? Rakkaus ?

[Gina]

Ensirakkaus ketjun inspiroimana tällainen aihe.

Mistä tietää mitä on rakkaus?
Mistä tietää olevansa rakastunut?
Miten rakastumisen ja ihastumisen erottaa toisistaan?
Mitä rakkaus on?
Kauanko oikean rakkauden synty kestää?
Mitä sen syntymiseen vaaditaan?

Ja nyt siis nimenomaan romanttinen rakkaus. Mä rakastan perhettäni, ystäviäni, eläimiäni pyyteettömän epäitsekkäästi ja toivon heille vain kaikkea hyvää. Miksi tuollaista pyyteetöntä rakkautta, joka on helppo tunnistaa, ei tule esille romanttisessa mielessä?

Esimerkkejä elävästä elämästäni:

Entinen puolisoni jonka kanssa tuli se 8 vuotta vietettyä yhdessä. Kyllä mä muistan joskus suhteen keskivaiheilla tunteneeni häntä kohtaan tunnetta jota kuvittelisin rakkaudeksi. Pakahduttava tunne rinnassa ja ajatuksia päässä siitä kuinka toinen voikaan olla niin ihana ja kuinka haluaisi vain olla aivan sen lähellä.
No jos se oli rakkautta niin miksi sitten mä en toivo hänelle elämässä eteenpäin kaikkea hyvää? Mistä sellainen kaiken syövä katkeruus kumpuaa?

No sitten. Mä olen noin vuosi sitten tavannut pitkähkön sähköpostien vaihdon jälkeen ihmisen johon jo ensi tapaamisella ihastuin/rakastuin aivan totaalisesti. Kertakaikkiaan täydellinen mies, niin käytökseltään, ulkonäöltään, ääneltään, maultaan, ajatuksiltaan, ihan kaikki. Tavattiin vain muutama kerta, valitettavasti en tehnyt häneen samaa vaikutusta. Pitkään viesteiltiin sen jälkeenkin satunnaisesti (olin siis varalla) kunnes pyysin sanomaan suoraan jos ei nappaa. No ei napannu.
Mutta en mä tästä aiheesta tunne katkeruutta. Hänelle toivon elämässä eteenpäin vain kaikkea hyvää ja toivon että on onnellinen.

Mutta silti. Antaisin ihan mitä vain, vaikka oikean jalkani että saisin tuon miehen omakseni, vaikka ihan hetkeksi. Helvetin omituista.
Tämä tunne on niin "puhdas" että olen ajatellut sen voivan olla rakkautta.

Mutta miten voi tuntea rakkautta sellaista ihmistä kohtaan jonka on tavannut vain muutaman kerran ja vaihtanut ajatuksia postitse. Eihän sitä ihmistä oikeasti edes tunne. Eihän sellaista voi rakastaa?

Tiivistys jos et viitsinyt lukea:

Mistä erottaa ihastumisen rakastumisesta?

[RAM13]

Mistä erottaa ihastumisen rakastumisesta?[/color]

Ei mikään, koska rakkaus on sitä ,että olet ihastunut kokajan kyseiseen henkilöön ja se ei lopu

[Enthu]

Mistä erottaa ihastumisen rakastumisesta?

ihastuminen on ohimenevää

ihastukset vaihtuu

ihastua voi mihin tahansa

rakkaus on pysyvää

rakkaus on elämääkin suurempia tunteita

rakkaus on yhteenkuuluvuutta&välittämistä

[ninnithequeen]

Ihastumisen ja rakkauden erottaa siitä, että korvaansa lotkauttamatta kääntää kylkeään kun puoliso piereksii huumaavasti. Silti halaat häntä ja TIEDÄT, ettei ole olemassa ketään muuta. Sen vain tietää.

Rakkautta on myös se, että ihastut kumppaniisi joka päivä uudestaan ja uudestaan.

Rakkautta on myös se pieni, uninen ininä, räpeltävä kosketus ja kainaloon hakeutuminen aamusella, juuri ennen kuin herätyskello soi. Se lyhyt hetki ennenkuin lapset heräävät tai pitää lähteä työtä puurtamaan.
Silloin voi aistia rakkauden.

