Kitinä

Onko/ovatko anoppisi/anoppiehdokkaasi olleet lämminsydämisiä, aidosti hyvää tarkoittavia, herttaisia ihmisiä, jotka ovat tukeneet jälkikasvunsa itse valitsemaa parisuhdetta? Vaiko sittenkin kenties suoraan saatanasta polveutuvia kaksinaamaisia räyhähenkiä, jotka haluavat elää lastensa elämää heidän puolestaan, ja joille ei ketään ole riittävän hyvä tyttärensä/poikansa puolisoksi?

Itselläni on ollut kaksi pidempää suhdetta, ja molemmissa anoppiehdokas on kuulunut enkelikategoriaan. Olenko siis ollut poikkeuksellisen onnekas tässä suhteessa, vai ovatko anopit sittenkin mainettaan parempia?

Kaikki anoppiehdokkaani ovat olleet aivan ihania ihmisiä. Yhdenkään kanssa ei ikinä ole ollut minkäänlaista epäsopua, päinvastoin.
Mä en oikeesti ymmärrä, mistä se "hirveä anoppi" on maineensa saanut.

edit. Näköjään käytin lähes samoja sanoja kuin aloittaja tuolla toisessa ketjussa

Suurin osa tapaamistani anoppiehdokkaista on ollut hyvinkin mukavia ja hyväntahtoisia ihmisiä. Poikkeuksena on eräs anoppiehdokas, joka oli suoraan helvetistä. Hän oli esimieheni ja kun aloin seurustella hänen poikansa kanssa, niin johan riemu repesi. Tosin sain kuulla niin paljon varoittavia sanoja ennen sitä, että tiesin kyllä, että hän tulee syömään minut elävältä, samalla tavalla kuin jokaisen aikaisemmankin miniäkokelaan. Valitettavasti pidän haasteista ja inhosin esimiestäni, niin että rairai vain!

Ihan ok. Ei meillä mitään erityistä yhteistä ollut, mutta hän vaikutti hyvätahtoiselta ihmiseltä ja tuntui tykkäävän minusta. Ainoastaan yhden kerran muistan pikkaisen menneen sukset ristiin hänen kanssaan, mutta ei kummemmin.

Ei ole anoppiakaan tässä suhteessa. Kuulemani perusteella olisimme hänenkin kanssa pitäneet toisistamme.

On menny sukset ristiin ja usein eksän äidin kanssa. Parasta oli kun hän tarkasteli miten olen poikansa vaatteet viikannut kaappiin...mutta juu, mukava ja suulas ihminen noin muuten. Ja hyvin rakastava.

Hyvin on mennyt kaikkien kahden anoppihenkilön kanssa joihin olen saanut tutustua.
Toisen kanssa hiukka joutui rajoja tarkentamaan mutta tämä viimoisin, jo edesmennyt, oli varsin hienotunteinen puuttumisien kanssa (ehkä hiukan liikaakin jotta olisi tutustuttu paremmin).

Anoppikokelaat on ollut aina huippuja, mutta tämän oikean anopin kanssa onkin sitten sukset ristissä noin kauniisti sanottuna.

Ihmeen hyvin olen pärjännyt. Kumppaneilla ja omalla mutsilla sen sijaan ajoittain vaikeuksia.

Ei koskaan mitään onkelmia anoppien ja appien kanssa. Toistaiseksi. Anopit yleensä tykästyvät erityisesti...en vaan malta olla antamasta itsestäni parempaa kuvaa kuin oikeasti olen

Ensimmäinen kokelas oli minua kohtaan silkka enkeli, mitä nyt välillä yritti kohdella poikaansa kuin pikkulasta. Minuun tuo käytös ei kuitenkaan koskaan ulottunut, ja loppui muutenkin aina kun poika sanoi mielipiteensä siitä hieman painavammin.

Seuraavaan en ehtinyt kunnolla tutustua, mutta se suku oli kyllä sikäli omalaatuista, että varmaan jotain mielipide-eroavaisuuksia olisi tutustumisen myötä meidäkin välillämme havaittu. Tosin tämä ihminen vaikutti kovasti viisaalta, joten ei niistä eroista välttämättä olisi tullut mitään kummempaa ongelmaa.

