Kitinä

Mikä on sotilasarvosi?

Nainen, ei armeijaa. Vaikka äiti oiskin halunnut mut aikoinaan inttiin oppimaan kuria ja järjestystä.. Onneks naiset ei sillon sinne vielä päässyt eikä äiti siis voinut pakottaa *virn*.

Jääger.

Ty-ki-mi-es.

Lupaavasti alkanut upseerinurani päätyi kotiutukseen aliluutnanttina noin 18 vuotta sitten. Kertauspäiviä nolla, joten välitöntä pelkoa ylennyksestä ei taida olla.

Sola kirjoitti:Nainen, ei armeijaa.

Tämä täälläkin.

Sola kirjoitti:Vaikka äiti oiskin halunnut mut aikoinaan inttiin oppimaan kuria ja järjestystä..

Meillä oli juuri päinvastoin. Olin jo menossa, heti ensimmäisten joukossa, mutta jouduin aiheesta sellaiseen sotaan äitini kanssa, että annoin sitten periksi. Nyt harmittaa

^ Mä luulen et mun äitikin ois nykyään eri mieltä. Olenhan siis nykyään hyväkäytöksinen leidi

Lentosotamies.

Nainen, ei armejaa. Tällä luonteella ei tullut mieleenkään, koska ei ole pakko. Olisin todennäköisesti sopeutunut erittäin huonosti. Lisäksi olen paukkuarka, on varmaan hieno piirre asepalveluksessa.

Olen saanut kerran mahdollisuuden ampua Hennalan radalla jollain sellaisella isolla aseella. Yritin kovasti, mutta jännitti niin paljon, että jäi väliin. Makasin sen aseen kanssa jollain helvetin makuualustalla kuulosuojaimet päässä ja tärisin. Panssarivaunun kyydissä sain matkapahoinvointia. Lisäksi peruskoulu koko ikäluokan kokoavana laitoksena oli ihan tarpeeksi sitä lajia.

Kivääri-jäger/8kk/0 kertauspäivää. Opin kaiken kerralla.

exsu kirjoitti:Lisäksi olen paukkuarka, on varmaan hieno piirre asepalveluksessa.

Hernekeittopäivän jälkeisestä yöstä puhumattakaan, kun tuvassa on kymmenkunta kovapanosammuntoihin osallistuvaa.

Superhessu ja santsari.
*inttitarina*
Pojat yrittivät juottaa mua omissa puolikussijuhlissaan humalaan, mutta lopulta sain ylimmän, juuri ja juuri pystyssä pysyvän, paikalla olleen kapiaisen käskystä paimentaa pojat ja osan kapiaisista busseihin ja transitteihin kun eivät oikein itse kyenneet tai kävivät muuten vaan hitaalla tai ainakin maailma taisi pyöriä pahemman kerran No okei, en mäkään ihan hyvässä hapessa ollut, koskapa oksensin loppumatkasta dösän roskiksen piripintaan - mutta yhtään ei läikkynyt yli!! Mutta olin kuitenkin toimintakykyisin ja selvimmillä pojilla pesetytin kasteluletkulla inttindösän lattian muiden laatoista ja tästä hyvästä ei tarvinnut pitkään aikaan maksaa sodessa mistään ostoksista jos vain tuo kuski oli sodessa samaan aikaan
*/inttitarina*

Sotilaskotisisar.

elco kirjoitti:Lupaavasti alkanut upseerinurani päätyi kotiutukseen aliluutnanttina noin 18 vuotta sitten. Kertauspäiviä nolla, joten välitöntä pelkoa ylennyksestä ei taida olla.

Lisää unimateriaalia, kiitos.

Olin kovasti menossa armeijaan, mutta äidin kanssa tapeltuani a lot, otin opsikelupaikan tämän vaihtoehdon sijasta. Joskus kieltämättä harmittaa. En kyllä keksi mitään syytä miksi en olisi sinne sopinut vaikka olenkin suhteellisen "lady like" muilta osin.

Tykkimies. Armeijan käyminen oli yksi elämäni tyhmimmistä virheistä.

Nykyminäni polttelisi pilveä San Franciscossa.

Tulee varmaan kaikille ihan puun takaa: Sivari.

Miten se menikään,sivari on sankari mutta totaali on tosimies..

