Kitinä

Kartoitetaanpas hiukkasen.

Olen mies ja itkenyt aikuiselämäni aikana muutamia kertoja

Mussa on munaa tunnustaa itkeneeni.

Kissat kuoli, itkin.
Isä sairastui syöpään, itkin.
Sanoin "Tahdon", itkin mutta piilotin kyyneleet hyvin.

EDIT: Siis kissat kuoli.

Määrittele itku? Riittääks että silmät vähän kostuu, vai pitääkö kyynelten valua ja alahuulen väpäjätä?

Koska tietenkin haluatte tietää gallupinlaatijan itkuhistorian, avaudun.

Olen liikutusitkijä, joskus on tehnyt mieli itkeä luennoilla jos on käsitelty surullisia asioita. Viimeksi itketti siis eilen, synnytys telkkarissa. Itken myös väsymyksestä ja kiukusta(viime aikoina tämä sortti jäänyt vähemmälle, yes!) sekä pettymyksestä(muistanette taannoisen TV-lupatarkastaja raivarin). Kaiken kaikkiaan olen kehittynyt hyväksi itkijäksi, teini-iän itkupotkuraivareiden poistuessa takavasemmalle itken nykyään kypsän naisen empatiakyyneleitä. Myös itse-empatia on mahdollista. Millekään luonnonkatastrofeille en osaa itkeä, mutta itäblokin lastenkotilapsille kyllä.

Helepotti!

Tix kirjoitti:Riittääks että silmät vähän kostuu, vai pitääkö kyynelten valua ja alahuulen väpäjätä?

Ostetaanko sulle mekko? Akkojen hommaa totaalinen parkuminen, ei miehellä tapahdu muutakuin silmienkostuminen.

Ei tarvi valua eikä väpättää.

1108 kirjoitti:

Tix kirjoitti:Riittääks että silmät vähän kostuu, vai pitääkö kyynelten valua ja alahuulen väpäjätä?

Ostetaanko sulle mekko? Akkojen hommaa totaalinen parkuminen, ei miehellä tapahdu muutakuin silmienkostuminen.

Osta vaan. Kyllä minulla oli posket märkänä vaarini takia muutama viikko takaperin. Mutta katokin että on nätti ja trendikäs.

Olen itkupilli ja olen aina ollut semmonen. En ajatellut muuttua

Tix kirjoitti:Mutta katokin että on nätti ja trendikäs.

Hei mä olen vaatesuunnittelijan poika!

1108 kirjoitti:

Tix kirjoitti:Mutta katokin että on nätti ja trendikäs.

Hei mä olen vaatesuunnittelijan poika!

Ihanaa! Vallan liikutuin, melkein.

Tuo viimeinen vaihtoehto oli aika hassu.

Tarkennetaan omalta kohdalta, että liikuttumisia on kyllä tapahtunut mm. molemmissa häissäni sekä velipojan vastaavissa. Itkulla tarkoitan kuitenkin ihan ääneen tapahtuvaa "kunnon itkemistä", eikä pientä silmien kostumista esimerkiksi "Likaisessa Tusinassa", kun Lee Marvin ampuu natseja.

Emmää kyl ihan kerran viikossa itke. En edes muista koska viimeksi. Itse asiassa itku ei ole koskaan ollut herkässä, paitsi pahoissa ahdistustiloissa. Niistäkin huolimatta itku pitää useimmiten oikein kaivaa esiin.

Naisten herkkäitkuisuutta todistaessani toivoisin itsekin pystyväni itkeä helpommin...toki kuitenkin edes jotenkin kontrolloidusti. Itku kun helpottaa.

Olis kauheesti hotsittanut pallottaa toi vika vaihtoehto, mutta taidan sittenkin olla nainen joka itkee silloin tällöin. Teinixinä kumma kyllä ei silmät kostuneet juuri koskaan, nykyisin vetistelen jo paljon vapautuneemmin.

Olin huomaavinani PM;n suuntaan heiteltyjä "lällällää, itkupili" -heittoja.
IMHO taito itkeä olisi hyödyllinen jokaiselle poliisin ammatissa työskentelevälle miehelle. Terveempi tapa purkaa duunin paskakuormaa, kuin se perinteinen yletön ryyppääminen / "kuula kalloon" - tapa.

Toi vika vaihtoehto ois ollut jees, jos siinä olisi ollut pilkun jälkeen "ja siksi itken tai en itke lähes tauotta tai itken joskus tai harvoin". Ei taas pysty pallottamaan mitään.

Byhyy.

