Tekniikan perustaso henkilöhistorianne mukaan?
Lähetetty: 16.11.2009 20:56
Tässä kysytään, josko omassa henkilöhistoriassanne ja siis sukupolvessanne miellätte jonkun tekniikan ja vempaimien perustason. Joka oli kuin itsestäänselvyys, jota aiempi oli melkein antiikkia ja jonka jälkeen on tullut vain lisäilyä siihen perustasoon.
Vastauksenne saattavat yllättää minua.
Nimittäin äsken syntyneet saattavat pitää tekniikan perustasona jotain, joka minun elämässäni oli ensin scifiä ja sitten uusinta uutta, josta osan teistä sen teidän perusaikanne jälkeen kokemaa merkittävää muutosta en osaa erottaa kuin pikkunyansseina joita en koe tarvitsevanikaan.
Minä:
Oikeastaan 70-luku, kenties varhaislapsuuden muistoin 60-luvulta.
Puhelin
Lankapuhelin, numerot valittiin kiekolla, julkiset kolikkopuhelimet.
Kotiin tuli puhelin aika myöhään, 70-luvun alussa. Vaikka äitini kotitalossakin sellainen oli jo 30-luvulla. Meille kermanvärinen perusmalli. Valintakiekko, ei mitään näppäimiä. Sitä ennen ja lisäksi olivat julkiset kolikkopuhelimet. Siis toimivat kolikolla, ei jollain ihme kortilla. Niitä oli ennen kännykkäaikaa joka paikassa. Osa puhelinkopeissa, osa esmes tavarataloissa ja asemilla, usein äänieristykseen pyrkivän akryylikuplan sisällä.
Televisio
Kuvaputkinäyttö. Mustavalkoinen. 1-2 kanavaa.
Telkkariaikaan jo synnyin. Hoitotädillänikin oli sellainen. Sieltä tuli mm. Spede ja Niksulan teevee. Kotiin televisio joskus 1967. Kanavia oli tasan yksi. Joskus 70-luvun puolivälissä alkoi näkyä jo TV-2. Mutta ei näkynyt koko Suomessa, joten saatoin Kemijärvelle muuttaneelle kaverilleni keulia miten kova juttu kakkosella näkyvä "Apinoiden planeetta" -sarja oli.
Äänentoistolaitteet
Matkaradio (mono), levysoittimet (usein stereo), C-kasettinauhurit, radionauhurikombot (sekä monona että stereona)
Minulla ei koskaan ole ollut vinyylilevysoitinta! Kaverillani ja veljellään oli 70-luvun alussa reteet räkit ja stereot ja hugesti rokkenroullevyjä. Meillä valkokaulusköyhälistollä oli erikseen matkaradio ja mono-C-kasettinauhuri. C-kasetti muuten oli perusstandardi ja kätevä sellainen tosi pitkään. Vasta 80-luvun alussa ostin ekan stereokasettinauhurini (testivoittaja Philips) Äitini oli vihainen tuhlaamisesta mutta sillä "sivistin" itseäni merkittävästi. 70-luvulla muotia olivat kombot, joissa oli samassa radio, levysoitin ja C-kasettinauhuri, mutta meillä siis ei ollut. Hifisteillä oli erillislaiteräkit.
Kuvantoistolaitteet
Mitä ne on? Tai diaprojektoreita oli. Lisäksi joillakin oli kaitafilmiprojektoreja (8mm), sellaisella vanhempanikin kuulemma pornoa katsoivat. Joillakin oli jopa kaitafilmikamera kotikäyttöön. Videot yleistyivät 80-luvun alussa, ensin kilpailevina systeemeinä VHS ja Beta. Ekan videonauhurini minä sain vasta 90-luvulla.
Kamerat
Filmikameroita tietysti. Vakavammin harrastavilla 35 mm "kinofilmi" (vieläkin standardi jotka käyttää filmiä eikä vain digikameraa) -kamerat, meillä rahvaalla silloin muodikkaita kaksoiskasettivirityksiä. Kuten Taskukamerat eli poketit.
Meillä oli 70-luvulla tyypillinen Kodakin Pak-kamera. Instamatic. Siis kaksoiskasetilla (kuvattu filmi kelautuu kasetin toisen puoliskoon. Ladatessa ei tarvi pujotella) Kuvat olivat Nelikulmaisia!! Terävyysalue saadetty valmiiksi puolestatoista metristä äärettömään. Valotuksen säätönä kirkas tai hämärä. Salamana kertakäyttöisiä kuutioita, neljä väläystä.
