Shrink

[masa]

avautuu

Ollos huoleti. Sulla on vaan ihan tavallinen kolmenkympin kriisi.


Voit anaalisoida sitä päivätolkulla tai sitten vaan mennä eteenpäin ja nakata paskat siitä. Lopputulema on sama: sä et ole enää nuorisoa ja sun elämäs muuttuu halusit sitä tai et.

[huima]

Ollos huoleti. Sulla on vaan ihan tavallinen kolmenkympin kriisi.

Voit anaalisoida sitä päivätolkulla tai sitten vaan mennä eteenpäin ja nakata paskat siitä. Lopputulema on sama: sä et ole enää nuorisoa ja sun elämäs muuttuu halusit sitä tai et.

Pieni +1 tälle, kunhan hämis muistaa että se ei tarkoita pystyyn kuolemista - mitä nyt on tullut kokeiltua. Eikä sen ratkaisu ole vetästä trippiä jonnekin kauas pois, koska sielläkin se fiilis tulisi takaisin ennen pitkää - tai sitten ei.

Tähän sitten vitsi siitä, että miten se masis tuntuu erilaiselta biitsillä auringon alla misu sylissä kuin vesisateessa Helsingissä.

[Kiukkutipu]

Oletteko Kiukkis lastenpsykiatrian klinikan asiakkaita?

Ei. Olemme Lasten ja nuorten sairaalan neurologian puolen asiakkaita, olemme olleet siitä saakka kun poika oli 7kk. Puolivuosittaisen lastenneurologin ja neuropsykologin arvion mukaan tuo on _täysin_normaalia_ käytöstä tuolla tavalla vammaiselle nappulalle. En ollenkaan epäile heidän ammattitaitoaan. Osastolla on tullut nähtyä aika paljon samantyyppisiä lapsia.

Se on tavallaan ihan ihanaa, että yritätte tarjota mulle ehdotuksia erilaisiin ratkaisuihin vaikka en pyytänyt sellaisia. KKK kysyi mikä mättää ja minä vastasin.
En ole niin avuton tai kyvytön ettenkö olisi kaivanut jokaikistä mahdollista tahoa pohjia myöten. Tuloksena kielteisiä päätöksiä, jotka ovat valitusprosessin jälkeen edelleen kielteisiä. Reilussa kuudessa vuodessa on täytelty aika paljon paperia.

Olen myös sitä mieltä, että ne tosielämän ninnit, jotka ovat jo valmiiksi sekaisin, tarvitsevat avun noin tuhannesti kipeämmin kuin minä.

Tilanteisiin pitää vain sopeutua. Mahdollisesti sitä omaa aikaa on reilusti jo kymmenen vuoden sisällä.

[urpiainen]

Eikö nyt mistään sitten löydy yhteiskunnan puolesta paikkaa, johon lapsen voisi viedä hoitoon ajoittain vaikka päiväksi, yhdeksi yöksi tai viikonlopuksi? Jonkinlainen ammattilainen sen hoitajan varmaan pitäisi olla, että pärjäisi noiden raivareiden kanssa ja osaisi niihin suhtautua. Minäkin uskon, että ne ajan kanssa vähenisi ja helpottuisi kun hoitopaikka olisi aina sama ja ihmiset tulisivat tutuksi.

Oletteko Kiukkis lastenpsykiatrian klinikan asiakkaita? En tiedä mitkä siellä ovat resurssit (kai aika huonot), mutta luulisi että ainakin siellä olisi kaikki mahdollinen tieto tukimuodoista.

Mä olin joskus viime vuosituhannella vuoden verran avustajana Lastenlinnan sairaalassa, ja siellä oli sekä psykiatrisella että neuropuolella (esim. just lieville cp-tapauksille) käytössä tällaisia avohoitotyyppisiä hoitoratkaisuja, joissa hoitoon kuului silloin tällöin yhden-kahden yön sairaalajaksoja Suomen asiantuntivammassa ympäristössä myös vanhempien jaksamisen varmistamiseksi. Voi tietysti olla, että 90-luvun alkupuolella nämä olivat joitain Kekkosslovakian viimeisiä kaikuja, eikä tällaista luksusta enää kustanneta. Kuulostaa siltä, että Kiukkutipu on tästäkin kyllä jo ottanut selvää, eli sikäli tämä viesti on ikäänkuin yleisluonteista höpinää eikä hänen tilanteeseensa sopivaa.

