Osmo Kontulan seksitutkimus

Vakavia keskusteluja isoista asioista - tiede, talous, politiikka, uskonto, yhteiskunnalliset asiat. Ei onelinereitä/puzznuzzia.
Avatar
PetriFB
Kitisijä
Viestit: 1591
Liittynyt: 08.11.2005 15:37
Viesti:

Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja PetriFB »

Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula on tehnyt Halu & intohimo tutkimuksen (seksitutkimus), joka kertoo meille paljon siitä millaisia 2000-luvun ihmiset ovat. Osmo Kontula on tehnyt tutkimuksia aiheesta jo 1970 -luvulta lähtien ja on julkaissut kirjansa Halu & intohimo tänä vuonna (2008).

Jumala loi miehen ja naisen siten, että he sitoutuisivat rakastamaan toisiaan loppuiäkseen. Tämän sitoutumisen ja toisiaan kunnioittamisen ja rakastamisen kautta he kykenevät kokemaan myös nautinnollista ja tyydyttävää seksielämää. Silloin kun aviopari sitoutuu toisiaan rakastamaan niin myötä kuin vastamäessä avaa se heidän elämäänsä sellaisen voimavaran, jonka kantaa läpi kaikissa elämän tilanteissa. Tämä sitoutuminen ja aito rakkaus lataa täyteen naisen tunneakut, jonka kautta hänen seksielämänsä on tyydyttävää. Samoin sitoutuminen ja aito rakkaus lataa ja virittää aviomiehen kokemaan tyydyttävän seksielämän.

Lopun ajan ihmiskunnan kapina nousee avioliittoa (pysyvää parisuhdetta) vastaan ja ajaa ihmiset kaikenlaisiin irtosuhteisiin sekä luonnottomaan seksuaalisuuteen, eli ihminen harhautetaan tilaan, jossa hän rikkoo itseänsä sekä toisia synnin kautta.

Olen kirjoittanut aiheesta laajemman artikkelin sivuillani:

http://koti.phnet.fi/petripaavola/seksitutkimus



Kuva
Elämä hymyilee Hänen kanssaan!
masa

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja masa »

PetriFB kirjoitti: he kykenevät kokemaan myös nautinnollista ja tyydyttävää seksielämää.

ajaa ihmiset kaikenlaisiin irtosuhteisiin sekä luonnottomaan seksuaalisuuteen,
Onko suuseksi luonnotonta, vaikka sen puuttuminen tekee seksielämästä tylsää?
elco

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja elco »

PetriFB kirjoitti:Tämä sitoutuminen ja aito rakkaus lataa täyteen naisen tunneakut, jonka kautta hänen seksielämänsä on tyydyttävää. Samoin sitoutuminen ja aito rakkaus lataa ja virittää aviomiehen kokemaan tyydyttävän seksielämän.
Seksin erikoisasiantuntija PFB vauhdissa.

Sori vaan, mutta etköhän viimeistään nyt ole alueella, josta et käytännössä ymmärrä yhtään mitään.
bedlam

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Luin linkin ensin, että penetraatiopaavola.
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12291
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

masa kirjoitti:
PetriFB kirjoitti: he kykenevät kokemaan myös nautinnollista ja tyydyttävää seksielämää.

ajaa ihmiset kaikenlaisiin irtosuhteisiin sekä luonnottomaan seksuaalisuuteen,
Onko suuseksi luonnotonta, vaikka sen puuttuminen tekee seksielämästä tylsää?
Ime rauhassa vaan äläkä kysele... :D
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
masa

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja masa »

Homeboy65 kirjoitti: Ime rauhassa vaan äläkä kysele... :D
Kyllä minä imenkin pimpsukkaa, mutta kuuleman mukaan se on petrin makuukammarissa kiellettyä. Se kun on kuulemma luonnotonta.
Avatar
Mirkku
Kitisijä
Viestit: 1286
Liittynyt: 20.08.2008 12:54

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja Mirkku »

Voi huokaus sentään... :roll:
Miksi näillä umpiuskiksilla tuo seksi kaikesta huolimatta pyörii ajatuksissa niin kovin usein vaikka se on listalla: "HyiYökÄllöKiellettySaatanastaPahaPahaPaha"! :shock: Puretaanko siitä toitottamalla omia patoumia? Kadehditaanko sitä salaa näitä "jumalattomia" läheisiä, jotka rietastelevat pitkin poikin ja harrastavat jatkuvasti syntistä irtoseksiä, suuseksiä, ties mitä-seksiä?

Ei ymmärrä, ei...
Geep

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja Geep »

Naiset kärsivät kaksi kertaa enemmän orgasmivaikeuksista kuin miehet erektiohäiriöistä sekä jo parikymppisillä naisilla on vaikeuksia orgasmin saamisessa.