Tämä ei tyydyttänyt. Oikeisiin kameroihin ei ollut varaa. Joskus 1980 ostin sitten taskukameran eli pocketin. Luultavasti ette muista, mitä ne olivat? Tosi pieniä useimmat, kuin vakoojakameroita, taskuun sopivia, litteitä. Myös kaksoiskasettifilmi. Niitä oli ihan simppeleistä matolaatikoista valotusautomaatteihin ja zoomeihin. Minulla oli välimuoto: Hanimex jossa automaattivalotus, telelisäke, oikealle salamalle erillinen hot shoe-kanta, jalustalle (mulla Velbonin, oli tarpeen yön maisemissa) ruuvinreikä ja moottoriperänkin olisi saanut.
Valitettavasti se lelu ei kauaa kestänyt, joten ostin Agfan automaattivalotus- 35 mm kameran, joka on vieläkin kamerani. Automaattitarkennus tuli vasta niinä aikoina, peilisysteemi muuten leluihin Konicoihin.
Koulujen audiovisuaaliset laitteet:
Kuvataulut, kelanauhurit, sprii-sinikopiokoneet, kaitafilmiprojektorit, taikalyhdyt.
Kansakoulussa järjestäjä haki luokkaan kuvataulun, jossa esiteltiin tunnin aiheita. Keski/peruskoulun yläasteella oli jo kuullunymmärrykseen kelanauhureita. Erikoisherkkua oli, jos ope näytti jostain kirjasta kuvia ns. "taikalyhdyllä", jolla paperikuvia saattoi projisoida. Joskus näytettiin oikeita diakuviakin! ja kerran pari vuoteen elokuvaa kaitafilmiprojektorilla! Valokopioita ei ollut lukiossakaan, vaan sinisiä spriikopioita, jotka lakkasivat näkymästä värin haihtuessa.
Kellot
Herätyskellot käsin vedettäviä. Seinäkelloissa usein patteri. Julkisilla paikoilla joskus mekaanisia numeronäyttökelloja. Rannekellot käsin vedettäviä. Kalliimmat automaatteja. Joskus 74 tai 75 ekat digitaalinäyttöiset kvartsikellot. Joisssa alkuun patteria kuluttava punainen LED-näyttö, joka näkyi vain nappia painettaessa. Nestekidenäyttö korvasi sellaisen hyvin pian, ja ne olivatkin makeita!
Minulla oli ensin kansakoulussa äitini vanha kello, sitten päivyrillinen vedettävä Citizen, sitten pari digitaalikelloa monin toiminnoin, sitten anadigejä, jossa siis sekä viisarit että nestekidenäyttö.
Tietokoneet
Huoneenkokoisia laitoksia kelanauhurimuisteineen tai reikäkortteineen. Mystisiä, viisaiksi uskottuja kuten tieteisfilmeissä. Käytettiin tyhmien päätteiden kautta.
Itse muistan kotitietokonejuttua vasta kahdeksankymmenluvulta. En kiinnostunut. Nettiä kun ei ollut.
Lainassa äitini kirjastosta "kannettava" Kaypro kakkonen 80-luvun puolivälissä.
Muuten kirjoituskoneena käytettiin ns. "KIRJOITUSKONETTA".
Muistatteko sellaisia?
Arkisemmin laskimet
Taskulaskimia oli, mutta olivat kalliita. Sitä ennen laskettiin paperilla tai laskutikulla.Meilläkin lukiossa oli laskutikun käyttötunti tai pari, mutta se oli jo anakronismi. Taskulaskimissa oli vihreä LED-näyttö, eikä mitään nestekidenäyttöä graafeineen. Ostamani lukiolaskin oli jo edistyneempi kuin isäni peruslaskimet, mutta se oli viimeinen jossa oli LED-näyttö. Casio fx-39, ihan riittävä lukion tieteislaskin.
Tekniset huppailupelit
Olivat MEKAANISIA. Näki tivoleissa, Linnanmäellä ja myös joissain tavarataloissa. Niiissä ihan fyysisesti ajettiin pienoismalliautoa tai motskaria liikkuvalla radalla tai ammuskeltiin elukoita valokennosysteemillä. Kotona oli sähköautoratoja ja patterikäyttöisiä lelurobtteja (ne vain käveli ja ehkä piipitti). Eka elektroninen peli jossain kahvilassa oli "¨Pong", mutta sehän oli tylsä kuriositeetti, kaksi mailaviivaa ja pallo, ja kaikkihan jo oli nähneet television. Konsolipelien esiasteita tv-pelejä kai alettiin myydä koteihin 70-luvun lopulla.
