Kitinä

Mee Arska vaikka paskanjauhantaan. Et sä näistä shrink-osion jutuista mitään tajua kuitenkaan.

Yleinen stressitasokin nyt herkästi korreloi ahdistukseen. Kun töissä kova kiire ja jäljessä aikataulusta, tunsin, miten painekattila alkoi olla lähellä räjähtämistä. Nyt kun sain aikataulun kiinni, alkaa painetaso vähän laskea. Äsken jo melkein kattilan niitit lentelivät.

Kreitsu kirjoitti: ↑27.02.2020 10:22 Mee Arska vaikka paskanjauhantaan. Et sä näistä shrink-osion jutuista mitään tajua kuitenkaan.

Tuon täytyi olla posketon provo.
En mee lankaan. En edes selittele. Olet väärässä, heh (toivottavasti!)

Helmi

nokkaelain kirjoitti: ↑26.02.2020 22:59

Stadinarska kirjoitti: ↑26.02.2020 21:29

nokkaelain kirjoitti: ↑22.02.2020 5:00

Muistan kun joskus tullut tuollainen olotila. Tai en ole ihan varma mitä kuvailet. Työtehtävissä onnistumisessa voi tulla sellainen 0,5-semi puolittainen hyvä olo. Mutta siis oikeasti hyvä fiilis on eri asia. Vaikka sitten 1/10.

Tarkoitatko oikeasti, että onnellisimmillasi olet numerolla 1 asteikolla 0-10. Vai mitä tarkoitat? Ei kai tämä vitsi ole?

Minä en osaa lukea noita asteikoita oikein. Eikö joka ihmisellä onnellisin olo ole joskus sentään jotain tyydyttävän 7, seiskan luokkaa?

HELMIARSKA

-10, -9, -8, -7, -6, -5, -4, -3, -2, -1, 0, 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10

Onhan toki ollut asteikon yläpäästäkin joskus olo.

Kiitos Nokka. Minä en ihan oikeasti millään funtsannut
tuota skaalaa, vaikka oli se oikeastaan sanottukin plus miinus kymmenen.
Sitä kun on jumiutunut kouluarvosteluun tai ainakin vain plusmerkkisiin
arvioihin, niin en ees pystynyt aavistamaan että näin.
Mutta ihan hyvä asteikko. Ei minullakaan nyt kokonaisarvosana
sitten mene kuin viitoseen tänään. Plus kuitenkin.
Mutta varmasti ollut miinuksenkin puolella tässä elämässä.
Olen varmistuksillani koettanut jättää isot miinusputket mahdollisimman
lyhyiksi. Mutta kyllä sanoisin, että noin 30 vuotta sitten oli jopa
puoli vuotta noin nollaa.

HELMIARSKA

Aurinko pn paistanut tänään monta tuntia. Ihmeellistä. Ettei vaan menis manian puolelle, hyvät hypot on jo. Kivaa vaihtelua, mutta olis jännää ihan vaan olla joskus. Noh, ilo irti.

Kreitsu kirjoitti: ↑29.02.2020 18:25 Aurinko pn paistanut tänään monta tuntia. Ihmeellistä. Ettei vaan menis manian puolelle, hyvät hypot on jo. Kivaa vaihtelua, mutta olis jännää ihan vaan olla joskus. Noh, ilo irti.

Onko sulla (hypo)maniahistoriaa?

James Potkukelkka kirjoitti: ↑01.03.2020 13:21
Onko sulla (hypo)maniahistoriaa?

On. Nykyään vaan aika harvoin, tuppaa olemaan enemmän synkkyyden puolella.

Silläkin uhalla että minusta on tulossa "ikiliikkuja" - palstahahmo joka kitisee samasta asiasta vuodesta toiseen...

Olisi hiton paljon helpompaa, jos asiat olisivat paljon huonommin. Avioliitossa siis. Jos rva joisi, löisi, olisi samanlainen vittumainen mulkku joka minä olin suhteen alkuaikoina... mutta kun ei. Hän vaan "leijuu" paremman ilmaisun puutteessa, lähellä mutta silti niin kaukana. Jos minä olen aloitteellinen esim aviollisen kanssakäymisen suhteen, osallistuu, mutta sitten taas katoaa jonnekin. Yritän jutella, jututtaa, kysellä painaako mieltä jokin. Ei saa oikein mitään irki.

