Kitinä

elco kirjoitti:Mulla on ikävä niitä kaikkia palstahulluja joiden nimiä en enää muista. Keitä niitä oli?

Ei mennyt talokaupat niin kuin Strömsössä..

Vuoden 2013 lokakuu oli loppumaisillaan ja katselimme asunnonmyynti-ilmoituksia. Löysimme täydellisen kohteen juuri meille. Laajaa remonttia vaativan talon, joka oli tyhjillään. Kävimme katsomassa taloa ja seuraavana päivänä teimme tarjouksen tästä kohteesta. Tässä vaiheessa tiesimme, että talo vaatisi isoa remonttia, sillä sieltä oli löytynyt hometta vesivahingon seurauksena sekä paljon muuta korjattavaa.
Talo oli ulosottoviraston pakkomyynnissä ja taloa myytiin tarjouskauppakohteena, yleisten huutokauppaehtojen mukaan.
Tarjouksemme oli talon myynti-ilmoituksessa netissä nähtävillä n. kolme viikkoa. Kukaan ei korottanut tarjousta, joten välittäjä vei sen eteenpäin ulosottovirastoon kihlakunnanvoudille, joka hyväksyi tarjouksen. Tässä vaiheessa elimme jo marraskuun loppua. Sovimme voudin kanssa tapaamisen 3.12.2013, jolloin kävimme läpi miten asia etenee, kun tarjouksemme on hyväksytty. Vouti kertoi, että siitä hetkestä, kun maksamme kauppasumman, lähtee käyntiin valitusaika, joka kestäisi kolme viikkoa, joulun pyhiin saakka. Hän kertoi, että kauppasumma kelpaa ulosottovirastolle, velkojille joille puolet kauppasummasta menisi, sekä talon toiselle entisistä omistajista (nainen). Toisesta entisestä omistajasta (miehestä) hän ei osannut sanoa mitään. Maksoimme koko kauppasumman ulosottoviraston tilille samana iltana 3.12.2013, saimme taloon hallintaoikeuden ja valitusaika lähti käyntiin.

Joulun pyhät meni, kukaan ei ilmoittanut meille mitään. Olimme jo innoissamme, että pääsemme aloittamaan remontin. Päätimme kuitenkin soittaa ulosottovirastoon ja varmistaa asian. Puhelimeen vastasi sihteeri, joka kertoi valituksen tulleen entiseltä omistajalta (mieheltä). Hän käski meitä palaamaan tammikuun puolella asiaan, kun kihlakunnanvouti palaa lomalta takaisin, sillä hän tietää asiasta enemmän. Odotimme ja palasimme asiaan. Keskustelimme kahden eri voudin kanssa ja meille kerrottiin, että tällaisissa asioissa menee n. kuukausi. Entinen omistaja oli siis tehnyt valituksen käräjäoikeuteen liian alhaisesta kauppahinnasta, joka siis oli vain hänen näkemyksensä asiasta. Hän olisi halunnut samansuuruisen summan kuin muista samankokoisista lähistöllä olevista taloista maksettaisiin. Erona vain oli, että tässä kyseisessä talossa on pitkä lista vikoja, jotka täytyisi korjata ennen kuin talo olisi asumiskunnossa. Vouti , jolla oli lupa hyväksyä talon arvoa vastaava tarjous, oli siis jo hyväksynyt tarjouksemme.
Harmittelimme, että kuukausi on pitkä aika odottaa. Mietimme mitä tekisimme jos vauriot vain pahenisivat, sillä emme pääsisi ainakaan kuukauteen remontoimaan. Kuukausi kului ja jouduimme itse selvittelemään mikä on tilanne, kun mistään ei kuulunut mitään.

Saimme selville, että asia oli mennyt käräjäoikeuden käsittelyyn ja oikeudenkäynti olisi muutaman kuukauden kuluttua keväämmällä. Emme olleet uskoa korviamme, että tässä voisi kestää vieläkin muutama kuukausi. Meille ei kerrottu mistään asiaan liittyvästä mitään, koska emme olleet asianosaisia. Olimme vain sivullisia, vaikka koko elämämme oli tässä vaiheessa laskettu ”uuden kotimme” varaan. Maksoimme oman asuntomme asuntolainaa ja uuden lainan korkoja koko ajan. Olimme joutuneet ottamaan kyseiseen taloon sähkösopimuksen, jotta saisimme pidettyä talon lämpimänä lämpöpuhaltimilla ja ilman kiertämään, sillä talossa oli hometta, joka jatkoi muhimistaan talon rakenteissa. Meidän täytyi myös vakuuttaa talo, sillä ulosottovirasto omistajana ei pitänyt talossa sähkösopimusta eikä vakuutuksia. Kaikki jäi meidän harteillemme, vaikka emme olleet saaneet edes omistusoikeutta taloon. Emme kuitenkaan voineet ottaa riskiä, että olisimme maksaneet suuren summan rahaa talosta, jota ei olisi vakuutettu millään tavalla.