Aiemmin jo särähti silmään tuo heitto. Oon koko ikäni ollu siinä uskossa, että vasta parikymppisinä naiset niitä orgasmeja rupeavat tosissaan saamaan. En voi käsittää harhaluulojani! Mut onneks kuvittelin teininäkin asian olevan niin, oisin muuten orkuttomuuksissani varmaan luopunu seksistä kokonaan ja missannu nää jälkimmäiset upeuden vuodet (mrs. positiivari).

(Miten niin käsitin virkkeen vtuiks?)
Avatar
PetriFB
Kitisijä
Viestit: 1591
Liittynyt: 08.11.2005 15:37
Viesti:

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja PetriFB »

Väestöliiton tutkimusprofessorin Osmo Kontulan tutkimus on aika paljastava. Mielenkiintoista on se, että Raamattu opettaa muun muassa näin:

2 Tim 3:
1 ¶ Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.


Edellä lueteltu lista viimeisten päivien ihmisten ominaisuuksista kertoo meille syyn myös tämän päivän seksuaaliongelmiin. Viimeiset päivät on vaikeita aikoja ja ihmiset ovat silloin monien negatiivisten ominaisuuksien vallassa, koska he rakastavat syntiä yli kaiken ja hyljeksivät Jumalan tahtoa.

Itserakkaus

Lopun ajan ihminen on itserakas ja täynnä itseänsä. Tämä johtaa siihen, että häneltä puuttuu kyky kohdata toisen ihmisen tarpeet, koska hän omien tarpeidensa ja himojensa vanki, joka epätoivoisesti koittaa purkaa himojansa ja tarpeitansa vain itseensä keskittyen. Luonnollisesti tästä seuraa se ettei hän kykene kohtaamaan puolisonsa tarpeita, koska hänelle on kaikkein tärkeintä omat tarpeensa. Hän on kyvytön antamaan rakkautta puolisolleen sillä tavalla, että hänen puolisonsa voisi kokea nautinnollisen seksuaalisen kokemuksen. Ei tietenkään kaikissa parisuhteissa (avioliitossa) ole seksiongelmia, mutta Raamatun opetuksen mukaan kuitenkin iso osa lopun ajan ihmisiä ovat kyvyttömiä terveeseen, oikeaan ja hellään seksiin.

Kyvytön luonnolliseen hellyyteen

2 Tim 3:3 oleva sana rakkaudettomia on kreikankielen alkutekstissä sana astorgos, joka tarkoittaa olla vailla luonnollista hellyyttä. Jumalan sana todistaa sen, että lopun ajan ihmisillä on seksuaaliongelmia. Luonnolliseen hellyyteen kuuluu tietenkin aviopuolisojen kesken molempia tyydyttävä seksielämä. Monilta lopun ajan ihmisiltä puuttuu tämä kyky, jonka kautta he voisivat elää nautinnollista seksielämää. Hellyyden ja nautinnon tuottamisen puuttuminen johtaa tietenkin väistämättä ongelmiin seksielämän alueella. Naisten orgasmivaikeudet johtuvat juuri siitä, koska mies ei oman kykene oman kyvyttömyyden takia tyydyttämään vaimoansa. Samoin myös monesti naiset kärsivät orgasminpuutteista sen tähden koska nykyinen yhteiskunta suoltaa solkenaan seksiä ja pornoa joka tuutista ja seksistä täysin väärän kuvan. Tämä väärä seksin korostaminen ajaa niin naiset kuin miehet vääränlaisiin suorituspaineisiin, jossa he eivät kykene harrastamaan seksiä terveellä tavalla. Seksistä on tullut itsekkään ihmisen intohimo ja konemainen suoritus, jonka kautta koitetaan hakea sitä suurta tyydytystä, josta kaikki puhuvat, mutta jonka vain harvat naiset kokevat. Seksi ei ole pelkkä konemainen suoritus, vaan kahden ihmisen välisen rakkauselämän hellä kohtaaminen, jossa kumpikin ajattelee toisen parasta, eikä itsekkäästi vain omaa tyydytystään, vaan toisenkin parasta. Tämä takaa hyvän lopputuloksen avioliiton seksielämässä.

Naisen orgasminkyvyttömyys alkaa usein parisuhteen arjesta, jossa mies arjen itsekkyydellään nakertaa rikki naisen herkän tunneakun, joka ei enää jaksa virittyä makuuhuoneen puolella. Naisen seksuaalisuus on syvemmin sisälle rakennettu kuin miehellä. Nainen tarvitsee arjen huomioitsemista sekä sitä, että mies osallistuu perheen yhteiseen arkeen eikä lusmuile omia juttuja itsekkäästi tehden. Monet parisuhteen seksiongelmat ovat siis arjen ongelmia, jotka pitäisi ensin laittaa kuntoon, jonka jälkeen seksielämäkin alkaa sujua paremmin.