Ei ole kiva, että tuntee olevansa näin ison sakin keskellä yksin. Kun se todellinen henkinen yhteys vaan puuttuu, eikä kannettu vesi kaivossa pysy, ajan kanssa ainakaan. Minä yritän olla hänestä ja hänen asioistaan kiinnostunut, mutta sama ei toimi toisinpäin. Tämä on tietty vain toisen osapuolen näkemys.

Arki menee ihan ok, mutta jos illalla vuoteessa kummallakaan ei ole mitään sanottavaa toiselleen niin on se aika haljua. Eikä toisella ole MITÄÄN aloitteellisuutta mihinkään korjausliikkeisiin. Niin kauan kuin mie jaksan yrittää edistää asioita, ne saattavat hieman edetä. Mutta sillä siunaamalla hetkellä kun minä pysähdyn, hänkin pysähtyy. Ikäänkuin hän olisi jo henkisesti eronnut mutta ei vielä pakannut kassiaan.

En yritä maalata itsestäni mitään marttyyriä tai virheetöntä. Suhteen alkutaipaleella tein varmasti kaikki mahdolliset virheet. Mutta olen siivonnut aktini ja voittopuolisesti "vanha paha minä" on pysynyt poissa. Tuntuu että toinen jumittaa jossain helvetin siilipuolustuksessa. Juoksuhaudassa odottamassa että kohta se taas tulee, vaikka olen heilutellut valkoista lippua DMZ:llä jo pari vuotta.

Lähteminen käy mielessä yhä säännöllisemmin. Jos lapsia ei olisi, olisin varmaan mennyt jo. Ratkaisun tekeminen olisi myös helpompaa jos arki ei sujuisi näennäisen hyvin. Ja jos varallisuus sallisi vastaavan elintason YH:nakin.

Edelleen ajatus siitä että joutuisi lapsille kertomaan erosta on liian tuskallinen kestettäväksi.

KKK kirjoitti: ↑12.03.2020 12:37 Edelleen ajatus siitä että joutuisi lapsille kertomaan erosta on liian tuskallinen kestettäväksi.

Itse noin erolapsena voin sanoa, että oli 12 vuotiaana suuri helpotus, kun porukat viimein erosi. Tuli olo että pidettiin jotenkin vajaana ja tyhmänä kun esittivät vuosia että kaikki on hyvin, vaikka ihan tasan tarkkaan tiesin että ovat yhdessä " lasten takia".

Vittu miten perse edellä puuhun logiikkaa ja todella paska tekosyy.

Toivon että sinussa on miestä hoitamaan tuo vaikea asia, jos se pitää hoitaa sillä ikävällä tavalla. Voimia ja jaksamista kaiken keskelle, ja ole parempi ihminen kuin omat vanhempani.

Haemaeraemies kirjoitti: ↑16.03.2020 12:31

KKK kirjoitti: ↑12.03.2020 12:37 Edelleen ajatus siitä että joutuisi lapsille kertomaan erosta on liian tuskallinen kestettäväksi.

Itse noin erolapsena voin sanoa, että oli 12 vuotiaana suuri helpotus, kun porukat viimein erosi. Tuli olo että pidettiin jotenkin vajaana ja tyhmänä kun esittivät vuosia että kaikki on hyvin, vaikka ihan tasan tarkkaan tiesin että ovat yhdessä " lasten takia".

Vittu miten perse edellä puuhun logiikkaa ja todella paska tekosyy.

Toivon että sinussa on miestä hoitamaan tuo vaikea asia, jos se pitää hoitaa sillä ikävällä tavalla. Voimia ja jaksamista kaiken keskelle, ja ole parempi ihminen kuin omat vanhempani.

Eivät asiat ole noin mustavalkoisia. KK:n lapset ovat aika pieniä ja "lasten takia" yhdessä olo on usein myös vanhemman tarvetta olla lastensa kanssa. Lasten kokemus vanhemmista voi kyllä olla jatkuvan riitelyn tms. jännitteen vuoksi helpottunutkin erotessa mutta toisaalta taas pienet lapset eivät välttämättä ymmärrä ollenkaan miksi vanhemmat eroavat, ymmärtävät vain sen että perusturvallisuus järkähti.

So Hard kirjoitti: ↑16.03.2020 13:07 Eivät asiat ole noin mustavalkoisia.

