Itsekkyydestä

[SikaMika]

Tästäpä tulikin mieleeni toinen minua vaivaamaan jäänyt asia: jos ei kykene määrittelemään mitä kaikkea optimaaliseen hyvään sisältyy, onko siihen yleensäkään mahdollista pyrkiä?

Yhtälailla voidaan kysyä, onko perustelematon mielipide laisinkaan mielipide? Vastaus molempiin kysymyksiin on ei.

[prosessi]

Tästäpä tulikin mieleeni toinen minua vaivaamaan jäänyt asia: jos ei kykene määrittelemään mitä kaikkea optimaaliseen hyvään sisältyy, onko siihen yleensäkään mahdollista pyrkiä?

Vastaus on ei.

Minusta tuo ei ole ollenkaan niin itsestäänselvää. Matemaattisiakin tehtäviä voi ratkaista ainakin kahdella tavalla, joko pyrkien todistuksessaan jo etukäteen annettuun lopputulokseen, tai yrittämällä selvittää, mihin annetut lähtöolettamat johtavat. Jälkimmäinen on haasteellisempaa, etenkin kun oikean lopputuloksen tunnistaminen voi olla hyvin hankalaa.

[Gaia]

560 viestiä, joissa ei yhteensä ole sanottu _yhtään_mitään_.
Siistii.

[SikaMika]

^^Kyllähän etsivä toisinaan löytää, on se niinkin. Mutta EW:n toiminta näyttää ainakin minun silmääni sellaiselta, että pyrkiessään johonkin hän tuppaa toitottamaan matkan joka käänteessä löytäneensä etsimänsä. Ja sitten kun mutkan takaa tulee taas silmille jotain ihan muuta, on se seuraava totuus jne jne. Eli otteensa käsittelemiinsä asioihin on kovin epätieteellinen, mikä näyttää tieteelliseen diskurssiin tottuneen silmin päämäärättömältä säntäilyltä.

Kaikilla meillä on oma tapamme päätyä johtopäätöksiimme sen mukaan, kuinka tapaamme ajatella ja kokea asioita/-sta. Olisi kuitenkin suotavaa, että tekisi edes itselleen selväksi, mitä mistäkin asiasta ajattelee ja erityisesti, miksi. Vähemmälläkin julistuksella ajatusprosessin eri vaiheista pärjäisi, pohdiskelu on kuitenkin ihan jotain muuta kuin julistaminen. Joskus aiemmin muistan hänen sentään kehittäneen ajatuksenkulkuaan sitä mukaa kun kanssakeskustelijat avasivat uusia näkökulmia puheenaiheeseen liittyen. Tässä itsekkyyskeskustelussa näen hänen kylläkin polkeneen itsensä niin syvälle suonsilmäkkeeseen, ettei poispääsyä ole näkyvissä. Minun(kin) mielestäni hänen näkemyksensä sukankutomisen ja maksimaalisen maailmaparantamisen välisestä kausaalisuudesta on - nätisti sanoen - epätieteellinen.

[EveryWoman]

"Voiko mielestäsi yleistä hyvää optimaalisesti edistämään pyrkivän yksilön toimintaan sisältyä lainkaan vapaa-aikaa"? tjsp.

Tästäpä tulikin mieleeni toinen minua vaivaamaan jäänyt asia: jos ei kykene määrittelemään mitä kaikkea optimaaliseen hyvään sisältyy, onko siihen yleensäkään mahdollista pyrkiä?

Tätä olen itsekin mietiskellyt, kannanmuodostusvaiheeseen toistaiseksi pääsemättä. Käytännössä minulle riittää, että yritän parantaa määritelmääni jatkuvalla prosessilla, kuten tuolla kaukana aiemmin selitin. Optimoinnin yrittäminen sisältää siis sekä jatkuvan, prosessinomaisen määrittely-yrityksen että jatkuvan, prosessinomaisen yrityksen saada käytännössä aikaan tämän alati muuttuvan määritelmän mukainen tila.

Urpiaisen puolestaan kaiken ymmärrykseni mukaan olisi tiedettävä, mitä optimaaliseen hyvään sisältyy, koska hän väittää (faktamuodossa) ettei optimaalinen hyvä ole ainakaan sitä mihin minun toimintani johtaa.

[SikaMika]

Urpiaisen puolestaan kaiken ymmärrykseni mukaan olisi tiedettävä, mitä optimaaliseen hyvään sisältyy, koska hän väittää (faktamuodossa) ettei optimaalinen hyvä ole ainakaan sitä mihin minun toimintani johtaa.

