KKK kirjoitti:Tajusin just, että edellisestä lasillisesta on 10 päivää. En ole ajatellut alkoholin juomista... eikä sitä ajatellessakaan tee oikeastaan yhtään mieli.
Mitä vittua täällä tapahtuu?!!?111
Mitään vanha ja väsynyt, parempikuntoinen ja vähemmän väsynyt! Hyvähyvä!
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Onkos tässä nyt kohta kaks viikkoa mennyt tän doupin kanssa, eli vasteen pitäisi alkaa näkyä.
Ei tästä pahaa sanottavaa ole, sivuvaikutuksia hyvin vähän. Olo on... tasaisempi ja """normaalimpi""" paremman ilmaisun puutteessa. En ole enää yhtä passiivinen ja lykkää kaikkia ikäviä asioita maailman tappiin asti. Pahin viinanhimo tuntuu hellittävän - eikä pimpsa ole mielessä koko aikaa. Muutamia huonoja päiviä tossa välillä on ollut, mutta yhtä syvällä kuopassa ei ole käyty, paskat fiilarit tuntuvat menevän nopsemmin ohi. Harmi, että parin ensimmäisen päivän "buzz" on jäänyt pois, se oli oikeastaan melko hauskaa.
Väistämättä tässä pohtii, paljonko on terveemmäksi muuttuneiden elämäntapatekijöiden, jubailujen ja paljonko itse lääkkeen ansiota. Varmaan kaikilla tekijöillä on vaikutusta.
Kyl mä varmaan rouskin tätä tovin, kun ei elämä millään tavalla ole huonommaksi mennyt.
En nyt muista kauan olen ollut pienemmällä annoksella, varmaan kai viikon, luultavasti vähän yli. Nyt on yhtäkkiä alkanut esiintyä tunteita eikä pelkkää tasaista tyhjää. En ole kahteen päivään nukahtanut kesken päivän, niin kuin yleensä. Mielialat on alkaneet nyt ujosti veivata eli nousua ja laskua pitkin päivää.
Flegmaattisena olemisessa oli se hyvä puoli, ettei ollut levoton. Nyt alkaa olla levottomuuskohtauksia ja meinasin alkaa itkeä lenkillä siksi, kun kaikki oli niin kaunista. En kuitenkaan itkenyt. En sitten tiedä, kumpi on parempi: jatkuva flegmaattinen vihannesolo vai mielialojen tykitys eestaas. Toisaalta tämä tuntuu nyt ihan kivalta vaihtelulta tuon about puolen vuoden zombeilun rinnalla.
KKK kirjoitti:Onkos tässä nyt kohta kaks viikkoa mennyt tän doupin kanssa, eli vasteen pitäisi alkaa näkyä.
Ei tästä pahaa sanottavaa ole, sivuvaikutuksia hyvin vähän. .
Millaisia sivuvaikutuksia sulla on? Kaksi viikkoa on aika lyhyt aika, vaikka sanotaan että vasteen pitäisi niillä main alkaa näkyä. Mulla kesti silloin joskus kauemmin, mutta auttoivat kuitenkin.
"I've learned so much from my mistakes...
I'm thinking of making a few more."
Oisko se vaarallista, jos itkee siksi kun kaikki on niin kaunista? Minusta vaikuttaa ennemminkin siltä, että ehkä pääsee kosketuksiin sellaisten tunteiden kanssa, jotka napit/ ylipäänsä tunteiden tukahduttaminen on blokannu. Tietty se toinen puoli tuossa paketissa ei varmaan oo yhtä kiva.
Kaikesta vollottaminen nyt on vain sairasta ja luulisin, että ennen kaikkea kuluttavaa. Tunteiden piikit korkeimmasta autuudesta alimpaan ahtauteen syövät miestä ja naista. Tasainen, keskiarvon ympärillä pyörivät käyrä ilman suurempaa hajontaa puoleen tai toiseen on suotavaa (ja myös osoitus laadusta), vesiään kannattaa säästellä vain erikoistilanteisiin (läheisen kuolema tulee itsellä lähes ainoana mieleen).
