Kitinä

nowaysis kirjoitti:Eli itkuksi lasketaan vasta se, kun tunnesyistä erittynyt kyynelneste poistuu sille kuuluvalta alueelta, eli silmästä? Miehet..

Liikutuspisaratkin valuvat, mutta itkuksi lasken vain turskeen joka rikkoo hengitysrytmin ja josta kuuluu ääntäkin.

Tix kirjoitti:yksi vanhimman ystäväni häissään morsiamelleen pitämään puheeseen pari vuotta sitten..

Muistu mieleeni, pillahdin minäkin aikoinaan tälle:

Morsiuspari Numba ja Rouva Numba, hyvät häävieraat,

Aion puhua lyhyesti, mutta vakavasti. Avioliittohan ei ole mikään kevyesti otettava asia elämässä. Tänään teistä on tullut mies ja vaimo, joskaan teillä kummalakaan ei ole vielä käsitystä, kuinka elämänne tulee muuttumaan. Avioliitto on yksi loistavista ratkaisuista joita elämässä voi tehdä. Lain mukaanhan avioliiton tarkoitus on perheen muodostaminen, mutta laki ei käsittele asioita sen syvemmin, siksipä minä kerron niistä teille pieniä salaisuuksia.

Alkuun viisaus jonka oma isoisäni on kertonut: Rakkaus on kuin kukka, jollei sitä kastele, se kuolee. Tulkattuna tämä tarkoittaa, että eläkää jokainen päivä kuin se olisi viimeinen, sopikaa riidat ennen auringon laskua, osoittakaa rakkautenne toisillenne jokainen päivä minkä yhdessä olette. Mikään maailmassa ei voi olle toisianne tärkeämpää.

Ikäviäkin asioita tapahtuu, aivan varmasti varmasti olette asioista erimieltä ja keskitien löytäminen voi tuntua avaruustieteeltä, mutta mikään parisuhde ei selviä ilman erimielisyyttä ja niin kauan jaksatte väitellä myös rakastatte. Siis riidelkää niin että tuntuu ja sopikaa.
Ja ainahan voi sanoa että olkoon sitten vaikkei olekaan tai ite oot ihan samanlainen tai Rouva Numbaa lainatakseni: Tykkäät kuitenkin.

Numba ja Rouva Numba, nyt ette olekaan enään seurustelu suhteessa, avioliitto on totista totta. Rouva Numballe voin vihjaista että vaimona olo eroaa tyttöystävänä olosta hyvinkin paljon. Vaimolla on valtaa, sen tulet huomaamaan tuota pikaa. Vaimona sinun sanallasi on parempi kaiku kuin ennen, miehellä jostain syystä on kohtuullisen helposti taipumus totella kun vaimo käskee.

Ja sinä pikkuveikkani, olet nyt The Mies. Sinun elämääsi tupsahti kosolti vastuuta ja velvoitteita kerta laakista. Sinä olet nyt perheen pää, sinun tehtävänäsi on pitää rouvasta huolta. Sinun pitää turvata teidän koti ja vahtia ettei vaimolle tapahdu mitään. Sinun pitää olla kallio ja turva, vaimo on kuitenkin nainen ja heikko.

Avioliitto on hieno asia ja toivon teidän olevan ikuisesti onnellisia.

Tämä oli siskoni puhe häissäni ja myönnän että pillahdin sille uudestaan tätä kirjoittaessani.

1108 kirjoitti:Tämä oli siskoni puhe häissäni ja myönnän että pillahdin sille uudestaan tätä kirjoittaessani.

Ostetaan sullekin mekko ja perustetaan marttakerho. Minä leivon pullat, keitä sinä kaffet. Pyris voi tulla luennoimaan.

Itse pidin isoveljen häissä vastaavantyyppisen puheenvuoron ja kyllähän se oli vaikea saada sanat suusta oikeassa järjestyksessä ulos, vaikka normaalisti julkinen puhuminen on helppoa kuin leivän voitelu. Oikeasti läheisten häät ovat melkoisen tunnepitoisia.

Tix kirjoitti:Oikeasti läheisten häät ovat melkoisen tunnepitoisia.

Jostain syystä itse en taas ole koskaan heittäytynyt tunteelliseksi yksissäkään häissä tai hautajaisissa. Välillä on pitänyt suorastaan teeskennellä jotta vaikuttaisi normaalilta.

NegaDuck kirjoitti:

Tix kirjoitti:Oikeasti läheisten häät ovat melkoisen tunnepitoisia.

