Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Vakavia keskusteluja isoista asioista - tiede, talous, politiikka, uskonto, yhteiskunnalliset asiat. Ei onelinereitä/puzznuzzia.
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4217
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja huima »

Ninnin ja Gattacan elämän megalomaaniset vaikeudet ja vuoristoradat, sekä sankarilliset kamppailut vastoinkäymisten voittamiseksi on saanut minut fundeeraamaan eräidenkin teorioiden paikkaansapitävyyttä, sekä vastaavasti entisestään vahvistanut toisia ajatuksia.

On väärin tai vähän epäreilua mainita esimerkkinä kahta oikeaa henkilöä, joten pahoittelut siitä - mutta Gattacan ja Ninnin kirjoitukset ovat saaneet minut pitkästä aikaa ajattelemaan tätä asiaa.

Päälimmäisenä ajatuksena mielessä on kliseisesti pysynyt, että onnellisuus ja onnekkuus on loppupeleissä hyvin pitkälle ihmisen oma valinta, johon aivot voidaan suggestoida tai vastaavasti voidaan takertua omaan onnettomuuteen.

Oma asenne ja suhtautuminen maailmaan vaikuttaa paljon omaan fiilikseen, sekä myös siihen millaisia mahdollisuuksia maailmassa näkee, ts. kuinka onnekas kokee olevansa. Muistan muutamia kokeita, joista joskus luin - joissa siis koehenkilöt selasivat lehtiä, joiden sivuille oli teipattu / liimattu rahoja ja ohjeita. Muistaakseni lopputulos oli, että onnekkaaksi itsensä kokeneet ihmiset löysivät enemmän rahaa ja toisaalta löysivät ja ymmärsivät oikeat ohjeet helpommin -- ymmärtäen nopeammin esimerkiksi koska testi oli ohi.

En muista kuinka ylläolevassa kokeessa oli suljettu pois merkittävät variaatiot siinä että onnekkaiksi itsensä kokevien ja kontrollihenkilöiden ero ei ole megalomaanisen suuri, mutta todennäköisesti siitä on pidetty jotenkin huolta... ja toisaalta koejärjestely on niin yksinkertainen, että siihen ei suuria kognitiivisia kykyjä tarvita.

Jos ajattelemme ja tunnemme negatiivisesti, voimmeko siis jäädä oman negatiivisuutemme vangiksi?

En aja takaa nyt mitään onnellisuuskulttien diipadaapaa ja kolmen pennin filosofointeja, vaan pohdiskelen empiirisesti ja toisaalta myös kyselen löytyykö muilla relevantteja linkkejä tutkimuksiin ja tietoihin aiheesta paremmin.

Toki mielelläni kuulen, jos on jakaa empiirisiä kokemuksia ja vinkkejä siitä miten itse olet saanut käännettyä omaa päätäsi sellaiseen suuntaan, että elämä on toiminut paremmin tai kuinka armottoman vitutuksen on saanut suggestoitua halutessa pois. ( Tutkimuspohjaista diipadaapaa http://www.scienceofhappiness.co.uk/ )

En sano, että negatiivisuus tai kriittisyys olisivat paheita. Joillekin tyytymättömyys ja kriittisyys nykyiseen tilaan on voinut olla ja on eteenpäin ajava voima. Käsikirjoitus ei ollut tarpeeksi hyvä, kierrosaika ei ollut tarpeeksi nopea, rautaa ei noussut tarpeeksi tangosta ja niin edelleen. Eli tyytymättömyydellekin on oma paikkansa ja se voi toimia eteenpäin auttavana voimana.


Your thoughts?
masa

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja masa »

huima kirjoitti:Your thoughts?
Minusta asia on sama kuin sanalasku: mikään asia ei ole niin huonosti, etteikö sitä voisi juomalla pahentaa.

Murehtimalla asioita, asiat menevät entisestään huonommiksi ja ajattelemalla asioiden valoisia puolia, valo lisääntyy koko ajan. Itsesuggestion voima on mahtava.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Oma esimerkki: paska duuni, usein paska fiilis, mikä näkyi vaikka virkamiesten urheiluriennoissa.

Uusi duuni, parempi fiilis ja urheilla jaksaa aivan toisella tavalla, eikä muukaan elämä vituta niin kuin ennen tapasi tehdä.