Älä viitsi olla lapsellinen. Jos sinä väität pystyväsi maksimoimaan maailman omilla toimillasi, niin sinullehan todistustaakka vääjäämättä jää. Se, ettei pysty näkemään toimissasi ensimmäistäkään maailman hyvyyden maksimoimiseen vaikuttavaa seikkaa ei tarkoita sitä, että teoriasi olisi pätkääkään enemmän tosi. En minäkään sitä pysty aukottomasti vääräksi todistamaan, mutta onneksi ei tarvitsekaan. Ihan mielenkiinnolla tosin odotan, että sinä todistat sen aukottomasti oikeaksi. Jos kauppoja ei synny, syy on harvemmin potentiaalisissa ostajissa.

[EveryWoman]

Mutta EW:n toiminta näyttää ainakin minun silmääni sellaiselta, että pyrkiessään johonkin hän tuppaa toitottamaan matkan joka käänteessä löytäneensä etsimänsä.

Tää on kyllä jännä ilmiö, jota haluaisin oppia ymmärtämään vähän paremmin. Davenkin mielestä olin nimenomaan painottanut pystyväni toteuttamaan tavoitettani käytännössä, vaikka itse olen erikseen ja useaan kertaan maininnut, että en tietenkään pysty. Enkä kertaakaan ole tosiasiassa sanonut virkettä, johon tuollainen informaatio sisältyisi (yhden virkkeen tästä 22-sivuisesta ketjusta löysin, jossa on jonkin verran tulkinnanvaraisuutta, mutta ottaen huomioon kaiken muun mitä olen sanonut, sen ei pitäisi haitata kokonaiskuvaa). Ihmiset siis syystä tai toisesta tulkitsevat sanomani virkkeet eri tavalla kuin mikä niiden sisältö on. Toistaiseksi on selvinnyt yksi asiaan vaikuttava tekijä: se, että en erikseen painota kokevani tunnontuskia (tästä kertoi Dave). Onko muita huomioita?

Vähemmälläkin julistuksella ajatusprosessin eri vaiheista pärjäisi, pohdiskelu on kuitenkin ihan jotain muuta kuin julistaminen.

Hmm. Aloitin tämän ketjun kysyäkseni ihmisten mielipidettä gallup-aiheeseen. Onko kysymyksen esittäminen julistamista? Sitten Dave halusi tietää, millä eettisillä periaatteilla toimin maailmassa, joten kerroin hänelle. Onko kysymykseen vastaaminen julistamista? Vai urpiaisen "loogisten" analyysien ja virhetulkintojen oikominenko on julistamista? Joka välissä ilmaisen, että kyseessä on oma mielipiteeni, ei fakta. Onko tämä julistamista? Onko julistamista itse asiassa jo se, että kehtaan ääneen sanoa ajattelevani tavalla X (silloin kun X poikkeaa yleisestä mielipiteestä), enkä ymmärrä hävetä sitä?

Jos ihan puhtaasti pelkkää kielenkäyttötapaa katsotaan, niin julistajan tittelille on täällä mielestäni vain yksi selvä kohde.

Joskus aiemmin muistan hänen sentään kehittäneen ajatuksenkulkuaan sitä mukaa kun kanssakeskustelijat avasivat uusia näkökulmia puheenaiheeseen liittyen.

Samaa olen kyllä tehnyt tämänkin aiheen parissa; en tosin muistaakseni vielä Kitinässä, koska ajatukseni ovat mitä ilmeisimmin niin pöyristyttäviä ettei juuri kukaan kitinäkeskustelijoista pysty käsittelemään niitä asiallisesti. Osataan sanoa, että kantani on itsestäänselvästi absurdi, mutta eipä sen sanominen minulle tuo mitään lisäinformaatiota, jonka nojalla voisin kantaani muokata.

Minun(kin) mielestäni hänen näkemyksensä sukankutomisen ja maksimaalisen maailmaparantamisen välisestä kausaalisuudesta on - nätisti sanoen - epätieteellinen.

Epätieteellinen varmasti, mutta ei sen tarvitsisi estää asiallista keskustelua aiheesta.

[EveryWoman]

Jos sinä väität pystyväsi...

En väitä, en ole väittänyt, enkä tule väittämään. Jos muuta luulet, olet joko antanut urpiaisen väärää tietoa sisältävän profetian johdattaa sinut harhaan, tai sitten olet jopa itse lukenut juttujani ja tulkinnut niissä lukevan sellaista, mitä niissä tosiasiassa ei lue.

