Viisi miljoonaa

Yleinen lätinä jä kitinä
NuoriDaavid

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

elco kirjoitti:tiukkaa statementtia
Myönnän, että onnellisuuskaavani ei ole loogisesti aukoton, eikä myöskään sovellettavissa jokaiseen ihmiseen. Perusideani kuitenkin on, että onnellisuus ei riipu vallitsevista absoluuttisista olosuhteista. Jos näin olisi, ihmisten keskimääräisen onnellisuuden tulisi lisääntyä samaa tahtia BKT:n nousun kanssa. Suomalaisten keskimääräiset reaalitulot ovat nyt n 45% korkeammat, kuin vuonna -95. Silti ihmiset eivät ole 45% onnellisempia, kuin -95. Suomalaisten työaika on maailman lyhimpiä, silti suomalaiset eivät tietääkseni ole maailman onnellisin kansa.

Koska onnellisuus ei ole kiinni rahasta, pystyisin varmaankin selviytymään 5 miljoonan lottovoitostakin. Ylimääräistä harmia siitä kuitenkin tulisi.

Saattaa olla, että sinulle olisi hyvä saada 5 miljoonaa lotossa, minulle puolestaan ei. Eli kuten jo aiemminkin syvällisesti kirjoitin, ihmiset ovat erilaisia.

Huomaatko kuitenkin, että on hyvin epätodennäköistä, että 5 miljoonaa tipahtaa jostain syliisi? Sen sijaan minä hyvin suurella todennäköisyydellä menen maanantaina aamulla töihin ja iltapäivällä kotiin. Siinä mielessä katson itseni onnekkaammaksi, nykyinen elämäni on juuri sellaista, kuin olen toivonut, sinä joudut odottamaan epätodennäköistä lottovoittoa.
prosessi

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Minä maksaisin lähipiirin velat pois, uusisin vaatevarastoni, ostaisin vähän isomman asunnon, hankkisin lisää taidetta, kirjoja ja musiikkia, ehkä jopa television. Muuten jatkaisin kuten ennenkin, ehkä matkustelisin vähän enemmän yms., mutta esim. töitä en lopettaisi. En voisi, kun siellä on niin kivaa, että perjantainakin livistin perjantaikahvipöydästä takaisin työntekoon, koska halusin saada pari asiaa valmiiksi.
Bhven

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Veisin Edithin retkelle Asterix-huvipuistoon. Loput törsäisin.
elco

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja elco »

Pyrolle kyssäri: haluaisitko itsellesi ja "muijallesi" samanlaisen avioliiton kuin mitä Davella on? Daven avioliitto on pitkään ollut palstan kestovitsi, jolle naureskellaan yleisesti; kun nyt vähän inhorealistisemmin sanoin saman asian ääneen niin poliisihuumori loppui näköjään siihen paikkaan. Suosittelen Konstaapeli Sisulle intenetin sulkemista, jos mielestäsi on edes etäinen mahdollisuus olemassa, että jotenkin toit enemmän ajatusta tähän ketjuun edellisessä viestissäsi kuin minä viestissäni, joka vastauksesi kirvoitti. Edelleen, en voi kuin ihmetellä kommentin suhteellisuudentajuttomuutta kaverilta, joka vaahtoaa tälläisiä vastineita toisaalla:
Pyry-Matias kirjoitti: Päätit sitten vaahdota. Ja sisäköt tietysti paikalla hymiöidensä kera. Niin hiekkalaatikkoa.
NuoriDaavid kirjoitti: Huomaatko kuitenkin, että on hyvin epätodennäköistä, että 5 miljoonaa tipahtaa jostain syliisi? Sen sijaan minä hyvin suurella todennäköisyydellä menen maanantaina aamulla töihin ja iltapäivällä kotiin. Siinä mielessä katson itseni onnekkaammaksi, nykyinen elämäni on juuri sellaista, kuin olen toivonut, sinä joudut odottamaan epätodennäköistä lottovoittoa.
Dave, edellen meni väärin. Todennäköisyyslasku kuului oppiohjelmaani; ja tiedostan vallan hyvin, että lotto on tyhmyysvero ihmisille, joille se ei kuulunut. Minun onnellisuuteni ei nouse eikä kaadu lottovoiton mukana. Vaikken työstäni erityisesti pidäkään niin pidän itseäni verraten onnekkaana ja onnellisena. Siitä huolimatta rasti pysyy ruudussa onnellisempi.
Viimeksi muokannut elco, 06.09.2008 19:13. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Lucy