Edit. No K-tipu kerkesikin tuossa yllä jo todistaa arveluni oikeaksi. Voimia ja myötätuntoa sinne, kun ei konkreettisiin ideoihin tietotaito palstalaisilla riitä.

[Kiukkutipu]

^Kuntoutukseen kuuluu edelleen 2-3 krt vuodessa 2-4 päivän pituisia sairaalajaksoja. Niitä ei tarvitse erikseen anoa.

[Haemaeraemies]

avautuu

Ollos huoleti. Sulla on vaan ihan tavallinen kolmenkympin kriisi.


Voit anaalisoida sitä päivätolkulla tai sitten vaan mennä eteenpäin ja nakata paskat siitä. Lopputulema on sama: sä et ole enää nuorisoa ja sun elämäs muuttuu halusit sitä tai et.

Tämä on varmasti hyvin lähellä totuutta myös. Mutta sitä ei voi kiistää, ettei tuo pitkään jatkunut perkeleen vaikea parisuhde ole vaikuttanut jotenkin. Toinen kun ei ole ollenkaan kiinnostunut niistä asioista mitä itse, ja sitten jotenkin homma meni siihen että alkoi karsimaan tekemistä toisen mieleksi, että ois niinsanottua yhteistä kivaa. Nyt olen löytänyt itseni sellaisesta kummallisesta koomasta, ettei mistään oikein syty samalla tavalla kuin aiemmin.

Tiedän hyvin että nuoruuden hurjat rilluvuodet ovat pääsääntöisesti takana ja tässä pitää tehdä ns oikeita hommia, mutta silti kaipaan elämääni myös tämän mainoksen fiilistä:



Jotenkin tuo konkeretisoi kaiken sen mitä koen hukanneeni jossain vaiheessa, mikä aiemmin oli suuri osa mikä teki elämstä hienoa: Adrenaliini, siistit kokemukset, toverit joiden kanssa jakaa noita kokemuksia , itsensä ylittäminen ja pelkojen voittaminen..

Jotenkin tosta videosta kumpuava vitutus on niin motivoiva, että katson kerran päivässä.

Kiitos kaikille sanoistanne, kiva kuulla miten muut näkee tämän mun vuodattelun ja on se aina jotenkin helpottavaa kuulla ettei ole yksin.

Kiitos.

[elco]

Oliko se nyt fiona joka sanoi, että nelikymppiset sedät, jotka eivät ymmärrä vanheta arvokkaasti ovat iljettäviä peterpaneja tmv.

Monessa tapauksessa vauhti hiljenee perhesyistä ja ihan vaan sen takia, ettei itse jaksa höyrytä kuten ennen. Olennaisia asioita havaita:
1. Vauhdin ei tarvitse pysähtyä nollaan: valtaosa hommaa perheet, lapset, kesämökit jne peruskaavat, mutta näin ei tarvitse olla.
2. Jos haluaa edelleen elää peruskaavan ulkopuolista elämää reissuineen sun muine kikkailuineen niin se edellyttää ihmissuhteita, jotka mahdollistavat moisen. Parisuhteen pitää olla ymmärtäväinen ja jollei ole niin on tehtävä valintoja. Kavereita joutuu yleensä päivittämään nuorempiin, kun ne kuitenkin menevät naimisiin ja saavat lapsia. Vanhemmiten ei välttämättä jaksa höyrytä kuin ennen, mutta vielä vaikeampaa on höyrytä itsekseen.
3. Ikääntymisessä on paljon hyviä puolia. Etenkin se, että rahaa pitäisi olla enemmän käytössä kuin nuorempana.

[Vagabondo]

Monessa tapauksessa vauhti hiljenee perhesyistä ja ihan vaan sen takia, ettei itse jaksa höyrytä kuten ennen. Olennaisia asioita havaita:
1. Vauhdin ei tarvitse pysähtyä nollaan: valtaosa hommaa perheet, lapset, kesämökit jne peruskaavat, mutta näin ei tarvitse olla.
2. Jos haluaa edelleen elää peruskaavan ulkopuolista elämää reissuineen sun muine kikkailuineen niin se edellyttää ihmissuhteita, jotka mahdollistavat moisen. Parisuhteen pitää olla ymmärtäväinen ja jollei ole niin on tehtävä valintoja. Kavereita joutuu yleensä päivittämään nuorempiin, kun ne kuitenkin menevät naimisiin ja saavat lapsia. Vanhemmiten ei välttämättä jaksa höyrytä kuin ennen, mutta vielä vaikeampaa on höyrytä itsekseen.
3. Ikääntymisessä on paljon hyviä puolia. Etenkin se, että rahaa pitäisi olla enemmän käytössä kuin nuorempana.