[SikaMika]

Minun(kin) mielestäni hänen näkemyksensä sukankutomisen ja maksimaalisen maailmaparantamisen välisestä kausaalisuudesta on - nätisti sanoen - epätieteellinen.

Epätieteellinen varmasti, mutta ei sen tarvitsisi estää asiallista keskustelua aiheesta.

En ymmärrä näkemystäsi aiheesta niin kuin sinä sen ymmärrät, siksi keskustelu siitä on vaikeata. Viimeisen 22 liuskan perusteella myöskin turhaa, joten en halua sekaantua tähän soppaan tätä enempää. Urpiainen on tuonut näkemykseni esille omissa puheenvuoroissaan siinä määrin selvästi, että siksikin jatkan asianajon delegoimista hänelle. Hän on kaiken lisäksi sinnikkäämpi ja selkeämmin artikuloiva kuin minä, joten kaikki voittavat - tai mitä ilmeisemmin, jatkavat häviämistä.

[prosessi]

"Voiko mielestäsi yleistä hyvää optimaalisesti edistämään pyrkivän yksilön toimintaan sisältyä lainkaan vapaa-aikaa"? tjsp.

Tästäpä tulikin mieleeni toinen minua vaivaamaan jäänyt asia: jos ei kykene määrittelemään mitä kaikkea optimaaliseen hyvään sisältyy, onko siihen yleensäkään mahdollista pyrkiä?

Tätä olen itsekin mietiskellyt, kannanmuodostusvaiheeseen toistaiseksi pääsemättä. Käytännössä minulle riittää, että yritän parantaa määritelmääni jatkuvalla prosessilla, kuten tuolla kaukana aiemmin selitin. Optimoinnin yrittäminen sisältää siis sekä jatkuvan, prosessinomaisen määrittely-yrityksen että jatkuvan, prosessinomaisen yrityksen saada käytännössä aikaan tämän alati muuttuvan määritelmän mukainen tila.

Eli tähtäät kohti liikkuvaa maalia, jonka liikkumisen suuntaa et edes tunne, sijainnista nyt puhumattakaan. Ei kuulosta erityisen tarkoituksenmukaiselta, eikä missään mielessä oman toiminnan optimoinnilta. Ongelmaksihan tuossa muodostuu se, että voidaksesi pyrkiä yhtään mihinkään suuntaan sinun on pakko puhtaasti arvata maalin sijainti, jota kohti sitten pyrit keinoilla, joiden oikeellisuuden joudut myöskin arvaamaan. Todennäköisyys, että arvauksesi osuisivat lähimainkaan oikeaan, on olemattoman pieni. Jos urpiainen puolestaan arvaa, että olit väärässä, hänen oikeaan osumisensa todennäköisyys on 1-(sinun oikeassa olon todennäköisyys). Eli ihan todennäköisyyksien avulla perustelemalla voi lähteä siitä, että urpiainen on oikeassa. Hyvä tahto ei läheskään aina johda toivottuun lopputulokseen, esimerkkinä vaikka orvon kissanpennun pelastanut raskaana oleva nainen, joka saa siltä toksoplasmoositartunnan ja synnyttää sokean, aivovaurioisen lapsen.

[SikaMika]

esimerkkinä vaikka orvon kissanpennun pelastanut raskaana oleva nainen, joka saa siltä toksoplasmoositartunnan ja synnyttää sokean, aivovaurioisen lapsen.

Tähän väliin kai voi todeta, ettet pysty todistamaan, ettei sokean ja aivovaurioisen lapsen synnyttäminen pitkällä tähtäimellä optimoi maailman hyvyyttä ja siksi keissi raukeaa ratkaisemattomana.

[EveryWoman]

Eli tähtäät kohti liikkuvaa maalia, jonka liikkumisen suuntaa et edes tunne, sijainnista nyt puhumattakaan. Ei kuulosta erityisen tarkoituksenmukaiselta, eikä missään mielessä oman toiminnan optimoinnilta.

