Ensiksi, muistettakoon että tämä sivujuonnekeskustelu lähti Manalan väitteestä (anteeksi, "kysymyksestä") että muu kuin syvän henkisen yhteyden omaava parisuhdeseksi on vain oman egon pumppaamista ja (henkistä) käteenvetoa. Parisuhteilu tuli keskusteluun mukaan sitä kautta että samalla tavalla monia muitakin asioita voidaan väittää ohjaavan lähinnä itsekkäät motiivit, jopa parisuhteilua.
Aikaisempaan keskusteluun liittyen olen Manalan kanssa eri mieltä siitä etteikö irtoseksissäkin voitaisi yhtä hyvin pyrkiä miellyttämään toista, tai vastaavasti en usko että parisuhdeseksi olisi läheskään aina toisen halujen pyyteetöntä täyttämistä. Jos olisi, sitten parisuhteissa ei valitettaisi pihtauksesta eikä muistakaan sukupuolielämän ongelmista.
Monsieur Manala kirjoitti:Frederik Krueger kirjoitti:Niin. Kun tapaa kerrassaan ihastuttavan ihmisen jonka kohdalla tuntuu että haluaisi omia tämän itselleen, voi kysyä itseltään miksi haluaa näin. Mitä epäitsekkäitä syitä keksit, varsinkin tilanteessa jossa kyseinen henkilö pikemminkin pyrkii eroon sinusta?
No ihan suoraan sanottuna, en minä koe tuollaista ihmeellistä omimistunnetta.
Hyvä sulle, mutta ilmeisesti jotkut tuntevat, ainakin ne jotka menevät ihan maihin jos toinen haluaakin jättää heidät. Jos heitä ohjaisi pyyteetön toisen onnellisuuden lisäämisen tavoittelu, oman romahtamisensa puolesta he olisivat onnellisia että toinen lähtee tavoittelemaan onneaan muualle, jos se kerran tekee tämän onnellisemmaksi.
Ei kai pariutumista nyt yhtäkkiä voi vaatia pahantuntuiseksi sillä perusteella, että hyvänolontunne on sun mielestä itsekästä?
Ei kukaan ole vaatinut.
Minun nähdäkseni ihmiset haluavat pariutua jonkun kanssa koska uskovat pystyvänsä lisäämään omaa onnellisuuttaan ja toteuttamaan omia toiveitaan toisen kautta, olkoon se sitten vaikka se punainen tupa ja oma perhe, toiselta saatava huomio, jne.
Tottakai. Minun nähdäkseni useat ihmiset lisäävät tätä onnellisuuttaan nimenomaan toisen onnen ja hyvänolon kautta.
Kyllä, keinot ovat monet, mutta eivät sinänsä liity motiiveihin. Jos pariutumisen perimmäisenä tavoitteena olisi lähinnä toisen, ei oman, onnellisuuden lisääminen, eivätkös kaikki pyrkisi silloin pariutumaan kaikkein onnettomimpien puliukkojen ja -ämmien kanssa, koska oletettavasti heidän onnellisuuttaan on mahdollista nostaa kaikkein eniten? Joitakin hoivaviettisiä, säälistä parisuhteeseen pyrkiviä, ihmisiä väitetään olevan olemassa, mutta käsittääkseni nämä ovat vähemmistössä.
FK kirjoitti:Eri juttu, koska tässä vaikuttaa myös lasta kohtaan tunnettu empatia. Voidaan olettaa ettei lapsen onnellisuus ainakaan lisäänny onnettomuuden seurauksena, kun taas exästään eroon pyrkivä ihminen pyrkii lisäämään omaa onnellisuuttaan.
Eikö parisuhteen toista osapuolta kohtaan tunneta empatiaa?
Koetaan, mutta se ei liene perimmäisenä syynä surra jättäjän perään.
Voitko mitenkään kuvitella tilannetta, jossa exästään eroon pyrkivä ihminen pyrkii lisäämään sillä ensikädessä EXÄNSÄ onnellisuutta, eikä välttämättä omaansa? Ilmeisesti et?
Kyllä voin kuvitella, mutta tuo ei liittynyt mitenkään siihen mitä kirjoitin. Kyse oli jätetyn egon romahtamisesta, ei jättäjän mielenliikkeistä.
Vaikka lasta kohtaan tunnettu rakkaus voi olla osittain myös itsekästä laatua (lapsen kautta toteutetaan omia unelmia, lapselta saatava ihailu ja huomio lisää vanhemman omaa onnellisuudentunnetta jne.), hänen ei toivota jäävän auton alle koska se olisi tuhoisaa lapselle. Oman rakkaan ei puolestaan toivota pyrkivän pois parisuhteesta koska se olisi tuhoisaa jätettävälle osapuolelle.
Anteeksi, mutta tää on aika uskomatonta mustavalkoistavaa hevonpaskaa. Et toivo, että lapsi jää auton alle, koska se on tuhoisaa lapselle. Et toivo, että vaimo jää auton alle, koska se on tuhoisaa sulle?
Miten se, että joku päättäisi jättää sinut, olisi tuhoisaa jättäjälle?
Kysyin jo aiemmin: onko se että jättää toisen parisuhteessa ja se että kuolee auton alle mielestäsi vertailukelpoisia asioita? Kumman sinä mieluummin tekisit, jättäisit mielestäsi epäkelvon kumppanin, vai kuolisit auton alle?
Jos toisen on parempi jossain muualla kuin mun sylissä, voit olla ihan varma että päästän sen sinne missä sen on parempi. Mä en saa minkäännäköisiä kiksejä kenenkään ajan tuhlaamisesta tai elämän pilaamisesta, vaan jotta mul ois joku jota panna.
Edelleen, hyvä sulle. Puhuin kuitenkin yleisellä tasolla, en vain sinusta.
Entä ne jotka surevat exänsä perään, miksi he ovat niin maassa? Siksikö koska heistä se että exä yllättäen jätti heidät oli tälle jättäjälle suunnilleen yhtä tuhoisaa kuin auton alle murskaantuminen? Vähintäänkin mielenkiintoinen ajatuskulku.