Kitinä

elco kirjoitti:^^^ Jollei ammattiapu näy juomisen määrässä niin mitä hyötyä siitä on? Eipä siitä tietty haittaakaan ole, mutta kuten sanoin niin kaikki apu ja jaagaus on vain ajanhukkaa, jollei ongelmainen vähennä ongelmaansa juomalla vähemmän.

Ei kait sitä avun mahdollista vaikutusta voi tietää ennenkuin sitä on kokeiltu?

Eilen oli isäni hautajaiset. Olen kuoleman ottanut vastaan mielestäni rationaalisen tyynesti eli eli isäni hyvän ja täysmittaisen (71 v) elämän, eikä mitään jäänyt hampaankoloon. Kesken työpäivän kävin toinen päivä tätä kuukautta katsomassa, kun johdot sairaalassa irroitettiin. Perhe- ja muut kuviot olen hoitanut normaalisti. Tänään tulin normaalisti töihin. Mutta siis oli kyllä kova paikka nuo hautajaiset ja erityisesti kaikkien lukuisten isäni ystävien, työkavereiden ja sukulaisesten muistelut. Kaikki muistot palasi mieleeni hyökyaallon tavoin ja piti ihan keräillä itseään, että pystyi toimimaan. Onneksi tämä työpäivä on rauhallinen ja voi toipua.

Sairastamisen aikaan tuota prosessia käy varmaan vähitellen läpi niin, että siihen on jo jollakin tapaa valmis kun hetki koittaa. Itse tunnistan vähän samaa itsessäni, että myötäelän helpommin muiden surutyötä kun käyn kovin kosketeltavalla tasolla omaa. Itsellä nämä menetykset ovat konkretisoituneet vasta ajan kanssa, niissä hetkissä joissa edesmennyt olisi ollut läsnä aiemmin.

^ Oli samalla kaunista mutta tuskallisen raskasta palata niihin hienoihin lapsuus- ja nuoruusajan muistoihin, mitkä isästäni on. Sydän ikään kuin revittiin monta kertaa auki ja olin kuin lapsi tai nuori, jolle isäni ei suinkaan ollut jo hieman etääntynyt sairas ihminen, vaan rakas tuki ja turva. En voinut kuvitellakaan, kuinka surumoodini muuttui niin täysin kypsän aikuisen moodista kuvatunlaiseksi. Hirveä takapakki ja myös pettymys itseäni kohtaan. Vieläkin sydän on kuin tulehtunut avohaava, vaikka tiedän, että tästä toivutaan lähelle normaalitilaa kaiketi aika nopeastikin.

Ylermi Ylihankala kirjoitti: ↑29.01.2017 14:20 Hirveä takapakki ja myös pettymys itseäni kohtaan.

Ymmärrän takapakin ajatuksen sen kautta, että olit ollut tyytyväinen siihen, miten hyvin olit asiaa käsitellyt, mutta älä hyvänen aika ole itseesi pettynyt! Olet menettänyt yhden elämäsi keskeisimmistä ihmisitä, ensin sairaudelle ja lopulta kuolemalle. Ei se tee sinusta yhtään vähemmän rationaalista tai vastuuntuntoista työntekijää, vanhempaa tai puolisoa, vaikka sitä surisitkin. Ja nuo mitä kuvasit, niin nehän on juuri niitä asioita joita surraan! Harva sitä suree, että pitkään sairastanut saa vihdoin helpotuksen tilanteenteeseen. Surraan sitä, mitä on menetetty, ja jonka lopullisuus jotenkin alleviivautuu sen kautta, kun yksi elämä tulee päätepisteeseensä.

Pettymyksen aiheen sijaan ne mieleen tulleet muistot ja asiat ovat voimavara. Ne kaikki hyvät hetket ja se muisto isän rakkaudesta ovat se tarina, jonka sä sun isästä tulet kertomaan teidän lapsille. Ei välttämättä juuri nyt, mutta sitten kun se ei satu liikaa.

Voimia.

Ylermi Ylihankala kirjoitti: ↑29.01.2017 7:57 Eilen oli isäni hautajaiset.