Itseasiassa: sitä sotkua elävälle taimelle se on aika mustavalkoista. Ehkä vanhempien riitojen syyt ei ole kirkkaana mielessä, kyllä paska ja painostava tunnelma näkyy kauemmas kuin sinne iltasella tapahtuvaan nukkumaanmenemiseen.

Ja anteeksi nyt vain, mutta vanhemman tarve olla lapsen kanssa sillä hinnalla, että kotona on paska meininki?

Onko sun vanhemmat eronneet? Ihan näin kontrollikyssärinä.

Haemaeraemies kirjoitti: ↑16.03.2020 14:57

So Hard kirjoitti: ↑16.03.2020 13:07 Eivät asiat ole noin mustavalkoisia.

Itseasiassa: sitä sotkua elävälle taimelle se on aika mustavalkoista. Ehkä vanhempien riitojen syyt ei ole kirkkaana mielessä, kyllä paska ja painostava tunnelma näkyy kauemmas kuin sinne iltasella tapahtuvaan nukkumaanmenemiseen.

Ja anteeksi nyt vain, mutta vanhemman tarve olla lapsen kanssa sillä hinnalla, että kotona on paska meininki?

Onko sun vanhemmat eronneet? Ihan näin kontrollikyssärinä.

Minusta vaikuttaisi että KK ja vaimo eivät (enää) riitele, vaan KK tässä kipuilee henkistä etäisyyttä. Kolmen pienen lapsen äidin kapasiteetista vain väkisinkin menee iso osa lapsille, se on aika tavallista että mies kokee silloin jäävänsä vähälle huomiolle. Jos KK edelleen ryyppäisi ja rähjäisi lapsille, olisin ilman muuta eron kannalla. Jos eron syy on vain oma romantiikan/seksin kaipuu ja lapsilla asiat on hyvin, "lasten takia" yhdessä olo voi olla ihan aikuinen teko.

Projisoit nyt omaa kotitraumaasi tilanteeeen joka ei välttämättä ole mitenkään yhteismitallinen.

So Hard kirjoitti: ↑16.03.2020 15:05

Haemaeraemies kirjoitti: ↑16.03.2020 14:57

So Hard kirjoitti: ↑16.03.2020 13:07 Eivät asiat ole noin mustavalkoisia.

Itseasiassa: sitä sotkua elävälle taimelle se on aika mustavalkoista. Ehkä vanhempien riitojen syyt ei ole kirkkaana mielessä, kyllä paska ja painostava tunnelma näkyy kauemmas kuin sinne iltasella tapahtuvaan nukkumaanmenemiseen.

Ja anteeksi nyt vain, mutta vanhemman tarve olla lapsen kanssa sillä hinnalla, että kotona on paska meininki?

Onko sun vanhemmat eronneet? Ihan näin kontrollikyssärinä.

Minusta vaikuttaisi että KK ja vaimo eivät (enää) riitele, vaan KK tässä kipuilee henkistä etäisyyttä. Kolmen pienen lapsen äidin kapasiteetista vain väkisinkin menee iso osa lapsille, se on aika tavallista että mies kokee silloin jäävänsä vähälle huomiolle. Jos KK edelleen ryyppäisi ja rähjäisi lapsille, olisin ilman muuta eron kannalla. Jos eron syy on vain oma romantiikan/seksin kaipuu ja lapsilla asiat on hyvin, "lasten takia" yhdessä olo voi olla ihan aikuinen teko.

Projisoit nyt omaa kotitraumaasi tilanteeeen joka ei välttämättä ole mitenkään yhteismitallinen.

Niinpä kyllä projisoin, kuten sinä skippasit kontrollikysymyksen.

Henkinen etäisyys näkyy yleensä kylmyytenä, mutta ehkä KKK:lla on tosin tilanne niin auvoinen, ettei jäätyneet / kylmentyneet välit näy lapsille päin mitenkään.

En tapaa avata henkilöhistoriaani siksi että joku sitä vaatii enkä tee sitä nytkään. Päätöksen parisuhteestaan tekee kukin itse, mutta näkökulman meistä voi jokainen tarjota omista lähtökohdistaan.

Yleisesti ottaen avioero nelikymppisen miehen tapauksessa johtaa keskimäärin siihen, että miehellä menee huonommin. Perhe tuo struktuuria elämään.

