Kitinä

http://www.iltalehti.fi/viihde/200905190100202_vi.shtml

Video on antaa kansalliskirjailijasta todella mairittelevan kuvan. Kännissä oleva setä mittailee ja uhkailee kuinka nyrkki osuisi teiniä päähän. Tietenkään tilanteeseen johtavat hetket eivät näy videolla, mutta mitäs siitä.

Mitä nmä törttöilyt tekevät Paasilinnan uralle?

Siirtyykö Arto skabaamaan Matti Nykäsen kanssa palstamillimetreistä, vai onko tämä tutkimustyötä uutta romaania varten?

Muuttuvatko Arto Paasilinna-seuran kokoukset samalla tapaa raikulimaisemmiksi kokoontumisiksi? Asetetaanko ovelle minimipromilleraja?

Voisiko Gattaca tuoda uutta sisältöä Kittiläläisen kirjailijasankarin elämään ja saada Arton tekemään vielä yhden mestariteoksen: Poikuuden vuosi?

Voisiko ylipito siirtää tämän ketjun paskanjauhantaan?

Mietin paskanjauhantaa, mutta toisaalta mikä olisi enemmän samaan aikaan sekä viihdettä että kulttuuria?

huima kirjoitti:Mietin paskanjauhantaa

Tämä on aika väkevä avaus, seurasipa siitä sitten minkälainen tunnustusromaani tahansa.

Sitä paitsi kaikki on taas hyvin ja maaassa rauha sekä ihmisillä hyvä tahto: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1688056

huima kirjoitti:
Voisiko Gattaca tuoda uutta sisältöä Kittiläläisen kirjailijasankarin elämään ja saada Arton tekemään vielä yhden mestariteoksen: Poikuuden vuosi?

Saisinko minä siinä? Pillua?

Muuten turha sotkea minua tähän.
Arto Paasilinna on minusta ollut ihan viihdyttävää lukemista, mutta silti aika pintaa. Kaikissa kirjoissaan samaa teemaa: Ylivertaisen tai sellaiseksi muuttuvan miehen/miesten seikkailua. No, "Ukkosenjumalan Poika", "Hirtettyjen kettujen metsä" ja "Sotahevonen" olivat hauskoja. Silti en oikein käsitä mitä ranskalaisintellektuellit Paasilinnassa näkevät. Peittääkö eksotiikka heiltä sen latteuden? Kai pinnistäen voisi tulkita niistä ihan riemastuttavaa "arete"-heroismia antiikin tarujen tyyliin.. mutta Paasilinnan itsensä toimista päätellen hän on oikeastikin kajahtanut fantasioihinsa, ja omassa arkielämässään ilman perusteita, pelkällä uholla.

Jos nyt huumorikirjailijoita vertaan, Arto Paasilinna ei ole arvollinen edes pitelemään Veikko Huovisen pippeliä, Huovisen kustessa Birkenbaumin valkeaan kylkeen.

Onhan tuo Arto melko veijari. Kerranhan se oli ravintelissa 69 Eyes -orkesterin jäseniä nähdessään alkanut vaatia heiltä ryhmälaulua. Ja kun eivät suostuneet, niin alkoi hirveä älämölö, "ettekste tiiä kukamää oon! Tehän laulatte!"

Penskana tykkäsin hirveästi kyllä Jäniksen Vuodesta. Huovista en ole kuitenkaan lukenut, vaikka asui lapsuuden melkein naapurissa. Se hävettää.

bedlam kirjoitti:Onhan tuo Arto melko veijari. Kerranhan se oli ravintelissa 69 Eyes -orkesterin jäseniä nähdessään alkanut vaatia heiltä ryhmälaulua. Ja kun eivät suostuneet, niin alkoi hirveä älämölö, "ettekste tiiä kukamää oon! Tehän laulatte!"

Penskana tykkäsin hirveästi kyllä Jäniksen Vuodesta. Huovista en ole kuitenkaan lukenut, vaikka asui lapsuuden melkein naapurissa. Se hävettää.

Laulu mitä vaati, oli "Sininen ja valkoinen". Heittäytyi aggressiiviseksi kun pyysivät että antaisi heidän syödä rauhassa.

Huovinen joo.
Sekin on tosin suhteellisen aikasidonnaista. 70-luvun maailma on parhaiten esillä, jos kukaan äsken syntynyt niitä tajuaa. "Havukka-ahon ajattelija" oli minusta liian maaseutua, useimmat loput kaupunkilaisempaa. Suosikkini on "Lampaansyöjät" ja mikä vaan useista novellikokoelmista. Novellit ehkä parasta työtään, IMHO.