[Gina]

Ihastumisen ja rakkauden erottaa siitä, että korvaansa lotkauttamatta kääntää kylkeään kun puoliso piereksii huumaavasti. Silti halaat häntä ja TIEDÄT, ettei ole olemassa ketään muuta. Sen vain tietää.

Rakkautta on myös se, että ihastut kumppaniisi joka päivä uudestaan ja uudestaan.

Rakkautta on myös se pieni, uninen ininä, räpeltävä kosketus ja kainaloon hakeutuminen aamusella, juuri ennen kuin herätyskello soi. Se lyhyt hetki ennenkuin lapset heräävät tai pitää lähteä työtä puurtamaan.
Silloin voi aistia rakkauden. Ihastumisen toki myös.

Mmm. Been there, done that. Ja jäljelle jäi se katkeruus?

”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.”

Eikö rakkaus olekkaan tätä? Mitä se sitten on?

[ninnithequeen]

Voisin puhua rakkaudesta loputtomasti.
Rakkaudesta mieheeni, rakkaudesta ystäviini, rakkaudesta työpaikkaani (!), rakkaudesta jopa teihin arvon ruNkkarit.

Suurin rakkauteni on kuitenkin lapseni, ja sen suurempaa rakkautta saa hakea.
Kertokaa, jos löydätte.

[killkill]

Minullekaan ei ole oikein koskaan auennut "rakkauden syvin olemus", jos sellaista onkaan. Tai korjataan vähän: pari kertaa elämässäni olen luultavasti kokenut sen Totaalisimmillaan. Se on kertakaikkiaan flipauttava tunne, järki lähtee päästä kuin hauki rannasta, eikä kykene keskittymään mihinkään muuhun kuin Rakastettuunsa. Molemmat kerrat ovat päättyneet tuhoon, hulluuteen ja liekkeihin alle parissa viikossa.

Tästä olen tehnyt kaksi johtopäätöstä:
- minulla on taipumus Rakastua kompleksikkaisiin, "vaikeisiin naisiin"
- Rakkaus puhtaimmillaan on minulle kryptoniittia, jota tulee välttää kaikin mahdollisin keinoin. Toisaalta se hehku on sellaista tulta, jolla tekisi mieli "leikkiä", palamisen uhallakin. Silloin tuntee olevansa elossa, eivätkä päivät seuraa toisiaan harmaana, tappavan tylsänä nauhana.

Iän kertyessä huomaa arvottavansa potentiaalista kumppania eri kriteereillä. Hahmotan tätä karkean esimerkin kautta:
13-15v: antaiskohan tuo pussata?
15-18v: saiskohan tuolta pimpsaa?
18-25v: lisäksi: kehtaisko tuota näyttää kavereille ja haluaisikohan se kokeilla Juttuja sängyssä?
25-30v: lisäksi: kestääkö tuota katsella saman katon alla?

Jos nyt pitkälti päälle kolmikymppisenä joutuisi parinvalintatilanteeseen, tilanne olisi kovasti mutkikkaampi. Eron sattuessa yhteistä omaisuutta on jo jaettavaksi, se tekee jo taloudellisestikin pirun kipeää. Kämppä nyt sentään on onneksi oma ja jakamaton. Mahdollisen uuden Ihmisen tavatessaan sitä miettii: haluaako toinen naimisiin/lapsia, minkälainen hänen työnsä, tulotasonsa ja varallisuutensa on. Niin karulta kun tuo kuulostaakin, noillakin asioilla on ihmissuhteissa merkitystä.

Luulen, että rakkaus on parisuhteessa uhanalainen, kuten joku vitun liito-orava. Arki ja rutiinit kävelevät sen yli helposti. Eräänä aamuna saatat herätä ja huomata että nukut ihmisen vieressä jota kohtaan et tunne kaveruutta kummempia tunteita. Parisuhteessa turvallisuudentunteella on paljon merkitystä... mutta ei sekään taida yksin riittää pitämään sitä kasassa.

Johtopäätös if any: Rakkausasioita ja ihmissuhteita mutkikkaampia ovat vain naisen mieli ja avaruussukkulan rakennepiirrustukset.