Asiaa elco.

Lisäyksenä:
1. Vaikka sen perheen hommaa, niin sen voi ottaa mukaan. Muutaman vuoden se lapsi rajoittaa harrastuksia, mutta järjestelemällä saa aikaa ja yllättävän nopeasti se jälkikasvu kasvaa, jonka jälkeen saattaa huomata, ettei se enää rajoita vaan suorastaan jo pakottaa kulkemaan. Riippuu tietenkin lapsesta.

3. Rahaa myös tuntuu kuluvan enemmän kuin nuorena. Ainakin näin perheellisenä. Matkustaminenkin on paljon kalliimpaa, kun ei lapsen kanssa viitsi ihan halvimman kaavan mukaan kulkea ja lapsenvahdin/-vahtien mukana rahtaaminenkin nostaa kustannuksia. Olettaisin, että kustannustasoa on helpohko ruuvata alaspäin, sitten kun lastenvahteja ei enää tarvitse olla reissuilla mukana.

[Fiona]

Oliko se nyt fiona joka sanoi, että nelikymppiset sedät, jotka eivät ymmärrä vanheta arvokkaasti ovat iljettäviä peterpaneja tmv.

En ole käyttänyt sanaa iljettävä tms. tässä kontekstissa.

[annepa]

Olen itkenyt joka päivä jo monta päivää putkeen, onneksi en kuitenkaan koko päiviä tai tuntikausia. Pahasti tulee mieleen aika 10v sitten. Miten tästä pääsee pois?

[exsu]

Voi Annepa. :/

[annepa]

Pystyn kuitenkin toimimaan ihan hyvin. Olen tehny kouluhommia monta tuntia, siivonnut hiukan ja tehny ruokaa. Illan päälle voisi vielä ulkoilla.

[prosessi]

Olen itkenyt joka päivä jo monta päivää putkeen, onneksi en kuitenkaan koko päiviä tai tuntikausia. Pahasti tulee mieleen aika 10v sitten. Miten tästä pääsee pois?

Käytännössä kai parhaiten tekemällä päätöksiä ja pitäytymällä niissä. Ennen päätöksiä on ainakin minulla ollut paljon vaikeampaa. Tietenkin jos päätösten määräaika on vielä kovin kaukana, kannattaa ehkä yrittää pakottautua järjestämään omaan/molempien elämään vielä jotain kivaa. Ei siitä oikein haittaakaan voi olla, jos siis päätöstä parisuhteen loppumisesta ei vielä ole tehty.

[annepa]

Olen itkenyt joka päivä jo monta päivää putkeen, onneksi en kuitenkaan koko päiviä tai tuntikausia. Pahasti tulee mieleen aika 10v sitten. Miten tästä pääsee pois?

Käytännössä kai parhaiten tekemällä päätöksiä ja pitäytymällä niissä. Ennen päätöksiä on ainakin minulla ollut paljon vaikeampaa. Tietenkin jos päätösten määräaika on vielä kovin kaukana, kannattaa ehkä yrittää pakottautua järjestämään omaan/molempien elämään vielä jotain kivaa. Ei siitä oikein haittaakaan voi olla, jos siis päätöstä parisuhteen loppumisesta ei vielä ole tehty.

Hehheh, hyvä neuvo. En ookaan ennen kuullu että masennuksesta pääsee päättämällä pois. En kyllä usko että vielä ollaan siinä tilassa, mutta siihen siis viittasin tuolla ajalla 10v sitten.

Jos taas meinasit tuota parisuhdehommaa ja siihen liittyen päätöksiä, niin niitähän on jo tehty. Esim. että katsotaan neuvonnan ja oman kehittymisen kanssa 3kk ja päätetään vasta sitten jatkosta. Horjun kuitenkin koko ajan tämän päätöksen kanssa ja päivittäin mulle tulee mieleen että en jaksa tätä. Tämä paska olo ei kuitenkaan liity ainoastaan parisuhdehommeleihin, vaan myös muihin asioihin. En kyllä pysty päättämään esim. että "enää en sure poismenneitä ystäviä" saati pitäytymään siinä päätöksessä. Suru on normaalia, mutta kun siihen lisätään päälle kaikki nämä eri asiat yhdessä, on olo tosi huono.