Elokuvien efektit
Täysin riitti se, että leffassa näkyi jotain joka ei ole mahdollista. Yleisö ei hifistellyt ja vaatinut hyperrealismia.
Avaruusseikkailu 2001, Star Wars (Olin Suomen ekaviikolla Kuopiossa asti katsomassa), Kolmannen Asteen Yhteys, 70-luvun King Kong, Superman ja Tappajahai olivat tehosteiltaan kovia juttuja. Kaikki ilman digitaalitekniikkaa.
Autot:
Takavetoisia enimmäkseen. Pieniä, halpoja osin venäläisiä. Ei ABSää tai ohjaustehostinta. Navigaattori oli maantiekartta.
Meillä oli ensin vanha Peugeot 404, sitten huippumoderni Citroen GS, sitten. äh, Lada 1200. 70-luvulla kaikki olivat köyhiä, ei mollattu vaikka olisi ajanut Kuplalla tai Mossella. Varakkaammat elvistelivät jenkkiläisillä dollarihymyillä tai Range Roverilla. Mersut? Lähinnä takseja.
Laivat ja lentokoneet.
Finnjet oli kova juttu. Suomalainen, maailman suurin ja kaasuturbiinikäyttöinen. Ylellinen, yllätyin kun myöhemmin haukuttiin karuksi. Itse pääsin vain Vikingin lautoille, upeita nekin silloin.
Liikennelentokoneet oli Super Caravelle, DC-9, DC-8 (lensin niillä!!) ja huipuin DC-10 ja Boeing 747 ja toki Concorde. Näitä nykyisiä MD-Euro-mitälie en tunnista. Hävittäjäkoneet olivat MiG-21 ja Draken.
Tässä alkuun.
Tarkemmin ajatellen tuo tekniikan taso olisi minulle täysin riittävä. Nettiä ja tv-kanavien määrää lukuunottamatta toki. Loppu on nykyajan vempeleitä, turhaa hömpötystä. Jos te sanotte oman perustasonne se on jo sellaista, puhumattakaan teidän äsken syntyneiden rekisteröimistä "suurista" tekniikan muutoksista, jotka minä näen vain pikku nyansseina.
Vastauksenne saattavat yllättää minua.
Nimittäin äsken syntyneet saattavat pitää tekniikan perustasona jotain, joka minun elämässäni oli ensin scifiä ja sitten uusinta uutta, josta osan teistä sen teidän perusaikanne jälkeen kokemaa merkittävää muutosta en osaa erottaa kuin pikkunyansseina joita en koe tarvitsevanikaan.
Minä:
Oikeastaan 70-luku, kenties varhaislapsuuden muistoin 60-luvulta.
Puhelin
Lankapuhelin, numerot valittiin kiekolla, julkiset kolikkopuhelimet.
Kotiin tuli puhelin aika myöhään, 70-luvun alussa. Vaikka äitini kotitalossakin sellainen oli jo 30-luvulla. Meille kermanvärinen perusmalli. Valintakiekko, ei mitään näppäimiä. Sitä ennen ja lisäksi olivat julkiset kolikkopuhelimet. Siis toimivat kolikolla, ei jollain ihme kortilla. Niitä oli ennen kännykkäaikaa joka paikassa. Osa puhelinkopeissa, osa esmes tavarataloissa ja asemilla, usein äänieristykseen pyrkivän akryylikuplan sisällä.
Televisio
Kuvaputkinäyttö. Mustavalkoinen. 1-2 kanavaa.
Telkkariaikaan jo synnyin. Hoitotädillänikin oli sellainen. Sieltä tuli mm. Spede ja Niksulan teevee. Kotiin televisio joskus 1967. Kanavia oli tasan yksi. Joskus 70-luvun puolivälissä alkoi näkyä jo TV-2. Mutta ei näkynyt koko Suomessa, joten saatoin Kemijärvelle muuttaneelle kaverilleni keulia miten kova juttu kakkosella näkyvä "Apinoiden planeetta" -sarja oli.
