Kitinä

exPertti kirjoitti:

Suvinen kirjoitti:Mikä siinä on että pitkään seukanneilla pariskunnilla alkaa kaikki mennä alamäkeä juuri häiden jälkeen? Tuttavapariskunta seurusteli 15- vuotiaasta, tekivät lapsen, ostivat talon ja menivät naimisiin. Ero tuli alle vuoden päästä häistä. Sukulaisella edessä kohta sama juttu, ei ekaa hääpäivää vietetty ja sormuksia jo nostellaan pöydälle joka jumalan riidan aikana.

Yleensä jos pariskunnat ovat olleet pitkään yhdessä ilman avioliittoa tuo häävalojen lukeminen on se viimeinen yritys saada tulta jo hivenen hiipuvaan hiileen. No, toimihan se vuoden heilläkin.

Eihän toi ihan niin hullua ole, kuin lapsen tekeminen avioliittoa pelastamaan, mutta lähellä.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Turhan paljon roiskeita ja juurakkoa viime aikoina meidän parisuhteessa.

Onko tuo juurakko siitä polttarireisustasi yms. asiaan liittyvästä sähläilystä?

Suvinen kirjoitti: Mikä siinä on että pitkään seukanneilla pariskunnilla alkaa kaikki mennä alamäkeä juuri häiden jälkeen?

Meillä on mennyt suhde koko ajan vain paremmaksi viimeisen (eli häiden jälkeisen) vuoden aikana. Yhteiselo on ollut jopa naurettavan helppoa ja mukavaa.

Luulen, että avioliiton tuoma kitka liittyy joko lisääntymiseen tai siihen, että naimalla yritetään korjata jotain puoliväkisin. Olen itse ollut ennen samanlainen sitoutuja, mitä huonommin on mennyt sitä tiukemmin olen pyrkinyt kahlitsemaan itseäni kumppaniin, jotta eroaminen olisi vaikeampaa eikä päätöstä tarvitsisi tehdä.

exsu kirjoitti:tai siihen, että naimalla yritetään korjata jotain puoliväkisin.

Lasken jo sekunteja siihen, että huima keksii tästä jonkun letkautuksen.

Vähän tuntuu, että isovelikin yritti saada elvyttää parisuhdettaan menemällä naimisiin.. häät 7.7.2007 .. ero oli tainnut tulla jo pari kuukautta tämän jälkeen. Oli hurja juttu, kun ei ollut kertonut asiasta vasta kuin siskon häiden jälkeen seuraavana kesänä. Olis varmaan ollut erilainen reaktio, kun bongasin "vaimon" lintsiltä vieraan miehen sylistä.

Zeb kirjoitti:

RP kirjoitti:No voihan se olla jonkinlaista "tässä se nyt on"-kriiseilyäkin. Parisuhde on saanut viimeisen silauksensa, lapsiluku täynnä, omakotitalo ja tila-auto hankittu. Nyt olisi sitten aika purskuttaa hamaan tappiin asti annetuilla eväillä.

Joillekin se tulee naimisiin menon jälkeen, joillekin lapsen. Riippuu kai toteuttamisjärjestyksestä.

Monesti joidenkin asioiden saavuttaminen on helpompaa kuin niiden saavutettujen asioiden kokeminen/eläminen/ylläpitäminen. Mitä ne jutut sitten kenellekin on.

Joo, käypä teoria. Jonkinlainen myöhästynyt sitoutumiskammokohtaus.

Mun mielestä tuo ei viestisi sitoutumiskammosta vaan siitä, että ihminen tajuaa, että tällaista tämä elämä nyt on, eikä sen kummemmaksi muutu.

Eikös Pyrtsin suhde kaiken kaikkiaan ole kuitenkin melko tuore? Eli ihan normaalia oireilua kun vaaleanpunaiset kakkulat ovat karisseet lopullisesti silmiltä.

NuoriD kirjoitti:

Zeb kirjoitti:
Joo, käypä teoria. Jonkinlainen myöhästynyt sitoutumiskammokohtaus.

Mun mielestä tuo ei viestisi sitoutumiskammosta vaan siitä, että ihminen tajuaa, että tällaista tämä elämä nyt on, eikä sen kummemmaksi muutu.

Eikös sitoutumiskammossa ole kysymys juuri siitä että mietitään että oliko tämä muka tässä ja lähdetään litomaan kohti vihreämpää ruohoa? Kun tämäkö nyt tässä -fiilis tulee vasta naimisissa, niin kyseessä on tietysti myöhästynyt kohtaus.

Zeb kirjoitti:

NuoriD kirjoitti:

Zeb kirjoitti:
Joo, käypä teoria. Jonkinlainen myöhästynyt sitoutumiskammokohtaus.

Mun mielestä tuo ei viestisi sitoutumiskammosta vaan siitä, että ihminen tajuaa, että tällaista tämä elämä nyt on, eikä sen kummemmaksi muutu.