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Lucy »

Ilmoittaisin töihin, että pidän vuoden tauon. Sen jälkeen ottaisin suunnan kohti Pariisia. Ottaisin sieltä hotellihuoneen pariksi viikoksi ja tämän aikana suunnittelisin mitä teen seuraavan vuoden aikana. Oletettavasti sijoittaisin osan ja laittaisin osan kasvamaan korkoa. Ostaisin Pariisista ison karttamaapallon ja nuppineuloja. Illalla joisin shampanjaa hotellisviitissäni ja söisin mansikoita samalla kun asettelisin nuppineuloja maapalloon ja miettisin missä kaikkialla haluaisin käydä. Ostaisin Alfa Romeo 8C Spiderin, jolla voisin huristella ympäriinsä aikani kuluksi ennen kun saisin kaverit paikalle. Varaisin muutaman lentolipun ystäville ja kutsuisin heidät kylään, samalla maksaisin heidän lainansa pois. Ehdoksi asettaisin, että heidän täytyy osallistua laskuvarjohyppykurssille kanssani oli korkeanpaikankammoa tai ei (mikäli he jänistäisivät niin ei se haittaisi). Maksaisin myös äitini asuntolainan pois. Ostaisin hienoimman puhelimen minkä löytäisin. Varmaankin eilen näkemäni, joka tunnisti ja nimesi radiosta soivia kappaleita. En edelleenkään keksi miten se oli mahdollista. Sitten teetättäisin parit kengät. Vaatteita en oikeastaan tarvitse. Tietokone menisi myös vaihtoon.

Vuoden jälkeen palaisin Suomeen opiskelemaan ja melko varmasti tekisin myös töitä samassa firmassa kuin nytkin. Saattaa myös olla etten palaisi enää Suomeen. Vaikea sanoa, mutta olettaisin, että vuoden jälkeen kaipaisin jo arkea.

Edit. Ai niin ja ostaisin myös moottoripyörän.
Pyry-Matias

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

elco kirjoitti:Pyrolle kyssäri: haluaisitko itsellesi ja "muijallesi" samanlaisen avioliiton kuin mitä Davella on? Daven avioliitto on pitkään ollut palstan kestovitsi, jolle naureskellaan yleisesti
Itse en ole naureskellut (itsekseni) sille, enkä tietääkseni kenenkään muunkaan palstalaisen avioliitolle. No, ehkä ninnin silloin, kun hän ännännen kerran avautuu ilmeisen saamattomasta ja uusavuttomasta miehestään. Tosin tiedän, että vastaavanlaisia tapauksia on lähes 12 tusinassa. Joten se siitä.

Nähdäkseni Daven avioliitto, sellaisena mitä hän siitä täällä kertoo, on täynnä tulkinnanvaraa, jonka Dave itsekin on monesti tuonut esiin. Mielestäni hänen suurin ristinsä on olla liian avoin ja itseironinen täällä sinun ja manalan kaltaisten ylemmyydentuntoisten egopönkittäjien leikkikentällä.

Itse kysymykseen jätän vastaamatta, koska se ei ole millään lailla järkevää. En yksinkertaisesti tiedä Dave avioliitosta tarpeeksi, enkä koe millään lailla rakentavana saati mieluisana vertailla julkisesti parisuhteita, varsinkaan omaani.
Herra Manala

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Pyry-Matias kirjoitti:Nähdäkseni Daven avioliitto, sellaisena mitä hän siitä täällä kertoo, on täynnä tulkinnanvaraa, jonka Dave itsekin on monesti tuonut esiin. Mielestäni hänen suurin ristinsä on olla liian avoin ja itseironinen täällä sinun ja manalan kaltaisten ylemmyydentuntoisten egopönkittäjien leikkikentällä.
Yritin miettiä mikä olisi voinut olla enää huvittavampaa sinun sanomanasi, enkä keksinyt yhtään mitään.
nastamuumio

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja nastamuumio »

Veisin Bhvenin Skoonen pyöräilemään. Kts. esim. http://www.skaneleden.org/
elco

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja elco »

Pyry-Matias kirjoitti: Itse en ole naureskellut (itsekseni) sille, enkä tietääkseni kenenkään muunkaan palstalaisen avioliitolle. No, ehkä ninnin silloin, kun hän ännännen kerran avautuu ilmeisen saamattomasta ja uusavuttomasta miehestään. Tosin tiedän, että vastaavanlaisia tapauksia on lähes 12 tusinassa. Joten se siitä.

