Viimeisimmät Levyostokset
-
JakeBlues
Nyt iski hakku kultasuoneen. Nimittäin levyhyllyyn tupsahti uusimpana hankintana Tanskalaisen bändin Nekromantix albumi Return Of The Loving Dead. Kyllä!! Aivan rautaisen hyvä. Bändi itse kuvaa musiikkiaan termillä psychobilly ja kotisivuillaan ehkä vielä hauskemmin lauseella "Elvis meets the Wolfman, add punk attitude and spice it up with a universe of monster movies lyrics". ITunes niputtaa levyn genren Alternative & Punk alle. Mikä tahansa käy, ainakin allekirjoittaneelle. Omassa korvassa soitannasta on havaittavissa rock ’n rollia, rock ’a billyä ja punkia. Ämpäri kaupalla energiaa ja helvetillisen hulppeeta menoa. Paikka paikoin biisit rullaavat eteenpäin sellaisella energialla, että heikompaa huimaa, kuten esimerkiksi Nekronauts. Ja taas välillä hempeillään melkeinpä Stray Catsin tyylillä, mutta älkää silti odottako mitään nojailubiisejä. Nopeasti ajateltuna bändin suomalainen vastine on alkuvuosien Melrose - ainakin energiataso ja soundit kohtaavat. Albumi on yhtyeen kuudes täyspitkä julkaisu, joten ainakin allekirjoittaneelle riittää vielä hankittavaa. Ja tämä porukka täytyy nähdä livenä! Hämmästyttää kerrassaan etten ole aikaisemmin kiinnittänyt yhtyeeseen huomiotani.
-
Sudenhenki
Ehkäpä, mutta minulta menee ohi miksi kaltaisesi ihmiset (olen käsittänyt että olisit rollarifani) ostavat tuollaisia joutavia sinkkubokseja ynnä muita kokoelmapaskoja? Pitkäsoitot haltuun?Homeboy65 kirjoitti:The Rolling Stones: Singles collection: The London years (3 CD)
Vierivä kivi ei sammaloidu.
Vuosilta 1963 - 1971 58 piisiä, joista 37:ää minulla ei ollut ennestään albumeilla eikä muuallakaan.Sudenhenki kirjoitti:Ehkäpä, mutta minulta menee ohi miksi kaltaisesi ihmiset (olen käsittänyt että olisit rollarifani) ostavat tuollaisia joutavia sinkkubokseja ynnä muita kokoelmapaskoja? Pitkäsoitot haltuun?Homeboy65 kirjoitti:The Rolling Stones: Singles collection: The London years (3 CD)
Vierivä kivi ei sammaloidu.
Vaikka minulla on noilta ajoilta kahta lukuunottamatta kaikki albumit.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
Sudenhenki
Agalloch - Ashes Against the Grain
1. Limbs 09:51
2. Falling Snow 09:38
3. This White Mountain on Which You Will Die 01:39
4. Fire Above, Ice Below 10:29
5. Not Unlike the Waves 09:16
6. Our Fortress Is Burning... I 05:25
7. Our Fortress Is Burning... II - Bloodbirds 06:21
8. Our Fortress Is Burning... III - The Grain 07:10
Amerikkalaiset näyttävät kyntensä taas! Pitkän neljän vuoden odotuksen jälkeen Portlandin ylpeys tarjoilee viimeinkin uutta pitkäsoittoa, ja millainen levy onkaan kyseessä!
Tätä on vaikea kuvailla, sillä en ole mikään muusikko (vaikka parhaina päivinäni huvitan itseäni ajattelemalla olevani), mutta yritetäänpä nyt kovasti, sillä tälle tulisi ehdottomasti kaikkien hyvän musiikin ystävien antaa tilaisuus.