Hmm, no olisiko sinulla esittää vaihtoehtoista, parempaa tapaa optimoida? Minusta tuntuu jotenkin aika järkeenkäyvältä, että mikä tahansa tavoite sisältää nuo kaksi osatavoitetta (tavoitteen määrittely ja siihen pyrkiminen). Toki tällaisten asioiden optimointi on julmetun hankalaa (/ mahdotonta), mutta onko se sitten hyvä syy jättää yrittäminen sikseen? Ja voidaanko täällä paremmaksi esitettyä metodia, jossa ei edes yritetä optimoida vaan ainoastaan saavuttaa jonkinlainen summittaisesti myönteinen balanssi, pitää mainitsemistasi lähtökohdista yhtään järkevämpänä? Kuten aiemmin sanoin, jos ei varsinaisesti tiedä mitä tavoittelee, ei liene merkitsevästi järkevämpää tähdätä kohtaan, jossa tavoite toteutuu vain about puoliksi, verrattuna siihen että tähtäisi maaliin. Mun mielestäni vaikeissa ja epämääräisissä asioissa tavoite kannattaa asettaa niin tappiin kuin mahdollista, koska siihen ei tulla kuitenkaan käytännössä pääsemään.

Mietitäänpä vaikka ihmisen tapaa olla parisuhteessa (tai ainakin oma tapani on tämä). Sitä, mikä missäkin tilanteessa on toiselle parhaaksi, ei voi aina automaattisesti tietää, joten sitä yritetään oppia hahmottamaan tarkkailemalla toisen reaktioita, kuuntelemalla hänen kertomuksiaan toiveistaan, haaveistaan, peloistaan jne., yrittämällä samastua häneen erilaisissa tilanteissa, keskustelemalla ja pohtimalla miten mikäkin oma toimi ja valinta on menneisyydessä vaikuttanut kumppanin elämään. Näiden perusteella muodostuu ajan myötä jonkinlainen käsitys, ei kuitenkaan koskaan täydellinen, vaan jatkuvasti tarkentuva ja joskus myös isommin muuttuva. Tähän tavoitteeseen pyrkiminen yritetään sitten asettaa balanssiin omien toiveiden, haaveiden, tarpeiden ja tavoitteiden kanssa siten, että tasapaino on optimaalinen (= kummallekin tulee mahdollisimman paljon hyötyä ja mahdollisimman vähän haittaa). Ja tämäkin prosessi on jatkuvasti muuttuva ja kehittyvä.

Tietenkin parisuhteessa optimointi tuntuu paljon helpommalta (ja tod. näk. onkin sitä) kuin koko maailman mittakaavassa. Teoriassa se on kuitenkin samalla tavalla mahdoton tehtävä, koska kukaan ei voi koskaan lopullisesti tietää, mitä toinen tarvitsee ja haluaa, eikä kukaan voi itsestään sitä täydellisesti ja yhteismitallisesti muille ilmaista. Myös täydellisen optimaaliseen tasapainoon pääseminen on käytännössä mahdotonta. Mutta vaikka tehtävä onkin mahdoton, yrittämällä pääsee usein parempaan tulokseen (tai ainakin itse olen päässyt) kuin olemalla yrittämättä. Koska koko maailman mittakaavassa en voi saada samanlaista palautetta yrittämisen hyödyllisyydestä, joudun jättäytymään sen uskomuksen varaan, että pieni ja suuri mittakaava ovat systeemisesti osapuilleen yhtenevät.

Ongelmaksihan tuossa muodostuu se, että voidaksesi pyrkiä yhtään mihinkään suuntaan sinun on pakko puhtaasti arvata maalin sijainti, jota kohti sitten pyrit keinoilla, joiden oikeellisuuden joudut myöskin arvaamaan.

Jos harjoittaisin puhdasta arvaamista, en miettisi ja tarkkailisi toimieni seurauksia, en välittäisi saamastani palautteesta enkä varsinkaan sellaista pyytäisi, jne.

Jos urpiainen puolestaan arvaa, että olit väärässä, hänen oikeaan osumisensa todennäköisyys on 1-(sinun oikeassa olon todennäköisyys).

Mä kritisoinkin sitä, että hän väittää tietävänsä tämän. Ei ainoastaan arvaavansa, uskovansa tai pitävänsä todennäköisenä. Lisäksi, jotta hänen kritiikissään olisi mitään mieltä minun kannaltani, hänen metodinsa tulisi olla omaani parempi. Jos hyväksyisin hänen väittämänsä, että teoriani on hylättävä, mutta en voisi korvata sitä millään toisella teorialla, eettiset näkemykseni jäisivät ilman pohjaa.

Hyvä tahto ei läheskään aina johda toivottuun lopputulokseen, esimerkkinä vaikka orvon kissanpennun pelastanut raskaana oleva nainen, joka saa siltä toksoplasmoositartunnan ja synnyttää sokean, aivovaurioisen lapsen.

