Kitinä

Me puhuttiin tästä jo raskausaikana, ja miehellä on koko ajan ollut toive osallistua niin paljon kuin mahdollista. Myös hänen isänsä on ollut vahvasti osallistuva isä, eli malli tulee kotoa.

Suosittele turvaistuinta 9+ kiloiselle.
Pitäis olla:
-isofix
-selkä menosuuntaan väh. 18kg saakka
-mielellään voittanut kaikki maailman testit ja muut pystit tai ainakin muuten hyperturvallinen
-ei palkki-istuinta

Ei tartte:
-siirtää autosta toiseen, eli ei haittaa vaikka olis painava, hankala asentaa tms

Cybex sirona ja Klippan triofix tällä hetkellä mielessä. Jälkimmäisellä olis pidempi käyttöikä, eka on vakuuttanut muuten.

Maxi cosi pearl + familyfix tai twowayfix.

RECARO Zero.1

Mä arvasin, että täällä on asiantuntemusta! Kiitos.

Recardon Zero on ominaisuuksiltaan aika sama kuin tuo sirona, tuo kääntöominaisuus kiehtoo molemmissa. Pitääkin katsoa mitä nuo maksaa Saksassa, ainakin sirona oli melkein 200€ halvempi kuin Suomessa. Ei enää paljoa ahdista 25€:n postikulut siinä. Myös britaxilta löytyy kääntyvä, mutta se on jotenkin kankeampi.

Tix ja B tuuraa supermutsi Manalaa. Oon järkyttynyt.

Minä tulin vain tarkistamaan, että onko vaiko eikö, Vesperille tapahtunut vahinko.

Vesper kirjoitti:Tix ja B tuuraa supermutsi Manalaa. Oon järkyttynyt.

Itse olen syvästi huvittunut.

Loppuviikon taas anoppilassa pesineenä olen kyllä erityisen iloinen siitä, miten ihanat isovanhemmat mun lapsella on. Mun äitiä yhtään väheksymättä, tietenkään. Myös iso-isovanhemmistaan ehti tapaamaan kolme, lauantaina hyvästelimme heistä yhden viimeiselle matkalle. Jäljellä olevien rautarouvien soisi vielä porskuttavan vuosia.

Oma mummoni on ollut yksi elämäni suurimmista vaikuttajista ja esikuvista, enkä ihmettelisi lainkaan, jos lapselleni muodostuu samanlainen suhde omiin isovanhempiinsa.

Lähes sadan vieraan hautajaiset nelikuisen kanssa ovat melkoinen maraton, muisteloa ja hyvästiä oli paljon ja pitkästi. Vauva on onneksi sopeutuvat sorttia ja otti melko lungisti koko homman.

Kääpiö jäi mun äidin hoiviin n. 2-3 tunnin ajaksi. Aikaikkunaan sisältyy ainakin yksi ruokailu ja nukutus päiväunille. Jännittää. Toisaalta äidillä on itsellään ollut 3 lasta, eli ehkä ne hommat jostain selkäytimestä löytyy.

^
Onko menny niin hyvin, ettei o tarvinnu hakea kotiinsa??!!111?

Ensimmäinen Äitienpäivä

Eilinen lapsettomien lauantai kyllä herkisti myös, vaikka oma lapsettomuus kai virallisesti loppui jo vuosia sitten avioeroon. Kyllä tuota pientä pörröpäätä katsoessa tuntuu syvä kiitollisuus siitä, että sain mahdollisuuden elää ja kokea tämän.

Minimies ryömii sellaisia matkoja että sitä joutuu jo vahtimaan. Ykköskohteet ovat koirien vesikuppi, pleikkari, puhelimet, tabletti ja kaukosäädin.

Tytsä täytti juuri 8. Aika menee niin nopeasti, etten meinaa pysyä perässä, mutta koulutiensä on alkanut erittäin hyvin, sopeutuvaa ja hyvin oppivaa tyyppiä. Olen huomioinut, että omat kouluajat poikkeavat huomattavasti nykyisestä. Opiskelu tuntuu olevan kivaa ja monipuolista, mutta extra aktiveettia tuntuu olevan niin paljon, että väittäisin jopa huomaavani stressin oireita tytsässä vaikka näyttää olevan noin yleisesti tyytyväinen ja iloinen. Milloin mennään koulun kanssa uimaan, hiihtämään, luistelemaan, elokuviin, olympialaisiin, discoihin, näyttelyihin, kerhoihin, laskettureissuille, retkille yms. Siis, tosi hienoa että noita tehdään kouluajalla ja koulun toimesta, mutta usein tuntuu, ettei neiti saa hetkenkään hengähdyshetkeä vaan aina on ns. aktiivi moodi päällä = johonkin erikoiseen ja uuteen valmistautumista. Lisänä on saanut harrastaa kielikerhoa ja kuvataidekerhoa. Koska olen edelleen poitsun kanssa kotona niin päivänsä eivät sentään veny yleensä yli yhden/kahden/kolmen kun voi kävellä kotiin itsenäisesti (aamuisin vielä kävelen kanssaan kouluun, koska on pimeää).

