Elppis kirjoitti:Omaan kommenttiini viitaten halusin lisätä, että en ajattele että äiti saa imetyksestä minkäänlaista seksuaalista mielihyvää. Tottakai saatan muuttaa mieleni kun itse aloitan imetyksen (jos onnistuu), mutta tällä hetkellä olen vahvasti sitä mieltä että vauvaa imetetään (ainakin nykyajalla), taaperoikäiselle taas on mahdollista antaa 100% ruokavalio kiinteistä ja normaaleista ruuista.
Äidinmaito on lapselle normaalia ja luonnonmukaista ravintoa vielä yhden ikävuodenkin jälkeen. Vaikka korviketeollisuus onkin viime vuosikymmenten kuluessa onnistunut lisäämään omaa myyntiään reilusti ja saanut aikaan sen, että imetykset tyssäävät aiemmin, ei se vaikuta äidinmaidon hyvyyteen lapselle ollenkaan.
Sen sijaan jos puhutaan ison lapsen imetyksestä liittäen se "pedofilian rajoille" on minusta ristiriitaista jos samalla ajattelee, ettei seksuaalinen mielihyvä liittyisi kyseiseen tapahtumaan. Vai olenkos mä ymmärtänyt jotain totaalisen väärin kun käsittääkseni pedofiliaan liittyy kiinteästi seksuaalinen mielihyvä?
Tottakai äidinmaito on terveellistä, mutta niin on myös kurkku, tölkkimaito ja pähkinä. Äidinmaitohan on tarpeellista nimenomaan 0-12kk iässä lapsen kehityksen/kasvun kannalta, sen jälkeenhän sen tarpeellisuus on enemmän siinä fyysisessä kontaktissa. Kyllä lapsen (ja äidin) tulee pystyä pitämään sama "bondi" ilman rintaruokintaa. Jos tällainen ei onnistu, on suhteessa jotain vikana.
Minua ainakin harmitti isosti tuo esikoisen loppunut imetys siinä vaiheessa, kun lapsi ekaa kertaa sai ihan kunnon taudin. Imetysaikana ei sairastellut pikkuisia nuhia lukuunottamatta lainkaan ja monesti kävi niin, että vanhemmat saattoivat olla vaikka mahataudissa, mutta vauva se vain pysyi terveenä. Lapsi kun sai äidinmaidon kautta mun kroppani tuottamia vasta-aineita ja käytti niitä hyödykseen pysyäkseen terveempänä. Kun imetys oli loppu ja vasta-ainelisää ei enää saanut, sälli oli ensin viikon nuhakuumeessa, josta vaihtoi sujuvasti tauotta kuumeiseen ripuliin toiseksi viikoksi, oli väsynyt ja veltto kun ruoka ei moneen päivään maittanut. Onneksi ei sentään sairaalakuntoon mennyt, mutta kurja sitä oli seurata. Tällä kertaa oli niin, että kumpikaan meistä vanhemmista ei sairastunut, vaikka aivan takuulla samalle taudille altistuttiin. Eli todennäköisesti lapsi olisi hyötynyt yhä rintamaidon kautta saadusta suojasta tätäkin tautia vastaan. Tuo äidinmaidon vasta-aineominaisuus kun ei maidosta missään vaiheessa häviä ja se on hyvä tuki lapsen oman vasta-ainejärjestelmän kehittyessä. Lapsi altistuu yhä samoille taudinaiheuttajille ja pääsee rakentamaan vastustuskykyä, mutta hänen ei tarvitse aina käydä joka tautia hankalimman kautta läpi.
Joskus musta tuntuu ihan pelottavalta ajatus, ettäkö jättäisin lapseni imettämättä ja saamatta lisäsuojaa tauteja vastaan. Mulle nuo vasta-aineet on jo itsessään oikein hyvä syy jatkaa imetystä pitkäänkin.
Fyysistä kontaktia, läheisyyttä ja hyvää suhdetta lapseen voi toki luoda, rakentaa ja pitää yllä ilman pitkää rintaruokintaakin, mutta kyllä imetys vaan on helppo tapa tukea tuota prosessia (siis toki jos kumpikin osapuoli sen niin kokee). Imetys kun kuitenkin antaa muutakin kuin vain sitä läheisyyttä. Eli siinä saa samalla hiukan ekstraa. Taaperon kanssa oli kätevää jos joskus reissussa yllätti nälkä, eikä muuta evästä ollut mukana tai helposti saatavilla, niin rintamaito kulki aina mukana jos kulki äitikin.
http://www.imetys.fi/itu/taapero.php Tuossa linkin takana artikkelia taaperoimetyksestä.
