Sivu 1/3

YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 24.04.2009 17:56
Kirjoittaja EveryWoman
Karsea uudistusajatus tuo mediamaksu, jolla aiotaan tulevaisuudessa kattaa YLE:n menot. Jokainen kotitalous joutuisi maksamaan joka vuosi 175 euron suuruisen maksun riippumatta siitä, käytetäänkö taloudessa YLE:n palveluja vai ei - ja ennen kaikkea riippumatta talouteen kuuluvien henkilöiden toimeentulosta ja varallisuudesta!

Sitä, että kaikki joutuvat maksamaan, perustellaan YLE:n palvelujen yleishyödyllisellä luonteella. Sen vielä ymmärrän ja hyväksyn, mutta siinä tapauksessa maksu olisi tietenkin porrastettava henkilön maksukyvyn mukaan. Muuten yleishyödyllisyyden pyrkimys muuttuu ihmisten kiusaamiseksi ja ahdisteluksi niiden osalta, joilla on jo muutenkin toimeentulovaikeuksia. Maassamme elää paljon ihmisiä, joille 175 euroa merkitsee kahden tai useammankin kuukauden ruokarahaa, ja joilla ei ole sukanvarressa yhtään ylimääräistä. On aivan kohtuutonta ryhtyä yhtäkkiä vaikeuttamaan heidän pärjäämistään entisestäänkin tällaisia maksuja määräämällä, jotka oikeasti pitäisi kattaa verotuloilla aivan samoin kuin kaikki muukin yleishyödyllinen oopperasta teiden ylläpitoon ja terveydenhuollosta koulutukseen.

Ikävä kyllä nykymuotoisen tv-maksun maksajat saattavat mielissään hyväksyä uudistuksen, koska heidän osaltaan maksu olisi nykyistä alempi. Yhdessä asuvat hyvätuloiset parit saavat jakaa talouteensa kohdistuvan maksun keskenään, mutta yksin asuva opiskelija tai työtön vastaa saman summan maksamisesta yksinään - ja jos joku ei maksa, summa ulosmitataan. Tuloihin suhteutettuna yksin asuva köyhä voi joutua maksamaan esim. 20 kertaa enemmän kuin yhdessä asuva hyvätuloinen pari.

Miten joku työryhmä voi edes harkita ehdottavansa jotakin tällaista? :maanantai:

Edit: Tärkein unohtui. Käykää rustaamassa nimi adressiin. Pirun vaikeaselkoinen ja typerästi muotoiltu, mutta tarkoitus on hyvä.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 24.04.2009 18:07
Kirjoittaja nowaysis
Kerrankin olemme samalla planeetalla, siskoseni ;-)

Jotenkin en usko, että tuo tuommoisenaan tulee voimaan. Aivan järjetöntä ja perseestä. Aikamoista pakkovaltaa Ylen taholta, sanon.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 24.04.2009 18:27
Kirjoittaja EveryWoman
nowaysis kirjoitti:Kerrankin olemme samalla planeetalla, siskoseni ;-)

Jotenkin en usko, että tuo tuommoisenaan tulee voimaan. Aivan järjetöntä ja perseestä. Aikamoista pakkovaltaa Ylen taholta, sanon.
Minunkin on vaikea uskoa, mutta adressin laatija väittää että asiantuntijoiden mukaan läpimeno olisi lähes varmaa. Väittämän luotettavuudesta minulla ei ole tietoa.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 24.04.2009 18:47
Kirjoittaja bliss
Adressista tuskin on mitään hyötyä :?
Jos tuo on päätetty ajaa läpi, niin tapahtuu - on adressia tai ei. Onhan toki kiva kuulua ikäänkuin samaan porukkaan ison joukon kanssa, mutta mutta...

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 24.04.2009 20:23
Kirjoittaja nowaysis
Yle tulee ottamaan turpiinsa tässä jutussa. Ei vaan ole suomalaisten oikeustajun mukaista, ainakaan mitä nettikeskusteluja olen seurannut. Mielenkiintoista seurata etenemistä. Veikkaan kaikkien Suomen köyheliinien ja Ylen vastustajien liittyvän yhteen. Liekö sitten saavat mitään aikaiseksi ;-)

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 24.04.2009 22:17
Kirjoittaja Bhven
nowaysis kirjoitti:Liekö sitten saavat mitään aikaiseksi ;-)
No ihan varmasti. Jos tämä mediamaksu menee läpi, asiasta päättäneet murhataan.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 24.04.2009 23:41
Kirjoittaja Gat
Tuossa muodossaan esitys on kohtuullisen hanurista.
Liian iso absoluuttinen könttäsumma ajatellen pienituloisia saati työttömiä.

