Otaksun tuon kuitenkin vaativan sitä että kokee saaneensa osakseen aivan liikaa vääryyttä eron seurauksena. Ehkä en siis vielä ole kokenut tuollaista erotilannetta, joka sytyttäisi suoranaisen kostonhalun. Eroissa olen kokenut tilanteesta riippuen sekaisin suurta ärtymystä (sekä toiseen että koko tilanteeseen; ärtyneisyys on pahimmillaan lauennut toisen syyttelemisenä tai haluttomuutena olla toiseen missään yhteydessä), helpottuneisuutta, surua, sekavuutta ja mitä vielä. En tiedä voisiko toisen syliin karkaaminen tai pettäminen olla minulle laukaiseva tekijä kostamishalulle.killkill kirjoitti:Bruce Fisherin eroseminaarikirjassa muuten mainittiin, että tuo "halu kostamiseen" on luonnollinen osa eroprosessia. Muistelen itse pahoina päivinä hekumoineeni ajatuksella, että ex kävelisi autoni nokan eteen suojatielle.
Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Viimeksi muokannut hebuli, 24.03.2006 13:52. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Siltikin. Täysipäiset ihmiset pystynevät sopimaan yhteisenkin tavaran jaosta ilman että se pannaan kirjaimellisesti kahtia. Ei sillä, jos joku harrastaa näitä kirves-saha- osituksia, siitä vaan. Minun kanssani se vaan ei toimi nyt eikä tulevaisuudessakaan - etenkin jos kyse on vähänkään arvokkaammasta omaisuudesta.Exsat kirjoitti:Em. tapauksessa omaisuus oli käsittääkseni yhteistä.
Tietenkin näin.hebuli kirjoitti:Otaksun tuon kuitenkin vaativan sitä että kokee saaneensa osakseen aivan liikaa vääryyttä eron seurauksena.
-
- Kitisijä
- Viestit: 2007
- Liittynyt: 15.08.2005 12:55
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Viimeisimmän eroni yhteydessä tuli halu kostaa, ehkäpä ensimmäistä kertaa ikinä. Tosin minulla oli niin karkeasti loukattu olo, että en ollut koskaan aiemmin sellaista kokenut.
Kun olin (silloin näin luulin) viimeistä yötä siinä tyhjässä talossa josta olin lähtemässä, hioin mielessäni kostosuunnitelmaa. Koska lähdin nopealla aikataululla, olin pakannut vain pari jätesäkillistä vaatteita, pienet henkilökohtaiset tavarat ja heittänyt ne autoon, isot tavarat oli tarkoitus hakea myöhemmin, sitten kun olisin löytänyt oman asunnon.
Hieroin kämmeniäni yhteen raivosta kihisten; "Sitten kun tulen hakemaan loput tavarat, tänne ei jää muruakaan! Otan kaikki kolme sohvaa, koska ne ovat minun. Ei väliä, että ne ei varmaan mahdu tulevaan asuntooni, ja että en tarvitse kuin yhden sohvan. Otan kaikki astiat, koska nekin ovat minun, tänne ei jää yhtään kippoa, kuppia tai kattilaa. Kaikki pyyhkeet ja lakanat, kaikki!! Kirjahylly ja kirjat, kaikki! Otan ison muuttoporukan ja kuorma-auton, seison keskellä olohuonetta ja osoittelen tavaroita jotka lähtevät mukaan, niin minä teen!!"
Loppupeleissä tämä suunnitelma kusi aika tehokkaasti. Kun viimein muutin, ei mukaani lähtenyt kuin kaikki mitä tarvitsen, ja jätin sinne mm. imurin ja ostin itse uuden. Sovinnossa ja rauhassa; "Mitä sinä tarvitset, mitä minä tarvitsen, mitä tässä halutaan jakaa ja miten?" Ja oloni oli paljon parempi kuin olisi ollut tuon suunnitelman mukaan.
Mietin edelleen, että miksi ihmeessä halusin palata hakemaan tavaroita liput liehuen, raivoten ja kostaen. Vaikka oloni lähtiessäni oli todella repaleinen ja loukattu, en silti voi loppuun asti ymmärtää silloista kostonhaluani.