Mutta turhuus on aika suhteellista. Itkeminen poistaa elimistöstä stressihormoneja, eli on oikeastikin hyväksi, ei tietenkään täysin kontrolloimattomana virtana ja väärissä paikoissa. Toki jatkuva vuoristoratailu on hirveän rasittavaa, jopa ilman varsinaisia manioita tai depistelyjä, tiedän. Tunteiden kontrolloimiseen menee myös energiaa, eli siihen että EI itke vaikka on liikuttunut/surullinen/PMS/yliväsynyt/tähtien väärä asento, näinhän suurin osa miehistä ja insinööri- ynnä juristinaiset tekee. Jos ylimääräistä energiaa on jo valmiiksi vähän(stressi, jota ei välttämättä aina edes tunnisteta stressiksi, ylirasitukseksi), menee hana päälle helpommin.
Mulla ainakin stressi on sellainen, joka saa aikaan ihan älytöntä...stressaamista ja suhteellisuudentaju sen suhteen ovatko asiat nyt oikeasti minkä arvoisia, heikentyy. Siksi kehitän nyt näitä omomom -taitojani.
Sori vaan tsubu, se että sinä olet sekaisin, ei tarkoita sitä, että minä en tajuaisi shrink-aiheista vähintään yhtä paljon. Alatyylinen kielenkäyttösi kertoo ongelmista, joihin kehottaisin hakemaan pikaista apua.
Mä en itke hautajaisissa yleensä, tosin kun yks läheisin kaveri kuoli niin silloin joutui vähän. Sitten muuten vaan joskus herkällä hetkellä kun oikein muisteloi menneitä niin voi tulla tunteet vahvasti pintaan. Itkin kyllä tossa vuodenvaihteen tienoilla oikeastaan ilman varsinaista oikeaa syytä useasti, oli niin väsynyt ja hajalla kaikesta turhasta shaissesta.
Jos on normaali kondiksessa, niin silti tietyt biisit voi nostaa miehisen kyyneleen silmäkulmaan, eniten niihin sitoutuvien muistojen takia, joskus sen takia että siinä on jotain niin kaunista.
Oon vähä herkkis, mutta ylpeä siitä.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Kreitsu kirjoitti:Millaisia sivuvaikutuksia sulla on? Kaksi viikkoa on aika lyhyt aika, vaikka sanotaan että vasteen pitäisi niillä main alkaa näkyä. Mulla kesti silloin joskus kauemmin, mutta auttoivat kuitenkin.
Unihäiriöt nyt nousevat lähinnä mieleen. Alussa ei meinannut uni tulla illalla silmään ja nytkin nukun jotenkin kevyemmin, heräilen usein aamuyöllä. Samaten pinna paloi ekan viikon aikana todella helposti. Eipä oikein muuta.
Minä itken milloin mistäkin syystä. Milloin on joku herkkä hetki (kuulin juuri että perheeseemme saapuu onni, sisko oli käynyt ultrassa) tai pahuuden takia eli vaikkapa että ihmiset kohtelevat eläimiä täysin epäinhimillisesti. Tai kohtelevat puolustuskyvyttömiä ihmisä epäinhimillisesti (jostain syystä tää tiarajuttu ei itketä, vaan vituttaa rankasti, raivostuttaa). Olen edellisestä elämästä oppinut, että silloin kun itkettään niin pitää itkeä, eikä sitä tarvi peittää. Niinpä saatan puhjeta kyyneliin vaikka neljän ruuhkabussissa, jos siltä tuntuu. En ole enää mitenkään jyrkkä sinikäyrä tunteitteni kanssa. Jos osaisin, niin kertoisin kuinka vähemmän jyrkkä olen. Mut pääpointtina on, että jos itkettää niin itken, paikasta ja seurasta viis, jos naurattaa niin nauran. Mutta on se helpotus, että tunteet eivät mene vuoristorataa vaan semmoista.... öö... keski-ikäiselle sopivaa vuoristorataa? Yhä regaoi ja joskus itkettää, mutta ne tunteet ei tule yhtä voimakkaana, kuin joskus 10v sitten.