Ongelma on se, että jos paskaa fiilistä sietää liian kauan, on vaikea nousta ylös ja yrittää korjata tilannetta. Sitten kun/jos temput saa tehtyä, ihmettelee, miksen ryhtynyt tähän jo ajat sitten.
Paras päivä ikinä.
So Hard

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja So Hard »

huima kirjoitti:Oma asenne ja suhtautuminen maailmaan vaikuttaa paljon omaan fiilikseen, sekä myös siihen millaisia mahdollisuuksia maailmassa näkee, ts. kuinka onnekas kokee olevansa.
Kun sekä rullatuoliin joutuneet että lottovoittajat palaavat keskimäärin ajan myötä yleensä keskimääräiselle onnellisuustasolle empiiristen tutkimusten mukaan, voisi varmaankin melko turvallisesti todeta, että asia on näin. Jotenkin kiinnostavampi kysymys on minusta se, että miten tasapainoinen lapsuus korreloi elämänasenteen ja positiivisuuden kanssa. Mututeoriani on, että perusonnellisuus/onnettomuus pohjautuu pitkälti lapsuus- ja nuoruusaikaan - varmaan sitä on tutkittukin.

Minusta valitsit vähän hassun parivaljakon esimerkiksi. Luultavasti suhtautuisin G-miehen lapsuuden ja myöhempienkin kokemusten jälkeen maailmaan pessimistisesti, enkä missään mielessä ainakaan nykyisellä tavalla. Alkoholisoituminen tuppaa aiheuttamaan myös masennusta, joka on omiaan pahentamaan valmiiksi katkeroituneen ihmisen näkövinkkeliä.

Ninni taas ei ymmärtääkseni suhtaudu elämään yleisesti mitenkään negatiivisesti, vaan mieliala muuttuu kuin ilmapuntarilla sen mukaan onko viimeisin tapahtunut juttu hyvä vai huono - muistan ajan, jolloin Ninnin jutut olivat pääosin positiivisia. Enemmänkin näkisin, että lyhytjänteisen ja (sori) hieman yksinkertaisen ihmisen valinnat ovat vieneet ensin ojaan ja sitten alikkoon ja nyt kiukuttaa kun elämän peruselementit ovat rempallaan. Jos ne korjaantuvat, Ninnin keskivertopuntari kääntynee taas merkittävästi nousuun.

Jos asennemielessä pitäisi joku perusnegatiivinen heppu täältä kaivaa, niin se on kyllä Rollo. G-mies on katkeruuden amatööri verrattuna Rolloon ja Ninni taas vain olosuhteiden mukaan ailahteleva kiikkulauta.
Manaaja

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Gattacan suurin ongelma on se, ettei saa koskaan tuntea olevansa tarpeellinen. Uskon että miehen kuitenkin tarvitsee tuntea olevansa tarpeellinen yhteisössään, oli kyseessä sitten perhe- tai työyhteisö. Jos jommassa kummassa olo muodostuu tarpeettomaksi, se aiheuttaa aika vakavaa turhautumista. Jos taas kokee olevansa tarpeeton molemmissa, homma on melko syvällä kaivossa.

Ninnin ongelmat ja onnettomuudenaiheet taas ovat aivan erilaisia.
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4217
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja huima »

Ei ollut tarkoitus juttua G:hen tai Ninniin, ja esimerkit tosiaan saattoivat olla huonoja - eikä varsinaisesti esimerkeiksi tarkoitettukaan, kunhan mainitsin että heidän kirjoituksensa saivat tätä asiaa ajattelemaan.

Samalla tavallahan Nalle Puhissa Aasi oli aina masis.
SikaMika

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Noiden kahden sankarin ero on siinä, ettei Gat uskalla tehdä mitään ja Ninni ei älyä olla tekemättä muuta kuin typeryyksiä. Yhteistä heillä on se, että löytävät syypään kaikkiin murheisiinsa aina jostain muualta kuin itsestään.
Manaaja

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

huima kirjoitti:Samalla tavallahan Nalle Puhissa Aasi oli aina masis.
No ei se tässä ympäristössä voi ainakaan onnellisemmaksi tulla. Jos mä olisin Aasi, vaihtaisin samoin tein puolen hehtaarin metsään.
milli

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja milli »

Peruspositiivisena pystyin saamaan itsensä pois myös siitä epäonnentunteesta, avun kanssa tosin. Pääsäänöisesti pyrkii ajatella, että kaikki muutokset elämässä on positiivisia, vaikkei sitä aluksi niin näkisikään niin. Ja kun alkaa nyt olla sinut itsensä kanssa, niin kaikki mitä on aikaisemmin kokenut, ovat vaan olleet matka siihen, mitä on nyt, joten voiko enää olla katkera siitä, vaikka matka ei olisikaan ollut helppo. Mitä suotta.