Onneksi kaikki on nyt hyvin, ja olemma paremmmissa väleissä kun varmaan ikinä. Olisimmekohan, jos olisin tullut kuorma-auton ja tavarankantajakomppanian kanssa tyhjentämään kämpän, vintin ja kellarin kaikista niistäkin tavaroista, joita en ikinä tarvitsisi?
Kun olin (silloin näin luulin) viimeistä yötä siinä tyhjässä talossa josta olin lähtemässä, hioin mielessäni kostosuunnitelmaa. Koska lähdin nopealla aikataululla, olin pakannut vain pari jätesäkillistä vaatteita, pienet henkilökohtaiset tavarat ja heittänyt ne autoon, isot tavarat oli tarkoitus hakea myöhemmin, sitten kun olisin löytänyt oman asunnon.
Hieroin kämmeniäni yhteen raivosta kihisten; "Sitten kun tulen hakemaan loput tavarat, tänne ei jää muruakaan! Otan kaikki kolme sohvaa, koska ne ovat minun. Ei väliä, että ne ei varmaan mahdu tulevaan asuntooni, ja että en tarvitse kuin yhden sohvan. Otan kaikki astiat, koska nekin ovat minun, tänne ei jää yhtään kippoa, kuppia tai kattilaa. Kaikki pyyhkeet ja lakanat, kaikki!! Kirjahylly ja kirjat, kaikki! Otan ison muuttoporukan ja kuorma-auton, seison keskellä olohuonetta ja osoittelen tavaroita jotka lähtevät mukaan, niin minä teen!!"
Loppupeleissä tämä suunnitelma kusi aika tehokkaasti. Kun viimein muutin, ei mukaani lähtenyt kuin kaikki mitä tarvitsen, ja jätin sinne mm. imurin ja ostin itse uuden. Sovinnossa ja rauhassa; "Mitä sinä tarvitset, mitä minä tarvitsen, mitä tässä halutaan jakaa ja miten?" Ja oloni oli paljon parempi kuin olisi ollut tuon suunnitelman mukaan.
Mietin edelleen, että miksi ihmeessä halusin palata hakemaan tavaroita liput liehuen, raivoten ja kostaen. Vaikka oloni lähtiessäni oli todella repaleinen ja loukattu, en silti voi loppuun asti ymmärtää silloista kostonhaluani.
Onneksi kaikki on nyt hyvin, ja olemma paremmmissa väleissä kun varmaan ikinä. Olisimmekohan, jos olisin tullut kuorma-auton ja tavarankantajakomppanian kanssa tyhjentämään kämpän, vintin ja kellarin kaikista niistäkin tavaroista, joita en ikinä tarvitsisi?
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Ymmärrän hyvin, että kuulosti uhkaavalta. En tykkäisi itsekään, vaikka kuinka olisi (osittain) leikkiä. Kyllä tämäkin 160 cm naisihminen täällä heittää esim. pesäpalloa sen verran kovaa, että varmasti sattuu ja kovin, jos päähän osuu. Kahvikuppia en ole kokeillut, mutta luulen, että vähintään vastaavat efektit syntyisivät.hebuli kirjoitti:Se mainitsemani "varo vaan tai kohta kuule lentää tää kahvikuppi sun päähäsi" vaikutti minusta jollain tavalla yllättävän uhkaavalta, vaikka tiesin sen ainakin osittain leikiksi, ja sen sanoja oli sellainen 160cm siro neiti-ihminen.
Ja hei Hebuli, ei ole kivaa kun poistat omat avautumisesi, koska silloin jään ainoaksi kilaripääksi (=:nuts:) tässä(kin) keskustelussa. Eikö pieni kilari joskus tarpeeksi inhottavissa olosuhteissa ole vain inhimillistä, erityisesti jos sitäkin katuu jälkikäteen ?
Safille: En tiedä sängyn pilkkomisen olosuhteista, joten en ihan täysin sitä tuomitse, ja sitä paitsi, eihän se minun asiani ole miten muut suhteissaan ja eroissaan toimivat. Kirveen käytön jättäisin kyllä maaseudullakin asuintilojen ulkopuolelle, näin omalla kohdallani.
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
En kyllä hyväksy fyysistä väkivaltaa suhteessa kummankaan osapuolen osalta, en naisen enkä miehen. Omaisuuteenkin, varsinkin toisen kajoaminen hajoittamismielessä ei mielestäni ole suotavaa.