Tosin täytyy mainita, että se tunne, mikä tuli viime lokakuussa ylitti kaikki mitta-asteikot ja se oli MAHTAVAA! Siis ihan hirveetähän se oli, mutta mahtavaa siinä mielessä, että hei, musta löytyy tämmönenkin lokero vielä!
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Harvinaisen vaikee päivä taas. Monta huonosti nukuttua yötä ja paskasti etenevä projekti syövät miestä. Ihan kuopan pohjalla asti ei käyty mutta hyvää vauhtia persmäkeä oltiin jo sinne menossa.
Välillä mua NIIN JUMALAUTA KYLLÄSTYTTÄÄ tää ainainen oman päänsä kanssa vääntäminen... eihän tätä o jatkunut kuin about neljännesvuosisata...
Univaje on kyllä loistava masennuttaja. Itsellä kotona lasten kanssa vääntäessä tulee usein sellaisia ei heti lähteviä ahdistuksia useimmiten parisuhteeseen liittyen. Silloin pyrin järkeistää olotilani johtuvan univajeesta ja kivojen asioiden puutteesta. Yritän vain keksiä samaksi päiväksi jtk kivaa tekemistä. Liikunta auttaa. Tietenkin pitäisi saada se univaje pikaisesti katkastua. Mulla on vaikeuksia tässä, kun tyttö heräilee viiden jälkeensä.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Toki tässä käytäntö varmasti monella ongelmana, mutta itse oon kans huomannu että univelkasena ei sais miettiä yhtikäs mitään. Aina jos väsyttäessä alkaa joku asia ahdistaa niin päätän että mietin tätä huomenna kun mua ei väsytä. Huolehdin että tulee nukuttua tarpeeksi ja seuraavana päivänä joko huomaan ahdistuksen turhaksi tai mulla on levänneenä paljon enempi välineitä ratkoa ko. ongelmaa.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Olen siitä onnekas, että mulla ei ole uniongelmia. Nukun tarvittaessa vuorokauden tai pari putkeen eikä unen kanssa ole ongelmia. Hypojen aikana ei pahemmin tule nukuttua, mutta eipä silloin tarvitsekaan. Ei ole tosin ollut hypoja aikoihin.
Ja ennen kuin joku teräväpää tule sanomaan, että nukkuminen lisää väsymystä niin voin sanoa, että ihan sama mitä tekee tai yrittää tehdä, niin silti väsyttää. Lenkillä käyn ja rasitan itseäni jne. mutta se vaatiikin sitten triplaunet. Zombiena harhailu on siinä mielessä vaarallista, että voi jäädä vaikka auton alle. Ihan jees, kuhan olis rekka ja varmasti kuolis. Ei kiinnosta mikään neliraajahalvaantunutkaan olla.
"I've learned so much from my mistakes...
I'm thinking of making a few more."
Parin viikon optimismi alkaa olla menneitään. Ihan samanlaiseksi tää touhu on palautumassa kuin ennen douppiakin. Vituttaa.
Rouskitaan nyt vielä viikko näitä niin on varmasti kokeiltu riittävästi ja säädetään sitten shrinkin kanssa lisää ensi viikolla. Yks vaihtoehto voisi olla tietty nykyisellä jatkaminen ja annostuksen nosto.
Motivaatio oman elämän ja asioiden muuttamiseen alkaa olla käytetty loppuun. Tiedän, että vanhaan palaaminen olisi idioottimaista - mutta mitä väliä? Baarikaapille meinasin kävellä viikonlopun aikana varmaan kymmenen kertaa.
