bedlam kirjoitti:Katatonia - The Great Cold Distance
Mitenkähän en tähänkään bändiin ollut aiemmin perehtynyt. Luulin sitäpaitsi tätä joksikin örinämätöksi (ilmeisesti örisevämpää bändin matsku aikojen alussa olikin?). Noh, kuulin kehuja Tool- ja Opeth-diggareilta, joten ajattelin että ei se sitten huono voi olla.
Toisaalta oli ehkä huonokin, että kuulin mitään etukäteen, Tool-vaikutteet hyppäsivät ekassa biisissä liiankin selvästi silmille. Mutta hyvältä silti kuulostaa. Jatketaan seikkailua.
Minuu pelotti hirviästi kun kuulin isoilta pojilta noista Tool vaikutteista, ajattelin Katatonian menneen ihan suohon, mutta aikalailla tuo kuulostaa samalta kuin kaikki muutkin uudentyylin Katatoniat. Ne vanhat vasta parhautta ovatkin! Dance of December Souls ja Brave Murder Day kiekoilla öristään vielä. Eipä ole Bändiltä tullut vielä yhtäkään huonoa levyä IMO.
Mylwin kirjoitti:
Niin siinä kansilehdessä luki! Sie olet tietysti ruoja paskiainen hankkinut jonkun laittoman kopion, jossa on väärää informatsuunia.
Ehä! Elleivät juutakset *GASP* prismassa myy piraatteja. Muistaakseni jossain haastiksessakin Holopainen sanoi asian olevan niin

.
Niin, ja tulihan sitä hankittua takaisin vanha tuttu, jonka joskus vaihdoin hyvän tarjouksen sattuessa poies:
Aivan mieletön levy. Samaelin paras julkaisu, josta ei ensimmäistäkään heikkoa biisiä löydy. Jos jostain pitäisi nillittää, niin biisimateriaali on aika tasapaksua, eikä minkäänlaisia poikkeuksia löydy. Yksi parhaimpia levyjä mitä on elon varrella vastaan tullut, ja nyt löytyy kassuna, vinyylinä, ja nyt ostin ceedeen kun halvalla eräs herrasmies omastaan luopui

.