Eikös sitoutumiskammossa ole kysymys juuri siitä että mietitään että oliko tämä muka tässä ja lähdetään litomaan kohti vihreämpää ruohoa? Kun tämäkö nyt tässä -fiilis tulee vasta naimisissa, niin kyseessä on tietysti myöhästynyt kohtaus.

En ole sitoutumiskammon asiantuntija. Ehkä.

Mulle ei ole tullut tässäkö tää nyt on -fiilistä kait koskaan.

Zeb kirjoitti:Eikös sitoutumiskammossa ole kysymys juuri siitä että mietitään että oliko tämä muka tässä ja lähdetään litomaan kohti vihreämpää ruohoa? Kun tämäkö nyt tässä -fiilis tulee vasta naimisissa, niin kyseessä on tietysti myöhästynyt kohtaus.

Kyllä mä käsitän sitoutumiskammon enemmänkin käsitteenä niin, että yhden ihmisen kanssa oleminen / naimisiin meno / kaikki pysyvä ahdistaa. Postmaritaalinen stressisyndrooma taas on eri asia.

NuoriD kirjoitti: Mulle ei ole tullut tässäkö tää nyt on -fiilistä kait koskaan.

Just mietin onko mulle. Ei varmaan, ne on ollu eri fiiliksiä miksi olen halunnut erota.

So Hard kirjoitti:Kyllä mä käsitän sitoutumiskammon enemmänkin käsitteenä niin, että yhden ihmisen kanssa oleminen / naimisiin meno / kaikki pysyvä ahdistaa. Postmaritaalinen stressisyndrooma taas on eri asia.

Niin, postmaritaalisyndroomassa naimisissa olo ahdistaa. Vääntäkää nyt rautalangasta että mikä ero näissä on?

NuoriD kirjoitti:
Mulle ei ole tullut tässäkö tää nyt on -fiilistä kait koskaan.

Ehkä siksi, että olit vähintään alitajuisesti sisäistänyt sen että nythän se vasta alkaakin. Lapset pitää kasvattaa aikuisiksi, asunnon ja tila-auton säilyttämiseksi pitää turvata perheen talous ja tietty saada se parisuhde kestämään sen viiskytä vuotta ennen haudan kutsua.

No tjaa, yhdistelmä 2xtyössäkäyvä(?) vanhempi ja yks pikkulapsi(useammasta puhumattakaan) harvoin on muuta kuin parisuhteelle aika rankka. Itse eronneena vinkkini on, että todetkaa ongelma, keskustelkaa ja harrastakaa hyvää kiireetöntä seksiä. Onko molemmilla haluja muuttaa tilanne parempaan?

Ja ND:n kommenttiin: kylläpäs muuttuu! Lapsi/et kasvaa, yhteistä aikaa parisuhteen hoitamiselle jää myöhemmin enemmän, mikäli hankalan vaiheen aikana ei ole kiinnostus toiseen ja suhteen hoitamiseen täysin lopahtanut. Juuri tuollainen lapsi, joka ei ole enää vauva mutta ei vielä iso ja helppokaan, on imo se kaikkein vaikein.

Vinkkini:

Puhukaa

Ottakaa lapsivapaata aikaa

Tehkää pieniä kivoja tekoja toiselle huolimatta siitä että toinen tuntuu ääliöltä aina(/)välillä

nowaysis kirjoitti:
Ja ND:n kommenttiin: kylläpäs muuttuu! Lapsi/et kasvaa, yhteistä aikaa parisuhteen hoitamiselle jää myöhemmin enemmän, mikäli hankalan vaiheen aikana ei ole kiinnostus toiseen ja suhteen hoitamiseen täysin lopahtanut. Juuri tuollainen lapsi, joka ei ole enää vauva mutta ei vielä iso ja helppokaan, on imo se kaikkein vaikein.

No joo siis mun mielestäni jokainen uusi päivä on seuraava elinen. No ei vaan kyllä joka päivä jotain muutosta tulee. Salkkukin kasvanut viime aikoina kivasti.

Ei kun siis asiallisesti: ei mulla ole tullut vielä sellaista fiilistä, että "tässäkö tää nyt on"

Meillä pelastus on ollut isovanhemmat jotka useamman kerran viikossa katsovat lasta niin että pääsen itse jonnekin, saan tehdä rauhassa omia juttuja ja että yhdessäkin päästään jonnekin joskus. Ihan varmaan oltaisiin miljoonasti enemmän rikki ellei olisi näitä hoitajia, meidän lapsi kun on vieläkin tosi usein kokopäiväkannettava versio joka nukkuu yöt tunnin pätkissä. (Näin siis silloin kun allergia vaivaa, eli usein.)

Kahdesti päivässä seksiä kyselyyn en kyllä viitsinyt vastata

Ja jos vanhasta asiasta(6v. sitten) vielä avaudun, niin meilläkin oli sitä omaa ja lapsivapaata aikaa, seksiä takuuvarmasti kerran viikossa (mikä on ihan ok hyvin pikkulapsiperheessä mutta toinen osapuoli ei saanut sanottua ettei hän oikeasti enää halua jatkaa. Olisi säästänyt mun helkutan paljolta yrittämiseltä jos olisi vain sanonut noin näennäisen yrittämisen sijaan.