Jos onnistuu esimerkiksi telomaan itsensä, ei pysty urheilla, niin voi nähdä sen mahdollisuutena kehittää sillä ajan itseään niissä asioissa, jotka muulloin jäävät vähemmälle huomiolle. Jos parisuhde päättyy, niin se no sitten tarkoitettu niin, se vaan luo mahdollisuuden löytää jonkun toisen, kenen kanssa on mahdollisuus olla onnellinen, ja olla jopa onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin.

Ei varmaan ollut niin syvällinen, kuin mitä ketjun aloittaja ajattelin, mutta .. mä oon tyytyväinen omaan yksinkertaiseen ajatteluuni :)
pikkuprinssi

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja pikkuprinssi »

masa kirjoitti: Minusta asia on sama kuin sanalasku: mikään asia ei ole niin huonosti, etteikö sitä voisi juomalla pahentaa.
Tässä on kyllä perää, itse ainakin pystyn alkoholin käyttöä säännöstelemällä vaikuttamaan omaan henkiseen hyvinvointiini ja onnellisuuteeni. Enkä puhu edes mistään kaksin käsin kittaamisesta, vaan ihan normaalista tissuttelusta. Se meinaa käydä väsyttämään. Kun on muutaman viikon kokonaan ilman alkoholia, olo on skarppi, eikä huonot jututkaan tunnu enää niin huonoilta.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Mä ajattelen yhtä yksinkertaisesti kuin milli, ja ihan samalla tavalla.

Perusongelma on mun mielestä se, että pitää osata olla tyytyväinen elämäänsä edes joskus. Tietää missä se perustyytyväisyyden raja menee, mihin kannattaa pyrkiä ja missä on hyvä olla. Ei tarvitse olla rikas, parhaassa mahdollisessa työssä ja naimisissa täydellisen ihmisen kanssa saavuttaakseen tämän tilan. Onneton on AINA, jos mikään ei koskaan riitä.

Se, että asiat eivät aina luista oman mielen mukaan, on osa jokaista meistä koskettavaa arkea. Elämä ei ole helppoa, mitään ei saa ilmaiseksi. Jos se olisi ja kaiken mitä haluaisi, saisi, se elämä pistetään paskaksi muilla keinoilla (vrt. Paris Hilton jne.).
The great club outshines the individual, always and forever.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14936
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Mutuni mukaan juurikin lapsuus määrittää onnellisuuden määräävimmin. En usko ollenkaan minkäänlaiseen valintaan tai haluun olla onnellinen, vaan ajattelen, että kannattaa yrittää olla onnellinen hetkessä ja nyt. Mielestäni onnellisuutta ei voi mitenkään pakottaa, vaan pitempiaikaiseen ja vallitsevampaan onnellisuuteen kuljetaan prosessien ja epäonnistumisten kautta. On lähes aina jälkiviisasta todeta, että olisi pitänyt tajuta tuo tai tehdä jokin toisin taikka olla tekemättä jotain, koska aika monet jutut elämässä ON VAIN PAKKO TEHDÄ, jotta löytää omat juttunsa sekä tulee eheämmäksi ja onnellisemmaksi myöhemmin.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
Crowbar
Kitinän uhri
Viestit: 933
Liittynyt: 13.02.2007 13:02

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja Crowbar »

huima kirjoitti:Ninnin ja Gattacan elämän megalomaaniset vaikeudet
LOL.

G-miehellä on hyffeä. Se nollaa kaiken. Myönnettäköön että täysnollaus vaatisi natsiupseerivanhempien hautaamisen, mutta sekin huomioon ottaen kyseessä on puhtaasti henkinen laiskuus. Siis nyt. Ei ennen.

Ninni taas on vaan Ninni.

Peruselämää. Yhtä megalomaanista kuin karpalomehu. Se että sinä lienet pumpulinen tylsimys ei tee noiden iskujen ottamisista kunnon kaljapaskaa kummempaa.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
ninnithequeen

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Ninni on taas Ninni.

Minut henk. koht. tuntevat tietävät että olen erittäin iloinen ja huumorintajuinen.