Nähdäkseni Daven avioliitto, sellaisena mitä hän siitä täällä kertoo, on täynnä tulkinnanvaraa, jonka Dave itsekin on monesti tuonut esiin. Mielestäni hänen suurin ristinsä on olla liian avoin ja itseironinen täällä sinun ja manalan kaltaisten ylemmyydentuntoisten egopönkittäjien leikkikentällä.
Minulla on valtaisia ongelmia ymmärtää, mitä sanot. Eikä se johdu minusta.

Minä tulkitsen tuon kirjoittamasi niin, että Ninnin mies on mielestäsi huvittava surkimo ja edelleen mielestäsi käytännössä kaikki muutkin miehet ovat yhtä tolloja. Heti seuraavaksi kuitenkin on jotenkin niin, että manala ja minä olemme ylemmyydentuntoisia paskiaisia.

Jalolla oikeuden puolustajalla ja heikkojen esitaistelijalla on nyt vähän puurot ja vellit sekaisin, mutta ei se mitään. Eiköhän nyt olisi aika sen Pyron peruspakituspostauksen, missä ilmoitat, ettet jaksa vääntää kanssani ja poistut takavasemmalle murjottamaan?
NuoriDaavid

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

elco kirjoitti:..
Miksi käyt henkilökohtaiseen hyökkäykseen allekirjoittanutta kohtaan? Jos vertaat tilannetta minun ja Tixin väliseen ajatusten vaihtoon, niin siinä on selvä ero; Tixille ei näytä tuottavan ongelmaa se, että olen hänen kanssaan eri mieltä. Sinä sen sijaan käyt henkilökohtaiseen hyökkäykseen. Miksi?

Search your feelings Luke!
Quinevere

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Quinevere »

^Tutkin asiaa elcon puolesta: Se taitaa vaan tykätä susta vähän liikaa :wink:
elco

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja elco »

NuoriDaavid kirjoitti: Miksi?
Pointti ei ollut henkilökohtainen hyökkäys vaan se, miten turhaa ja mahdotonta toisten ihmisten onnellisuuden ennustaminen on. Ennustat itsellesi tuntemattomien ihmisten mielentilan kehitystä epätodennäköisen sattuman sattuessa; kaiken kukkuraksi teet ennusteen omista lähtökohdistasi, jotka ovat mitä erilaisemmat kanssasi eri mieltä olevien kanssa. Yleistit kyseealaisen mielipiteen totuudeksi yksittäistapaukseen.

Avioelämäsi puiminen jyrkin sanoin pyrki lähinnä osoittamaan lähtökohtien eroavaisuutta. Myönnän, että viesti olisi pitänyt välittää pehmeämmin; pahoittelen mahdollisesti aiheuttamaani mielipahaa.
Quinevere

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Quinevere »

^Olethan sä ihan herrasmies pohjimmiltasi. Voitit juuri 10 quinepistettä, onneksi olkoon!
NuoriDaavid

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

elco kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti: Miksi?
Pointti ei ollut henkilökohtainen hyökkäys vaan se, miten turhaa ja mahdotonta toisten ihmisten onnellisuuden ennustaminen on. Ennustat itsellesi tuntemattomien ihmisten mielentilan kehitystä epätodennäköisen sattuman sattuessa; kaiken kukkuraksi teet ennusteen omista lähtökohdistasi, jotka ovat mitä erilaisemmat kanssasi eri mieltä olevien kanssa. Yleistit kyseealaisen mielipiteen totuudeksi yksittäistapaukseen.