Zeb kirjoitti:

So Hard kirjoitti:Kyllä mä käsitän sitoutumiskammon enemmänkin käsitteenä niin, että yhden ihmisen kanssa oleminen / naimisiin meno / kaikki pysyvä ahdistaa. Postmaritaalinen stressisyndrooma taas on eri asia.

Niin, postmaritaalisyndroomassa naimisissa olo ahdistaa. Vääntäkää nyt rautalangasta että mikä ero näissä on?

Sitoutumiskammoinen on se, joka ei koskaan pääse kihloihin/naimisiin tms. koska ajatus sellaisesta ahdistaa. Postimaritaalisyndroomasta taas kärsii henkilö jota sellainen ei ahdista ennakkoon, vaan ahdistuu vasta sitten kun sitoutuminen on jo tehty ja seinät kaatuu päälle.

Zeb kirjoitti:Voisiko olla että valmiiksi rakoilevaa parisuhdetta koetetaan joskus paikata avioon menolla?

Varmaan osalla tämä, ja sitten toisaalta sekin voi vaikuttaa, että ilman avioliittoa sitoutuminen muistuttaa enemmän jatkuvaa prosessia kuin kertaluontoista seremoniallista lupausta, jonka varaan voi vain heittäytyä.

Ihminen on pohjimmiltaan opportunistinen, ja kun pitävä, elämän mittaiseksi tarkoitettu lupaus on tehty, moni voi alitajuisesti alkaa sallia itselleen enemmän laakereilla lepäilyä ja toisen itsestäänselvyytenä pitämistä kuin ilman tällaisen lupauksen olemassaoloa. Jos mitään ei ole luvattu, yhdessäolo perustuu ainoastaan siihen, että kumpikin todella haluaa olla toisen kanssa (ellei ole yhteisiä lapsia tmv. sitouttavaa). Tästä seuraa, että jonkinlainen insentiivi ylläpitää sen toisen kiinnostusta on koko ajan olemassa.

Ja RP puhui kanssa aisaa.

So Hard kirjoitti:Sitoutumiskammoinen on se, joka ei koskaan joudu kihloihin/naimisiin tms. koska ajatus sellaisesta ahdistaa.

Korjasin vähän.

Vesper kirjoitti:

So Hard kirjoitti:Sitoutumiskammoinen on se, joka ei koskaan joudu kihloihin/naimisiin tms. koska ajatus sellaisesta ahdistaa.

Korjasin vähän.

Piti kirjoittaa perään "asti", my bad.

masa kirjoitti:Onko tuo juurakko siitä polttarireisustasi yms. asiaan liittyvästä sähläilystä?

Se liittyy tähän merkittävimpään "öljyläikkään" kyllä. Tilanne eskaloitui ja perkelöityi. Kestää aikansa, kun saa asiat rullaamaan.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:

masa kirjoitti:Onko tuo juurakko siitä polttarireisustasi yms. asiaan liittyvästä sähläilystä?

Se liittyy tähän merkittävimpään "öljyläikkään" kyllä. Tilanne eskaloitui ja perkelöityi. Kestää aikansa, kun saa asiat rullaamaan.

Hyviä hermoja sitten siis!

Suvinen kirjoitti:Syksyn sekoilujen jälkeen alkoi hiljalleen seesteisempi kausi. Ukon naama ei vituta enää, turhautuminen on tasaantunut ja toiveita jonkinasteisesta romanttisesta lähentymisestä oli ilmassa.

Nyt se alkoi puhumaan jostain asuntolainasta ja katseli remontoitavia omakotitaloja. Alkoi välittömästi ahdistaa. Äh, vittu!!

Plää se on vain rahaa. Ei siitä kantsi ahistua. Mullakin, kun ostin ekan kämpän Hgistä, niin metästykaverit ihmetteli että "no nyt sinä sitten sinne Helsinkiin jäit". Ai miten niin? Eihän nyt omassa asunnossa asuminen estä sen kämpän myymistä ja muuttamista vaikka huitsin nevadaan.

annepa kirjoitti:

Suvinen kirjoitti:Syksyn sekoilujen jälkeen alkoi hiljalleen seesteisempi kausi. Ukon naama ei vituta enää, turhautuminen on tasaantunut ja toiveita jonkinasteisesta romanttisesta lähentymisestä oli ilmassa.

Nyt se alkoi puhumaan jostain asuntolainasta ja katseli remontoitavia omakotitaloja. Alkoi välittömästi ahdistaa. Äh, vittu!!

Plää se on vain rahaa. Ei siitä kantsi ahistua. Mullakin, kun ostin ekan kämpän Hgistä, niin metästykaverit ihmetteli että "no nyt sinä sitten sinne Helsinkiin jäit". Ai miten niin? Eihän nyt omassa asunnossa asuminen estä sen kämpän myymistä ja muuttamista vaikka huitsin nevadaan.

Käymään vain tänne tullaan eikä olemaan