Jostain syystä itse en taas ole koskaan heittäytynyt tunteelliseksi yksissäkään häissä tai hautajaisissa. Välillä on pitänyt suorastaan teeskennellä jotta vaikuttaisi normaalilta.

No ei minäkään ole yksissäkään maahanpanijaisissa vetistellyt ja vain yksissä häissä. Mutta puhetta veljelle ja morsiamelleen pitäessä oli kyllä pala kurkussa. Suurin osa häistä on joko vain mukavia positiivisia juhlia tai sitten muodollisia seremonioita joissa vain käydään kun on kerran kutsuttu.

Hautajaisiin mennessä surutyö on ainakin meikäläisellä jo tehty siihen pisteeseen, että alakuloa kummempaa ei siitä seuraa. Kuulemma pienten lasten hautajaiset ovat sellaisia, joissa kaikilla on tippa linssissä. Vanhan ihmisen kuolema on helpompaa hyväksyä. Toivottavasti ei tarvitse tuota edellistä vaihtoehtoa kokea..

Häissä en ole itkenyt vaan olen nauranut, taas yksi Jerk jäi nalkkiin!
Hautajaisissa menee naama väärälleen ja kyynel voi pirskottua.
Nytkin kyynelkanavat kostuu, kyllä te surkeita olette!
En itke joka viikko!

Oon itkupilli. Äsken kostu silmä kun kurssilaisella kostui molemmat kurssipuhetta pitäessään. Itken elokuvissa, itken ilkeille tekstiviesteille, itken jokaiselle riidalle ellen saa itseäni lietsottua järkyttävään raivoon, itken ihmisten pahoille sanoille, itken kuville, itken auton alle jääneille eläimille. Lista on loputon. Mutta ainakin jossain tuntuu vielä jotain.

Helpompi ois kai vastata että mille mä en itke.

Jos itkettää niin sitten itketään. Ei sitä nyt joka viikko, tai kuukausi tapahdu, mutta kun esimerkiksi yksinäisyys hakkaa pahiten lekalla niin ei niitä paineita viitsi enempää enää kerätä sisälleen.

Joo itken, silloin kun on tarvetta. Itken rakkausrypyille ja elokuville. En tosin rakkauselokuville, vaan suurten unelmien saavuttamisille.
Viimeksi tuli reilu kuukaus takaperin kyynel silmään, kun kuulin erittäin hyvän kaverini saaneen terveen ja potran pojan. Olin vaan niin onnellinen heidän puolestaan.

Seuraavaksi sitten odottelemme paikalle Crowbarin miehistä itkua.

Aikuisiällä hautajaisista ainoastaan enon yllättävä lähtö sai vollottamaan hyvinkin huolella.

Muuten on tullu itkettyä silmät päästä lähinnä ihmissuhteiden mentyä kiville. Silloin tosin riittää hämmentävän pienetkin asiat siihen, että silmät kostuu. Vajaa vuosi sitten eron pyörteissä meinasin tirauttaa pienet siitä hyvästä kun aamulla töihin mennessä näin varpuspariskunnan häärimässä nurmikolla yhdessä...

BettyB. kirjoitti:itken Iken tekstiviesteille

Näin luulin lukeneeni. Jokohan se optikko alkais olla ajankohtainen?

killkill kirjoitti:

BettyB. kirjoitti:itken Iken tekstiviesteille

Näin luulin lukeneeni. Jokohan se optikko alkais olla ajankohtainen?

Kyllä mä niillekin itkin. Siinä räkänaurun lomassa

Mä olen tunnevammanen.

Itken joka saamarin leffassa ja dokkarissa, mutta muuten en osaa. Joka Joulu mummun haudalla itken toki. Ja sillon ku se Lumiukko sulaa.

Kavereita kun kuolee, just niinku viimeks 2 päivän välein, ni osasin itkeä vasta 3 promillen humalassa toisen ystävän sylissä. Ei vaan menny jakeluun että kaksi on joukosta poissa tai jotain. Mähän siis olen kova jätkä enkä itke millekään. Jepjep. Tästä pidän kiinni.

Ja mä vihaan hautajaisia. Siellä saattaa jopa mun ironmask ratkeilla.

Olen nainen ja itken silloin tällöin.

Pallotin tämän. En nyt vetistele ihan joka päivä saati edes joka viikko, silloin kun siltä tuntuu oli syy mikä hyvänsä: ilo, suru, pettymys, ahdistus, väsymys... fiiliksen mukaan siis.
Vaikkei tilanne olisi muuksi muuttunut (jos on käynyt jotain ikävää) niin itku on helpottanut joka kerta.
Itkeminen on tietyllä tapaa terapeuttista, ainakin minulle.

viimeksi silmäni kostuivat kuunnellessani Iron Maidenin live-levyä.