Levyn selkärangan muodostaa kyllä metalli, mutta kyseessä on hyvin hidas/keskitempoinen ja tunnelmallinen sellainen, jossa akustinen kitara on noussut kuitenkin sähkökitaran rinnalle tasavertaiseksi instrumentiksi. Vokaaleissa on niin puhdasta kuin Burzumin mieleen tuovaa raakkumista, mutta siltikin musiikin pääpaino nojaa erittäin vahvasti tunnelman luomiseen, ja siinä Agalloch onkin pirun hyvä. Tunnelma on kolmella sanalla kuvatakseni kylmä, melankolinen ja synkkä. Sielunmaisemiini tämä yhtye on aina luonut syksyisen metsän ja hieman aavemaisenkin tunnelman.
Tuntuu kyllä hiton turhalta edes yrittää selittää millaista Agallochin musiikki on, jos jumalauta kuuntelet metallia (oikeaa sellaista), niin kokeile ihmeessä Agallochia jos tunnet tunnelmallisen musiikin omaksesi, etkä kuuntele musiikkia vain tiskatessasi tjsp, sillä tämä ei toimi taustamusiikkina ainakaan minulle.
Kuriositeettina mainittakoon vielä, että levyn normiversio tulee slipcasessa, jonka upean kansitaiteen on maalannut Suomalaisessa Nest orkesterissa vaikuttava A.Tolonen. Limitedversio taas on kaiketin tilattavissa ainoastaan The End lafkan verkkokaupasta, ja on rajoitettu viiteensataan kappaleeseen. Mukana tulee tarra, kolme postikorttia ja joko pussukka tuhkaa tai luunkappale, ja koko koreus on pakattu puiseen boxiin.
1. Limbs 09:51
2. Falling Snow 09:38
3. This White Mountain on Which You Will Die 01:39
4. Fire Above, Ice Below 10:29
5. Not Unlike the Waves 09:16
6. Our Fortress Is Burning... I 05:25
7. Our Fortress Is Burning... II - Bloodbirds 06:21
8. Our Fortress Is Burning... III - The Grain 07:10
Amerikkalaiset näyttävät kyntensä taas! Pitkän neljän vuoden odotuksen jälkeen Portlandin ylpeys tarjoilee viimeinkin uutta pitkäsoittoa, ja millainen levy onkaan kyseessä!
Tätä on vaikea kuvailla, sillä en ole mikään muusikko (vaikka parhaina päivinäni huvitan itseäni ajattelemalla olevani), mutta yritetäänpä nyt kovasti, sillä tälle tulisi ehdottomasti kaikkien hyvän musiikin ystävien antaa tilaisuus.
Levyn selkärangan muodostaa kyllä metalli, mutta kyseessä on hyvin hidas/keskitempoinen ja tunnelmallinen sellainen, jossa akustinen kitara on noussut kuitenkin sähkökitaran rinnalle tasavertaiseksi instrumentiksi. Vokaaleissa on niin puhdasta kuin Burzumin mieleen tuovaa raakkumista, mutta siltikin musiikin pääpaino nojaa erittäin vahvasti tunnelman luomiseen, ja siinä Agalloch onkin pirun hyvä. Tunnelma on kolmella sanalla kuvatakseni kylmä, melankolinen ja synkkä. Sielunmaisemiini tämä yhtye on aina luonut syksyisen metsän ja hieman aavemaisenkin tunnelman.
Tuntuu kyllä hiton turhalta edes yrittää selittää millaista Agallochin musiikki on, jos jumalauta kuuntelet metallia (oikeaa sellaista), niin kokeile ihmeessä Agallochia jos tunnet tunnelmallisen musiikin omaksesi, etkä kuuntele musiikkia vain tiskatessasi tjsp, sillä tämä ei toimi taustamusiikkina ainakaan minulle.
Kuriositeettina mainittakoon vielä, että levyn normiversio tulee slipcasessa, jonka upean kansitaiteen on maalannut Suomalaisessa Nest orkesterissa vaikuttava A.Tolonen. Limitedversio taas on kaiketin tilattavissa ainoastaan The End lafkan verkkokaupasta, ja on rajoitettu viiteensataan kappaleeseen. Mukana tulee tarra, kolme postikorttia ja joko pussukka tuhkaa tai luunkappale, ja koko koreus on pakattu puiseen boxiin.