Samaa mieltä, tosin esimerkkisi ei kerro koko maailman mittakaavasta, vaan kyseisen naisen näkökulmasta. Et kai sinäkin ajattele minun väittäneen, että yrittäminen johtaisi aina toivottuun lopputulokseen? Eli että tavoitteeseeni pääseminen olisi käytännössä mahdollista? Kyse lienee siitä, johtaako hyvä tahto ja aktiivinen pyrkiminen objektiivisuuteen keskimäärin parempaan lopputulokseen kuin näistä luopuminen.

[annepa]

Edelleenkään en ole lukenut koko ketjua, mutta olen lukenut alun ja lopun. Minä en alunperinkään tajunnut palkokasvia eräiden sieraimissa EW:n ajatuksista. Ei minusta EW ole julistanut tietävänsä miten maailmasta tulee parempi paikka ja toimivansa vääjämättä ja joka tilanteessa niin että maailmasta tulee parempi paikka. Hän on sanonut yrittävänsä ja tekevänsä sen omien pohdiskelujen perusteella. Mikä tossa on väärää? Ja mikä siinä on niin kaameaa että joku on jotain mieltä omien pohdiskelujen perusteella?

Ja mikä siinä on niin vitun ärsyttävää että yrittää? Tai ainakin yrittää yrittää tehdä maailmasta paremman paikan? Ja vielä uskaltaa sanoa pohdiskelunsa ääneen? Tuleeko alemmuuskompleksi? Muuten en kyllä tajua tota hirveetä natkutusta jota on jatkunu (kuulema) monen sivun verran.

Perkele.

[Manaaja]

Ja mikä siinä on niin vitun ärsyttävää että yrittää?

Ei kitinässä saa vain yrittää. Kitinässä pitää toteuttaa. Yrittäjä on epäonnistunut toteuttaja, eli toisin sanoen paskanpuhuja.

[annepa]

Ja mikä siinä on niin vitun ärsyttävää että yrittää?

Ei kitinässä saa vain yrittää. Kitinässä pitää toteuttaa. Yrittäjä on epäonnistunut toteuttaja, eli toisin sanoen paskanpuhuja.

There is no try. No niinpä tietysti, YRITÄN jatkossa muistaa tämän.

[NuoriD]

Kids, You Tried Your Best and You Failed Miserably. The Lesson Is, Never Try.

[prosessi]

Eli tähtäät kohti liikkuvaa maalia, jonka liikkumisen suuntaa et edes tunne, sijainnista nyt puhumattakaan. Ei kuulosta erityisen tarkoituksenmukaiselta, eikä missään mielessä oman toiminnan optimoinnilta.

Hmm, no olisiko sinulla esittää vaihtoehtoista, parempaa tapaa optimoida? Minusta tuntuu jotenkin aika järkeenkäyvältä, että mikä tahansa tavoite sisältää nuo kaksi osatavoitetta (tavoitteen määrittely ja siihen pyrkiminen). Toki tällaisten asioiden optimointi on julmetun hankalaa (/ mahdotonta), mutta onko se sitten hyvä syy jättää yrittäminen sikseen? Ja voidaanko täällä paremmaksi esitettyä metodia, jossa ei edes yritetä optimoida vaan ainoastaan saavuttaa jonkinlainen summittaisesti myönteinen balanssi, pitää mainitsemistasi lähtökohdista yhtään järkevämpänä? Kuten aiemmin sanoin, jos ei varsinaisesti tiedä mitä tavoittelee, ei liene merkitsevästi järkevämpää tähdätä kohtaan, jossa tavoite toteutuu vain about puoliksi, verrattuna siihen että tähtäisi maaliin. Mun mielestäni vaikeissa ja epämääräisissä asioissa tavoite kannattaa asettaa niin tappiin kuin mahdollista, koska siihen ei tulla kuitenkaan käytännössä pääsemään.

Minusta tavoitteet kannattaa asettaa sellaiselle tasolle, että on mahdollista ymmärtää mitä tavoite käytännössä tarkoittaa ja miten kyseiseen tavoitteeseen on mahdollista päästä (vaikka sitten epäonnistuisikin siinä konkreettisessa tavoitteeseen pääsyssä, eli yrittämisellä on silläkin sijansa tässä). Jos tavoitteen asettaa epärealistisen korkealle, ja siten oman ymmärryskyvyn tavoittamattomiin, riski virhepäätöksistä kasvaa, mitä kauempana oman ymmärryskyvyn rajoista tavoite on. Siten on huomattavasti todennäköisempää saada aikaan jotain aidosti positiivista, jos tavoitteet on rakennettu siten, että niiden toimintamekanismi on itselle selvillä.