Poitsu taas tuntuu olevan erikoistunut päänsä lyömiseen. Kopsauttelee sitä tasaisin väliajoin milloin minnekin. Puhuu ja kommunikoi jo todella hyvin alle kolme vuotiaaksi, osaa myös käyttää tablettia. Käyttöä pitää tosin rajoittaa, addiktoituu helposti.

Käytiin ekan kerran ulkona potkupyörällä. Jätkä kokeili n. 10 metrin ajan kunnes turhautui siihen ettei osaa täydellisesti ja heivasin pyörän ojaan. Tunnistin itseni.

exsu kirjoitti: ↑23.04.2017 14:28 Käytiin ekan kerran ulkona potkupyörällä. Jätkä kokeili n. 10 metrin ajan kunnes turhautui siihen ettei osaa täydellisesti ja heivasin pyörän ojaan. Tunnistin itseni.

Meillä keskimmäinen on samanlainen. Voi olla todella ärsyttävää, vaikka toki ymmärtää pitää.

Mä oon ollut ihan samanlainen pienenä. Ei se auta kun treenata niissä pätkissä mihin pinna riittää.

Muistan kun esikoisen kanssa oltiin kanssa appareilla harjoittelemassa pyöräilyä ja tyttö aika pian hermostui, että ei tästä mitään tule, niin luonnollisesti mulle ja vaimolle tuli riitaa siitä, että kumman geeneissä tuollainen luovuttaminen on

Mä tulkitsen sitä itseni kautta perfektionismiksi. Eli ei kestä pää sitä ettei ole paras heti. Harjoittelu jatkuu vaikka hampaat irvessä, mutta välissä keittää yli. Esimerkiksi seisomaan nousua tuo pikkujäbä harjoitteli hikikarpalot otsalla aamusta iltaan ainoana "leikkinä" syömisen ja nukkumisen ohella tasan siihen asti, että sujui. Nyttemmin kun on jotenkin vuorovaikutuksellisempaa tuo toiminta, niin ei oikein halua harjoitella jos on joku näkemässä, vaan treenaisi hommat mielummin valmiiksi salaa. Esim. sanoja opettelee ihan selvästi itsekseen leikkien herkemmin, ja käyttää muiden kuullen vasta kun on jotain hiottua tarjolla.

Kirjoitettiin tänään sopimus perhepäivähoidon aloittamisesta. Reippaana oli ainakin tutustumisen ajan.

^ Jokos teillä on tullut vuosi täyteen. Meillä Viljami puhaltaa ekansa 6.5.

Joo puolitoista ihan just.

Pätkän eka (vajaa) hoitoviikko on mennyt hyvin. On ollut ihan muina taaperoina hoidossa, ja kotona illat/yöt eivät ole kärsineet muutoksesta. Iloisena vilkuttelee lelukorilta kun aamulla dropataan hoitoon, ja iltapäivälläkin olisi halunnut jäädä jatkamaan leikkejä hiekkalaatikolle. On selvästi ryhmänsä rohkein ja paras liikkuja, niin on ottanut vähän sellaista "isoveljellistä" roolia tuolla.

Sisaren nuorimmaisella todettiin sairaus, joka kieltämättä selittää monia kehityksen viivästymiä. On ollut aika surullinen olo sekä lapsen että sisaren puolesta. Mutta yhtä rakas se pikkuinen silti on edelleen. Ei mitkään diagnoosit asiat miksikään muuta. Ensi viikolla Suomeen ja tädin mussukoita halailemaan.

Lapsellani oli 2 v. neuvola. Hän on kielellisessä kehityksessä vähintään vuoden edellä ja testeissä hän huijasi tehtyään hetken aikaa perinteisellä tavalla (kuulemma fiksut lapset tekevät niin). Äidin poika

Lapsi 3v. puhuu kuolleista ja kuolemista ja hengistä. Eilen keskusteli kaverin kuolleen koiran kanssa, jota en muista hänen koskaan nähneen elävänä.