Olen varmasti kirjoittanut allaolevia asioita jo "muutamaan kertaan".
Haemaeraemies kirjoitti:Ihan mielenkiinnosta; mitkä on omat rajasi harrastuksissa, eli mikä on mielestäsi liian vaarallista? Sukellus? Lumilautailu? Laskettelu? Pyöräily? Maastojuoksu? Suunnistus?
Vaikea määritellä niin tarkkaan, mutta kaiketi lajit joissa joko on varsin merkittävä loukkaantumisriski (esim. mainitsemasi alamäkipyöräily), tai joissa epäonnistuminen tarkoittaisi todennäköisesti joko erittäin vakavaa loukkaantumista tai kuolemaa. Myös lajit joissa pointti tuntuu nimenomaan olevan kuoleman- ja luokkaantumisenpelon voittamisessa. On mielestäni eri asia puhua siitä oppiiko jonkkaamaan kunnolla palloilla vai pärisevillä moottorisahoilla.
McJanne viittasi muualla taistelulajiharrasteisiini vaarallisina, mutta vaikka niissä onkin jonkinasteinen lievän loukkaantumisen riski, ovat ne kuitenkin suhteellisen vaarattomia eikä mielenkiinto ainakaan minun kohdallani tule yllämainittujen pelkojen "voittamisesta". Päinvastoin, pyrin kyseisillä lajeilla pikemminkin lisäämään omaa turvallisuuttani. Eri asia jos haluaisin kilpailla vapaaottelussa joissa pahakin loukkaantuminen on todellinen riski. Kuinka moni teistä haluaisi mennä rautahäkkiin murjottavaksi?
En ole vain sisäistänyt miksi haluaisin Extreme Duudsoneiden tapaan ehdoin tahdoin asettaa itseäni todellisiin vaaratilanteisiin ellei ole täysin välttämätöntä. Olisihan sekin aika extremeä jos menisin lauantai-iltaisin haastamaan riitaa nakkijonossa, mutta silti en tee näin. Koen suunnilleen yhtä paljon myötätuntoa tuntemattoman snagariuhittelijan ja laskuvarjohyppääjän loukkaantumista kohtaan. Taannoinen usean hengen vaatinut vuorikiipeilyonnettomuuskin toi mieleeni lähinnä "Mitäs läksivät?". Joka pirua kutsuu...
Ylläolevasta huolimatta, voisin kuvitella joskus kokeilevani esim. benji-hyppyä mielenkiinnosta, koska elän siinä mielikuvassa että se on ns. täysin turvallista ainakin Suomessa järjestettynä. Laskuvarjohyppy on siinä ja siinä, sitäkin on harkittu, valitettavasti lähinnä sellaisena "no olenpahan nyt minäkin sitten kokenut sen ja on kavereille kerrottavaa"-kokemuksena. Ehkä suhtaudun yksittäisiin "vaarallisiin" kokeiluihin huomattavasti ymmärtäväisemmin kuin että tuntee vetoa tehdä samaa toistuvasti.
Ehkä suhtautuminen johtuu eniten siitä, että pidän kuolemaa vähemän huonona vaihtehtona kuin esimerkiksi neliraajahalvausta.
Minä kokisin molemmat vaihtoehdot sekä itseni että läheisten ihmisteni kannalta niin negatiivisiksi asioiksi etten näe mitään syytä olla välttelemättä niitä, vaikka menettäisin samalla pari adrenaliiniryöpsähdystä ja irtopildee.