Koska koko maailman mittakaavassa en voi saada samanlaista palautetta yrittämisen hyödyllisyydestä, joudun jättäytymään sen uskomuksen varaan, että pieni ja suuri mittakaava ovat systeemisesti osapuilleen yhtenevät.

Vaihtoehtoisesti voisit kuitenkin keskittyä siihen pieneen mittakaavaan, jonka mekanismin tunnet ainakin jollain tasolla, ja jättää sen suuren mittakaavan miettimisen jumalten tehtäväksi.

Jos harjoittaisin puhdasta arvaamista, en miettisi ja tarkkailisi toimieni seurauksia, en välittäisi saamastani palautteesta enkä varsinkaan sellaista pyytäisi, jne.

Se, ettei se sinusta tunnu arvaamiselta, ei automaattisesti myöskään tee sitä mitenkään johdonmukaiseksi ja siten mielekkääksi prosessiksi.

Jos hyväksyisin hänen väittämänsä, että teoriani on hylättävä, mutta en voisi korvata sitä millään toisella teorialla, eettiset näkemykseni jäisivät ilman pohjaa.

Minusta sinä et ole vielä edes yrittänyt avata eettisten näkemystesi pohjaa, joten vaikka hyväksyisit urpiaisen väittämän, se ei vaikuttaisi mitenkään eettisten näkemystesi pohjaan.

Hyvä tahto ei läheskään aina johda toivottuun lopputulokseen, esimerkkinä vaikka orvon kissanpennun pelastanut raskaana oleva nainen, joka saa siltä toksoplasmoositartunnan ja synnyttää sokean, aivovaurioisen lapsen.

Samaa mieltä, tosin esimerkkisi ei kerro koko maailman mittakaavasta, vaan kyseisen naisen näkökulmasta. Et kai sinäkin ajattele minun väittäneen, että yrittäminen johtaisi aina toivottuun lopputulokseen? Eli että tavoitteeseeni pääseminen olisi käytännössä mahdollista? Kyse lienee siitä, johtaako hyvä tahto ja aktiivinen pyrkiminen objektiivisuuteen keskimäärin parempaan lopputulokseen kuin näistä luopuminen.

Hyvä tahto ja aktiivinen pyrkiminen ei johda itsessään keskimäärin sen parempaan tai huonompaan lopputulokseen kuin niistä luopuminen. Merkittävää on se, miten järkevillä tavoilla hyvää tahtoaan ja aktiivista pyrkimistään toteuttaa.

[SikaMika]

Hyvä tahto ja aktiivinen pyrkiminen ei johda itsessään keskimäärin sen parempaan tai huonompaan lopputulokseen kuin niistä luopuminen. Merkittävää on se, miten järkevillä tavoilla hyvää tahtoaan ja aktiivista pyrkimistään toteuttaa.

Jep. Tätä soppaa voisi maustaa vielä rajatun rationaalisuuden käsitteellä, joka tarkoittaa kiteytettynä sitä, että ihmisellä (päätöksentekijänä) on aina rajallinen määrä tietoa käytettävissään ja näin ollen rajallinen määrä erilaisia vaihtoehtoja toteutettavaksi. Täydellinen optimointi on mahdotonta ja ihminen joutuukin tyytymään jollain subjektiivisella kriteerillä parhaaksi katsomaansa vaihtoehtoon. Tähän subjektiivisuuteen vaikuttavat luonnollisesti mm. tunteet ja elämänkatsomus yms. aikaisempi kokemus, rationaalisuuskin on siis osin subjektiivinen käsite. Eli tätä(kään) teoriaa vasten EW:n koko maailman onnellisuuden toteuttamisen visio ei tee kauhean paljon järkeä, koska ei missään nimessä voida puhua mistään optimoinnista. Koko näkemys optimoinnista ja siihen johtavista keinoista ovat siis puhtaasti EW:n oma subjektiivinen näkemys. Jos olen ollut huomaavinani hienoisia vaikeuksia tuon optimoimisteorian todistamisessa, niin tämän ei pitäisi sitä ainakaan merkittävästi helpottaa.*

Toivoisin kylläkin, että EW ratkaisisi tämän paradoksin, tietäisihän se hyvin todennäköisesti Nobelia Suomeen ja samalla oman opinahjoni ranking-noteeraus nousisi tuntuvasti maailman yliopistojen joukossa (tämä sillä olettamuksella, että EW on Taikin kasvatteja). Tuolla teoriallahan Herbert Simon pokkasi pystin itselleen joskus 80-luvulla(?) ja koska kyseinen tyyppi on kyseisellä teoriallaan vaikuttanut paljon mm. tietojenkäsittelytieteeseen ja keinoälyn tutkimukseen, uskoisin EW:n onnistuessaan pääsevän parantamaan maailmaa paremmin kuin virkkuukoukuilla koskaan.