[HellBell]

..
Ja nyt siis nimenomaan romanttinen rakkaus. Mä rakastan perhettäni, ystäviäni, eläimiäni pyyteettömän epäitsekkäästi ja toivon heille vain kaikkea hyvää. Miksi tuollaista pyyteetöntä rakkautta, joka on helppo tunnistaa, ei tule esille romanttisessa mielessä?

Ehkä yksi syy on siinä, että rakkaus perheeseen, ystäviin ja lemmikkeihin on laadultaan turvallisemmin pysyvää; heistä harvemmin erotaan sillä tavalla kuin rakastetuista ja heitä ei ajatella siten kuin rakastettua mahdollisena elinikäisenä partnerina.

Entinen puolisoni jonka kanssa tuli se 8 vuotta vietettyä yhdessä. ..
No jos se oli rakkautta niin miksi sitten mä en toivo hänelle elämässä eteenpäin kaikkea hyvää? Mistä sellainen kaiken syövä katkeruus kumpuaa?
..
Mutta miten voi tuntea rakkautta sellaista ihmistä kohtaan jonka on tavannut vain muutaman kerran ja vaihtanut ajatuksia postitse. Eihän sitä ihmistä oikeasti edes tunne. Eihän sellaista voi rakastaa?

Ensimmäisestä esimerkistä: exäsi olit siis tuntenut kaikkine puolinensa, niin hyvine kuin huonoine piirteinensä, exäsi oli sulle realistinen persoona jonka kanssa muistoja ehti kertyä..
Ehkä olit pettynyt siihen millaiseksi exäsi realistinen persoona osoittautui vuosien mittaan ja petyit jossain määrin suhteeseenne, josta sitten se katkeruuskin voisi pulputa?
Entä jos ajattelisit asiaa siten että suhde valaisi sua/ että silläkin suhteella oli pointtinsa sun elämässä ja että sen päättyminen oli kaiken kaikkiaan hyvä aloitus jollekin uudelle.
Toisesta esimerkistä: tuntemattomasta olit tuntenut vain sen ihanteellisen puolen, ihastuit ideaalipersoonaan jonka kanssa kaikki vielä olisi kokematta, unelmiin siitä millaista hänen kanssaan ol_isi_ ja millainen hän ol_isi_..
Tuolle tuntemattomalle kaiken hyvän toivominen ja vastaavasti exälle ei-niin-hyvän toivominen selittyy sillä, että tuntemattomalle oli juurikin helpompaa toivoa kaikkea hyvää, hän kun ei ollut vielä pettänyt sinua niin millään tasolla, kun taas exästäsi tiesit myös ne huonot puolet ja huonot teot ja siten sen puhtaan hyvän toivominen oli vaikeampaa hälle kuin sille tuntemattomalle.

Tuli tässä mieleen että ehkä sitä voi ihastua toiseen sellaisena kuin tämän unelmissaan näkisi, mutta rakastuminen haastaisi rakastumaan toiseen sellaisena kuin tämä kaikkinensa olisi? Tässä voi taas olla hankalaa eritellä näitä termejä - joku voisi sanoa tuon äsköisen näinkin: sitä voi rakastua toiseen sellaisena kuin tämän unelmissaan näkisi, mutta rakastaminen haastaisi rakastamaan toista sellaisena kuin tämä kaikkinensa olisi.

[Gina]

Mistä erottaa ihastumisen rakastumisesta?

Ei mikään, koska rakkaus on sitä ,että olet ihastunut kokajan kyseiseen henkilöön ja se ei lopu

Joo. Mä mietin tätä aluksi että se vois olla tottakin. Mutta. Parisuhteessakin sitä joskus ihastuu johonkin toiseen ihmiseen. Vaikka asialle ei luonnollisesti mitään teekkään niin kuitenkin.

Mä luulen että rakastuneena voi aina uudelleen ihastua rakastamaansa henkilöön. Mutta vaikka välillä onkin vähän "tasaisempaa" niin kai sitä partneriaan silloinkin rakastaa?