Sinänsä mielenkiintoinen aihe, koska itse henkilökohtaisesti olen käynyt sellaisen itsetutkiskelun ja henkien taiston, että olen oman opitun riitelytavan saanut niin sanotusti "normaaliksi", paljon se vaati, mutta siihen pisteeseen olen päässyt.
Ensimmäisessä suhteessani muistan riidelleeni lähinnä hiukan ääntä korottaen ja mykkäkoulua pitäen, ei siinä tunteiden paloa pahemmin mukana ollut jos sukset menivät ristiin.
Toisessa suhteessa taas riitelytekniikkani kehittyi sille tasolle, että se oli ehdottomasti itseni takia muutettava. *avautuu* ensimmäiseksi lähinnä otin aina löynnit vastaan ja kärsin fyysiset vammat hiljaa ja niitä enää jälkeenpäin ajattelematta, kunnes tuli taas seuraava kerta (tämä oli sinänsä helppoa koska näihin aikoihin vammat olivat sellaisissa paikoissa jotka olivat helppo peittää, tätä kautta kesti noin kolmisen vuotta. Seuraava vaihe oli ottaa väkivalta vastaan, mutta ilmeisesti kapina hengessä aloin hajoittamaan kumppanin omaisuutta (ostamiani lahjoja esimerkiksi, astioita ym.), niin paljon kuin mahdollista ennenkuin olin siinä tilanteessa, että siihen en pystynyt, tätä vaihetta kesti noin pari vuotta. Siitä siirryin sitten ottamaan väkivallan vastaan, ja itse samaan aikaan käyttämään henkistä väkivaltaa, eli itkun sijasta kumppanin mätkiessä huusin sellaisia asioita, joita itsekin ihmettelen (osaan olla kyllä paha suustani, mutta nyt olin jo vallaton), tätä vaihetta kesti noin vuoden. Siitä siirryin itseni puolustamiseen väkivalloin, eli silloin tuli sitten kunnon katutappelu meininki aina riitojen tullessa mukaan, ja tulihan niitä aika usein koko suhteen aikana. Naisen väkivaltaahan puolustellaan usein sillä että nainen on se heikompi osapuoli, mutta kyllä raivon vallassa osasi antaa takaisin, joten siksi pidän naisen väkivaltaa aivan samalla viivalla kuin miehenkin harjoittamaa. Tämä vihdoin alkoi avaamaan enemmän patoja sisältä ja totesin, että vankila ja hauta sitä on edessä, se vaan eriasia kumpi kummassakin on. Tätä vaihetta kesti hieman alle vuoden ja sitten olin bye bye (... joo olen hiukan hidas). *avautuu*
Nyt ollessani suhteessa, jossa väkivallasta ei ole uhkaa oli ensimmäiset riitelykerrat aika herättäviä ja mielenkiintoisia. Onneksi oma halu on paljon korkeammalla kuin entinen toistuva kaava. Nykyään vain huudan riidellessä, en voi sanoa etteikö joskus tekisi mieli paiskoa tavaroita tai lyödä, koska en koskaan riitele ellen ole lähinnä raivoissani. Entiseen verrattuna on uutta se, että olin kuinka kiukkuinen ja raivoisa tahansa on itsehillintä jäljellä, ja se on niinQ se pointti.
Sinänsä mielenkiintoinen aihe, koska itse henkilökohtaisesti olen käynyt sellaisen itsetutkiskelun ja henkien taiston, että olen oman opitun riitelytavan saanut niin sanotusti "normaaliksi", paljon se vaati, mutta siihen pisteeseen olen päässyt.
Ensimmäisessä suhteessani muistan riidelleeni lähinnä hiukan ääntä korottaen ja mykkäkoulua pitäen, ei siinä tunteiden paloa pahemmin mukana ollut jos sukset menivät ristiin.