*Jos Urpiainen tai joku muu on jo tuonut tämän näkökannan esille aiemmin, vakuutan syyttömyyttäni plagioimiseen. En ole lukenut tätä ketjua sen puolenvälin jälkeen, koska en vain ole pystynyt.

[urpiainen]

Todennäköisyys, että arvauksesi osuisivat lähimainkaan oikeaan, on olemattoman pieni. Jos urpiainen puolestaan arvaa, että olit väärässä, hänen oikeaan osumisensa todennäköisyys on 1-(sinun oikeassa olon todennäköisyys). Eli ihan todennäköisyyksien avulla perustelemalla voi lähteä siitä, että urpiainen on oikeassa.

Mä kritisoinkin sitä, että hän väittää tietävänsä tämän. Ei ainoastaan arvaavansa, uskovansa tai pitävänsä todennäköisenä. Lisäksi, jotta hänen kritiikissään olisi mitään mieltä minun kannaltani, hänen metodinsa tulisi olla omaani parempi. Jos hyväksyisin hänen väittämänsä, että teoriani on hylättävä, mutta en voisi korvata sitä millään toisella teorialla, eettiset näkemykseni jäisivät ilman pohjaa.

Tämä on minusta siinä mielessä ihan kiinnostava kohta dialogissa, että auttaa ymmärtämään minulle niin kovasti vierasta fundamentalistin sielunmaisemaa. Todistuksen taakka -asiaa ei suostuta millään kohtaamaan tai ymmärtämään, vaan päätä työnnetään pensaaseen ja vänkäillään - tehdään mitä vain paitsi annetaan perusteluja omalle, ilmeisen epäuskottavalle ja epätodennäköiselle hömppäväitteelle.

Vielä hurjempi on tietysti tuo veto siitä, että vaikka oma eettinen kanta on osoitettu (a) ristiitaiseksi, (b) ylipääsemättömiä ongelmia sisältäväksi ja (c) täysin vaille perusteita jääviä, äärimmäisen epätodennäköisiä seurauslauseita tuottavaksi, ja mihinkään näistä tyrmäävistä ongelmista ei ole esittää pienintäkään puolustusta, kantaa ei suostuta hylkäämään tai muuttamaan, koska silloin "eettiset näkemykseni jäisivät ilman pohjaa". Tämä täsmännee täydellisesti fundamentalismin pragmaattiseen määritelmään: Epävarmuus, monisyisyys, harmaan sävyt ja ihmiselon perusongelmat ovat fundamentalistille psyykkisesti niin mahdottomia kestää, että pohjasta (foundation) pidetään kiinni sormet korvissa älämölöttäen, jolloin epävarmuus ja vivahteikkuus saadaan työnnettyä pois häiritsemästä. Valheellisesti, mutta hei, kuka nyt sellaisista pikkuasioista jaksaisi välittää. Vanhan pohjan säilyttäminen on tärkeämpää kuin ristiriidattomuus, perusteltavuus tai uskottavuus.

Tämä omaan "pohjaan" ihastuminen niin, että pohjan puolustaminen pyhittää selkeät valheetkin, näkyy myös hyvin lainatussa kohdassa: fundamentalisti toistelee, että korvaavaa kantaa ei ole tarjottu, vaikka pyynnöstä ja ilman on ainakin kymmeneen kertaan hahmoteltu vaihtoehtoinen kanta, joka ei sorru mihinkään fundamentalistin kannan ongelmista. (Toki ei-fundamentalistille tämäkin on vähän irrelevanttia: EW:n toistelema kanta, että on parempi toimia täysin epäkelvoksi todetun pohjan (foundation) varassa kuin pohjan epävarmuus tai jopa olemattomuus tiedostaen, on ei-fundamentalistin mielestä perin juurin outo väite.)