[Gina]

rakkaus on pysyvää

Mä tartun nyt tähän. Millä tavalla pysyvää? Tarkoitatko että ihmistä jota olen joskus rakastanut rakastan edelleen? Muuttaako rakkaus vain muotoaan? Voiko rakastaa ja vihata samaa ihmistä samaan aikaan?

[Gina]

Sori, mä en jaksa yhdistellä, vastineet tulee kaikille erikseen.

Molemmat kerrat ovat päättyneet tuhoon, hulluuteen ja liekkeihin alle parissa viikossa.

Alle parissa viikossa? Onko siis mahdollista rakastua (ja myöskin rakastaa) ihmiseen jota ei tunne hyvin? Rakastuitko ihmiseen vai vain mielikuvaan hänestä ja rakkaus päätyi tuhoon ja hävitykseen realiteettien pikkuhiljaa alkaessa paljastua?

Toisaalta se hehku on sellaista tulta, jolla tekisi mieli "leikkiä", palamisen uhallakin. Silloin tuntee olevansa elossa, eivätkä päivät seuraa toisiaan harmaana, tappavan tylsänä nauhana.

Luulen tietäväni mistä puhut. Miten tuota hehkua voisi vaalia ja saada se kestämään pidempään? pitäisikö tuollaista pelottavaa hehkua vältellä jotta tosirakkaus saisi aikaa kehittyä? Voiko se kehittyä tällaisesta hehkusta, voiko tällainen hehku koskaan perustua faktoille vai onko se mielikuvien varassa?

Luulen, että rakkaus on parisuhteessa uhanalainen, kuten joku vitun liito-orava. Arki ja rutiinit kävelevät sen yli helposti. Eräänä aamuna saatat herätä ja huomata että nukut ihmisen vieressä jota kohtaan et tunne kaveruutta kummempia tunteita. Parisuhteessa turvallisuudentunteella on paljon merkitystä... mutta ei sekään taida yksin riittää pitämään sitä kasassa.

Luulen että rakkautta parisuhteessa pitää hoitaa ja vaalia, sen ei saa antaa kuolla. Henkiin herättäminen voi olla vaikeaa.
*arvailua* Kuten sanottua, en oikein tiedä onko minulla aiheesta omakohtaista kokemusta.

[Gina]

Mä oikeasti odotin helinän viestiä, tiesin että sulla on hyviä ajatuksia aiheesta.

Ehkä yksi syy on siinä, että rakkaus perheeseen, ystäviin ja lemmikkeihin on laadultaan turvallisemmin pysyvää; heistä harvemmin erotaan sillä tavalla kuin rakastetuista ja heitä ei ajatella siten kuin rakastettua mahdollisena elinikäisenä partnerina.

Hyvä ajatus. Mutta kyllä mä ajattelen perheestä, ystävistä, ja eläimistäni kunnes kuolema meidät erottaa. Mutta ehkä tuo turvallisuus on se avainsana. Ei pelkää pettämistä, loukkaamista samalla tavalla. Voisiko siis ajatella että kun/jos joskus löydän parisuhteen jossa uskallan luottaa toiseen kuin vuoreen, enkä pelkää hylätyksi tulemisen tunnetta, niin olisi mahdollista kokea tuo puhdas rakkauden tunne?
Ehkä se muistamani rakkauden tunne suhteessani perustui juuri siihen valheelliseen luottamukseen joka minulle partneriini oli?

Ensimmäisestä esimerkistä: exäsi olit siis tuntenut kaikkine puolinensa, niin hyvine kuin huonoine piirteinensä, exäsi oli sulle realistinen persoona jonka kanssa muistoja ehti kertyä..
Ehkä olit pettynyt siihen millaiseksi exäsi realistinen persoona osoittautui vuosien mittaan ja petyit jossain määrin suhteeseenne, josta sitten se katkeruuskin voisi pulputa?
Entä jos ajattelisit asiaa siten että suhde valaisi sua/ että silläkin suhteella oli pointtinsa sun elämässä ja että sen päättyminen oli kaiken kaikkiaan hyvä aloitus jollekin uudelle.

niin, totta, mutta ei selvennä minulle rakkauden olemusta ollenkaan.
Olen mä ajatellut sen suhteen noin, mutta silti minua harmittaa että tuo mies on vuosia haaskannut minun aikaani. Ja harmittaa itseni että jatkoin suhteessa, jossa ei näin jälkikäteen ajateltuna ollut ainakaan kahteen viimeiseen vuoteen sellaista rakkautta joka olisi tehnyt minut onnelliseksi. Enemmän sellaista, kalvavaa, riuduttavaa laatua. Onko se rakkautta vai mitä se on?