Mutta oikeassa olet, mullakin on ollut usein paskempi olo ennen päätöstä kuin päätöksen jälkeen, vaikka se päätös ei oiskaan sitä mitä oikeasti haluaisi. Vähän sama kuin ihmisillä yt-neukoissa, ne haluaa tietää mitä tapahtuu, vaikka se tapahtuva asia olisikin inhottava. Ennen kuin tietää, olo on tuskaisempi kuin sitten kun tietää sen paskan asian (usein irtisanomisen).

Kivan järjestäminen nyt ainakin yhdessä on kaukainen ajatus. Toinen mököttää konehuoneessa. Itselleni kyllä järjestän jotain kivaa viimeistään ensi viikonloppuna; meillä on peijaiset. Ja meen koiran luo perjantaina. Suklaakin kyllä voisi nyt olla kiva asia.... Ruoka ei maistu, piti väkisin syödä, mutta suklaa voisi olla pop.

[prosessi]

Hehheh, hyvä neuvo. En ookaan ennen kuullu että masennuksesta pääsee päättämällä pois. En kyllä usko että vielä ollaan siinä tilassa, mutta siihen siis viittasin tuolla ajalla 10v sitten.

En tarkoittanut masennusta, sillä kuten et itsekään usko, että vielä ollaan siinä tilassa, en usko minäkään. Sinä jaksat vielä miettiä omia asioitasi ja jopa keskustella niistä muiden kanssa, vaikka varmasti olet ylikuormittunut. Jos pitäisin tilannettasi jotenkin vähäteltävänä, en olisi viime aikoina keskittynyt kitinässä suurelta osin juuri sen käsittelyyn.

Jos taas meinasit tuota parisuhdehommaa ja siihen liittyen päätöksiä, niin niitähän on jo tehty. Esim. että katsotaan neuvonnan ja oman kehittymisen kanssa 3kk ja päätetään vasta sitten jatkosta. Horjun kuitenkin koko ajan tämän päätöksen kanssa ja päivittäin mulle tulee mieleen että en jaksa tätä. Tämä paska olo ei kuitenkaan liity ainoastaan parisuhdehommeleihin, vaan myös muihin asioihin. En kyllä pysty päättämään esim. että "enää en sure poismenneitä ystäviä" saati pitäytymään siinä päätöksessä. Suru on normaalia, mutta kun siihen lisätään päälle kaikki nämä eri asiat yhdessä, on olo tosi huono.

Ei surua tietenkään kannatakaan estää, mutta kyllä sitä voi säännöstellä. Ei sille tarvitse antaa täyttä valtaa koko olemisesta ja elämisestä. Olen omistanut niin monta eläintä, joista tänä päivänä suurin osa on kuollut vanhuuteen tai parantumattomiin sairauksiin, että jossain vaiheessa oli pakko opetella sellainen mielenhallinta, että yksinkertaisesti väkisin siirsi ajatukset muualle, jos ne pyrkivät liiaksi keskittymään eläimen kuolemaan. Variksen kuolema oli tapahtuma, joka sai minut pahemmin pois tolaltani kuin suurin osa kuolleista sukulaisistani (ei tietenkään koske oikeasti läheisiä sukulaisia tai ystäviä). Se itkettää vieläkin, jos päästän ajatukseni harhailemaan sinne.

[Kiukkutipu]

^^Onneks suklaavalikoima kaupoissa on tähän aikaan vuodesta aika hyvä.

En mä muuta osaa asiaan sanoa :/

[annepa]

Hehheh, hyvä neuvo. En ookaan ennen kuullu että masennuksesta pääsee päättämällä pois. En kyllä usko että vielä ollaan siinä tilassa, mutta siihen siis viittasin tuolla ajalla 10v sitten.

En tarkoittanut masennusta, sillä kuten et itsekään usko, että vielä ollaan siinä tilassa, en usko minäkään. Sinä jaksat vielä miettiä omia asioitasi ja jopa keskustella niistä muiden kanssa, vaikka varmasti olet ylikuormittunut.

Jaksoin minä viimeksikin miettiä omia asioitani ja keskustella niistä muiden kanssa. Diagnoosina oli keskivaikea masennus. Pelkään sitä ihan hitosti. Mutta siis se, että jaksaa keskustella ja miettiä, ei takaa mitään.

