Vesper kirjoitti:
Yritän sanoa sitä, että jos joillain suosituksilla saadaan vaikkapa elinikää pidennettyä, ei se silti ole mikään aukoton totuus. Kyllä, elinikä pitenee, mutta millä hinnalla. Ja dementia oli esimerkkinä siksi että se oli myös artikkelissa esillä.
No kyllähän se elinikä on pidentynyt sitten pulavuosien, jolloin kuolleisuuskin oli suurempi. Ennen oli tavanomaista kuolla mm. synnytykseen, nykyään kuolleisuusprosentti on häviävän pieni.
Ennen kuoltiin myös helposti erilaisiin kulkutauteihin ja muihin sairauksiin/tauteihin, joita voidaan nykyään hoitaa. Eli eliniän piteneminen johtuu osittain luonnollisesti siitä, että nykyään osataan hoitaa sairauksia, joita ei ennen osattu. Enää ei tarvitse kuolla esim. 2-kymppisenä keuhokuumeeseen jne.
Jos ennen muinoin keskimääräinen elinikä olisi ollut sama kuin nyt, niin kenties dementiaakin olisi esiintynyt silloin enemmän. Ehkä.
Tätä viestiä ei ole osoitettu yksinomaan sinulle, Vesper.
"Dementia on oire, jota voivat aiheuttaa lukuisat eri sairaudet. Näistä yleisimmät ovat Alzheimerin tauti ja aivoverenkiertohäiriöt. "
Muistisairauden riskiä voi vähentää omilla elämäntapavalinnoillaan. Keski-iän korkea verenpaine, kohonnut kolesteroli ja huomattava ylipaino lisäävät myöhäisiän dementian riskiä.
Virkistävien harrastuksien ja aktiivisen sosiaalisen kanssakäymisen on todettu jossain määrin suojaavan dementoitumiselta.
Terveellinen, runsaasti kasviksia ja kalaa sekä niukasti eläinrasvoja sisältävä ruokavalio kuuluu myös dementialta suojaaviin tekijöihin.
http://www.poliklinikka.fi/?page=4219797&id=3180297&
En ota sen kummemmin kantaa tuohon Antti heikkilän toteamukseen, että voi ja makkara olisivat terveellisiä. Luin kyllä koko artikkelin, mutta olisi mielenkiintoista lukea eläinrasvoista ja niiden vaikutuksista enemmänkin.
Sitä ennen en viitsi artikkelia kommentoida, koska minulla ei ole siihen mitään sanottavaa. Skeptinen toki olen etenkin noin raflaavan otsikon takia: Se ettei jokin ruoka ole suoranaisesti epäterveellistä, ei tarkoita että se olisi terveellistä. Sitä paitsi määräkin ratkaisee, ei vain laatu.
Minulla on muuten veriarvot (myös kolesteroli) pysyneet erinomaisina peruna-, vihannes- ja riisipainotteisella ruualla. En voisi luopua perunasta, sillä se on lempiherkkuani, mutta eipä ole tarvettakaan enkä ole onnistunut lihostumaan ylipainoiseksi tällä ruokavaliolla. Omegaa vedän kyllä tabletteina ja iho tykkää.