Nykyisessä on puolensa ja puolensa. Sama juttu kuin edellisen osalta: eri mieltä ollaan monista jutuista (joskin toisista taas poikkeuksellisen vahvasti yhtä mieltä), ja elämäntapamme ovat hyvin erilaiset. Tilannetta ei helpota se, että anoppikokelaan mielestä minun ja miehen tapa elää on ilmeisesti jotenkin väärä tai ainakin huonompi kuin heidän. Tavallaan ymmärrän murheen - jos eläisimme heidän tavallaan, äiti mm. tapaisi kovasti ihailemaansa poikaa useammin. Mielestäni suurin osa välillämme tuntuvasta kitkasta johtuu kuitenkin siitä, että pojalla ja äidillä olisi keskenään asioita selvitettävänä. Tästä johtuen minun on vaikea suhtautua hänen äitiinsä täysin neutraalisti. Äiti on joskus ilmiselvän lyhytnäköisesti itsekäs, toisinaan taas uhrautuvainen, harvemmin mikään poltergeist mutta ei nyt varsinainen enkelikään. Joskus lievästi humaltuneena on tullut sanomaan minulle juttuja, joita hetken kuunneltuani olen kääntänyt Mulle ei muuten puhuta noin -moodin hetkeksi päälle. Se auttoi, ja auttaa varmaan jatkossakin jos tilanne toistuu.

Totta puhuen - parisuhteeni paria ensimmäistä vuotta muistellen - odotukseni oli, että en tulisi ollenkaan kumppanin vanhempien kanssa toimeen.

Ekan ja pisinaikasimman anoppiehdokkaan kanssa oli aluksi pikkasen nihkeetä. Eka kertaa kylässä käydessäni veti tyttärensä toiseen huoneeseen ja huusi isoon ääneen että isänsä nauraisi haudassaan kun tuon näkisi. Noh, aika konservatiivinen perhe ja meikä oli pitkätukkahampuusihevari ja tuleva sivari. Noo, kyl se siitä hiljalleen sitten parani suhde roimasti.

Muiden kanssa ei ole mitään ongelmaa ollut, mutta toisaalta ulkonäkönikin on ehkä hieman vuosien varrella tullut helpomminlähestyttävämmäksi.

Hyvä anoppi oli, edelleen ollaan hyvissä väleissä. Eilen lähetti kuvan kun niiden piha oli ihan lumen peitossa. Parasta a-ryhmää, vauva-aikana ihana apu ja tuki ja olen oikein tyytyväinen Ei pahaa sanaa. Toki ihmisenä hyvinkin epätäydellinen, mutta anoppina en enempää ois voinu toivoa. Koskaan ei liikaa puuttunu meitsien asioihin.

Ehdokkaatkin mainioita
-juu.

Kahdesta kokelaasta ensimmäisen kanssa ei juuri pulmia, olin kyllä niin nuori etten osannut paljon ongelmia tehdä tai nähdä.

Toisen kanssa olikin perustavaa laatua olevia vaikeuksia, anoppi miehensä kanssa edusti keskustakonservatismia kukkeimmillaan. Lisäksi he olivat melkoisia pyrkyreitä ja silmänpalvojia, tärkeintä oli edustuksellisuus ja naistenlehtiunelmalta näyttäminen, ei niinkään rehellisyys tai suvaitsevaisuus. Arvopohjan ristiriitojen vuoksi pidin vuosien saatossa anopista yhä vähemmän ja tunne oli molemminpuolinen. Lisänä vielä anopin heikko irrottautuminen pojastaan, joka ei koskaan tehnyt virheitä tai jos teki, ne eivät olleet hänen syytään vaan olosuhteiden (=minun). Erottuamme anoppi otti vielä yhteyttä päästääkseen patoumistaan ja haukkui minut puhelimessa. Menevät varmasti hautaan itsepetoksessaan.

Tämä tuleva oikea anoppi on varsin miellyttävä, sopivan etäinen ja antaa rauhan vaikka asuukin muutaman kilometrin päässä. Arvostan kovasti meidän kotimme ja suhteemme kunnioittamista. Tulkintaongelmia on ollut lähinnä viestinnässä, sillä paljon heidän puheistaan voisi tulkita suoranaiseksi kettuiluksi. Tarkentaessa kyse onkin vain erilaisesta tavasta ilmaista asioita, mikä lie murre-ero.

............................
................

Oikein mukava anoppi on, vaikka minä nyt en mikään suosikkiminiä olekaan. Pidetään anopin kanssa sellainen tietynlainen väli, että ei liiaksi tiedetä tai sotkeuduta toistemme asioihin niin mukavasti menee. Joskus vuosia sitten oli ehkä enemmän sellaista neuvomista tai muuten annettiin ymmärtää, että väärin eletään miehen kanssa, mutta nyt sekin on jäänyt pois. Kaipa anoppi on huomannut, että me on pärjätty näinkin. Meidän lapset näkyy olevan tosi tärkeitä anopillekin.

Kai sillanenkin jossain on mutta en yhtään tiedä minkälainen?

ex anoppi oli kiero kuin kyy, kylmä, paha ja ilkeä.. jostain kumman syystä ei pidetty häneen yhteyttä lainkaan.. eipä ole nytkään pariin vuoteen tarttenut kun erosin koko suvusta..

koskahan mä saan jonku kiltin anopin