Toki siinä mielessä EW on oikeassa, että hylätyn fundamentalistisen kannan tilalle minulla tai muillakaan (Edit: tai no, PetriFB:llä tietty on) ei taida olla esittää toista fundamentalistia tyydyttävää kantaa. Mutta näin se vain menee: elämme post-teologisessa ja post-metafyysisessä maailmassa: näitä fundamentalisti-dinosauruksia lukuunottamatta kukaan ei edes etsi enää eettistä systeemiä, jossa simppelistä pohjasta johdetaan vaivattomasti toimintasäännöt, joiden eettisyydestä, luotettavuudesta tai hyväksyttävyydestä ei tarvitsisi jatkuvasti ja joka tilanteessa kantaa kalvavaa huolta. Tätä juuri on fundamentalismin hylkääminen.

[So Hard]

Mutta näin se vain menee: elämme post-teologisessa ja post-metafyysisessä maailmassa: näitä fundamentalisti-dinosauruksia lukuunottamatta kukaan ei edes etsi enää eettistä systeemiä, jossa simppelistä pohjasta johdetaan vaivattomasti toimintasäännöt, joiden eettisyydestä, luotettavuudesta tai hyväksyttävyydestä ei tarvitsisi jatkuvasti ja joka tilanteessa kantaa kalvavaa huolta. Tätä juuri on fundamentalismin hylkääminen.

Sait fundamentalismin kuulostamaan helvetin mukavalta ja helpolta. Kun nyt olet asiaan noin perehtynyt, olisko sulla jotain sopivaa suuntausta suosittaa? Mieluiten sellainen mihin ei liity minkäänsorttisia palvontamenoja tahi vaivannäköä ja mahdollisimman pien riski väkivaltaisista yhteenotoista ja itsemurhaiskuista?

[urpiainen]

Mutta näin se vain menee: elämme post-teologisessa ja post-metafyysisessä maailmassa: näitä fundamentalisti-dinosauruksia lukuunottamatta kukaan ei edes etsi enää eettistä systeemiä, jossa simppelistä pohjasta johdetaan vaivattomasti toimintasäännöt, joiden eettisyydestä, luotettavuudesta tai hyväksyttävyydestä ei tarvitsisi jatkuvasti ja joka tilanteessa kantaa kalvavaa huolta. Tätä juuri on fundamentalismin hylkääminen.

Sait fundamentalismin kuulostamaan helvetin mukavalta ja helpolta. Kun nyt olet asiaan noin perehtynyt, olisko sulla jotain sopivaa suuntausta suosittaa? Mieluiten sellainen mihin ei liity minkäänsorttisia palvontamenoja tahi vaivannäköä ja mahdollisimman pien riski väkivaltaisista yhteenotoista ja itsemurhaiskuista?

No kokeile tuota itsetuntemusevankeliumia. Ei sitä desarasmelloa kai tarvitse varsinaisesti palvoa, tai ainakin voit ulkoistaa sen EW:lle. Ja vaivattomuuskin on taattu: jos sulla on joku käytännöllinen toimintaogelma, postaa se Kitinään ja EW antaa varmasti sulle yksiselitteisen toimintaohjeen välittämättä tilanteen monimutkaisuudesta.

[So Hard]

No kokeile tuota itsetuntemusevankeliumia. Ei sitä desarasmelloa kai tarvitse varsinaisesti palvoa, tai ainakin voit ulkoistaa sen EW:lle. Ja vaivattomuuskin on taattu: jos sulla on joku käytännöllinen toimintaogelma, postaa se Kitinään ja EW antaa varmasti sulle yksiselitteisen toimintaohjeen välittämättä tilanteen monimutkaisuudesta.

Koetin lukea deMelloa ja sain allergisen kohtauksen. Täytyy etsiä joku muu.

[urpiainen]

Koetin lukea deMelloa ja sain allergisen kohtauksen. Täytyy etsiä joku muu.

Älä vielä luovuta! Kuten Hämis väkevästi todistaa, pahoinvointi on keskeinen osa valaistusta. Tuo reaktio on vain merkki siitä, että demello toimii sulla!

[So Hard]

Koetin lukea deMelloa ja sain allergisen kohtauksen. Täytyy etsiä joku muu.

Älä vielä luovuta! Kuten Hämis väkevästi todistaa, pahoinvointi on keskeinen osa valaistusta. Tuo reaktio on vain merkki siitä, että demello toimii sulla!

Dear Eki, kauanko tämän fundamentalistiraskauspahoivoinnini pitäisi kestää? 5, 10, 25, 50 vai 200 sivua?

[Haemaeraemies]

Tuo reaktio on vain merkki siitä, että demello toimii sulla!

Vahva lääke on vahvaa.