Mulattilapsia?

Yleinen lätinä jä kitinä

Missä menee raja

1) Voisin olla ystävä tummaihoiselle, mutta en seurustelukumppani
3
7%
2) Voisin seurustella tummaihoisen kanssa, mutta en lisääntyä
1
2%
3) Mahdollisen tulevan lapseni toisen vanhemman ihonvärillä ei ole minulle merkitystä
31
72%
4) En mielelläni olisi missään tekemisissä tummaihoisten kanssa
8
19%
 
Ääniä yhteensä: 43

Exsat

Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja Exsat »

Olen ollut huomaavinani, että sellaisetkin ihmiset, jotka muuten eivät vaikuta mitenkään erityisen rasistisilta vastustavat jostain syystä ajatusta siitä, että valkoinen nainen lisääntyy tummaihoisen miehen kanssa tai toisinpäin. Ilmeisesti sama ajatus "rotupuhtaudesta" elää niin mustien kuin valkoistenkin keskuudessa. Eli ihonväriltään erilaisen kanssa voisi kyllä olla muuten tekemisissä ystävänä tai jopa seurustelukumppanina, mutta kriittinen raja vedetään lisääntymisen kohdalle.

Mikä on oma kantasi? Voisitko kuvitella tummaihoista lapsesi isäksi/äidiksi? Entä suhdettä toisen rotuiseen noin yleensäkin?

Olen jakanut tämän nyt karkeasti tumma- ja vaaleaihoisiin, mutta halutessaan voi laajentaa myös muualle. Pääpointti on kuitenkin nimenomaan ulkonäköön liittyvissä eriäväisyyksissä, ei kulttuurisissa tms.


--------
Itse en ainakaan tietoisesti tee eroa ihmisten välille ihonvärin tai silmien muodon perusteella, kokonaisuus ratkaisee.
AarneAnkka

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Taitanen arvata Keikauksen vastauksen tähän jo ennalta. :)
Kid

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja Kid »

Lyhyesti ja ytimekkäästi:Ei värillä väliä!
AarneAnkka

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Ja oma kantani asiaan: Rakkaus on värisokea.
Feiz

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja Feiz »

Tummaihoinen: tarkoitetaanko tällä sysimustaa kenialaista vai esim italialaista vähän meitä tummempaa kansaa? laaja käsite.
gullible

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja gullible »

Värillä ei niinkään ole väliä kuin sillä, että tahdon suomalaisen. Suomen kieli on minulle rakas ja jollen kykene ilmaisemaan itseäni kumppanilleni sillä niin minuudestani katoaa jotain. Kulttuurierot ja se että viitotaan sillai rakastuneesti voidaan nähdä positiivisena, mutta itselleni sillä on kyllä pikemminkin negatiivinen tatsi. Suomalainen, tasa-arvoistavan yhteiskunnan omilla jaloillaan seisova nainen sen olla pitää. Tietty jos tälläinen neekeri löytyisi ja olisin vieläpä vapaa niin mikäs siinä sitten!

En halua minkäänvärisiä lapsia.
Exsat

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja Exsat »

Feiz kirjoitti:Tummaihoinen: tarkoitetaanko tällä sysimustaa kenialaista vai esim italialaista vähän meitä tummempaa kansaa? laaja käsite.
Sä voit määritellä omassa vastauksessasi sen tummuusasteen, johon asti olet valmis taipumaan. Löytyisikö jostain valmista sävykarttaa? Asteikolla 1-10 (jossa 1 albiino), kuinka tumman ihmisen kanssa olet valmis lisääntymään? :wink:
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Minusta tuossa Exsatin avauksessa sotketaan kaksi asiaa. Varsinainen kysymys, eli voisiko itse seurustella ja hankkia lapsia erivärisen kanssa on yksi asia. Tämän suhteen uskoisin useimpien suomalaisten jo päässeen yli simppelistä rasismista ja pitävän ihonväriä herttaisen yhdentekevänä asiana kumppania valitessa. Ainakin itse ajattelen näin.