Oishan sinne voinut mennä leikkimään, mutta ei niin pyssyt kiiinnosta ja metsähommat imeny jo äiteen maidosta toisin kuin kaupunkilaiset tissiposket, niin mitäpä minä siellä?

Alikersantti. Pioneeripataljoonan parasta antia oli ehdottomasti räjähteillä leikkiminen. Mitä enemmän ylipanostusta sitä hauskempaa.
Pari kertaa olen päässyt kertaamaan ja mielelläni menisin uudestaan. Vallankin kun siviilipuolen räjäyttäjän lupakirja on jo vanhentunut.

Parhaita inttimuistoja oli kun pääsin parinkymmenen metrin päästä seuraamaan täyden putkiraivaajan (20 kg TNT vastaa 2 telamiinaa) räjäyttämistä. Hieno posaus syksyisessä metsässä ja ilmanpaine tuntui hyvin kasvoilla

Vagabondo kirjoitti:Alikersantti. Pioneeripataljoonan parasta antia oli ehdottomasti räjähteillä leikkiminen. Mitä enemmän ylipanostusta sitä hauskempaa.

Jos jatkat, mun pitää ihan viran puolesta tehdä susta uhka-arvio.

Vänrikki. Kerran pääsin viikoksi kertaamaan, mutta ei sillä lisää natsoja saanut. Helvetin hauskaa oli ja miltei koko kosteeta. Lisää niitä reissuja, kiitos. Enhän mä muista sotimisesta enää mitään, joten kyllä mulle kuuluis kertaukset pitää!

Ylermi Ylihankala kirjoitti:

Vagabondo kirjoitti:Alikersantti. Pioneeripataljoonan parasta antia oli ehdottomasti räjähteillä leikkiminen. Mitä enemmän ylipanostusta sitä hauskempaa.

Jos jatkat, mun pitää ihan viran puolesta tehdä susta uhka-arvio.

Kui? Perusmentaliteetti pioneereissä.

Vagabondo kirjoitti:Kui? Perusmentaliteetti pioneereissä.

Läppäläppä....

Cannon fodder GSM.

Vagabondo kirjoitti:Pioneeripataljoonan parasta antia oli ehdottomasti räjähteillä leikkiminen. Mitä enemmän ylipanostusta sitä hauskempaa.

Komppaillaan näitä kahta täpöllä. Millään raivaimilla ei päässyt leikkimään, mutta opetettiin ainakin kuinka asunnon ovi aukeaa tosimiestyyliin, tai kauinka se kadotetaan ylipanostuksella.

Tykkimies álunperin ilmatorjunnassa. Lääkintämies. 8 kk
Tämä nolottaa minua kovin.

Kävi nimittäin näin:
Hain ilmatorjuntaan koska paitsi kuulin, että siellä olisi helpompaa, myös olen innostunut sotilaslentokoneista. Ja kun en kelpaa niitä lentämään, jos ainakin voisin ampua niitä alas.

No, sitten Kouvolan Salpistossa alokasaika oli minulle kädettömälle peräkammaripoijalle aika helvettiä. Vaikeaa epäsosiaaliselle kaikki ne ihmiset. Ja yhtäaikaa totella konemaisesti ja samalla tehdä parhaansa ei sovi mun hermojärjestelmään. Panikoin. Olin hyvässä kunnossa ja ammuin hyvin rynkyllä. Mutta se selvisi, että psykomotoriikkani ei riitä siihen perusasiaan eli kaapin nopeaan tekoon. Ja siellähän oli alvariinsa rättisulkeisia. Näytä kamat, sitä ja sitä päälle ja taas kaappi kokoon viidessä minuutissa prikulleen järjestykseen ja viikattuna. En pystynyt. Aina liian hidas ja viimeinen.

Sitten sairastuin. Kun juoksutettiin hikeen ja seisotettiin loputtomiin kylmänä loka-marraskuuna. Intissä aina sairastuessa sairaalaan, mitä pidin silloin onnena ja lepona. Poskionteloni huuhdeltiin peräti yhdeksän kertaa ja tärykalvoni puhkaistiin kahdesti. Siis vain makasin raskaimman peruskoulutuskauden ajan.

Sairaalassa oli reloja lääkintämiehiä, jotka kehuivat että täällä on hyvä, pyri tänne vaan. Joten sairaalasta päästyäni patterin päälliköltä hain lääkintämiehen pestiä. Perusteena, että olin päässyt opiskelemaan biologiaa. Valehtelin vielä ensiapukursseja päälle.