Toisessa suhteessa taas riitelytekniikkani kehittyi sille tasolle, että se oli ehdottomasti itseni takia muutettava. *avautuu* ensimmäiseksi lähinnä otin aina löynnit vastaan ja kärsin fyysiset vammat hiljaa ja niitä enää jälkeenpäin ajattelematta, kunnes tuli taas seuraava kerta (tämä oli sinänsä helppoa koska näihin aikoihin vammat olivat sellaisissa paikoissa jotka olivat helppo peittää, tätä kautta kesti noin kolmisen vuotta. Seuraava vaihe oli ottaa väkivalta vastaan, mutta ilmeisesti kapina hengessä aloin hajoittamaan kumppanin omaisuutta (ostamiani lahjoja esimerkiksi, astioita ym.), niin paljon kuin mahdollista ennenkuin olin siinä tilanteessa, että siihen en pystynyt, tätä vaihetta kesti noin pari vuotta. Siitä siirryin sitten ottamaan väkivallan vastaan, ja itse samaan aikaan käyttämään henkistä väkivaltaa, eli itkun sijasta kumppanin mätkiessä huusin sellaisia asioita, joita itsekin ihmettelen (osaan olla kyllä paha suustani, mutta nyt olin jo vallaton), tätä vaihetta kesti noin vuoden. Siitä siirryin itseni puolustamiseen väkivalloin, eli silloin tuli sitten kunnon katutappelu meininki aina riitojen tullessa mukaan, ja tulihan niitä aika usein koko suhteen aikana. Naisen väkivaltaahan puolustellaan usein sillä että nainen on se heikompi osapuoli, mutta kyllä raivon vallassa osasi antaa takaisin, joten siksi pidän naisen väkivaltaa aivan samalla viivalla kuin miehenkin harjoittamaa. Tämä vihdoin alkoi avaamaan enemmän patoja sisältä ja totesin, että vankila ja hauta sitä on edessä, se vaan eriasia kumpi kummassakin on. Tätä vaihetta kesti hieman alle vuoden ja sitten olin bye bye (... joo olen hiukan hidas). *avautuu*
Nyt ollessani suhteessa, jossa väkivallasta ei ole uhkaa oli ensimmäiset riitelykerrat aika herättäviä ja mielenkiintoisia. Onneksi oma halu on paljon korkeammalla kuin entinen toistuva kaava. Nykyään vain huudan riidellessä, en voi sanoa etteikö joskus tekisi mieli paiskoa tavaroita tai lyödä, koska en koskaan riitele ellen ole lähinnä raivoissani. Entiseen verrattuna on uutta se, että olin kuinka kiukkuinen ja raivoisa tahansa on itsehillintä jäljellä, ja se on niinQ se pointti.
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
No hyvä on, tässä suunnilleen sama poistamani avautumisosuus. Saa nähdä kuinka kauan pidän tätä esillä.Zeb kirjoitti:Ja hei Hebuli, ei ole kivaa kun poistat omat avautumisesi, koska silloin jään ainoaksi kilaripääksi (=:nuts:) tässä(kin) keskustelussa.
Jos avaudun hieman omasta kokemuksestani tällä saralla, parhaiten mieleeni jäänyt tapaus oli kun erään riidan läikyttyä yli otin vieressäni olleesta kirjahyllystä ensimmäisen käteeni osuvan särkyvän esineen ja heitin sen seinään (en toista kohti). Tein sen äkkipikaistuksissani, ja uskoakseni halusin sillä myös keskeyttää kovaäänisen ja mihinkään johtamattoman riidan. Oh boy onnistuin kyllä aikeessani, koska vain hetkeä aiemmin punaisena raivonnut exäni olikin yhtäkkiä maassa keräilemässä lasinsirpaleita nyyhkyttäen. Olin tiedostamattani valinnut lasisen joutsenen, jonka exä oli saanut lapsena isältään ja johon liittyi paljon muistoja. Tarvitseeko sanoa että tunsin tuossa tilanteessa itseni maailman suurimmaksi paskiaiseksi, enkä todellakaan miksikään voittajaksi?
Tämä kokemus vaikutti siihen että aloin vastaavissa tilanteissa (=pelkkä sovittelu ja keskustelu ei tuntunut enää toimivan) paeta omiin oloihini, jotta riidat eivät edes pääsisi fyysiselle tasolle. Valitettavasti tämä sai monesti toisen osapuolen raivon kasvamaan entistä enemmän. Exäni oli riidoissa yleensä kyllä minua selvästi lyhytpinnaisempi ja fyysisempi, esim. raivostuttuaan jostain kommentistani yritti joskus heittää minua vaahtosammuttimella.