Vakavampi ja paljon tympeämpi asia on kuitenkin rasismin ja sovinistisen holhoamisen yhdistyminen, jonka Exsatkin kiteyttää havainnossaan, jonka mukaan monia kyseisen suhteen ulkopuolisia tuntuu jotenkin nyppivän, jos - edelleen Exsatin painotus - valkoinen nainen hankkii lapsia esim. mustan miehen kanssa. Vaikka Exsat kyllä lisääkin korrektin "tai toisinpäin", minusta kuten sanottu kuitenkin näyttää, että tympein - ja valitettavasti ehkä yleisin - rasismin muoto on juuri monen suomalaisjullin asenne, että ulkomaalaiset ovat kyllä ihan OK kavereina tai vaikka kumppaneina, mutta kun "vievät meidän naiset" niin alkaa verenpaine nousta. Aika karmea yhdistelmä suhtautumista niin ulkomaalaisiin (uhkana) kuin naisiinkin (omistettavina esineinä).
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Exsat

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja Exsat »

urpiainen kirjoitti:Minusta tuossa Exsatin avauksessa sotketaan kaksi asiaa. Varsinainen kysymys, eli voisiko itse seurustella ja hankkia lapsia erivärisen kanssa on yksi asia. Tämän suhteen uskoisin useimpien suomalaisten jo päässeen yli simppelistä rasismista ja pitävän ihonväriä herttaisen yhdentekevänä asiana kumppania valitessa. Ainakin itse ajattelen näin.
Mä halusin nimenomaan tietää, että kuinka moni on valmis hyväksymään erivärisen kumppanin tietyin varauksin. Asioiden sotkeminen on siis ihan tietoista.


edit. tai erivärisen ihmisen ylipäätään.
Viimeksi muokannut Exsat, 04.11.2005 12:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Dumari

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja Dumari »

Komppaan aika vahvasti Elcoa, paitsi siinä lapsi-asiassa. Jos nyt kävisi sillein että löytyisi tumma nainen, joka veisi jalat alta, niin eikai siinä enää mitään asialle voi :D Henkilökemiat asian loppupeleissä ratkaisee, ei ennakkoluulot. Juu ja kai sitä sitten tulisi myös värikkäitä muksujakin.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Tarkemmin ajatellen ihan sama.
Mutta onko sitä rasisti, jos ei halua seurustella tummaihoisen ihmisen kanssa tummaihoisuudesta johtuen? Eikö se ole samanlainen ulkonäkökriteeri kuin hiusten väri tai tissien koko?
Kulttuuritaustat ovat miusta suurempia eron tekijöitä kuin ihonväri. Esimerkiksi vaikkapa somalinaisen kanssa voisi olla hankalaa seurustella juuri siitä johtuen, mutta en mie sitäkään pois sulje.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Filovirus

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja Filovirus »

Kaveri voin olla, tuskin kuitenkaan ystävä, elämä on.
Lapsi/suhdetta noup, ei sytytä.
Yönmustaritari

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Mylwin kirjoitti:Tarkemmin ajatellen ihan sama.
Mutta onko sitä rasisti, jos ei halua seurustella tummaihoisen ihmisen kanssa tummaihoisuudesta johtuen? Eikö se ole samanlainen ulkonäkökriteeri kuin hiusten väri tai tissien koko?
Kulttuuritaustat ovat miusta suurempia eron tekijöitä kuin ihonväri. Esimerkiksi vaikkapa somalinaisen kanssa voisi olla hankalaa seurustella juuri siitä johtuen, mutta en mie sitäkään pois sulje.
Mitäs hiton sortamista tai syrjimistä se nyt sitten muka on jos ei halua seukkaa?

Somalinaisen kanssa. Niin. Eikös niillä ole se vittu neulottu umpeen? Kyllähän sitä pitää kulttuureja sen verti kunnioittaa, että olisi se somalinainen sentään ympärileikattu.
SnapaHead

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja SnapaHead »

Kunnon valkolaisissa rasisti-skini-äijissä on se hauska puoli, että kyllä pillu kelpaa! Siinä kohtaa unohdetaan se ihonväri. Kaiken väristä voi nussia. Taitaa pojilla olla saanti niin heikossa ettei aatteita ja inhoaan kannata laittaa pillun tielle.