Televisioluvan siirtäminen normaaliin verotukseen olisi kuitenkin ehkä aiheellista. Lestadiolaisia ja äärimmäisiä viherpiiperöitä lukuunottamatta kun en tiedä ketään, jotka eivät katsoisi televisiota tai kuuntelisi radiota. Ja sitä tuskin kukaan tekee lipsumatta joskus myös Ylen kanaville. Ja onhan Yle toki yleishyödyllinenkin asia. Maksetaanhan me kaikki veroa myös asioista, joita emme itse koskaan käytä tai tarvitse.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 1:55
Kirjoittaja EveryWoman
Gat kirjoitti:Tuossa muodossaan esitys on kohtuullisen hanurista.
Liian iso absoluuttinen könttäsumma ajatellen pienituloisia saati työttömiä.

Televisioluvan siirtäminen normaaliin verotukseen olisi kuitenkin ehkä aiheellista. Lestadiolaisia ja äärimmäisiä viherpiiperöitä lukuunottamatta kun en tiedä ketään, jotka eivät katsoisi televisiota tai kuuntelisi radiota. Ja sitä tuskin kukaan tekee lipsumatta joskus myös Ylen kanaville. Ja onhan Yle toki yleishyödyllinenkin asia. Maksetaanhan me kaikki veroa myös asioista, joita emme itse koskaan käytä tai tarvitse.
No itse olen elänyt vuosia katsomatta lainkaan televisiota ja kuuntelematta radiota. Nytkin voisin hyvin rahatilanteen niin vaatiessa luopua vähistä tv:n katsomisistani kokonaan (kaikkien kanavien osalta), jos sillä voisi maksun välttää. Radio Helsinkiä kuuntelen kyllä aktiivisesti ja Bassoradiota satunnaisesti - todellakaan lipsumatta YLE:n kanaville, joita en voi sietää.

Hyväksyn silti ilman muuta sen, että YLE:n toiminta rahoitetaan veroluonteisilla maksuilla, joihin jokainen täysi-ikäinen kansalainen on velvoitettu. Ihmisille pitää voida tarjota sellaistakin ohjelmaa, jota enemmistö ei katso, ja jota näin ollen ei voi mainostuloilla rahoittaa. Kritiikkini koskee nimenomaan sitä, että maksusta kaavaillaan jokaiselle taloudelle saman suuruista.

Lisäksi: riittäisiköhän YLE:lle yksi televisio- ja yksi radiokanava nykyisten lukuisien sijaan? Esim. YleX-kanavaa joskus kuulemaan joutuneena en ymmärrä lainkaan, miten se muka eroaa mainosrahoitteisesta massaviihteestä, jollaista ei pitäisi minkäänlaisin pakkomaksuin tai verovaroin tukea. Samoin Ykkösen ja Kakkosen ohjelmistoon kuuluu paljon sellaistakin huttua, jonka julkinen rahoittaminen ei mielestäni ole riittävän perusteltua. Teemalta tulee ehkä eniten sellaista sisältöä, jota YLE:n minun mielestäni pitäisi tuottaa. Tällä uudistuksella ollaan yrittämässä haalia YLE:lle hieman nykyistä suurempaa budjettia, vaikka kaikki muut joutuvat kiristämään vyötä rankasti. Eikö YLE:n toiminnassa ole mitään karsimista?

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 12:52
Kirjoittaja nastamuumio
Eikö teitä kukaan ole samaa mieltä mun kanssa, että henkilökohtainen maksu mielummin kuin talouskohtainen?