Olisitteko te onnellisia, jos äitinne makaisi saattohoidossa Jorvissa, kummitäti kuoli täysin yllättäen, huoli isästä ja pikkuveljestä joka epätoivoisesti pitää mutsin 30 v firmaa pystyssä? Yksin olen pojan kanssa?

Haistakaa vittu tai koittakaa ymmärtää mun fiilikset.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja Elppis »

ninnithequeen kirjoitti:
Minut henk. koht. tuntevat tietävät että olen erittäin iloinen ja huumorintajuinen.
Iloinen ja onnellinen on eri asia.
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
Crowbar
Kitinän uhri
Viestit: 933
Liittynyt: 13.02.2007 13:02

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja Crowbar »

ninnithequeen kirjoitti:Ninni on taas Ninni.

Minut henk. koht. tuntevat tietävät että olen erittäin iloinen ja huumorintajuinen.

Olisitteko te onnellisia, jos äitinne makaisi saattohoidossa Jorvissa, kummitäti kuoli täysin yllättäen, huoli isästä ja pikkuveljestä joka epätoivoisesti pitää mutsin 30 v firmaa pystyssä? Yksin olen pojan kanssa?

Haistakaa vittu tai koittakaa ymmärtää mun fiilikset.
Ymmärsitköhän nyt väärin.

Mutta tarkennan tuon omalta osaltani:

Ketään ei vittu kiinnosta tipan virun vertaa.

Niin tavallista elämää kuin olla ja voi. Huima ja myös sinä teet sitä jotakin isompaa. Nigger please. Eikö kannattaisi runkata tai ostaa vaikka uus kärpäslätkä kuin mässytellä siirappia jostain ympäristön peanutseista vain kääntääkseen oman huomionsa pois itsestään ja samoin myös samalla salliten itselleen totaalisen ala-arvoisen väännön.Because my mother got this condition, you know. Because... jne. Sun fiilikset on tasan yhtä tärkeitä kuin Kirkko ja kaupungin yleisöosasto. Newsflashina: ihan siis yhtä tärkeitä kuin naapurinkin.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
ninnithequeen

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Ihanaa et sä oot oma ittes.
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2360
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

En kyllä ymmärrä, miten minusta saa perusnegatiivisen. Totta on, että suurimman osan palsta-ajastani elämäni on ollut täynnä vastoinkäymisiä, ja se on näkynyt. Mutta pari viime vuotta? Itsetunnon saaminen kuntoon - missä yhteydessä tajusin vihdoin oman arvoni ja myös sen, että suurin osa ihmisistä on minuun verrattuna idiootteja ja lisäksi henkisesti alemmalla tasolla. Toki se näkyi pettymisenä ihmisiin - eikä siis omaan arvooni maailmassa. Entä lipuminen ihmisyydestä? Tälläkin hetkellä olen siihen syvemmin sidoksissa kuin osa kitinäläisistä luultavasti koskaan on ollutkaan. Ja lopulta, ottaen huomioon sen perusluonteen, joka suurimmalla osalla ihmisistä on, miksi minun pitäisi olla kiinnostunut muusta kuin omasta henkilökohtaisesta hyödystäni? Joka sekin on lopulta samantekevää.
masa

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja masa »

RolloTomasi kirjoitti:tajusin vihdoin oman arvoni ja myös sen, että suurin osa ihmisistä on minuun verrattuna idiootteja ja lisäksi henkisesti alemmalla tasolla.
Hurraa. Rollo on parantunut!
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja Elppis »

masa kirjoitti:
RolloTomasi kirjoitti:tajusin vihdoin oman arvoni ja myös sen, että suurin osa ihmisistä on minuun verrattuna idiootteja ja lisäksi henkisesti alemmalla tasolla.
Hurraa. Rollo on parantunut!
Ihana ääripäät :h: Bipolaarisen elämä ei ole helppoa!!
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4217
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja huima »

Crowbar kirjoitti:Peruselämää. Yhtä megalomaanista kuin karpalomehu. Se että sinä lienet pumpulinen tylsimys ei tee noiden iskujen ottamisista kunnon kaljapaskaa kummempaa.
Oi Obiwan, sarkasmi-detektorissasi on hieman tuunaamisen varaa:
Ninnin ja Gattacan elämän megalomaaniset vaikeudet ja vuoristoradat, sekä sankarilliset kamppailut vastoinkäymisten voittamiseksi
Täällä olevilla ihmisillä ei kenelläkään ole asiat suhteettoman huonosti saati elämässä megalomaanisen vaikeaa. Ei tarvitsea perspektiiviä avata edes kovinkaan paljoa, niin huomaa että kaikesta huolimatta perusasiat ovat kaikilla todennäköisesti aika lailla hyvin.