Ei ole ihme että näiden kokemusten jälkeen aloin parisuhdemielessä kavahtaa naisia jotka vaikuttavat potentiaalisilta "kilahtajilta", kuten tämä eräs joka puolileikillään uhkaili heittävänsä kahvikupin päähäni kun huono vitsini ei miellyttänytkään.
Kovasti mietin myös kodin merkitystä miten näissä asioissa toimii omassa elämässään. Minunhan vanhempani olivat alusta loppuun yhdessä, ja isäni oli luonteeltaan lempeä ja lauhkea (mutta tarvittaessa tiukka) sovittelija, jonka pahimmillaankin näin vain ärtyneenä. Lähtökohdat olivat kohdallani siis erinomaiset, mutta silti?
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Niin siis tuo oli mun. Ja nyt en pysty enää muokkaamaan tai poistamaan sitä.
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Taitaa muutenkin olla aika yleinen seuraus noista "kilahtamisista".Tarvitseeko sanoa että tunsin tuossa tilanteessa itseni maailman suurimmaksi paskiaiseksi, enkä todellakaan miksikään voittajaksi?
Tuossa tapauksessa se ensimmäinen käteen osunut esine tosin oli mahdollisimman epäonninen.
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
hebuli kirjoitti:Niin siis tuo oli mun. Ja nyt en pysty enää muokkaamaan tai poistamaan sitä.
Ei tuossa mitään pahaa ollut, oikeasti, kuulostaa ihan ymmärrettävältä ja anteeksiannettavalta sceneltä, varsinkin kun kerroit, että tapauksesta tuli paska olo heti jälkikäteen. Ihmiset tekevät virheitä, ja täydellinen coolius on kylmyyttä.
Mietin kyllä itsekin näitä avautumisiani täällä, koska periaatteessahan pahimmassa tapauksessa nämä ovat koko maailman luettavissa. Haluanko minä oikeasti julistaa nämä kaikki asiat koko maailmalle ? Toisaalta avautumiset tekevät keskustelusta antoisampaa, ihmisistä täällä elävämpiä. Enkä kyllä voi sanoa viime kädessä kertomiani asioita häpeäväni. Jättäisin kuitenkin osan esim. työhaastattelussa mainitsematta.
-
- Kitisijä
- Viestit: 4772
- Liittynyt: 15.08.2005 13:18
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Kiltit miehet on pop.
Viimeksi muokannut Keikaus, 26.04.2006 23:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kikkelis kokkelis.
-
- Kitisijä
- Viestit: 4772
- Liittynyt: 15.08.2005 13:18
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Ei mulla kyllä ole mitään kostofantasioita eron hetkellä, mutta tietenkin ajattelen, että toivottavasti se löytää jonkun kamalan akan tms. ja kaipaa minua joskus. Ja että toivottavasti se nainen on huonompi sängyssä ja sensellaista. Luultavasti aivan turha toivo, koska itsekin olen unohtanut jättämäni miehet eron jälkeen.
Äh, paras kosto on oma menestyminen! Tosin luultavasti silläkään ei ole merkitystä juuri tuon em. unohtamisen vuoksi.
Äh, paras kosto on oma menestyminen! Tosin luultavasti silläkään ei ole merkitystä juuri tuon em. unohtamisen vuoksi.
Kikkelis kokkelis.
-
- Kitisijä
- Viestit: 4772
- Liittynyt: 15.08.2005 13:18
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Gamalia juttuja.
Viimeksi muokannut Keikaus, 26.04.2006 23:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kikkelis kokkelis.
-
- Kitisijä
- Viestit: 8603
- Liittynyt: 14.08.2005 18:46
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Tuo kuulostaa kamalalta, vain karvan verran vaille "törkeältä". Nyt voisin tietenkin vaahdota, että miten voit tehdä noin ihmiselle jota rakastat ja miltä sinusta tuntuisi, jos mies muksisi sinua ja miten lapsellista on lyödä raivostuneena, mutta en halua tuomita ja haukkua, mitä hyötyä siitä olisi. Vaikka kai se nyt tuli sitten kuitenkin tehtyä, mun nuo mainitsin... Anteeksi, minun on vaikea suhtautua neutraalisti tuollaiseen vallankäyttöön suhteessa.Suvinen kirjoitti:Tunnustan: itse olen kovissa riitatilanteissa herkkä käymään päälle, siis lähinnä tarkoittaa läpsimistä, muksimista tai tavaroiden heittelyä toista kohti.
