Manaaja kirjoitti:Periaatteessa olen aika pitkälti samaa mieltä, mutta en silti osaa nähdä itseäni vaatimassa kaiken selväksipuhumista ja kolmisuuntaista rehellisyyttä, jos olisin itse tietoisesti varattuun jollain tavalla sekaantunut.
Niin, olisihan se paljon kivempi silleesti, ettei tarttisi sen petetyn vihaa ja tuskaa kohdata vaikka tulikin vähän suihkittua menemään (tai mitä nyt tulikaan tehtyä).
Moraalinen vastuu on toki itse pettämisestä pitkälti suhteessaolevalla, mutta silloin sen vastuun myös pitäisi pysyä jälkipyykinkin osalta suhteessaolevan hartioilla eikä tulla ulkopuoliselta, hommassa mukanaolleelta kolmannelta osapuolelta. Jos ei ota alunperinkään moraalista vastuuta pettämistouhuista, on sitä mielestäni turha alkaa vaatimaan muiltakaan osapuolilta jälkeenpäin.
Vastuun ottaminen tapahtuu, kun valitsee tehdä teon. Tekoja ilman vastuuta ei ole. Teon paljastumista (ja vastuun kantamista) voi pyrkiä viivyttämään, mutta itse en haluaisi sellaiseen osallistua, koska kokemukseni mukaan se useimmiten vain pahentaa tilannetta (eli kielteiset seuraukset vain paisuvat mitä kauemmin ikäviä juttuja panttaa).
Jokainen voi ottaa vastuun vain omasta toiminnastaan. Pettäjä pettämisestä, petoskumppani petoskumppanina toimimisesta (joka siis on eri asia kuin pettäminen), ja asiasta tietävä sen kertomisesta sille, joka haluaisi ja jonka kuuluisi siitä saada tietää. Jos näen ihmisen olevan kävelemässä suoraan sammalmättäälle, ja satun tietämään että mättään alla on viritetty miina, pidän moraalisena velvollisuutenani varoittaa henkilöä - riippumatta siitä, onko miina minun virittämäni vai jonkun muun.
Parantaisiko tämä sekaantumattomuus jollakin tavoin kyseisen liiton laatua, vai voisiko olla että ukkeli vain hyppäisi seuraavaan avonaiseen kukkaan?
Voi olla että hyppäisi, jos kolmas osapuoli on suhteellisen triviaali. Jos vespa taas on joku suhteenaikainen once in a lifetime -ihastuminen joka ei koskaan edennytkään minnekään, voi olla että suhteeseen sekaantumattomuus olisi tehnyt parhaimmillaan eron nyt mahdollisesti rikkoutuvan parisuhteen ja loppuelämän kestäneen liiton välillä, jossa pettäminen ei olisi koskaan konkretisoitunut fyysiselle tasolle.
Niin, pettäjäksi tiedetyn ukonhan täytyy olla sen verran kuumaa valuuttaa, että Vesper ei kerta kaikkiaan voi sellaista vastustaa.
Joo oon kato niin romanttinen, että ajattelin heti sellasta vastustamattoman guumaa energyy vespan ja paskiaisen välillä, ettei ne vaan voi pitää näppejään erossa toisistaan.
Ja nyt sä sitten sanotkin että se olikin vaan ihan triviaalia.
Olen seurustellut henkilön kanssa, joka tapasi suhteemme aikana elämänsä rakkauden (jonka kanssa on nyt naimisissa). Tältä pohjalta en pidä uskottavana, että joku jota käydään sutaisemassa kertomatta asiasta mitään sen hetkiselle kumppanille, olisi jonkinlainen poikkeuksellinen elämää suurempi rakkaus. Samasta syystä en pidä todennäköisenä sitäkään, että suhde jossa toiselle osapuolelle ei kerrota noin merkityksellisestä ihastumisesta mitään, voisi tapauksen jälkeen kestää ehyenä ja tarkoituksenmukaisena loppuelämän (viittaan edellä esittämääni hyvän suhteen määritelmään). Mahdollista se voi olla, mutta elämässä joutuu pelaamaan todennäköisyyksien varassa.