Toisesta esimerkistä: tuntemattomasta olit tuntenut vain sen ihanteellisen puolen, ihastuit ideaalipersoonaan jonka kanssa kaikki vielä olisi kokematta, unelmiin siitä millaista hänen kanssaan ol_isi_ ja millainen hän ol_isi_..

Jos se oli vain ihastumista, niin se oli todella voimakas sellainen. Mutta olen samaa mieltä siitä että rakastuin enemmän saavuttamattomaan mielikuvaan kuin todelliseen ihmiseen. Kuitenkin tuo tunne oli ja on edelleen äärimmäisen hieno. Voisipa sellaista joskus tuntea niin että saisi myös vastakaikua.

Tuli tässä mieleen että ehkä sitä voi ihastua toiseen sellaisena kuin tämän unelmissaan näkisi, mutta rakastuminen haastaisi rakastumaan toiseen sellaisena kuin tämä kaikkinensa olisi? Tässä voi taas olla hankalaa eritellä näitä termejä - joku voisi sanoa tuon äsköisen näinkin: sitä voi rakastua toiseen sellaisena kuin tämän unelmissaan näkisi, mutta rakastaminen haastaisi rakastamaan toista sellaisena kuin tämä kaikkinensa olisi.

En ihan täysin ymmärtänyt tätä. Luulen että rakastuminen on aika helppoa mutta rakastaminen vaatii töitä.

[Enthu]

Mä tartun nyt tähän. Millä tavalla pysyvää? Tarkoitatko että ihmistä jota olen joskus rakastanut rakastan edelleen? Muuttaako rakkaus vain muotoaan? Voiko rakastaa ja vihata samaa ihmistä samaan aikaan?

____


Kyllä ihmistä voi edelleen rakastaa/välittää vaikka olisikin toisen kanssa
yhdessä.Rakkaus voi muuttua etäisemmäksi mutta ei häviä.Samaa ihmistä voi rakastaa että vihata...vihata lähinnä siksi jos on joutunut olemaan väkivaltaisen äijän kanssa...rakastaa jos sillä menee paremmin

[Gina]

Kyllä ihmistä voi edelleen rakastaa/välittää vaikka olisikin toisen kanssa
yhdessä.Rakkaus voi muuttua etäisemmäksi mutta ei häviä.Samaa ihmistä voi rakastaa että vihata...vihata lähinnä siksi jos on joutunut olemaan väkivaltaisen äijän kanssa...rakastaa jos sillä menee paremmin

Välittää? tottakai. Mutta rakastaa?
Rakastaa sitä mitä on joskus ollut, vihata sitä mitä on huomannut todeksi?

[Enthu]

jotenkin just noin

[Gina]

jotenkin just noin

Helvetti. Ihminen on kummallinen. Ja tällä viittasin itseeni.

[EveryWoman]

Alkuun disclaimer: puhun tässä siitä, mitä itse rakkaudella tarkoitan. Yksinkertaistan kuitenkin sen verran että jätän ne mun mielestä -selvennykset pois. Jos joku on eri mieltä, olkoon sitä ihan rauhassa.

Asiaan. Ihastuminen on tunne joka saa haluamaan toisen seuraa, toisen vartaloa, hänen huomiotaan mitä tahansa hänestä. Rakkaus taas on tunne, jonka johdosta haluaa antaa toiselle kaiken mahdollisen hyvän mitä suinkin voi. Nämä on helppo sekoittaa keskenään, koska molemmat saattavat kohdistua yhtä aikaa samaan ihmiseen.