Avioelämäsi puiminen jyrkin sanoin pyrki lähinnä osoittamaan lähtökohtien eroavaisuutta. Myönnän, että viesti olisi pitänyt välittää pehmeämmin; pahoittelen mahdollisesti aiheuttamaani mielipahaa.
Myönnän että ehkä liian jyrkästi esitän oman henk. koht. näkemykseni universaalina totuutena. Se on tapani keskustella.

Pahoitin kyllä mieleni avioliittokommentistasi. Mielen pahoittaminen on tietysti jossain määrin turhaa, koska olen itse esittänyt avioliittoni ilmeisesti kovin negatiivisessa valossa. Kitinässä esittämäni on tietysti vain yksi, värittynyt osatotuus.
Pyry-Matias

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

elco kirjoitti: Minä tulkitsen tuon kirjoittamasi niin, että Ninnin mies on mielestäsi huvittava surkimo ja edelleen mielestäsi käytännössä kaikki muutkin miehet ovat yhtä tolloja. Heti seuraavaksi kuitenkin on jotenkin niin, että manala ja minä olemme ylemmyydentuntoisia paskiaisia.
Arvasin, että tartut ninnin mies-esimerkkiin. Se oli sinänsä haavoittuva kannaltani. Voihan ninnin miehen leimata sankariainekseksi aviomiesrintamalla jos oikein yrittää, mutta jotenkin ninnin kommenttien valossa se tuntuu vaikelta. En vaan voi olla ärsyyntymättä, kun joku suo siipalleen oikeuden olla osallistumatta kotitöihin, edes oppia niitä. Ei millään pahalla, mutta suorapuheinen kun olen.

Tuo yleisyyskommentti tarkoitti lähinnä sitä, että tuo kotityöasetelma vallitsee varmasti monessa muussakin kotimaisessa taloudessa, jolla yritin lähinnä leppyytellä ninniä ja muita hengenheimolaisiaan.

Loppujen lopuksi tässä tullaan siihen, miten kukin minkäkin tulkitsee. Itse olen tulkinnut ND:n parisuhdetta mainitsemallani tavalla varsinkin, kun hän on itse useasti tuonut esiin, että tarkoitushakuisestikin kertoo siitä huonompana kuin se oikeasti on. Ilmeisesti haluaa olla itseironinen, hämmästyttää ja aiheuttaa samalla keskustelua. Provosoida. Ninnin puolelta en ole tätä havainnut.

Mutta jo silloin, kun ND poistui palstalta saatuaan paskaa muistaakseni sinun? ja muiden välillä ajojahtimaisessa "kampanjassa", nämä aivan samat asiat käsiteltiin. En millään jaksaisi tästä enempää. Erityisen nololta tuntuu puhua välillä, kuten nyt, kuin ND:n suulla, koska hän itse on ilmeisen kiltti ja diplomaattinen eikä siksi halua avautua.

Voin olla myös väärässä näissä tulkinta ym. kyssäreissä, mutta ND saa halutessaan oikaista ja tarvittaessa nuhdella.
NuoriDaavid

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Pyry-Matias kirjoitti: Mutta jo silloin, kun ND poistui palstalta saatuaan paskaa sinun ja muiden välillä ajojahtimaisessa "kampanjassa", nämä aivan samat asiat käsiteltiin. En millään jaksaisi tästä enempää.----

Voin olla myös väärässä näissä tulkinta ym. kyssäreissä, mutta ND saa halutessaan oikaista ja tarvittaessa nuhdella.
Tämä oli väärä tulkinta. Poistuin palstalta viimeksi, koska olin sitä mieltä, että teen väärin kirjoittaessani tänne, koska olen luvannut, että en tee niin. Tuolloin dtp-ohjeistukset eivät loukanneet, koska ne kuuluivat käsiteltävään asiaan.

Nytkin tuntuu siltä, että on taas aika pitää määrittelemättömän pituinen tauko. Syynä se, että kitinään kirjoittaminen on avioliitosta pois päin kääntymistä. Palaan todennäköisesti taas ennemmin tai myöhemmin.