En kyllä pysty päättämään esim. että "enää en sure poismenneitä ystäviä" saati pitäytymään siinä päätöksessä. Suru on normaalia, mutta kun siihen lisätään päälle kaikki nämä eri asiat yhdessä, on olo tosi huono.

Ei surua tietenkään kannatakaan estää, mutta kyllä sitä voi säännöstellä. Ei sille tarvitse antaa täyttä valtaa koko olemisesta ja elämisestä.

Olen samaa mieltä. Surulle yks osa, toinen osa parisuhdepaskalle, kolmas.... No, käsität kai. No on mulla hyviäkin asioita elämässä ja koitan ajatella kans niitä. Esim. eilen oli kaveripikkujoulut ja nauroin ekaan kertaan pitkään aikaan tosi makeasti. Ja söin suklaata

[KKK]

Oliko se nyt fiona joka sanoi, että nelikymppiset sedät, jotka eivät ymmärrä vanheta arvokkaasti ovat iljettäviä peterpaneja tmv.

En ole käyttänyt sanaa iljettävä tms. tässä kontekstissa.

Hyvä pelastus. Muuten olisit joutunut Sedän Ignore-listalle

Pitkästä aikaa eilen tuli "semmoinen vanhan hyvän ajan kilari". Ei mitään erityistä, lapset osaavat pinnan kiristämisen jalon taidon. Ensimmäistä kertaa tajusin eron itse "vanha minä" vs. "uusi minä". Jum*lauta. Ihan suhteeton, waaaaay-out-of-proportion -reaktio suhteessa syyhyn. Ei ihme, että muija ei minusta tuommoisena pidä ja lapsetkin pelkäävät. Jatkan anger managementin treenaamista.



(kuvannollinen havaintoesimerkki, ei kirjaimellinen)

[Fiona]

Hyvä pelastus. Muuten olisit joutunut Sedän Ignore-listalle

Mikäs mies sinä olet? Setämies!

[annepa]

Se hirvittävä viimeviikkoinen ahdistus on laantunut, nyt on vaan turta, tyly, tylsä ja... odottava olo. Tässä tilassa kun yrittää opiskella, niin se jo onnistuu (viime viikolla siitä ei tullu mitään), mut ei se kyllä tehokasta ole. Eilen sain jonku 1½ aikaiseksi kirjoittaa lähteistä, mutta en osannut liittää niitä olemassaolevaan tekstiin, joten kirjoitin sitten vaan muistiin. Liittämisen voi tehdä myöhemmin. Mut siis joku muistin osa on rikki, kun tommonen ei onnistu.

[NuoriDaavid]

Hyvä pelastus. Muuten olisit joutunut Sedän Ignore-listalle

Mikäs mies sinä olet? Setämies!

[NuoriDaavid]

Se hirvittävä viimeviikkoinen ahdistus on laantunut, nyt on vaan turta, tyly, tylsä ja... odottava olo..

Kuulostaa vahvasti siltä, että kohta luentosalin ovesta astuu sisään tumma komea muukalainen.

[annepa]

Se hirvittävä viimeviikkoinen ahdistus on laantunut, nyt on vaan turta, tyly, tylsä ja... odottava olo..

Kuulostaa vahvasti siltä, että kohta luentosalin ovesta astuu sisään tumma komea muukalainen.

Onhan noita astunu jo luentosalin (eli luokan) ovesta sisään useita, mut nyt ne ei oo enää muukalaisia. Ja vaikka ois kuinka komea niin tuskin ne tässä tilassa muutenkaan hetkauttaa. Mutta oishan siitä silmäniloa

[KKK]

Heräsin aamuviideltä. Töihin oli pakko lähteä jo ennen seiskaa, kun tuntui että henki loppuu just nyt. En vaan kestänyt olla kotona hetkeäkään pisempään. Lähes täysin sietämätön olo.

Työvuoron alkua ja ketoapinan puraisua odotellessa. Minkähän tekosyyn sitä illaksi keksis, ettei himaan tarttis mennä? Ikään kuin se kiertämällä tai väistelemällä paranisi

* Type-O-Negative: "I Dont Wanna Be Me" *

[annepa]

^Hyvä että voit paeta ahdistusta edes jonnekin, mulla se kulkee mukana. En kyllä tiedä kumpi on parempi, tässä sen kans on pakko elää ja sitä käsitellä. Jos sinä vaan pakenet, etkä yhtään käsittele, niin ei se siitä kyllä muuksi muutu.