Äänentoistolaitteet
Matkaradio (mono), levysoittimet (usein stereo), C-kasettinauhurit, radionauhurikombot (sekä monona että stereona)
Minulla ei koskaan ole ollut vinyylilevysoitinta! Kaverillani ja veljellään oli 70-luvun alussa reteet räkit ja stereot ja hugesti rokkenroullevyjä. Meillä valkokaulusköyhälistollä oli erikseen matkaradio ja mono-C-kasettinauhuri. C-kasetti muuten oli perusstandardi ja kätevä sellainen tosi pitkään. Vasta 80-luvun alussa ostin ekan stereokasettinauhurini (testivoittaja Philips) Äitini oli vihainen tuhlaamisesta mutta sillä "sivistin" itseäni merkittävästi. 70-luvulla muotia olivat kombot, joissa oli samassa radio, levysoitin ja C-kasettinauhuri, mutta meillä siis ei ollut. Hifisteillä oli erillislaiteräkit.
Kuvantoistolaitteet
Mitä ne on? Tai diaprojektoreita oli. Lisäksi joillakin oli kaitafilmiprojektoreja (8mm), sellaisella vanhempanikin kuulemma pornoa katsoivat. Joillakin oli jopa kaitafilmikamera kotikäyttöön. Videot yleistyivät 80-luvun alussa, ensin kilpailevina systeemeinä VHS ja Beta. Ekan videonauhurini minä sain vasta 90-luvulla.
Kamerat
Filmikameroita tietysti. Vakavammin harrastavilla 35 mm "kinofilmi" (vieläkin standardi jotka käyttää filmiä eikä vain digikameraa) -kamerat, meillä rahvaalla silloin muodikkaita kaksoiskasettivirityksiä. Kuten Taskukamerat eli poketit.
Meillä oli 70-luvulla tyypillinen Kodakin Pak-kamera. Instamatic. Siis kaksoiskasetilla (kuvattu filmi kelautuu kasetin toisen puoliskoon. Ladatessa ei tarvi pujotella) Kuvat olivat Nelikulmaisia!! Terävyysalue saadetty valmiiksi puolestatoista metristä äärettömään. Valotuksen säätönä kirkas tai hämärä. Salamana kertakäyttöisiä kuutioita, neljä väläystä.
Tämä ei tyydyttänyt. Oikeisiin kameroihin ei ollut varaa. Joskus 1980 ostin sitten taskukameran eli pocketin. Luultavasti ette muista, mitä ne olivat? Tosi pieniä useimmat, kuin vakoojakameroita, taskuun sopivia, litteitä. Myös kaksoiskasettifilmi. Niitä oli ihan simppeleistä matolaatikoista valotusautomaatteihin ja zoomeihin. Minulla oli välimuoto: Hanimex jossa automaattivalotus, telelisäke, oikealle salamalle erillinen hot shoe-kanta, jalustalle (mulla Velbonin, oli tarpeen yön maisemissa) ruuvinreikä ja moottoriperänkin olisi saanut.
Valitettavasti se lelu ei kauaa kestänyt, joten ostin Agfan automaattivalotus- 35 mm kameran, joka on vieläkin kamerani. Automaattitarkennus tuli vasta niinä aikoina, peilisysteemi muuten leluihin Konicoihin.
Koulujen audiovisuaaliset laitteet:
Kuvataulut, kelanauhurit, sprii-sinikopiokoneet, kaitafilmiprojektorit, taikalyhdyt.
Kansakoulussa järjestäjä haki luokkaan kuvataulun, jossa esiteltiin tunnin aiheita. Keski/peruskoulun yläasteella oli jo kuullunymmärrykseen kelanauhureita. Erikoisherkkua oli, jos ope näytti jostain kirjasta kuvia ns. "taikalyhdyllä", jolla paperikuvia saattoi projisoida. Joskus näytettiin oikeita diakuviakin! ja kerran pari vuoteen elokuvaa kaitafilmiprojektorilla! Valokopioita ei ollut lukiossakaan, vaan sinisiä spriikopioita, jotka lakkasivat näkymästä värin haihtuessa.
Kellot
Herätyskellot käsin vedettäviä. Seinäkelloissa usein patteri. Julkisilla paikoilla joskus mekaanisia numeronäyttökelloja. Rannekellot käsin vedettäviä. Kalliimmat automaatteja. Joskus 74 tai 75 ekat digitaalinäyttöiset kvartsikellot. Joisssa alkuun patteria kuluttava punainen LED-näyttö, joka näkyi vain nappia painettaessa. Nestekidenäyttö korvasi sellaisen hyvin pian, ja ne olivatkin makeita!