-
MadameDeMeloni
-
aimohaiku
-
JakeBlues
No niin. Sait minut vähintäänkin vihreäksi kateudesta. Oletankin vastaisuudessa, että jos tämän kaltainen tilaisuus toistuu, saan kutsun keikalle yksityisviestillä, sekä vähintään kaksi vapaalippua tapahtumaan. Katson sen olevan riittävä korvaus aiheutetusta henkisestä kärsimyksestä.Suvinen kirjoitti:Krrröhömmmmm. Minullapa oli kunnia isännöidä hra Peter Sandorffin soolokeikkaa omassa ( edesmenneessä ) baarissani viime syksynä.. Täytyy sanoa, että oli kyllä hulluinta ja rajuinta yleisöä jota baarissani kävi :twisted: Hyvän keikan kyllä äijä vetäisi, akustisena vielä, huhhuhh.
ja eilen urheilles popitin sitä.
-
isohaara
-
Dumari
-
-Superior-
- Kitisijä
- Viestit: 1235
- Liittynyt: 07.04.2006 0:01
The Strokes: Room on Fire
Aivan uskomattoman herkku jatko Is This It -levylle. Edeltäjäänsä melodisempi, kimurantimpi ja eloisampi, mutta silti räyhäkäs ja rock. Levyllä on kaksi heikompaa biisiä, mutta muuten kokonaisuus on unelma. Kitarat kappaleissa Reptilia, 12:51, I Can't Win ja Automatic Stop ovat ihanan kovakouraisia, pirteitä ja herkkiä. Tuntuu masussa.
Tykkään hirmuisesti Julian Casablancasin seksikkäästä äänestä ja tyylistä, jolla se laulaa. The Strokesilla on ylipäätään aivan hemmetin unelma ja uniikki tyyli, ja niiden musiikki on pirun stimuloivaa ja koskettavaa. Pitkästä aikaa jokin musiikki saa mussa aikaan tunteita. Love it!
Aivan uskomattoman herkku jatko Is This It -levylle. Edeltäjäänsä melodisempi, kimurantimpi ja eloisampi, mutta silti räyhäkäs ja rock. Levyllä on kaksi heikompaa biisiä, mutta muuten kokonaisuus on unelma. Kitarat kappaleissa Reptilia, 12:51, I Can't Win ja Automatic Stop ovat ihanan kovakouraisia, pirteitä ja herkkiä. Tuntuu masussa.
Tykkään hirmuisesti Julian Casablancasin seksikkäästä äänestä ja tyylistä, jolla se laulaa. The Strokesilla on ylipäätään aivan hemmetin unelma ja uniikki tyyli, ja niiden musiikki on pirun stimuloivaa ja koskettavaa. Pitkästä aikaa jokin musiikki saa mussa aikaan tunteita. Love it!
Mukava uusi tuttavuus. Ainoa mikä hiukan häiritsee on tuo röyhtäilevä laulu. Tiedätkö laulaako varsinainen laulaja myös taustat? Ne kun kuullostavat ihan enkelikuoroilta ton pääörvellyksen rinnalla. Raikkaita mutta raskaita sävellyksiä tunnelmaan sopivin soundein. Poden parhaillaan uudenmusiikin akuuttia puutostilaa, joten jos sulla on suositella jotain vastaavanlaista, niin laita vinkkiä.Sudenhenki kirjoitti:Agalloch - Ashes Against the Grain
Vokaaleissa on niin puhdasta kuin Burzumin mieleen tuovaa raakkumista, mutta siltikin musiikin pääpaino nojaa erittäin vahvasti tunnelman luomiseen, ja siinä Agalloch onkin pirun hyvä.
Ollakko vaiko eikö olla? Kas siinäpä typerä kysymys!