Yli 2-vuotiaan tulee olla jollain tasolla jo itsenäinen lapsi; tissin imeminen (ainakin näin amatööripsykologin miettein) hidastaisi itsenäistymistä ja lapsen itseluottamusta.
Prove me wrong.
Lapsi itsenäistyy luonnostaan joka tapauksessa vanhemmistaan erilliseksi olennoksi aikuisikään mennessä. Minusta on kummallinen sellainen usein äänen lausumaton ajatus, että näin ei tapahtuisi, ellei lasta siihen kasvatettaisi (=pakotettaisi). Usein tähän ajatukseen perustuen sitten käytännössä tehdäänkin karhunpalvelus lapselle, kun häntä pyritään "itsenäistämään", eli saatetaan vaatia lapselta pärjäämistä tilanteissa, joihin hänellä ei todellisuudessa ihan vielä olisi edellytyksiä. Kyllähän lapsen saa monestikin näennäisen "itsenäiseksi" väkisin häneltä sitä vaatimalla, mutta toisinaan se käy kovalla hinnalla. Riippuen tietysti miten voimakkaasti ja julmasti lasta pyritään itsenäistämään ja miten varhain.
Esimerkkiä kokemuksen kautta: Esikoinen alkoi tuossa 1v8kk iässä kokea äidin läheisyyden erittäin tärkeäksi ja vaatia äidin läsnäoloa ja hoitoa melkoisella ehdottomuudella. Aikuisen näkökulmasta katsoen vaatimukset tuntuivat alkuun typeriltä ja kohtuuttomilta. Esimerkiksi että miksi ihmeessä jugurtti ei kelvannut isän syöttämänä, vaan ehdottomasti ja vain äidin. Äiti oli kaikki ja isä ei ollut oikein mitään, vaikka oli runsaasti lapsen koko eliniän osallistunut hänen hoitoonsa, eikä heidän suhteessaan pitänyt olla mitään vikaa. Aikuisen näkökulmasta katsottuna kiusaus laittaa stoppi "typerille oikuille" oli alkuun suuri.
Kun sitten mietti lapsen näkökulmasta, että mistä ihmeestä nyt tuulee, pääsin kiinni todennäköiseen selitykseen. Äitikautta oli edeltänyt viikon jakso, jolloin lapsen samanikäinen serkku perheineen asui meillä muuttokuormaansa odottaessaan. Viikon päätteeksi lensimme kolmestaan Suomeen viikoksi minun sukulaisteni luo, jossa lapsi pääsi viettämään runsaasti aikaa ukkinsa ja tätiensä seurassa. Kun reissusta palattiin omaan tyhjään kotiin, lapsi oli lyhyellä aikaa kokenut kaksi menetystä ja jollain tasolla hänessä syntyi huoli siitä, voisiko kuka tahansa, jopa hänen ensisijainen ja läheisin ihmisensä, aina elämässään läsnä ollut äiti hänet hylätä myös (äidin ensisijaisuus tuskin oli henkilökohtaista, vaan johtui suurimmaksi osaksi siitä, että olen ollut lapsen kanssa kotona kun isänsä on pitänyt käydä töissä ja olla monta tuntia päivässä ja viikosta poissa kotoa). Lapsi reagoi takertumalla vahvasti äitiinsä saadakseen varmuuden siitä, ettei äiti sentään häntä hylkää.
Meillä oli kaksi vaihtoehtoista tapaa toimia tässä tilanteessa. Joko vaatia lasta kylmästi lopettamaan turhanpäiväiset vaateensa ja uskomaan kun sanotaan, ettei se äiti mihinkään häviä, vaikka ei koko ajan hoitaisikaan. Lapsen kannalta siis osoittaa hänen pelkonsa todeksi, että äitikin voi hylätä ja kieltäytyä kuulemasta hänen huoltaan, auttamasta vaikeassa tilanteessa. Toinen vaihtoehto oli antaa lapsen luottamuksen äidin huolenpitoon vahvistua positiivisen kokemuksen kautta. Eli äidin olla saatavilla mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Lopputulos kummastakin vaihtoehdosta olisi päällepäin "itsenäisyytensä" takaisin saanut lapsi. Joko siksi, ettei hänellä olisi torjutuksi tulemisen takia muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä ilman äitiä tai siksi, että hän voisi taas luottaa äidin hoivaan ja huolenpitoon ilman jatkuvaa vahvistusta asialle.