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 13:39
Kirjoittaja Manaaja
nastamuumio kirjoitti:Eikö teitä kukaan ole samaa mieltä mun kanssa, että henkilökohtainen maksu mielummin kuin talouskohtainen?
Ehdottomasti on. Ja samoin maksu pois yrityksiltä. Yritykset ja taloudet eivät katso televisiota. Ihmiset katsovat. Minusta on kohtuullisen naurettavaa, että esimerkiksi keskikokoinen pienyritys ilman liiketiloja voi joutua maksamaan yli puoli tonnia vuodessa moisesta.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 13:51
Kirjoittaja elco
Ainoa hyvä juttu tossa on, että se on saman suuruinen kaikille - ei bensakaan maksa kovatuloiselle enemmän.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 14:28
Kirjoittaja nastamuumio
elco kirjoitti:Ainoa hyvä juttu tossa on, että se on saman suuruinen kaikille - ei bensakaan maksa kovatuloiselle enemmän.
Siis se olisi samansuuruinen, jos se olisi henkilökohtainen. Tuommoisenaan hyväksyttynähän yhden kodin kaksinparisuhteessa elävä yksilö maksaisi vain puolet siitä, mitä yksin asuva. Bensassa on just oikein, että se maksaa saman jokaiselle jokaista kulutettua mittayksikköä kohti, kun kyseessä on hyödyke, jonka käyttöä voi itse säädellä. Ihan kestämätöntä olisi, että laskettaisiin vuodessa maassa käytettävä bensamäärä ja jaettaisiin sen arvo suurin piirtein tasan kaikille talouksille.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 14:31
Kirjoittaja EveryWoman
nastamuumio kirjoitti:
elco kirjoitti:Ainoa hyvä juttu tossa on, että se on saman suuruinen kaikille - ei bensakaan maksa kovatuloiselle enemmän.
Siis se olisi samansuuruinen, jos se olisi henkilökohtainen. Tuommoisenaan hyväksyttynähän yhden kodin kaksinparisuhteessa elävä yksilö maksaisi vain puolet siitä, mitä yksin asuva. Bensassa on just oikein, että se maksaa saman jokaiselle jokaista kulutettua mittayksikköä kohti, kun kyseessä on hyödyke, jonka käyttöä voi itse säädellä. Ihan kestämätöntä olisi, että laskettaisiin vuodessa maassa käytettävä bensamäärä ja jaettaisiin sen arvo suurin piirtein tasan kaikille talouksille.
Bensan voi kuitenkin varaton jättää ostamatta, jos ei sillä mitään tee. Tämä maksu menee ulosmittaukseen, jos se jää maksamatta, mistä seuraa maksuhäiriömerkintä jne. Onko hyvä juttu ja oikein teidän mielestänne? Köyhimmille summa merkitsee yli kahden, jopa kolmen kuukauden ruokarahoja.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 14:33
Kirjoittaja Onslow
EveryWoman kirjoitti:Köyhimmille summa merkitsee yli kahden, jopa kolmen kuukauden ruokarahoja.
Fatta saa lisälaskuja.

Mites toi ulosottojuttu menee. Missä vaiheessa perintää menee luottotiedot. Meneekö ne jo ennen kuin ulosottomies on oven takana?