Ihastua voi hetkessä ja se voi olla niin voimakasta että pää menee sekaisin. Se on hieno, täysin käsittämätön tunne, asia joka voi toimia moottorina mitä uskomattomammille teoille, juttu josta kannattaa ottaa irti kaikki mahdollinen kun se osuu kohdalle. Se on myös tunne, jonka varaan ei kannata rakentaa elämäänsä tai parisuhdettaan, koska se on luonteeltaan hiipuva, sammuva - eli päättyvä. Rakkaus sitä vastoin ei synny hetkessä. Rakkaus syntyy ja kasvaa rakastamalla. Rakkaus on tunne joka saa haluamaan toiselle hyvää, ja rakastaminen on hyvän tekemistä toiselle. Mitä johdonmukaisemmin ja kauemmin toista kohtelee rakastavasti, sitä voimakkaammaksi ja humalluttavammaksi rakkaus häntä kohtaan kasvaa. Rakkaus ei laita ihmisiä tekemään typeryyksiä kuten ihastuminen voi tehdä - päin vastoin rakkaus selkiyttää ajatuksia ja kaikin tavoin helpottaa kahden ihmisen yhdessäoloa.

Rakkaus on itseään generoiva olotila. Kun sitä on, se kasvaa helposti, ja kun sitä on paljon, se kasvaa vielä helpommin. Mitä kauemmin ja aktiivisemmin kaksi ihmistä on toisiaan rakastanut, sitä kauemmin rakkauteen liittyvä kunnioitus, arvostus ja halu rakastaa heidän välillään säilyvät vielä senkin jälkeen kun he lakkaavat olemasta tekemisissä keskenään. Rakkaus ja rakastaminen on tärkeää - ei ainoastaan parisuhteessa vaan elämässä yleensä. Kaikkein tärkeintä se on rakastavalle henkilölle itselleen, ei rakastamisen kohteelle (vaikka hyväksi se hänellekin on). Siksi rakkaudessa on mahdotonta pettää. Jos teet väärin rakastamaasi ihmistä kohtaan, rikot rakkauttasi vastaan. Olennaista ei ole se, saako rakkautesi kohde tietää rikkeestä, vaan se että sinä tiedät siitä itse. Rakkauden rikkominen tuntuu juuri niin musertavan pahalta kuin rakastaminen tuntuu taivaallisen hyvältä.

Siitä kätevä järjestelmä rakkaus on, että kun sen makuun kerran pääsee, haluaa aina vain lisää ja lisää, eikä sitä vastaan toimiminen pian kiinnosta vähääkään. Vähän niin kuin uskoon tulo? Joku kuuluisa vanha kirja sanookin: Jumala on rakkaus. Siinä minulle jumalaselitystä riittämiin.

[killkill]

Alle parissa viikossa? Onko siis mahdollista rakastua (ja myöskin rakastaa) ihmiseen jota ei tunne hyvin? Rakastuitko ihmiseen vai vain mielikuvaan hänestä ja rakkaus päätyi tuhoon ja hävitykseen realiteettien pikkuhiljaa alkaessa paljastua?

En oikein osaa sanoa. Toisaalta saattaa olla, että RAKASTUESSANI musta tulee rasittava koiranpentu, joka olisi koko ajan nylkyttämässä jalka vasten

Miten tuota hehkua voisi vaalia ja saada se kestämään pidempään?

Väittävät viisaammat, että "parisuhteen eteen pitää tehdä töitä". Minulla on jo kaksi työtä. Jotenkin tuntuu hassulta, että suhteen alkumetreiltä pitäisi "tehdä työtä", jotta homma jatkuu. Eikös näiden asioiden pitäisi tulla ainakin alkuun luonnostaan?

Luulen että rakkautta parisuhteessa pitää hoitaa ja vaalia, sen ei saa antaa kuolla. Henkiin herättäminen voi olla vaikeaa.
*arvailua* Kuten sanottua, en oikein tiedä onko minulla aiheesta omakohtaista kokemusta.

Pohdin täällä mitä tuo "rakkauden hoitaminen" pitää sisällään? Pitääkö tuoda ruusuja, harrastaa seksiä X kertaa viikossa, käydä yhdessä ostoksilla Y krt kuussa? Ei kai sitten riitä, että minä olisin minä, täytyy olla sen lisäksi jotain muutakin. EMO-BOY?