Kieltämättä välillä - aika useinkin - käy mielessä, onko vika kuitenkin minussa. Taannoinhan psyko oli sitä mieltä että jonkinlaista kaksisuuntaista // hypomaniaa olisi näkyvissä. Olo oli hiton paljon mukavampi ja tasaisempi kun leikkauksen jälkeen syöttivät venlafaxiinia. Mutta se perkele vei libidon täysin. Nyt kun se on lähes alasajettu, huomaan että mielialat heittelevät paljon enemmän, ärsyyntymiskynnys on paljon alhaisempi. Ja perhe selvästi kärsii raivareistani.

Yritän itseohjauksella pitää kurssin keskemmällä tietä niin etten lähde joka läikähdykseen mukaan. Joskus se onnistuu, joskus ei.

KKK kirjoitti: ↑17.03.2020 8:36 Kieltämättä välillä - aika useinkin - käy mielessä, onko vika kuitenkin minussa. Taannoinhan psyko oli sitä mieltä että jonkinlaista kaksisuuntaista // hypomaniaa olisi näkyvissä. Olo oli hiton paljon mukavampi ja tasaisempi kun leikkauksen jälkeen syöttivät venlafaxiinia. Mutta se perkele vei libidon täysin. Nyt kun se on lähes alasajettu, huomaan että mielialat heittelevät paljon enemmän, ärsyyntymiskynnys on paljon alhaisempi. Ja perhe selvästi kärsii raivareistani.

Sanon tämän tosissani; mitä haittaa libidon vähenemisestä on? Toki, jos puoliso kokee siitä haittaa, niin sitten. Mutta mä ainakin olen aivan tyytyväinen, että libido on alentunut.

^ Seksi ja seksuaalisuus on ollut mulla niin iso osa elämää ensimmäisistä kainalokarvoista alkaen, etten todellakaan ole valmis luopumaan siitä ennen kuin on ihan, ihan, IHAN pakko.

Totta on että pikkukaveri on vienyt miestä usein paikkoihin ja tilanteisiin joihin näin jälkeenpäin ajatellen ei olisi kannattanut lähteä... mutta sitten taas toisaalta, olenpahan elänyt.

Okei. Mä koen eri tavalla, mutta ihmiset ovat erilaisia. Mä koen, että tässä iässä libidosta olisi vain haittaa.

James Potkukelkka kirjoitti: ↑18.03.2020 14:02 Okei. Mä koen eri tavalla, mutta ihmiset ovat erilaisia. Mä koen, että tässä iässä libidosta olisi vain haittaa.

Jos voisin valita vähän tasaisemmat mielialat ja vähän alhaisemman libidon, ottaisin sen. Toki jos tatti ei lainkaan ottaisi eteen niin näin naiskauneutta täynnä olevassa taloudessa se toisi melkoisen tuskan. Jos olisi sinkkumies, se olisi taas ihan jees.

"Näin naiskauneutta täynnä olevassa taloudessa".

Kylläpäs alkoi #setäMieli visioida toinen toistaan fellinimäisempiä päiväunia SH:n asumisjärjestelyistä

Seksi on kuitenkin viimeisiä hauskoja ja terveellisiä asioita joista ei (pääsääntöisesti) tarvitse maksaa. Miksipä siitä ei nauttisi niin kauan kuin kykenee? Onpa sitten jotain muisteltavaa kiikkustuolissa.

Toteamus "sanavarastoni onkin varmaan keskimääräistä suurempi" pitää varmaan paikkansa kirjaimellisesti otettuna, mutta Kitinän kontekstissa ei niinkään.
"Lupasin" kirjoittaa Shrinkiin

Ja näemmä ensimmäinen iteraatio feilasi pahoin,)

Humalapäissäni oli (yllä) jokin suuri suunnitelma kirjoittaa asioita, mutta aloitetaan helposta, eli ihmissuhteet. Koitan kirjoittaa kaunistelematta,

Naiset ovat kauniita. Herärättävät jopa intohimoa. Sellainen asia kuin seksi tuntuu olevan jostain toiselta planeetalta, mutta kumma kyllä suuri osa ihmisistä harrastaa sitäkin säännöllisesti. Ihan läheisyyskin (ilman tätä mystistä in-out -toimintaa) olisi paitsi hienoa, myös itsetuntoa kohottavaa. Siihen vaaditaan vaan kaksi osapuolta, enkä voi itsekkäästi tuollaista toivoa.

(tähän voisi lisätä klassisen Gat-siteerauksen)

Jatkoa...