Hienoa, että yrität muuttaa käytöstäsi ja toivon todella, että onnistut, kun muuten olet aika ihana ja fiksu ihminen.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
(Lolitan sigu on hauska)
Pakko tunnustaa wanhanaikaisuuteni: jos kahdesta luonnottomuudesta pitäis valita, muijaansa hakkaava mies on vähemmän luonnoton, kuin ukkoaan kolhiva pirttihirmu.
Itse asiassa sananvalintani jo paljastavat jotain alitajunnassa piileviä ennakkoluuloja, huomaan ma. Kuitenkin se, että joutuu kohottamaan kätensä elinkumppania vastaan kertoo jo siitä että jotain on pahasti pielessä. Jos on Ihan Pakko satuttaa, terävällä kielellä tekee paljon pahempaa jälkeä kuin ns. mouhijärveläisellä (käsi suoraksi, viedään se selän taa ja vedetään komeassa kaaressa kunnon avari toisen korvalle).
Pakko tunnustaa wanhanaikaisuuteni: jos kahdesta luonnottomuudesta pitäis valita, muijaansa hakkaava mies on vähemmän luonnoton, kuin ukkoaan kolhiva pirttihirmu.
Itse asiassa sananvalintani jo paljastavat jotain alitajunnassa piileviä ennakkoluuloja, huomaan ma. Kuitenkin se, että joutuu kohottamaan kätensä elinkumppania vastaan kertoo jo siitä että jotain on pahasti pielessä. Jos on Ihan Pakko satuttaa, terävällä kielellä tekee paljon pahempaa jälkeä kuin ns. mouhijärveläisellä (käsi suoraksi, viedään se selän taa ja vedetään komeassa kaaressa kunnon avari toisen korvalle).
-
- Kitisijä
- Viestit: 4772
- Liittynyt: 15.08.2005 13:18
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
No enpä nyt tiedä. Väkivallan pelossa ihminen ei saa olla oma itsensä, vaan joutuu koko ajan miettimään, miten toinen ei kilahda taas. Toisaalta, kai sitä voi terävää kieltäkin pelätä. Itse kuitenkin valitsisin terävän kielen koska tahansa ennen fyysistä väkivaltaa.killkill kirjoitti:( Jos on Ihan Pakko satuttaa, terävällä kielellä tekee paljon pahempaa jälkeä kuin ns. mouhijärveläisellä (käsi suoraksi, viedään se selän taa ja vedetään komeassa kaaressa kunnon avari toisen korvalle).
Sulla on kyllä usein niin järkyttävän miehisiä mielipiteitä ja ajatuksia, että pois alta.
Kikkelis kokkelis.
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Joo, mä mietin tänään oikeasti salilla sitä KK:n juttua siitä, miten hän kyllä vetelisi ympäri korvia jos hänen sänkynsä pilkottaisiin kirveellä. Ihan pöljä reaktio, mitä hyötyä siitä väkivallasta muka on? Jos asiasta puhuisi asiallisesti niin voisi jopa vaatia jotain rahallista korvausta menetetystä omaisuudesta. Sen sijaan väkivaltaan turvautumalla saa enintään syytteen pahoinpitelystä.Keikaus kirjoitti: Sulla on kyllä usein niin järkyttävän miehisiä mielipiteitä ja ajatuksia, että pois alta.
-
- Kitisijä
- Viestit: 4772
- Liittynyt: 15.08.2005 13:18
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Niin, ja näyttää idiootilta vielä kaiken kukkuraksi. Rauhaa, KK.Exsat kirjoitti:Joo, mä mietin tänään oikeasti salilla sitä KK:n juttua siitä, miten hän kyllä vetelisi ympäri korvia jos hänen sänkynsä pilkottaisiin kirveellä. Ihan pöljä reaktio, mitä hyötyä siitä väkivallasta muka on? Jos asiasta puhuisi asiallisesti niin voisi jopa vaatia jotain rahallista korvausta menetetystä omaisuudesta. Sen sijaan väkivaltaan turvautumalla saa enintään syytteen pahoinpitelystä.Keikaus kirjoitti: Sulla on kyllä usein niin järkyttävän miehisiä mielipiteitä ja ajatuksia, että pois alta.