Sekä ilosta että surusta, joskus kiukustakin tulee kyyneleet.. Eli päivittäin.. Ihana itkupillinainen siis.

Lilo kirjoitti:Olis kauheesti hotsittanut pallottaa toi vika vaihtoehto, mutta taidan sittenkin olla nainen joka itkee silloin tällöin. Teinixinä kumma kyllä ei silmät kostuneet juuri koskaan, nykyisin vetistelen jo paljon vapautuneemmin.

Sun naiseus alkaa puhjeta kukkaansa!

Korjattakoon vielä, että tuo Pyris-heitto tuli lähinnä siitä, kun Vihtahousu huusi sitä apuun taistelemaan tunteellisten miesten(kärjistys) puolesta, kun kk ilmotti ettei ole itkenyt aikuisena kuin pari kertaa.

Minustakin on hienoa, jos mies osaa itkeä, siis kohtuuden rajoissa toki. Jos asia on miehinen ja itkemisen arvoinen siis, kaikilla mittareilla mitattuna. Ymmärtänette huumorini, myös viimeisen vaihtoehdon suhteen. Mikäli yhteisössämme tosissaan on tarvetta trans- tai intersukupuoliselle vaihtoehdolle, esimerkiksi vaimoni taholta, olen sen toki valmis lisäämään.

Terkuin laatija

Aika harvoin sitä tulee itqparq, mutta pelottavan useasti nykyjään meinaa tulla tippa silmään leffankin aikana, jonka paljastuminen on onneksi helppo estää aurinkolaseja käyttämällä.

Olen alkanut ihan tosissaan miettimään, että onkohan mulla sittenkin tunteet? Hmmm...

Herra Manala kirjoitti:että onkohan mulla sittenkin tunteet? Hmmm...

Vai voisiko syy olla biologiassa? Ikääntymisen myötä kun testosteronituotanto vähenee pikku hiljaa, olen antanut itselleni kertoa.

Lapsena ja teininä olin hervoton itkupilli ja varhaisimmassa aikuisuudessanikin itkin useammin kuin nykyään, jolloin itken varsin harvoin.

Piti oikein pohtia lähihistorian kosteita hetkiä. Viimeiseltä 15 vuodelta tulee mieleen 5 tilannetta, joissa silmien kosteusprosentti on ollut erityisesti korkeampi kuin normaalisti. Yksi liittyi ensimmäisen pitkäaikaisen parisuhteen kriisiin, kaksi isovanhempien normaaliin elinkaareen, yksi erityisen vaikuttavaan teatteriesitykseen ja yksi vanhimman ystäväni häissään morsiamelleen pitämään puheeseen pari vuotta sitten.

Liikuttunut olen toki ollut paljon useamminkin, mutta se ei pääsääntöisesti saa minua kyynelehtimään, vaan hiljentymään jonkinlaiseen mietteliään hämmennyksen tilassa.

Onneksi vapauttavan naurun tilanteita tulee huooomattavasti useammin vastaan. Muutenhan olisi turhankin tasapaksua eloa.

Hmm, mikäli oikein muistan, yhden käden sormilla laskettaviin menneisiin vuosiin mahtuu pari ihmissuhdeitkua ja jokunen turhautumisitku. Tosin jälkimmäiset ovat enemmänkin uhmaikäisen kakaran raivopäistä tekoitkua, kuin semmoista aitoa, oikeutettua, moraalisesti ylevää ja hyvää itkua.

Ja yhden leffan jälkeen oli semmoinen pala kurkussa että vaati ponnisteluja käyttäytyä normaalisti.

16-vuotiaan jälkeen en ole osannut itkeä. Ja silloinkin oli poikkeustapaus: Isä monta päivää kateissa ties missä ja asunto remontissa. Sitten 33-vuotiaana opettelin uudestaan itkemään kun tuntui niin pahalta (naisen takia tietysti) Hengitin sisään ja ulos ja johan alkoi vollotusta tulemaan. Eri juttu sitten paransiko vai huononsiko se oloa. Sinä kesänä itkin paljon. Nyt en taas osaa itkeä.

Silmien kostumista en varsinaiseksi itkuksi laske. Sitä voi tapahtua minulle elokuvia katsoessa ja musiikkia kuunnellessa. Oikeaksi itkuksi katson kouristusmaisen yhyhyy-vollotuksen.

Mutta vastaavaa.. minulla on taipumus stressiaamuina OKSENTAA ihan ilman krapulaakin.

Eli itkuksi lasketaan vasta se, kun tunnesyistä erittynyt kyynelneste poistuu sille kuuluvalta alueelta, eli silmästä? Miehet..