Kovimmat itkut luonnollisesti itkin veljen kuollessa. Sen jälkeen en muistaakseni ole ääneen itkenyt.

Cry baby, cry baby!

Ah, mä oon sellanen tunteellaeläjä, että tulee itkua pirautettua pienestä ilostakin. Enempi onneks tulee itkettyä liikuttuessa ilosista tai surullisista asioista, kuin ite surusta. Leffat ja dokkarit saa mut märisemään joskus jopa oikein kunnolla. ihQ!

Odotan jo melkeen innolla tulevaa kevätjuhlaa duunista. Voi sitä itkemisen pidättelyä, kun pitää taas hyvästellä monet pienet taapertajat.

Normaalioloissa EN ITKE, puren vaikka alaleukani säpäleiksi ennenkuin itken, enkä tod. tiedä minkä takia. Nyt on tullut pari kertaa kunnolla päästettyä, yksin tosin. Ensimmäisen kerran muutama kuukausi sitten kun erehdyin katsomaan Lassien Musta ori on toinen, mikä saa Niagaran putoukset aikaiseksi..

Jos itken, syy on yleensä superturhautuminen+väsy tai lapsiin/eläimiin kohdituva vääryys, surulliset tarinat/onnelliset loput.

Yksi leffa, jossa jopa mies itki (ei saa kertoo et mä kerroin), oli Finding Neverland. Jumankekka sen pienen miehen supersuuria silmiä, ihan kyynelten peitossa kun äiti on kuollut..

Oon itkupilli... itken ilosta, surusta, liikutuksesta, väsymyksestä, pettymyksestä, raivosta ja vitutuksesta. Kerran darrassa itkin jopa katsellessani Buffy Vampyyrintappajaa Luultavasti joka ikinen päivä tirautan pari kyyneltä.

BettyB. kirjoitti:... itken ilkeille tekstiviesteille, itken jokaiselle riidalle ellen saa itseäni lietsottua järkyttävään raivoon, itken ihmisten pahoille sanoille, itken kuville, itken auton alle jääneille eläimille...

Poistin elokuvat. En osaa eläytyä niihin riittävästi. Tää on tullut vasta aikuis-iällä, kirjojenkin jäädessä, joten taidanpa itkeä nyt hetken stressaavalle hässäkälleni. Olin viikonloppuna yksin mökillä (rauhoittumassa muka) ja hitto sielläkin itkin vain sitä kun olin unohtanut tyhjentää bio-jätteet kotoa. Piti hälyttää äiti vara-avaimilla avuks.

Geep kirjoitti:itkin vain sitä kun olin unohtanut tyhjentää bio-jätteet kotoa.

Kunnon nössö.

Muistan itkeneeni aikuisiällä kerran. Kaverin kuolema oli kyseessä. Muistinkin juuri itkeneeni toisenkin kerran, silloin kohtauksen aiheutti veljen near death experience, tosin vuosia tapahtuneen jälkeen. Itkupotku oli lähellä myös siskon pitäessä puheen veljeni häissä. Muita tapauksia ei tule mieleeni, on jotain kännipillityksiä saattanut jokunen vuosien varrella ollakin. Aika kultaa itkut.

Herra Manala kirjoitti:

Geep kirjoitti:itkin vain sitä kun olin unohtanut tyhjentää bio-jätteet kotoa.

Kunnon nössö.

Illalla itkin kun kukaan ei valmistanut ruokaa eteeni ja aamulla pääsin kyynelehtimään kuolleelle siilille. Tykkään tästä kun pääsee itkustamaan ns. mitättömille asioille, niitä isoja taas odotellessa.

Joskus saatan vähän vetistellä leffalle, yleensä itkun aiheuttaa stressin mukanaan tuoma turhautuminen kerran tai pari kuussa. Elämässäni eniten olen varmasti itkenyt pettämisestä kuultuani, parisuhteen loppuessa, hevosen yllättäen kuollessa.

Pyrin välttämään vetistelyä.

Ihan vaan lisätietoja että minulle sopimattomia hormooneja syödessäni itkun aiheeksi riitti lähes lehden putoaminen puusta...

Georgina kirjoitti:Ihan vaan lisätietoja että minulle sopimattomia hormooneja syödessäni itkun aiheeksi riitti lähes lehden putoaminen puusta...

Sama juttu... mun oli pakko vaihtaa pillerimerkkiä, koska parisuhde alkoi kärsiä mun jatkuvasta vollottamisestani.