Kun oikeudenkäynnin aika koitti, olimme innoissamme, odotus päättyisi vihdoinkin. Toisin kuitenkin kävi. Valituksen tehnyt entinen omistaja ei saapunut oikeuteen edes paikanpäälle, vaan oikeudenkäyntiä lykättiin taas kahdella kuukaudella. Itkua pidätellen ja hammasta purren kuulimme tästä taas itse soittamalla kihlakunnanvoudille ja kysymällä asiasta.

Seuraava oikeudenkäynti oli sovittu siis kesäkuulle, johon valituksen tehnyt entinen omistaja ei sinnekään saapunut paikanpäälle, vaan vetosi äkilliseen sairauteensa, jonka vuoksi ei ole päässyt tulemaan toisesta kaupungista.
Mitä tekee käräjäoikeus; antaa lisäaikaa taas kaksi kuukautta. Ehdot olivat, että miehen täytyi toimittaa lääkärintodistus sairaudestaan, jolla hän voisi selvittää poissaolonsa. Mikäli todistusta ei tulisi, miehen valitusoikeus hylättäisiin ja asia raukeaisi.

Taas näiden kahden kuukauden tultua täyteen elimme elokuun loppua. Lääkärintodistusta sairaudesta ei koskaan saapunut käräjäoikeuteen. Olimme jo siinä uskossa, että asia olisi vihdoin yhdeksän kuukauden odottelun jälkeen ratkennut. Soitimme ulosottovirastoon ja kysyimme miten etenemme. Kuulimme puhelimitse taas itse soitettuamme, että entinen omistaja oli tehnyt käräjäoikeuden päätöksestä kanteen hovioikeuteen.

Emme ymmärtäneet miten tämä voisi edes olla mahdollista. Miksi kukaan ei koskaan kertonut meille, että tämä asia voisi venyä näin pitkäksi.
Jouduimme myymään oman asuntomme ja muuttamaan vuokra-asuntoon siksi aikaa, kunnes asia ratkeaisi. Toinen meistä oli kahden pienen lapsen kanssa hoitovapaalla kotona ja joutui aloittamaan työt, jotta pystyimme elämään kahden asunnon loukussa ja maksamaan kummankin asunnon kuluja. Jouduimme hakemaan lapsillemme päivähoitopaikkaa ja ottamaan vastaan sen mitä tarjottiin, sillä rahamme alkoivat käymään vähiin. Meitä suututti. Meidän lausuntojamme ei missään vaiheessa otettu oikeudessa huomioon, sillä olimme ”vain” sivullisia, emme asianomaisia. Kukaan ei nähnyt, että todellisuudessa tämä asia kosketti kaikista eniten meitä. Kahta nuorta aikuista ja heidän kahta pientä lastaan, jotka luulivat ostavansa unelmatalonsa ja saavansa tehdä siitä juuri oman näköisensä.

Olimme yhteydessä hovioikeuteen. Sieltä kerrottiin, että onneksemme asia eteni kiireellisenä ja päätös tulisi kahden viikon sisällä. Kului kaksi viikkoa, eikä mitään kuulunut. Olimme taas itse yhteydessä hovioikeuteen. Sieltä kerrottiin, että aikaa kuluukin enemmän, mutta he eivät osaa sanoa kuinka kauan. Me odotimme ja odotimme. Mitään ei kuulunut. Soitimme useasti ja aina saimme saman vastauksen; ilmoitamme teille sähköpostilla, kun asiasta tulee ratkaisu.

Elimme jo joulukuuta, talon kauppasumman maksamisesta oli kulunut vuosi. Saimme tekstiviestin hovioikeudesta, jossa kerrottiin, että asiasta tulee päätös ennen joulua. Olimme taas innoissamme, mutta emme enää uskaltaneet toivoa liikoja. Ja niin kuin arvailimmekin, päätöstä ei tullut. Palasimme joulun jälkeen asiaan ja hovioikeudesta kerrottiin, että täytyy odottaa tammikuuhun, kun asian käsittelijät palaavat lomiltaan. Näin oli mennyt vuosi 2014. Olimme odottaneet, toivoneet ja pettyneet monta kertaa. Kukaan ei kuunnellut meitä, ketään ei oikeastaan tuntunut edes kiinnostavan miten asia vaikutti elämäämme.