Se on se värillinen Mies se ongelma. Se on ruma lattanenä, joka molottaa kovalla äänellä. Turpaan sitä ja sitten sen naisen pillun päälle. Kyllä se swahili suomeksi muuttuu kun Suomen Urho pistää parrua pesään.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Yönmustaritari kirjoitti: Mitäs hiton sortamista tai syrjimistä se nyt sitten muka on jos ei halua seukkaa?
Joistain on, ei kylläkään miusta. Sitä mie tuossa kyselinkin.
Somalinaisen kanssa. Niin. Eikös niillä ole se vittu neulottu umpeen? Kyllähän sitä pitää kulttuureja sen verti kunnioittaa, että olisi se somalinainen sentään ympärileikattu.
Ei kait kaikilta ole? Mistä mie tiedän, en ole nähnyt kyllä ainoatakaan.
Ympärileikattu nainen olisi kyllä aika nou-nou. Nyt saa haukkua sovinistiksi ja rasistiksi.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Yönmustaritari

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Mylwin kirjoitti:
Yönmustaritari kirjoitti: Mitäs hiton sortamista tai syrjimistä se nyt sitten muka on jos ei halua seukkaa?
Joistain on, ei kylläkään miusta. Sitä mie tuossa kyselinkin.
Somalinaisen kanssa. Niin. Eikös niillä ole se vittu neulottu umpeen? Kyllähän sitä pitää kulttuureja sen verti kunnioittaa, että olisi se somalinainen sentään ympärileikattu.
Ei kait kaikilta ole? Mistä mie tiedän, en ole nähnyt kyllä ainoatakaan.
Ympärileikattu nainen olisi kyllä aika nou-nou. Nyt saa haukkua sovinistiksi ja rasistiksi.
No ni. Ei kyl ole. Jos jollekin on niin sitten se on tyhmä. Voi tappaa huoletta, koska tyhmiä on muutenkin liiaksi.

Mutta kyllähän ympärileikattu nainen olisi ihan jotain muuta. Ajattele nyt. Allekirjoittanutta varten auki viillettynä. Joo joo.

Kulttuuri erot kunniaan. On kunniaksi kuulua vähemmistöön.
Gina

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja Gina »

Mä en kyllä haluais määritellä itseäni rasistiksi. Jostain syystä kuitenkin sytyn vain valkoihoisiin miehiin, kaikki tumman eri sävyt turkkilaisista ihan sysimustaan ei vaan sytytä siinä mielessä. Ystävä toki voisin olla ja olenkin.

Häpeän. :oops:
Aito_Johanna

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

Exsat kirjoitti:Olen ollut huomaavinani, että sellaisetkin ihmiset, jotka muuten eivät vaikuta mitenkään erityisen rasistisilta vastustavat jostain syystä ajatusta siitä, että valkoinen nainen lisääntyy tummaihoisen miehen kanssa tai toisinpäin. Ilmeisesti sama ajatus "rotupuhtaudesta" elää niin mustien kuin valkoistenkin keskuudessa. Eli ihonväriltään erilaisen kanssa voisi kyllä olla muuten tekemisissä ystävänä tai jopa seurustelukumppanina, mutta kriittinen raja vedetään lisääntymisen kohdalle.
Aika yllättävä havainto, mielestäni. Missä olet ollut huomaavinasi tuollaista asennetta? :shock: Jotenkin luulisi, että moiset rotuopit olisivat jo kauan sitten aikansa eläneitä noin enemmistön keskuudessa.
Exsat

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja Exsat »

Aito_Johanna kirjoitti:
Exsat kirjoitti:Olen ollut huomaavinani, että sellaisetkin ihmiset, jotka muuten eivät vaikuta mitenkään erityisen rasistisilta vastustavat jostain syystä ajatusta siitä, että valkoinen nainen lisääntyy tummaihoisen miehen kanssa tai toisinpäin. Ilmeisesti sama ajatus "rotupuhtaudesta" elää niin mustien kuin valkoistenkin keskuudessa. Eli ihonväriltään erilaisen kanssa voisi kyllä olla muuten tekemisissä ystävänä tai jopa seurustelukumppanina, mutta kriittinen raja vedetään lisääntymisen kohdalle.
Aika yllättävä havainto, mielestäni. Missä olet ollut huomaavinasi tuollaista asennetta? :shock: Jotenkin luulisi, että moiset rotuopit olisivat jo kauan sitten aikansa eläneitä noin enemmistön keskuudessa.
No tummaihoisten keskuudessa lähinnä tv:n välityksellä, mutta myös monikulttuurikeskuksessa tehdyn työssäoppimisen ja sen jälkeisen vapaaehtoistyön kautta. Suomalaisista en osaa niin tarkkaan määritellä, mutta varsinkin äitini ikäluokka (synt. 50-luvulla) tuntuu jo hyväksyvän tummaihoiset naapureina ja yhteisön jäseninä, mutta ei niin mielellään perheenjäseninään.
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 6685
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja aasi »

Enemmän kulttuurierot hiertäisivät kuin ihonväri, jälkimmäisellä nyt ei niin ole väliä.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
WanhaPervo

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja WanhaPervo »

Koska olen jo pariutunut ja valkoihoiset lapsetkin on hankittu, niin vastaan tähän toisesta näkökannasta.