Minä halusin olla lapsen käytettävissä, vaikka välillä olikin rankkaa joka ikinen ilta toista tuntia nukuttaa poikaa, syöttää jugurtit ja muut ruuat, vaihtaa vaipat, halia ja sylitellä, vaikka lapsen isä olisi hyvin suoriutunut samoista jutuista ja meidän puolestamme vastuun jako olisi sopinut hyvin. Miestä huolestutti, että mitäs jos se sitten jää tällaiseksi. Lupasin, että vielä tulee sellainenkin aika, kun iskä on taas pop eikä lähinnä ilmaan verrannollinen. Muutama viikko meni ja lapsi alkoi hiljalleen hellittää äititarpeestaan. Ja tuli päivä, kun poika ikkunassa hihkui innosta, kun iskä tuli töistä kotiin ja äkkiä eteiseen vastaan. Alkuviikosta olemme nyt parina viikkona jutelleet surkean poikasen kanssa, että harmi, kun iskä on nyt töissä. Kaipaus olisi kova ja välillä pettymys käsinkosketeltava, kun päikkärien jälkeen ovesta tuleekin itkuhälyttimen kutsumana äiti eikä iskä. Äiti taitaa olla nyt aika tylsää seuraa kun vähän väliä se sanoo ettei se jaksa kun on iso maha. "Iskä jaskaa" paljon enemmän kivoja juttuja.
Mä uskon vahvasti, että terve lapsi, joka saa rakentaa vanhempaansa luottamuksellisen ja turvallisen suhteen omista tarpeistaan lähtien (toki vanhempien tarpeet pitää myös huomioida ja etsiä parhaita mahdollisia kompromisseja hankalammissa tilanteissa, esim. meillä lapsi nukkuu perhepedin sijaan kaltereiden takana pinnasängyssä, koska mä en saisi nukuttua noin vahva pyöriäinen uhkaamassa mukiloida unissaan. Etenkin kun lapsuuden onnettomuuden takia on herkemmin rikkoutuvat osin keinotekoiset etuhampaat, joiden korjaaminen on a) kamalan kallista ja b) hammaslääkäripelon takia mahdollisimman vältettävä juttu.) saa paremmat ja tukevammat lähtökohdat hyvään ehjään itsenäistymisprosessiin, joka tapahtuu lapsen omaan tahtiin kyllä, kun häntä ei siihen pakoteta eikä toisaalta estelläkään. Ja hei mulle yks syy tehdä lapsia nuorena on se, että ne sitten kans lentää pois pesästä vielä kun itse olen vetreässä kunnossa. En todellakaan pyrkisi lasta kunnioittavaan kasvatustapaan jos uskoisin, että se estäisi tai vaikeuttaisi tuohon päämäärään pääsemistä.
En näe yli kaksivuotiaan imetyksessä itsessään mitään elementtejä, jotka hidastaisivat lapsen itsenäistymistä tai heikentäisivät itsetuntoa. Päinvastoin. Olemalla sallittu tulemaan rinnalle halutessaan (tai isomman lapsen kanssa yhdessä sovittuna ajankohtana) lapsi saa vanhemmaltaan itsetuntoa vahvistavia viestejä mm. hyväksynnän, läheisyyden ja tarpeineen vakavasti otetuksi tulemisen tunteiden muodossa (olettaen, että vanhempi hyväksyy ja kokee imetyksen luontevaksi).
Noita negatiivisia seurauksia voisin kuvitella pitkällä imetyksellä olevan seuraavista syistä: äiti imettää vasten tahtoaan tai häpeää asiaa tai jos ulkopuoliset viestittävät vahvasti asiassa olevan jotain huonoa, hävettävää, epähyväksyttävää tms. Lapset ovat itsessään todella avarakatseisia ja suvaitsevaisia, mutta hyvin alttiita omaksumaan aikuisilta ennakkoluuloista tai epähyväksyvää asennetta asioiden suhteen. Ei se ihme ole jos saadaan aikaan itsetunto-ongelmia lapselle paheksumalla jotain niinkin luonnollista kuin imetys. Kyllä saivat aikuiset mutkin tuntemaan itseni huonoksi aikanaan paheksuessaan sormeni imemistä. Itse en nähnyt siinä mitään ongelmaa, mutta aikuisille asiaa oli reagoinneistaan päätellen hyvin vaikea hyväksyä. Ehkäpä tästä syystä samaistun niin kovasti siihen lapsen näkökulmaan tässä imetysasiassa, kun itsellä on samantyyppisestä jutusta kokemusta ja siksi viitsin asiasta ylipäänsä julkisesti puhua.
