tiesi jo ensimmäisen tapaamisen jatkuttua 30 minuuttia että haluaa naimisiin. Taisin poistua paikalta 32 minuutin kohdalla.
Aika nopea virkoaminen täystyrmäyksestä.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 18.04.2008 10:48
Kirjoittaja NuoriDaavid
killkill kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Jollakin viiraa päässä, joko Frederikillä tai tarinan naisilla. Epäilen Fredrekiä, en uskoa noin typeriä naisia irl olevan.
Usko pois, kyllä noita on nettideitti-scenessä vaikka kuinka. Itsekin törmäsin pariin, kolmeen.
Paras "ripustautuja" tiesi jo ensimmäisen tapaamisen jatkuttua 30 minuuttia että haluaa naimisiin. Taisin poistua paikalta 32 minuutin kohdalla.
Kai kuitenkin duunasit rojut tuuttiin?

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 18.04.2008 10:49
Kirjoittaja NuoriDaavid
Frederikin ja KK:n postauksiin:

Ei helvetti. Toisaalta naisille tunnustus avoimuudesta, vastapuoli ainakin tietää, mistä on kyse.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 18.04.2008 10:53
Kirjoittaja masa
^

Paitsi että on myös mahdollista se, että nuo naiset haluavat varmistaa sen, että lapsia on joskus myöhemmin luvassa. Jos ukko sanoo tuossa kohta ehdottoman ei:n on lapsia haluavan naisenkin turha uhrata aikaansa kyseiseen mieheen. Sen sijaan ehdoton ehkä, jo kuulostaa lupaavammalta.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 18.04.2008 10:54
Kirjoittaja NuoriDaavid
masa kirjoitti:^

Paitsi että on myös mahdollista se, että nuo naiset haluavat varmistaa sen, että lapsia on joskus myöhemmin luvassa. Jos ukko sanoo tuossa kohta ehdottoman ei:n on lapsia haluavan naisenkin turha uhrata aikaansa kyseiseen mieheen. Sen sijaan ehdoton ehkä, jo kuulostaa lupaavammalta.
Njoo, mutta aika monelta menee tuossa vaiheessa olut väärään kurkkuun ja poistutaan wc:n kautta ulos.

Re: Miksi et halua lapsia?

Lähetetty: 18.04.2008 10:56
Kirjoittaja masa
NuoriDaavid kirjoitti: Njoo, mutta aika monelta menee tuossa vaiheessa olut väärään kurkkuun ja poistutaan wc:n kautta ulos.
Toki, mutta biologisen kellon soidessa, on nettideittailu todellista täsmäammuntaa ilman ohilaulauksia :D