Naisten ongelmat johtavat myös siihen, että seksistä kieltäydytään vetoamalla väsymykseen jne. Tämäkin voi olla joissakin tapauksissa totta ja usein silloin kun ihmisen aikataulu on täynnä asioita aamusta iltaan. Nämä ongelmat huipentuvat yleensä siihen kun kummatkin alkavat etsiä seksiseuraa vieraista sängyistä.

Hekumaa rakastavat

2 Tim3:4 jakeessa oleva hekuma sana on alkutekstissä philedonos, joka tarkoittaa sellaista joka rakastaa nautintoja. Philedonos sana tulee sanoista philos ja hedone. Hêdonê sanan alkuperäinen merkitys tarkoitti sellaista, joka miellyttää makuaistia. Pikku hiljaa sanan hêdonê merkitys laajeni tarkoittamaan kaikkea sellaista, johon liittyi nautintoja sekä kaikkea sitä mikä miellytti aisteja. Hellenistisellä ajalla kreikkalaiset viisauden opettajat antoivat hêdonê sanalle sellaisia merkityksiä kuin aistinautinto, sukupuolinen nautinto sekä myös hillitön intohimo. Paavalin kirjeessä Timoteukselle sanalla philedonos on juuri sellainen merkitys mikä kuvaa sukupuolista nautintoa ja hillitöntä intohimoa (seksiin). Paavali käyttää sanaa philedonos kuvaamaan seksihimon syntejä, joiden vallassa lopun ajan ihmiset ovat.

Lopun ajan ihmisten ongelma on hillitön halu kokea jotakin sellaista mihin he ovat kyvyttömiä, mutta mitä he kuitenkin haluavat kaikkein eniten. Tämä hillitön halu on halua kokea seksin "hurmaa", mutta he ovat kuitenkin kyvyttömiä terveeseen ja oikeanlaiseen seksiin. Sen seurauksena he haluavat koko ajan kaikella tavalla etsiä tyydytystä himoillensa. Parisuhteessa ongelmien tullessa lopun ajan ihminen ei suinkaan heti ryntää hakemaan apua, vaan turvautuu oman käden onneen tai vieraaseen petiin. Luonnollisen seksuaalisuuden kokemisen puute ajaa myös monia kokeilemaan lesbosuhteita sekä homosuhteita. Lopun ajan ihmisen sisällä on vääristynyt seksuaalisuus, siksi hän epätoivossaan kokeilee kaikenlaista. Jumala on luonut miehen ja naisen ja antanut heille lahjaksi seksin pysyvään parisuhteeseen, kaikenlainen muu seksinharjoittaminen on syntiä Jumalan edessä sekä synti aina jollakin tavalla rikkoo ihmistä.

Lähde: http://koti.phnet.fi/petripaavola/seksitutkimus
Elämä hymyilee Hänen kanssaan!
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Eli kiteytettynä: nussikaa nyt perkele nussikaa, niin maailma pelastuuuuu...
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Storia

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja Storia »

PetriFB kirjoitti:Luonnollisen seksuaalisuuden kokemisen puute ajaa myös monia kokeilemaan lesbosuhteita sekä homosuhteita.
Tässä on kyllä perääkin, mutta ongelma on vaan se, että tällaisia lausuntoja kun esitetään, niin heikkomielisimmät voivat erehtyä luulemaan, että kaikki homot ja lesbot ovat vaan "kokeilumielellä" liikenteessä ja käännytettävissä. Näinhän ei tietenkään ole.
Avatar
PetriFB
Kitisijä
Viestit: 1591
Liittynyt: 08.11.2005 15:37
Viesti:

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja PetriFB »

Storia kirjoitti:
PetriFB kirjoitti:Luonnollisen seksuaalisuuden kokemisen puute ajaa myös monia kokeilemaan lesbosuhteita sekä homosuhteita.
Tässä on kyllä perääkin, mutta ongelma on vaan se, että tällaisia lausuntoja kun esitetään, niin heikkomielisimmät voivat erehtyä luulemaan, että kaikki homot ja lesbot ovat vaan "kokeilumielellä" liikenteessä ja käännytettävissä. Näinhän ei tietenkään ole.
On siellä muutakin missä on paljon perää ............ :)
Elämä hymyilee Hänen kanssaan!
bedlam

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Onko tämä nyt vain sattumaa, että Niban ja Homeboyn lisäksi PetriFB liittyi joukkoon, joka on silloin tällöin norattuna vaikkei ole edes kirjautuneena sisään? Ei kun, älkää kertoko.
bedlam

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja bedlam »

PetriFB kirjoitti:On siellä muutakin missä on paljon perää ............ :)
Oisit jatkanut tästä nyt silleen tiätsä.
NegaDuck