Haen paikkaani maailmassa. Kun lisääntyminen on käytännössä poissuljettu, haluaisin jättää jonkin jäljen maailmaan.
(Kitinässä on muuten oletettavasti sinkkuja, jotka eivät ongelmoi asiasta. En itsekään yleensä ajattele asiaa, mutta nyt tämän viestin takia..)

En ole oikeastaan erityislahjakas missään asiassa. Isänikin oli aikoinaan yleisurheilja, joka kisasi mm. naapurikunnan Ilkka Kanervan kanssa. Itse olin se joka valittiin aina viimeisenä peliin. Paitsi yläasteella, jolloin liikuntantunnilla porukka jaettin ykkös- ja kakkosjoukkeissin, ja kolmannen tason tyypit saivat heitellä palloa vammaisten kanssa. Opetta keskittyi ykkösosaajien peliin. Vähän hassua jälkikäteen ajateltuna. Esim lihaskuntotesteissä vedin täydet pisteet, mm. 15 leukaa täysin puhtaasti (tosin kuin jotkut wannabe-urheiljat)

No, asiaan - edellä oleva tuli jostain aivoijen pierusta;

Kun nyt on uutisissa 8 L:n kirjoittaneita: Olisin helposti kirjoittanut vähintään seisemän. Oli tosin viimeinen vuosi enne kuin tuli väliin Eximia, mutta seuraavan vuoden rajoilla olisi myös tulltu 6L. Ainoa rajoilla ollut olisi ollut pitkä matikka: laskin väärin ympyrän muotoisen saaren pinta-alan ja tuli siitä 0 pistettä. Reaalissa vastasin kolmeen kemian kysymykseen valmistautumatta, koska ne olivat niin helppoja (koko lukion kemian 6 pisteen vastauksista omani oli suurin osa.)

(Aika noloa muistella jotain yo-tutkintoa, mutta siinä sentään onnistuin. Äitini sukulaisetkin yllätten kiinnostuivat, vaikka olivat sitä ennen eteläpohjalaisittain parempaa väkeä kuin avioton lapsi (tai siis lapsenlapsi.))

Useimmat kaverini ovat kuitenkin selvästi lahjakkaampia kielissä, yhdellä kääntäminen ammattinakin. Yliopistolla opiskellassa myös selvisi aika nopeasti, etten ole kovin lahjakas matikassa. Ihan riittävän hyvä fysiikan opiskelijaksi (joista 2/3 ei päässyt läpi fysiikan perusteet -kurssista; osa tähtäsi mm. lääkikseen.) Ekana vuonna tosin otin kursseja vähän ylioptimisesti: kolmasosa maisterin tutkinnosta.

En siis ole lahjakas missään. Töissä tosin minut halutaan pitää, vaikka pomoni kahdeksan vuoden projekti on katkolla kesäkuussa, ja puolet porukasta irtisanottiin jo pari kk sitten koronan takia.

^Pointti ehkä hukkui matkalla, mutta Kitnässäkin joka alalla parempia ihmisä

nokkaelain kirjoitti: ↑16.05.2020 22:39

Kun nyt on uutisissa 8 L:n kirjoittaneita: Olisin helposti kirjoittanut vähintään seisemän. Oli tosin viimeinen vuosi enne kuin tuli väliin Eximia, mutta seuraavan vuoden rajoilla olisi myös tulltu 6L. Ainoa rajoilla ollut olisi ollut pitkä matikka: laskin väärin ympyrän muotoisen saaren pinta-alan ja tuli siitä 0 pistettä. Reaalissa vastasin kolmeen kemian kysymykseen valmistautumatta, koska ne olivat niin helppoja (koko lukion kemian 6 pisteen vastauksista omani oli suurin osa.)

Nykyään kun on ainereaali, eli jokaisen reaaliaineen voi kirjoittaa erikseen, on aika eri asia napsia arvosanoja kuin Wanhaan hyvään aikaan, jolloin oli vain yksi reaali. Nykyään voit kirjoittaa ad 6 reaaliainetta ja saada jokaisesta oman arvosanan. Aiemminhan se oli reaalista 1 arvosana ja se oli siinä.

Mutta miksi pitäisi olla erityislahjakas? Määritelmän mukaan suurin osa ihmisistä on keskinkertaisia. Ei onnellisuus todellakaan ole siitä kiinni.

Kuten ad nauseam olen kirjoittanut, sun ensimmäinen hoitokeino olisi laittaa korkki kiinni.