Kitinä

Tunnetko Nersistin, kuin kaunista se hänestä onkaan.

Narsismi ei ole sairaus se on elämän asenne josta huokuu omanarvontunne.

Narsismi on sairaus. Termiä käytetään vain silloin kun omanarvontunne on sairaalloisen korkealla.

Joo monsta, kannattaa paneutua asiaan paremmin. Sairaus, joka on tavallaan äärimmäisen kiehtova. Siitäkin voi parantua, mutta koska sairaalloisen narsismin kehitys lähtee jo vauva-ajan kokemuksista, on se todellakin eri tavalla osa persoonallisuutta kuin vaikkapa masennus tai moni muu mielen häiriö. Psykiatrimme voinee avata aihetta enemmänkin

Oikeasti narsistin omanarvontunne ei voisi olla juurikaan alhaisempi. Pelkkää showta ja heikon "itsen" epätoivoista pönkitystä.

nowaysis kirjoitti: Oikeasti narsistin omanarvontunne ei voisi olla juurikaan alhaisempi. Pelkkää showta ja heikon "itsen" epätoivoista pönkitystä.

Enpä tiedä. Tunnen henkilön, jolla on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö ja hän ainakin vaikuttaa siltä, että hän aidosti uskoo olevansa todella erityinen. Hänen käyttäytymisensä on todella kiehtovaa seurattavaa, koska hän tuntuu olevan täysin sokea omille virheilleen. Olisiko jotain linkkiä laittaa, jossa vahvistetaan tuo "heikon itsen epätoivoista pönkitystä-kohta"?

Tuo on vain yksi keino hallita romahtamaisillaan olevaa uskoa itseen, eikä (sen heikkous) todellakaan ole tiedostettua. Ei nyt tule tähän hätään linkkiä mieleen, varmaan asiantuntijoiden(psykiatrien) kirjoittamat kirjat syynäävät syvemmin. Muistelen jonkun suomalaisen narsismin hoitoon perehtyneen lääkärin sivut asiallisiksi, hetki, yritän paikantaa..

Ei löytyny, mutta tämän löysin. Skippaa tuo muu Narsistien Uhrien matsku, ja pahoittelen tekstin kirjoitusvirheitä. Tämän sivun tieto on silti asiallista ja tieteellistä, toisin kuin suurin osa tuolla sivustolla, joka siis onkin ns. vertaistukisivusto, eikä tieteelliseen tietoon pohjautuva "faktasaitti" saati asiantuntijafoorumi..

http://www.narsistienuhrientuki.info/in ... lasivu=131

nowaysis kirjoitti:Tuo on vain yksi keino hallita romahtamaisillaan olevaa uskoa itseen, eikä (sen heikkous) todellakaan ole tiedostettua. Ei nyt tule tähän hätään linkkiä mieleen, varmaan asiantuntijoiden(psykiatrien) kirjoittamat kirjat syynäävät syvemmin. Muistelen jonkun suomalaisen narsismin hoitoon perehtyneen lääkärin sivut asiallisiksi, hetki, yritän paikantaa..

Juuh, joskus luin uteliaisuudesta enemmänkin aiheesta, mutta tuo oikeastaan riittikin, kun tarkensit tarkoittaneesi ettei heikkous ole tiedostettua.

Mun mielestä "omanarvontunto" saati "narsismi" on aina harhaa tai typeryyttä tai itsepetosta, JOS se perustuu itsen peilaamiseen muiden ihmisten antamaan arvostukseen. Nimittäin ei ole mahdollista elää niin, etteikö merkittävä osa ihmisistä kuitenkin pitäisi sinua omilla mittareillaan mulkkuna ja kusipäänä ja idioottina. Ehkä, jos on "tuuri" pysytellä jossain yhtenäiskulttuurissa, se onnistuu. Mutta silloinkin puoli maailmaa nauraa ellei peräti halveksii sen kulttuurin arvoja.

Ainoo tapa (mun mielestä) olisi katsoa kelpaako omalle itselleen. Ja siinäkin voi toki epäonnistua (kuten meitsi). Toki tuokin lopulta johtaa solipsismiin tai narsismintapaiseen tai jopa sosiopatiaan, mutta minkäs teet. Ehkä parempi olisi olla ajattelematta asiaa, ja tavallaan eristää itsensä muiden ihmisten ajattelutapojen ja arvojen hyökyaalloilta. Sitäkään en osaa, ja siitä monet aggressioni mm. netissä. Kai sitten voisin eristäytyä kokonaan ihmisistä, pakollisia asioita lukuun ottamatta. (Pillua olis kyllä kiva saada )

Tai olis tietty yks keino vielä, heittäytyä PetriFB-skitsoksi: Nöyrää poikaa itse mutta Jumalan Asiaa sanansa.

Yhden narsistin olen tuntenut, tai ainakin hänellä oli narsistisia piirteitä käyttäytymisessään, ja ihan raivostuttava kutalehan tuo oli. Syy oli aina toisissa, herra itse oli oikea Täydellisyys.

Gat kirjoitti:Ainoo tapa (mun mielestä) olisi katsoa kelpaako omalle itselleen.

Ei kai kukaan voi noin itseriittoinen olla? Siis mehän olemme olemassa suhteessa toisiin ihmisiin. Näin olen ainakin itse elämäni kokenut, olen aina ollut jonkin ryhmän jäsen ja näihin ryhmiin liittyvien ihmissuhteiden kautta suurelta osin itseni ja minuuteni muodostanut, sekä hyvässä että pahassa.

McJanne kirjoitti:

Leila kirjoitti:

Gat kirjoitti:Ainoo tapa (mun mielestä) olisi katsoa kelpaako omalle itselleen.

Siis mehän olemme olemassa suhteessa toisiin ihmisiin. Näin olen ainakin itse elämäni kokenut, olen aina ollut jonkin ryhmän jäsen ja näihin ryhmiin liittyvien ihmissuhteiden kautta suurelta osin itseni ja minuuteni muodostanut, sekä hyvässä että pahassa.

Se kai näissä muodikkaissa uusiotaudeissa onkin hienointa; tyylikkäästi unohdetaan se, että jokainen joka poikkeaa ruodusta on väistämättä jollakin tapaa viallinen, vaikka itselleen kelpaisikin.

Ei hitto, että itsensä muodostaa muiden sanomisten ja tekemisten perusteella? Kun ympäristö muuttuu niin itsekin muuttuu vai? No ei, mun mielestä. Olen samoilla linjoilla kuin Gat ja McJanne. Arvostan ihmisiä jotka ovat niin sinuja itsensä kanssa että heitä ei muiden hötkyily heilauta, heidän ei tarvitse retostella itseään ja tekemisiään, he ovat varmoja itsestään, tulevat toimeen itsensä kanssa ja usein myös kaikkien muiden kanssa. Koska he arvostavat itseään niin he myös osaavat arvostaa toisia ihmisiä. Usein nämä ihmiset ovat rauhallisia ja herättävät jo olemuksellaan kunnioitusta. He tuntuvat myös olevan usein seesteisiä ja onnellisia ja tyytyväisiä.

Pyrin itse olemaan samanlainen. Poikkean ruodusta monellakin tapaa ja jos joku sitten ajattelee että olen viallinen niin eipä se mun maailmaa kaada. Kyllä tähän maailmaan huutoa mahtuu, huutakoot.

Kehunko vielä itseäni?