Yliluutnantti kysyi: "kun teillä on tuota koulutustakin, ettekö lähtisi Aukkiin?" Johon minä sopersin jotain, etten uskoisi sopivani. Minulle siis tarjottiin aukkia, mutta minä kieltäydyin! Tämä on kaduttanut.

Toisaalta sitten pian tuon jälkeen jouduin 20-25 km täyspakkausmarssille. Jalkaisin. Kunto oli niin mennyt sairastellessa, että vittu meinasin kuolla. Kavereiden piti kantaa sekä reppuani että asettani, ja silti olin pyörtyä. Aukissa olisi ollut vielä pahempaa, joten..

Lääkintämieskurssi oli Vekaralla. Aika relaa, paitsi että korpit ja alikessut kurssin ulkopuolelta käytti meitä sulkeisharjoitusleluina. Minun motoriikalla toisaalta sulkeiset oli helppoja, mutta toisaalta kesti ennen kuin tajusin haavojen sitomisen logiikan, edes suomutuksen.

Sitten palvelus Kouvolan Sotilassairaala Kolmosessa oli aika luksusta. Sairaala oli kasarmin ulkopuolella. Oma ruokala. Oma kanttiini. Meillä oli aina sundikset milloin ei valkotakkia ja VK-kortti taskussa, joten puntikselle pääsi koska vaan. Meillä oli oma telkkari ja lepohuone, jossa kahvinkeitin ja punkka. Homma oli potilaiden kirjaamista. Yöpäivystäjänä enemmänkin, mutta tykkäsin niistä viikon hukeista. Koska sain olla yksinäni ja asuakin omassa huoneessa sairaalan vintillä. Potilaita kyllä lappoi pitkin öitä sisään. Muuten välttelin kasarmilla käymistäkään, paitsi normaalihukien aikaan nukkumassa.

Vastapainona toki metsäkeikat, aina kun ammuttiin. No silloin vain norkoili, teki korkeintaan väijyn ja kipinän ja jakoi asperiinia ja ihmelääke-pectoralista. Joskus harvoin joku vuoli puukolla käteensä. Mutta aina piti raahata niitä vitun paareja mukanaan. Olin lopuksi Lohtajan ampumaleirillä, silloinkin kenttäsairaalaan majoittuen. Keväällä oli nättiä ja ekaa ja ainoaa kertaa näin Sergein in action. Onnistuin tosin kolhimaan polveni omaan rynkkyyn Proton lavalta hypätessäni.

Sain hyvät arvosanat sotilaspassiin, mutten korpinnatsoja.

Kutsuivat kahdesti kertaukseen. Eka oli aika perseestä. Kymmenen päivää, josta seitsemän teltassa jossian Pielisen takana. Lunta niin vitusti. Teltanpaikkaa vaihdeltiin keskellä yötäkin. En saanut unta koko aikana, joten lopuksi olin ihan pihalla. Aloin mokailemaan. Se oli lisäksi raskassinkokomppania. Joku kapiukko yritti laittaa mut ammusmieheksi ja mokailin senkin. Kuulin kerran "Mustin" äänen ilman korvatulppia. Se ääni täyttää koko maailman. Tinnitus korviin. Onneksi on laimentunut. Varastin sieltä neljä singon harjoituspanosta. Kivoja juhannuskokossa.

Toka kerta oli parempi. Kesällä teltassa seitsemän päivää ja lääkintämiehenä omassa porukassamme JSP:llä. Olikein hauskaa. Muistin salakuljettaa itselleni alkohoolia. Ainoita miinuksia, että antoivat minulle numeroa liian pienet kumisaappaat, ja arvata saattaa, että lopuksi jalkani olivat ihan rakoilla ja minä lähes kävelykyvytön. Niin, kerran ripuloin housuunkin. Muuten hyvä keikka.

Kessun jämät sain ja stipendin hyvästä palvelusta (oli muistaakseni jotain 300 markkaa). Lisämeriittinä patterin kyrpä -patsas miehistön luovuttamana. Palveluspaikka KarPr/KarTR/2. ptri.

Kuka toi yksinäinen ykkönen on? Huijari vai Dave?