[Geetzu]

EW:n pätkä oli kyllä aika loistava. Imo.
En keksi siitä mitään sanottavaa, mutta se selvensi omia ajatuksia, thanks.

[Gina]

En oikein osaa sanoa. Toisaalta saattaa olla, että RAKASTUESSANI musta tulee rasittava koiranpentu, joka olisi koko ajan nylkyttämässä jalka vasten

No mutta jos toinenkin osapuoli tuntee samoin, tuollainen nylkyttäminen on kai vain positiivista?

Väittävät viisaammat, että "parisuhteen eteen pitää tehdä töitä". Minulla on jo kaksi työtä. Jotenkin tuntuu hassulta, että suhteen alkumetreiltä pitäisi "tehdä työtä", jotta homma jatkuu. Eikös näiden asioiden pitäisi tulla ainakin alkuun luonnostaan?

No alkumetreillä tottakai. Mutta kyllä silloinkin pitää järjestää toiselle aikaa, ehkä hemmotella sitä jne. Mutta siinä huumassa se tulee ainakin minulta ihan luonnostaan. Ehkä liiallisellakin intensiteetillä sitten kun napsahtaa, joku on joskus sitä säikähtänytkin. Voihan sitä jarrailla kun käsketään mutta se taas latistaa mun omaa ihastumisen (?) tunnetta. Mä tapasin viime talvena sellaisen ihmisen jonka kanssa oltiin kumpikin ihan sekaisin toisiimme, aivan mieletöntä halipusnuzia. Sitä kesti alle kuukauden kunnes molemmat hoksas että ei hitto tässä mitään olekkaan. Mutta se oli upeeta kun toinenkin oli yhtä innoissaan kuin minä.

Pohdin täällä mitä tuo "rakkauden hoitaminen" pitää sisällään? Pitääkö tuoda ruusuja, harrastaa seksiä X kertaa viikossa, käydä yhdessä ostoksilla Y krt kuussa? Ei kai sitten riitä, että minä olisin minä, täytyy olla sen lisäksi jotain muutakin. EMO-BOY?

Ei pidä tehdä mitään. Mutta tottakai toisen huomioiminen tuo toiselle ja itsellekin hyvää mieltä. Mutta sen halun tulee lähteä itsestään, ei sellaisesta pakosta, silloin siinä ei ole mukana. IMO kannattaa järjestää yhteistä aikaa ja antaa rakkaudelle mahdollisuus kasvaa ja kehittyä. Meillä oli edellisessä suhteessa sellainen käytäntö että kerran viikossa oli yhteinen "puuhapäivä". (älkää ottako tätä kaksimielisesti ) Eli otettiin oikein asiaksi käydä yhdessä uimassa, sulkistelemassa, leffassa tai syömässä tjmv. Se oli mukavaa. Ei pidä antaa arjen jyrätä suhteen yli, luulen että niin käy helposti.

Mikähän tämän mun tekstin tarkoitus oli? Olen jälleen kerran vain avautunut henkilökohtaisista asioistani lisää.

[Lucky Luciano]

Rakkaus on yksittäisiä hetkiä, harvinaislaatuisia tilanteita, joissa kaksi ihmistä päästävät hetkeksi varjellut sisäiset tuntemuksensa vapaiksi järjen säätelemistä ennakkolaskelmista.

[Elppis]

Rakkaus on sitä, kun katsoo toista silmiin ja kysyy "Beibi, diigaatsä musta?", ja toinen vastaa "Darling, sä oot mun one and only".

[Hebuli]

Rakkaus on sitä mikä määritellään keskustelupalstoilla aina niin hienoin ja lennokkain sanakääntein. Kaikki se muu on vain teini-ihastusta.

[Starflare]

Jos rakastaa toista niin sen haluaa muumioida ja leikkiä tee-kutsuja sen kanssa.

[Hebuli]

Rakkaus viittaa nykyiseen parisuhteeseen. Ne muut olivat pelkkiä teini-ihastuksia ja hairahduksia, kuten myös nykyinenkin on jos se joskus päättyy.