Ja mitä väliä yhdestä sängystä? Niitähän saa nitkutettavaksi uusia kaupasta. Jos joku panisi mun sängyn paskaksi, en enää ikinä varmaan edes puhuisi tyypin kanssa.
Kikkelis kokkelis.
-
- Kitisijä
- Viestit: 4772
- Liittynyt: 15.08.2005 13:18
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Väkivalta on tyhmää.
Viimeksi muokannut Keikaus, 26.04.2006 23:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kikkelis kokkelis.
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Itse taas valitsisin terävän kielen, jos nyt siis kahdesta pahasta voi valita. Fyysisellä tasolla olen kokenut jos mitäkin kauheuksia, mutta ne henkiset osat jättivät ne suurista suurimmat arvet, ne joista ylipääseminen vei oman aikansa. Toisaalta ehkä fyysistä väkivaltaa harrastava on tuossa henkisessäkin kieputtelussa ym. mestaritasoa? Muuten olen samaa mieltä varpaillaan olosta esimerkiksi, niin ihmeellisistä asioista ihminen voi kilahtaa totaallisesti ettei se edes provokaatiota vaadi.Keikaus kirjoitti:No enpä nyt tiedä. Väkivallan pelossa ihminen ei saa olla oma itsensä, vaan joutuu koko ajan miettimään, miten toinen ei kilahda taas. Toisaalta, kai sitä voi terävää kieltäkin pelätä. Itse kuitenkin valitsisin terävän kielen koska tahansa ennen fyysistä väkivaltaa.killkill kirjoitti:( Jos on Ihan Pakko satuttaa, terävällä kielellä tekee paljon pahempaa jälkeä kuin ns. mouhijärveläisellä (käsi suoraksi, viedään se selän taa ja vedetään komeassa kaaressa kunnon avari toisen korvalle).
Voiko väkivaltainen ihminen muuttua? Pystyykö muutokseen ilman ulkopuolista apua? Mistä väkivalta johtuu? Onko väkivalta oikeasti suhteen vika, vaiko sitä harrastavan vika (yksinkertaistan) eli yhdessä suhteessa on väkivaltainen, muissa ei, mahdollistako? Näitä olen joskun miettinyt. Mielipiteitä?
Tavallaan en usko, että ihminen voi tuosta vain sormia napsauttamalla muuttua antiväkivaltaiseksi oltuaan se väkivaltainen osapuoli. Toisaalta koen asian kovin kaksipiippuiseksi, koska itse en ole ollut kuin tuossa kyseisessä suhteessa väkivaltainen, tosin sillä poikkeuksella että se oli aina itsepuolustusta (väkivaltaa tosin siltin), tämäkö siis syy siihen, etten ole esimerkiksi nykyiseen suhteeseeni tuonut taakkalastia entisestä suhteesta? Pelkkä ajatus siitä, että löisin ihan aikuisten oikeasti rakastamaani ihmistä saa kyllä sappinesteet nousemaan. Kuinka moni sitten voi sanoa, että hektisen riidan keskellä päässä ei kävisi jonkin asteisia fyysisiä ajatuksia (astioiden rikkominen, töniminen, läpsiminen ym.), siltin niitä koskaan toteuttamatta? Onko kaiken a ja o se itsehillinnän säätely ja sen taito? vai mikä mahtaa saada toisen ajatuksista tekoihin?
Piip.
-
- Kitisijä
- Viestit: 2884
- Liittynyt: 09.09.2005 12:08
- Paikkakunta: Hell-sinki
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Impulssikontrollinpuute, kenties. Ainakin oma veikkaukseni.Filovirus kirjoitti:mikä mahtaa saada toisen ajatuksista tekoihin?
Tai se, kun ei enää sanat riitä puolustamaan itseään eikä ko. tilanteessa näe enää vaihtoehtoja. Eksä puhui kerran jostain aggressiivisuusgeenistä (yhtälailla kuin alkoholismi periytyisi, mahdollisesti). Ehkä tuo väkivaltaisuus voikin olla tällainen sosiaalisen perimän lopputulos, vaikka en moiseen haluaisikaan uskoa.