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

Storia kirjoitti:mutta ongelma on vaan se, että tällaisia lausuntoja kun esitetään, niin heikkomielisimmät voivat erehtyä luulemaan, että kaikki homot ja lesbot ovat vaan "kokeilumielellä" liikenteessä ja käännytettävissä. Näinhän ei tietenkään ole.
Paitsi vankilassa, jos tunnet termin "jailhouse gay", eli käännytään homoiksi vastakkaisen sukupuolen puutteessa. Näin käy väistämättä siis ainakin populäärikulttuurin näkökulmasta. Ja sehän onkin koko totuus. Not.
Storia

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja Storia »

NegaDuck kirjoitti: Paitsi vankilassa, jos tunnet termin "jailhouse gay", eli käännytään homoiksi vastakkaisen sukupuolen puutteessa. Näin käy väistämättä siis ainakin populäärikulttuurin näkökulmasta. Ja sehän onkin koko totuus. Not.
LOL

Jotkut moottoripyöräjengiläiset varmaan arvostaisi, jos menisi taputtelemaan selkään ja kysymään, että mitäs jailhouse gay? Käännyit sitten homoksi lusiessasi kun et pillua saanut ja saippua on liukas?

hihihihihihihiii
Herra Manala

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Petriiii! Haluaisin esittää yhden ihan asiallisen kysymyksen, johon haluaisin vastauksen:

Oletko koskaan tunkenut vittuun mitään muuta kuin kyrpää?

Jos olet, niin mitä?
Avatar
Mirkku
Kitisijä
Viestit: 1286
Liittynyt: 20.08.2008 12:54

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja Mirkku »

Yksi kysymys: Miten kummassa olet Petri ikinä tällaisille sivuille eksynytkään? Jotenkin en vaan näe kovin selvää syy-yhteyttä... :shock:.
JonniParvo
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 121
Liittynyt: 11.12.2007 0:18

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja JonniParvo »

Mirkku kirjoitti:Yksi kysymys: Miten kummassa olet Petri ikinä tällaisille sivuille eksynytkään? Jotenkin en vaan näe kovin selvää syy-yhteyttä... :shock:.
Eipä taida tuo Petri olla ainut palstajeesustelija, kyllä niitä riittää ihan joka paikkaan.
Kaipa nuo hihhulit ovat keskenään sopineet, että kuka menee mihinkin levittämään sanomaa.
Storia

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja Storia »

Ei mikään kaunis näky maalattuna verkkokalvoille...Kylmää rinkiähän siinä on kuvailtu oivasti.

Roland b: "The only guys who get to pick up women at bars and parties are the ones assenine enough to lie to them and dupe their friends into thinking they're not actual human beings. That, or the women are sluts, who sleep with anyone who will help them increase their social status.

At least with guys, when I want to have sex, I can admit it, and if they're interested the sex will actually happen. "

Ollaan inhorealismin ytimessä. Yh.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Mirkku kirjoitti:Yksi kysymys: Miten kummassa olet Petri ikinä tällaisille sivuille eksynytkään? Jotenkin en vaan näe kovin selvää syy-yhteyttä... :shock:.
Miten yleensäkään kukaan on löytänyt tänne? Suurin osa googlettamalla sanaa "dildopyllyhetero", luultavasti tämä on ollut tilanne Petrinkin kohdalla.

Lisäksi muistelisin Homeboylla olevan Petrin tänne tulon kanssa jotain tekemistä? Tai ainakin välillä HB on sanonut yrittävänsä houkutella ties ketä tänne, vähän niinkuin Tix.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
NegaDuck

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

Storia kirjoitti:Ollaan inhorealismin ytimessä. Yh.
No Encyclopaedia Dramatica on inhorealismia aekkast kärjistetyssä muodossa, mutta joo. Toi lainaushan oli meinaan EDramatican ulkopuolelta, ja sen kirjoittaja taisi olla enemmän tai vähemmän tosissaan.
Herra Manala

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Frederik Krueger kirjoitti:Lisäksi muistelisin Homeboylla olevan Petrin tänne tulon kanssa jotain tekemistä? Tai ainakin välillä HB on sanonut yrittävänsä houkutella ties ketä tänne, vähän niinkuin Tix.
Joo HB:hän se ivalliseniloisesti tunnusti ruinanneen PFB:n tänne saarnaamaan. Sinäänsä jo itseisarvoinen syy antaa HB:lle ikuinen banni.
Avatar
Mirkku
Kitisijä
Viestit: 1286
Liittynyt: 20.08.2008 12:54

Re: Osmo Kontulan seksitutkimus

Viesti Kirjoittaja Mirkku »

Mä kyllä tavallaan saan jonkinlaista sairasta hupia tosta PFB:stä... :oops:.
Vastaa Viestiin