Kitinä

Manalan avautumisen innoittamana.

Oon mä ehkä vähän.

Toisaalta inhoan kaikkea turhaa ihmissuhdedraamaa ja varsinkin julkista sellaista. Vituttaa baarin vessassa itkevät ja kimittävät tyypit ihan hulluna. Toisaalta taas saatan olla hyvin dramaattinen joissain tilanteissa, varsinkin jos joku hieno tarina saa lisäpotkua pienestä tehostuksesta.

En.

Kyselyn asettelu on tietysti leimaava, mutta draamakuningatar ei olla huva. En ymmärrä, miksi elämän tulisi olla jatkuvaa tai edes toistuvaa draamaa kliimakseineen kaikkineen. Onni tulee arjesta ja ainakin itseni olisi hyvin vaikea rakentaa tai miettiä tulevaisuutta tilanteessa, jossa tuuliviiren tavoin saattaa tapahtua jotain sieltä tai täältä.

On eri asia kokea itsensä arvostetuksi kuin pistää elämä väen vängällä sekaisin sen selvittämiseksi, olenko se tärkein vain en. Suhteen alussa teerenpeli lienee paikallaan, kun tunteet käyvät kuumina, mutta pidemmän päälle liian suuri liekki vie hengen mennessään.

Olen draama lahna.

Sen verran, että lähden naisten draamailuihin ehkä liiankin helposti mukaan. Harvemmin oon aloittamassa mitään draamailua, mut jumalauta jos aletaan pelata upporikasta ja rutiköyhää niin katsotaan sit kortit loppuun asti, saatana!

Mä olen tragikoominen marionetti dadaistisessa teatterissa.

En tietääkseni ole draamakuningatar, enemmänkin passiivinen lakoninen pumpuli kun jotain draamallista tapahtuu. Jos huomaan että keskustelutoveri on sopivanlainen, alan kyllä draamailemaan, mutta silleen että kaikki kyllä huomaa että en ole tosissani.

Kylläää! Rakastan draamaa. Kotonakin pitää väijyä Idolsit, BB:t ja kaikki muutkin realityformaatit ettei vahingossakaan jää jotain uusia käänteitä huomaamatta.

Lisäksi tilaan Tuksun blogin ja Vesan kännykässä mulla on satelliitti-lock että tiedän missä hän tarkistaa "kukkaroita".

Tunnustan olevani vain äärimmäisen pitkävihainen.

Kysykää Dumikselta.

En erityisemmin.

Ainiin. Oon kait mä vähän sitten, kun laitoin sen KSE-äänestyksenkin.

Jåå, A Goddamn Motherfucking Drama Queen -leima Davelle!

Bluntly kirjoitti:Kysykää Dumikselta.

Viittaatko johonkin mitä oon kännissä sanonut?
Jos viittaat, niin en sanonut sitä, ainakaan muista

Ei vaan koska en itse osaa muodostaa mielipidettä asiasta.

Et ole, jos nyt jollekulle tuli yllätyksenä

Enpä taida olla.

Olen pikemminkin itkupilli. Liikutun nykyään kaikesta söpöstä, kuten kissan- tai koiranpennuista tms.

Draamaa en jaksa tuottaa, saatikka hirveästi katsella/kuunnella. Älömölö taisi jäädä tuonne 30 ikävuoden alkupuolelle.

Vaola kirjoitti: Toisaalta sitten on ihmisiä joille ei kannata yrittää sanoa juuri mitään, koska se on heti natkutusta tai nalkutusta. Mikä on sinänsä huvittavaa, koska näitä ihmisiä itsejään pitäisi sitten kuitenkin käsitellä silkkihansikkain, etteivät vedä himo herneitä. Oh well!

Yksi periaatteistani on että kohtelen kaikkia ihmisiä samalla lailla parhaani mukaan. Jos siedän jotain henkilöltä A niin siedän sitä henkilöltä B. Jos uskallan sanoa mielipiteeni henkilölle A niin uskallan sanoa myös B:lle. Näin pääpiirteittäin. Eihän se aina onnistu kyllä. Mutta yritän kuitenkin.

Kaveripiirissä on (ollut) 2 (toinen on kai yhä) miestä, joita "pitää ymmärtää kun niillä on sitä-ja-tätä". No minä lakkasin ymmärtämästä toista viime kesänä, ilmaisin mielipiteeni selkeästi ja rauhallisesti ja se suuttu mulle niin että POISTI MUT NAAMAKIRJAN KAVERILISTALTA!!!111 Minua kovin nauratti. Sitä piti aina ymmärtää kun sillä oli sellainen ja tällainen lapsuus ja vaikeaa töissä ja ties mitä hölömöä. No ei menny enää läpi. Tämä sama henkilö on nyt siinä avioerokriisissä ja pistää kaiken paskaksi. Sinänsä ei haittaa koska nyt ei tarvi enää ees ymmärtää, menis jo pois koko äijä!

Toinen tapaus sattui kun kaverini C ja D keskustelivat asioista illanistujaisissa ja C lopetti D:n silkkihansikkain käsittelyn rysäyksellä. D otti nokkiinsa ja lähti käveleen. Ilahduin tapahtumasta (en siitä että D otti nokkiinsa) koska olin aina ihmetellyt että miksi D:n kanssa pitää käyttäytyä jotenkin erilailla kuin muiden kanssa.

Ai niin ja yhä: kantsis käyttäytyä sillälailla että siitä käytöksestä kestää puhua jälkeenpäin.

En enää. Ennen en osannut elää ilman draamaa ja jos sitä ei ollut, niin aiheutin sitä. Nykyisin draamailun sietokyky on varsin rajallinen.

Mun äitikin sanoi tossa muutama vuosi sitten, että mä olin ennen itsekeskeinen kusipää, mutta nyt olen tosi miellyttävän ja tasapainoisen oloinen.

Ei, meillä mies hoitaa sen puolen.

E.

Varsin paljon noita elämän rikkaruohoja löytyy Kitinästäkin. Täytyy toivoa, että kuningattaret kohtaisivat vain toisia kuningattaria, jotta voisivat elää keskinäisessä helvetissään. Muille sitä ei ole syytä jakaa, elämä on muutenkin aivan riittävän vaativa projekti.

Kuulemma olen, joskus, pikkusisko näin väittää.. Omasta mielestäni en lainkaan. Klikkasin kuitenkin kyllää.