Toissayönä unessani eksä pahoinpiteli mut todella törkeästi. Alkoholia oli myös mukana (menin selvinpäin nukkumaan). Parisuhteeseemme ei väkivalta kuulunut, mutta tiedän tuon ko. kumppanini aemmissa parisuhteissa olleen myös fyysistä väkivaltaa (tai ylipäätään väkivaltaa kaikissa muodoissaan), joten sieltä ehkä uneni juontui... Oli kyllä aikas lyöty olo siinä herätessä....
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
-muumimamma
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Pakko myöntää, että osaan käyttää väkivaltaa. Siis läpsimistä ja tavaroiden heittelyä. Kun uhkaillaan tietyillä asioilla, multa vaan katoaa itsekontrolli täysin...ja se ei ole kiva asia, tietenkään. Sen verran tajuaa, ettei nyrkillä lyö, mutta kuitenkin.
Eksä sai kyllä nyrkistäkin niin että veri roiskui, kun minulle selvisi, että hän on muuttanut toisen naisen kanssa yhteen. Siinä heidän kotiovellaan kehtasi väittää ettei kämppikset tykkää jos tulen kahville. Ziisus. Sai vissiin uudelta akaltaan myös päihinsä...
Eksä sai kyllä nyrkistäkin niin että veri roiskui, kun minulle selvisi, että hän on muuttanut toisen naisen kanssa yhteen. Siinä heidän kotiovellaan kehtasi väittää ettei kämppikset tykkää jos tulen kahville. Ziisus. Sai vissiin uudelta akaltaan myös päihinsä...
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
Väkivalta kaikissa muodoissaan minun ihmissuhteessani on ehdoton nounou. Olen varmaan tiedostamattani valinnut tervepäisiä kumppaneita, koska aihe on minulle vielä omakohtaisesti neitsyt. Jos huomaisin itse siihen turvautuvani, niin menisin kyllä terapiaan, puhumaan pääni selväksi. Jos puolestaan kumppani siihen turvautuisi, niin kyllä se taitaisi olla siinä.
Kuulostaa aika ehdottomalta - varmasti - mutta ehkä juuri kokemattomuus asiasta voi poistaa sävyjä, mene ja tiedä.
Kuulostaa aika ehdottomalta - varmasti - mutta ehkä juuri kokemattomuus asiasta voi poistaa sävyjä, mene ja tiedä.
Re: Parisuhderiitojen fyysisyys vrt. sukupuoli?
No omat huomioni väkivaltaisista ihmisistä (valitettavasti tiedän muutaman exäni lisäksi, vaikka väkivalta ei noiden toisten osalta kohdistukkaan itseeni) on se, että heillä on sitä perhe väkivaltaa lapsuudenkodissaan ollut eri muodoissa, esimerkiksi äidin ja isän välistä, joskus myös lapsiin kohdistuvaa. Exäni isä oli kyllä henkisen manipulaation mestariteos, uskomatonta kuinka pystyi omia lapsiaan manipuloimaan ja opettamaan väkivallan hyväksyttävyyden, koska naiset nyt ovat naisia, toiseen upposi kuin lusikka puuroon, toiselle ei. Toisaalta tiedän myös tapauksia jossa on perheväkivaltaa, mutta lapsista ei ole väkivaltaisia tullut, lähinnä väkivaltaa kovasti vastustavia. Eli hiukan sama kaava kuin alkoholisti tutuissani havainnut, että alkoholismia esiintynyt perheessä taikka absolutisti tutuissani joilla myös kokemusta perheen alkoholi ongelmista. Eli niin sanotusti kaksi ääripään suhtautumistapaa molemmissa tapauksissa. Toki on sitten niitä keskivaiheen tapauksiakin. Mutta johtuuko se geeneistä onkin sitten eriasia, voihan tuo olla opittu/sisäistetty tapa?mustaenkeli kirjoitti:Impulssikontrollinpuute, kenties. Ainakin oma veikkaukseni.Filovirus kirjoitti:mikä mahtaa saada toisen ajatuksista tekoihin?
Tai se, kun ei enää sanat riitä puolustamaan itseään eikä ko. tilanteessa näe enää vaihtoehtoja. Eksä puhui kerran jostain aggressiivisuusgeenistä (yhtälailla kuin alkoholismi periytyisi, mahdollisesti). Ehkä tuo väkivaltaisuus voikin olla tällainen sosiaalisen perimän lopputulos, vaikka en moiseen haluaisikaan uskoa.