Tauko alkaa huomisesta.
Quinevere

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Quinevere »

^Äh, kuinka niin? Eikö se edes riitä jos kirjoitat vähemmän, tai vain työajalla?
Yönmustaritari

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Selkeesti olisin omalla lomalla muutaman kuukauden töistä ja pohtisin asioita tiukasti eri näkökulmista osittain helpon ja silti haastavan mutta ennen kaikkea mukavan elämänlaadun maksimoinnin kannalta. Em. ajan tietysti viettäisin kaljatuopin äärellä lähikuppiloissa viisikymppisillä sikareita sytytellen ja/tai niistä paperilennokkeja rakennellen.
Pyry-Matias

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

NuoriDaavid kirjoitti:Tämä oli väärä tulkinta.
Ok. Sitä helposti tekee johtopäätöksiä itsensä kautta.
Pyry-Matias

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

McJanne kirjoitti: Voi pahus. Tarkoittaako tämä sitä, että emme voi enää pelata rosvoa ja poliisia palstalla?
Vastaus löytynee tähänkin teepussin hännän päästä. Jotain savolaisen "nokkelaa" kuitenkin.
Hellu
Kitinän uhri
Viestit: 594
Liittynyt: 24.08.2005 16:25

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Hellu »

Jos saisin jostain viis miljoonaa olisin maailman onnellisin!
Ainoo mistä tällä hetkellä ahdistun ja stressaan on duuni ja rahattomuus, hoituis molemmat ongelmat pois kerta heitolla.
Sellanen oikea onnellisuus on tietysti kiinni siitä miten asioita kelaa, mutta se perusfiilis mikä tällä hetkellä on vitutus, vaihtuis seesteiseksi stressittömyydeksi ja sehän kelpais.
Ei kiinnosta tippaakaan mistä rahat syliin putoais, rahan tahkoaminen ei mulle henkilökohtaisesti ole mikään elämässä menestymisen merkki, ja tuhlaan yhtä rakkaudella saatuja tai itse tienattuja rahoja.
Tai no, jos isovanhemmilla tai vanhemmilla olis kovalla työllä ansaittu perintö jätettävänä en ehkä tuhlais kaikkee huumeisiin. Onneks ei tarvii miettiä kun ollaan kaikki niin pa!

Ensimmäinen puoli miljoonaa sais kulua maailmaa kiertäessä kaikki kynnelle kykenevät ystävät mukana, sen jälkeen asettuisin miehen kanssa sinne minne muutenkin meinataan. Huomattavasti luksuksemmin asuttais tietty! Ja kaupunkiasunto pitäis olla myös, ois ihanaa ostaa sellanen monen asunnon puutalo Kumpulasta tai Käpylästä ja asuttaa se kavereilla, vois sit aina maaseudun rauhasta tulla moikkaamaan.
Laittaisin varmaan enemmän rahaa vaatteisiinkin ja turhuuksiin, mutta mihinkään Pradaan tai muuhun ylihinnoiteltuun huuhaahaan en. Ihan periaatteesta, yököttää koko vitun skene.
Useiden tuhansien laittaminen johonkin käsilaukkuun on tyhmintä mitä tiedän. Tajuuttekste kui kauan sillä dokais??
Tollaset muskeliveneet sun muut ymmärtää koska niillä on kivaa ajella ja samalla juoda viinaa!
Hyväntekeväisyyteen menis paljon, luultavasti keksisin jotain mielekästä ihmisten auttamista työkseni jos saisin ryyppäämiseni aisoihin.
Bliss

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Suvinen kirjoitti:lahjoittaisin Kodittomien Kissojen yhdistykselle miljoonan.
Ihanan ankkalinnalaista :dream:
Aito_Johanna

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

Tarjoaisin työkavereille pullakahvit ja lahjoittaisin jonkinlaisen summan jollekin luotettavalle maailmanparannusjärjestölle.


edit: Voi jumalauta, miten tuo valitsemani avatar-kuva onkin ruma. En ehkä sittenkään pysty pitämään sitä.
Quinevere

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Quinevere »

^Mistä tuo avatarbuumi on lähtöisin. Kaikilla on örkkimörkki, paitsi mulla :(
ninnithequeen

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Quinevere kirjoitti:^Mistä tuo avatarbuumi on lähtöisin. Kaikilla on örkkimörkki, paitsi mulla :(
No Facebookissa mä oon noita nähnynnä...
Vastaa Viestiin