^ Kauanko tätä kaikkien aikojen rakkaustarinaa kesti?

McJanne kirjoitti: ↑23.02.2017 18:45Tjaaha, mamma planeeraa jo asumuseroa. Tuumasin, että jos siihen mennään, niin mun ja pojan uus asunto on täällä Leppävirralla

Ei ihan kauheasti kannata kuvitella että riidan kautta lapsi jäisi sun tykö.

McJanne kirjoitti: ↑23.02.2017 18:45 Tjaaha, mamma planeeraa jo asumuseroa. Tuumasin, että jos siihen mennään, niin mun ja pojan uus asunto on täällä Leppävirralla. Ja että alottaa sen prosessin viemällä mun kaa paperit avioerosta maistraattiin maanantaina niin ei mene aikaa hukkaan.

Niin ja toki sanoin, että semmosta hömpötystä ei ole kun asumisero; kun lähden, lähden viimeisen kerran.

Joo, se on kato hyvä ettei tässä kohtaa vaan mokaa ja ala sovittelemaan tai tulemaan vastaan. Kyllä ainoa miehekäs teko on lyödä kova kovaa vasten!

Voi hyvä tavaton. Mikään tuomioistuin ei määrää tuon ikäistä lasta isälleen asumaan jos äiti on sielun ja ruumiin voimissa. Älä siis lähde uhoamaan sellaisella parisuhdekriisissä tai rakentelemaan itsellesi sellaisia tulevaisuudenkuvia, jotka perustuvat epärealistiseen skenaarioon. Jos riidan kautta mennään, se on joka toinen viikonloppu ja pari viikkoa kesällä, ei klaanin perustaminen Leppävirralle. Jos parisuhde ei luonnistu, se ei luonnistu, mutta aikuinen ihminen ajattelee lapsen etua ja koettaa mennä sovulla ainakin sen minkä voi.

Halusit tai et, olet nyt vanhempi ja kasetin vaan täytyy kestää.

Sen verran komppaan Jannea, että tuossa tilanteessa kun kundi makaa jo maassa niin täyspäinen aikuinen ei enää mene potkimaan. Toisella kun on tunteet pinnassa ja sarvet pystyssä jo valmiiksi, niin tyynen vastapuolen kannattaisi harkita miten sanansa asettelee. Etenkään kun ei oikeasti tunne osapuolia eikä tiedä mitä on oikeasti tapahtunut.

Peilaan tätä omien erokokemusteni kautta ja pystyn samaistumaan äkäiseen vastineeseen.

KKK kirjoitti: ↑24.02.2017 8:11 Sen verran komppaan Jannea, että tuossa tilanteessa kun kundi makaa jo maassa niin täyspäinen aikuinen ei enää mene potkimaan.

Janne ei maannut maassa vaan seisoi kukkulalla ja uhosi. Juuri omiin erokokemuksiin peilaten ajattelen, että se on nopein ja varmin tapa päätyä pikaiseen ja riitaisaan eroon.

exsu kirjoitti: ↑24.02.2017 8:51Janne ei maannut maassa vaan seisoi kukkulalla ja uhosi. Juuri omiin erokokemuksiin peilaten ajattelen, että se on nopein ja varmin tapa päätyä pikaiseen ja riitaisaan eroon.

Njoo. Pää on syytä ottaa pois pyllystä mahdollisimman äkkiä ihan oman edunkin vuoksi.

Oukei, keep up the good work.

Mä ihan uteliaisuuttani kysyn (en vittuillakseni), että miten tää tilanne pääsi tähän asti, kun oireet oli ilmassa jo ekan raskauden aikana? Tsemppiä!

KKK kirjoitti: ↑24.02.2017 8:57 Oukei, keep up the good work.

Vesper kirjoitti: ↑24.02.2017 9:11 Mä ihan uteliaisuuttani kysyn (en vittuillakseni), että miten tää tilanne pääsi tähän asti, kun oireet oli ilmassa jo ekan raskauden aikana? Tsemppiä!