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 14:35
Kirjoittaja nastamuumio
EveryWoman kirjoitti: Bensan voi kuitenkin varaton jättää ostamatta, jos ei sillä mitään tee. Tämä maksu menee ulosmittaukseen, jos se jää maksamatta, mistä seuraa maksuhäiriömerkintä jne. Onko hyvä juttu ja oikein teidän mielestänne? Köyhimmille summa merkitsee yli kahden, jopa kolmen kuukauden ruokarahoja.
Mä en kannata tätä maksua millään muotoa, en ole sitä koskaan maksanut, koska ei ole ollut televisiota enkä ostanut bensaakaan, kun ei ole autoa, mutta jos joku tälläinen maksu on tultava, on sen mielummin oltava henkilökohtainen kuin talouskohtainen. Henkilökohtaisenahan se olisi pienempikin. Joissain tapauksissahan ymmärtääkseni nykyäänkin sosiaalitoimi voi maksaa ihmisen tv-maksun. Tulee mieleeen ainakin köyhät ja sairaat vanhukset, jotka eivät voi liikkua asunnon ulkopuolella ja joille tv on tärkeä seuran ja viihdykkeen lähde.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 14:37
Kirjoittaja EveryWoman
Onslow kirjoitti:Fatta saa lisälaskuja.
Ja yhä useampi putoaa tuon maksun takia sen luukulle. En tajua, mitä järkeä siinä on, kun veroprosentin minimaalisella korotuksella selvittäisiin ilman niitä lisäkustannuksia (niin henkisiä, taloudellisia kuin ajankäyttöönkin liittyviä), joita sosiaalitoimistoissa asioinnista tulee sekä yksilöille että kunnille.
Onslow kirjoitti:Mites toi ulosottojuttu menee. Missä vaiheessa perintää menee luottotiedot. Meneekö ne jo ennen kuin ulosottomies on oven takana?
En tiedä; veikkaan että menee.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 14:44
Kirjoittaja nastamuumio
Menisi kyllä hirveän monimutkaiseksi, jos näitä maksuja olisi useita eri suuruisia, mutta jonkin pienituloiselle sopivan radionkuuntelu- ja kannatusmaksun voisin maksaa mielelläni, esim. 30 euroa vuodessa.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 14:45
Kirjoittaja EveryWoman
nastamuumio kirjoitti:Mä en kannata tätä maksua millään muotoa, en ole sitä koskaan maksanut, koska ei ole ollut televisiota enkä ostanut bensaakaan, kun ei ole autoa, mutta jos joku tälläinen maksu on tultava, on sen mielummin oltava henkilökohtainen kuin talouskohtainen. Henkilökohtaisenahan se olisi pienempikin. Joissain tapauksissahan ymmärtääkseni nykyäänkin sosiaalitoimi voi maksaa ihmisen tv-maksun. Tulee mieleeen ainakin köyhät ja sairaat vanhukset, jotka eivät voi liikkua asunnon ulkopuolella ja joille tv on tärkeä seuran ja viihdykkeen lähde.
Munkin mielestä ilman muuta henkilökohtainen eikä talouskohtainen. Mutta se, että maksu on sama tuloista riippumatta, ja että se on kuitenkin pakko maksaa, ei sovi oikeustajuuni. Maassamme on paljon sellaisiakin köyhiä, jotka pärjäävät juuri ja juuri omillaan ilman sossua. Miksi ihmeessä heidät kannattaisi sysätä tällaisella maksulla sossun luukulle? Enkä pidä oikeudenmukaisena sitäkään, että joku, joka tienaa 2000,- kuussa joutuu maksamaan yhtä paljon kuin joku, jonka palkka on vaikkapa 10 000,- kuussa, vaikka maksu ei häntä toimeentulovaikeuksiin ajaisikaan. Oletko siitä jotenkin eri mieltä?

Ei muistakaan yleishyödyllisiä yhteiskunnan toimintoja (terveydenhuolto, koulutus, kulttuuri) rahoiteta tasasuuruisilla maksuilla, vaan progressiivisella verotuksella.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 14:46
Kirjoittaja EveryWoman
nastamuumio kirjoitti:Menisi kyllä hirveän monimutkaiseksi, jos näitä maksuja olisi useita eri suuruisia, mutta jonkin pienituloiselle sopivan radionkuuntelu- ja kannatusmaksun voisin maksaa mielelläni, esim. 30 euroa vuodessa.
Ei verotuloilla rahoittaminen olisi yhtään sen monimutkaisempaa kuin nytkään.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 14:50
Kirjoittaja nastamuumio
EveryWoman kirjoitti: Oletko siitä jotenkin eri mieltä?
Itse asiassa en. Jotenkin lähdin ajattelemaan taas liian valmiilta pohjalta, eli siis tässä tapauksessa siltä, että maksu tulee ja piste. Tuossa ehdotin tuota omaa kolmenkympin maksua ja pohdin, että olis monimutkaista räätälöidä eri ryhmille eri maksuja, mutta kyllähän tuota samaa ajaisi helpommin ihan tavallinen verotus. Aina ei vaan osaa ajatella.

Periaatteessa olen kyllä tykännyt tv-maksussa siitä, että ihmisella on jotain vastuuta itselläänkin siitä, mitä kuluttaa ja että ihan kaikkea ei saa ikään kuin ilmaiseksi, mutta jos ja kun yksinkertaista ratkaisua etsitään, lienee verotus sellainen.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 15:38
Kirjoittaja sivustahuutaja
EveryWoman kirjoitti:No itse olen elänyt vuosia katsomatta lainkaan televisiota ja kuuntelematta radiota.
Olisikohan tässä itselläkin jo 6 vuotta takana. Aina kun telkkarin ääreen istahdan, ihmettelen millaista ajanhukkaa se laatikon tuijottaminen pääsääntöisesti on. Silloin kun telkusta jotain fiksua tulee, niin se tulee väärään aikaan.