Toivoisin, että lapseni pariutuisivat ei-arabin ja ei-negridin kanssa.

En tietenkään aioi heitä ryhtyä avioaikeissa neuvomaan ja tottakai tummapintainenkin miniä- tai vävyehdokas on tervetullut, mutta mielummin kuitenkin

Niko Petteri kuin Muawia Abuzaid Tutu Atiya
tai Lotta-Maaria kuin Zubaydah Habibah
Avatar
LillyMunster
Kitisijä
Viestit: 2007
Liittynyt: 15.08.2005 12:55

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja LillyMunster »

Onko tämä vain tapa kysyä olenko rasistinen noin yleensä?
En ole.
Ja parinvalintaani ei todellakaan vaikuta mitkään ulkoiset tekijät, ainakaan "rodulliset" sellaiset. Persoona ja ihminen ratkaisee.
Ja mitä pointtia on seurustella ja pariutua, jos ei halua loppupeleissä lisääntyä kumppaninsa kanssa? (Tarkoitan ihmisiä jotka tietävät haluavansa lapsia) Että on coolia deittailla italiaanoa tms, mutta haluaa lapsia vain suomalaisen kanssa?

Idioottimaistahan sellainen olisi, eikö? Tämä tosin on vain minun ahdasmielinen näkemykseni asiaan...
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
HellBell

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja HellBell »

Kieli-ja kulttuurierot ratkaisisvat - ihonvärillä ei olisi merkitystä.

Suomi äidinkielenä.. kyllä, melkeinpä sellainen välttämätön vaade, sillä samalla aaltopituudella seilaaminen perustuu kommunikaation onnistumiseen. Muuta kuin äidinkieltä kommunikaatiokielenä käytettäessä ei päästä ilmaisemaan itseä aivan samoin kuin äidinkieltä kommunikaatiokielenä käytettäessä - jotain jää aina uupumaan.

Edit: ja tuosta jäi uupumaan piste, luonnollisesti näin.. Kiitos typonäpin.
Viimeksi muokannut HellBell, 04.11.2005 16:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
killkill

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja killkill »

En sano "en koskaan", mutten tunne yhtäkään tummahipiäistä daamia niin läheisessä mielessä, notta voisin mahdollista suhdeoptiota kommentoida. Kulttuurieroista muodostuisi varmaan se suurin kynnys.
SikaMika

Re: Mulattilapsia?

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

gullible kirjoitti:Värillä ei niinkään ole väliä kuin sillä, että tahdon suomalaisen. Suomen kieli on minulle rakas ja jollen kykene ilmaisemaan itseäni kumppanilleni sillä niin minuudestani katoaa jotain.
Allekirjoitan.

En tosin ole koskaan seurustellut ulkomaalaisten kanssa, mutta kanssakäynti heidän kanssaan ei ole koskaan ollut samalla lailla mutkatonta kuin omaa kieltäni jankkaavien kesken. Vaikka kolmas kotimainen taittuukin mielestäni vähintään hyvin, ei suomella irtoavaa supliikkia saa oikein aikaiseksi, tai ainakin se on hankalaa. Kokeilkaa vaikka itse kääntää lennosta jokin suomalainen vitsi jollekin toiselle kielelle, niin huomaatte mitä tarkoitan. Saman voisin kuvitella tapahtuvan parisuhteessakin; on jotain kyseiseen hetkeen sidottua sanottavaa, mutta ei vain saa sitä kakaistua ulos belgiaksi.
Topicciin viitaten sanon vielä, että suhtaudun (omalta kohdaltani siis) seurusteluun jostain täysin erilaisesta kulttuurista olevan kanssa hieman skeptisesti. Mä olen ihan vitun huono opettelemaan kenenkään toisen suomalaisenkaan tavoille, ja asiaa tuskin auttaa paljon morsion täysin erilainen kulttuuritausta.
Vastaa Viestiin