Aikuinen, joka näkee imetyksen "vauvojen juttuna ja vain vauvojen juttuna" toki saattaa vetää isommaksi imetetyn lapsen nähdessään johtopäätöksen hänen itsenäistymisensä tasosta tyyliin että sehän on ihan vauva vielä, vaikka mitään perusteltua syytä ei olisi tällaista päätellä jos lasta tarkkailisi kokonaisuudessaan. En ihmettele ollenkaan jos helposti sitä kuvittelee että pitkä imetys jotenkin hidastaisi lapsen kehitystä.
EDIT: Mä en tiedä mitä kirjallisuutta Mida lukee ja jättää lukematta, mutta noi teoriat kuulosti näin vielä jälkeenpäinkin ajatellusti todella VÄÄRISTYNEILTÄ. Kuvittelin mielessäni Mikko 7v. aamupalalla, TISSILLÄ, ja siitä ekaluokkalaisten sekaan kouluun. Kyllä sen terve järkikin sanoo, että vaikka kotona vaan saisi tissiä äidiltä, niin sekaisinhan se lapsi menee. Eikö? Argh - ehkä mä en sano enempää, mulla ei ole "kokemusta".
Mä taas luen tuosta ylläolevasta lähinnä tätä nykymaailman vääristynyttä käsitystä imetyksestä. Sitä, mitä seuraa siitä kun vuosikymmenten aikana vieraannutaan yhteiskunnan tasolla imetyksen luonnollisista puolista, kuten kestosta. Syitähän historiasta löytyy montakin tälle vieraantumiselle, eivätkä ne ole kovin lapsilähtöisiä juttuja ne. Korviketeollisuuden pyrkimys kasvattaa tulosta, tarve saada naiset työelämään pois kotoa hellojen äärestä, aikuisen miehen ruuansulatuksen tutkimuksen perusteella vedetyt johtopäätökset vastasyntyneen ruokinnasta ja tarpeesta 4h väleille ruokailussa (mikä on tosi hyvä keino vaikeuttaa imetyksen onnistumista maidontuotantoa haittaamalla ja lapsen tarpeiden tyydyttämisen estämistä)... Imetyksen harvinaistuessa imetyksestä vieraantuminen uusien äitien kohdalla (ei välttämättä ole koskaan nähnyt imetystä livenä) ja sitten lukuisa joukko kaikenlaisia myyttejä ja uskomuksia, jotka vielä nykypäivänäkin elävät. Esimerkiksi ns. maidon loppuminen. Kun imetyksestä on yhteiskunnallisesti tullut valitettavan harvinaista ja keskimäärin lyhytkestoista, ei ole mikään ihme, jos ajatus kouluikään päässeestä rinnalla käyvästä lapsesta tuntuu "vääristyneeltä". Moni vanhempi ihminen taas on näistä imetysjutuista puhuttaessa kertonut muistavansa vuosikymmenten takaa miten joitakuita lapsia saattoi äiti poiketa välitunnilla koulun nurkan takana imettämässä. Eikä näitä kertomuksia kerrota välttämättä edes mitenkään paheksuvaan sävyyn, vaan ihan vain muistoina.
Mä nyt jatkuvasti viittaan tohon omaan sormenimentämenneisyyteeni, mutta se varmasti mulla vaikuttaa tän asian miettimisessä. Tietyllä tasolla siis mulle on ehtinyt lapsena syntyä tietoinen muistikuva paljolti samankaltaisesta asiasta ja siksi ehkä pystyn normaalia ikäistäni paremmin ymmärtämään tätä pitkää imetystä luonnollisena juttuna. Esimerkiksi kun telkkarista tuli taannoin se 4D-dokumentti brittiäidistä, joka imetti lapsensa heidän luontaiseen vieroittumiseensa asti ja katsoin netistä pätkän dokumentista, niin en mä osannut yhtään ällööntyä kun 5-6-v lapsi kävi rinnalla (enkä sitä ennen ollut koskaan nähnyt edes telkkarissa niin suurta lasta imetettävän, joskin omaa lasta imetin silloin ja mulla on -00 syntynyt siskopuoli, että tiiän millaisia tuollaiset 7-8v lapset on). Ja kun löysin nettisivut, joilla kyseinen nainen perusteli kohua aiheuttanutta asiaa, niin mulle kävi selväksi, että hän oli hyvin perusteellisesti aiheeseen perehtynyt ja ottanut aihetta koskevista tutkimuksista selvää. Ja sitten taas vastapuolen perustelut olivat just näitä "tuntuu, näyttää, kuulostaa, mutu, luulen" jne. Ikävimmillään tuota asiatonta tyyliä "Manala", jota tässäkin ketjussa jo valitettavasti on.