"Vakavimmillaan" kai "Lemmikkieläimessä", "Veitikassa", "Rauhanpiipussa" ja "Puukansan tarinoissa". Jotka menee paikoitellen jo ohi sen parhaimman huumorinsa muualla.

Gat kirjoitti:

bedlam kirjoitti:Penskana tykkäsin hirveästi kyllä Jäniksen Vuodesta. Huovista en ole kuitenkaan lukenut, vaikka asui lapsuuden melkein naapurissa. Se hävettää.

Huovinen joo.
Sekin on tosin suhteellisen aikasidonnaista. 70-luvun maailma on parhaiten esillä, jos kukaan äsken syntynyt niitä tajuaa. "Havukka-ahon ajattelija" oli minusta liian maaseutua, useimmat loput kaupunkilaisempaa. Suosikkini on "Lampaansyöjät" ja mikä vaan useista novellikokoelmista. Novellit ehkä parasta työtään, IMHO.

"Vakavimmillaan" kai "Lemmikkieläimessä", "Veitikassa", "Rauhanpiipussa" ja "Puukansan tarinoissa". Jotka menee paikoitellen jo ohi sen parhaimman huumorinsa muualla.

Arto Paasilinnalta minulta on jäänyt lukematta esimerkiksi juuri tuo Jäniksen vuosi, joka kai hänen merkittävin teoksensa on (muistutan tässä, että suomen kielen sanajärjestys on vapaa joskaan ei mielivapaa). Olen lukenut häneltä vain jostain mökkihyllyistä tms hylättyinä löytämiäni tusinahuumorikirjoja, joita ei kyllä parhaalla tahdollakaan voi kovin kummoisina pitää.

Huoviselta olen lukenut vain Havukka-ahon ajattelijan sekä pari vuotta sitten ilmestyneen jatko-osan, oliko nyt nimeltään Konsta Pylkkänen etsii kortteeria vai mikä lie. Ihmettelen kyllä, että tällainen tavara on tosiaan ollut pakkolukemistona kouluissa kai aika yleisesti. Minusta suoraan sanottuna varsin heikkoa kirjallisuutta. Nuori ja ohut on kirjallisuustraditio, jossa tällainen nostetaan esiin modernina klassikkona. Ehkä pitäisi lukea noita Gatin mainitsemia novelleja, jotta ymärtäisin yllättävän yleistä Huovis-intoilua.

urpiainen kirjoitti:Huoviselta olen lukenut vain Havukka-ahon ajattelijan sekä pari vuotta sitten ilmestyneen jatko-osan, oliko nyt nimeltään Konsta Pylkkänen etsii kortteeria vai mikä lie. Ihmettelen kyllä, että tällainen tavara on tosiaan ollut pakkolukemistona kouluissa kai aika yleisesti. Minusta suoraan sanottuna varsin heikkoa kirjallisuutta. Nuori ja ohut on kirjallisuustraditio, jossa tällainen nostetaan esiin modernina klassikkona. Ehkä pitäisi lukea noita Gatin mainitsemia novelleja, jotta ymärtäisin yllättävän yleistä Huovis-intoilua.

Itse siis en Havukka-ahosta niin pidä. Mutta ehkä sen koukkuna on oppimattoman mutta luonnonfiksun juntin yksityisajattelun kohtaaminen toisaalta tyhmempien junttien ja toisaalta kaupungin biologidosenttien kanssa.

Huovisen novellien juju on mielestäni liioittelu tai sanoisinko revittely, jonka Huovinen tekee ihan pokkana, toteavan asiallisena, "understatementtina", ja siitä se viehätys. Voi olla, että sinulle ei kolahda, kun et ymmärrä vastaavaa vaikka Apollinairen Hospodarissa (jossa meno toki astetta rankempaa kuin Huovisen jopa ihmissyönnit), ja silti tavallaan hienovaraista.. ja siinä vastakkaisuudessa se tsoukki.

Tavallaan tai suoraan uskallan sanoa, että Veikko Huovinen on Suomen Mark Twain, josta myös pidän (paitsi niistä pakkoluetetuista poikakirjoista).

^^ Uusin on ainakin ihan kuraa. Oon nyt yrittänyt lukea sitä jo pidemmän aikaa periaatteella keskenkään en jätä, mutta tuskallista on, tuskallista.