Tammikuun alussa soitimme kihlakunnanvoudille ja kysyimme onko hänellä tietoa asiasta, hän ei tiennyt mitään. Niin kuin ei koskaan aikaisemminkaan, kun olimme yrittäneet asiasta kysellä. Hän oli hyvin myötätuntoinen, mutta sanoi ettei asialle voi mitään. Kysyimme mistä voimme hakea korvauksia kaikkeen siihen mitä olimme vuoden aikana menettäneet rahana, jota maksoimme kahdesta asunnosta. Vouti sanoi, että voimmehan me yrittää oikeuden kautta hakea korvauksia, mutta ei hän tiedä keneltä. Kukaan ei hänen mielestään ollut voinut toimia asiassa toisin tai tehnyt mitään väärin. Vaikka kukaan ei koskaan ollut sanallakaan maininnut meille, että tämä asia kestäisi näin kauan ja, että menetämme rahamme ja järkemme tämän asian suhteen. Kysyin miten voisimme purkaa kaupan. Se ei kuulemma onnistuisi mitenkään, koska olimme jo maksaneet kauppasumman. Hän sanoi, että mikäli ette olisi maksaneet taloa, kaupan purku onnistuisi. Meillähän ei ollut muuta vaihtoehtoa joulukuussa 2013 kuin maksaa koko kauppasumma, jotta saisimme hallintaoikeuden taloon ja valitusajan sekä koko prosessin käyntiin.

Elämme nyt helmikuun puoliväliä vuonna 2015. On kulunut 16 siis KUUSITOISTA KUUKAUTTA siitä, kun teimme tarjouksen tästä talosta. Olemme menettäneet uskomme kaikkeen ja kaikkiin, jotka liittyvät tähän asiaan. Olemme menettäneet paljon rahaa kahden asunnon loukussa, olemme joutuneet luopumaan siitä elämästä jota elimme ennen tätä prosessia, olemme joutuneet laittamaan pienet lapsemme hoitoon, jotta pääsisimme kumpikin käymään töissä ja elättämään perheemme. Olemme suuttuneet, menettäneet hermomme, itkemään, turhautumaan, toivomaan ja aina pettymään.

Olemme olleet siis vain sivullisia, joille tämä asia ei kuulu kenenkään mielestä ollenkaan, joiden lausuntoja ei oteta huomioon, jotka eivät saa mistään tietoa elleivät itse selvitä kaikkea.
Kuitenkin olemme koko tämän ajan ylläpitäneet tätä kyseistä taloa, hoitaneet lämmityksen, lumityöt, nurmikonleikkuun, vakuutukset yms. Vaikka edelleenkään emme edes omista tätä taloa.

Emme olisi koskaan edes osanneet arvata, että tätä tarkoittaa PAKKOMYYNTI. Haluaisimme jo saada päätöksen tälle asialle, oli se mikä tahansa.

Odottavin terveisin
J & M

exPertti kirjoitti:Toki minua kiusaavat samat asiat kuten suomalainen tapa ajaa moottoritiellä ohituksen jälkeen puskurit hipoen eteen.

Vagabondo kirjoitti:

exPertti kirjoitti:Toki minua kiusaavat samat asiat kuten suomalainen tapa ajaa moottoritiellä ohituksen jälkeen puskurit hipoen eteen.

Mielestäni tämä ei nyt ole mitenkään poikkeuksellisen yleistä suomessa. Esimerkiksi saksaan verrattuna oman tuntumani mukaan suomessa ohituskaistalta tullaan hitaammin ja myöhemmin pois. Noin niin kuin keskimäärin. Poikkeuksiakin tietenkin aina mahtuu joukkoon.

exPertti kirjoitti:Mutta eipäs nyt jumahdeta tähän autoiluaspektiin.

exPertti kirjoitti:^ muuten hyvä, mutta mielipide oli vielä väärä.

exPertti kirjoitti:Suomen erottaakin noista mainitsemistasi baanoista muutama perusero, joka saa pohtimaan tekemisen järkevyyttä (ei edelleenkään hermostumaan siitä). 1) suomessa on suunnattoman suuren osan vuodesta jotakin paskaa tiellä, jonka tarpeetonta distribuutiota ohitettavan päälle vähentäisi tehokkaasti edes kepeä välin jättäminen (=huomaavaisuus muita tielläliikkujia kohtaan) 2) kuten yllä, liikennemäärät ovat pieniä, mikä kiire on takaisin oikealle kaistalle? (ks. kohta yksi)

Kottarainen kirjoitti:
Muuten onko muut ajaneet Puolassa? Siellä se meno vasta villiä on, ohitustekniikat ja teiden kunto poikkeavat perustavanlaatuisesti mistään Länsimaissa näkemästäni.

Kottarainen kirjoitti:Saksan baanoilla porukka ajaa kuin hullut.

Kottarainen kirjoitti:Saksassa ei onneksi ole umpisurkeita kuskeja.

James Potkukelkka kirjoitti:Onkohan hyvä vai huono asia, että pankin TJ tarjoutuu tulemaan kotiin keskustelemaan laina-asioista?