Silti monet ihmiset eivät ole onnellisia.

Gattacalla olisi ilmeisesti rahaa pistää haisemaan ja elää seuraavat 15 vuotta täydessä yltäkylläisyydessä jossain muualla missä elintason alhaisuus sanelisi sen, että hän olisi kuningas ja pystytisuja olisi yltäkyllin tarjolla. Tai hänellä olisi mahdollisuus toteuttaa jotain muita haaveita ja löytää ehkä sieltä merkitystä elämällensä. Mutta ei.

Ninnillä on omat ongelmansa, jotka kirjoitusten mukaan tuntuvat hetkestä toiseen taas kaatavan maailman, vaikka hetkeä aiemmin oli taas pihviä ja perunoita ja maailma oli niin <3 <3 <3. Kirjoitusten perusteella maailmassa on hurjasti enemmän räyhäämisen aiheita, kuin ilon aiheita.

Miten me ihmiset emme osaa olla onnellisia?

Reilut 60 vuotta taaksepäin suuri osa Suomen populaatiosta asui viellä maalla ja talvella vesi jäätyi sisällä. Nyt on katto pään päällä, sauna ja ruokaa pöydässä aika tasaiseen tahtiin - mutta silti maailma kaatuu, jos lahjoitettua pesukonetta ei tuodakaan paikoilleen asennettuna perille saakka.



Ps. olen suhteettoman onnellinen
Manaaja

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

huima kirjoitti:Miten me ihmiset emme osaa olla onnellisia?
Eikös riemumielellä ollut joku pettämätön kaava onnellisuuden ja perseen kautta ronkittujen orgasmien määrän välillä.
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12362
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

huima kirjoitti:
Miten me ihmiset emme osaa olla onnellisia?

Reilut 60 vuotta taaksepäin suuri osa Suomen populaatiosta asui viellä maalla ja talvella vesi jäätyi sisällä. Nyt on katto pään päällä, sauna ja ruokaa pöydässä aika tasaiseen tahtiin - mutta silti maailma kaatuu, jos lahjoitettua pesukonetta ei tuodakaan paikoilleen asennettuna perille saakka.
Koska useimmat ihmiset vertaavat itseään v a i n niihin joilla menee paremmin kuin itsellä. Varsinkin taloudellisesti. Eli: vertailukohde on aina ylempänä tai jotenkin paremmassa - vaikka tilastollisen todennäköisyyden mukaan molempien vertailukulmien pitäisi tulla aivan yhtä usein mieleen.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4217
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja huima »

Homeboy65 kirjoitti:Koska useimmat ihmiset vertaavat itseään v a i n niihin joilla menee paremmin kuin itsellä. Varsinkin taloudellisesti. Eli: vertailukohde on aina ylempänä tai jotenkin paremmassa - vaikka tilastollisen todennäköisyyden mukaan molempien vertailukulmien pitäisi tulla aivan yhtä usein mieleen.
Ei pidä paikkaansa kaikkialla. Maailmassa on miljardeja paskoissa oloissa eläviä ihmisiä, jotka eivät silti ole omasta mielestään hurjan onnettomia.

Minulla on vain toisenkäden tietoa ihmisiltä, jotka ovat kiertäneet ja nähneet maailmaa myös köyhissä oloissa. Silti sieltä onnistuu löytymään ihmisiä, jotka ovat onnellisia, vaikka elävät vain murto-osalla siitä taloudellisesti varallisuudesta jota Gattaca pystyy vetämään kurkustaan alas viikonlopussa tai Paris Hilton nenäänsä päivässä.
nastamuumio

Re: Onnettomat ihmiset ovat ja pysyvät onnettomia?

Viesti Kirjoittaja nastamuumio »

Eiks se mee silleen, että ihmisillä on taipumus vertailla itseään ympäristöönsä? Eli tieto siitä, että jossain kaukana on ihmisiä, joilla menee überfantsusti, ei harmita, mutta jos on (joko todellisesti tai kuvitellusti) huomattavasti köyhempi kuin naapurit, saman nettipalstan tyypit tai saman maan tyypit, niin silloin sattuu?
Vastaa Viestiin