Minulla oli ensin kansakoulussa äitini vanha kello, sitten päivyrillinen vedettävä Citizen, sitten pari digitaalikelloa monin toiminnoin, sitten anadigejä, jossa siis sekä viisarit että nestekidenäyttö.
Tietokoneet
Huoneenkokoisia laitoksia kelanauhurimuisteineen tai reikäkortteineen. Mystisiä, viisaiksi uskottuja kuten tieteisfilmeissä. Käytettiin tyhmien päätteiden kautta.
Itse muistan kotitietokonejuttua vasta kahdeksankymmenluvulta. En kiinnostunut. Nettiä kun ei ollut.
Lainassa äitini kirjastosta "kannettava" Kaypro kakkonen 80-luvun puolivälissä.
Muuten kirjoituskoneena käytettiin ns. "KIRJOITUSKONETTA".
Muistatteko sellaisia?
Arkisemmin laskimet
Taskulaskimia oli, mutta olivat kalliita. Sitä ennen laskettiin paperilla tai laskutikulla.Meilläkin lukiossa oli laskutikun käyttötunti tai pari, mutta se oli jo anakronismi. Taskulaskimissa oli vihreä LED-näyttö, eikä mitään nestekidenäyttöä graafeineen. Ostamani lukiolaskin oli jo edistyneempi kuin isäni peruslaskimet, mutta se oli viimeinen jossa oli LED-näyttö. Casio fx-39, ihan riittävä lukion tieteislaskin.
Tekniset huppailupelit
Olivat MEKAANISIA. Näki tivoleissa, Linnanmäellä ja myös joissain tavarataloissa. Niiissä ihan fyysisesti ajettiin pienoismalliautoa tai motskaria liikkuvalla radalla tai ammuskeltiin elukoita valokennosysteemillä. Kotona oli sähköautoratoja ja patterikäyttöisiä lelurobtteja (ne vain käveli ja ehkä piipitti). Eka elektroninen peli jossain kahvilassa oli "¨Pong", mutta sehän oli tylsä kuriositeetti, kaksi mailaviivaa ja pallo, ja kaikkihan jo oli nähneet television. Konsolipelien esiasteita tv-pelejä kai alettiin myydä koteihin 70-luvun lopulla.
Elokuvien efektit
Täysin riitti se, että leffassa näkyi jotain joka ei ole mahdollista. Yleisö ei hifistellyt ja vaatinut hyperrealismia.
Avaruusseikkailu 2001, Star Wars (Olin Suomen ekaviikolla Kuopiossa asti katsomassa), Kolmannen Asteen Yhteys, 70-luvun King Kong, Superman ja Tappajahai olivat tehosteiltaan kovia juttuja. Kaikki ilman digitaalitekniikkaa.
Autot:
Takavetoisia enimmäkseen. Pieniä, halpoja osin venäläisiä. Ei ABSää tai ohjaustehostinta. Navigaattori oli maantiekartta.
Meillä oli ensin vanha Peugeot 404, sitten huippumoderni Citroen GS, sitten. äh, Lada 1200. 70-luvulla kaikki olivat köyhiä, ei mollattu vaikka olisi ajanut Kuplalla tai Mossella. Varakkaammat elvistelivät jenkkiläisillä dollarihymyillä tai Range Roverilla. Mersut? Lähinnä takseja.
Laivat ja lentokoneet.
Finnjet oli kova juttu. Suomalainen, maailman suurin ja kaasuturbiinikäyttöinen. Ylellinen, yllätyin kun myöhemmin haukuttiin karuksi. Itse pääsin vain Vikingin lautoille, upeita nekin silloin.
Liikennelentokoneet oli Super Caravelle, DC-9, DC-8 (lensin niillä!!) ja huipuin DC-10 ja Boeing 747 ja toki Concorde. Näitä nykyisiä MD-Euro-mitälie en tunnista. Hävittäjäkoneet olivat MiG-21 ja Draken.
Tässä alkuun.
Tarkemmin ajatellen tuo tekniikan taso olisi minulle täysin riittävä. Nettiä ja tv-kanavien määrää lukuunottamatta toki. Loppu on nykyajan vempeleitä, turhaa hömpötystä. Jos te sanotte oman perustasonne se on jo sellaista, puhumattakaan teidän äsken syntyneiden rekisteröimistä "suurista" tekniikan muutoksista, jotka minä näen vain pikku nyansseina.