Kitinä

Tässä ketjussa saa vain ja ainoastaan ylistää jälkipolvea. Ei ainoatakaan poikkinaista sanaa niistä pikku-enkeleistä. Ei omista, eikä varsinkaan muiden lapsista. Kehu se on pieninkin kehu ja kannustaa meitä muuta yrittämään omiemme kanssa saavuttamaan saman.

Aloitan:

Toi pikku-ukko on aivan käsittämättömän kohtelias noin pieneksi mieheksi (nyt 3v). Kiitokset ja olehyvät on ihan arkipäivää. Osaa jo avata päiväkodin portin muille ja jää odottamaan, että saa sulkea sen perässään. Olen niiiin ylpeä hänestä!

Päiväkodissa likalla (4v 3kk) tuli viime viikolla vahinkopissat päikkäreillä ja hoitotäti oli sitten kysynyt neidiltä, että mistähän moinen, kävikö varmasti ennen unia vessassa kuten yleensä.

"No en voi muistaa mut tiedätkö ei maailma tähän lopu. Äitikin on pissannu housuun ja se on hyvin aikuinen ihminen nyt. Vaihda vaan se alupeitto."

Sanavalinnoista ja positiivisesta ajattelutavasta se hoitotätikin kehui.

Fcuk kirjoitti:Äitikin on pissannu housuun ja se on hyvin aikuinen ihminen nyt

Tästähän paistaa selkeästi luottamus omaan tulevaisuuteen. Kypsää suhtautumista omaan mokaan ja näkemystä siitä, että sekin on sallittua.

Teinixiä (14v tyttö) kehun tähän väliin; alkanut osoittamaan aivan loistavaa oma-aloitteisuutta vaikkakin aistittavissa on selkeää rajojen kokeilua. Sanoma rehellisyydestä ja avoimuudesta alkaa saavuttamaan hormoonipään . Lähimmäisestä välittäminen on aina ollut hänen vahvuuksia ja se vain tuntuu korostuvan iän myötä. Ottaa haltuunsa 3v pojan kuin myös 80v iso-iso-äidin. Moista huomioonottamisen kykyä ei itselläni koskaan ollut. Puhumattakaan siitä, että hän on jo saavuttanut omassa harrastuksessaan SM -hopeaa!! Eikä kukaan ole potkinut perseelle! She's so fine!

^^ *reps!!*

Jaa'a. He on ihania koska he on just he. Kumpikin ihan omanlaisensa. Pienempi haluaa naksuttaa kieltään yhtä aikaa äitin kanssa. Oikeen hakee katsekontaktia ja yllyttää matkimaan. Ja uskomattomalla sitkeydellä tykkäisi tutkia äiskän naamaa, ja äiti ei vaan anna, ko käsittely on niin kovakouraista. Varmaan useemman kuukauden on sitkeesti aina tilaisuuden tullen yrittäny. Kaivaa itse suustaan lattialta löytämänsä roskat ja antaa pois ku pyytää <3
Isompi saattaa haluta oppia lukemaan ehkä vuoden sisään, vähän saattais vaikuttaa siltä ja juttelee jo englanniksi vähän. Ujostelee ihanasti ja tasan saa ujostella. Ihan nirsoilee ruuasta ko äitinsäki aikanaan. On se mun poikani se. Yllättää mua usein kyvyllään ymmärtää selityksiä. Jotenkin ihan hirveen huima viisaus on ihmislapsessa jo pienestä asti, kun sitä vaan vaalii <3

Parin viikon päästä nuorempi täyttää vuoden ja puolentoista kuukauden päästä vanhempi kolme. On se kiva ku saa heidän kanssaan elää.

Kannattelee jo hyvin päätään ja tarttuu jo hieman esineisiin (on munkin rillit jo lentänyt muutamaan otteeseen). Seuraa katseellaan liikkuvia esineitä ja meitä vanhempia. Taitaa jo nyt tietää mistä napeista kannattaa painaa, nimittäin olen satavarma jotta tietää miten äiskää kiusata! :)

Pieniä juttuja, mutta niin hienoja kuitenkin.

Kiltti lasta olet, hienosti tasotit ja kestit. Hyvähyvä.