Miten ne nyt pääsee? Miksi ihmiset eivät ole loogisia parisuhteissa? IMHO hiukan lame kysymys.

Olen eittämättä psykopaatti autisti, mutten kyllä tunne mitään symptiaa mcjannea kohtaan.

En ole kovin tiukasti seurannut, kun hemmon postaukset ovat niin täyttä tuubaa, mutta draaman kaari meni vissiin jotenkin niin, että ekalla raskaaksi, yhteenmuutto, ehkä naimisiin, lapsi, ero. Koko sykli ennätysajassa.

Minun on kyllä vaikea täältä nähdä onko ero vai yhdessäpysyminen enemmän lapsen edun mukaista.

McJanne kirjoitti: ↑24.02.2017 10:22 Esittämistapasi sitä vastoin oli hyvin loukkaava.

Jos faktan suoraan sanomisesta loukkaantuu, ongelma on vastaanottavassa päässä.

Tässä ketjussa on käynyt ilmi, kuka pitää Jannen nettipersoonasta, kuka ei. Turha sitä on muuksi selitellä. Pisteet elcolle rehellisyydestä.

McJanne kirjoitti: ↑24.02.2017 10:22 Nyt, yöunien jälkeen olen taas löytänyt sisäisen Buddhani, ja hieman kenties jopa haikea fiilis, että sukulointikiertue loppuu jo tänään. Elämää tämä kaiketi on, ja jos kerran jompikumpi tai molemmat ei jaksa naamaria kattella, niin eipä se pakollista ole. Mutta sitä ennen muutamia työkaluja lastensuojelun avustamana. Toimiskohan ainoastaan pullopostilla kommunikointi...

Tuossa on jo sitä vastaan tulemista.

Ja ylle on tietysti oikeassa. Valmiiksi negatiiviset vibat yhdistettynä tuohon uhoamiseen ja kaiken sysäämiseksi naisten draamahakuisuuden piikkiin syö vähätkin empatiakyvyt. Tähän yhdistettynä palstakertomus, jossa ollaan jatkuvasti raskaana, käydään töissä vanhempainvapaalla (koska puoliso ei käy), kuormitetaan arkea raskauden ja vauvan lisäksi koiranpennulla ja ollaan muutenkin täydessä kaaoksessa koko ajan, nostaa väkisinkin sisäisen elcon pintaan.

Mä itse suhtaudun Jannen elon käänteisiin myös yleisen retoriikkansa kautta. Hän kun ei selittele tai pehmentele mitään arkaluontoistakaan, vaan päinvastoin jopa umpiavoimesti ja -rehellisesti asioista kertoessaan saa asiansa kuulostamaan monen pidättyvämmän mielessä liiankin dramaattisina.

En ole koskaan teeskennellyt erityisemmin sudeettisavolaisestamme pitäväni, mutta kyllä minusta uskoakseni huomaa jos haluan sanoa jotain loukkaamistarkoituksessa. Jos reality checkkiä pitää ilkeilynä ja pätemisenä, mikäs siinä.

McJanne kirjoitti: ↑24.02.2017 12:21Ehkä siinä kuitenkin voisi olla pieni totuuden siemen, vai tuntuuko siltä, että olet vallan nk. tyhjien konfliktien lukumäärässä jäänyt jotain vaille?

En nyt taas ymmärrä yhtään mitä yrität sanoa, mutta kai minä itse tiedän milloin sanon asiasta ja milloin vittuilen. Kuten sanottu, ongelma on vastaanottavassa päässä.

McJanne kirjoitti: ↑24.02.2017 12:58Se on juuri se mitä sanon, ehkä sinulla on sellainen ajatus juurtunut päähän, että se on normaalia, että ihmiset hermostuu sun sanomisistasi.

Tai sitten sinulla on juurtunut päähän se ajatus, että on normaalia loukkaantua jos joku sanoo jotain mitä ei halua kuulla. Normaalit ihmiset eivät moisesta loukkaannu. Onneksi irl ei ole mielensäpahoittajien ympäröimä.