Jos TV:stä tykkää, niin suosittelen tvkaista.fi -palvelua. Tuon avulla saa ainakin päättää mitä katsoo milloinkin. Palvelu siis nauhoittaa jatkuvasti kaikki haluamasi julkiset kanavat kahden viikon ajalta. Näin sen meille pakkomyydyn digitv:n pitäisikin toimia.
http://www.tvkaista.fi/

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 15:45
Kirjoittaja sivustahuutaja
Yle pitäisi rahoittaa suoraan verorahoista. Mitään erillistä maksua tai veroa ei tarvita. Kyllä ne valtiovarainministeriössä osaavat laskea ylen nössöille montako prosentin kymmenystä mitäkin veroa pitää korottaa, jotta rahat saadaan kasaan.

Yle tietenkin haluaisi oman, budjetista irrallisen maksun. Miksi? No, aika vittumaista sitä on syksyisin olla rinnakkain vaikkapa terveydenhuollon kanssa kun kysytään: mitä iloa kansa saa näistä ylen budjettirahoista? Kotikatua salkkareiden korvikkeeksi? Ylivuotisia jenkkisarjoja? Kympin uutisia parempia uutisia? Urheilua, muttei formulaa tai mestareiden liigaa?

Toisaalta Ylen voisi turhana lakkauttaa, niin ei tarvittaisi tätä turhaa keskustelua. Ylen 'tehtävät' hoidetaan parhaiten mainosrahoitteisten kanavien lupamaksuilla. Maksut voidaan nimittäin porrastaa sen mukaan, kuinka hyvin kaupalliset kanavat hoitavat nämä 'ylen tehtävät'. Eli tehtävät parhaiten hoitava maksaisi vähemmän ja muut enemmän. Kanavat voisivat sitten itse päättää keskittyvätkö jenkkimateriaalin levitykseen kovillla kanavamaksuilla vai tarjoavatko B-studiota ja oopperaa pienillä maksuilla tai jopa valtion subventointia vastaan. Kaupallisen toiminnan subventointihan olisi edelleen merkittävästi halvempaa kuin nykyisen dinosauruksen saattohoito.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 16:22
Kirjoittaja Finn_Monster
ihan paska idea mulla OLI 2005 vuonna 600 euroo häsättävään koko vuonna, tollanen tv maksu olis ottantu siit lähes kolmanneksen

not köyhien edun mukaista

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 16:37
Kirjoittaja Manaaja
Omasta mielestäni fiksuin ratkaisu olisi erottaa nykyinen TV-maksu kahdeksi eri komponentiksi: Yleistä valtion viestintäverkkoa tukevaksi mediaveroksi JA YLE:n maksukanavamaksuiksi. Vaikka satasen vuosittainen viestintävero olisi huomattavasti mukavampi kuin jo ehdoteltu. Loput sitten niiltä, jotka haluavat kohtuullisella kuukausihinnalla ostaa YLE:n TV-maksukanavapalvelut.

Re: YLE:n mediamaksu

Lähetetty: 25.04.2009 17:17
Kirjoittaja EveryWoman
nastamuumio kirjoitti:Periaatteessa olen kyllä tykännyt tv-maksussa siitä, että ihmisella on jotain vastuuta itselläänkin siitä, mitä kuluttaa ja että ihan kaikkea ei saa ikään kuin ilmaiseksi, mutta jos ja kun yksinkertaista ratkaisua etsitään, lienee verotus sellainen.
Joo, no kyllä minullekin kävisi ihan jokin maksukorttijärjestelmäkin, eli katsoja maksaisi tasan siitä sisällöstä, mitä hän katsoo. Silloin olisi mahdollisuus myös olla maksamatta ja katsomatta, mikä sopisi minulle varsin hyvin (itse asiassa maksaisin mielelläni tälläkin hetkellä itse katsomistani mainosrahoitteisistakin ohjelmista, jos minun silloin ei tarvitsisi altistua mainonnalle). Ja yksinäisyydestä kärsiville eläkeläisille voitaisiin myöntää maksuton katseluoikeus sosiaalisin perustein. Mutta tämä olisi järjestelmänä niin hankala toteuttaa, ettei sitä kannattane käytännössä ajaa.